Spontaani kevätloma

Kevään yllätyshyökkäys pisti mielen sikkuralle ja läppärin kannen kiinni. Saatiin nauttia useista upeista aurinkoisista ja jo niiiiin lämpimistä päivistä, että veri veti ennemmin puusavotoimaan kuin tahkoamaan esseitä, istumaan nuotiolla ja kipittelemään lenkkipoluille ja pitkospuille ennemmin kuin pläräämään artikkeleita ja väitöskirjoja, istumaan pitkiä ihania iltoja miehen ja viinilasin kanssa tai heiluttelemaan kahvakuulia ennemmin kuin kirjoittamaan yhden ainoaa lastensuojeluun, sosiaalihuoltoon tai kuntouttavaan sosiaalityöhön liittyvä virkettä ja ajatuksen pätkää.

Kolme kevään viimeistä kurssia siis vielä pyörii vinhaa vauhtia ja isompien tehtävien palautuspäivät ovat jo nurkan takana. Yhtäkään niistä en ole aloittanut muutoin kuin ehkä pienesti ajatuksissani pureskellen, että mistäs sitä kirjoittaisi. Spontaanille kevätlomalle heittäytyminen kipuilutti totta kai ensin. Takaraivossa jäyti ne kaikki tekemättömät, kurkussa kuristi kun pitäisi aloittaa. Annoin itselleni luvan relata hetkeksi. Minulla on takana todella työteliäs alkuvuosi opintojen ja satunnaisen keikkatyön parissa, ja edessä työn täyteinen kesä alkaen heti toukokuun lopusta jatkuen syyskuun puolelle. Aloittaakseni jälleen syyskuussa uuden lukukauden uusine kursseineen. Halusin painaa hetkeksi stoppia kaikelle. Koska aurinko ja lämpö ja tulviva rakkaus ja sirkutus luonnossa ja sydämessä. Halusin tehdä vain ja ainoastaan sellaisia asioita, joista juuri nyt nautin suuresti.

Nautinhan minä opiskelustakin yhä edelleen, ei sillä. Minulta esimerkiksi kysytään, että milloin valmistun, enkä osaa vastata siihen. Ei siksi, että hommat seisoisivat tai olisi motivaation puutetta, vaan siksi, että tarjolla on niin paljon kaikkea mielenkiintoista, että en ehkä pysty koskaan irtautumaan yliopistomaailmasta. Tälläkin lukuvuodella olen tehnyt paljon kaikkea sellaista, jota minun ei oikeastaan edes tarvitsisi tehdä saadakseni tutkinnon, mutta kun! Haluan käyttää tämän kaiken käytettävissä olevan ajan hyväkseni, imeä tietoa, suunnata kiinnostustani sellaisillekin poluille, joista en ollut aiemmin edes tiennyt olevani kiinnostunut (esimerkiksi ensi lukuvuodelle olen aikeissa ottaa kurssin vammaispalveluihin liittyen). Mutta kyllä se vain on niin, että vaikka kuinka nauttisi ja vaikka kuinka eteenpäin vievänä voimana oliskin intohimo (ja osin varmasti myös kunnianhimo), niin kyllä sekin työstä käy.

Joten jos on mahdollista irtautua hetkeksi, olla spontaanisti laiska, niin miksipäs ei. Edestäänhän ne löytää, mutta levänneenä on taas paremmin annettavaa itsestään ja tilaa omaksua uutta. Nyt olen saanut nauttia elämästä ja ihmisistä ja yhdessä tekemisestä runsain mitoin. Huomenna painelen jälleen opiskeluputkaani tehoviikkoilemaan, ja silloin taas rytisee ja paukkuu myös opiskelurintamalla.