Että kirjoittamiseen asti viitsisi

Ensin minä hukkasin tunnit. Sitten lipesi päivät, kiiruhti viikot. En todellakaan tiedä minne huhtikuu livahti ja mikä on tämä toukokuun kolmas, joka kalenterin nurkassa ja läppärin alareunassa tönöttää, piirtyy muistiinpanoihin kahtena kaarena? Ei sanonut ees käsipäivää, tämä toukokuu, kun kiiruhti sisään, asettautui taloksi.

Sanoja, lauseita, ajatuksia ja asioita kulkee sormieni läpi, korvien välistä, kirjoittaen, puhuen ja kuunnellen. Tunnit, päivät ja viikot täyttyvät, informaatioähky on normi.

Yhtään mitään ei sitten täällä jaksa. Tai tänne ei enää riitä, ei sanoja eikä ajatuksia. Kaikki kepeä ja arkinen jää puolitiehen roikkumaan, hoippuu kantamattomiin, ei kasva tarpeeksi isoksi, että kirjoittamiseen asti viitsisi.

IMG_20180429_173940_360

Niin kuin että

on jo toukokuu eikä pöydän kulmalle tullut ostettua ainoatakaan narsissia

ja että aina kirjoittaessani narsissi minun on pakko tarkistaa etten tullut kirjoittaneeksi narsisteista.

Tulee jotenkin olemassa oloaan anteeksipyytelevä fiilis kun kaivaa lounastauolla esiin valmisruokapakkauksen

kun en nyt hitto tällä kertaa jaksanut kokata ja

vaikka tietääkin ettei ketään hei kiinnosta.

Kellarissa talvehtineista pelargonioista yksi innostui kukkimaan

ja orkidea puskee villinä uutta kukkavartta

vaikka filosofiani sisäkukkien hoidosta onkin hupsista saatana milloinkahan kastelin viimeksi?

Eilen kaadettiin iso kuusi tontin laidalta ja huokaistiin taivas! ja odotetaan lisää aurinkoa varjoisaan pihaamme

siltikin, vaikka viikon aikana lumi suli humisten meiltäkin (vaikka vielä sitä riittää)

ja paljasti raparperipenkin ja loputtomasti koiranpaskaa.

IMG_20180429_172746_438

On siis toukokuu ja kaikki herää ja kasvaa ja elää ja kurkottelee korkeuksiin. Minä kurkottelen lähinnä tyynyä ja herään yhtä väsyneenä kuin nukahdan. Huhtikuu vei mehut, jospa toukokuu palauttaisi.

 

Epävarmuuden sietämättömyydestä

Olen ihminen, jolla on aina langat käsissään. Tai jos ei ole, niin otan ne käsiini. Minulla on tarve hahmottaa kokonaisuus, hallita se ja ymmärtää sekä tietää koko ajan mitä tapahtuu, milloin tapahtuu ja miksi tapahtuu. Millä tahansa elämän alueella.

Luonteelleni on ominaista organisoida, järjestää, aikatauluttaa ja varmistaa, että kaikki tulee tehtyä. Oli prosessi mikä tahansa niin varmistan sen käynnistymisen ja myös loppuun saattamisen. Minulle on myös erittäin tärkeää tietää oma paikkani, oma vastuuni. Haluan olla luotettava osa kokonaisuutta niin, ettei kenenkään muun koskaan, ikinä, tarvitse murehtia siitä, että tuleeko tonttini hoidetuksi huolellisesti ja ajallaan. Oli kyse sitten ryhmätyöstä, töissä asukkaan asioiden hoitamisesta tai pastasalaatin valmistamisesta nyyttäreihin.

(Lienee tarpeetonta sanoa, että olen varsin ratkaisukeskeinen suorittaja.)

IMG_20180414_170012_237

Nyt olen ollut (vajaat) kaksi viikkoa harkassa lastensuojelussa ja siinä sivussa huomaan luiskahtaneeni täydellisesti mukavuusalueeni ulkopuolelle. En tiedä mitään, en osaa mitään, en hallitse. Löysin sietokykyni rajat. Epävarmuuden sietokykyni on aivan olematon.

Siis epävarmuuden omasta itsestäni ja omasta roolistani. On täysin sietämätöntä joutua siihen rooliin, että en osaa, tai tässä työympäristössä ehkä pystykkään, ohjautumaan itse ja tarttumaan työhön. Että joudun istua napottamaan ja odottamaan ohjausta, sitä että joku osoittaa minulle työtehtävän. Sitä, että tehtävän tehtyäni odotan taas uutta ohjausta. Minulle tulee hirvittävän flegmaattinen, avuton ja hyödytön olo. Enkä minä ole flegmaattinen, avuton tai hyödytön.

Täällä ajatusten syvyyksissä rypiessä on kerennyt pälkähtää päähän jo sekin, että yritänkö minä nyt haukata vähän liian suuren palan. Että kuvittelenko itsestäni liikoja, onko minusta oikeasti tähän? En silti ole luovuttamassa (sinnikkyys ja määrätietoisuus elävät minussa myös vahvana), mutta ajatuskehrä on tällä hetkellä varsin mollivoittoinen.

IMG_20180414_194924_745

Eilen kanditapaamisessa opiskelijatoveri sanoi, että kun hänellä(kään) ei ole mitään aiempaa kosketuspintaa sosiaalialaan, niin on törmännyt omiin alemmuudentunteisiin kun tuntuu, että kaikki muut on ihan täydellisen kartalla ja työkokemustakin sosiaalityössä tyyliin seitkyt vuotta. Tunnistan ja tiedän tunteen todellakin. Nyt harkan myötä tämä on jotenkin vielä enemmän vahvistunut ja konkretisoitunut – niin siellä työyhteisössä kuin muiden opiskelijakavereiden oppimispäiväkirjoja lukiessa. Sitä tuntee olonsa jotenkin aivan aasiksi ja jollain tapaa ulkopuoliseksikin.

Tiedostan toki myös sen, että ei parissa viikossa täysin uudessa ympäristössä voi itseltä odottaa, että uisi kuin kala vedessä. Tiedostan, että ei sitä muutkaan minulta, kai, odota. Asian tiedostaminen on kuitenkin eri asia kuin sen sietäminen.

Olen siis täällä fisuna kuivalla maalla. Haukon happea, räpiköin edes jonkinlaista langanpätkää sormien väliin ja mietin, että mitähän helvettiä. Uskon kuitenkin siihen, että tämä itsevarmuuden ja -luottamuksen notkahdus on ohi menevää. Mutta tällä hetkellä minunlaiselle, siis yleensä varsin vahvalle ja oma-aloitteiselle, tyypille tilanne on melko typerryttävä.

 

Mie oon Pohjois-Karjalan tyttölöitä

Olen asunut täällä koko ikäni. Puhetyyli, murresanat ja elämän asenne on jo äidin maidosta imettyä ja juureni ovat vahvasti täällä. Olen pienen kaupungin tyttö, enkä koskaan ole suuremmasta oikeastaan haaveillutkaan.

En ole ihan varma mitä kieltä puhun. Suustani tulee varmaan ripaus savoa, vaikka en sieltä ole vaikutteita konkreettisesti saanutkaan, ja ripaus tätä meidän omaa. Ehkä ne ovat niin lähekkäin toisiaan, että sekoittuvat iloisesti. Puhtaasti en kai puhu mitään, ja myös jonkin sortin yleiskielisyys on hiipinyt peliin mukaan iän karttuessa, enkä niin antaumuksella viännä ja kiännä kuin ehkä vielä juurevammat.

Olen aina, enemmän tai vähemmän, häpeillyt murrettani. Ulkopaikkakunnalla käydessäni tai vieraiden kanssa puhuessani huomaan silottelevani, varovani, hiovani pahimpia kulmia ja oikovani suurimpia viännöksiä – huomaan tekeväni tätä jopa instastoreissa! Kai sitä kuvittelee, että olisi jotenkin fiinimpi tai uskottavampi niin.

IMG_20180328_142112_842

Mutta tokihan se murre, minuus, aina läpi tulee. Tuplakonsonantit elävät ja voivat hyvin eikä vokaalitkaan aina ihan ojennuksessa pysy. Kohta pittää männä syömmään ku on näläkä. Innostuksissani suitset löystyy vieraassakin seurassa.

Eräänä lähipäivänä selitin opiskelukaverille Siun Sotesta.

”Mikä oli?”

”Siun Sote.”

”Nii mut mikä siun?”

”No SINUN tällä meijjän murtteella!”

Olen miettinyt, että miksi ihmeessä piilottelen? Mitä järkeä siinä on? Murteethan ovat aivan ihania, kielen ja vuorovaikutuksen rikkaus, ja ainakin itse kuuntelen innoissani ja hurmaantuneena itselle vieraita.

Olenkin päättänyt olla rohkea. Oma itseni. Pikkuhiljaa annan kieleni pyörähdellä niin kuin sen on luontevasti tarkoitettu, mutta aivan vapautuneesti en vielä kuitenkaan puhua pulputa. Mutta ehkä jonain päivänä olen avoimesti just se maalaisserkku, joka sisimmältäni olen! 😀

Mistäs työ ootta tänne tullunna? 🙂

Inspiroiduin Sailan Tampereelta moro -postauksesta 🙂

PS. Joskus vuosia sitten bongasin erään lahtelaisen suusta sanan vatipää. Se oli mielestäni niin hykerryttävän hauska, että jäi elämään omaankin sanavarastoon. Mutta meidän vastine köttelö on kyllä vähintäänkin yhtä kuvaava!

Always look on the bright side of life

…di dam di dam di dam di dam, hän vihelteli menemään.

Olen jostain syystä ollut kuin rautakanki persiössä ja hiekkaa sanonko missä jo päivätolkulla. Jostain syystä minua on vaivannut jokin ärtyneisyys, jokin alavireisyys, jolle en ole löytänyt mitään syytä ja mitä en osaa kohdistaa mihinkään erityiseen. Joka tapauksessa fiilis on ollut sellainen kuin joku vetäs kynsillä liitutaulua non-stoppina.

Niinpä päätin, että tänään ei narista. Tänään löydetään iloisia ja ihania mukavuusasioita tästä ihan tavallisesta arjesta. Ja tänään ei myöskään lisätä sen mukavuusasian perään sitä hemmetin muttaa. Et nyt niinku loppu se,”…mutta jaadijaavittumitäpaskaa” -itsensä masentaminen ja ilon alentaminen.

29665872_1028251500655177_1766720632_n

JOTEN!

Tänään paistaa aurinko ja on lämmin! Mittari keikkuu nollan tienoilla, tai ehkä jopa plussan puolella jos oikein siristelee ja positiivisuusmielikuvittelee.

Tästä syystä Keinonen, Siiri, Martta ja kumppanit saivat kaahottaa tarhassaan sydämensä kyllyydestä ilman, että komentelin kevätpäisiä ja iloisen pörhöisiä kotkoja takaisin mökkiin.

Myös luonnon linnut ovat tänään jotenkin erityisen äänekkäitä (tai niin ainakin minusta tuntuu!) ja pyörää hangesta kaivaessani korviini kantautui jos vaikka millaista tviit tviittiä ja sirputusta. Myös tikka tarmokkaasti rätätätätätättäätti johonkin puunrunkoon jossain ihan lähellä.

Kaivoin pyörän hangesta!

Tänään aamulla minulla oli valmiiksi kannetut puut pönttikseen ja miehellä vastaavasti eväsrasiallinen rakkautta, sillä perheemme ikuisuusneuvottelut etenivät illalla jälleen ansiokkaasti.

Ryhmätyö, joka oli viedä minulta viimeisenkin pisaran kärsivällisyyttä, hermoja ja uskoa ihmiskuntaan, etenee kuin eteneekin sumplikkaasti ja aikataulussa.

Kandiryhmän ennakkotehtävät, jotka siis tehtävä ennen ensimmäistä tapaamistamme huhtikuussa, on julkaistu ja pienen jännityksen (siis osapuilleen hyperventiloinnin ja olohuoneen ympäri juoksun) siivittämänä odotan tämänkin kurssin todellista käyntiin pyörähtämistä ja etenemistä.

No siis neilikat hei.

Me karataan huomenna pääsiäiseksi mökille ja pelkästään se ajatus tekee maailmasta ja elämästä ihan PARASTA!

29746123_1028252413988419_540144776_n

Myös ihana smagardi kirjoitti tänään ilahduttavista asioista. Laitetaan hymyä kiertoon ja kerro sinäkin omasi! ❤

Pssst! Laitoin tämän postauksen alussa taustalle soimaan tuon otsikossa komeilevan biisin. Juutuubi jäi itsekseen pyörimään taustalle ja juuri nyt siellä soi

I’m walking on sunshine (Wow!)
I’m walking on sunshine (Wow!)
I’m walking on sunshine (Wow!)

Kolme kertakaikkisen kökköä

Kirjoittelin viimeksi kolme hyvää asiaa päivästäni, tästä vuodesta, elämästäni, minusta ja blogistani. Menin kehaisemaan, että blogini on aito – joten sen velvoittamana (ja ettei nyt ihan löperöksi linnunlauluksi ja yksisarvisiksi elämä menisi!) otetaanpa nyt samoista aihepiireistä käsittelyyn kolme siis aivan kertakaikkisen kökköä asiaa.

KOLME KÖKKÖÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI

Huijaan vähän ja kerron eilisestä päivästäni, sillä se oli erinomaisen känkkis.

Lumivitunsade. En edes tiedä kuinka monta vuorokautta putkeen lunta tuprutti taivaan täydeltä, mutta monta. Meidän piha on taas kuin paraskin winter wonderland ja minä haluan kevään saatana.

Instastories. Hautaudun lumen lisäksi opiskelukiireisiin eikä opiskelun vuoksi ole aikaa saati varaa matkustaa tänä vuonna etelän hetelmäksi, nii sit vielä instan uudet filtterit hieroo kakkaa naamaa aurinkolaseillaan ja palmunlehvillään.

Kurssien infovideot. Aivan kurssin alussa on yksi infoluento sekä läjäpäin kirjallisia ohjeistuksia, joihin voi palata milloin tahansa halutessaan. On myös ilmoitettu, että myöhemmin on tulossa myös toinen infoluento, johon voi osallistua reaaliajassa tai katsoa tallenteen myöhemmin. Tämä on kuitenkin pakollista totta kai. Katsot ja toteat, että uudella luennolla käsiteltiin vähintään puolet ajasta samoja asioita kuin ensimmäisellä luennolla ja niissä kirjallisissa ohjeissa. EI MULLA OO AIKAA TÄMMÖSEEN PASKAAN!

IMG_20180314_140034_116

KOLME KÖKKÖÄ ASIAA TÄSSÄ VUODESSA

Raha. Vaikka aikuiskoulutustuki ei ole pienenpieni eikä meidän menomme ole suurensuuret, niin vois tässä nyt hitto leveemminki elellä. Varsinkin talviaikaan isot sähkölaskut ja ensi kuussa maksuun tuleva kotivakuutus horjuttavat taloutta. Vituttaa kun joutuu kieltäytymään kivoista asioista ku ei mulla oikkein ois rahhaa.

Pakolliset kieli- ja viestintäopinnot. Aaaaaaaarghh entä jos en pääse millekkään kurssille tänä vuonna tai jos ne ei muuten vaan järjesty aaaaaaarrghh ja sit vaihtoehtosesti aaaaarrgh hitto jos pääsen ja ne järjestyy nii en selvii niistä aaaaaaaaaaaarrrrghhh!!!!

Tupakointi. Lopetin tupakoinnin syyskuussa ja olin maailman onnellisin. Siirryimme siitä viihderöökaajiksi. Ja nyt olen sauhutellut menemään putkeen 2,5 viikkoa. Hieeeenosti. (Jospa työharjoittelu viimestään toisi stopin tälle paskalle.)

IMG_20180309_142315_490

KOLME KÖKKÖÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Okei nyt oon löperö ja hipletti ja juoksentelen kukkakedolla, mutta en ihan totta keksi mitään mikä ois kökköä elämässä näiden jo muissa osioissa mainittujen jutskien lisäksi.

IMG_20180309_132443_530

KOLME KÖKKÖÄ ASIAA MINUSSA

Suuripiirteisyys. Huomatkaa sanan kirjoitusasu, jonka otin käyttöön kaverini lapsen suusta (ja samaan aikaan hän oli piirtänyt käsillään ilmaan suuren ympyrän). Opintovapaalle jäätyäni kaikki liikunta (kuten pyöräily ja töissä kolmessa kerroksessa juokseminen) loppui, mutta ruokahalu säilyi. Minusta on siis tullut varsin suuripiirteinen. Vaa’alle en mene ja äitille en kerro.

Ajamisen pelko. Ajokortti helpottaisi minun (ja läheisteni, kröhöm) elämääni huomattavasti, mutta EN USKALLA. Tämä pelko on täydellisen irrationaalinen ja verrattavissa esimerkiksi käärmekammooni. Ei ei ei. Lamaannun.

Tahdittomuus. Olen suorasanainen, joka toki on myös hyvä piirre, mutta ei sitä ihan kusmulkku kuitenkaan tarviis olla. Joskus onnistun loukkaamaan ihmisiä tahtomattani töksäyttelemällä tai olemalla muuten mielipiteiltäni liian kärkäs.

IMG_20180314_144931_453

KOLME KÖKKÖÄ ASIAA BLOGISSANI

Punaisen langan puute. Laitoin tämän kolmen hyvän asian listaan, mutta omalla tavallaan tämä kuuluu myös kökköyslistaan. Vaikeuttaa siis blogin kuvailua, koska esimerkiksi joku lifestyle kuulostaa hieman liian, noh, styleltä ja hajanaisuus puolestaan saattaa olla esteenä houkuttelemaan blogiin lukijoita.

Ulkoasu vois ehkä tarvita hiomista.

Näkyvyyttä olisi aina kiva saada lisää lisää lisää ja sit vielä vähän lisää.

IMG_20180314_193104_336

Että näin! En laita pahaa kiertämään ja haasta tähän ketään mukaan, mutta jos jollakulla iskee tarve vähän rähistä, nii olkaa hyvä! 😀

Nii ja postauksen kuvat napattu viime aikaisesta Instastorysta, tervetuloa vaan sinnekki seuraa tätä laifstailii!

Kolme hyvää

Pirtistä viskattiin minullekin tämä blogeissa kiertänyt kolmen hyvän asian -haaste. Kiiiiitoksia siis tästä! (Olin itse asiassa päättänyt jossain vaiheessa tehdä aiheesta postauksen haastettiin minua siihen tai ei, mutta nyt tämä on tietenkin erityisen kivaa.)

DSC_0044

KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI

Miehellä on iltavuoro. Tämä tarkoittaa sitä, että pönttöuunit lämpiävät, yön aikana sataneet jättimäiset määrät lunta poluilta katoavat ja kanojen hoitotoimet toteutuvat simsalabim ilman, että minun tarvitsee uhrata niihin ajatustakaan (hänen aamuvuoroinaan nämä asiat ovat siis minun vastuullani). Lisäksi jääkaapissa on kolmatta päivää nakkikeittoa, niin ei tarvitse laittaa edes ruokaa. Voin siis täydellisesti hautautua opiskeluun.

Tunne siitä, että langat ovat käsissäni siis ainakin tämän ja ensi viikon osalta. Koska olen ollut tähän saakka erityisen ahkera ja tulevat päivät ovat ainakin suunnittelun osalta hanskassa, niin tälle päivälle vapautuu opiskeluhautautumisen lisäksi tilaa esimerkiksi tällaiselle mukavalle jonninjoutavuudelle!

Pelargoniat. Huomasin, että kellarista keittiön ikkunalle nostamani pelargoniat pukkaavat hirmuisella innolla uutta alkua. Eivätkä kissat ole syöneet niitä ihan kaikkia.

29136710_1018675648279429_4365112366870822912_n

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Ystävät. En tiiä mistä nämä nyt lähti yhtäkkiä sikiämään elämääni, mutta tänä vuonna olen ehtinyt tavata jo kolmea vanhaa ystävää. Yhtä heistä en ollut nähnyt sitten lapsuuden, toisen kanssa edellisestä tapaamisesta oli vierähtänyt jo kahdeksan vuotta ja kolmannenkaan kanssa ei olla taidettu pälpättää ainakaan pariin vuoteen. Näiden lisäksi minusta tuntuu, että kahden ennestään tutun, mutta ei niin tutun, kanssa välit olisivat syventyneet tässä tämän ja viime vuoden puolella eli

tarkoitan mun hippifrendejä! Kyyyllä, juuri teitä tarkoitan Jennajohanna ja Miniheinä! 😀 Teiltä olen saanut hupsuutta ja erilaisia näkökulmia elämääni. Tarotkortteja, Ruohonjuurta, pyyntöjä chakrahoitoihin koekaniiniksi (oh kyllä, tuleva kevään stressimöykkypallominä kiitää!), kuuhulluutta, pittatietoutta ja ties mitä kaikkea muuta. Tälläkin hetkellä istuskelen tässä diffuuserin ääressä appelsiinihöyryssä ja ostoslistalla lukee rosmariiniöljytipat. Kaiken suorittamisen keskelle tänä vuonna kaikki tällainen on erittäinkin tervetullutta.

Kandiryhmä ja työharjoittelu. Isoimmat ja jännittävimmät asiat koko tähän astisessa opiskelussa ovat nyt sit muuttumassa todeksi. Molempiin ryhmiin pääsin sisään ja molemmat alkavat huhtikuussa. Jipiii! (ja apua.)

29063389_1372103722895520_2285283219811074048_n

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Keksin heti neljätoista. Eli siis tämä karvaisten ja siivekkäiden kavereiden lauma, jotka elämääni sulostuttavat ja lompakkoani tyhjennyttävät. Nevöevö en voisi kuvitella elämää ilman lemmikkejä, ja tässä näitä nyt sit on muutama.

Mies ja parisuhde. Hänestä minä oon niin paljon valutellut siirappia ja lirkutellut löperöitä, niin ei nyt tältä erää enempää. Mutta jos joltakulta on päässyt unohtumaan, niin tsekkaa vaikka tämä parisuhteemme aakkoset.

Mahdollisuus toteuttaa itseäni ja tehdä mitä haluan. Opintovapaa ja opiskelu nyt näin etunenässä, mutta noin muutenkin elämä on aika hemmetin hyvä kaikkinensa.

29103793_1018675864946074_2079104586076913664_n

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Järjestelmällisyys. Tämä piirre ei näy vaatekaapissani, mutta muutoin asiat tuppaavat olemaan napakassa järjestyksessä. Tämä ei liity pelkästään opiskeluun ja esimerkiksi bujoiluun ja kalenterin värikoodaamiseen, vaan näkyy kaikessa arjessa. Ruokakaupassa käyntikin on järjestelmällistä. Ostoslista on jo laadittu sen mukaan miten tavarat kaupassa ovat ja sitä sitten seurataan, ilman poikkeamia. (Karkkihyllyä ei lasketa poikkeamaksi.)

Päämäärätietoisuus. Jos koen jonkin asian tärkeäksi ja tavoittelun arvoiseksi, pyrin sen saavuttamiseen määrätietoisesti. Oli sitten kyse opiskelusta, detox-kuurista, pienistä jutuista vaikkapa töissä tai kanan kalkkijalkahoidosta.

Taito relata ja ottaa aikaa vain itselleen. Uskokaa tai älkää, osaan myös relata! 😀 Vähintään kerran viikossa on päivä, jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Sohva, Netflix, mässyt ja punaviinipullo ovat tässä kohtaa usein avainasemassa.

29176932_1018678768279117_207913942255665152_n

KOLME HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

Lukijat, tietenkin! Ilman teitä ei olisi blogiakaan. Rrrrakastan erityisesti teidän kommentteja, mutta myös tykkäykset lämmittävät mieltä suurensuuresti. ❤ Olen tosi kiitollinen siitä, että monet teistä ovat seuranneet mukana, vaikka vuosien mittaan blogini on muuttanut muutamaan otteeseen. Olen myös tosi kiitollinen kaikista uusista lukijoista, jee!

Mahdollisuus kirjoittaa höpönpöppöjä tai sit tärkeitäkin. Kirjoittaminen on minulle hirmuisen tärkeää, ja täällä sille avautuu ihana kanava. Kirjoittelen usein pitkästi ja/tai ajatuksella myös esimerkiksi Instassa ja Facebookissa, mutta tämä on vielä ihan paljonpaljon parempaa. Välillä olen miettinyt, että onko huono asia kun blogissani ei ole punaista lankaa tai teemaa, mutta mjeh! Tämä sopii minulle. Elämä on monimutkaista ja kerroksellista, sellaista saa olla minun bloginikin.

Aitous. Jep. Kirjoitan asioista justiinsa niinku ne on. Erittäin harvoin myöskään jaksan kaivaa kameraa esiin tai ottaa asiakseni kuvia juuri blogia varten (ellei postauksen aihealue sitten niin vaadi.) Saatte siis nauttia puhelinräpsyistä ja Instagramin kierrätyskuvista. 😀

29186996_1018675768279417_573578399751077888_n

Sinkautan haasteen eteenpäin ihanalle harhaan astujalle sekä näihin neliöihin! 🙂

#muovitonmaaliskuu

Törmäsinpäs tällaiseen kampanjaan  YLE:n sivuilla, kuin #muovitonmaaliskuu . Tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen älyttömään muovin määrään mitä käsiemme kautta kulkee, tehdä parempia (siis mahdollisimman muovittomia) kulutuspäätöksiä ja jakaa vinkkejä muille.

Täydellisen muovittomaan maaliskuuhun, tai elämään ylipäänsä, lienee mahdotonta pyrkiä kun minusta ainakin tuntuu, että lähestulkoon kaikki elintarvikkeet on pakattu muoviin.  Oli kyse sitten tuoretuotteista tai makaronista. Olen pohtinut näitä asioita aikaisemmissa postauksissani Kierrätys – muovi ja ruoka sekä Kurkistus vessan kaappiin ja maailmantuska. Nyt tämän kampanjan innoittamana aion vielä enemmän ja tarkemmin tutkailla ihan perusruokakaupan tarjontaa, tehdä vertailuja ja valintoja mahdollisimman muovittomaan elämään.

Myös kuvan kukkapuska oli pakattuna muoviin. Ja ostan kukkia kotiin usein…

DSC_0036

Parisuhde tuo muovin määrän kontrollointiin omat haasteensa. Yhdessä kun kuitenkin ruokataloutemme jaetaan, niin en minä diktaattorina voi olla tekemässä päätöksiä siitä mitä kotiin kannetaan. Enkä voi siis ”pakottaa” miestä mukaan omiin tempauksiini. Toivon kuitenkin, että löydettäisiin jonkinlainen kultainen keskitie – ja jossain määrin on löydettykin, sillä esimerkiksi leivät ostetaan leipomosta ja/tai paistopisteistä, eli edes sen verran vähemmän muovia meille kantautuu. Muuutta mies syököön edelleen eväsrahkansa ja niin edelleen.

Jere nosti tässä asiassa myös tärkeän ja varsin ristiriitaisen pointin esiin. Erityisesti hänelle kun on erittäin tärkeää ostaa vihannekset ja hedelmät luomuna. Miksi, oi miksi, ainakin Lidlissä kaikki luomutuotteet on pakattuna muoviin joko yksittäin tai muutaman hedelmän/vihanneksen paketteihin?! Samaan aikaan kun tavikset pyörii irrallisena ilman muovikääreitä. Nnngghhhh! Teeppä siinä sitten fiksuja valintoja.

No mutta, nyt joka tapauksessa taas hieman uusin silmin tutkailemaan kaupan valikoimia. Saa nähdä kuinka naisen käy!