Tupakoimattomuuspäiväkirja, vko 1

27.5. Päivä 1

Mentholtupakan myynti lopetettiin viikko sitten. Loppuviikosta polttelin viimeisen vihreäni ja mietin, että josko tämä ois tässä. Seuraavana päivänä ostin sinistä.

Eilen iltapäivällä polttelin viimeisen sinisen. En ole vielä tappanut ketään. En ole vielä edes suunnitellut tappavani ketään. Huuleeni syöpyy kohta kolikon kokoinen pyöreä reikä sen ja ikenen välissä jatkuvasti lymyävästä tujakasta minttu-nikotiinitabletista ja tuprahtelen kuin höyryjuna pitkin mökkipihaa, kiitos miehen vapen.

Huomenna palaan kaupunkiin. Saa nähdä jääkö päiväkirja historiallisen lyhyeksi sen myötä. Niitä viimeisiä tupakoita kun on aika monta tälle taipaleelle mahtunut.

28.5. Päivä 2

Kuolleiden lukumäärä, edes uhattujen, pysynyt edelleen nollassa.

Pummin pihassa pyörähtäneeltä isäpuolelta yhden sätkän. Inhoan sätkää.

Kannan miehen vapea mukanani kuin turvariepua ja tilasin itselleni kolme makunestettä. Minä, joka vielä joskus kauan sitten vakuutin, etten ikinä ala leikkimään moisten hölöpölövekottimien kanssa ja paasasin, ettei niiden vaikutuksia ole tutkittu tarpeeksi (ja vedin samalla keuhkoni täyteen tervaa).

Mies kuskaa minut tänään töihin ja pois. Vältän näin kauppojen karikot.

29.5. Päivä 3

Pikkasen riipii. Eikä välillä ihan niin pikkasenkaan. Oon ollut pää edellä multapussissa, riipinyt sormet verillä talven törröttäjät kukkapenkeistä, pölistellyt kasvihuoneen siivotuksi. Mitätahansakunhanenajatteletupakkaa.

Kävin kaupassa. En sortunut. En edes, vaikka ostin viiniä ja tänään on luvassa grillikauden avajaiset. Tämä on mieletön saavutus minulle. Aiemmilla lopetusyrityksillä kun tässä kohdin olisi tullut pikkupränttejä sovittuun, pikkupräntin pikkupränttejä, pykäliä ja momentteja ja porsaanreikiä, kuinka nyt tällaisessa tilanteessa hei saa polttaa ja ei nyt niin vakavaa ole eikä maailma kaadu. Onpas ja kaatuupas ja eipäs saa.

Vituttelee, mut onpahan laitettu piha.

rusina

30.5. Päivä 4

Eilen tuli marinoitua itsensä punkulla niin hyvin, ettei tänään ole tupakka juolahtanutkaan mieleen. Hyvä päivä.

31.5. Päivä 5

Yövuoron jälkeen nukkumaan hyvillä mielin. Heräsin pahantuulisena kuin perkele. Nukutut (vähäiset) kuusi tuntia meni siihen, kun löysin takkien taskuista vajaita tupakka-askeja jatkuvalla syötöllä ja taistelin himoja vastaan. En sortunu, en ees unissani, mut on tää nyt helvetti työmaa.

1.6. Päivä 6

Ensin sananen eilisestä. Se oli hirveistä hirvein ja vaikein tähän saakka. Olin pahalla tuulella, itketti ja ahdisti enkä saanut nukutuksi. Velloin epätoivossa ja vielä viime metreillä ennen töihin lähtöä ratkesin ja lompsin naapuriin pummaamaan yhden röökin. Vitutti vielä vähän enemmän. Mutta ehkä sen vuoksi kykenin kokoamaan kaikki maailman tahdonvoiman rippeet ja pyöräilemään matkan varrella olevan kaupan OHI. Yksi poltettu on parempi kuin topallinen.

Tänään vuorostaan on ollut tosi paljon helpompaa. Sain nukuttua kunnon unet. Ei tehnyt tiukkaakaan edes istuskella tupakoitsijan seurassa ja vieläpä kahvitella siinä samalla. Tekee totta kai mieli, mutta ei niin paljoa, että repisi naamansa irti. Jännää aaltoilua!

2.6. Päivä 7

En tiiä mitä tunnen. Harmitusta ainakin, mut se on tän viikon melko vakio. Energisyyttä. Tosin en tiedä onko se aitoa, vai onko se vaan pakoreaktio tupakasta – hirveellä sykkeellä joka tapauksessa touhotan tekemään kaikenlaista. No, eipähän käy yövuoroissa aika pitkäksi ja tuleepa tehtyä jotain leipänsä eteen. On kuulkaa ikkunoita pesty ja kaapit ojennuksessa, pöytäliinat silitetty ja tykitetty kaikennäköstä taulukointia ja suunnitelmaa sähköpostit ja sharepointit täyteen. Juoksen, juoksen itteeni karkuun.

Nyt sitten vaan kohti uutta viikkoa, ja toivokaamme, että kuulette minusta näissä merkeissä vielä. Tai siis toivottavasti vähän paremmissa merkeissä, mutta siis you know. Ja ai niin, kuvituskuvaksi kanoja ja rusinoita. Ettei harmita ihan niin paljoa.

Ihana uusi mökkisauna

Olen tykittänyt Instan ja Facebookin täyteen mökkisaunan remontin etenemisestä ja hehkuttamista. Ajattelin nyt vielä kirjoitella tänne kuvineen kaikkineen koosteen siitä, että mitä siellä nyt sitten oikein tapahtui ja mihin päädyttiin.

Saunan alkuperäinen ulkonäköhän oli aika, noh. Ei sillä, metsäympäristöön ja eräilymeinininkeihin sopii ihan mainiosti hieman rosoisempikin tapaus eikä tässä olla oltu missään vaiheessa hakemassakaan minkäänlaisia fiinejä luxusmökkeilyitä. Löylyt on myös saunassa olleet aina aivan ihanat. Mutta kyllä tuo ulkomuoto nyt kipeästi päivitystä tarvitsi!

Projekti on ollut varsin pitkäkestoinen. Pitkin kevättä mies on hartiavoimin kaatanut harmaaleppää saunan kattoon ja haapaa lauteiksi. Itse hän myös sahasi laudat ja lankut. Remppa lähti vähän niin kuin käsistä, niin kuin meillä historiassa sellaista taipumusta on ollut, ja loppujen lopuksi koko sauna räjähti. Hän valoi kokonaan uuden alusen kiukaan alle, löi uudet laastit ja tasoitteet muuriin. Näyttää siltä, että ainoastaan hirsiseinät, saunan ovi, ikkuna ja karmit jäävät koskemattomaksi, mutta en vielä löisi vetoa senkään puolesta.

98272838_1680582148755439_7696481124125507584_n

Tämän viikon aikana tapahtui paljon. Muurin ja valun kuivuttua mies vielä hioi ne ja minä pääsin maalaushommiin. Ehdotettu metsänvihreä maali jäi hieman kummittelemaan mieleen, mutta päädyimme kuitenkin harmaaseen. Maalia sai sutia pintaan kaksi kerrosta, ei varmasti olisi haittaa tehnyt kolmaskaan. Maalien kuivuttua mies nikkaroi saunaan uutta lattiaa ja asensi lattian alle vesikourun ja minä kävin, jo aiemmin hiottujen, laudelankkujen kimppuun käsittelemällä ne useaan otteeseen värittömällä saunavahalla. Leppeässä kesäsäässä lankut kuivuivat nopeasti, joten mies pääsi nakuttelemaan nekin jo kasaan. Lauteiden runko on alkuperäinen, sitä ei tarvinnut lähteä uusimaan. Raahasimme vanhan loppuun asti palvelleen kiukaan odottamaan jätekuormaa ja sopivasti tällä viikolla uusi saapui.

99368931_1686965614783759_8736044762320076800_n

99294074_1687583741388613_7307417027671490560_n

100703692_3511448708882899_211041597570154496_n

Myös ruskealla saunavahalla käsitellyt listat pääsivät paikalleen muurin ja hirren väliin, peittämään rosoista muurausrajaa, ja minä rakastan sitä. Sellaisia ei alunperin siis ollutkaan, ja se oli särkenyt silmiäni pahasti. Lopputulos koko saunan osalta on UPEA ja muutos huikea!

99396850_1687744094705911_5238854773830057984_n

101001383_595021324459665_734447005413146624_n

99298073_1687744068039247_8854341484640468992_n

100830693_735763857185783_1189353285522292736_n

100630197_1686965691450418_6975820109034029056_n

Vielä emme päässet ensimmäisiä löylyjä testaamaan, sillä kiukaan putki on hiukan liian lyhkäinen ja puuttuvia osasia odotellaan vielä saapuvaksi. Kunhan putki saapuu asentaa mies myös putken menoaukkoon muuriin (?!? sillä on varmasti jokin oikea nimi, mutta ei tämä termistö nyt aivan ole hallussa) kromisen levyn. Että vähän hifistelyksi nyt siis meni. Kaide lauteeseen on mietinnässä, mutta voi olla, että emme päädy sellaista nyt kuitenkaan laittamaan.

Katto jäi nyt myös vielä vaiheeseen. Sahatut laudat saavat vielä kuivua rauhassa ja palataan siihen asiaan aikaisintaan loppukesästä. Olen aivan rakastunut oranssina hehkuviin lautoihin, ja toivon niin kovasti, etteivät ne ajan saatossa hirvittävästi tummuisi ja muuttaisi väriään. Minun hommana on kuulema sitten lautojen hiominen sekä käsittely. Pompottelimme kahden välillä: käsitelläänkö katto värittömällä saunavahalla niin kuin lauteetkin vai käytetäänkö parafiiniöljyä. Näillä näkymin päädymme parafiiniöljyyn, sillä en halua kattoon kiiltävää pintaa.

101308772_718495692285416_7707263132715974656_n

97038674_1677030822443905_7789021842399821824_n

Minusta ei tässä projektissa ihan hirvittävästi apua ollut kuin juoksutyttönä. Kannoin sepeliä ja vettä, pesin muurauslaastisia työkaluja viidettä kertaa, maalaasin, keitin kahvia ja laitoin ruokaa, etsin vasaroita ja kannoin purkujätettä, hieroin iltaisin hartioita. Ihan kivaa taukoliikuntaa esseen naputtelun ja luennoinnin väliin siinä olikin, ja tässä viikossa oli paljon sellaista kaivattua yhdessä tekemisen meininkiä.

Laiskimus maximus

Mökin sauna on räjäytetty. Tai no, minä en ole tehnyt asian eteen elettäkään. Ihaillut vaan sitä ahkeruutta ja saanut puhelimen täyteen kuvia työn etenemisestä. Ja katsellut sydän läpättäen kattoon tulevia oranssina hehkuvia haapalautoja ja toivonut hiljaa mielessäni, että ne eivät ajan kuluessa tummuisi hirvittävän paljoa. Silitellyt kauniin vaaleita lankkuja, joista tulee uudet lauteet, ja tsuumaillut värikartan kanssa uutta palomuurin väriä (otettasko harmaa vai harmaa?). Ensi viikolla ehkä minäkin teen jotain, kun painellaan yhteisille vapaille mökille. Ainakin maalaushommia olisi kuulema minulle luvassa. Ehkä sen palomuurin, mutta ainakin listojen ja oven karmien.

pelargoni

Viikon sisään olen istahtanut kerran koneen äärelle esseen kimppuun. Maltoin naputella ehkä kaksi tuntia, ja senkin väkipakolla. Mikä lie nyt tökkii koko hommassa, olisiko jo jonkinlaista kisaväsymystä. Se nyt olisi enää viimeinen rutistettava tälle keväälle, sekä nurkan takana odottava tentti, jonka kirjaa en ole vielä etsinyt käsiini. Minulta kysyttiin aionko opiskella kesäopintoja. No en helkkarissa aio. Työn ja opiskelun yhdistäminen onkin yllättävän raskasta, vaikka johan avoimen aikaan siihen totuin. On se tääki. Mulla piti alkaa tänä vuonna ihan uusi ja jännittävä elämä. Irtisanouduin töistä ja hommasin opiskeluluukun Kuopiosta. Todellisuudessa mikään ei ole muuttunut. Tai ehkä se, että taidan nyt keikkalaisena olla työmaalla vielä enemmän kuin silloin vakkarina? Hah. Tänäänkin olen menossa iltavuoroon, vaikka minulla piti olla vielä yökkövapaa. Ja vaikka tolkutin itselleni, sekä esimiehelle, että keväälle en ota enää yhtään lisätuntia. Tässä sitä ollaan.

Toissailtainen viini-ilottelu ja peli-ilta naapurissa venähti pitkäksi, joten eilinen päivä meni totaalisen pihalle. Ei minulla varsinaista darraa ollut, ei huonoa olo tai jysäriä, mutta väsymyksen määrä oli m u s e r t a v a. Taustalla saattoi toki vielä vaikuttaa myös yövuorovalvomiset. Siirryin hetkeksi sohvalle, siirtyäkseni takaisin sänkyyn. En jaksanut pukea kuin miehen ylisuuren kylpytakin koko päivänä, mutta se oli iloinen asia, sillä löysin sen taskusta karkkijemman (jota ei enää ole). Toinen silmä katsoi Netflixiä, toinen nukkui, ja söin juustoa suoraan paketista. Mutta ehkä tällä välikuolemalla oli tarkoituksensa. Vuorokauden nukkuminen tai ainakin tasainen nuokkuminen, teki minusta uuden ihmisen. Heräsin tänä aamuna jo kahdeksan maissa pirteänä kuin peipponen. Jokin tönössä haiskahti, mutta koska en ollut varma mikä, niin aloitin päivän tyhjäämällä roskiksen, putsaamalla hiekkikset ja viemällä itseni suihkuun. Jokin niistä auttoi. Roboimuri on hurrannut menemään ja keittiö siistiytynyt siinä sivussa. Pinkki pelargonia olohuoneen sohvapöydällä on ihastuttava aamukahviseura.

pikkunen

Pelargonioista puheen ollen, kävin aiemmin tällä viikolla puutarhakaupassa. Minun piti ostaa viisi murattia. Ostin kahdeksan pelargoniaa, mutta en yhtään murattia. Se meni aika hyvin siis. Muunlaista liikehdintää pihan ja kevätasioiden eteen ei sitten ole tapahtunutkaan. Samaisena päivänä hämmentävästi aktivoiduin myös sen verran, että tyhjensin pakkasesta kanttarelleja ja nokkosta piirakkaan. Joskus minäkin yllätän. Sen ihmeen edessä kaivoin myös kynttilät ja pöytäliinan ruokapöytään, ja söimme ruokapöydän ääressä ekaa kertaa…öö…kuukausiin?

Tällä viikolla olen myös riemuinnut suuresti siitä, kun bongasin, että meidänkin kylän (isoon) kauppaan on lopultakin tullut verkkokauppa ja kotiinkuljetus. Tiistaina elämäni ensimmäinen ruokatilaus kannettiin suoraan keittiöön, ja tänään on tulossa mökkisapuskat valmiiksi kotiin. Oi onnea! Minä niin inhoan kaupassa käyntiä ja vastaavasti rakastan suunnitelmallisuutta. Mies puolestaan ei osaa suunnitella yhtään. Ja rakastaa kaupoissa haahuilua. No, hän haahuilkoon tai sitten syököön sitä mitä nyt sattuu tulemaan. Minä olen joka tapauksessa liekeissä tästä. Joskin tämän viikon suunnitelmat bataatti-inkiväärisosekeitosta vaihtui lennossa jauhelihakastikkeeseen ja spagettiin (ja juustoon suoraan rasiasta), koska elämä nyt aina mene ihan niin kuin oli tarkoitus. Mutta sielläpä ne tarpeet odottaa jääkaapissa valmiina poimittavaksi, ah!

Elämä kulkee siis tällä hetkellä varsin laiskoja ja saamattomia polkuja. Tai pitäisikö sanoa edelleen, olen vain keksinyt lisää keinoja maximoida lojumista? No, näin on joka tapauksessa ihan hyvä, Ehkä ensi viikolla pyyhin pölyt hulavanteesta? Jos viitsin.

Diagnoosi: Asennevamma

Nyt, kun olen lukenut lähes kokonaisen kirjan ja kirjoittanut yhden ja puoli esseetä sosiaalipsykologiasta, voin vahvalla asiantuntijuudella ja keittiötsykoloogin ammattitaidolla diagnosoida itselleni Asennevamman. Tämän tilan syntyyn ovat vahvasti vaikuttaneet ympäristö (niin kaupunki- kuin mökkiolosuhteet) sekä sosiaaliset suhteet ( = mies). Ai että mistäkä puhun, hä?

No opiskelusta.

95554063_1665104410303213_3090850588678684672_n

Minähän painelin viime lauantaina keskenäni koiran kanssa mökille ihan asiakseni opiskelukaranteeniin. Mies jäi viikonlopuksi vielä pois kyydistä töidensä takia. Ja wou kuulkaas että! Olin suorastaan liekeissä opiskelun suhteen, koska olin myös asennoitunut käyttämään nämä herkullisesti peräjälkeen laitetut useat vapaapäivät nimenomaan siihen. E-kirjojen sivut vaan viuhuivat, esseet valmistuivat ja mielenkiintoiset tehtävänannot ja aihealue ylipäänsä imaisivat mukaansa. Samaan aikaan hyrisin tyytyväisyyttä kahdesta yllärihyvästä arvioinnista (arvosanani ovat tippuneet kun vertaa avoimen aikaan – en parjaa missään nimessä avointa, mutta tämän hetkisellä kokemuksella väitän, että ”oikeassa” yliopistossa hyvään tai erinomaiseen työhön vaaditaan enemmän) ja motivaatio suorastaan kukki.

95764834_1666256673521320_379875129888342016_n

Sitten tapahtui ensimmäinen notkahdus. Maanantaina. Mies saapui. Hänen läsnä olonsa ei oikeasti millään tavoin estä minua opiskelemasta, sillä hän touhuaa mökillä omissa askareissaan emmekä siis ole vailla huomiota ja höpöttelyseuraa toisiltamme. Illat ovat sitä varten, jolloin lämmitetään saunaa ja syödään hyvin, vaihdetaan kuulumisia, suunnitellaan tulevia ja kyöhnätään kyljekkäin. Näinäkin iltoina jutustelimme kuinka tuohon voisi rakentaa laatikon yrteille ja vihanneksille, miten hirvittävän nopeasti kevät eteneekään sulattaen rantaviivaa, missä ihmeessä ovat kaikki tyttötelkät – ja sorsat, kun vaan koiraita näyttäisi kaahottavan kevätpäissään. Siitä miksi aamuvarhain miehen saapuessa ja minun kuorsatessani mökissä haisi pieru (”Riki”, minä vastasin), mihin aikaan mittariukko on tulossa laittamaan rajapyykit kohdilleen ja paistetaanko lämppäreiden päälle kananmunia vai ei.

Jostain syystä miehen saapuessa pääni siis kuvitteli, että nyt ollaan vapaalla. Onneksi sain ajatukseni takaisin järjestykseen, kuriin ja nuhteeseen ja palasin takaisin työn ääreen. Siinä päivät kuluivat näppäimistöä hakaten ja illat huokaisten upeita aurinkoisia säitä ja korkatessa vuoden ensimmäinen laiturikalja. Miehen mökille saapuminen oli kyllä sikäli myös oikein kiva juttu, että juustonaksu-suklaa-päivällisen sijaan pääsin nauttimaan savustetusta kuhasta ja affenoista ja esanssisen limpparilitkun sijaan mukiini kaadettiin koivunmahlaa.

95845042_1667209146759406_4183700172422774784_n

Tänään aamulla asetuin vielä mökillä opiskelunurkkaukseeni ja naputtelin esseeseen muutaman kappaleen lisää. Ihan tuosta noin vain, kiukuttelematta ja kipuilematta. Ajattelin, että kotiin saapuessa jatkaisin siihen mihin jäin, saattaisin esseen valmiiksi. NO EN JATKAISI. Tässä minä istun naputtelemassa jotain ihan muuta ja ajatus esseestä on aivan käsittämättömän vastenmielinen ja epäkiinnostava. Siis siitä samasta, joka vielä eilen oli niin supermielenkiintoista, että uppouduin lukemaan aiheesta niin, että hyvä kun maltoin kirjoittaakaan ja kun kirjoitin, tulivat sanat kuin itsestään. Että nii-i, ASENNEVAMMA. Kodin ympäristössä ei enää huvitakaan ei sitten yhtään, ja motivaatio jäi rallattelemaan mökkilaiturille.

Ehkä tämä nyt sitten on tällainen päivä. Ei tartte jos ei taho. Huomista työpäivää lukuunottamatta minulla on koko viikko vapaa, joten ehkä maailmani ei aivan suistu raiteiltaan ja deadlinet pauku, jos nyt nostan kädet ilmaan ja annan olla. Olkoon niin.

95501522_1667183006762020_4702568187835711488_n

Aika tehokkaat viisi päivää tässä onkin jo takana. Tuntui jokseenkin hupsulta huokaista miehelle, kuinka uupuneelta olo tuntuu ja hartiat kireiltä. Siis miehelle, joka tekee mökilläkin päivätolkulla fyysistä hommaa, kaataa, kantaa, nostelee ja sahaa tukkeja laudoiksi ja lankuiksi saunaremonttia varten ja siinä sivussa tekaisee polttopuut. Että voi voi kun on toisella niin rankkaa siinä tietokoneen edessä. Mutta uuvuttaa se sekin, eri tavalla vain, tämmöinen aivojen rassaus ja koneen äärellä könötys. Vielä olisi jäljellä yksi essee, tuo lähes-valmis-essee ja pari tenttiä ennen lomaa opiskelusta. Työthän minulla jatkuu, mutta kyllä tässä kaiholla jo kesäkuuta odottaa.

Haaveillaan

…tulevasta lauantaista ja siitä, että aion pakata kimpsuni ja kampsuni ja läppärini ja motivaationi ja painella mökille lähes viikoksi

…siitä, josko samalla reissulla mökille jäisi opiskelustressin lisäksi talviturkki

…ja siitä, että se motivaatio nyt ihan oikeasti alkaisi löytyä, jotta olisi edes jotain mukaan pakattavaksi

…kesästä ja lämmöstä tämän sekopäisen kevätsään keskelle, kun vuoroin paistaa aurinko ja vuoroin tulee rakeita, vuoroin täytyy raottaa kuumuuksissaan takin vetoketjua ja vuoroin tuulee niin, että päästä lähtee tukka ja järki

trio2

…kesän ensimmäisestä raparperipiirakasta siitä hetkestä lähtien, kun huomasin pienten punaisten aivojen näköisten raparperin alkujen ponnistavan lumen keskeltä kohti uuniani

…jostakusta muusta kuin minusta, joka pesisi talomme ikkunat

…ja pyyhkisi pölyt kirjahyllystä

…ja siivoaisi ja järjestelisi vaatekaapin

…viinihetkistä ja trivialin peluusta naapurin kanssa, jota ikävöin jo kovin, mutta koska korona ja riskiryhmät ja perkeleet niin ei voi kuin huudella aidan yli ja viedä postilaatikkoon Oikeesti Onnellisten Kanojen munia

…mökin saunan uudesta ilmeestä, jota miesväki jo viikonloppuna urakoi alkuun sahaamalla kattoon uutta paneelia ja lauteiksi lankkua

…grillaamisesta, muunkin kuin notskimakkaran, vaikka kelpaisi pelkästään sekin

trio

…mahdollisesta ensi kesän kahden-kolmen yön patikointireissusta miehen kanssa, josko lopultakin löytyisi aikaa ja viitsimystä, kun edellisestä (ja ainoasta) kerrasta on vierähtänyt jo sata vuotta, ja se oli niin mahdottoman kivaa ja kaunista

…siitä, että minulla olisi myös aikaa ja viitsimystä lukea kesällä kirja, edes yksi kirja, joka ei liittyisi mitenkään mihinkään opiskeluun tai työhön tai itsensä kehittämiseen, mutta joka koskettaisi ja jota ei malttaisi laskea silmistään pois

…riippumatosta, siitä kirjavan kukertavan raidallisesta ihanasta, joka lojuu unohdettuna myttynä ullakolla

…ja sangriasta

…kaikesta tavallisesta ja onnellisesta minä haaveilen, en suurista enkä hintavista, en mahdottomista, enhän?

Hienoista kevät(siivous)hepulointia

No mutta kappas vain. Minä olin jo huolissani siitä, meneekö tämä kevät yhtä pahasti ohi kuin viime kevätkin, ja enkö herää hepuleihin ollenkaan. No, ei mennyt ja heräsin! Viherpiiperöinnit eivät tosin ole heränneet edelleenkään, lukuun ottamatta sitä, että sisällä olevien viherkasvien kanssa olen hieman puljannut ja yhden uuden ”tilannut” veljen mukana matkaamaan meille Jyväskylästä saakka. Multia en ole kuitenkaan vaihtanut (ja taidan tänä vuonna jättää sen kokonaan väliin), mutta kääntelin kasveja kohti aurinkoa ja perkasin kuivahtaneita ja/tai kissojen syömiä lehtiä pois. Hepuloinnit ovat heränneet ennemminkin kodin siivous- ja sisustusjuttujen puolella.

Havahduin nimittäin yhtäkkiseen tavaraähkyyn ja selkeyden kaipaukseen. Huomasin kaipaavani kotiin lisää tilaa ja ilmaa. Meidän sisustushan on myös varsin runsas ja värikäs ja jotenkin sekin alkoi nyt tökkimään. Ei ei ei meille ei koskaan tule mitään valkoharmaata kotia jollain iloisella yksittäisellä väripirskahduksella eikä todellakaan ole aikomustakaan ryhtyä mihinkään konmarittamiseen, mutta jonkinlaista selkeyttä ja yksinkertaistamista kaipasi mieli.

94120100_257055545470555_323648974282031104_n

Jostain on siis pakko luopua. Katsastelin keittiön avohyllyjä, kaapin päällisiä ja tasoja sillä silmällä, että nyt tilaa ja heti. Päädyin raivaamaan tasoilta ei-päivittäisessä-käytössä olevia tavaroita kaapin ovien taakse piiloon ja muutamia koristekäytössä olleita purkkeja ja purnukoita latasin Facebookin roskalavalle – ja ne vaihtoivat omistajaa heti saman päivän aikana, jeij! Yhdellä hyllyllä nakotti tehosekoitin, joka ei toiminut kunnolla, mutta joka oli mukamas söpö. Siis niinku mitä. Jep, se odottaa nyt sähköjätteeseen vientiä. Mulkoilin myös keittiön tuoleja. Niitä on siis neljä: kaksi fuksianpunaista ja kaksi kirkkaanpunaista. Päädyin heivaamaan fuksiat kirpalle myyntiin (ne haetaan tänään, jeiiiiij!) ja raahaamaan niiden tilalle helkkarin painavan penkin, joka siis on samaa sarjaa keittiön pöydän kanssa. Harmi, ettei niitä penkkejä ole kahta. Se toisi vielä lisää kaipaamaani selkeyttä, mutta tämäkin on jo parempi. Ai niin, pohdiskelin myös koko ruokailuryhmän uusimista johonkin vaaleaan ja yksinkertaiseen, mutta siihen en kuitenkaan lähde. Kyseinen pöytä penkkeineen on peruja vanhalta eräkämpältä. Se on ollut käytössä jo silloin kun mieheni oli pikkunakero ja siksi minusta niin kovin suloinen ja arvokas säilytettäväksi, jatkamaan elämäänsä meidän keittiössä kun kämppää ei enää ole.

93854646_905915263192040_5792503679219138560_n

Lisäksi tämä joka keväinen karvan ja kuratassun määrä sai myös aivot nyrjähtämään ja pohtimaan uusia kangasvalintoja sekä muun muassa ainakin kesän ajaksi poistamaan koristetyynyt ja viltit kaappien uumeniin. Värirunsauteen ja matskuihin liittyen aion olla huomenna piittaamaton rebeli ja kun minun on pakko käydä muutenkin päiväretkellä Kuopiossa tsekkaamassa postit, aion myös samalla pyörähtää Ikeassa. Ja nimenomaan pyörähtää. Käyn nappaamassa sieltä tummanharmaat päälliset meidän sohvaan ja lupaan olla räpelöimättä muuta. Toivon yksivärisen harmaan tuovan mielenrauhaa ja tasapainoa muuhun värikylläisyyteen, ja myös samalla olevan armollisempi karvojen ja sohvalla rötköttävän koiran suhteen, mitä tämän hetkinen valkopohjainen kukkasohvailoittelu on. Matot rullailin myös pois odottamaan pesulaan vientiä ja ai että, vaikka paljaat lattiat näyttävätkin toisaalta kovin kalseilta, hyppäytti se sydäntäni riemusta kahdellakin tapaa: ensinnäkin nyt tila näyttää niin paljon avarammalta, raikkaammalta ja valoisammalta ja toisekseen siivous helpottui aivan uskomattoman paljon.

93827663_330592134570535_3812768525949337600_n

Jokseenkin ristiriitaisesti kuitenkin samaan aikaan kun pistän asioita poistoon tai piiloon, tuon esille myös uutta. Haha. Mutta siis siivoushepuloinnin yhteydessä makkarin nurkassa joulukuusta lähtien lojuneet ihanat opetustaulut pääsivät nyt myös lopultakin seinälle. Ai että minä rakastan noita. Yksi ihana kettu-opetustaulu jäi vielä odottamaan. Joskus se pääsee meidän rapun seinälle. Sen suhteen en kuitenkaan pidättäisi hengitystä. Rappu on talomme murheenkryyni, kipeästi remppaa kaipaava kohde (vihaaaaaaaan sen rusehtavia mitä lie laudanvärisiä seiniä), mutta veikkaan sen jäävän vielä ikuisuusprojektiksi. Ellei tässä nyt sitten vielä pahemmin nyrjähdä päässä.

Mitä olen puuhaillut?

Somemaailmassa kiertää karanteenibingoja, karanteenisitäjatätä siis tylsyyden sietämyshaasteita ja vinkkejä sekä blogeissa kertoillaan asioista, joita on voinut puuhailla ja mitä taas ei ole. Joku kaipaa aiempia juttujaan enempi, joku vähempi, ja jollakulla maailma ja elämänmeno ei ole juurikaan muuttunut aikaisemmasta. Minä kuulunen tähän jälkimmäiseen porukkaan. Ihan jo lähtökohtaisesti siksi, koska olen aina ollut muutenkin varsinainen kotihiiri eikä päivä-, viikko- tai kuukausiohjelmaani ole koskaan kuulunut mitään erityisempiä rientoja, harrastuksia tai muita kodin ulkopuolisia menoja. Paitsi mökkeilyä, jota on tänä keväänä ollut runsain mitoin, ja sekin nätisti ohjeistuksia noudattaen ihan oman kunnan alueella. (Että semmonen disclaimeri tähän väliin jos joku siellä on miettinyt, että onpas holtiton ja itsekäs persereikä siinä niih.)

Mut hei, minäkin voin tähän osallistua kertomalla nyt ainakin alkuun, että mitä en ole puuhaillut:

– en ole suonut ajatustakaan opiskeluun nyt suunnilleen viikkoon

Ooämgee ja vittujee ja apua minä sanon. Veikkaan, että viimeistään viikon päästä olen täällä ja instassa ja facessa ja kaikkialla kiljumassa, että kiirekiiredeadlineKIIRE ja MIKS EN OO TAASKAAN TEHNYT MITÄÄN. Mutta näin siinä on nyt käynyt, enkä ajatellut asian suhteen tehdä suunnanmuutosta tänäänkään. Puolustaudun nyt kuitenkin sillä, että ennen tätä mennyttä viikkoa olin hirmuisen ahkera ja aikaansaava. Ja sillä, että silloin ilmassa kaikuneet kiljumiset haipuivat tuuleen ja kalenteriin löytyi paljon paljon uutta yllättävää tilaa, kun luin erään kurssin tehtävänannon uusiksi ajatuksen kanssa ja tajusin, että ne kolme aikataulutettua kirjoitustehtävää eivät sittenkään koskeneet minua. Ahhaha. Hahahahaa. Okei, tehtävää toki on riittämiin tälle keväälle vielä siitä huolimatta edessä, mutta juuri nyt ja tänään sanon niille vielä MEH, koska

opiskelun sijaan olen puuhastellut:

– Töitä. Töitä töitä ja töitä. Niin hullua ja nurinkurista kuin se onkin, niin minusta tuntuu, että olen työmaalla nyt keikkalaisena enemmän kuin silloin vakkarina. Johtuu varmasti osin siitä, että aikaisemman yökyöpelöinnin sijaan teen nykyisin huomattavasti enemmän päivävuoroa. Jaaaaa sit kun sitä yökyöpelöintiä tuleekin vain satunnaisesti, niin olenkin sitten ihan tööt pihalla ja nukkua posottelen yövuorojen väliset ja jälkeiset päivät aivan totaalisena tajuttomana.

– Töihin liittyen olen joutunut pitämään elämäni ensimmäisen kerran hengitysmaskia. Ei siksi, että meillä olisi tartuntoja, vaan siksi, ettei niitä myöskään tulisi. En ole missään vaiheessa panikoitunut koronasta tai mitään, mutta tällainen suojavarustuksen käyttöön otto meinaa aiheuttaa pientä ajatusahdistusta, kun tilanne tavallaan konkretisoituu ihan oikeasti. Siis totta kai konkreettista aiemminkin on ollut esimerkiksi turvavälit, tehostettu käsihygienia ja siivous, mutta ymmärtänette toivottavasti mitä tarkoitan.

lyhdyt

pönttö

Ja koronauutisista muihin uutisiin, olen puuhaillut:

– Mökkeilyä. Ihanaa ihanaa mökkeilyä. Perinteisen saunomisen, kunhan vaan olemisen, saunaan vesien kantamisen ja oluen tai viinin lipittelyn lisäksi mökkeily tarkoitti tänään muun muassa sellaista kevätpuuhastelua, että tehtiin telkälle pönttö.

– Pienimuotoista keväthepulointia kotona. Eiiii mitään siementen istutusasioita tai pelargonioiden kasvatusta uuteen nousuun (siis, kävin kurkkaamassa kellariin olinko tänä keväänä unohtanut pelargoniat sinne, mutta olinkin unohtanut sen, ettei niitä syksyllä edes otettu talteen) tai muuta puutarhurointivastaavaa, mutta pientä kaappien siivoamista ja järkkäilyä kuitenkin. Ja sekoamista karvojen määrään.

– Hulailua, crossailua ja elämäntapamuutoksia siltä mitä nyt tältä viininlipittelyltä olen ehtinyt.

Omista puuhailustaan ovat kertoneet ainakin Saila ja Toreynn. Mitäs sie teet siellä?