Aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy

Minulle huudeltiin, että et oo kirjottanut mitään kuukauteen. No hupsistakeikkaa, en olekaan. On ollut hirvittävän vaikea tarttua mihinkään, koska tuntuu, ettei minulla ole mitään kiinnostavaa kerrottavaa ja ne pienet, oikeastaan vain minulle merkitykselliset hetket, on helpompaa jakaa ihan vaan Instassa ja Facebookissa. Olen kyllä kaivannut tänne kovasti.

Koko olemiseni pohjaväre tämän kesän on ollut melankolinen. Kesään on mahtunut hurjasti kaikkea ihanaa. Olen viettänyt aikaa mahtavien tyyppien kanssa, tavannut pitkästä aikaa ystäviä ja kavereita, maannut mökillä tekemättä mitään, nauttinut helteistä, ostanut uusia mekkoja, aloittanut lukemaan kirjaa ja lähes päättänyt sen, nauranut rusinahimoissaan syliin hyppääville kanoille. Olen tuntenut kipeää ikävää miestä kohtaan, kun kesän kiireet ja toisiinsa sotkeutuvat työvuorot vetävät meitä erilleen. Ja sitten viettänyt niin huikean ihanan illan hänen kanssaan kahdestaan, niin yksinkertaisen ja temppuilemattoman, että joku muu voisi ajatella sen olevan ei mitään, mutta minulle siinä oli kaikki. Olimme kuin ennen vanhaan ja kävimme grillillä syömässä ja ajeltiin ihanassa kesäillassa kunhan vaan ympäriinsä, jalkauduttiin rannoille, pölisytettiin hiekkateitä. Vain popit puuttui, everytime we touchit ja muut legendaariset, ja autokin oli tässä vuosien saatossa vaihtunut wunderbaumin tuoksuisesta ja selkää bassoillaan tärisyttävästä kröhhömmagneetista lava-autoon, jonka lavalla keikkuvat melat soutuveneeseen ja etupaneelissa komeilee tyhjä stereoiden mentävä aukko.

päivänkak

Kesä on ollut ihania hetkiä, hymyyn ja nauruun kaartuvia suita, helteessä helmeileviä juomalaseja ja bikineissä keekoilua. Uimista yön usvassa joutsenen kanssa.

Ja kesä on ollut alakuloinen ja itseensä vetäytyvä. Minussa roikkuu loputon väsymys, ei päästä irti mekon helmoista, ei karise olkapäiltä. Ehkä kevät oli raskaampi kuin luulin, opiskeluineen ja töineen, tai ehkä tämä on jotain muuta. Joka tapauksessa päätin, että ainakaan syyskuussa opintojen taas alkaessa en palaa keikkatöiden ääreen. Hyvinvointini hintalappu on suurempi, kuin töistä tilille tipahtava korvaus.

PS. Toukokuun lopussa aloittamani tupakoimattomuustaipale jatkuu edelleen. Ei täydellisenä savuttomuutena, mutta lähtökohtiin ja aikaisempiin yrityksiin nähden erinomaisen hienosti. Olen ylpeä itsestäni.