Valoa kohti [saatana]

Jere hankki man caveensa videotykin ja valkokankaan. Ollaan nyt katsottu porukalla Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa. Kolmelle neljästä katsojasta nämä elokuvat ovat elämää suurempaa. Minä olen se neljäs, joka pakotettuna katsoi leffat joskus vuoooosia sitten ja oli nukahtaa tylsyyteen ja loputtomaan hobittitaaperrukseen siihen paikkaan. Halusin antaa uuden mahdollisuuden (sekä päästä mukaan porukkaan hengaamaan ja syömään poppareita) ja hitto, nehän onkin oikeastaan aika hyviä. Ei mitään wouuuuuuuwwwhhhhh maata mullistavan hyviä, mutta mielikuvani ja muistikuvani kumoutuivat.

Taru Sormusten Herrasta on toinen niistä kirjoista, joka minulla on koskaan jäänyt kesken. Toinen on Anna Karenina. Olin lukenut sitä, Anna Kareninaa siis, hyvän matkaa eteenpäin, kunnes löysin sen noin kaksitoista vuotta sitten makuuhuoneen lattialta yöpöytäni vierestä. Riki, joka kakarakoirana ei hirveästi tuhonnut mitään, oli päättänyt tuhota sen tiiliskiven. Kirjan reunasta oli haukattu palanen, hammasrivistön jäljet ja koiran suun kokoinen aukko kirjan reunassa oli kuin sarjakuvissa ikään. Tästä suivaantuneena ostin uuden painoksen, mutta en ole avannut sitä vielä tänäkään päivänä.

Lukemisharrastus on noin muutenkin melkoisen olematonta. Kuuntelen äänikirjoja lenkeillä ja pyöräillessä, tai kuuntelin. Nyt jotenkin ei meinaa keskittymiskyky riittää niihinkään, vaan ajatukset harhailee sivuraiteille tasaisen kuulokkeissa virtaavan ihmisäänen siivittämänä. Olen ruvennut kävelemään työmatkani. Heille, jotka eivät tiedä, on työmatkani siis kuutisen kilsaa suuntaansa lyhyemmän reitin valkatessa. Tällä ja viime viikolla työni ovat alkaneet seitsämältä, joten minun on täytynyt herätä viideltä, jotta ehdin rauhassa nautistella aamusumppini ja lähteä talsimaan.

Ilman jotain ihmisääntä työmatkat olisivat puuduttavan tylsiä, ja lisäksi saisin varmasti jonkun pelkopakokauhumielikuvitusmörkökohtauksen, kun suurin osa reitistä menee keskellä pimeyttä. Koska äänikirjat alkoivat tökkimään, niin siirryin itselle ennalta tuntemattomaan podcastien maailmaan. Ne ovat äänikirjoihin verraten siitä kivoja, että jos ajoittain ajatus karkaa, niin se ei haittaa. Olen varsin hidas liikkeissäni ja harvoin, tai koskaan, surffailen uusimman aallon harjalla. Niinpä tässäkin kohtaa vasta nyt viime vuoden lopussa sain aikaiseksi tutustua Auta Antti -podcastiin. Rakastuin! Ihastuin! Odotin työmatkoja innolla, että voisin sukeltaa näiden maailmaan. Ja PUFH, tietenkin, ne katosivat Spotifysta juuri kun pääsin asettautumaan mukavasti. Hätäpäissäni etsin jotain tilalle, ja tällä hetkellä kuuntelen Yhden yön juttuja -podcasteja. Se on ihan kiva ja näin. Kaverin puolesta kyselen, on myös tiedossa, mutta olisiko sinulla ehdottaa jotain? Kepeää ja kivaa, joita jaksaa kuunnella aamutahma-aivoilla, ja jotka viihdyttävät ja herättävät hyväntuulisuudellaan ja saavat matkan taittumaan huomaamatta.

Aamuviiden herätykset useampana päivänä putkeen tekivät sitten sen, että myös lopulta koittaneeni vapaapäivänä heräsin PING hieman yli kuusi. Tänään sentään unta jatkui yhdeksään saakka. En kyllä sinällään valita, ja kiva jos tämä nyt jäisi myös. Kesällä ja syksyllä elin hyvää uni-valverytmiä, marraskuun koittaessa kaikki se hyvä katosi ilmaan. Tämän on huomannut sitten kokonaisvaltaisesti kaikessa muussakin hyvinvoinnissaan ja aikaansaamisessaan. Kumpaakaan ei ollut.

Uuden vuoden lupauksena tein, että yritän saada takaisin sen liikunnan ilon ja tekemisen meiningin sekä rukkailla ruokahommelit taas takaisin monipuolisemmaksi ja terveellisemmäksi. Marraskuu ja joulukuu olivat varsin pimeää aikaa niin mielen ulkopuolella kuin sisäpuolellakin. Voin huonosti, ja kun voin huonosti niin tein huonoja valintoja ja voin entistäkin huonommin. Yritin nousta sieltä suosta uudestaan ja uudestaan. Ja suolla en nyt tarkoita mitään totaalisen lamaannuttavaa masennuskautta, vaikka jonkin tasoista masentuneisuutta tai ainakin apaattisuutta oli myös ilmassa, vaan kerta kaikkisen tylsistynyttä, särmänsä ja energiansa hukannutta minua. Ei noussut, mutta arvatkaas mitä? Nyt alkaa nousta. Ehkä se on lisääntynyt valo, tai ainakin ajatus siitä, että hei sitä lisääntyvää valoa kohti taas mennään, ja energiat ovat lähteneet liikkeelle taas aivan uudella tavalla. Liikkuminen on taas tosi kivaa ja kiinnostus ruokalautasen sisällöistä heilahtanut takaisin sinne terveellisemmän puolelle. Nyt kun nukkuhommelit näyttää myös järkevöityvän, niin tässähän on kohta taas minäpaketti kasassa.

Alkuvuoteen on tietenkin kuulunut myös kursseille ilmoittautumisia ja ensimmäiset tiedossa olevat deadlinetkin on raapustettu kalenteriin. Digitalisoituvat ja verkostoituvat sosiaali- ja terveyspalvelut. Muutosjohtaminen. Lastensuojelu. Sosiaalioikeus. Kuntouttavan sosiaalityön asiantuntijuus ja sosiaalinen kuntoutus. Lähisuhdeväkivalta ja sen ammatillinen kohtaaminen. Rakenteellinen ja vaikuttava sosiaalityö.

Mistä on Pian kevät tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista ja ihan tosi kepeestä shitistä. Niistä on Pian kevät tehty.

4 vastausta artikkeliin “Valoa kohti [saatana]”

  1. Mä en podcasteista ole jaksanut kuin Auta Anttia ja just KPK:ta. 🙈

    Mä koitan nyt kanssa taas ottaa liikunnan mukaan arkeen. Loppuvuosi oli sellasta menoa, että annoin suosiolla olla vaan. Nyt jos tässä taas arjen rullatessa saisi ryhdyttyä toimeen ihan tosissaan!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle possu Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s