Vähän niin kuin etäsuhde

Olin yli viikon poissa kotoa. Palasin eilen, mies lähti toissapäivänä. Mies palaa ensi viikon keskiviikkona, ja minä lähden taas perjantaina. Ei tässä ainakaan riidellä ehdi, mutta eipä myöskään kukaan suutele hyvää yötä eikä laula keittiössä kissoille.

Onko kissanhiekkaa, imuroithan ennen lähtöäsi, onhan leipää juustoa margariinia, löydän varmaan pakkasesta jotain, jätätkö minulle nikotiinipurkkaa, pidetäänkö leffailtaa kahdestaan sitten viikon päästä.

IMG_20181101_143902_642

Haen säkillisen halkoja pönttöuuniin ja napsautan sähköpatterit pois päältä. Pyyhin jääkaapin ylätasolta marjamehun jättämän rinkulan, lopulta koko kaapin. Pyyhkäisen leivänmurut tasolta ja heitän kuivahtaneen suodatinpussin kahvinkeittimestä roskiin. Haen koiran tarhasta sisään ja mietin, että imuroinnin vaatiminen toiselta oli aivan turhaa. Olisi senkin asian voinut jättää naputtamatta ja käyttää siihen menneet sanat ja ajan ja ilman vaikka ikävästä kertomiseen.

Menee hetki ennen kuin osaan olla. Hetki ennen kuin lakkaa tuntumasta vieraalta omassa talossa. Hetki ennen kuin ympäröivä rikkomaton hiljaisuus muuttuu luotaan työntävästä korvia hiveleväksi. Löydän sohvasta tutun, takamukseni muotoisen, painauman ja kissan syliini. Avaan teepaketin ja keitän teen, joka maistuu joululta, pehmeältä, lohdulliselta, mausteiselta ja siltä miltä minun ajatuksissani koti maistuu. Jaan Instassa kuvan kynttilöistä ja teemukista.

Syön sängyssä näkkäriä ja käyn vessassa ovi auki.

 

Hengitysilmassa huuruaa pakkanen

Picture_20181024_124238128

Seison kolmelta aamuyöllä terassilla ohuissa pyjamahousuissa, takkiin kietoutuneena. Täysikuu valaisee aivan uskomattoman kauniisti ja hengitysilmassa huuruaa pakkanen. Silmiä painaa kesken kaiken karkoitettu uni, mutta koirakakaran on päästävä ulos silloin kun on päästävä.

Aamulla havahdun epäilyttävään narskuntaan selkäni takana. Koirakakara tuunaa lattialla lojumaan unohtuneisiin rintsikoihini pitsiä. Ei sitä ennestään ollutkaan. Nostan rintsikat koiran ulottumattomiin ja minua tapittaa vastaan energiaa täynnä oleva ruskea silmäpari. Kaksi muutakin koiraa näyttää siltä, että voisi jo nousta. Toisesta ei ota selvää heiluttaako koira häntää vai häntä koiraa. Nousen.

Picture_20181024_124308330

Valkoinen kuura peittää nurmikon ja terassikalusteet kauttaaltaan. Napsaisen hihnojen lukot kiinni. Kierrän rappuset, sillä edellisenä iltana olin vetää spagaatin kostealla puupinnalla. Joissakin asioissa olen oppivaista sorttia.

Joissakin taas en. Keitän puolen päivän jälkeen neljättä mukillista kahvia, joka muuttuu lopulta viidenneksi, vaikka tiedän ettei pitäisi. Mikä siinä onkaan, että vasta hetki sitten mietin vakavasti jättäväni aamukahvinkin pois kun sitä ei oikeastaan edes tee mieli, ja seuraavassa hetkessä viskoudutaankin toisella äärilaidalla.

Ehkä se on tämä muhjuisuus. Aamulenkkipolut ovat täynnä vetisiä, liiskaantuneita lehtiä. Kesällä niin kaunis koivikko huojuu ympärillä alastomana. Maailmassa on kaksi väriä: ruskea ja harmaa. Mieli on yllättävän vähän muhjuinen tai harmaa tai ruskea, mutta hieman melankolinen se on.

Picture_20181024_124156656

Sovitaan iltapäiväksi kaverin kanssa koiratreffejä metsälenkille. Sään pitäisi siihen mennessä muuttua vähemmän harmaaksi ja enemmän aurinkoiseksi. Ainakin vielä tänään. Huomisen kohdalle sääkarttaan piirtyy lumihiutaleita ja vesipisaroita. Pyydän häneltä lapasia lainaan. Kaikista näistä lukuisista havainnoista huolimatta minä parka unohdan, että on syksy, ja lähden kotiovesta edelleen ulos kuin mikäkin kesähempukka.

Lähdin kotiovesta eilen ja palaan kotiovelle vasta ensi viikon torstaina. Lainakoiria pyörittelen arjet ja viikonloppuna käyn Jyväskylässä opiskelemassa suullista englantia. Mieli halajaisi maailmalle, lämpimään. Tekisi mieleni kysäistä voiko suullista englantia opiskella etänä. Vaikka Teneriffalla terassilla.

Kasvishaaste pöytään Satokausikalenterin innoittamana! (+ ARVONTA!)

Picture_20181019_134458441

Picture_20181019_134534494

Yhteistyössä satokausikalenteri.fi kanssa

Vuosi sitten ostin elämäni ensimmäisen satokausikalenterin vuodelle 2018. Ihastuin tuolloin välittömästi tyyliin, jolla kalenteri oli tehty. Ihaniin, lämpöisiin kuviin ja tietenkin koko kalenterin pääpointtiin – vuoden jokaisen kuukauden listauksiin siitä mitkä vihannekset, juurekset, hedelmät, marjat ja sienet ovat parhaimmillaan juuri nyt meillä ja maailmalla.

IMG_20181019_135740

Picture_20181019_135252963

Jokainen varmasti tietää nämä perusjutut: satokaudellaan kasvikset ovat maukkaimmillaan sekä edullisimmillaan. Kalenteria seuraamalla on siis mahdollista helliä niin suuta kuin kukkaroa – ja myös luontoa! Nämä tyypit nimittäin muun muassa suosii mahdollisimman vähän kuljetettuja ja varastoituja kasviksia ja erityisen paljon kotimaisia ja mahdollisimman lähellä sijaitsevia kasvisten tuottajia (lisää hyviä syitä käyttää satokausikalenteria listattuna täällä)!

Nyt sain blogin kautta hyppysiini vuoden 2019 satokausikalenterin ja eipä kuulkaa pettymystä tuottanut tämäkään! Extrana kalenterissa on muun muassa opastusta villiyrttien maailmaan, reseptejä erilaisiin kasvisliemiin sekä vinkkejä erilaisiin tapoihin kasvisten kypsentämiseksi.

Picture_20181019_140332646

IMG_20181019_141343

Picture_20181019_135410978

Mainittujen syiden lisäksi itseäni satokausikalenteri on inspiroinut lisäämään kasviksia omaan ruokavalioon. Okei, myönnän, välillä paremmalla ja sit taas huonommalla menestyksellä. Todellakin elämään mahtuu kausia, kun ruokavalio koostuu lähinnä pakastepitsasta ja kasvista edustaa pastan päälle turautettu ketsuppi…

Mutta sit taas elämään mahtuu myös niitä kausia kun kasvikset kiinnostaa ihan hurjan paljon! Etenkin silloin kalenteri on ahkerassa käytössä ja etenkin minunlaiselle tyypille se on mielenkiintoinen, tarpeellinen ja hauska työväline, kun usein polku kauppojen heviosastolla on urautunut tomaatti-kurkku-jäävuorisalaatti-porkkana-banaani -linjalle.

Olen siis tehnyt satokausikalenterin avulla löytöjä sekä laajentanut omaa maku- ja kokkausmaailmaani. Esimerkiksi vuonna 2018 ruokapöytääni on tullut (ja jäänyt!) itselleni sellaiset uudet ja alkuun hieman epäilyttävät tuttavuudet kuin kyssäkaali, myskikurpitsa ja kaki.

Picture_20181019_141721859

Picture_20181019_141814572

IMG_20181019_142436

Tämän aiemman hyvän kokemukseni perusteella sekä selaillessani vuoden 2019 kalenteria päätin lyödä itselleni haasteen pöytään: testaa joka kuukausi vähintään yhtä itselle ennestään tuntematonta kasvista! Miltä esimerkiksi kuulostaisi ugli helmikuussa, vihanneskrassi huhtikuussa, parsa toukokuussa, pitahaya heinäkuussa, kriikuna elokuussa, raitajuuri lokakuussa, kastanja marraskuussa ja sweetie joulukuussa…

Picture_20181019_135332092

Picture_20181019_140843739

Syksyisin mieli vetää juureksiin ja uunissa valmistettaviin ruokiin. Hunajalla ja oliiviöljyllä valellut sekä suolalla, pippurilla ja rosmariinilla maustetut lohkot palsternakkaa, perunaa, kyssäkaalia, ruusukaalia, keltasipulia, valkosipulia ja porkkanaa paahtuu uunissa ihan itsekseen. Nämä nautittiin itse tehtyjen haukipullien kanssa – ja niissä tietenkin runsaasti tuoretta tilliä!

IMG_20181014_125415_957

Kasvissosekeitto toimii AINA! Tässä oranssin makeassa keitossa myskikurpitsaa, bataattia ja porkkanaa. Lisälämpöä syksyyn tuo sekaan raastettua nokare tuoretta inkivääriä.

IMG_20181010_122421_200

Koska minulla on nyt kalentereita kaksi kappalein, haluan arpoa toisen niistä teidän lukijoiden kesken! Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen tai Pöpelikön Facebook-sivuille tämän nimenomaisen postauksen kommenttiosioon! Voit myös tuplata arpaonnesi kommentoimalla molempiin. 🙂  Olisi hauskaa myös kuulla kuinka haluaisit hyödyntää satokausikalenteria omassa arjessasi. 

Osallistumisaikaa 28.10. saakka.  Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti vkon 44 aikana, joten MUISTATHAN JÄTTÄÄ MYÖS YHTEYSTIETOSI (esim. sähköposti)!

Mikäli arpaonni ei suosi tai haluat kalenterin myös vaikka lahjaksi, vuoden 2019 satokausikalenterin voit tilata täältä! Ja vink vinkkinä samassa osoitteessa keittokirja ”Modernia maakuntaruokaa” kuulostaa myös varsin mielenkiintoiselta! Yli 35 euron tilauksiin sisältyy ilmainen toimitus. 🙂 Kannattaa laittaa myös instassa seurantaan @satokausikalenteri, on nimittäin toooosi inspiroivia (ja vatsaa nälkäkurisuttavia…) kuvia, ideoita, tarjouksia ja kilpailuja!

On se nyt helvetti kun ei saa edes angstata rauhassa

Joinakin aamuina 34-vuotias minä haluaisi vain heittäytyä äksäksi keskelle olohuoneen lattiaa, potkia vähän ja vänistä miten kaikki on ihan paskaa ja epäkiinnostavaa tai vielä paskempaa ja epäkiinnostavampaa. Joinakin aamuina ei viitsisi vaivautua edes sinne lattialle saakka, vaan sinkauttaa herätyskellon nopealla ninjaliikkeellä tainnoksiin, kääntää kylkeä, vetää peiton korviin ja jäädä makaamaan sänkyyn määrittelemättömäksi ajaksi.

Joinakin aamuina ikkunoista näkyy pelkkä harmaus, ja sama harmaus jatkuu vessan peilissä. Joinakin aamuina molemmat kahvimukilliset ehtivät jäähtyä lähes juomakelvottomiksi, kun unohtuu vaan tuijottamaan typeränä ei mitään tai selaa samaa Facebookin feediä viidettä kertaa (lukematta siitä kuitenkaan oikeastaan mitään).

Joinakin aamuina haluaisi vain huutaa kaikkeen ENPÄS!

Enpäs nouse

Enpäs puhdista viittä kissanhiekkalaatikkoa

Enpäs lämmitä pönttöuunia

Enpäs kirjoita hakutehtävää johonkin typerään kirjoittamisen perusopintoihin

Enpäs perehdy sosiologian kurssitehtävään ja enpäs ainakaan lue sitä kirjaa, josta muodostui sielunviholliseni jo varmaan vuosi sitten ja joka ei ole siitä edennyt

Enpäs tee sienirisottoa, vaikka otin kallisarvoiset kanttarellit sulamaan jo toissailtana ja ne ovat vaarassa mennä hukkaan

Enpäs putsaa kanalan kakkalautoja

Enpäs varmasti harjaa hiuksiani ja enpäs muuten taatusti pue päälleni

Enpäs etsi verokorttiani tai hoida liiton sivuilla asioita kuntoon

Enpäs tyhjennä tiskikonetta ja siivoa likaisia astioita pursuavaa tiskiallasta

Enpäs!

IMG_20181017_185943_946

Muutama päivä sitten nauroin isäpuolelleni, että oi todellakin voisin olla kotirouvana happily ever after, kun hän ihmetteli miten saisin aikani kulumaan jos minun ei vieläkään tarvitsisi palata töihin. Mutta vääjäämättä, nähtävästi, joskus sitä aikaa on käsissä vain liikaa ja joinakin aamuina kaikki edessä oleva vapaus tuntuukin vankilalta eikä mikään huvita.  Päivääkään en silti edelleenkään vaihtaisi pois – ja ilolla ottaisin niitä vain lisää ja lisää.

Sillä joinakin aamuina, tai niinä kaikkina, keittää kuitenkin sen kolmannen mukillisen kahvia ja juo sen höyryävän kuumana. Raahaa säkillisen puita liiteristä ja sytyttää tulet. Puhdistaa kissojen hiekkalaatikot ja kanojen kakkalaudat, ja miettii hiljaa mielessään, että miten helvetin paljon söpöjen lemmikkien omistamiseen itse asiassa liittyy paska, ja ilahtuu sitten kuitenkin pesään pyöräytetyistä munista ja kylkeen käpertyvästä kehräävästä kissasta.

Joinakin aamuina sitä kuitenkin hymähtää somessa vastaan tulevalle meemille kadonneista sukista ja muovipurkkien kansista. Avaa sen luonnoksen, jota on jo hakutehtäväksi naputellut ja jatkaa sen työstämistä, mielessään kirkkaana haave kirjoittamisesta. Sosiologian teos puolestaan saa jäädä yhä edelleen odottamaan. (Ihmisellä pitää aina olla jokin jota vältellä. Kandityön palautus jätti elämääni tyhjiön, jota tämä voi nyt täyttää.)

Joinakin päivinä sitä sitten heittää ne riisit kuulottumaan pannuun ja on hirvittävän onnellinen siitä pikkunökäreestä kanttarelleja. Kokkailun ohessa tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, pyyhkii tasot, tsekkaa emännänkaapin roinahyllystä majaileeko verokortti siellä.

Joinakin aamuina, tai päivinä, järkeviä vaatteita ei kyllä pue.

Sitäpaitsi X olohuoneen lattialla tai määrittämätön aika sängyn pohjalla ei edes onnistuisi, koska ympärillä, päällä, alla, kyljessä kyhnytellen tai suoraan naamalla olisi hetken päästä kuitenkin vähintään 32 kiloa koiraa tai 1/4 nälkäistä kissaa. Että on se nyt helvetti, kun tämän kaiken ruhtinaallisen ja etuoikeutetun vapauden keskellä ei saa edes angstata rauhassa.

30 kysymystä ja vastausta

Näissä neliöissä -blogin Iituhe haastoi WordPressin blogisisaret mukaan vastaamaan tähän blogeissa sekä Facebookissa iäisyyden pyörineeseen haasteeseen. Mikäpäs siinä, lähdetääs hömppään mukaan!

1. Avioliittoja? Ei ole kohdalle sattunut. Joskus olin sitä mieltä, että naimisiin minä en koskaan mene, mutta joskus kolmenkympin korvilla siitä alkoi kuitenkin semisalaa haaveilemaan. Olen saanut itseni kiinni myös katselemasta hörselöprinsessamekkoja, vaikka kuvittelin, että sellainen olisi minulle aivan liian tyttöä. Tätä nykyä olen, nähtävästi, mekon suhteen vakaasti sitä mieltä, että enemmän on enemmän.

2. Kihloissa? Kerran teinikihloissa ensi rakkauteni kanssa. Tätä huumaa kesti kaksi vuotta. Sittemmin eräs elämänsankari pyysi minua kihloihin myös, mutta siinä tapauksessa kyse oli selkeästi tahdosta omistaa minut. Kieltäydyin olemasta merkittyä omaisuutta. Nykyään kihlaus merkitsisi minulle kosintaa, naimisiin menoa.

3. Lapsia? Ei ole.

4. Lemmikkejä? Saksanpaimenkoira Riki, neljä kissaa (Pikkunen, Trio, Mustis ja Amen), kanat Martta, Hertta, Siiri, Veera, Pikkukananen, Merja ja Keinonen sekä kukot Johnny Winter ja Matti.

5. Leikkauksia? En ole onneksi leikkauspöydälle päätynyt. Muutenkaan en ole onnistunut telomaan itseäni niin pahoin, että lääkärireissuja olisi tullut leikkausta vaativissa merkeissä. Kerran lapsena koiranpennun hampaat osuivat silmäluomeen ja sen seurauksena ommeltiin muutama tikki.

6. Lävistyksiä? Neljä lävistyslävistystä. Kielessä, navassa ja naamavärkissä kaksi, joiden nimeä en muista. Korvisreikiä on kahdeksan, mutta en tule pitäneeksi korviksia muutoin kuin yhtä rengasta rustosta.

7. Tatuointeja? Kaksi. Vuosikausia on ollut suunnitteilla kaksi lisää, mutta käytönnön asteelle homma ei ole edennyt.

Picture_20181005_110613156

8. Muuttoja? Perheeni kanssa olen asunut kahdeksassa eri osoitteessa. Muutettuani 17-vuotiaana omilleni on osoitteita kertynyt viisi.

9. Ottanut lopputilin? Tavallaan joo. Sain keikkatöiden jälkeen vakipaikan nykyiseltä työnantajaltani, joten lopetin tuolloin henkilökohtaisen avustajan hommat.

10. Ollut saaressa? Kyllä. Muutama kesä sitten melottiin saareen ja yövyttiin siellä kaksi yötä teltasta. Saareksi kai voidaan laskea myös lomareissut Gotlantiin ja Sisiliaan.

11. Autosi? Minulla ei autoa ole sen enempää kuin ajokorttiakaan, mutta meillä on farkku Audi. Se on musta. Ja siinä on neljä rengasta ja ratti.

12. Ollut lentokoneessa? Useita kertoja ja tälläkin hetkellä on aivan valtaisa matkakuume!

13. Onko joku itkenyt vuoksesi? Aivan varmasti on.

14. Ollut rakastunut? Kyllä. Myöskin niihin sammakoihin, joista ei koskaan tullut prinssiä. Tälläkin hetkellä olen rakastunut, mutta tää tapaus on ehtaa prinssikamaa.

15. Ollut ambulanssissa? Kerran.

16. Luistellut? Viimeksi yläasteella. Se on myös viimeisin kerta kun olen hiihtänyt. En tiedä kumpaa lajia vihasin enemmän enkä oikeastaan edes osaa kumpaakaan kovinkaan hyvin enkä asennevammaisena aio myöskään opetella.

17. Surffannut? En ole.

Picture_20181005_110703726

18. Ollut risteilyllä? Elämäni ainoa varsinainen risteilykokemus taitaa olla abiristeily. Muutoin on kyllä tullut paatilla seilattua, mutta en laske niitä risteilykategoriaan kuitenkaan.

19. Ajanut moottoripyörää? En, mutta kyydissä olen ollut monta kertaa!

20. Ratsastanut hevosella? Voiko sen laskea ratsastukseksi, jos olen tojottanut selässä ja joku on taluttanut? Jos, niin sitten olen. Joskus lapsena. En ole koskaan ollut mikään heppatyttö, vaikka lapsuuden kaveripiirissä näitä oli useampi.

21. Lähes kuollut? Ehkä.

22. Ollut sairaalassa? Kyllä.

23. Suosikki hedelmä? Tämä on vaikea! Hmm. Hedelmähimoissa taitaa useimmiten tulla napattua kaupasta viinirypäleitä. Vesimeloni on toinen, josta sekoan, mutta jota olen liian laiska pilkkomaan itse. Oikein mehukkaat nektariinit on myös herkkua!

24. Aamu vai ilta? Ilta ehdottomasti.

25. Lempiväri? Tämäkin on vaikea! Rakastan värejä. Päälläni on useimmiten mustaa, mutta kotini sisustus loistaa useissa eri väreissä.

26. Viimeisin puhelu? Nyt pitää ihan tarkistaa puhelimesta, sillä välttelen soittelua viimeiseen saakka. Aaaa! Eilen Jere soitteli kaupasta, että ostetaanko mökille kolmen litran vai viiden litran kattila.

27. Viimeisin viesti? Messengerissä Tuulenpolun Jennan kanssa viestiteltiin viimeksi.

Picture_20181005_110639610

28. Kahvi vai tee? Olen ollut aina vannoutunut ”kahvia minulle ja mustana perkele” -tyyppi, mutta mennyt ja tämän hetkinen syksy ovat kaivaneet minusta esiin teen lipittelijän.

29. Kissa vai koira? Molemmat löytyy, mutta pohjimmiltani olen selkeästi kissaihminen.

30. Paras vuodenaika? Ehkä se hetki, kun kevät vaihtuu kesäksi, kesäkuu. Lämpö ja riehakas tuore vihreys, lupaus kaikesta ihanasta.

Tähän haasteeseen voi tarttua ken itse haluaa! 🙂

476 kilometrin päässä kotoa

20181002_192211

IMG_20181001_144958_171

IMG_20181001_182527_144

IMG_20181001_182716_395

IMG_20181002_185529_267

IMG_20181002_134010_424

Voi lojua kaksi päivää sohvalla yhtä velttona ja saamattomana kuin kotona eikä tarvitse esittää olevansa jotenkin hieno tai tehokas

Hiljaisuudella on lupa täyttää tilaa eikä se tunnu ahdistavalta tai vaivaannuttavalta

Ruokaillessa katsotaan Netflixiä

Ruokailu oli kotiin tilattu pitsa suureellisista kokkaussuunnitelmista huolimatta

tai suureelliset kokkaussuunnitelmat käytännössä toteutti mies.

Kolmesta testiin ostetusta punkusta yksi oli täydellisen ihanaa ja se kolmas pahakin oli hyvää kahden tyhjennetyn punkkupullon jälkeen

Söin valehtelematta maailman parhaan MUNKIN ja ostin niitä myös kotiin vietäväksi (mutta en ole varma selviävätkö ne kotiin saakka)

Halauksesta ei tee mieli pyristellä paniikinomaisesti irti

Lidlistä sai paperipussukassa aivan järjettömän hyviä viinirypäleitä ja juustoa, jonka nimen jo unohdin

Käsillä oli kaiken aikaa rapsutustehtävää – siitä piti huolta kolme koiraa ja rusakko, johon ehkä vähän rakastuin

Trivial pursuittia on mahdollista pelata niin, että kysymättömät kysymykset loppuvat

Trivialissa hyviä vastausvaihtoehtoja ovat Haiti, Matti Nykänen, Meksikossa, Esko Aho ja no en vittu tiiä

Ostin ja sain kotiin viemisiksi läjäpäin teetä ja Ruohonjuuriroinaa sekä aarteita: itse sekoitettua uutetta helpottamaan esiintymisjännitystä sekä muita ahdistuksia ja aromaattisen personoidun sekoituksen tasapainottamaan kuohahtelevaa luonnetta

Aikuisena uusien ystävien löytäminen on vaikeampaa, mutta ei mahdotonta

Tyyppi oli silleen ihan kiva ollakseen Jorma 52v

Mietteitä menneestä vuodesta bloggaajana ja vähän tulevista

Kippaskappas kummaa, WordPress ilmoitti minulle tuossa viikonloppuna, että niin sitä on tullut tässä osoitteessa jauhettua yhtä sun toista, enemmän tai vähemmän tärkeää, jo vuoden verran. Kippis sille!

Picture_20180923_172223559

Selasin ihan ensimmäiseen postaukseeni tässä osoitteessa ja siellä kertoilin näin: Täällä minä sitten harmaana ja kurttuisena mummona ajan kanaseni niitylle, olen hankkinut kolmannen, neljännen, viidennen kissan, pohdin keskiyöllä verhojen välistä naapureita kuikkien, että mikäs se auttokaan parhaiten unettomuuteen ja syysvitutukseen (ja hörppään lisää kahvia), juoksen helemat paukkuen mustikassa ja pitkospuilla ja juomassa viiniä maailmalla, kerron miten Jere rakastaa minut edelleenkin hyväksi.

Harmaaksi ja kurttuiseksi en vielä tässä vaiheessa itseäni lokeroi, mutta:

kanat niityllä CHECK

kolmas kissa CHECK

…ja neljäs kissa CHECK

yökukkuminen CHECK

syysvitutus TODELLAKIN CHECK

viini CHECK

ja rakkaus CHECK CHECK

Varsin onnistuneesti siis tuolloin ennustettu, että mitä bloggaamiseni ja elämäni pitää sisällään – ja mitä se on oikeastaan ollutkin jo vuosikaudet. Joku ilkeämielinen voisi kuivakkaasti todeta, että no eipä paljon kehittymistä tapahdu niin tarinoinnissa kuin tarinoinnin aiheissakaan, mutta hei! Mitäpä sitä hyväksi havaittua sabluunaa liikoja muuttelemaan!

Picture_20180923_172257900

Ilokseni näin vuoden jälkeen voin todeta, että tämä blogikoti on hyvä. Okei, tänne ei ehkä eksy niin paljoa randomeita tyyppejä lukemaan ja kommentoimaan kuin mitä aikaisemmin Lilyssä ja näin ollen uusien lukijoiden saaminenkin on haastavampaa. Voin kyllä myöntää haaveilevani siitä, että blogini olisi isompi ja suositumpi, luetumpi. Pyrinkin mainostamaan tekstejäni vähän siellä sun täällä pitkin somea ja viime aikoina olen yrittänyt saada yhteistyötäkin aikaan eri tahojen kanssa.

Blogistani ja taidoistani blogata puuttuu ehkä brändi, punainen lanka, tietynlainen ennakoitavuus, upeat kuvat, mielenkiintoiset näkökulmat ja jännittävä elämä tullakseen koskaan muuksi kuin pieneksi kotikutoiseksi blogiksi. Mutta toisaalta monet ihanat ovat seuranneet minua vuosikausia, osasta muodostunut ihan jopa ystäviä ja erittäin harva postaus jää vaille kommentteja ja kivoja pikkukeskusteluja täällä tai Facebookin puolella. Se on ihan hirvittävän arvokasta myös ja pidän kuitenkin tästä pienestä omasta blogikuplasta, joka myös Pöpelikön ympärille on muodostunut (ja siitä, että tutut ja sukulaiset käyvät myös ahkerasti lukemassa juttujani).

Niinpä tänne aion juurtua jatkossakin. Kertoa teille kanoista, kissoista, parisuhteesta, opiskelusta, viinistä ja pienistä havainnoista aivan tavallisesta elämästä. Olla välillä umpimielinen ja kiukkuinen, narista joutavista, valittaa ja ummehtua sohvan pohjalle ja sitten taas kertoa riemusta kuplien mökkeilystä, maalailla ällöttää romantiikkaa parisuhteesta, olla kaunopuheinen ruohon korsista, ironinen itsestäni ja vinksahtaa milloin mihinkin hupsutukseen.

Sillä niistä on minut, ja tämä blogi, tehty.