Laiskimus maximus

Mökin sauna on räjäytetty. Tai no, minä en ole tehnyt asian eteen elettäkään. Ihaillut vaan sitä ahkeruutta ja saanut puhelimen täyteen kuvia työn etenemisestä. Ja katsellut sydän läpättäen kattoon tulevia oranssina hehkuvia haapalautoja ja toivonut hiljaa mielessäni, että ne eivät ajan kuluessa tummuisi hirvittävän paljoa. Silitellyt kauniin vaaleita lankkuja, joista tulee uudet lauteet, ja tsuumaillut värikartan kanssa uutta palomuurin väriä (otettasko harmaa vai harmaa?). Ensi viikolla ehkä minäkin teen jotain, kun painellaan yhteisille vapaille mökille. Ainakin maalaushommia olisi kuulema minulle luvassa. Ehkä sen palomuurin, mutta ainakin listojen ja oven karmien.

pelargoni

Viikon sisään olen istahtanut kerran koneen äärelle esseen kimppuun. Maltoin naputella ehkä kaksi tuntia, ja senkin väkipakolla. Mikä lie nyt tökkii koko hommassa, olisiko jo jonkinlaista kisaväsymystä. Se nyt olisi enää viimeinen rutistettava tälle keväälle, sekä nurkan takana odottava tentti, jonka kirjaa en ole vielä etsinyt käsiini. Minulta kysyttiin aionko opiskella kesäopintoja. No en helkkarissa aio. Työn ja opiskelun yhdistäminen onkin yllättävän raskasta, vaikka johan avoimen aikaan siihen totuin. On se tääki. Mulla piti alkaa tänä vuonna ihan uusi ja jännittävä elämä. Irtisanouduin töistä ja hommasin opiskeluluukun Kuopiosta. Todellisuudessa mikään ei ole muuttunut. Tai ehkä se, että taidan nyt keikkalaisena olla työmaalla vielä enemmän kuin silloin vakkarina? Hah. Tänäänkin olen menossa iltavuoroon, vaikka minulla piti olla vielä yökkövapaa. Ja vaikka tolkutin itselleni, sekä esimiehelle, että keväälle en ota enää yhtään lisätuntia. Tässä sitä ollaan.

Toissailtainen viini-ilottelu ja peli-ilta naapurissa venähti pitkäksi, joten eilinen päivä meni totaalisen pihalle. Ei minulla varsinaista darraa ollut, ei huonoa olo tai jysäriä, mutta väsymyksen määrä oli m u s e r t a v a. Taustalla saattoi toki vielä vaikuttaa myös yövuorovalvomiset. Siirryin hetkeksi sohvalle, siirtyäkseni takaisin sänkyyn. En jaksanut pukea kuin miehen ylisuuren kylpytakin koko päivänä, mutta se oli iloinen asia, sillä löysin sen taskusta karkkijemman (jota ei enää ole). Toinen silmä katsoi Netflixiä, toinen nukkui, ja söin juustoa suoraan paketista. Mutta ehkä tällä välikuolemalla oli tarkoituksensa. Vuorokauden nukkuminen tai ainakin tasainen nuokkuminen, teki minusta uuden ihmisen. Heräsin tänä aamuna jo kahdeksan maissa pirteänä kuin peipponen. Jokin tönössä haiskahti, mutta koska en ollut varma mikä, niin aloitin päivän tyhjäämällä roskiksen, putsaamalla hiekkikset ja viemällä itseni suihkuun. Jokin niistä auttoi. Roboimuri on hurrannut menemään ja keittiö siistiytynyt siinä sivussa. Pinkki pelargonia olohuoneen sohvapöydällä on ihastuttava aamukahviseura.

pikkunen

Pelargonioista puheen ollen, kävin aiemmin tällä viikolla puutarhakaupassa. Minun piti ostaa viisi murattia. Ostin kahdeksan pelargoniaa, mutta en yhtään murattia. Se meni aika hyvin siis. Muunlaista liikehdintää pihan ja kevätasioiden eteen ei sitten ole tapahtunutkaan. Samaisena päivänä hämmentävästi aktivoiduin myös sen verran, että tyhjensin pakkasesta kanttarelleja ja nokkosta piirakkaan. Joskus minäkin yllätän. Sen ihmeen edessä kaivoin myös kynttilät ja pöytäliinan ruokapöytään, ja söimme ruokapöydän ääressä ekaa kertaa…öö…kuukausiin?

Tällä viikolla olen myös riemuinnut suuresti siitä, kun bongasin, että meidänkin kylän (isoon) kauppaan on lopultakin tullut verkkokauppa ja kotiinkuljetus. Tiistaina elämäni ensimmäinen ruokatilaus kannettiin suoraan keittiöön, ja tänään on tulossa mökkisapuskat valmiiksi kotiin. Oi onnea! Minä niin inhoan kaupassa käyntiä ja vastaavasti rakastan suunnitelmallisuutta. Mies puolestaan ei osaa suunnitella yhtään. Ja rakastaa kaupoissa haahuilua. No, hän haahuilkoon tai sitten syököön sitä mitä nyt sattuu tulemaan. Minä olen joka tapauksessa liekeissä tästä. Joskin tämän viikon suunnitelmat bataatti-inkiväärisosekeitosta vaihtui lennossa jauhelihakastikkeeseen ja spagettiin (ja juustoon suoraan rasiasta), koska elämä nyt aina mene ihan niin kuin oli tarkoitus. Mutta sielläpä ne tarpeet odottaa jääkaapissa valmiina poimittavaksi, ah!

Elämä kulkee siis tällä hetkellä varsin laiskoja ja saamattomia polkuja. Tai pitäisikö sanoa edelleen, olen vain keksinyt lisää keinoja maximoida lojumista? No, näin on joka tapauksessa ihan hyvä, Ehkä ensi viikolla pyyhin pölyt hulavanteesta? Jos viitsin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s