Sopivasti sekasi

Minulle kuuluu sellaista, että

…heitin töissä pienen aloitteentapaisen ex-asukasasiaan liittyen ja löysinkin itseni kuin puolivahingossa mukana muutostyössä pikkiriikkisenä vaikuttajana ja tiedontuottajana/kokoajana. Tavoitteena on vaikuttaa mielenterveyskuntoutujien inhimilliseen kohteluun, he eivät ole huonekaluja, joille on vain löydettävä mahdollisimman edullinen varasto. Kyynikko minussa kuiskaa, että raha ja politiikka maailmaa pyörittää ja tämä on vain tuuleen haipuva ininä, mutta idealisti minussa on liekeissä ja rummuttaa sitä, että jos me ruohonjuuritason duunarit ei kerrota miten todellisuus makaa, niin kuka sitten. Jos ongelmista ei kerrota, ei niitä ole, eikä tällöin ole tarvetta muutoksellekaan.

…olen innoissani ja liekeissä, mutta samanaikaisesti aiiiivan poooohjattoman vääääsynyt. Töissä menee kivasti, opiskelu on mielenkiintoista, mutta väääsyttääärrgghh. Syytän syksyä. Meillä on pimeetä, märkää ja räntäistä ja koiran häntä on tänä syksynä jotenkin poikkeuksellisen lennokas enkä siksi ole uskaltanut polttaa vielä kynttilöitäkään.

…tunsin uutta kaukokaipuuta ennen kuin jalkani olivat vielä edes kunnolla koskettaneet Helsinki-Vantaan lentokenttää.

…löysin silkkikanan eilen aamuvarhain kuolleena kopista eikä meillä ole mitään tietoa miksi ja en voi lakata ajattelemasta sitä, että eihän se kärsinyt. Tai sitä kuinka tyhjältä orsi näyttää nyt iltaisin, kun keväällä menetimme Siirinkin.

73058856_1477306405749682_4632169683829653504_n

…hypin seinille riemusta, kun sähköpostiin kolahti lopultakin asuntotarjous. Ja mitä mukavin sellainen! Toivoin pääseväni asumaan Kuopion keskustaan ja sinne pääsin. Kuukkeloin kartasta osoitteen ja kämppä sijaitsee osapuilleen kaupungin sydämessä. Lähistöllä on vesistö ja talon nurkalla jonkinlainen puistoalue. Jaan kämpän vain yhden jonkun muun kanssa, joten sen enempää tutustumista ja sopeutumista kaiken maailman urpoihin uusiin tuttavuuksiin ei ole edessä. Jeij!

…ja sit tunsin pientä pakokauhua ja pelkoa ja ahdistusta, koska tämä koko hommahan muuttuu ihan todelliseksi ja entäs Jere ja eläimet ja maailman kokoinen ikävä ja mulla ei edelleenkään ole sitä juustohöylää ja kattolamppua ja kuka kastelee minun viherkasvit ja hyi vittu KELAn lomake.

…mietin, että joko jaksaisin raahautua suihkuun vai onko ok haista jumpsuitissa kolmaskin päivä putkeen.

…totesin, että yksinkertanen ihminen ei paljoo tarvii, pienikin ele riittää kertomaan, että hei kaikki on fine. Kaiken kiireen ja hulabaloon keskellä sitä onnistuu kehitelemään vaikka sun mitä syyllisyyden tunteita ja riittämättömyyttä, kun liihottelee vaan niissä omissa sfääreissään. Minusta tuntuu, että en ole nähnyt Jereä öpaut ikinä ja kodinhoitokin (minun osaltani) jäi ensin lomalorvailun ja sitten yövuoroputken takia aivan totaalisen hunningolle. Siitä huolimatta työpöydäksi muuntuneelle sohvapöydälle oli ilmestynyt levy mun lempparisuklaata. Tää on vissiin nyt se hästääk siunattu kiitollinen onnellinen.

Tämmöistä minulle kuuluu. Entäs sinulle?

Laiskanpulskean kuulumisia

Kesä on kiihdyttänyt vauhtiaan jo heinäkuun puoleen väliin, mutta minä en ole liikahtanut mihinkään. Vellon jossain suloisessa joutilaisuudessa, velvollisuuksia ja pakkoja pakoilevassa laalaa-maassa. Useimmat ajatukseni alkavat tai päättyvät toteamaan sitten huomenna, eikä sitä huomista tule. Suurimpana velvollisuutena ja jonkinasteisena pakkona, joskin ilolla odotettuna sellaisena, on tietenkin syksyn koulu- ja työkuviot. Kokkolaan en päässyt, mutta Kuopion yliopiston paikan otin vastaan. Uurastukseni sen kuvion eteen ei sitten ole sen pidemmälle ehtinytkään. En esimerkiksi ole vielä ilmottautunut opiskelijaksi, saati laitellut sähköpostia yhtään mihinkään siitä, että kuinka syksy nyt sitten käytännössä saadaan järjestymään.

Sitten huomenna, hän sanoi, ja kohotti lantiolta valuvia lökäpöksyjään. Normaalisti hyvin määrätietoinen, tarkka, suunnitelmallinen ja järjestelmällinen aivoni on jokseenkin epäkunnossa. Siihen ei nyt vaan kertakaikkiaan saada yhteyttä.

66616030_895451647457179_5739044247055630336_n

Sen sijaan, että tekisin niitä oikeasti tärkeitä, teen kuitenkin tosi tärkeitä. Mielen ja kodin ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Esimerkiksi eräänä päivänä sukelsin kahteen isoon ja villiksi reuhahtaneeseen kukkapenkkiin (ja illalla suihkuun pitkän kaavan kautta kuorintoineen kaikkineen, koska olin aivan varma, että ihoni nappasi saaliiksi punkkiarmeijan ja muut öttikaverit). Sain kuluteksi kokonaisen vapaapäivän puutarhan kimpussa, sillä enhän ollut suonut sille ajatustakaan sitten kevään. Rakkaat perennat haukkoivat happeaan heinän ja muun rikkaruohon kurimuksessa ja ne, jotka eivät haukkoneet, olivat röyhkeästi ottaneet tilan kaikelta muulta ja levinneet holtittomasti sinne tänne. Lopputulemana kaivoin ja siirsin lähemmäs kymmenkunta perennaa penkistä toiseen ja kolmanteen ja nyhdin rikkaruohoja käsivarteni kipeiksi. Nyt kelpaa taas katsella jokseenkin suitsittua pihaa, seuraavaa rikkaruohoinvaasiota odotellessa.

Tapasin myös kummatyttöni yökyläilyn merkeissä hänen kesälomaillessaan meidän huudeilla. En varmaan koskaan lakkaa hämmästymästä, kuinka niin pieni voi olla niin fiksu ja toimelias. Saimme viettää vuorokauden kahdestaan miehen painuessa yöksi mökille. Otin tytön viereeni nukkumaan. Voi sitä käsien ja jalkojen määrää! Muuttuvatko pikkutytöt öisin hämähäkeiksi?

Työelämä maistuu tällä hetkellä mielenkiintoiselta, monipuoliselta ja sopivasti haasteelliselta. Kiinnostavuuteen varmasti tuo osansa se, että edelleen jatkan töitä 80%-sopimuksella omasta tahdostani. Se selkeästi lisää omaa jaksamusta sekä panosta töihin. Mutta jotenkin muutenkin on ihan erilainen draivi päällä ja vaikka työt, tämäkin omasta aloitteestani, valuvatkin myös vapaa-ajan puolelle, ei mikään vituta ainakaan erityisen paljoa. Viime viikkoina tavallisen hoitotyön lisäksi olen saanut tarjota meidän asukkaille yksilöllistä ja tavallista arjesta poikkeavaa ohjelmaa. Eräänä vapaapäivänäni yksi asukkaista tuli meille kotiin puusavottaan (korvausta vastaan, tietenkin!) ja eilen puolestaan, jälleen vapaa-ajallani, lähdin toisen asukkaan kanssa tutustumaan oman kylämme historiaan opastetulle kävelykierrokselle. En tässä tokikaan voi killistellä sädekehä pääni päällä omaa erinomaisuuttani, sillä a) saan eilisestä kyllä tunnit ja b) liiterimme on täynnä kuivaa polttopuuta, mutta uskallan silti väittää, että nämä tällaiset jutut antavat tosi paljon niin asukkaalle kuin itselle työntekijänä positiivista virtaa ja vaihtelua päivään.

Mutta niin. Pääasiassa täällä siis vaan rallatellaan menemään ja kasvatetaan selkänahasta juuria kukkasohvaan. Juuri totesin, että aaaahh minulla on neljä vapaapäivää eikä yhtään mitään tekemistä. Ai ei vai? No jaa. Aivojen yhteysongelmien ratkeamista odotellessa, ihanaa heinäkuun jatkoa teille! 😀

Miniloman kannalta

…siis okei, tyyppi matkustaa Jyväskylään sosiologian pääsykokeisiin ja puhuu lomasta. Meitä on moneen junaan. Mutta näin minä tämän asian nyt näen, pienoisena lomana ja irtiottona arjesta. Olen täällä yksin seuraavat pari yötä ja päivää, valtasin siis veljeni kämpän, kun hän viilettää parhaillaan muissa maisemissa. Ei huolia, ei murheita, ei velvollisuuksia (no, yks pääsykoe tietty) ja ihan vaan minäminäminä-aikaa vieraahkossa kaupungissa. Kuulostaa lomalta, eikös vaan?

Yhdet pääsykokeet kävin jo eilen kokemassa Kuopiossa. Ne olivat sosiaalityön pääsykokeet ja sillä samalla kokeella hain myös Jyväskylään. Ensi viikolla on vielä edessä Joensuussa pääsykokeilut sosiologiaan. Tämän perinteisen reitin lisäksi haen myös avoimen väylän kautta – niin sanotusti kaikki verkot vesille siis. Ykköshakukohteena on Kokkolan sosiaalityöopinnot, koska se on 100% varmuudella monimuotoisena järjestettävä koulutus. No, näistä hakujutuista löpisin jo aiemmin postauksessa korkeakoulujen yhteishaku alkoi tänään – ja minä tartuin siihen, joten ei tässä nyt siitä sen enempää. Samoin minustako maisteri?! -haaveilua ja juttuja työ- ja opiskeluhistoriasta käyty läpi jo täällä.

Kuopion kokemus oli kyllä jännittävä, sillä se oli ensimmäinen kokemus pääsykokeista ylipäänsä. Siis joo lähärikouluun oli kyllä aikoinaan pällitestit soveltuvuuskokeet, mutta se ei ole verrattavissa tähän. Fiilis pääsykokeen jälkeen oli ihan okei. Yhteen neljän pisteen kyssäriin jäi tosin vastaamatta tyystin, koska käsite, jossa siitä puhuttiin meni minulla kyllä aivan täysin nevöhööd-lokeroon (ja joka sitten kuitenkin näppärästi löytyi ennakkomatskuista kun sen jälkeenpäin kotona tsekkasin, kröhöm). Muilta osin mielestäni suoriuduin hyvin, joskin todellisuudenhan näkee sitten vasta joskus kesäkuun loppupuolella, kun saadaan tulokset näppeihimme. Joensuun pääsykokeisiin on myös ennakkomateriaalit. Neljä artikkelia, joista olen ehtinyt lukemaan vasta yhden. Tai no ehtinyt ja ehtinyt. En ole tarkoituksella sotkenut päätäni niillä ennen kuin sain tuon Kuopion kokeen alta pois.

IMG_20190521_164351_849

Huomista pääsykoetta odotan suurella innostuksella, koska muista poiketen siihen ei ole ennakkomateriaaleja. Matskut siis jaetaan vasta koetilanteessa ja silloin pitää sit osata olla hirveen viisas ja näppärä. Pidän tästä ajatuksesta suuresti. Olen huomattavasti parempi käsittelemään ja skannaamaan käsissäni olevaa tietoa siinä hetkessä, poimimaan sieltä olennaiset ja kirjoittamaan erinomaisia esseitä (siis, ainakin kotioloissa) kuin pänttäämään hauki on kala -meiningeillä. Minulla on myös sellainen näkemys asiasta, että tämän tyyppinen koe palvelee myös opiskelijoita paremmin. Totta kai alalla kuin alalla on niitä asioita, jotka nyt vaan on opeteltava ulkoa sinne selkärankaan. Mutta tärkeitä taitoja niin opiskelussa kuin myös tulevaisuudessa työelämässä on omaksua uutta tietoa nopeasti sekä myös suhtautua asioihin kriittisesti ja pohdiskellen.

Okei, mutta takaisin nyt niihin lomatunnelmiin! Täällä minä nyt siis hengailen irrallaan kaikesta ja kaikista. Minä ja vatsani aiotaan ottaa ilo irti kaupungin tarjonnasta, kun omassa kylässä ei ole tarjolla muuta kuin pitsaa, kebabbia tai lounas ABC:llä. Niinpä tänään aion suunnata keskenäni syömään Green Eggiin, jonka halloumibuneihin olen ansiokkaasti koukuttunut. Saatanpa sen jälkeen käydä jossain olusellakin, jos vielä napa antaa myöten. Huomiseksi puolestaan on pääsykokeen jälkeen luvassa ihan mahtikivaa hyvässä seurassa. Olen sopinut kamun kanssa varsinaisen vatsanahka venymään ja maksa vinkumaan -turneen ympäri Jyväskylää. Tähän sisältyy ainakin hyvin ansaitut oluet Teerenpelissä, siitä syömään Morton konttiravintolaan ja lopuksi viineilemään rentoon, boheemiin ja herkullisen kitchiin Vakiopaineeseen, josta muuten aivan takuulla muodostuisi meitsin vakkaripaikka jos asuisin näillä huudeilla. Kiitos ja hei!

 

Poteroonsa vetäytynyt

Hilpeän rempseä ja kupliva kevätilottelu, sinne tänne sinkoilu ja jippijippijaijeee on nyt lomalla. Sitä tyyppiä sijaistaa nyt sitten sohvan nurkkaan vetäytynyt jättineuleeseen hautautunut mörkö, jonka suurinta liikehdintää on käden hapuilu karkkipussiin. Hei vaan! No eikä. Ei asiat ihan nyt noin surullisesti ja vinksallaan ole. Mutta jonkinlaista hidastusta ja hiljaisuuden kaipuuta iski kuitenkin kaikenlaisen viuhtomisen jälkeen. Ja mikäs tässä on hidastella ja hiljaisuuteen vetäytyä, kun koti on niin kaunis ja ihana ja vihreä.

Viikonloppuna asiat oli kyllä vielä surullisesti vinksallaan, kun heräiltyäni yövuoron jäljiltä vapaille sainkin juosta suorinta tietä vessaan – vatsatauti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja ensimmäistä kertaa sitten lapsuusiän! Onneksi tämä tauti minun kohdallani tuli, ja myös meni, varsin vikkelästi. Lauantai oli kamala, vesikään ei pysynyt sisällä ja olo oli kovin hutera ja heikko. Sunnuntaina olotila muistutti enää vain astetta pahempaa krapulaa (ilman oksuilua!) ja maanantaina palauduttiinkin jo viimeisistäkin huteruuden rippeistä takaisin omaksi itseksi. Huh. Minut pelasti jugurtti ja jäätelö. Maitotuotteet kuulema pahentavat esimerkiksi ripulin oireita, eli en näitä tokikaan kenellekään suosittele. Mutta mun kroppa huutaa niitä esimerkiksi krapulassa ja nyt vatsataudissakin niitä suorastaan teki mieli, ne rauhoittivat vatsaa ja ne pysyivät sisällä. Kuuntelen siis kehoani.

No niin. Siinäpä raportti vatsani toiminnasta, jonka jokainen varmasti halusi kuulla ja joka jokaista varmasti kiinnosti aivan uskomattoman paljon.

DSC_0003 (4)

Vaikka pääasiassa olenkin viettänyt nyt aikaa sohvan mutkassa, kuuluu tänne jotain jännittävää. Eilen nimittäin hierottiin maakauppoja ja lyötiin kaupat lukkoon! Viime kesänä mökkimme vastaranta lyötiin matalaksi ja näkymä on nyt ahdistava ja ankea. Rantaan totta kai jätettiin suojavyöhyke, että ei siinä tarvitse ihan kaljua plänttiä tuijotella, mutta kyllä sen nyt huomaa kun hitto nenän edestä puuttuu metsä. Viimeistään tämä seikka sai meidät huolestumaan siitä, että entä jos mökkimme ympärille tapahtuu sama? Tontti kun ei ole mikään suuren suuri. Entä jos joskus saapuessamme mökille onkin vastassa lentokenttä? Tai entä jos joku urpo mökkeilyä ja rauhaa rakastava tyyppi päättää rakentaa mökin aivan meidän tonttimme viereen? NO EIPÄ TAPAHDU NÄIN ENÄÄ, HAHAHAHAHAA! Ostettiin mökin ympäriltä noin 7000 neliötä maata/metsää, joten ainakin mökin välitön ympäristö on suojattuna avohakkuilta ja epäilyttäviltä naapureilta. ❤

Että tällaista tänne. Hiljaisuutta on piisannut, mutta arki siis jatkuu omissa tutuissa uomissaan. Tällä hetkellä sitä eniten sävyttää pääsykokeisiin lukeminen. Ensimmäiset pääsykokeet ovatkin jo ensi viikon tiistaina!

Kevät kuplii kotona

Virrrtapiikki! Siksi tätä kai voisi nimittää, mikä minuun iski ja asettui minuun taloksi sen myötä, kun valon määrä lisääntyi ja aurinko alkoi kurkistella tönöön (likaisista) ikkunoista. Mökillä kevään ihmettely ja kevätrakkaus keskittyi lähinnä luonnon seuraamiseen, hihkumiseen kaikesta uudesta elämästä ja uusista aluista. Terassilla istuskeluun ja haaveiluun. Kotona sitten ollaankin oltu varsinaisia tättähääriä ja energiapalloja.

IMG_20190426_141515_108

IMG_20190420_190823_699

Keväthepulointihan alkoi viherkasvien multien vaihdolla ja muulla kevyellä sekoilulla. Kesäkukka ja muut viljellykset saavat vielä odotella parempia aikoja, mutta keittiön ikkunalle ollaan sentäs tökätty kaupasta ostetut valmiit ruukkurosmariinit ja -mintut uusiin multiin. Kauniisti kyllä rehottavat! Samoin herneenversoja on nyt toinen satsillinen kasvamassa, ovat aivan uskomattoman hyviä leivän päällä ja ollaanpa kourallinen viskattu smoothienkin sekaan. Hernehiä ollaan kasvateltu ihan vaan kuivatuista ruokaherneistä. Niitä kun ensin liottelee ja sitten viskaa lootaan, niin ei montaa päivää mene kun jo alkaa vihertää.

Minulla on nyt ylipäänsä ihan älytön vihreyden ja vehreyden kaipuu. Joskus kauan sitten, siis puhutaan vuosikymmenestä, minulla oli kerrostaloasunnossani varsinainen miniviidakko. Sittemmin se innostus kuitenkin jotenkin laantui ja lopulta meidän kodissamme oli vain jotain pari hassuu vihreetä. Nyt kuitenkin kaipaan viidakkoani takaisin. Olen muun muassa kehitellyt pakkomielteen siitä, että haluan ehdottomasti peikonlehden. Ja kaikenlaisia rönsyileviä ja roikkuvia ja reheviä amppeleita. Useita. Että jotta niiden kukkien ja hyötykasvien siemenhyllyillä sekoamisen lisäksi mun vissiin tartteis päästä sekoamaan kukkakauppaan…

received_321328038514688

Pihalla keväthommia on ollut, ja tulee olemaan, nyt sen verran, että ulkona kuivatettuja polttopuita pitää kuskata liiteriin. Tämä on kyllä omakotitaloasumisen joka vuotinen ”riemu”. Tänään juuri jutusteltiin, että liiterimme on varsin pieni – voisikohan ulkorakennuksesta valjastaa jonkin toisenkin pömpelin liiterikäyttöön? Ja voisihan sen, vaatii nyt vaan ensin tyhjennystä. Kaikenlaista rojua sitä on nurkkiin kerääntynytkin, vaikka ei mitään hamstereita ollakaan! No, joka tapauksessa, kumpikaan meistä ei pidä siitä, että pihalla rötköttelee mitään ylimääräistä. Polttopuu nyt ei varsinaisesti ole mitään ylimääräistä, mutta kuivien sellaisten säilyttäminen pihalla ottaa aivoon ja näinpä aiomme laajentaa liiteriä. Sitpähän ei tarvii kattella ulkona muita puita kuin niitä, jotka odottelevat kuivumistaan (joita niitäkin on tänä kesänä tulossa luonnollisesti lisää).

Picture_20190428_134538066

Muuten en vielä ole pihalla päässyt kuopsuttelemaan ja rapsuttelemaan, joten energiapallous on tosiaan purkautunut kodin sisällä. Sain muun muassa eräänä iltana kello yhdeksän päähäni, että just nyt tällä sekunnilla mun on päästävä toisesta sohvasta eroon ja vaihdettava järjestystä. Näin myös tapahtui. Samoin keväthepuli iski ulkoeteiseen ja sisustin siitä kutsuvamman, iloisemman ja värikkäämmän. Mutta näistä sisustusasioista taidan pistää omaa postaustaan tulemaan myöhemmin. 🙂

Mitenkäs kevätpäissään muualla ollaan?

Valokuvasta tarina [haaste!]

Sunnuntaiaamuna

punaiseksi maalattu maitolaituri ja tonkallinen violetteja lupiineja
ja kaksi tyttöä poseeraa leveästi hymyillen
pojat polttaa tupakkaa ja potkistelee kiviä
painaa natsan linttuun maantienharmaata vasten buutsin kannalla
liehuvat helmat puuttuu ja punahuulet ja Katri Helena
vaan hitto mikä suomalainen klisee

aamuksi kääntyvä kesäyö, hyvää huomenta, vai
voiko niin toivottaa jos ei ole nukkunut välissä?
työtön ja humalassa ja sydän haavoilla
kun nyt oli puhe siitä suomalaisesta idyllistä

naurattaa niin hervottomasti, ujostuta ei pätkääkään
ehkä se on univaje ja jalkotilaan runttautuneet tahmeat tölkit joita ei pienikokoisen kannata ynnätä paitsi ehkä röökirahamielessä
ehkä se on maisema joka sekoittuu ikkunassa sinisiksi ja vihreiksi ja valkeiksi viivoiksi ja noi tyypit ja vapauden tunne vaikkei kukaan meistä täällä ole oikeesti vapaa ja
vittu ihan sama
tytöt juoksee sänkipellolle

älä jätä tölkkiä ettei lehmät kuole
täällä missä kuuset eivät tuoksu vaniljalle

takapenkin selkänoja hieroo täristen selkää, tutisuttaa sisuskaluja
kutittaa nenää, miks, mietin
koska ääniaallot värisyttää nenäkarvoja, ne sanoo, ja se vähän nolottaa
mut se kuulostaa aika hiton coolilta
tuntuu
siis se subbari ja se et mä tykkään susta niin että halkeen
naks naks naks etupenkkiläisen sormi painaa nappeja
takapenkillä nauru levittää mustat kajalit sutuiksi silmäkulmiin
ja pomppu tiessä selfien yhtä sumean pehmeärajaiseksi kuin elämä
woo-oo-oo-oo timantit on
ei saatana
selaa seuraavaan!
maailma on tehty meitä varten!

1010500_211797195633949_1092272079_n

Teksti liittyy ylläri ylläri kirjoittamisen opintoihin. Tällä kertaa tehtävänä oli plärätä kuva-arkistoja, valita yksi kuva ja kertoa siitä muille. Tehtävä tuntui aluksi hieman haasteelliselta, sillä esimerkiksi nuoruusajoilta minulla on hyvin vähän kuvia olemassa – taitavat rajoittua hyvin pitkälti luokkakuviin ja perhejuhliin. Tämä johtuu siitä, että tuolloin ei vielä älypuhelimia ollut ja kaveriporukassani hyvin harvalla kameraakaan. Lapsuuskuvia puolestaan on jonkin verran, mutta jostain syystä minusta tuntui kovin epäkiinnostavalta kirjoittaa lapsuudestani. Olen myös huomannut, että muistoni lapsuudesta ovat hyvin hajanaisia ja vähäisiä. Niinpä kuvien katselu aiheutti epävarmuutta – ovatko muistot omiani vai minulle kerrottuja? Jotkin kuvat puolestaan eivät herättäneet minkäänlaista muistikuvaa tapahtuneesta tai edes siitä kuka kuvan on mahdollisesti ottanut!

Aikuisuuden kynnykseltä oli erityisesti yksi kuva, josta olisin halunnut kirjoittaa. Tajusin kuitenkin, että en ole enää tekemissä kenenkään kanssa, jotka olivat tuolloin kiinteästi elämässäni mukana. Toisaalta tämä on hyvin luonnollista – elämä muuttuu ja kuljettaa, ihmissuhteet ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat. Toisaalta on se hieman surullistakin. Sivujuonteena tämän tehtävän toteutuksessa kun oli, että minun täytyi myös ”haastatella” kuvanottohetkellä mukana ollutta ihmistä, muistella hänen kanssaan yhdessä.

Päädyin lopulta valitsemaan melko tuoreen kuvan – vain kuusi vuotta vanhan. Kuitenkin, näinkin lyhyessä ajassa niin minun kuin kuvanottohetkellä mukana olleiden elämä on muuttunut hyvin toisenlaiseksi. Niinpä tämän kuvan tunnelmiin ja muistoihin oli hauskaa palata. Tämä on yksi minun lempparikuvistani – kuva ja siihen liittyvät muistot naurattaa minua yhä uudestaan ja uudestaan! Niin ja mie oon tuo tummempi ketkula, jos ei joku tunnistanut. 😀

Mut hei, ettei tämä nyt menisi vain minun opiskelujuttujen rääpimiseksi, niin minä haastan teidät mukaan! Valitse arkistoistasi kuva itsestäsi, iiiihan sama miltä aikakaudelta kuva on. Ota se, mikä sinua puhuttelee ja josta haluat kertoa muille. Tyyli kerrontaan on vapaa – runoa, tarinaa vai hitsinvitsi oisko peräti dialogi! Haasteen voi napata tästä kuka vaan, mutta erityisesti taidan singota tämän nyt Suttastiinan ja smagardin suuntaan! 🙂

Eläköön erakoituminen

Eilen istuessani auton etupenkillä miehen tankatessa havahduin siihen, että minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, milloin viimeksi olisin käynyt kaupungilla. Siis toki olen pyörähtänyt lähikaupassa, viuhtonut kirjastossa minuutin pyrähdyksiä viemässä tai hakemassa kirjoja (hallelujaa automaateille!) ja kulkenut töissä. Mutta että siis kaupungilla, siis niinku kaupassa, siis niinku niinkin isoissa paikoissa kuin Cittari ja Lidl ja niinkin monien ihmisten ympäröimänä. Tuli pakonomainen tarve vilkaista naamaansa aurinkosuojaläpän peilistä, mutta sellaista ei ollut. Ilmeisesti tuollaisissa lava-autoissa sellaisen lisävarusteen olemassa oloa ei ole koettu tarpeelliseksi. No, selfie osasi kuitenkin näyttää, että silmät ja muut oleelliset naama-asiat olivat yhä paikoillaan.

Kaupassa käynti on tehokasta. Inhoan päämäärätöntä haahuilua ja jokaisen hyllyvälin läpi käymistä ja myynnissä olevien ei juuri nyt meille tarpeellisten asioiden hiplailua ja käsissä kääntelyä ja ihmettelyä. Ostoslistani on laadittu sen mukaisesti, kuin tavarat on kauppaan aseteltu. Hedelmät ja vihannekset, leivät, juustot ja leikkeleet, lihat, maitotuotteet ja niin edelleen. Viimeisenä koriin heitetään kissanruuat, pakasteet ja vessapaperit ja itsepalvelukassan kautta ulos kiitos hei. Eilen tehokkuutta lisäsi se, että olin laatinut useamman päivän tarpeiden ruokalistat. Näin voi palata kotiin tyytyväisenä siitä, että voi taas jatkaa erakoitumista rauhassa.

Tosin olin sitten kuitenkin unohtanut listata kahvin ja kissanhiekan. Onneksi mies ilmoitti voivansa tänään hakea ne, joten minä sain jäädä sohvan nurkkaan pelaamaan puhelimella Bubble Witch Sagaa   kotiin hoitamaan siivous-, lämmitys- ynnä muita kodinaskareita, joista oltiin parisuhdepalaverissa sovittu tänään hoidettavan. Ennen kauppareissua mies oli jo muun muassa sulattanut pakastimen ja siivonnut pihalta koiranpaskoja, mutta tällainen vertailu on nyt tässä kohtaa minun mielestäni aivan tarpeetonta ja joutavaa.

56119894_1528857803912087_5738216911800369152_n

Viime tiistaina työterveystarkastuksessa kerroin elämänlaatuni olevan hyvä, minun voivan erinomaisesti ja olevani muutenkin ihan tasapainoinen ihminen ja eläväni tasapainoista elämää. Siitäkin huolimatta, että vuorokausirytmini on käytännössä päälaellaan, en juurikaan tapaa muita ihmisiä ja elämänpiirini, kuten Instastoryn seuraajat ovat varmasti huomanneet, rajoittuu hyvin pitkälle kotini sisätiloihin ja kukkasohvaan. Voi siis kuulostaa jokseenkin huolestuttavalta?

Mutta sitä se ei ole. Siis ainakaan minulle ja minunlaiselle ihmiselle. Koko elämäni juuri nyt todellakin tapahtuu siinä sohvan nurkassa, läppärin äärellä. Tällä hetkellä kevät on niin täynnä kaikkea ja kaikkia opiskelun saralla, että kulutan lähes kaiken vapaa-aikani paukuttaen päähäni uutta tietoa ja ilmaisten itseäni niin tieteellisesti kuin luovasti. Vuorokausirytmini on myös pohjimmaista minua. Eräänkin yön tällä viikoilla valvoin, en tuijottaen Netflixiä tai ahdistuksissani, vaan uskomattoman flown piiskaamana naputellen oppimispäiväkirjaa ja kirjallisuustehtäviä. Vuorokausirytmin päälaellaan pysymistä toki edesauttaa tekemäni vuorotyö, joka omasta toiveestani pitää sisällään runsaasti yövuoroja.

Ja ah, ne yövuorot! Ne puolestaan edesauttavat myös tätä ihanaa erakoitumistani. Kun pää, kalenteri ja elämä on täynnä kaikkea on aivan mahtavaa, ettei elämää enää tarvitse niiden asioiden lisäksi täyttää ihmisillä. Introvertihkona ihmisenä minua uuvuttaa herkkään kaikenlainen kanssakäyminen muiden kanssa. Tämä ei johdu muista ihmisistä. Ei siitä, että heissä olisi jotain vikaa, vaan siitä, että minä nyt vaan satun olemaan tällainen. Pyörimällä omassa pienessä elinpiirissäni ja tekemällä yövuoroa säästän siis itseäni ja voimavarojani. Ja täten elämäni on tasapainoista, hyvää ja erinomaista enkä esimerkiksi napsahda kahtia kiireisen kevään alla.

Kirjoitin käyttäväni lähes kaiken vapaa-aikani opiskeluun. Mutta en kaikkea. Osa vapaa-ajasta on varattu parisuhteelle ja elämäni tärkeimmälle ihmiselle, joka ymmärtää kiireeni, erakoitumisen tarpeeni ja sen, että hiihdän päivät hieman muissa maailmoissa, kulutan mukitolkulla kahvia ja muistan syödä vasta, kun paikalle hiipii vitutus. Eilinen oli parisuhdeaikaa kokkailemisen, saunomisen, yhteisen sohvaperunoinnin ja muutaman oluen, joka kierähtikin ei ihan niin muutamaan, parissa. Tänään parisuhteillaan pyykkejä viikaten. Kiireettömästi, kahdestaan.