Diagnoosi: Asennevamma

Nyt, kun olen lukenut lähes kokonaisen kirjan ja kirjoittanut yhden ja puoli esseetä sosiaalipsykologiasta, voin vahvalla asiantuntijuudella ja keittiötsykoloogin ammattitaidolla diagnosoida itselleni Asennevamman. Tämän tilan syntyyn ovat vahvasti vaikuttaneet ympäristö (niin kaupunki- kuin mökkiolosuhteet) sekä sosiaaliset suhteet ( = mies). Ai että mistäkä puhun, hä?

No opiskelusta.

95554063_1665104410303213_3090850588678684672_n

Minähän painelin viime lauantaina keskenäni koiran kanssa mökille ihan asiakseni opiskelukaranteeniin. Mies jäi viikonlopuksi vielä pois kyydistä töidensä takia. Ja wou kuulkaas että! Olin suorastaan liekeissä opiskelun suhteen, koska olin myös asennoitunut käyttämään nämä herkullisesti peräjälkeen laitetut useat vapaapäivät nimenomaan siihen. E-kirjojen sivut vaan viuhuivat, esseet valmistuivat ja mielenkiintoiset tehtävänannot ja aihealue ylipäänsä imaisivat mukaansa. Samaan aikaan hyrisin tyytyväisyyttä kahdesta yllärihyvästä arvioinnista (arvosanani ovat tippuneet kun vertaa avoimen aikaan – en parjaa missään nimessä avointa, mutta tämän hetkisellä kokemuksella väitän, että ”oikeassa” yliopistossa hyvään tai erinomaiseen työhön vaaditaan enemmän) ja motivaatio suorastaan kukki.

95764834_1666256673521320_379875129888342016_n

Sitten tapahtui ensimmäinen notkahdus. Maanantaina. Mies saapui. Hänen läsnä olonsa ei oikeasti millään tavoin estä minua opiskelemasta, sillä hän touhuaa mökillä omissa askareissaan emmekä siis ole vailla huomiota ja höpöttelyseuraa toisiltamme. Illat ovat sitä varten, jolloin lämmitetään saunaa ja syödään hyvin, vaihdetaan kuulumisia, suunnitellaan tulevia ja kyöhnätään kyljekkäin. Näinäkin iltoina jutustelimme kuinka tuohon voisi rakentaa laatikon yrteille ja vihanneksille, miten hirvittävän nopeasti kevät eteneekään sulattaen rantaviivaa, missä ihmeessä ovat kaikki tyttötelkät – ja sorsat, kun vaan koiraita näyttäisi kaahottavan kevätpäissään. Siitä miksi aamuvarhain miehen saapuessa ja minun kuorsatessani mökissä haisi pieru (”Riki”, minä vastasin), mihin aikaan mittariukko on tulossa laittamaan rajapyykit kohdilleen ja paistetaanko lämppäreiden päälle kananmunia vai ei.

Jostain syystä miehen saapuessa pääni siis kuvitteli, että nyt ollaan vapaalla. Onneksi sain ajatukseni takaisin järjestykseen, kuriin ja nuhteeseen ja palasin takaisin työn ääreen. Siinä päivät kuluivat näppäimistöä hakaten ja illat huokaisten upeita aurinkoisia säitä ja korkatessa vuoden ensimmäinen laiturikalja. Miehen mökille saapuminen oli kyllä sikäli myös oikein kiva juttu, että juustonaksu-suklaa-päivällisen sijaan pääsin nauttimaan savustetusta kuhasta ja affenoista ja esanssisen limpparilitkun sijaan mukiini kaadettiin koivunmahlaa.

95845042_1667209146759406_4183700172422774784_n

Tänään aamulla asetuin vielä mökillä opiskelunurkkaukseeni ja naputtelin esseeseen muutaman kappaleen lisää. Ihan tuosta noin vain, kiukuttelematta ja kipuilematta. Ajattelin, että kotiin saapuessa jatkaisin siihen mihin jäin, saattaisin esseen valmiiksi. NO EN JATKAISI. Tässä minä istun naputtelemassa jotain ihan muuta ja ajatus esseestä on aivan käsittämättömän vastenmielinen ja epäkiinnostava. Siis siitä samasta, joka vielä eilen oli niin supermielenkiintoista, että uppouduin lukemaan aiheesta niin, että hyvä kun maltoin kirjoittaakaan ja kun kirjoitin, tulivat sanat kuin itsestään. Että nii-i, ASENNEVAMMA. Kodin ympäristössä ei enää huvitakaan ei sitten yhtään, ja motivaatio jäi rallattelemaan mökkilaiturille.

Ehkä tämä nyt sitten on tällainen päivä. Ei tartte jos ei taho. Huomista työpäivää lukuunottamatta minulla on koko viikko vapaa, joten ehkä maailmani ei aivan suistu raiteiltaan ja deadlinet pauku, jos nyt nostan kädet ilmaan ja annan olla. Olkoon niin.

95501522_1667183006762020_4702568187835711488_n

Aika tehokkaat viisi päivää tässä onkin jo takana. Tuntui jokseenkin hupsulta huokaista miehelle, kuinka uupuneelta olo tuntuu ja hartiat kireiltä. Siis miehelle, joka tekee mökilläkin päivätolkulla fyysistä hommaa, kaataa, kantaa, nostelee ja sahaa tukkeja laudoiksi ja lankuiksi saunaremonttia varten ja siinä sivussa tekaisee polttopuut. Että voi voi kun on toisella niin rankkaa siinä tietokoneen edessä. Mutta uuvuttaa se sekin, eri tavalla vain, tämmöinen aivojen rassaus ja koneen äärellä könötys. Vielä olisi jäljellä yksi essee, tuo lähes-valmis-essee ja pari tenttiä ennen lomaa opiskelusta. Työthän minulla jatkuu, mutta kyllä tässä kaiholla jo kesäkuuta odottaa.

2 vastausta artikkeliin “Diagnoosi: Asennevamma”

  1. Kyllä se aivojen käyttö rankasta työstä käy. Mie olen (myöskin mökillä) viikon vääntänyt Koski-korjauksia, että ei vain kenenkään korkeakouluun pääseminen jäisi vääristä opintopolkuarvosanoista kiinni. Päivän päätteeksi tuntuu kuin olisi maratonin juossut, olo on aivan tööt ja pääkopan sisässä vain öljyistä trasselia.
    Onneksi on sitten päässyt vähän tontille raivaamana, orvokkeja istuttamaan tai muuten vain linnunlaulua kuuntelemaan, aamulla taas kirkkain aivoin jaksanut jatkaa.
    Ja kun ergonomiakaan ei ole paras mahdollinen niin uuvuttavaa on kyllä!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s