Punaleimaista kanaa ja leipää

Viime päivinä elämäni on keskittynyt sänkyyn. Sängyssä on tenttikirja ja netflix, syvät yöunet ja pitkälle venyvät aamut, keittiöstä napattu naarmuinen jakkara yöpöytänä, ruokapöytänä ja viinilasitelineenä. Talo on hiljainen. Mietin, että onko täällä niin hyvät äänieristykset vai eikö täällä ole ketään viikonloppuisin. Vai olenko minä nyt se ärsyttävä kolisija, vaikka yritän olla hiljaa, kun vedän maiharit jalkaan parin tunnin välein ja laskeudun pari kerrosväliä alas ja ulos tupakalle. Tupakkapaikka on toisella puolella pihaa, ja oman elämäni anarkistina olen jaksanut raahustaa sinne saakka vasta kaksi kertaa.

Olen suojassa sisäpihalla. Olen kurkistanut kaikista ympäröivistä pienistä porteista ulos maailmaan. Talot ovat sympaattisia. Yhdellä reunustalla menee mukulakivikatu ja tien toiselle puolen avautuu puisto, ja satama on niin lähellä, että voin nähdä veden. Mietin, että tämä paikka on varmasti hurjan kaunis keväällä ja kesällä. Viereisen talon alakerrassa on kuppila, jonka nimessä on helmi. Mietin, että siellä minun on pakko käydä tuopilla jokin ilta. Ehkä seuraavalla kerralla. Nyt olen vain varovasti vilkuillut ikkunasta sisään matkallani Saleen.

Illat käyvät yllättävän pitkiksi ja yksinäisiksi. Yllättävän siksi, koska minähän rakastan yksin oloa ja hiljaisuutta. Tajuan, että enhän oikeastaan ole koskaan ollut yksin. Aina on ollut kaverina vähintään 1 x koiraa tai kissaa. Täällä ei ole ketään. Päätän, että ensi kerralla otan mukaan ulkoiluvaatteet ja -kengät. Ehkä tylsyyspäissäni innostun lenkkeilemään ja tutkimaan ympäristöä. Vatsan ympärille kertynyt pelastusrengaskin kiittäisi.

80968885_818613461894958_2396952073154330624_n

82013062_2223844847916593_2348121554878988288_n

Nappaan Salen hyllystä punaleimaista kanaa ja leipää. Joudun ostamaan kananmunia, ja se tuntuu väärältä, mutta toisaalta eipä meidän kanat ole munineet koko talvena joka tapauksessa. Ostan makaronia ja sika-nautajauhelihaa, josta en oikeastaan edes pidä, mutta jonka hinta houkuttaa opiskelijan kukkaroa. Kotona kuulema syödään pönttöuunissa valmistettua lohta. Heti kaupan sisääntuloporttien viereen on asetettu läjäpäin kauniita neilikoita. Olen jo tarttumassa kimppuun, kun muistan, että en ole täällä kuin muutaman päivän. Kimppu jää kauppaan ja minua ärsyttää tämä kaiken keskeneräisyys, vaikka ajatus kodista ei ärsytäkkään. Olo on ristiriitainen.

Minulla ei ole avaimia, vaan avainkortti. Se hymyilyttää minua joka kerta, ja hymähdyttää, olen kuin hotellissa ja kiertolaisuusfiilis vahvistuu.

Tenttikirja vilistää sanahirviöitä. Hypoteettis-deduktiivinen menetelmä. Induktiivis-statistinen selitysmalli. Intentionaalis-teleologiset, funktionaaliset ja geneettiset selitykset. Johdatus tieteelliseen ajatteluun my ass, mietin, kun puolen tunnin lukemisen jälkeen havahdun siihen, että minulla ei ole aavistustakaan mitä olen lukenut. Päätän kuitenkin jälleen luottaa siihen, että tentissä haetaan suuria linjoja, eikä yksityiskohtaista bibidibobidia, ja tartun kirjaan urheasti uudestaan.

Päätän myös, että huomenna menen ulos katsomaan vettä lähempää.

 

Pieni Merenneito + viis päivää Kalliossa

Bongasin muutama viikko sitten Facebookissa ystäväni myyvän lippuja Helsingin kaupunginteatteriin Pieni Merenneito -musikaalinäytökseen sekä hotelliyötä kahdelle. Tsekkasin kalenterini, harkitsin hetken, soitin anopille ja kaupat oli lyöty lukkoon. Kreisiplääniksi tätä kuvailtiin, sillä pääsin kyseisenä lauantaiaamuna yövuorosta klo. 7.05 ja juna Helsinkiin täältä korpikuusen kannon alta lähti 7.22 ja näytös oli siis samaisena iltana klo. 19. Eipä siinä, yleensä kreisipläänit ja ex tempore -reissut osoittautuu juuri niiksi parhaiksi, eikä tämä ollut poikkeus.

En ole koskaan aikaisemmin käynyt katsomassa tämän suuruusluokan teatteria ja sielläpä minä sitten tapitin silmät lautasina niitä upeita lavasteita, pukuja, laulua ja tanssia sekä ilmassa kuperkeikkoja tekeviä merenneitoja. Jo ensimmäisellä puoliajalla olin ehtinyt nauraa, taputtaa, huumaantua ja itkeä tihrustaa. Tämä ensimmäinen puoliaika olikin itse asiassa mielestäni parempi kuin toinen. Esitys mukaili pääosin itse elokuvaa ja ne ihanimmat kohtaukset oli saatu ympättyä hienosti mukaan, mutta joitain poikkeuksiakin toki oli. Loppu ei esimerkiksi aivan noudattanut tarinaa. En siis ajattele niin, että teatteriesityksen tulisi noudattaa samaa kaavaa ja esimerkiksi uudet laulut olivat kiva juttu. Mutta itse huomasin hieman ärsyyntyväni siitä, että Pärskystä oli tehty Arieliin ihastunut hoopo! 😀 Roolisuorituksista erityismahtava oli Ursula, joka muutenkin on yksi Disneyn lempparipahiksista, eikä tämäkään siis todellakaan jättänyt kylmäksi. Vastaavasti Triton puolestaan oli varsinainen silmäkarkki grauuu, mutta hänestä jäi puuttumaan kuninkaallinen mahtavuus ja voimakas isähahmous. Joka tapauksessa, mikäli olet miettinyt, että kandeiskohan tämä käydä tsekkaamassa niin kyllä kandeis. Keväälle on vielä esityksiä tulossa!

79387900_1536579259822396_7419719156762673152_n

Jäin itse vielä muutamaksi päiväksi Helsinkiin pyörimään ystäväni nurkkiin kun vapaita sattui siinä yövuorojen perään olemaan reilusti. Kiersimme Kallion baareja, kävimme isolla kirkolla ja Tuomaan Markkinoilla (joilta osin miehelle synttäri/joululahjaksi purkillisen tyrnisinappia ja erään baarin näyttelystä varasin paikallisen taitelijan teoksen toiseksi lahjaksi miehelle ihan jo kylttyyritekona ja siksi, että kuka nyt olisi voinut vastustaa ristipistotyönä tehtyä pimppiä?), kahvilassa ja shoppailemassa. Meidän molempien olisi ollut tarve uusia vaatevarastoja, mutta me molemmat päädyimme ostamaan kirjoja. Tooodella paljon me myös vaan lojuttiin ja nautittiin kunhan vain olemisesta ja rentoilusta. Eräskin ilta meni leppoisasti kirjoja lueskellen kumpikin omissa nurkissaan, punkkua ja juustoja samalla napostellen.

Terkkuja tylsyydestä

Metsästin erääseen tenttiin kirjaa kissojen ja koirien kanssa, ja lopulta pyysin oman kirjaston tätiä etsimään sen vaikka jostain perähikiältä. Kirja löytyi Tampereen AMK:n kirjastosta ja päätin, että olkoonsa postilakot ja maksakoonsa itsensä siitä kipeähköksi, pakko vielä laittaa sekin viimeinen kortti pöytään ja yrittää edes, ettei kurssi jää roikkumaan kevään muutenkin täyteen tenttisumaan. Onnekseni sain kuin sainkin tämän kirjan sitten hyppysiini, jipiii! En kuitenkaan ollut varautunut henkisesti siihen, että sen lisäksi, että opus oli in English, oli se myös kokoa tiiliskivi ja tentin suorittamiseen minulla oli tuolloin aikaa kymmenen päivää. Hain lohtuviinin ja päätin ajatella asiaa uudestaan seuraavana päivänä.

Hienosti ajattelinkin. Seuraavana päivänä kahlailin tiiliskiveä läpi iltapäivän verran. Näiden opiskeluvuosien saatossa olen oppinut ainakin opiskelutekniikoita: mitään turhaa en lue ja mihinkään jonninjoutavaan en aikaani hukkaa. Skannailin kirjasta läpi omasta mielestäni olennaiset ja päätin siltä samalta istumalta kokeilla, että no mitäs se tentti sanoo. Ja hah, mähän vetäsin sen läpi ihan tosta noin vaan! No joo, enemmän tässä oli kyllä sellaista hauki on kala -suorittamisen makua eikä niinkään luetun sisäistämistä, mutta ihan sama, tehty mikä tehty. Loppujen lopuksi sain viime viikolla tehtyä kaksi tenttiä, eli tämän vuoden viimeiset on somasti paketissa.

78925406_2539522729500037_4753863257129746432_n

Opiskelun saralla menee nyt muutenkin varsin ansiokkaasti – tänään ”lintsaan” ensimmäistä kertaa yliopisto-opintojen aikana. Kuopiossa olisi ollut pari lähituntia höpönpöppö-kurssista, ja tämän kurssin ensimmäinen tapaaminen oli jo aivan uskomattoman turhauttavaa ajanhukkaa. Laitoin ennen tätä viimeistä tapaamista opettajalle sähköpostia ja kysyin onko kurssilla läsnäolopakko. Käsittääkseni opettajien ja ylipäänsä yliopistohyyppien on tarkoitus olla tiedonjaon ammattilaisia, mutta vastaus tähän kyselyyn oli jotain niin ympäripyöreää shaibaa, että ei tosi. Tai ehkei he sitten saa sanoa, että ei tarvitse osallistua tai jotain? No joka tapauksessa päätin nyt sitten olla se ”yliopisto-opiskelija, joka ottaa itse vastuun oppimisestaan” ja tulkita viestin niin, että joo ei tartte tulla. Tänään aamulla opiskelukaveri laittoi viestiä, että erinomaisen hyvä päätös jäädä kotiin, tämä kerta oli kuulema vielä turhempi kuin se ensimmäinen. (Tähän kurssiin sisältyi muuten myös JO LUOJAN KIITOS PALAUTETTU ryhmätyö, mutta en halua kirjoittaa siitä sen enempiä, koska pelkästään sen ajattelu herättää halun repiä naamansa irti.)

Viime päivinä olen ollut, ja tulen vielä olemaan, heitteille jätetty ja pääasiassa vapailla. Suurimmaksi osaksi aikaa olen rötväillyt miten sattuu. Syön mitä nyt kaapista sattuu löytymään (tai menen äidille…) vaikka ennakoin yksin jäämistä hamstraamalla ruuanlaittotarpeita, nukun ja valvon vääriin aikoihin, syön aamupalaksi suklaata ja iltapalaksi jäätelöä. Eilen poistuin kotoa jopa sen verran, että kävin hakemassa postista uudet talvipopot. Osallistuin siis Black Friday -hullutuksiin tsekkaamalla kenkien tarjonnan, kun sellaisille oli oikeastikin tarve. Tai no, eihän se nyt sitten kuitenkaan ihan niin mennyt. Minulla on todella hyvät ja siistit luottokengät, siis maiharit, mutta kaipasin niiden rinnalle jotain kevyempää ja pehmoisempaa ja helpommin jalkaan sujautettavaa (koska onhan ne nyt melko jäykät, niissä on satametriä kengännauhaa ja painoa tuhat kiloa). Sen sijaan, että olisin sitten tilannut ne kevyemmät, pehmoisemmat ja helpommat, klikkasinkin ostoskoriin kiilakorkokengät. Ehh. No, mutta ne on oikein söpöt ja sisätilatepsuttelun perusteella mukavan tuntuisetkin.

79687158_1491609754334078_7603037668150083584_n

Ja sitäpaitsi ne tulee olemaan minun kaupunkikengät. Hörähtelin tuossa yksi ilta kaverille kun tajusin, että ensi vuodesta alkaen minulla tulee olemaan niin kaupunkikoti kuin maaseutukoti. Hän on mahdollisesti tulossa Kuopiossa käymään omilla asioillaan ja tiedusteli josko siinä samalla treffattas. Kerroin, että tottahan toki minä voin saapua kaupunkikotiini viinille kun niin sovitaan, vaikka pääasiassa alkuvuoden vietänkin täällä maaseuturesidenssiäni (ja lipitin samalla sitä alle kymmenen euron punkkuani pikkurilli pystyssä).

No, joka tapauksessa, tämä parin tunnin kotoa poistuminen (saatoin käydä myös samalla ostamassa lisää kynttilöitä ja tuikkukippoja ja jäätelöä) aiheutti tilanteen kotona. Ensinnäkin joku oli oksentanut olkkarin lattialla, toisekseen joku oli pieraissut hiekkikseen niin, että minulta meinasi lähteä taju kun avasin kotioven ja kolmanneksi henkilökunnan hetkittäinen poissaolo aiheutti nälänhädän. Lisäksi olen pistänyt merkille, että Riki on viime aikoina kunnostautunut oppimalla paljon kaikenlaista uutta (vaikka väittävät, että vanha koira ei muka uusia temppuja oppisi!). Se on muun muassa keksinyt pöydiltä varastelun jalon taidon uudestaan sitten kakaraiän. Sohvapöydällä nenän korkeudella olevat miun herkut ja ylipäänsä ihmisten ruuat saa olla rauhassa (kop kop), mut aa että kissanruuat on vissii liian kova vastus ja heti ku selkänsä kääntää käy keittiön tasoilla kuhina kilinkolinräksis. Sit se keksi, että kotonakin saa nukkua sängyn jalkopäässä. Mut ei kerrota Jerelle ja en mie nyt vaan mitenkään huomaa jos yks kolkyt kiloo hyppää sänkyyn heti kun aamuvuoroon menijä sulkee oven kiinni perässään…Sit hää hoksas kans, että osaa haukkua ja on siis, gasp, vahtikoira. Postipate pysähtyy lootalle VOUVOUVOU, Jere tulee kotiin VOUVOUVOU, lunta tippuu katolta VOUVOUVOU, vittu aura-auto VOUVOUVOU. Erityisen kivaa kesken unien korvan juuressa kajahtava maailmanlopun metakka jostain hiton oravasta. Että juu, kyllä on tämä arki ja kotielämä välillä niin glamourin täyteistä ja seesteistä, että se kaupunkikoti kuulostelee ajoittain oikein kiehtovalta ja houkuttelevalta (ihan kaikella rakkaudella).

79838519_2631500566928692_7314759918509096960_n

Kaikenlaista pientä, ja vähän isompaakin, on onneksi tullut tehtyä ja havainnoitua. Mutta jotenkin olen nyt tullut elämässäni siihen pisteeseen, että minulla on ehkä liikaa vapaata enkä osaa hyödyntää vapaa-aikaani oikeastaan mitenkään. Näin niin kuin pitemmän päälle kukkasohvalla löhöily ja loputon Netflix-virta alkaa käydä jo varsin puuduttavaksi – ja uskomatonta että oikeasti sanon tämän ääneen – minulla on tylsää. Mutta sitten taas toisaalta minussa myös asuu tämä loputon velttous enkä tylsyydestä huolimatta saa kuitenkaan aikaiseksi oikein mitään, jolla itseään piristäisi. Tässähän kun voisi esimerkiksi aloittaa tammikuisiin tentteihin valmistautumisen, kaivaa joulukoristeita esiin, leipoa, lenkkeillä, tehdä lumitöitä (haHAHAHAH no ei oikeesti, kyllä ne huhtikuussa sulaa), lukea kirjoja tai tavata ihmisiä. Kaikenlaista sitä voiskii jos vain viittis.

 

Yksin kotona

Viime viikonloppuna minulla oli poikkeuksellisesti töissä kaksi peräkkäistä tuplavuoroa ja sunnuntainen vapaapäivä muuttui vielä kaupan päällisiksi iltavuoroksi. Työtunteja kolmeen päivään kertyi siis kolkytäneljä. Vaikka meidän työ onkin pääasiassa varsin leppoisaa ja kevyttä (ainakin fyysisesti) veivät nämä vuorot minusta mehut aika tehokkaasti. Toisen tuplavuoron jälkeen oli heti kotiin saavuttua pakkoa nostaa jalat seinälle. Naureskelin siinä, että tämäkö on se nykypäivän versio lauantai-iltaisesta ”korkkarit kattoon” -hurlumheistä. Ja seuraavan yönä nukuin katkeamattomat kaksitoista tuntia. Itse asiassa, olisin saattanut nukkua jopa iltavuorosta pommiin, jos kello ei olisi ollut herättämässä.

Nyt nautiskelen parista vapaapäivästä. Näillä vapailla päätin (jälleen, öhöm) jättää myös kouluhommat vähemmälle huomiolle, muutamia vasemmalla kädellä tehtyjä pikkusäätöjä lukuun ottamatta. Kurssit kun ovat nyt melko hyvällä mallilla, ainakin siltä osin kuinka niihin itse pystyn vaikuttamaan. Olen siis lähinnä venynyt kotona pyjamabanaanina, nukkunut hyvin ja syönyt sitäkin paremmin.

Tänään alkoi miehen vapaat. Yllättäin, jälleen vuoromme menevät ristiin. Hän on vapailla, kun taas minä aloitan huomenna yövuoroputken. Hän päätti lähteä mökille pariksi yöksi, kyseli minuakin mukaan. Hyvin olisin tänään voinut sinne seuraksi yöksi lähteä, koska kykenen siellä(kin) kyllä nukkumaan tarvittavat unet ennen yövuoroon lähtöä, ja ihanaahan siellä aina on. Kyllä ajatus kahdenkeskisestä ajasta saunoineen ja hämyisine tunnelmineen kynttilän valossa houkutti, etenkin kun jo päivätolkulla harmaana ja ankean likaisena näyttäytynyt sää ja maisema päätti muuttua leppoisan talviseksi – lunta sataa hiljakseen ja ruma, ruskea ja vettynyt maa on taas peittynyt puhtaan valkoiseen kepeään lumivaippaan.

Mutta kaikesta tästä huolimatta minua vielä enemmän houkutti ajatus olla yksin. Aivan yksin, täydellisessä hiljaisuudessa. Lauantai-aamuna, toisen tuplavuoroni alkaessa, heräsin kun kelloradio pärähti soimaan Irinan biisiä juuri tarkalleen kohdasta ”mä haluun olla yksin, lukee vaikka kirjaa…” ja siinä aamun pimeydessä, katkenneen unen ja alkavan päivän tahmeudessa, minua nauratti se kaikessa osuvuudessaan ja ironisuudessaan. Mutta ei se tosiaan kaukana totuudesta ollut, ja viimeistään nyt ollaan juuri siinä pisteessä. Mä haluun olla yksin, haluun olla hiljaa.

78064186_1513127862167536_8976229821822533632_n

Niinpä tässä minä olen. Yksin ja hiljaa kissojen kanssa. Mies tietenkin otti koiran mukaan mökille ja huhheijaa millaisen autuuden sekin osaltaan tuo tähän ihan vaan olemiseen. Riki on siis maailman helpoin koira ja suurimman osan ajasta se vaan pötköttelee tyytyväisenä tai röhköttelee vaaleanpunaisella lelupossullaan. Mutta se myös seuraa minua kaikkialle, hötkeltää ja rymistelee makuupaikaltaan pystyyn ja perään riippumatta siitä olenko matkalla jääkaapille, vessaan, sekoittamaan pönttiksen pesää tai kuuhun. Se myös on mustasukkainen kissoille antamastani huomiosta ja vinkuu ja kiukkuaa ja tunkee kuonoaan syliin heti välittömästi jos käteni ojentuu silittämään kissaa tai lässyttää rakkauden sanoja jollekulle muulle kuin hälle. Ollakseen siis varsin leppoisa ja hiljainen tapaus on se myös ajoittain erittäinkin näkyvä ja kuuluva.

Tässä minä olen hiimaillut hiljakseen. Tehnyt pieniä kotitöitä, hoitanut muutamia Tärkeitä Velvollisuuksia, työntänyt makaronilaatikon uuniin ja valmistanut salaattia. Koska miesväen ollessa huomenna poissa ja minun nukkuessa ennen yövuoroa, ei huomenna ole ketään lämmittämässä tönöä. Ja näillä pikkupakkasilla taloa täytyy lämmittää päivittäin, joskin näillä säillä siihen riittää ihan vaan alakerran yhden uunin lämmitys. Joka tapauksessa, huominen lämmityskerta jää siis väliin, ja minähän en todellakaan halua palella kotona yhtään (ja yövuorokoomailu jo itsessään lisää palelua), mutta olen myös nuukapetteri enkä halua napsaista sähköpattereita päälle kuin vain pakon edessä. Joten ennakoidessani tätä päätin täräyttää tulet talon kaikkiin pönttöuuneihin. Okei, voin sanoa, että nyt aivan varmasti pärjäillään mainiosti ylihuomiseen. Mutta todennäköisesti tulen viettämään ensi yön alastomana äksänä lattialla.

Yksi kissaa loikoilee ketarat ojollaan kukkaruukun takana ikkunalla. Toinen kissa tuhisee sohvalla vierelläni, kolmas selkäni takana sohvan selkänojalla näyttäen joltain Salvador Dalin maalaukselta. Minä heitin villasukat jalasta ja mietin lämmittäiskö saunan ihan vaan itselle.

Sopivasti sekasi

Minulle kuuluu sellaista, että

…heitin töissä pienen aloitteentapaisen ex-asukasasiaan liittyen ja löysinkin itseni kuin puolivahingossa mukana muutostyössä pikkiriikkisenä vaikuttajana ja tiedontuottajana/kokoajana. Tavoitteena on vaikuttaa mielenterveyskuntoutujien inhimilliseen kohteluun, he eivät ole huonekaluja, joille on vain löydettävä mahdollisimman edullinen varasto. Kyynikko minussa kuiskaa, että raha ja politiikka maailmaa pyörittää ja tämä on vain tuuleen haipuva ininä, mutta idealisti minussa on liekeissä ja rummuttaa sitä, että jos me ruohonjuuritason duunarit ei kerrota miten todellisuus makaa, niin kuka sitten. Jos ongelmista ei kerrota, ei niitä ole, eikä tällöin ole tarvetta muutoksellekaan.

…olen innoissani ja liekeissä, mutta samanaikaisesti aiiiivan poooohjattoman vääääsynyt. Töissä menee kivasti, opiskelu on mielenkiintoista, mutta väääsyttääärrgghh. Syytän syksyä. Meillä on pimeetä, märkää ja räntäistä ja koiran häntä on tänä syksynä jotenkin poikkeuksellisen lennokas enkä siksi ole uskaltanut polttaa vielä kynttilöitäkään.

…tunsin uutta kaukokaipuuta ennen kuin jalkani olivat vielä edes kunnolla koskettaneet Helsinki-Vantaan lentokenttää.

…löysin silkkikanan eilen aamuvarhain kuolleena kopista eikä meillä ole mitään tietoa miksi ja en voi lakata ajattelemasta sitä, että eihän se kärsinyt. Tai sitä kuinka tyhjältä orsi näyttää nyt iltaisin, kun keväällä menetimme Siirinkin.

73058856_1477306405749682_4632169683829653504_n

…hypin seinille riemusta, kun sähköpostiin kolahti lopultakin asuntotarjous. Ja mitä mukavin sellainen! Toivoin pääseväni asumaan Kuopion keskustaan ja sinne pääsin. Kuukkeloin kartasta osoitteen ja kämppä sijaitsee osapuilleen kaupungin sydämessä. Lähistöllä on vesistö ja talon nurkalla jonkinlainen puistoalue. Jaan kämpän vain yhden jonkun muun kanssa, joten sen enempää tutustumista ja sopeutumista kaiken maailman urpoihin uusiin tuttavuuksiin ei ole edessä. Jeij!

…ja sit tunsin pientä pakokauhua ja pelkoa ja ahdistusta, koska tämä koko hommahan muuttuu ihan todelliseksi ja entäs Jere ja eläimet ja maailman kokoinen ikävä ja mulla ei edelleenkään ole sitä juustohöylää ja kattolamppua ja kuka kastelee minun viherkasvit ja hyi vittu KELAn lomake.

…mietin, että joko jaksaisin raahautua suihkuun vai onko ok haista jumpsuitissa kolmaskin päivä putkeen.

…totesin, että yksinkertanen ihminen ei paljoo tarvii, pienikin ele riittää kertomaan, että hei kaikki on fine. Kaiken kiireen ja hulabaloon keskellä sitä onnistuu kehitelemään vaikka sun mitä syyllisyyden tunteita ja riittämättömyyttä, kun liihottelee vaan niissä omissa sfääreissään. Minusta tuntuu, että en ole nähnyt Jereä öpaut ikinä ja kodinhoitokin (minun osaltani) jäi ensin lomalorvailun ja sitten yövuoroputken takia aivan totaalisen hunningolle. Siitä huolimatta työpöydäksi muuntuneelle sohvapöydälle oli ilmestynyt levy mun lempparisuklaata. Tää on vissiin nyt se hästääk siunattu kiitollinen onnellinen.

Tämmöistä minulle kuuluu. Entäs sinulle?

Laiskanpulskean kuulumisia

Kesä on kiihdyttänyt vauhtiaan jo heinäkuun puoleen väliin, mutta minä en ole liikahtanut mihinkään. Vellon jossain suloisessa joutilaisuudessa, velvollisuuksia ja pakkoja pakoilevassa laalaa-maassa. Useimmat ajatukseni alkavat tai päättyvät toteamaan sitten huomenna, eikä sitä huomista tule. Suurimpana velvollisuutena ja jonkinasteisena pakkona, joskin ilolla odotettuna sellaisena, on tietenkin syksyn koulu- ja työkuviot. Kokkolaan en päässyt, mutta Kuopion yliopiston paikan otin vastaan. Uurastukseni sen kuvion eteen ei sitten ole sen pidemmälle ehtinytkään. En esimerkiksi ole vielä ilmottautunut opiskelijaksi, saati laitellut sähköpostia yhtään mihinkään siitä, että kuinka syksy nyt sitten käytännössä saadaan järjestymään.

Sitten huomenna, hän sanoi, ja kohotti lantiolta valuvia lökäpöksyjään. Normaalisti hyvin määrätietoinen, tarkka, suunnitelmallinen ja järjestelmällinen aivoni on jokseenkin epäkunnossa. Siihen ei nyt vaan kertakaikkiaan saada yhteyttä.

66616030_895451647457179_5739044247055630336_n

Sen sijaan, että tekisin niitä oikeasti tärkeitä, teen kuitenkin tosi tärkeitä. Mielen ja kodin ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Esimerkiksi eräänä päivänä sukelsin kahteen isoon ja villiksi reuhahtaneeseen kukkapenkkiin (ja illalla suihkuun pitkän kaavan kautta kuorintoineen kaikkineen, koska olin aivan varma, että ihoni nappasi saaliiksi punkkiarmeijan ja muut öttikaverit). Sain kuluteksi kokonaisen vapaapäivän puutarhan kimpussa, sillä enhän ollut suonut sille ajatustakaan sitten kevään. Rakkaat perennat haukkoivat happeaan heinän ja muun rikkaruohon kurimuksessa ja ne, jotka eivät haukkoneet, olivat röyhkeästi ottaneet tilan kaikelta muulta ja levinneet holtittomasti sinne tänne. Lopputulemana kaivoin ja siirsin lähemmäs kymmenkunta perennaa penkistä toiseen ja kolmanteen ja nyhdin rikkaruohoja käsivarteni kipeiksi. Nyt kelpaa taas katsella jokseenkin suitsittua pihaa, seuraavaa rikkaruohoinvaasiota odotellessa.

Tapasin myös kummatyttöni yökyläilyn merkeissä hänen kesälomaillessaan meidän huudeilla. En varmaan koskaan lakkaa hämmästymästä, kuinka niin pieni voi olla niin fiksu ja toimelias. Saimme viettää vuorokauden kahdestaan miehen painuessa yöksi mökille. Otin tytön viereeni nukkumaan. Voi sitä käsien ja jalkojen määrää! Muuttuvatko pikkutytöt öisin hämähäkeiksi?

Työelämä maistuu tällä hetkellä mielenkiintoiselta, monipuoliselta ja sopivasti haasteelliselta. Kiinnostavuuteen varmasti tuo osansa se, että edelleen jatkan töitä 80%-sopimuksella omasta tahdostani. Se selkeästi lisää omaa jaksamusta sekä panosta töihin. Mutta jotenkin muutenkin on ihan erilainen draivi päällä ja vaikka työt, tämäkin omasta aloitteestani, valuvatkin myös vapaa-ajan puolelle, ei mikään vituta ainakaan erityisen paljoa. Viime viikkoina tavallisen hoitotyön lisäksi olen saanut tarjota meidän asukkaille yksilöllistä ja tavallista arjesta poikkeavaa ohjelmaa. Eräänä vapaapäivänäni yksi asukkaista tuli meille kotiin puusavottaan (korvausta vastaan, tietenkin!) ja eilen puolestaan, jälleen vapaa-ajallani, lähdin toisen asukkaan kanssa tutustumaan oman kylämme historiaan opastetulle kävelykierrokselle. En tässä tokikaan voi killistellä sädekehä pääni päällä omaa erinomaisuuttani, sillä a) saan eilisestä kyllä tunnit ja b) liiterimme on täynnä kuivaa polttopuuta, mutta uskallan silti väittää, että nämä tällaiset jutut antavat tosi paljon niin asukkaalle kuin itselle työntekijänä positiivista virtaa ja vaihtelua päivään.

Mutta niin. Pääasiassa täällä siis vaan rallatellaan menemään ja kasvatetaan selkänahasta juuria kukkasohvaan. Juuri totesin, että aaaahh minulla on neljä vapaapäivää eikä yhtään mitään tekemistä. Ai ei vai? No jaa. Aivojen yhteysongelmien ratkeamista odotellessa, ihanaa heinäkuun jatkoa teille! 😀

Miniloman kannalta

…siis okei, tyyppi matkustaa Jyväskylään sosiologian pääsykokeisiin ja puhuu lomasta. Meitä on moneen junaan. Mutta näin minä tämän asian nyt näen, pienoisena lomana ja irtiottona arjesta. Olen täällä yksin seuraavat pari yötä ja päivää, valtasin siis veljeni kämpän, kun hän viilettää parhaillaan muissa maisemissa. Ei huolia, ei murheita, ei velvollisuuksia (no, yks pääsykoe tietty) ja ihan vaan minäminäminä-aikaa vieraahkossa kaupungissa. Kuulostaa lomalta, eikös vaan?

Yhdet pääsykokeet kävin jo eilen kokemassa Kuopiossa. Ne olivat sosiaalityön pääsykokeet ja sillä samalla kokeella hain myös Jyväskylään. Ensi viikolla on vielä edessä Joensuussa pääsykokeilut sosiologiaan. Tämän perinteisen reitin lisäksi haen myös avoimen väylän kautta – niin sanotusti kaikki verkot vesille siis. Ykköshakukohteena on Kokkolan sosiaalityöopinnot, koska se on 100% varmuudella monimuotoisena järjestettävä koulutus. No, näistä hakujutuista löpisin jo aiemmin postauksessa korkeakoulujen yhteishaku alkoi tänään – ja minä tartuin siihen, joten ei tässä nyt siitä sen enempää. Samoin minustako maisteri?! -haaveilua ja juttuja työ- ja opiskeluhistoriasta käyty läpi jo täällä.

Kuopion kokemus oli kyllä jännittävä, sillä se oli ensimmäinen kokemus pääsykokeista ylipäänsä. Siis joo lähärikouluun oli kyllä aikoinaan pällitestit soveltuvuuskokeet, mutta se ei ole verrattavissa tähän. Fiilis pääsykokeen jälkeen oli ihan okei. Yhteen neljän pisteen kyssäriin jäi tosin vastaamatta tyystin, koska käsite, jossa siitä puhuttiin meni minulla kyllä aivan täysin nevöhööd-lokeroon (ja joka sitten kuitenkin näppärästi löytyi ennakkomatskuista kun sen jälkeenpäin kotona tsekkasin, kröhöm). Muilta osin mielestäni suoriuduin hyvin, joskin todellisuudenhan näkee sitten vasta joskus kesäkuun loppupuolella, kun saadaan tulokset näppeihimme. Joensuun pääsykokeisiin on myös ennakkomateriaalit. Neljä artikkelia, joista olen ehtinyt lukemaan vasta yhden. Tai no ehtinyt ja ehtinyt. En ole tarkoituksella sotkenut päätäni niillä ennen kuin sain tuon Kuopion kokeen alta pois.

IMG_20190521_164351_849

Huomista pääsykoetta odotan suurella innostuksella, koska muista poiketen siihen ei ole ennakkomateriaaleja. Matskut siis jaetaan vasta koetilanteessa ja silloin pitää sit osata olla hirveen viisas ja näppärä. Pidän tästä ajatuksesta suuresti. Olen huomattavasti parempi käsittelemään ja skannaamaan käsissäni olevaa tietoa siinä hetkessä, poimimaan sieltä olennaiset ja kirjoittamaan erinomaisia esseitä (siis, ainakin kotioloissa) kuin pänttäämään hauki on kala -meiningeillä. Minulla on myös sellainen näkemys asiasta, että tämän tyyppinen koe palvelee myös opiskelijoita paremmin. Totta kai alalla kuin alalla on niitä asioita, jotka nyt vaan on opeteltava ulkoa sinne selkärankaan. Mutta tärkeitä taitoja niin opiskelussa kuin myös tulevaisuudessa työelämässä on omaksua uutta tietoa nopeasti sekä myös suhtautua asioihin kriittisesti ja pohdiskellen.

Okei, mutta takaisin nyt niihin lomatunnelmiin! Täällä minä nyt siis hengailen irrallaan kaikesta ja kaikista. Minä ja vatsani aiotaan ottaa ilo irti kaupungin tarjonnasta, kun omassa kylässä ei ole tarjolla muuta kuin pitsaa, kebabbia tai lounas ABC:llä. Niinpä tänään aion suunnata keskenäni syömään Green Eggiin, jonka halloumibuneihin olen ansiokkaasti koukuttunut. Saatanpa sen jälkeen käydä jossain olusellakin, jos vielä napa antaa myöten. Huomiseksi puolestaan on pääsykokeen jälkeen luvassa ihan mahtikivaa hyvässä seurassa. Olen sopinut kamun kanssa varsinaisen vatsanahka venymään ja maksa vinkumaan -turneen ympäri Jyväskylää. Tähän sisältyy ainakin hyvin ansaitut oluet Teerenpelissä, siitä syömään Morton konttiravintolaan ja lopuksi viineilemään rentoon, boheemiin ja herkullisen kitchiin Vakiopaineeseen, josta muuten aivan takuulla muodostuisi meitsin vakkaripaikka jos asuisin näillä huudeilla. Kiitos ja hei!