Turhat tavarat kiertoon -haaste

Törmäsin jo jonkin aikaa sitten täällä blogimaailmassa haasteeseen, jonka ideana on laittaa omista nurkista itselle turha tavara kiertoon. En tiedä onko idea tähän alunperin lähtenyt konmarituksesta ja minimalismivillityksestä, mutta olipa lähtökohta mikä tahansa, yksi asia lienee varma – ihan jokaisella meistä pyörii varmasti kaapeissa, varastoissa ja pitkin kotia kaikkea sellaista, mitä ei ihan oikeasti tarvitse. Oli ne sitten koriste-esineitä, astioita joita ei koskaan käytä, tätä-voi-vielä-tarvita-sälää, kirjoja joita ei koskaan tule lukemaan uudestaan, levyjä joita ei kuuntele, kaapin perälle unohtunut jäätelökone tai tiedättehän, niitä hemmetin tavoitefarkkuja.

Paras ratkaisu tavaramäärän hallintaan, ja siinä sivussa maailman pelastamiseen, olisi tietenkin se, ettei sitä tavaraa ainakaan haalisi lisää. Mutta sitä on sinällään turha itkeä siinä kohtaa kun sitä turhaa tavaraa on nurkkiin ehtinyt kertyä (joskin korjausliikkeen senkin suhteen toki voi tehdä!). Itse en todellakaan ole mikä minimalisti, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että järjestyksessä oleva koti tuo järjestystä myös mieleen.  Itse ainakin voin paremmin, kun ympärillä on siistiä ja tavarat järjestyksessä. Turhuuksien karsiminen myös helpottaa ja nopeuttaa siivoamista ja järjestyksen ylläpitämistä. Säännöllisesti käyn kaappeja ja varastoja läpi muutenkin pitkin vuotta, mutta siitä huolimatta aion myös tarttua haasteeseen – aina kuitenkin löytyy uutta tarpeetonta, vaikka kuinka muka olisi itselleen tiukka!

Picture_20180917_180357393

Tämän haasteen ”säännöt” ovat varsin hurjat. Ideana on, että kuukauden aikana joka päivä laitettaisiin tavaraa kotoa pois päivämäärän osoittaman verran. Eli siis ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena kaksi, kolmantena kolme, neljäntenä päivänä neljä tavaraa ja niin edelleen….jolloin kolmenkymmenen päivän jälkeen kotoa olisi saatu pois kaikkiaan 465 itselle turhaa ties-mitä! Tavaraa ei suinkaan ole tarkoitus heittää kaatopaikalle ryönävuorta kasvattamaan, ellei se ole jo siinä pisteessä jolloin toki näin, mutta tässäkin sitten kierrätysasiat huomioiden. Niin kuin esimerkiksi ne laatikon pohjalle pyörimään jääneet kuivahtaneet mustekynät tai se pusero, joka pitäisi korjata (usko jo, jos et ole viiteen vuoteen sitä korjannut niin asia tuskin tulee muuttumaan). Parasta  tavaran kiertoon laittamisessa olisi tehdä itselle roskasta toiselle aarre myyden tai lahjoittaen.

Jokainen tietenkin itse määrittelee itselleen sen mikä on turhaa ja mikä ei. Minä en esimerkiksi todellakaan suostu luopumaan kaikista kirjoistani, kun taas joku muu aloittaisi tilan tekemisen ehkä niistä. Vastaavasti minä laittaisin surutta cd-levyt kiertoon ja sen arkiastiasarjan, ottaen paremman astiaston ihan arkikäyttöön. Niin tai näin, en kuitenkaan jaksa uskoa, että kukaan eläisi niin harmonisessa tilassa, että jokaisella tavaralla, vaatteella ja laatikon pohjalla pyörivällä sälällä olisi jokin suurempi tarkoitus ja tarina. Tilasyöppöjä löytynee jokaisesta kodista.

Koska minä en ole mikään superhamsteri ja tosiaan säännöllisesti kaappejani kollaan, niin voin jo suoralta kädeltä sanoa, että kuukaudessa en mitenkään tuollaiseen määrään yltäisi. En ehkä kahdessa tai edes kuudessa. Tai no, lahjoittamalla toki pääsisi varmasti jo isosta läjästä suitsait sukkelaan eroon, mutta ihan mukavaa kuitenkin olisi myös joitakin roposia saada kerrytettyä tässä samalla – ja täällä pöndellä tavara ei niin livakkaan kirpparillakaan kuitenkaan liiku, että satoja tavaroita saisi kuukaudessa vaihtamaan omistajaa.

Niinpä höllennän sääntöjä itselleni hieman. Annan itselleni aikaa kaappien läpi käymiseen ja omistajavaihdoksiin vuoden loppuun. Huikentelevaisesti aion pyrkiä kyllä tuohon hurjaan 465 lukemaan (ahhh, tässä taas yksi LISTA tehtäväksi, mmmh!), mutta realistisesti ajatellen olen umpionnellinen siitäkin, jos tavaran poissiirtymätahti olisi vaikkapa kolmekymmentä kuukaudessa. Pääasia siis, että turhakkeet saavat kyytiä ja kotiin tulee lisää tilaa! Tällä viikolla urakka onkin alkanut jo kivasti – minun turhuuksistani muille on tullut iloa kahdesta kahvipannusta ja neljästä avaamattomasta hiusväristä! 🙂

Lähdetkö mukaan haasteeseen? Tartutko tuohon hurjaakin hurjempaan, vai höllennätkö sinäkin hieman?

Ripsaria ja urasuunnitelmia

IMG_20180914_094218_328

Tänä viikonloppuna

olen matkustanut Jyväskylään jatkamaan englannin opiskeluja sekä keskustelemaan kanditöistä, vertaisarvioimaan ja ottamaan vastaan palautetta, toteamaan, että hitto vielä on töitä tehtävänä, mutta onneksi aikaakin.

Olen pitkästä aikaa laittanut puuteria, kajalia ja ripsiväriä, tupeeranut hiuksiani suttunutturalle, vetänyt jalkoihini kengät, jotka litistävät varpaat epäluonnolliseen asentoon ja antavat minulle lisäpituutta kymmenen senttiä

ja tajunnut, että ollakseni varsin vähäisessä määrin kiinnostunut ulkonäöstäni tuntui tänään olo jotenkin erityisen naiselliselta.

Syönyt kaksi kertaa ravintolassa ja toisella kertaa niistä tilannut jopa oluen ruokajuomaksi, miettien samalla, että edellisestä baarittelusta on aikaa todella, todella kauan

ja siitä syystä kinunnut puhunut veljelleni ja hänen kämppikselleen, että hei kai me mennään, mennäänhän, tänään vielä iltaviinille, kun ne ripsaritkin ja kaikki.

Pohtinut ja keskustellut, pyöritellyt ajatusta ääneen siitä, että ehkä minä haluan sittenkin olla isona sosiologi enkä sosiaalityöntekijä

ja päättänyt, että haen keväällä molempiin ja ihan vähän enemmän toivon pääseväni opiskelemaan sosiologiksi, vaikka tulevaisuuden ja työllistymisen ja kaiken järjellisen valossa se ehkä olisikin se huonompi vaihtoehto

ja tajunnut, että ollakseni varsin päämäärätietoinen ihminen olen joskus aikamoinen tuuliviiri.

Mutta oli miten oli, olen tajunnut jo aikaa sitten, että tässä elämässä on pyrittävä tekemään juuri niin kuin hyvältä ja oikealta tuntuu – oli se sitten ripsivärin levittämistä tai urasuunnitelmien vaihtoa lennossa.

 

Minä ja minun kuontaloni

Mainitsin 34 asiaa minusta -postauksessa siitä, että olen värjännyt hiuksiani säännöllisesti jostain teini-ikäisestä saakka. Värjäysten lisäksi kuontaloni on kokenut jos vaikka millaista muutosta – on ollut pitkää ja sitten taas pätkää, olen käväissyt hetken mielejohteesta kaljuna ja sitten taas halunnut superpitkän (ja hemmetin vaikeasti hoidettavan) letin sinettipidennyksellä. On ollut raitaa, sivusiiliä, värejä skaalalla ”kerää koko sarja”.

41663742_725734127774522_4730953064054259712_n

Viime vuosien villityksenä on ollut erityisesti shokkivärit, kuten kuvista näkee. Samoin hiusten kasvatus on ollut nyt sellainen the juttu ja esimerkiksi sivusiilistä luovuin jo aikaa sitten, vaikka kauan siitä tykkäsinkin. Kuitenkin, nyt opiskellessa, ei ole ollut varaa kampaajakeikkoihin ja jotenkin muutenkin laiskistunut koko kuontalon hoidon suhteen – ei ole jaksanut läträillä väreillä eikä saksituttaa hampuksi muodostunutta latvustoa, kun elinympäristökin on ollut lähinnä akselilla koti-kesämökki.

11695025_518687298278269_8737481836581833611_n

10363683_488416161305383_1194883456216494858_n

No, viime viikkoina sitten lopultakin havahduin siihen, että voi helekutti miltä minä näytän. Hiukset olivat yhtäkkiä hujahtaneet yllättäväkin pitkiksi, joka oli tosi jee jee. MUTTA samalla tietenkin juurikasvu oli venähtänyt jo useita senttejä ja sinisten (”sinisten”, köhh) osuus koko kuontalosta oli enää vain ehkä noin viitisentoista senttiä latvoista. Tämä ”sininen” oli myös muuttunut lähinnä homeisen vihertäväksi, kun en ole jaksanut sitäkään ylläpitää pitkiin aikoihin. Vaalean juurikasvun ja homeisen vihreiden välimaasto puolestaan olikin sellaista kulahtanutta mustaa.

Very pretty siis.

Siitä se ajatus sitten lähti. Kutsuin luottokampaajani kotikäynnille ja vihertävänkukertavat latvat saivat lähtöpassit. Oli ne kyllä jo aivan järkyttävän huonokuntoisetkin, eikä niitä muutoin olisi saanut pelastettuakaan. Nyt ajatuksissa siintää, että josko kasvattaisinkin omaa väriäni takaisin, kun se jo varsin hyvällä alulla on. Tältä kuontalo näyttää siis tällä hetkellä:

41507263_1171495646330761_8552022683749974016_n

Olisi siis hauskaa nähdä pitkästä aikaa, että miltä se oma väri oikeasti näyttikään! Toisaalta haluaisin myös näin lukuisten, lukuisten vuosien jälkeen säästää hiuksiani jatkuvalta värjäykseltä ja sen tappavalta vaikutukselta. Sillä keinoin olisi varmasti myös paremmat mahdollisuudet saada kasvatettua se pitkä, hyväkuntoinen tukka…

Mutta sitten taas toisaalta! Vaikka olenkin värjännyt hiuksiani sen sata kertaa eri väreillä, on yksi ikuisuussuosikki ja useimmiten päässäni nähty väri ollut musta. Saattaa siis olla, että se mustan kutsu tässä vielä korvaani huhuilee, varsinkin kun oman värin kasvatusprojekti saattaapi jossain vaiheessa käydä hermoon. Vinkkinä tähän sitten Mari ja Jenna toivat tajuntaani kasvivärit. Minulle kasvivärjäysmaailma on aivan tuikituntematon, mutta molemmat vakuuttivat, että mustalla kasvivärillä on oikeasti mahdollista saada kaunis, kiiltävä ja rehellisesti musta lopputulos. Niinpä mikäli haluan taas mustan värin, niin saatanpa kokeilla tätä! Siinä kun samalla kertaa vähentäisi yhden kemikaalin elämästään ja hiuksetkin varmasti kiittäisivät.

Tähän loppuun vielä yksi kuva, joka on omasta mielestäni ollut yksi kivoimpia hiusvaiheitani. Mustan värin lisäksi otsatukka kuiskuttelee viekoittelevasti korvaani tasaisin väliajoin ja voi olla, että siihen on vielä joskus palattava…

1798152_299668290180172_565312641_n

34 asiaa minusta

Varmaan jo arvaattekin, että TÄNÄÄN ON MINUN SYNTYMÄPÄIVÄNI JA TÄYTÄN 34 VUOTTA! Wuup wuup! Minä en ole sillä(kään) tavalla aikuinen, että unohtaisin syntymäpäiväni, en välittäisi niistä pätkääkään tai tuntisin yhtään minkäänlaista kiusaantuneisuutta tai noloutta siitä, että vielä tämänkin ikäisenä teen asiasta haloon. KOSKA HEI NE ON MINUN SYNTTÄRIT!

(Voin myös auliisti myöntää, että aloitin muun muassa Jerelle ja isäpuolelle ”mitä mie saan synttärilahjaksi?” -rankutuksen jo viikkoja sitten.)

IMG_20180512_140009_499

Joten, koska on MINUN päiväni, niin puhutaanpas hieman MINUSTA! Tässä vuosien aikana minusta on selvinnyt ja olen kertoillut täällä blogissa varmasti jo yhtä sun toista itsestäni, mutta tässäpä vielä lisää nippelitietoa. Postauksen kuvituksena puolestaan kaikkea randomia puhelimesta löytynyttä, minun elämääni siis! Muuuuutta pitemmittä puheitta, TADAAA, kokonaiset KOLMEKYMMENTÄNELJÄ asiaa minusta, joita et ehkä tiennyt:

Etunimeni on Pia. Minulle kaavailtiin nimeksi myös Lauraa ja Ninaa.

Olen perheemme esikoinen. Ikäeroa keskimmäiseen velipoikaan on kuusi vuotta, ja kaksosvelipoikiin yksitoista vuotta. Meitä on siis sisaruskatraassa neljä.

En muista eläneeni yhtä ainoatakaan hetkeä niin, etteikö kotikodissani tai minulla itselläni olisi ollut lemmikkinä kissaa.

Opiskelin lukiossa neljä vuotta ja minulle tuli silti kiire saada kasaan edes vähimmäismäärä pakollisia opintoja. (”Opiskelu” voidaan käsittää hyvin lavealla tavalla tässä tapauksessa.)

En lukenut ylioppilaskirjoituksiin. Läpi meni silti ja sain lakin.

Olen värjännyt hiuksiani teini-ikäisestä saakka säännöllisesti. Nyt vakavasti harkitsen, että antaisin oman värini kasvaa takaisin (olisi hauskaa tavata se pitkästä aikaa!), edessä olevasta pitkästä ja järkyttävän rumasta kasvatusprosessista huolimatta.

20180817_181909

Olen ollut kerran (teini)kihloissa. Hän oli ensirakkauteni ja seurustelimme kaksi vuotta.

Muutin kotoa pois 17-vuotiaana.

En ole koskaan tehnyt Power Point -esitystä.

En ole koskaan omistanut, tai juuri edes käyttänyt, muistitikkua.

Kuvittelin lapsena/nuorena etten pidä sinihomejuustosta, kunnes sitä syötettiin minulle uunileivissä ”salaa”. Rakastuin välittömästi.

Oliiveja en tosin siedä tänäkään päivänä.

En ole koskaan nyppinyt/nypityttänyt kulmakarvojani.

Olen istunut käräjillä todistajana.

Hoksasin vasta joskus tosi myöhään, että än yy tee -lähtölaskenta tulee sanasta NYT.

IMG_20180906_163017_642

En omista silitysrautaa enkä -lautaa.

Minulla on neljä lävistystä, joista kolmen ottaminen, näin jälkikäteen asiaa tarkastellessa, hahmottuu hyvin selkeästi jonkinlaiseksi kolmenkympin kriiseilyksi

En ole koskaan käyttänyt kirvestä, enkä halua edes opetella – näen sieluni silmin sen polvilumpiossani.

Puhun usein muiden päälle.

Aloitan usein jonkin mitättömän asian selittämisen jostain todella kaukaa ja jaarittelen ennen asiaan pääsemistä. Tyyliin muistatteko sillon vuonna dinosaurus kun tehtiin sitä salaattia ja plaa plaa plaa niin ja hei seki oli siellä mitähän sille nykysin kuuluu jaadijaadijaa plaaplaa niin siis ostin tänään paprikan.

Olen nukkunut ainakin kolme kertaa pommiin nykyisessä työssäni ja herännyt siihen kun pomo soittaa.

Noin muuten en myöhästy mistään oikeastaan ikinä, vaan olen ennemminkin etuajassa. (Aamut eivät vaan ole minun juttuni ja osaan sammuttaa herätyskellon heräämättä siihen.)

Olen joskus sammuttanut myös Jeren herätyskellon.

20180903_114130

Jostain käsittämättömästä syystä häpeän vartaloani enemmän nais- kuin miesseurassa. Joskin jonkinlaista edistymistä on tapahtunut (ei vissiin vanhemmiten enää vaan viiti pohtia joutavia pikkuseikkoja) ja nyt aikuisiässä esimerkiksi saunominen (nais)porukalla tuntuu jo ihan luontevalta. (Joskaan uimahalliin en edelleenkään mene.)

Ylläolevasta huolimatta en pidä itseäni pinnallisena ja kiinnitän todella vähän huomiota omaan ulkonäkööni esimerkiksi vaate- tai meikkiasioissa, mutta tämän myönnän: jos minulla pyörisi ylimääräistä rahaa nurkissa, niin hankkisin rintavarustukseeni täytettä.

Minun on pakko pestä hiukseni päivittäin jos en halua niiden olevan päätä myöten valuva liuru. (Madaran shampoo toi hieman helpotusta tähän, mutta missasin taas alennusmyynnin.)

Asun toista kertaa elämässäni yhdessä miehen kanssa.

En muista koska viimeksi olen ostanut uusia vaatteita. Vuosi sitten? Yli?

20180626_213029

En pysty katsomaan mitään eläinsairaala/eläintenpelastus/younameit -sarjoja tai videopätkiä, koska minua alkaa itkettää eläinten kohtalo aivan hillittömästi (riippumatta siitä päättyykö tarina hyvin vai huonosti).

Minulla on olematon rytmitaju ja kaksi vasenta jalkaa.

En ole koskaan leikannut koiran kynsiä, vaan Jere hoitaa sen. (Koira on ollu meillä yli yhdeksän vuotta.)

Juon aina herättyäni ensimmäiseksi ison tuopillisen kylmää vettä.

En muista automaattisesti, että kumpi on oikea ja kumpi on vasen, vaan joudun aina hetken miettimään. Esimerkiksi tilanteissa, jolloin minun täytyy ohjeistaa jotakuta kääntymään risteyksessä tai kun minulle sanotaan etsiessäni jotain, että se on vasemmassa kaapissa.

IMG_20180906_170443_371

Olen pohtinut jo jonkin aikaa, että kuinka kauan blogini esittelytekstissä voi lukea ”kolkyt ja risat” vai joko se menee itsensä huijaamisen puolelle.

 

Ihan tavallisia asioita

Arki kulkee eteenpäin omia polkujaan. Elämä täyttyy vuoroin ihmisistä, vuoroin siitä, että haluan olla vain sohvalla hiljaa, tekemättä mitään ja tapaamatta ketään. Enimmäkseen olen kyllä tehnyt, nauranut, touhunnut, osallistunut. Osallistunut naapurin ulkorakennuksen maalaustalkoisiin, tehnyt koiranhoitokeikkaa, mökkeillyt, juhlinut anopin synttäreitä, kerännyt viinimarjoja, istunut nenä kiinni läppärissä muutenkin kuin tuijottaen Netflixiä, imuroinut koirankarvoja lattioilta joka toinen päivä, vaikka se on täydellisen hyödytöntä. Mutta huomaan, että jokin pieni syksyinen melankolia alkaa hakea paikkaa istahtaakseen olkapäälleni. Viime syksynä sitä ei näkynytkään.

Jonkinlainen sometauko tuli myös kylään huomaamatta. Etenkin tämä blogi on jäänyt jotenkin kaiken jalkoihin, mutta minunlaisen suurkuluttajan ollessa kyseessä myös Instagram ja Facebook ovat pysyneet hämmentävän hiljaa. Toisaalta varmaan ihan hyvä, toisaalta surettaa etenkin kirjoitusinnon karkaaminen johonkin ulottumattomiin.

40361945_317694332297520_774865636965744640_n

Hyvin täällä kuitenkin menee. Tai ainakin ihan tavallisesti. Syksyisiä asioita ja ajatuksia kasautuu nurkkiin, mutta ne eivät ole vain huonoja.

Kuten

villasukat ja villatakit, kaapista sohvalle haettu viltti

mökillä iltaisin sytytetyt kynttilät, mielettömän upea oranssi kuu hipomassa puiden latvoja, yöllinen kaatosade ja ympärillä loppumaton pimeys

se, että ei ole aikaa lähteä itse marjametsään, mutta saa anopilta puhdistettuja mustikoita viisi litraa pakkaseen ja kun voi vihjata isäpuolelle, että pari litraa puolukoita voisin hillota ja tietää, että todennäköisesti ne jonakin päivänä keittiööni ilmestyvät

kaksikymmentä litraa kerättyä punaherukkaa, Jeren mummolasta hakemat karviaiset ja hänen toimestaan myös keittiössä pulputtanut mehumaija

olematon omenasato, mutta iloinen siitäkin, kun viime syksyn viidenkymmenen kilon hilloaminen ja mehustaminen on tuoreessa muistissa edelleen

se, että Jeren hommaamista paprikapensaista toinen osoittautuikin chilipaprikapuskaksi ja lupaus siitä, että hukkaan ne sitten paholaisenhilloon (joka on parasta!)

opintojen eteneminen siihen pisteeseen, että kandia on naputeltu jo se vaaditut kakskytviis sivua, vaikka olen vasta luonnoksessa menossa ja lopullinen deadline on lokakuun puolessa välissä. Tekstin laadusta en  toki osaa sanoa, mutta hinkkaaminen saa tältä erää riittää ja jätän työn opponoijien käsiin tänä viikonloppuna, palataan asiaan sitten saadun palautteen voimin.

viikonloppuna edessä myös reissu Jyväskylään repimään hiuksiaan päästään englannin kirjoitusviestinnän parissa (tätä luvassa myös vielä syyskuussa parina viikonloppuna)

Arki kulkee eteenpäin omia polkujaan. Hyviä, tavallisia polkujaan, ihan tavallisten asioiden parissa. Minä yritän imeä virtaa ja iloa niistä, olla nuupahtamatta.

Viime aikoina

Olen viettänyt kokonaisen mökkiviikonlopun mahtavassa seurassa ihanan järven rannalla, pelanut krokettia, nauranut naamani kipeäksi ja syönyt ja juonut sen sitten turvoksiin.

Vetänyt villasukat jalkaan iltaisin.

39137659_675369336162043_234144338324488192_n

Tullut koiranhoitotädiksi täksi viikkoa sukulaisten nurkkiin, sylittelemään kahta kooikerhondjea ja maailman parasta perhoskoira Marttaa, joista vähintään yksi on koko ajan alle metrin päässä minusta

ja joutunut sen myötä mukautumaan ihan uudenlaiseen päivärytmiin, kun nuori hupakko vinkaisee aamupissalle ensin kuudelta, lopullisesti ylös kahdeksalta

ja huvittunut, kun mies kääntää Martan kanssa kylkeä, minä annostelen muille aamuruokaa, keitän kahvia ja paitakin on nurinpäin päällä.

39196375_195080407866915_3031542922886512640_n

Tarttunut taas usean lorvailupäivän jälkeen kiinni työhön, siis kandiin, ja tuskastunut, kun kahden tunnin aikana uutta tekstiä syntyi vain puolikas sivu

ja miettinyt, että olis kai niitä helpompiakin aiheita ollut

mutta jatkanut sitten vaan sitkeästi lukemista, muistiinpanojen tekemistä, jo kirjoitetun jäsentelyä ja huomannut, että jumeista kyllä selviää ja saanut aikaiseksi loppujen lopuksi hyvän opiskelupäivän, josta on taas hieman helpompaa jatkaa tänään

kun hoksaa, että mitä sitä oikein olikaan tekemässä.

39132695_1919184601471129_8576351148041043968_n

Saanut kutiavat itikanpistot molempiin jalkapöytiin, vaikka itikoita ei enää edes pitäisi olla. Varmaan niistä metsikön viimeisistä.

Olen hämmentynyt siitä, että on jo elokuun puoliväli, ihan yks kaks yllättäin ja sen myötä kaikki asiat, jotka tuntui niin kaukaisilta ja no sitten joskus ovatkin jo aivan nurkan takana.

Olen kadottanut kosketukseni tähän blogiin, kirjoittamiseen, joutavista hölöttämisiin, ja joskus tärkeistäkin. Ehkä, toivottavasti, hoksaan tämänkin taas joskus.

 

Vaihtoehtoinen todellisuus

Inspiroiduin edellisestä postauksesta ja teidän lukijoiden kommenteista leikittelemään vaihtoehtoisilla oman elämänkuluilla. Miltä oma elämä näyttäisi, jos olisikin tehnyt kaiken aivan toisin tai minulle olisi jaettu aivan eri kortit? Mielikuvissa kaikki näyttäytyy tietenkin aina hohdokkaampana, kuin mitä todellisuus ehkä olisi…

38775100_1101777009991314_3183249418413408256_n

Mutta mitä jos…

olisin pyöräyttänyt muksun, tai muutaman, vuosia sitten, niin olisin nyt yksi niistä, jotka tihrustavat Facebookissa lapsensa koulutaipaleen alkua, olisin herttainen ja ymmärtäväinen muumimamma, kotimme olisi aina lasten kavereille avoin ja tuoksuisi pikkuleiville, lapsemme olisivat hyväkäytöksisiä ja kilttejä, meillä ei koskaan riideltäisi eikä sairastettaisi korvatulehdusta.

olisinkin sinkku ja asuisin ison kaupungin keskustassa, elämäni olisi täynnä jännittäviä treffejä ja ystäväpiirini olisi laaja ja mielenkiintoinen, osaisin käyttää huulipunaa ja olisin rohkea ja itsevarma.

opiskelisin yliopistossa ja suurin osa ajasta menisi halvan punaviinin litkimiseen ja huokailuun, miten yliopistossa opiskelu on rankkaa, mutta rankkuus johtuisi todellisuudessa vain siitä, että aika menisi niin paljon opiskelijakavereiden kanssa hengailuun (ja sen halvan punaviinin litkimiseen).

olisinkin saanut lähteä teininä opiskelemaan medialukioon, jatkanut siitä kirjoittamisen opiskelua ja olisin nyt kuuluisa luomisen tuskaa kipuileva boheemi kirjailija tai kolumnisti, joka polttaisi ketjussa tupakkaa, ajattelisi viisaita ja latkisi sitä halpaa punaviiniä.

olisin päätynyt asumaan Oikeasti Korpeen, jossa minulla olisi lampaita, kanoja, koiria, kissoja, ankkoja, perunapelto ja kasvimaa, marjametsät ja villiyrtit ja eläisin aivan omavaraisina marttoina hilloten, mehustaen, säilöen, kuivaten ja kehräten lankaa.

en olisi ottanut koskaan yhtään lemmikkiä, ja kotini, vaatteeni sekä petini olisivat karvattomia.

jos olisin hemmetin rikas syntyjäni tai voittanut lotossa, en tekisi päivääkään töitä, vaan matkustelisin ympäri maailmaa ja pohtisin haluanko syödä seuraavan aamiaiseni Lissabonissa vai Venetsiassa.

Miltä sinun vaihtoehtoinen todellisuutesi näyttäisi? 😀 Kerro kommenteissa tai nappaa tästä postausideaa, näitä on mielestäni hauskaa lukea!