Pieniä suuria onnellisuushetkiä

Julkaistu Lilyssä 31.5.2017

Minun elämäni ei ole kovinkaan jännittävä. Siihen ei sisälly kiireisiä lounastreffejä, kopisevia korkoja, ei matkustusta maailman ääriin tai itsensä voittamista jossain extremelajeissa, ei fitnesstreenejä eikä dieettejä, ei huikeita ihmissuhdekoukeroita tai muutakaan mainittavaa draamaa. Kalenterini ei täyty zumballa, humpalla, ei lasten hammaslääkärikäynneillä, ei työelämän neuvotteluilla ja kokouksilla eikä ravintoloiden avajaiskutsuilla (tai no, millään kutsuilla).

Sitä vastoin kalenterissani saattaa olla merkintöjä, kuten ”pese kylppäri”, ”juo viiniä Jarnon kanssa”, ”raparperipiirakka!” tai ”Suomi-Tshekki klo. 21.15″. Sellaista kaikkea tärkeää. Samoin elämääni sisältyy karvainen sohva, umpisolmussa oleva kengännauha toisessa vaelluskengässä, ikuisesti hukassa oleva huulirasva, tyynyn viereen melkein-oksentava kissa (huomenta, rakas!), juurikasvu, paikalleen asennusta odottavat peuran pään muotoiset pyyhekoukut vessaan, viaton luottamus siihen, että voin aamulla jättää ulko-oven auki, jotta tuntematon huoltomies pääsee katsomaan astianpesukonettamme meidän ollessa töissä (hän kysyi lukitseeko oven sitten lähtiessään, kyllä kiitos!), neilikkakimppu keittiön pöydällä ja pönttöuunin lämmitys vielä toukokuun viimeisenä päivänä.

Lisäksi elämääni on kuulunut viime päivinä seuraavanlaisia pieniä suuria asioita…

Heitin talviturkkini mökkijokeen viime lauantaina. Anoppi usutti, ja minähän en häviä! Enkä varsinkaan anopille. Oltiin kahdestaan yötä mökillä. Juotiin viiniä, siirryttiin tuolien kanssa sitä mukaa kun aurinkokin siirtyi, paistettiin makkaraa nuotiolla, luettiin horoskooppikirjaa ja naurettiin yhteneväisyyksille, puhuttiin tärkeitä.

18834670_856535841160078_410059573_n.jpg

18870948_856535867826742_1305692076_n.jpg

Kukkapenkeissä tapahtuu paljon kasvamisjuttuja. Toisaalta jonkin verran on myös joutunut otsa huolikurtussa katselemaan, lähteekö? Lähdethän? Koivuihin on lopultakin poksahdelleet hiirenkorvat, ja ympärille on yhtäkkiä saapunut vihreys.

Auringonkukkia

18871118_856535811160081_554562482_n.jpg

Kävimme elokuvissa, se oli ihan jees. Elokuva (Pirates of the Caribbean) itsessään oli hienoinen pettymys, mutta onnellistuin hauskoista kakkuloista nenällä ja karkkipussista kourassa. Ei liene tarpeen kertoa, että käyn elokuvissa harmittavan harvoin?

Leffasta kotiin palatessa pysähdyimme ihmettelemään pelloilla keikistelevää ja hetken päästä kirmailevaa kaurista, sekä upeaa kurkipariskuntaa. Tänään työmatkalla puolestaan piti pysähtyä ihastelemaan sateenkaarta ja keltaisena loistavaa sänkipeltoa.

18816963_1132914833481078_284949178_n.jpg

Finnair yllätti, ja maksaa meille sittenkin korvauksia mönkään menneestä lennosta. Minä oon silleen vähän nahjus ja pessimisti, huiskautan vaan kädellä ja totean, että njäääh ne mitään korvaa. Onneks Jere puolestaan on jäärä, joka jaksaa käydä sähköpostivaihtoa ja tökkiä oikeuksiensa perään. Kannatti näköjään olla, sillä saamme valita joko 500€ rahaa tai 700€ arvoisen lahjakortin Finskille. Jeij! Vakuutusyhtiön päätöksiä muilta osin persiölle keikahtaneista lennoista ja hotellikuluista ootellaan yhä…

18870774_856535814493414_952050655_n.jpg

Huomenna on minun viimeinen työpäivä. Nyt se hetki on ihan oikeasti tässä, kun haave alkaa muuttua todeksi. Mieli täyttyy haikeudella, kutkuttavalla jännityksellä, odotuksella ja ylpeydestä itsestä.

Kuten sanottua, mun elämä ei ole kovinkaan jännittävä. Mut kiva se on, hirveen kiva!

Parisuhteesta kirjoittamisesta

Julkaistu Lilyssä 17.6.2017

Kirjoitan postauksen siitä, kuinka en voi tai halua kirjoittaa parisuhteesta. Tai tarkemmin sanottuna niistä parisuhteen nurjista puolista.

Jere on useissa postauksissa mukana, ihan siitä luonnollisesta syystä, että kirjoitan elämästäni ja hän on olennainen, keskeinen ja tärkeä osa sitä. Kirjoitan meidän yhteisistä matkoista ja projekteista, kirjoitan syistä miksi rakastan, kirjoitan parisuhteen parhaista ja huonoista puolista humoristisesti, melko yleisellä tasolla. Sekaan on mahtunut myös melko herkkiä hetkiä, keskinäisiä hellyydenosoituksia, tapahtumia ja sanoja, jotka ehkä joku muu vielä tarkemmin yksityisyyttään/kumppaninsa yksityisyyttä vaalinut olisi tallentanut vain omaan sydämeensä.

20170616_180413.jpg

Tästä päästään siihen, että blogeja usein haukutaan ulkokultaisiksi, siloitelluiksi, jopa lavastetuiksi. Arvostellaan sitä, että blogeihin kirjoitetaan vain ihanista, positiivisista asioista, maalataan sellaista kuvaa, että elämä on vain poksahtelevaa ilotulitusta, romanttisia eleitä, täydellistä kommunikaatiota kumppaneiden kesken, huomioon ottamista ja viatonta rakkautta. Arjessa se murupallo tekee aina ihanaa ruokaa, siivoaa, tuo aamukahvin sänkyyn eikä koskaan esimerkiksi jätä haisevia sukkia sohvalle tai tiuski väsyneenä.

Minä en maalaile mitään. En yritä tehdä blogin puolella elämästäni parempaa kuin mitä se on. Tämä ei ole ainakaan tarkoituksellista, mutta koska kirjoitan Jeren ja parisuhteen kohdalla vain niistä hyvistä, niin väkisinkin miettii, että pidetäänkö minuakin jollain tapaa feikkinä.

received_866882156792113.jpeg

Totuus on kuitenkin se, että haluan nostaa esiin ne merkityselliset, kauniit asiat. En halua parjata minulle niin rakasta miestä julkisesti, en pestä likapyykkiä kaikkien nähden. Ei siksi etteikö sitäkin olisi, etteikö verisuonet pullistelisi päässä tässäkin laalaa-landiassa aika ajoin, vaan siksi, että kunnioitan ja arvostan miestäni. Rähinät ja sähinät pidettäköön meidän välisinä. (Ja joskus myös minun, ystävän ja viinipullon välisinä, jos turhauman aihe on niin mitätön, että käsittelyksi ja pään tuuletukseksi riittää kun vaan saa pullautettua sen ulos. Ilman, että tilanne vaatisi kehityskeskustelua miehen kanssa. 😀 )

received_866880510125611.jpeg

Me olemme tiimi ja kumpikaan tiimin osapuolista ei taatusti ole aina helppo, mutkaton, epäitsekäs saati rationaalinen. Mutta tiiminä voimme molemmat luottaa toisiimme siinä asiassa, että meillä on lupa olla toistemme seurassa pahantuulisia, väsyneitä, laiskoja ja saamattomia – ilman, että tekemättömillä töillä tai sanotuilla/sanomattomilla asioilla revitellään somessa tai kaveriporukassa toista loukaten. Ystävällinen ja leikkimielinen naljailu kaveriporukassa on ok, kun se vaan on molemmista hauskaa.

IMG_20170616_150443_476.jpg

Joskus tuntuu, että oman kumppanin arvostelu olisi muka jotenkin okei. Siinä kohtaa kannattanee miettiä, että olisinko minä ihan okei, jos törmäisin minua halventavaan tai loukkaavaan tekstiin minuun tai meidän parisuhteeseen liittyen? Tai kirjoittaisinko minä ystävästäni noin? Käsittelisinkö ystävän ja minun välisen riidan kaikkien nähden?

Niinpä. Pointtini on se, että kyllä tässäkin parisuhteessa rakastamisen lisäksi riidellään. On meilläkin ne kipukohdat, kakaramaisuuden tasolle vajoamisetkin. Mutta blogin ja yleisesti somen puolella haluan olla rakkauden, ymmärryksen ja kumppanini puolella. Toivottavasti se ei tee minusta ulkokultaista.

(Postauksen kuvat on mökiltä, jossa juuri vietimme yön. Ja arvatkaa mitä? Meillä on ollut täällä ihan SUPERIHANAA.)

Tee minut onnelliseksi

Julkaistu Lilyssä 13.5.2017

Mies tekee minut onnelliseksi. Tarvitsen miehen ollakseni onnellinen. Kyllä, 2010-luvulla minä hymyssä suin ja häpeilemättä julistan tämän. Eikä se tee minusta vähemmän itsenäisempää, naisena avuttomampaa tai heikompaa. En suostu olemaan feministisen ajattelun häpeätahra tai edes ajatuksen tasolla raasuparka, joka ilman miestään ei olisi mitään.

Tarkennettakoon kuitenkin, että ei kuka tahansa kaksilahkeinen kutale olisi tähän pestiin kykenevä saati kelpuutettu. Puhun nyt vaan tästä yhdestä tietystä.

IMG_20170512_133035_381.jpg

Se on silti fakta, että ilman miestä minulla ei olisi tätä elämäntapaa eikä sen myötä tätä onnellisuutta. Mies mahdollistaa sen, että voin asua vanhassa omakotitalossa. Hän mahdollistaa sen, että saan lämmön pönttöuunista, kananmunat ja tomaatit omasta pihasta, löylyt ulkosaunasta. Hän on se, joka mahdollistaa ettei putket jäädy talvella eikä räystäät tukkeudu syksyn lehdistä. Hän mahdollistaa sen, että meillä on kesämökki mihin karata maailman kiirettä ja mielettömyyttä. Hän mahdollistaa sen, että voin heittäytyä opintovapaalle, tiputtaa tuloni puoleen totutusta vain voidakseni toteuttaa itseäni.

Onnellisuuteni koostuu hyvin pitkälti materialistisista, ulkoisista asioista. Mutta hän on myös toinen ihoni, ihoni alla. Hän mahdollistaa sen, että minulla on elämä käsissäni, suunta ja tavoitteet selvillä ja selkeinä. Hän on se, jolle ensimmäisenä haluan kertoa onnistumiset ja epäonnistumiset. Hän on se, joka tuntee minut ytimiäni myöten, tietää taustani. Hän on se, joka tietää milloin päänsisäisiin perkeleihini kannattaa reagoida ja milloin ei. Hän on se johon luotan. Vaikka koko muu maailma menettäisi järkensä, niin hän seisoisi rinnalla järkähtämättömän rauhallisena.

20170512_133359.jpg

Luonko toiselle hirvittävät paineet? Vaatimuksia siitä, että tee minut onnelliseksi? Koenko itse stressaavaa vastuuta ja painetta hänen tekemisestä onnelliseksi?

En. Sillä asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla. Onnellisuus ei tipahda syliin itsestäänselvyytenä. Parisuhde ei pysy kauniina, onnellisena, toimintakuntoisena omalla painollaan. Asioita täytyy tehdä, onnellisuus vaatii työtä.

Enkä takuulla olisi yksin näin onnellinen. Todennäköisesti asuisin kerrostalossa kissojen kanssa, minun olisi pakko käydä töissä. Mies mahdollistaa sen, että elämässäni on enemmän onnellisuutta ja vähemmän velvollisuuksia ja vastuuta. Kun mitään ei tarvitse kantaa yksin.

Ei minua aina huvittaisi hieroa hartioita, voidella eväsleipiä, jäädä viikoksi yksin kotiin hänen moottoripyöräillessään maailmalla, ostaa oliiveja. Sen enempää kuin häntäkään aina huvittaisi herätä kuskaamaan minua töihin, naputella tauluja seiniin tai ajella kymmeniä kilometrejä hakemaan jotain aarretta, jonka bongasin facebookin kirpparilta.

Silti näitä asioita tehdään. Tehdään toista onnelliseksi, sillä arvatkaa mitä? Siinä samalla tekee onnelliseksi itseään.

18471080_845491718931157_1313080030_n.jpg

Kokisin myös loukkaavaksi, jos minulle sanottaisiin, ettei miehen onni ole minusta kiinni. Mitä ihmettä minä silloin tässä tekisin jos hän olisi onnellinen ilmankin? Tuntisin oloni petetyksi. Turhaksi. Tarpeettomaksi. Toivon totta kai hänelle pelkkää onnea, mutta haluan myös olla olennainen osa sitä.

Jos eroaisimme haihtuisi minulta kaikki onnellisuus ilmaan. Siinä mielessä voin siis sanoa, että onnellisuuteni on miehen käsissä. Nousisin sieltä toki, lopulta, sydän ja sielu haavoilla uuteen onneen. Tietenkin. Mutta lähden siitä, että tuota vaihtoehtoa ei tarvitse edes ajatella. Toivon, että mieheni jaksaa ja haluaa tehdä minut onnelliseksi nyt ja aina. Ja että minä teen hänet niin onnelliseksi ettei hänen(kään) tarvitse ikinä, koskaan haaveilla mistään muusta.

Opintovapaalle jahtaamaan unelmia!

Julkaistu Lilyssä 28.4.2017

Useissa aiemmissa postauksissa olen kertonut siitä kuinka haluan opiskella. Kuinka haluaisin joskus isona olla sosiaalityöntekijä. Olen kertonut siitä kuinka olen yhdistänyt (etä)opiskelua avoimessa yliopistossa 3-vuorotyön kanssa. Olen vuoroin hihkunut riemusta, vuoroin vaipunut epätoivon partaalle. Olen haaveksinut haaveksimasta päästyäni, tehnyt suunnitelmia, turhautunut, järsinyt kynsiäni, opiskellut ja tehnyt töitä.

Erittäin, erittäin hitaasti olen edennyt tähän pisteeseen missä olen nyt. Pisteeseen, jossa en todellakaan aloittaessani kuvitellut koskaan olevani! Syksyllä 2015 ilmottauduin muuten vaan, katotaan nyt mitä se tääki nyt on -meiningillä yhdelle yhteiskuntatieteiden ja filosofian peruskurssille. Tulipa tsekattua toinen kurssi, kolmas. Vuotta myöhemmin sain päähäni, että tätä minä haluan tehdä. Haluan opiskella lisää, haluan edetä! Tuolloin aloin todenteolla pohtia asiaa, punnita vaihtoehtoja, haastaa itseäni – olisiko minusta todella opiskelijaksi?

DSC_0009.JPG

Otteita syyskuun 2016 postauksesta työ, opiskelu ja elämä

”…Sitä kun on tässä kerennyt hankkiutua naimisiin pankin ja elukkalauman kanssa eikä älynnyt tuota miestänsäkään mistään eliittipiireistä valkata, niin töissähän sitä on ihmisen käytävä. Tälleen heikunkeikunmeiningillä ei työn ja opiskelun yhdistäminen ole ollut mikään ongelma, mutta jos sitä alkas oikeesti pänttäämään niin ei vuorokaudessa enää riittäisi tunnit, päässä virta, elämässä ilo eikä parisuhteessa jousto.

…olen yrittänyt kuumeisesti miettiä, että miten elämänsä pystyisi järjestelemään. Vai pystyykö edes? Onko olemassa jotain fiksuja ratkaisuja yhdistää työt+opiskelu+elämä? Vai onko olemassa jotain keinoa tiputtaa yhtälöstä työt pois ilman, että konkurssi uhkaa ja elää kaurapuurolla?  Vai onko tässä vain todettava itselleen niinku se joku mamma pizzamainoksessa, että lakkaa haaveksimasta.”

Siinäpä sitten jatkoin eloani. Edelleenkin tein töitä ja hiljakseen siinä sivussa suoritin perusopintoja. Sitten minä tajusin, että ei hemmetti vieköön! Ei se elämä mitän valmiina anna, vaan se on itse otettava! Kehittelin päässäni suunnitelmaa, jolla voisin mahdollistaa opintoni ilman, että työni ja taloudellinen tilanteeni kärsisi liian pahasti. Pikkuhiljaa tuntui kuin palaset loksahtaisivat kohdalleen ja rohkeasti käännyin lähimmän esimieheni puoleen suunnitelmani kanssa.

DSC_0006.JPG

Otteita marraskuun 2016 postauksesta tavoitteena työn ja opiskelun yhdistäminen (askel otettu!)

”…Ehdotin siis, että kunhan olen saanut perusopinnot suoritettua voisin ilmoittautua sosiaalityön aineopintokokonaisuuteen. Esitin, että ensin jatkaisin töissä 80% työajalla ja tämän jälkeen jäisin kokonaan töistä pois opintovapaalle (aikuiskoulutusrahalle). 

Opinto-oikeushan kestäisi ilmoittautumisesta kaksi vuotta, mutta minäpä aion olla niin hurja, että suorittaisin koko hässäkän alle kahteen vuoteen (ja josta lähestulkoon puolet olisin kaiken lisäksi töissä). En tiedä kuinka realistinen tällainen tavoite on, mutta luotto omiin supervoimiin on vankka.”

Voitte uskoa, että vain viikkoa myöhemmin minä friikahdin täydellisesti kun esimiehet näyttivät suunnitelmalleni vihreää valoa! ”Ihan vähän voisin juosta pihalla ympyrää ja kiljahdella? Pikkuisen voisin sitten hengitellä paperipussiin ja jatkaa ympyrän juoksemista toiseen suuntaan? Saanko? Tältäkö tuntuu kun haaveille annetaan lupa toteutua? :D”, minä kirjoittelin tuolloin enkä voinut olla enempää iloisempi tai onnellisempi. Tartuin viimeisiin peruskurssiopintoihin vielä suuremmalla innolla ja intensiteetillä mitä aiemmin.

No, minusta riippumattomista syistä viimeisen kurssin suorittaminen sitten venyi ja vanui ja olin taas turhauman partaalla. Kurssiin sisältyi vaihtoehtoisesti joko kahden viikon harjoittelu sosiaalityöntekijän ohjauksessa tai 60h vapaaehtoistyötä kolmannella sektorilla omaan tahtiin. Minä metsästin kuukausitolkulla harjoittelupaikkaa kunnes luovutin, ja päätin kääntyä kolmannen sektorin puoleen. Onneksi tein sen päätöksen, sillä vapaaehtoistyö oli todella antoisaa ja no, pääsinpä taas pikavauhtia etenemään opinnoissani! Maaliskuu oli myös tähän astisen opiskelun rankin vaihe kun yhdistin kokopäivätyöni, kuusikymmentä tuntia vapaaehtoistyötä ja kirjalliset tehtävät…mutta minä tein sen ja olin taas jälleen kerran mahdottoman onnellinen ja iloinen ja jee!

DSC_0014.JPG

Nyt olen siinä tilanteessa, että kaikki yhteiskuntatieteiden ja filosofian perusopinnot on periaatteessa suoritettu. Periaatteessa siis siitä syystä, että toinen (jo kuukausi) sitten palauttamista tehtävistäni roikkuu edelleen tarkistusjonossa. Eteneminen sosiaalityön aineopintoihin on siis siitä kiinni – kaikki peruskurssit (yhteensä 25 op) on siis oltava suoritettuna vähintään kolmosen arvosanoilla, jotta avoimessa voi ilmoittautua aineopintoihin. Uskallan kuitenkin sanoa, että tehty mikä tehty, vaikka kyseistä tehtävää ei ole vielä tarkistettukaan. 😀

No. Tästäpä päästäänkin sitten siihen, että mitäs nyt? Suunnitelman mukaanhan minun pitäisi nyt siis jäädä töihin tekemään lyhennettyä työaikaa ajaksi x ja siirtyä sitten jossain vaiheessa opintovapaalle. Noooo. Minuun vaan nyt sit sattu jälleen kerran iskemään se EI HEMMETTI VIEKÖÖN! Ei se elämä mitään anna, jos ei itse ota! 😀 Minuun iski malttamattomuus, innostus, mullekaikkihetinyt! Ja hupsistakeikkaa huomasinkin kääntäväni kaiken aiemmin suunnittelemani ylösalaisin ja väsääväni esimiehelle opintovapaahakemusta.

Viime keskiviikko-aamuna jätin hakemuksen. Samana iltana sain vastauksen: ”Onnittelut! Hakemuksesi hyväksyttiin eli voit aloittaa opintovapaan kuten suunnittelit.”

DSC_0004.JPG

Härtsyykeli!! Tässä minä nyt sitten istun, edelleenkin hieman pöllähtäneenä. Pyörät sitten todellakin lähtivät pyörimään ja MINUSTA TULEE IHAN OIKEA OPISKELIJA! Jään kesälomalle kesäkuun alussa ja siitä suoraan opintovapaalle heinäkuun alusta alkaen. Opintovapaalla olen marraskuuhun 2018 saakka. En ole vielä osannut päättää ilmottaudunko opiskelijaksi kuitenkin jo heti tuossa kesäkuun alussa saadakseni kuukauden lisää aikaa kurssien suorittamiseen, vai pidänkö loman lomana. Varsin lyhyt aika opintovapaaseen (kun opinto-oikeus olisi kuitenkin kaksi vuotta) ei johdu työnantajasta – uskoisin, että vapaata olisi herunut vaikka sen kaksikin vuotta. Lyhyt aika johtuu puhtaasti rahasta, sillä aikuiskoulutustukea ei makseta kuin maksimissaan viidentoista kuukauden ajan (tänkjuu Sipilä!).

Mitenpäin vaan, en joka tapauksessa mitenkään saa tätä koko pakettia kasaan vapaani aikana. Mut mitä siitä! NYT minä pääsen opiskelemaan! Sisäinen Scarlett O’Harani kuiskii minulle lohduttavasti, että jatkoa voin miettiä sitten myöhemmin uudestaan… (sinne samaan kategoriaan menee myös kandityön ajattelu ja sen sellaiset pikkujutut).

Elämä on kyllä välillä aika wau, ja olen mahdottoman ylpeä itsestäni kun uskalsin nyt lopultakin tehdä ratkaisun ja ottaa ison askeleen eteenpäin. Tyytyväisenä voin myös katsella tammikuussa tekemääni mitä haluan vuodelta 2017 -listaa. Yhtenä kohtana kun siellä seisoo selvällä suomen kielellä; opiskella.

Lonkero viinilasissa ja muita erätarinoita

Julkaistu Lilyssä 30.1.2017

Olen niin fiini, että pakkasin mökille mukaan viinilasin. Fiineys tosin sai pahan kolauksen siinä kohtaa kun muistin ettei punaviinikauppa ole sunnuntaisin auki. Lipitin sitten tyttölonkeroa viinilasista, jonka kyljessä Tommy Tabermann kyselee kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä.

IMG_20170129_170400.jpg

Rutiinit muodostuvat nopeasti. Huomaamatta. Mökille tullessa otamme molemmat sylin täydeltä tavaraa autosta. Jerellä on avain. Hän jää sytyttelemään lämmittimiä mökkiin kun minä lähden hakemaan autolta toista sylillistä, ehkä kolmatta. Jere napsauttaa radion päälle, minä sytytän kynttilät. Jere nostelee myrskylyhdyt ulos, minä ruokatarvikkeet kaappiin. Yhtä aikaa huokaistaan. Toinen sytyttää pikkusikarin (vain erikoistapauksissa) ja toinen mentholtupakan (aina ja kaikkialla). Kaikki sulautuu saumattomasti yhteen kuin tanssi, jonka askeleet ja rytmin tiedämme vain me.

IMG_20170130_115101.jpg

Herätyskelloa ei aamulla käytetty. Oli makuupussin mutkaan survoutuva koiran kylmä ja kostea nenä. Raotin silmiäni ja pari ruskeita silmiä ja siitä näkövinkkelistä katsottuna valtavat korvat kertoivat minulle, että tänään on iiiiiiihana ihana aamu, herää jo, ihana aamu!

20170130_111942.jpg

Paistoimme tänään makkaraa nuotiolla. Ensin piti saada se nuotio. Jere kaivoi alueen esiin lumen alta, minä haalin polttopuita ja sanomalehtiä.

”On se nyt jumalauta kun ei ees paperi syty!”, minä rähisin yksinäni tuulisessa hangessa viides tulitikku loppuun palaneena.

Jere lähestyi mun on tämäkin saatana työmaatani.

”En minä SINUA tänne kutsunut!”, sylkäisin sanat ja olemus täynnä ei-tartte-auttaa-mentaliteettia.

Jere ei sanonut mitään. Viskasi vain kourallisen vuolemaansa tervasta viereeni.

Minäkään en sanonut mitään. Nuotio syttyi.

(Kiitos kulta. Ja anteeksi.)

Minäminäminä 16×3

Julkaistu Lilyssä 30.10.2016

Just nyt kun minulla ei ole mitään painavaa sanottavaa mistään (hahah, ikään kuin kovin usein muutenkaan olisi) ja elämässä ei tapahdu mitään jännittävän mullistavaa ja syksy on muutenkin ihan blargh, niin voinkin puhua lempiaiheestani; minusta. Tässäpä siis 16×3 faktaa siitä mitä mun napani ympärillä ja korvieni välissä liikkuu.

3 asiaa, joista pidän…

–        Kahvista. Ihan sama mikä merkki tai miten se on valmistettu, kunhan se on vahvaa, sitä on saatavilla ja sitä on riittävästi (paljon). Juon kahvini mustana, siihen ei pidä lisättävän mitään ylimääräisiä härpäkkeitä. (Paitsi joskus loraus jotain kahvilikööriä on ihan ok, hah.)

–        Yksinolosta ja hiljaisuudesta. Viihdyn parhaiten yksin, ahdistun isoissa ihmisjoukoissa. Joskus (usein) yksikin ihminen minun lisäkseni on liikaa. En myöskään kuuntele koskaan kotona musiikkia (paitsi hiprakkapäissäni) eikä meillä ole esimerkiksi televisiota, joka huutaisi päivät olohuoneen nurkassa ihan vaan olemassa olonsa ilosta. Nautin eräjormailusta Jeren kanssa. Silloin voimme olla hiljaa yhdessä, tulehen tuijottelijoita.

–        Kissoista. Ehkä maailman vmäisimpiä lemmikkejä, ja juuri siksi maailman parhaita. Kissanomistajat ymmärtävät. Meillä on myös koira, mutta kissoilla on se suurin paikka minun sydämessäni.

3 asiaa, joista en pidä…

–        Teestä. Tee on maailman suurin huijaus. Rakastan teen tuoksua, erityisesti kaikkien maustettujen ihanuuksien. Voisin nuuhkutella kaupan teeosastolla ikuisuuksia. Joskus sitten hurahdan ostamaan jotain iiiiihanan tuoksuista ja lilluttelen sitä onnessani kuumassa vedessä, odottaen tuoksun perusteella jotain tosi tosi nannaa tajunnanräjäytystä. En opi koskaan. Lopputulos on joka kerta mukillinen hyväntuoksuista, mutta mautonta kuumaa vettä ja paha mieli. (Irtoteet, haudutus ja muut blah blah blah jutut voitte unohtaa, en kaipaa tähän ketään teenörttiä nyt valistamaan, kiitos. 😀 ) Poikkeuksena kun on flunssa tai muuten kipeä, silloin juon teetä. Ei silloinkaan tee maistu sen kummemmalta, mutta jotain outoa lohtua se tuo.

–        Aamuista. Siis sellaisista aamuista kun on pakko herätä aikaisin (= ennen puoltapäivää). Olen aina ollut ilta/yöihminen ja pirtsakoissa aamuihmisissä on jotain epäilyttävää. Toisaalta pidän niistä aamutunneista kun itse on valvonut koko yön ja maailma alkaa hiljakseen herätä.

–        Epärehellisyydestä. No joo, tää on aika perus. Mutta arvostan rehellisyyttä itsessäni ja muissa. Mieluummin suorasanainen mulkku kuin hymyn taakse kätkeytyvä kaksinaamaisuus.

13557685_660563310757333_544050492573565402_n.jpg

3 asiaa, jotka tein viikonloppuna…

Tämä viikonloppu on toki vielä kesken, mutta varmuudella voin sanoa sen sisältäneen/tulevan sisältämään:

–        Töitä.

–        Netflixiä.

–        Punaviiniä.

3 asiaa, jotka osaan…

–        Vältellä epäkiinnostavia asioita. Opiskelutehtävien deadlinet hengittelee niskaan tai kodissa vallitsee kaaos, mutta juuri silloin mun mielestäni on paljon tärkeämpää esimerkiksi siivota kuiva-ainekaappi, värikoodata kirjat hyllyyn tai napsia lukuisia selfietä ja jakaa niitä somessa.

–        PomottaaOpiskeluaikaan ryhmätehtävissä ja työelämässä tiimijutuissa minä olen hyvin herkkään se, joka ottaa (tai ainakin pyrkii ottamaan) roolikseen pomon. Suunnittelen, delegoin tehtäviä ja organisoin systeemin sujuvaksi mielelläni. Muistan kuinka kouluun haun yhteydessä pällitesteissä minua kuvattiin hivenen hyökkääväksi.

–       Puolustaa itseäni ja/tai omiani. Hyökkäys (tarkoitan tässä lähinnä henkistä sellaista, esim. oikeuksien polkemista tai muita mulkkupäitä ja räyhänhenkiä) minua tai ystäviäni kohtaan herättää sisältäni leijonaemon (ja joskus myös kalauttaa itsesuojeluvaiston kanveesiin).

3 asiaa, joita en osaa…

–        Käsityöt. Hädintuskin erotan sukkapuikkoa virkkuukoukusta ja ompelukone on aivan käsittämätön mysteerivempele. Vihasin käsityötunteja yläasteella, eikä kiinnostusta opetella ole tänäkään päivänä. Jere kiinnittää irronneet napit ja hänen veljensä lyhentää farkkujeni lahkeet. Näin on hyvä. 😀

–        Paistaa lettuja tai kauniita kananmuniaEn tiiä, paistinpannulla tapahtuu aina jotain mystistä.

–        Olla hiljaa mitä mielipiteisiin tulee. Kysyttiin tai ei, niin täältä paukkuu.

3 asiaa, jotka haluaisin osata…

–        Lentää. 😀

–        Laulaa, soittaa jotain instrumenttia tai tanssia. Kaikilla noilla saroilla olen täydellisen lahjaton. En omaa lauluääntä enkä minkäänlaista rytmitajua. Nämä seikat eivät tosin aina minua estä laulamasta tai tanssimasta siitä huolimatta. 😀

–        Kokata ja leipoa paremmin. Unelmissani haluaisin olla sellainen 50-luvun ämörikkalainen kotirouva, joka tuoksuu pullalta ja pyöräyttää sunnuntaipaistit noin vain sukkelaan. Samanaikaisesti toki jokainen hiussuortuva olisi päässä huolitellusti, huulipunaa ei olisi hampaista (haluaisin btw osata käyttää myös huulipunaa) ja koti olisi aina tip top.

DSC_0107 (2).JPG

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

–        Mainitsinko jo opiskelutehtävien deadlinesta…

–        Lopettaa tupakointi. (Never gonna happen.)

–        Pohdiskella vakavasti tarttenko oikeesti syksyn aikana kehooni keräämääni rasvakerrosta talvella vai tarttisko asialle tehdä jotain.

3 asiaa, joita stressaan…

–        Deadline, deadline, deadline.

–        Opiskelun ja työn yhdistäminen. Ensi vuonna voisi oikeasti olla aika tehdä päätöksiä ja stressaan sitä, että onko minulla rohkeutta, aikaa ja varaa lähteä toteuttamaan unelmiani.

–        En keksi tähän kolmatta, tällä hetkellä nuita kahta lukuun ottamatta fiilis ja elämä on aika seesteistä.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…

–        Nukkuminen. Nukkuminen on syömisen ohessa parasta maailmassa.

–        EräjormailuMetsään ja korpikuusen kannon alle janoaa mieli, pahimpaan pulaan auttaa myös kesämökkeröinen. Jo yksi yö maailmaa karussa nostaa mielialaa ja rentouttaa suunnattomasti.

–        Kissan silittely tai ihan vaan nukkuvan kissan tuijottelu. Mikään ei ole suloisempaa kuin unessa tuhiseva kissa tai kyljessä huriseva silkkinen karvapallo.

DSC_0004.JPG

3 asiaa, joista puhun usein…

–        Minä, minun, minulle, minusta.

–        Tällä hetkellä tuo opiskelusta haaveilu pulpahtelee puheissa usein.

–        Ööööhhh, en tiedä kolmatta joka toistuisi usein ja aina? Minusta tuntuu, että puhua pälpätän koko ajan jotain ihan mistä tahansa, en vain jostain tietystä asiasta. 😀

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…

–        Lötköpötkölököhousut kotona, aina.

–        Farkut ihmisten ilmoilla. Olen farkkukansalainen.

–        Ihan sama kunhan se on tumma. (Okei, kesäaikaan olen alkanut lipsua tästä ja kaapistani löytyy yllättävän värikkäitäkin vaihtoehtoja.)

3 asiaa, joita en pue päälleni…

–        Poolokauluspaidat tai muut puserot, joissa on vähänkään tiukka kaulaosa. Jopa huivit/kaulaliinat ahdistaa, vaikka ne pyöräyttäisi hyvin löyhästi kaulaan (mutta talvella pakko pitää, yhh.)

–        Mitään eläinkuosia.

–        Yöasua.

IMG_20160322_124513.jpg

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…

–        Ajokortti. (Toinen never gonna happen -juttu.)

–        Lisää rahaa.

–        Rikkaimurin. 😀

3 asiaa, joista unelmoin…

–        No se opiskelu.

–        Se, että voisin asua talvet jossain Etelä-Euroopassa maanpaossa lunta, moskaa, räntää, kylmyyttä ja pimeyttä.

–        Lottovoitosta. (Asiaa saattaisi auttaa jos joskus muistaisi lototakin.)

IMG_20160307_113345.jpg

3 asiaa, joita pelkään…

–        Korkeat paikat.

–        Käärmeet.

–        Pimeä.

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…

–        Että löytäisin jostain sitä rohkeutta ja viisautta toteuttaakin niitä unelmiani ainaisen jahkailun ja (yli)analysoinnin sijaan.

–        Loma ois hirveen kiva. (Joulukuu, tuu jo!)

–        Kasa paistettua pekonia minulle, kiitos.

Hehee, tämän postauksen tekeminen oli hauskaa. Tuli mieleen ihan yläasteajat, jolloin kavereiden kesken pyöriteltiin slämyjä ja muita vastaavia. Harrastinpa tuolloin jossain määrin myös swappausta, iiiks mikä nostalgiaryöppy tällaisestä nousikaan mieleen… 🙂