Miesten ja naisten työt

Jotka seuraa minun instan tarinointia tietävätkin, että opiskeluihin kuului tällä viikolla kaksi haastattelun tekoa. Aihe haastatteluun annettiin valmiina ja se käsitteli kotitöitä ja niiden sukupuolisidonnaisuutta. Taustamateriaalina oli kymmenen vuotta vanha artikkeli ja haastateltaviksi valikoin kaksi hyvin eri ikäistä ja eri taustaista henkilöä – nuoren lapsettoman, vasta vähän aikaa avoliitossa eläneen miehen ja keski-ikäisen vuosikymmeniä avioliitossa ja lapsensa jo täysi-ikäisiksi kasvattaneen naisen.

Oli hauskaa, ja ehkä vähän hämmentävääkin, huomata, että  niinkin vanha artikkeli ja näinkin erilaiset ihmiset noudattivat jokseenkin samaa kaavaa pohtiessaan mitä kotona tehtäviin töihin kuuluu ja kuinka ne perheessä jakautuvat. Innostuin pohtimaan myös omaa elämääni ja arkeani ja kah…vaikka olenkin välillä usein vouhkaamassa tasa-arvosta, naisen asemasta, suvaitsevaisuudesta ja oikeudesta elää niin kuin kukakin haluaa, raamien ja normien rikkomisesta, rohkeudesta ja vapaudesta, niin hupsistakeikkaa. Silti sitä vaan meilläkin on suhteen alusta saakka jotenkin luontaisesti ja itsestäänselvästi asetuttu niihin varsin perinteisiin miehen ja naisen rooleihin.

DSC_0030

En nyt tarkoita mitään sellaista, että täällä minä naisena laitan aamuisin naamani ojennukseen, valmistan miehelle paahtopaistia päivälliseksi kiiltävän puhtaassa keittiössä, kyselen päivän kuulumiset tämän palatessa töistä varoen rasittamasta omilla huolillani ja niiaa niksautan ja hymyilen kauniisti saadessani talousrahaa tai ostosrahaa johonkin kivaan itselle. Tai sitäkään, että mies ei löydä jääkaapista itse syötävää, osaa keittää edes kananmunia, ole koskaan pessyt pyykkiä tai ei tiedä missä imuri sijaitsee.

Mutta on siis joitakin asioita, jotka yleisesti voidaan mieltää miesten töiksi ja naisten töiksi, ja nämä yleisesti mielletyt työt on kyllä meidänkin arjessa justiinsa niitä. Jotkut hommat vaan ovat sellaisia, jotka toinen meistä hoitaa täysin tai ainakin pääasiassa ja on niistä vastuussa. Ilman, että koskaan on edes kyseenalaistettu, että miksi näin.

Otetaan muutamia esimerkkejä.

Mies ei koskaan, tai todella harvoin:

pyyhi pölyjä, pese vessaa tai luutua lattioita

puutu sisustusasioihin (esimerkiksi verhot, koristetyynynpäälliset, pöytäliinat, kynttilät ja mitä näitä nyt on)

suunnittele mitä syötäisiin tai laadi ostoslistoja, kokkaamisessakin päävastuu minulla

pese ikkunoita tai osallistu muuten ns. kausisiivoamiseen (kuten sauna tai keittiön kuivakaapit)

hoida kukkapenkkejä

Minä en koskaan, tai todella harvoin:

pilko polttopuita

tee lumitöitä tai leikkaa nurmikkoa

tiputtele lunta katoilta, puhdista räystäskouruja tai osallistu muutenkaan kiinteistöön liittyviin juttuihin (niinku jotkut kellarin räppänät pitää kuulema sulkea ja aukoa joskus ja mitä näitä nyt on)

lankkaa kenkiä

vaihda autoon renkaita, huolla autoa tai edes (omaa) polkupyörää

käsittele (kokonaista) kalaa tai valmista esimerkiksi jänispaistia

tyhjennä tuhkia pönttöuuneista

DSC_0037

Jos tätä oikein pohtimalla alkaisi pohtimaan, niin luulenpa, että esimerkkejä löytyisi vielä lisää. Mutta jo tästä jakaumasta näkee, että varsin selkeä sukupuolisidonnaisuus on olemassa. Tokikaan kaikkea ei selitä vain sukupuoli – selittävinä tekijöinä on varmasti myös omat mielenkiinnon kohteet  ja osaaminen (vrt. miehen kiinnostus sisustamiseen ja minun kiinnostukseni autoihin). Toisaalta toki voi pohtia sitäkin, että onko näidenkin taustalla kuitenkin olemassa sukupuolisidonnaisuutta. Että niinku lähtökohtaisesti ja yleistäen nämä kyseiset asiat eivät kiinnosta, koska olet mies tai nainen, ja siksi näihin ei myöskään kotona tartu tai ole edes opetellut.

Näiden asioiden ulkopuolelle jää kuitenkin roimasti asioita, joita tekee molemmat. Jotain enemmän, jotain vähemmän tai suunnilleen tasaisesti. Talon lämmittäminen, imuroiminen ja pyykinpesu ovat esimerkiksi sellaisia asioita, joita kumpikin hoitaa. Usein näitä määrittelee se, että kumpi ehtii, huomaa tai kumpaa ensimmäisenä häiritsee jonkin asian tekemättömyys, ja näin ollen tarttuu toimeen. Usein esimerkiksi minä ärsyynnyn nopeammin nurkissa vilistävistä villakoirista ja vastaavasti mies on se, jonka puhtaat sukat loppuvat nopeammin. Tällä hetkellä talon lämmittämisen sanelee miehen työvuorot – hän hoitaa ennen iltavuorojaan, minä puolestani silloin kun hän on aamuvuorossa. Arki rullaa varsin mukavasti ja luottavaisesti.

Oletteko te pohtineet kuinka kotityöt jakautuvat teidän arjessanne, tai innostiko tämä postaus pohtimaan? Miksi asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat? Mielenkiinnolla kuulisin muidenkin tarinoita! Jätä kommenttia joko kommenttiboksiin tai jos oikein innostut, niin kirjoita aiheesta oma postaus (ja vinkkaa siitä)! 🙂

Välitilassa

Päätän aina, että joo sitten maanantaina otan otteen kirjasta, itsestä, elämästä,  järkevyydestä ja järjestä, ja sitten aina yhtäkkiä on uudestaan ja uudestaan se sama maanantai kun mitään ei kuitenkaan tapahdu.

DSC_0062

Tai no mitään ja mitään – aina tapahtuu jotain kuitenkin. Ihan vastottain kirjoitin elämästäni höttöpäänä ja siitä, että näin on ihan hyvä ja ettei minua esimerkiksi opiskelun eteneminen huolestuta. Periaatteessa näin on edelleen, sillä en minä tässä ole humpsahtanut mihinkään apaattisuuteen ja täydelliseen aikaansaamattomuuteen.  Mutta myönnetään, että näin päivien vaihtuessa viikoiksi ja viikkojen kuukausiksi ja kalenterin lehtien kääntyillessä sitä alkaa pikkuhiljaa kaivata sitä loppuvuoden flowta, sitä tuotteliaisuutta, energiaa, ajatuksen virtaa. Sitä kun ei ollut ihan näin tahmainen ja höttö.

DSC_0070

Olen jossain välitilassa.

Ehkä helmikuut on vähän sellaisia välitiloja.

DSC_0080

Hullaannuin mökillä valon määrästä. Tuntui, kun se olisi yhtäkkiä saapunut. Ilmoittanut, tässä olen. Kuinka aamulla puoli kahdeksalta ei ollutkaan enää pilkkopimeää ja kuinka hämärä alkoi saapua vasta iltapäivällä puoli viiden aikaan. Valo innoitti minut kuvaamaan kameralla pitkästä aikaa.

Huomasin räpsineeni valoa ja mennyttä kesää.

27939547_1001002423380085_1184553261_n

Että tässä sitä ollaan, välitilassa. Nuhjuisena, ja ränsistyneenä, hieman unohtuneena. Ja odottaen sitä jotain parempaa, tarttuen ahnaana helmikuun lupauksiin keväästä, joka ei kuitenkaan ole täällä aivan vielä.

DSC_0069

Ja tässä sitä ollaan, jälleen yhdessä maanantaissa. Kalenteriin on kirjattu siivoa ja lue uuden työn paradokseista. Tartun niihin.

Korttipakka

Isäni kuolemasta tulee maaliskuussa kymmenen vuotta. En ajatellut hänestä sen suuremmin kirjoittaa, en kuolemasta, en siitä räjähtävästä kivusta ja surusta ja vihasta, joka vuosien myötä on muuttunut lempeäksi, haikeaksi ikäväksi. Joskus vieläkin kurkkua kuristavaksi.

Nappasin tänään korttipakan käteeni, sekoitin, jaoin pöydälle pasianssin alkuasetelman. Ja siinä ne tulivat aallokkona päälle kaikki. Kaikki ne lämpimät, riemukkaat, muistot.

IMG_20180207_114232_333

Isäni opetti minut pelaamaan korttia. Opetti lukuisat pasianssit, kaksinpelit ja muutamia, joita voi pelata vain useamman kanssa, tai on niin vaan hauskempaa. Vietimme korttipöydän ääressä tunteja ja taas tunteja. Poltettiin tupakkaa, joskus humalluttiin ja joskus ei, naurettiin, naljailtiin, piikiteltiin ja bluffattiin.

Häviäjä tekee työt.

Tee työt ja opettele pelaamaan!

Suurin osa pasianssien säännöistä on unohtunut. En varmasti muista enää niitä kaikkia muitakaan. Tikki/katko, paska, seiska, ristiseiska…ne pysyvät. Mutta mustamaija, moska haalistuvat muistoista.

Jaan pöytään itselleni pasianssin. Mustalaisen haudan, tai Napoleonin, riippuu puhujasta. Ja huijaan juuri niin kuin isä opetti.

Kepeää kevätkaipausta

Kevät. Keeeeevät kevät kevät. Sen sanan saa pullauttaa ulos jo tammikuussa. KEVÄT. Toisin kuin syksy. Sitä sanaa täytyy varoa, vältellä, kiemurrella sen ulottumattomiin. Syksystä ei saa puhua kuin vasta ehkä lokakuussa, ja silloinkin varoen.

Sen saa sanoa, vaikka ei se oikeasti ole vielä edes lähellä. Valo on lisääntynyt, mutta pimeys vie vielä voimat. Viikonloppuna keittiön ikkunassa roikkuva lämpömittari heilahti plussan puolelle ja minä riemuitsin katolta alas rymistelevästä lumesta, ensimmäistä kertaa viikkoihin pihalle kaahottavista kanoista ja siitä, että tarhan nurkassa oli sula läntti hiekkaa, jota ruoputti ympäriinsä monta kanankoipea. Riemuitsin, vaikka kengät kastui, pihapolut upottivat  ja vaikka tämä lumen määrä ei oikeasti varmaan sula ennen heinäkuuta. Tänään iloitsin aamupäivän kirkkaasta auringosta, vaikka se säälimättä paljasti kissojen nenän jäljet ikkunoissa ja karvakasat nurkissa.

Sen saa sanoa, vaikka se ei oikeasti vielä ole lähellä. Vaikka edessä on vielä pitkä helmikuu ja ei aivan niin pitkä maaliskuu (henkisesti siis, osaan kyllä kalenterin). Vaikka edessä on vielä epäilemättä lukuisia pakkaspäiviä ja -öitä, useita uusia kolallisia lunta, kuukausitolkulla sinisen Ikea-kassin tympääntynyttä tuijottelua olohuoneessa.

Koska KEVÄT.

27497745_993535304126797_1831281609_n

Ostan joka vuosi alkukesästä pelargoniat ja joka vuosi olen myös miettinyt, että miksi ostan uudet? Miksi en yrittäisi pitää vanhoja hengissä vuodesta toiseen? Tällä ajatuksella sitten joskus viime syyskuussa ekaa kertaa ikinä leikkasin pelargoniat matalaks ja otin ne talvisäilöön kellariin niinku mummot tekee. Kellari on pimeä ja lämpöä siellä on läpi talven ehkä jotain plus viiden ja kymmenen välillä.  Ajattelin, että keväällä sitten nostan ne ikkunalle ja hoivaan ja rakastan. Viime viikkoisen siivoushepulin (joka on varma kevään merkki sekin) yhtenä sivujuonteena vaihdoin sohvaamme kukalliset päälliset ja ostin siihen mätsäävän neilikkakimpun.

Syksyllä vannotin itseäni pelargoniat kellariin viettyäni, että nyt sit MUISTA NÄMÄ. No muistinhan minä…nimittäin tänään! Hupsista. Kiikutin niille vettä, olivat kasvatelleet honteloita kalpeita varsia. Keväämmällä nostan ne valoon ja lämpöön ikkunalle, toivon, että selviävät. Tänään katselin myös kukallista sohvaa ja neilikkakimppua, sohvalla vielä lojuvaa taljaa ja mytyllä olevaa vilttiä. Mietin, että pelargonioista ei nyt ihan mummopisteitä herunut, mutta kyllä mä muuten hyvin vedän! Sisustaessani ja kanoja niitylle ajaessani.

Olkoon kevään odotus pehmoista ja lempeää, vähän hörsyläistä, vaaleanpunaista ja elämän riemuista. Olkoon kevään odotus armollista ja suopeaa – vaikka valo paljastaisi nurkista pölyä ja muistista vähän hataruutta, niin väliäkö hällä! Olkoon kevät kuin mummon syli.

Kurkistus vessan kaappiin ja maailmantuska

Jos viime syksynä olin jotenkin hirvittävän kiinnostunut omasta hyvinvoinnistani, niin tämä vuosi on näköjään alkanut maailmantuskaisissa merkeissä. Kierrätyspostauksessa kirjoittelin, että ”kosmetiikkaa tässä taloudessa tulee käytettyä maltillisesti” ja ”jätejätettä ei siis siltä saralta tule kovinkaan paljoa edes vuositasolla”, mutta mitäs nämä tarkoittavat sitten käytännössä? No, otetaas ja kurkistetaas mitä minun kylpyhuoneen ja vessan kaappini pitävät sisällään! Jaottelin listan sen mukaan kuinka usein milläkin tuotteella tulee läträttyä.

Päivittäin/viikoittain

Hammastahna (normituubin lisäksi pieniä matkatuubeja x 5)

Shampoo x 3 (tavallisia x 2 ja luonnonmukainen)

Hiusten hoitoaineet x 3 (normit x 2 ja luonnonmukainen) + hiusväripaketeista jääneet pikkuputelit x 7 (käteviä matkoilla!)

Hiuksiin jätettävä hoitoaine x 2 (täysi ja minijämä)

Suihkugeeli (tavallinen), palasaippuat x 2 (luonnonmukaiset)

Käsisaippua x 2 täyttöpakkaukset

Deodorantti x 2 (suihke ja roll-on)

Perusvoide x 2 (vajaat tuubit)

Kuukausittain

Hoitava sävyte, sininen

Huulirasva x 2

Ripsiväri

Meikkivoide

Puuteri

Jauhemainen silmienrajaushärpäke (I know what I’m talking about…)

Hiuskiinne x 4 (?!?)

Harvemmin

Vartalon kuorintavoide (luonnonmukainen)

Hiusten suoraväri, turkoosi x 2

Huulikiille

Kajalit x 4 (joista kolme on jotain parisenttisiä pätkiä…)

Luomivärit x 2

Kuivashampoo

Hiusvaha tms. x 2

Kynsilakka x 4

+ ei ole nyt kaapissa, mutta lisään listaan vielä silloin tällöin ostetut yksittäispakatut kasvonaamiot ja hiusten värjäys kotona tai kampaajalla abouuuuuut kolmen kuukauden välein.

Jäänyt kaappiin / unohtunut kaappiin / en käytä koskaan

Hoitava sävyte, vajaa, pinkki

Hoitava sävyte, vajaa, blondi

Hoitava sävyte, vajaa, violetti

Suoraväri, vajaa, karkkipinkki

Reissusta ostettu voide rasittuneille jaloille

Shokkivärejä, avaamattomia x 4

 

26996659_988259144654413_16794433_n

Minua kieltämättä hieman jännitti mennä tutkimaan kaappejani, mutta tämän listauksen jälkeen uskallan edelleenkin väittää, että muoviroskan (ja muuhun maailman tuskaan syyllistyminen mitä kosmetiikkatuotanto pitääkään sisällään) suurin ja pahin lähde ei minun maailmassani löydy vessasta tai kylpyhuoneesta.  Ostan tuotteita harvakseltaan ja pyrin käyttämään kaiken viimeiseen pisaraan.

Mutta aina totta kai on parannettavaa! Uusimpina ryhtiliikkeinä siirryin shampoon ja hoitoaineen osalta luonnonkosmetiikkaan (ei vähennä pakkausmuovia, mutta muut arvot kohenivat) ja aion kokeilla myös elämää (luonnon)palasaippuan kanssa, jotta muoviputeleiden määrä vähenisi siltä osin. Seuraavassa konkurssissa tilauksessa aion myös ottaa testiin Ben & Annan deodoranttia. Ei kosmetiikkaan, mutta vessan kaappiin liittyen kuitenkin, mainittakoon, että jätemäärää tässä taloudessa vähentää myös viime syksyinen siirtymiseni kuukupin käyttäjäksi.

Meikkien kohdalla annan itselleni synninpäästön, koska käytän niitä niin harvakseltaan. En siis aio tuhlata isoja rahoja tuotteisiin, jotka todennäköisesti ehtivät mennä huonoksi ennen kuin minä niitä ehdin käyttää. Jatkossa voisin myös harrastaa karsintaa entisestään ja ostaa vain tarpeeseen, eli jättää esimerkiksi kynsilakat, kasvonaamiot, kuorinnat ja hiusten värjäämiset kokonaan pois – mut hei, joskus on tarve hemmotteluun!  En siis aio luopua sinisestä kuontalostani enkä harvoista höpsönpöpsöilyistä.

Yritän tässä siis sanoa, että on ihan supermahtavaa jos on valveutunut, välittää luonnosta (ja eläimistä!) ja pyrkii tekemään omia valintoja näitä arvoja vaalien. Mutta supermahtavaa ei ole se, jos kokee syyllisyyttä, tuskaa ja epäonnistumista jos ei muuta koko elämäänsä vastaamaan näitä arvoja – siis tiedättehän, ihan turhaan tässä pesen hiukseni luonnontuotteella kun syön lihaa tai  hittoako minä tässä kierrätän kun meillä on auto. Pienetkin asiat merkitsevät ja jos muutoksia haluaa tehdä, niin kannattaa tehdä niitä siellä, jossa omassa elämässä ne ovat eniten merkityksellisiä! Niin kuin nyt vaikka jätteiden lajittelussa, tai niiden kosmetiikkatuotteiden vaihtaminen parempaan, joilla on eniten käyttöä.

Pssst! Käytyäni kaapit läpi laitoin samantien kaikki vajaat putelit sävytteitä/suoravärejä Facen kirppikselle lahjoitettavaksi ja neljä avaamatonta suoraväriä myyntiin. Lahjoitettavat menivät samantien! Varsin hyödyllinen postaus siis myös kaappien siivoukseen! 🙂 

Kierrätys – muovi ja ruoka

Ihan hävettää myöntää, mutta me ottauduttiin kierrättämiseen kunnolla vasta muutama kuukausi sitten. Omakotitalossa asuessa ei ole kätevästi omassa pihassa lootaa jos mille roskalle, joten pahveja/kartonkeja, lehtiä/mainoksia, puutarhajätteitä, pulloja, paristoja/sähköjuttuja ja biojätteitä lukuunottamatta kaikki tuli laitettua siihen ainokaiseen sekajätepönttöön. Käyttökelpoiset vaatteet ja tavarat olen kierrättänyt joko lahjoittamalla ”roskalavalla” tai myymällä kirppiksellä – Facebook on tätä tarkoitusta varten kyllä oivallinen! Joskus vuosi sitten bongasin myös Vähänkäytetty -nettikirpputorin, jossa myin tavaraa ja johon ajattelin taas tässä keväämmällä pakettia kasata.

Muutama kuukausi sitten vasta tosiaan kunnolla herättiin siihen, että voiskohan sitä olla vähän fiksumpi. Lähestyttiin asiaa hieman eri näkökulmista – minä luonnon, Jere rahan. Yhtäkaikki, kierrättäminen säästäisi näitä molempia.

Yllämainittujen lisäksi roskiskaapissamme on nyt omat sankot metallille ja muoville. Lasikin otetaan erilleen kierrätykseen, joskin suurin osa purkeista ja purnukoista pestään ja säästetään syksyn säilöntää ajatellen. Sitä kuvitteli kierrättämisen olevan jotenkin hirvittävän vaivalloista (no okei, edelleenkin kyllä tulee niitä sormi suussa tilanteissa, että mihinkähän jätteeseen tämä asia x tai y nyt kuuluisi laittaa), mutta nyt se on jo osa arkea. Kauppareissuilla napataan kotoa mukaan jätteet ja viedään ne kaupan pihassa oleviin isoihin jäteastioihin.

26855998_984950841651910_1407782758_n

Metallia meillä tulee kissanruokapurkeista aivan älyttömät määrät! Mutta eniten minä hämmästyin tuosta muovin määrästä. Olen kyllä ollut tietoinen siitä, että muovin määrä maailmassa on ongelma, mutta vasta näin erilliseen astiaan kerättyä avautui silmät, että sitä todellakin tulee noin paljon! Meillä tämä muovi vielä kaiken lisäksi kasaantuu lähinnä erilaisista ruuan pakkausmateriaaleista, sillä muun muassa kosmetiikkaa tässä taloudessa tulee käytettyä maltillisesti.

Olemme yrittäneet hillitä/aiomme hillitä pienillä arkisilla muutoksilla muovin kulkeutumista meidän käsiemme kautta roskiin:

Hankimme kestokassin ja pari kangaslaukkua kauppaostoksia varten.

Kestopussit hedelmille ja vihanneksille on vielä hankintalistalla, mutta en siis tähänkään saakka ole pussittanut banaaninippua tai yksittäistä hedelmää, vaan liimannut hintalapun hedelmän kylkeen.

Ne pakolliset hedelmä/vihannespussit säästetään uutta käyttöä varten, kuten esimerkiksi roskapusseiksi.

Ostamme leivät leipomosta, jolloin sitä ei ole pakattu muoviin ( + se on ihan järjettömän hyvää ja tuleepa samalla tuettua paikallista yrittäjää).

Pakkailen ruuanjämät kannellisiin rasioihin jääkaappiin, pyrin välttämään elmukelmuvirityksiä.

Olemme harkinneet siirtyvämme ostamaan lihat ja leikkeleet tiskiltä, jolloin silloinkin säästyisi pakkausmuoveja.

Välttelemme eineksiä, mutta puolivalmisteita kyllä menee…

Ruokahävikkiä meillä tulee todella vähän, ja senkin vähäisen kierrätyksestä huolehtivat kanat (säästin ja pakastin esimerkiksi syksyn mehustuksesta jääneet marja- ja omppumäskit kanoille talven herkuksi). Kaikki kanoille kelpaamaton menee tontin nurkalla pöhisevään kompostoriin, joka meillä on ollut jo vuosia. Olen kuitenkin melkoisen natsi  tarkka siitä, että ruokajätettä ei saa tulla ja tässä muutamia meillä toimivia keinoja siihen:

Suunnittelen viikon ruokalistat etukäteen ja käymme isommilla ruokaostoksilla 1-2 kertaa viikossa. Heräteostoksia toki tulee väliin myös (no kun tekee mieli!), mutta poikkeuksetta nämä mieliteotkin tulee sieltä kaapista tuhottua (vyötärö kiittää!).

Minkä olet suunnitellut, sen myös teet. En myöskään jaksa häärätä keittiössä ihan joka päivä, joten kokkailemme isoja satseja kerralla – siitä riittää ruokaa pariksi päiväksi ja Jerelle töihin evääksikin. Jälleen raha check ja ympäristö check.

Pidän säännöllisesti ”kasvisruokaviikkoja”. Sellainen meillä oli viime viikolla, ja sellainen tulee olemaan vielä ainakin tämä viikko. Tuoreet rehut eivät ole ihan niin pahasti kääritty muoviin, joten siinä samalla saa iskettyä senkin kärpäsen. Satokauden mukaan suunnistamalla säästää myös selvää rahaa ja saa hyvää, parhaimmillaan olevaa, sapuskaa lautaselleen! (ja myös vyörärö kiittää!)

Ruokahävikin vähentämiseen en siis sinällään vinkkejä kaipaa, mutta tuo muovin määrä ottaa aivoon! Kysyn siis, olisiko teillä vielä jotain helposti arkeen sovitettavia vinkkejä, jolla kotiin kantautuvan muovin määrä vähenisi?

 

Rähmällään

Urghh. Uuden vuoden alun kuuluisi kaiketi olla hiplettiä ja serpentiiniä. Näin ainakin minun maailmaani vyöryy tuolta somemaailmasta kaikkea sen suuntaista – uusia alkuja, uusia suunnitelmia, uusia jännittäviä odotuksia, ryhtiliikkeitä ja pursuavaa energiaa.

Ja sit oon minä. Tyyppi, joka raahustaa uuden ihanan vuoden neljättä päivää tukka silmillä, samat pieruverkkarit jalassa, naama nurinpäin.

26166287_977796162367378_1045987260932481247_n

Joululomasluibailun ja kuhan vaan löllöttelyn jälkeen arki löi naamaan märällä rätillä. Minunhan oli tarkoitus lomailla vain joulunpyhät, mutta hupsistakeikkaa aloitin täysipäiväisen lorvailun jo viikkoa ennen aattoa. Nyt sitten opiskeluun paluu ja arki tuntuu järjettömän tahmealta ja pää tyhmältä. Nyt on esimerkiksi semmoset kakspuolsataa sivua luettavana puisevaa tekstiä in english (kirjasta, jonka laina-aikaa enää alle viikko jäljellä ku joku on keksiny koko ajan paljo tähellisempää tekemistä niinku suklaan syönti), sellasta tekstiä joka ihan kotimaisenakin meinaa pölähtää pahasti yli hilseen. Tämän tehtävän jälkeen on luonnollisesti odottamassa, nyt jo hönkimässä niskaan toinen samanlainen. Oon vähän jo tarponut tekstiä läpi, hokenu en tajjuu ja ajatellu perhosia. Byääää!

(Plussaa opiskeluissa kuitenkin se, että muistin ilmoittaa itseni harjoitteluun! Nyt tosin pitää vielä löytää se harjoittelupaikka…muuuuut siis kaikessa tässä tahmeudessa onnistuin edes hetkellisesti olemaan supertehokas! Ilmottautumisaika kurssille alkoi klo.19.30 ja ryhmä oli täynnä klo.19.31. Minä olin toinen ilmottautuneista, wuhuu!)

Opiskelun lisäksi ihan koko maailma on kökkö ja minä rähmällään. Havunneulasia on enemmän lattialla kuin oksilla, tiskialtaassa vyöryy paistinpannuja ja kakkulautasia, kissan hiekkisten ympärillä on oma biitsi (en ymmärrä miten se hiekka kantautuu sieltä katollisesta lootasta ulos metrien säteellä!), viherkasvit nuupottavat. Torppa ja pää on molemmat räjähdystilassa, mutta en jaksa siivota kumpaistakaan.

Mikkään ei huvita ja kaikki on pyllystä. Tammikuu on uusi marraskuu!