Asioita, joita en ymmärrä

Lakritsin ja jäätelön yhdistämistä. Jätski on hyvää ja lakritsi on hyvää, mutta kuka törppö sai päähänsä, että ne muka vois toimii yhdessä?

Konttorirottapäiviä kun ulkona paistaa aurinko ja on ihanaa ja tekis mieli jätskiä.

20180522_203526

Ihmisiä, jotka ei hikoile ja näyttää freshiltä, vaikka ulkona paistaa aurinko ja on ihanaa.

Sitä, että kanat parveilee kukkapenkissä, vaikka ympärillä olis vaikka kuinka vapaata tilaa myllätä sielunsa kyllyydestä.

IMG_20180524_210138_329

Etten ole vieläkään käynyt kesäkukkakaupassa.

Kun kissan oksennus mustavalkoraidalliselle matolle osuu aina sille valkoiselle raidalle.

Sitä, että mies käy kalalla joka ilta, mutta saaliiksi saa vaan vuosisadan krapulan. (Muahaha! 😀 )

Sitä, että jälleen alkaa olla yksi viikko harkkaa paketissa. Mihin mustaan aukkoon tämä aika menee?

IMG_20180523_164518_012

Sitä, että joskus stressaa ja ahdistaa aivan hulluna kaikki ja paria päivää myöhemmin kaikki on ihanaa. Ei mitään kaavaa tai logiikkaa tässä.

Kun kesä tuli

Niin minä unohduin ulos.

Historiallisen aikaisin järveen jätetty talviturkki – varmuuden vuoksi kaksi kertaa.

Karvaisia sääriä ja kainaloita, koska kesä yllätti, mutta mitä siitä. Bikinikuntoa ei saavutettu tänäkään vuonna, mutta joskus Jere minua lohdutti, että rantakunnossa ne hylkeetkin on, joten mitäpä siitäkään. (Ja kyllä, olen ihastuttava tyttöystävä.)

32752090_1055924751221185_5359285738414276608_n

32678223_1055924741221186_965601406549491712_n

32708073_1055924944554499_3865380496640835584_n

32662627_1055925051221155_1358736496344956928_n

Liian monta juotua punaviinilasillista. Useita halauksia, jälleen näkemisen riemua ja taas hyvästejä ja lupauksia, että nähdään vielä.

Kolme nuotiomakkaraa.

Suunnitelmia Suomenlinnoista ja Kallion pubikierroksista, aamuyön viileyteen hajoavia naurunremahduksia, saunasta punoittavia kasvoja (ja ehkä siitä viinistä), kesän ensimmäiset syödyt etanat.

Ehtimistä pyörällä juuri ja juuri kotiin ennen kuin taivas repesi. Sade tuli voimalla, kasteli sitä varmasti jo janoavan maan kauttaaltaan, puhdisti ilman. Ukkonen tuli yhtä nopeasti päälle, ei paljon aikaa kulunut välähdysten ja jyrinöiden välillä, kesti vain hetken, mutta näytti voimansa. Minä makasin kukkasohvalla ja kuuntelin.

Sekoamista kaikesta vihreästä ja keltaisesta ja vaalenpunaisesta ja vielä kerran siitä vihreästä, joka yhtäkkiä hyökyy kaikkialla ja niin hirveän pian, että melkein surettaa.

…ja nyt menen takaisin unohtumaan ulos.

Että kirjoittamiseen asti viitsisi

Ensin minä hukkasin tunnit. Sitten lipesi päivät, kiiruhti viikot. En todellakaan tiedä minne huhtikuu livahti ja mikä on tämä toukokuun kolmas, joka kalenterin nurkassa ja läppärin alareunassa tönöttää, piirtyy muistiinpanoihin kahtena kaarena? Ei sanonut ees käsipäivää, tämä toukokuu, kun kiiruhti sisään, asettautui taloksi.

Sanoja, lauseita, ajatuksia ja asioita kulkee sormieni läpi, korvien välistä, kirjoittaen, puhuen ja kuunnellen. Tunnit, päivät ja viikot täyttyvät, informaatioähky on normi.

Yhtään mitään ei sitten täällä jaksa. Tai tänne ei enää riitä, ei sanoja eikä ajatuksia. Kaikki kepeä ja arkinen jää puolitiehen roikkumaan, hoippuu kantamattomiin, ei kasva tarpeeksi isoksi, että kirjoittamiseen asti viitsisi.

IMG_20180429_173940_360

Niin kuin että

on jo toukokuu eikä pöydän kulmalle tullut ostettua ainoatakaan narsissia

ja että aina kirjoittaessani narsissi minun on pakko tarkistaa etten tullut kirjoittaneeksi narsisteista.

Tulee jotenkin olemassa oloaan anteeksipyytelevä fiilis kun kaivaa lounastauolla esiin valmisruokapakkauksen

kun en nyt hitto tällä kertaa jaksanut kokata ja

vaikka tietääkin ettei ketään hei kiinnosta.

Kellarissa talvehtineista pelargonioista yksi innostui kukkimaan

ja orkidea puskee villinä uutta kukkavartta

vaikka filosofiani sisäkukkien hoidosta onkin hupsista saatana milloinkahan kastelin viimeksi?

Eilen kaadettiin iso kuusi tontin laidalta ja huokaistiin taivas! ja odotetaan lisää aurinkoa varjoisaan pihaamme

siltikin, vaikka viikon aikana lumi suli humisten meiltäkin (vaikka vielä sitä riittää)

ja paljasti raparperipenkin ja loputtomasti koiranpaskaa.

IMG_20180429_172746_438

On siis toukokuu ja kaikki herää ja kasvaa ja elää ja kurkottelee korkeuksiin. Minä kurkottelen lähinnä tyynyä ja herään yhtä väsyneenä kuin nukahdan. Huhtikuu vei mehut, jospa toukokuu palauttaisi.

 

Ei muumitaloa lukita yöksi…

Tänä viikonloppuna kotimme nimettiin muumitaloksi.

Mieheni vaarin hautajaiset olivat eilen ja muu suku asuu ympäri Suomea – niinpä meille ilmottautui kolme yökyläilijää ja mikäpäs siinä. Perjantai ilta menikin kuulumisia vaihtaessa ja pikkutunneilla olimme juuri rupeamassa nukkumaan kun pihaamme kaarsi auto.

IMG_20180421_195035_096

Seinällämme on vaarin piirtämä veturi, hän oli ammatiltaan veturinkuljettaja ja sielultaan sitä elämänsä loppuun saakka

Autosta purkautui neljä sukulaistyyppiä lisää ja he marssivat meille sisään yösijaa etsimään. Uupuneet matkailijat eivät olleet jostain syystä päässeet varaamaansa hotskuun sisään eikä heillä ollut meidän kummankaan puhelinnumeroa – mutta onneksi yksi heistä oli käynyt meillä ennenkin ja osasi opastaa jengin meille!

No eipä siinä! Porukka sisään ja etsimään kaapeista kaikki mahdolliset tyynyt ja viltit ja siskonpeti pystyyn olohuoneen lattialle. Korkattiin siinä toki oluet vielä ja yö venähti vielä pienemmille pikkutunneilla saakka. Minä tietysti vielä huseeraamaan, että onko matkalaisilla näläkä ja siinä pastasalaatin mupelluksen seasta yksi kehaisi aikaisempaankin kokemukseen perustuen, että se tuo Pia on kyllä niin vieraanvarainen ihminen, että aina täällä saapi palastella.

Nii-i, miepä oonki Pohjois-Karjalan tyttölöitä. Ovi on aina auki ja kaikki ovat aina tervetulleita, paitsi näläkä.

Ja sitäpaitsi: 13 syytä, joiden vuoksi karjalainen on paras puoliso

Luojan kiitos on perjantai

…on luikerrellut korvamatona aamusta saakka. Kertonee jotain kuluneen viikon vauhdista ja työmäärästä. Mietin tuossa vaan, että vaikka en tässä vaiheessa opintoja itsenäisesti vielä työskentelekään saati joudu kantamaan vastuun viittaa harteillani, niin voi jeesusmaaria olen tämän viikon jäljiltä aivan tööt. Asiaan on toki vaikuttanut myös illat täyttäneet muut opinnot, mutta tämä kyseinen kurssi onneksi päättyy tänään, joten tahti hieman helpottaa.

Maapallo pyörii radallaan
ja mä laulan laa la la la la laa laa
Luojan kiitos on perjantai

31393232_1044922638988063_6834979202161180672_n

Kun tulin tänään töistä kotiin, niin keittiössä hääräsi ei yksi mies, vaan kaksi miestä laittamassa ruokaa. Lisäksi talo oli imuroitu ja ojennuksessa.

Vois tottuu.

PUPSEJA!

Tänään menin harjoitteluun aamulla ihan normaalisti, mutta sielläpä ei minulle mitään oman oppimisen kannalta järjellistä tekemistä ollutkaan, joten kaksi tuntia myöhemmin yhteistuumin ohjaajan kanssa todettiin, että mäne kottiin.

Eipä se mitään, sillä minäpä en mennytkään kotiin, vaan asustelen seuraavat pari päivää koiranhoitotätsänä sukulaispariskunnan luona heidän ollessa reissun päällä. Täällä asuu Maailman Paras Perhoskoira Martta, kooikerhondje Anilla ja…

ANILLAN KAKSI IHAN SUPERDYPERHYPER ÄLLÖTTÄVÄÄ PUPSIA!

31234946_1042877342525926_1450420886189534005_n

Lyhyen harkkapäivän vahinko otetaan kyllä takaisin huomenna ja ylihuomenna kun edessä on kahdentoista ja kymmenen tunnin työpäivät. Samoin juuri tämä viikko on erään toisen kurssin kohdalla intensiiviviikko eli joka päivä on luettavana esseitä 30-50 sivua ja niistä täytyy käydä aktiivista, reaaliaikaista keskustelua verkossa. Joka. Ikinen. Päivä. Että sinällään tällainen pätkäpäivä oli jees.

Paitsi että täällä on pupseja. PUPSEJA! Kaksi viisi viikkoista söpöliiniä. Ihan siis ensinnäkin olen kadottanut normaalin puhekykyni ja suustani tulee ulos vauvakieltä. Sen lisäksi tänään ollaan sylitelty, silitelty, ruokailtu ja tallottu ruoka-astiassa (tuitui mitkä ihanan tassut niiiii on nii töps töps tassuseet vuiiii) tassuilla, leikitty ja tuijoteltu unessa tuhisevaa vauvakoiran nenää. Isompia on myös silitelty, lahjottu juustolla, höpötelty ja kohta lähdetään päivälenkille.

Nii et opiskeltu kans?

Ei niin mainittavasti.

 

Valitsemaanne aivoon ei juuri nyt saada yhteyttä

Olin hekumoinut päivätolkulla siitä, että saan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, ilman herätyskellon vaativaa kilkattelua, ilman kirjoitusta täyteen ahdettua kalenteria. Ei minua sitten nukuttanutkaan kahdeksaa pidemmälle. Väen vängällä nipistin silmiäni kiinni, yritin napata karanneen unen liepeestä ja valua takaisin sen pehmeään syliin, mutta yhdeksältä luovutin ja nousin ylös.

Viskasin takin niskaani ja lähdin päästämään kanat ulos kun aurinko hemmotteli jo heti aamusta. Ne jo odottivatkin, lehahtivat ikkunan raosta peräkanaa kaakattaen, pyörivät jaloissa matkalla aarreaitalle – siis sinne, missä kauraa säilytetään. Naapurin puolelta huikattiin huomenet, äitini oli ulkoilemassa lapsenlapsensa kanssa, veljentyttöni kaks veen. ”Suapiko kanoja tulla kahtommaan?” ”Tietysti, tänne vaan!”

Ennen kymmentä istuttiin jo kaikki meidän keittiön pöydän ääressä, vasta keitetyt kahvit mukeissa höyryten. Neiti kaksi vee ilmoitti haluavansa ruokaa. Banaania? Ei. Leipäpalasta? Ei. Nappasi avokadon käteensä. Haluatko sitä? Joo. Kaiversin muutaman lusikallisen maistiaiseksi. Tyttö laittoi reippaasti palasen suuhunsa ja…Ei. Rusinoita? Ei. Olin jo vakuuttunut, että meidän kaapeistamme ei mitään alamittaisille soveltuvaa löydy, kunnes silmiin osui ainokainen pussukka marjoilla ja hedelmillä maustettua pikapuuroa. Joo. Se meni maaliin.

Koristekynttilät, kissan harja ja Rikin possu pakattiin uunin edessä lojuviin pieniin pahvilaatikoihin. Ihmeteltiin kelloradiota yöpöydällä ja suukotettiin kissaa nenänpäähän. Kieltäydyttiin visusti antamasta käsipäivää Jerelle, ruokittiin kissat ja leikkikasteltiin viherkasvit. Tuntuu hämmentävältä kun äitiä puhutellaan mummona.

31091873_1041836422630018_2665000939148017664_n

Myöhemmin siirsin koristekynttilät, kissan harjan ja Rikin possun paikoilleen. Olen lojunut sohvalla ja siirtynyt toiselle sohvalle aurinkoa pakoon. Päivän tehtävälistalla lukee: syö jäätelönloput, tuijota House of Cards -maratonia Netflixistä, sulaudu osaksi sohvaa ja hengitä. Jäätelöön asti en ole näiltä kiireiltäni vielä ehtinyt.

Otin pakkasesta pinaattikeittoa sulamaan huomiseksi evääksi ja kiikutin jääkaappiin hieman liian pitkäksi aikaa unohtuneet mustikat kanalaan. Hämmentelen hiilloksia uuneissa ja pienentelen peltejä, olen yksin hiljaisessa talossa. Mihin tahansa suuntaan katson osuu katse nukkuvaan kissaan. Unohdun katselemaan.

Ensi viikosta tulee kiireinen ja melko varmasti myös varsin stressaava viikko. Kerään tänään energiaa siihen, tekemättä mitään tai tekemällä mitä huvittaa. Pieni syyllistyspeikko meinasi taas pesiytyä olkapäälleni, tehdä oloaan mukavaksi, kuiskutella, että eikö sinun nyt kuitenkin pitäisi ja kannattaisi ja pitäisi hieman katsastella ensi viikon asioita etukäteen. Tarmokkaasti karistelin sen olkapäältäni (se onkin tarmokkain asia, mitä tänään aion tehdä) ja asettelin tyynyn paremmin.

Sillä tänään valitsemaanne aivoon ei saada yhteyttä, yrittäkää huomenna uudelleen.