Lepää siellä missä kesällä kasvaa kieloja

Tänään saatettiin pienen kissa kirjavaisen matka loppuun. Viikonlopun aikana, yks kaks yllättäin, tapahtui jotain. Ei kantanut jalat, ei ollut katse enää tässä maailmassa. Antoi silittää, söi hieman, yritti puskea, mutta horjui, kellahti nurin. Oireet viittasi vahvasti neurologisiin ongelmiin.

Menimme aamulla eläinlääkärin päivystykseen. Se on voinu törmätä johonkin tai sitten on muuten vaan aivoissa tapahtunut jotain. Tukos, kasvain, pullistuma, jotain synnynnäistä. Emme tiedä. Mutta pupillit eivät reagoineet valoon kuin hyvin hitaanlaisesti, ei juuri reagoinu ”säikäytystestiin”, vasen puoli oli heikko/ei kantanu kunnolla, silmien ja pään liike selkeä merkki jostain neurojutusta. Eläinlääkärissä ei ole laitteita kuvata päätä, mutta oireet olivat siis hyvin selvät. Sanoi, että voi toki ottaa verikokeita, voi antaa kortisonia, voidaan seurata päivä pari. Tai sitten päästää pois.

49676638_207789680175597_6836386345116499968_n

Ei haluttu enää lähteä pitkittämään, testailemaan, kokeilemaan. Pitkään jatkuneet muutkin ongelmat taustalla niin jossain kohtaa pakko luovuttaa, päästää irti.  Kaikkemme ollaan yritetty, mutta enää ei kokeilla, ei enää pitkitetä.  Ei enää pienelle kissalle stressiä. Elämänsä alkutaival oli kivikkoinen, eikä meilläkään täydellistä rauhaisaa kissanelämää saanut. Mutta reilun vuoden edes, ehkä edes vähän parempaa kuin mitä oli. Tänään oli aika päästää lepäämään paikkaan, jossa kesällä kasvaa kieloja.

#14 Unelmieni joulu

Unelmieni joulu olisi aika pitkälti alla olevan kuvan mukainen. Pehmoinen, paksu, vaakatasossa oleva, pörröinen ja lämmin. Samanaikaisesti nuo sanat ehkä kuvaisivat minun olemustani mikäli saisin viettää juuri sellaisen täydellisen joulun.

Picture_20181122_184308494

Unelmieni jouluun kuuluisi se, että ei tarvitsisi siivota. En minä mitään komeron nurkkia tosin siivoile muutenkaan, en ripustele jouluverhoja enkä kiillota ja puunaa. Mutta ettei tarvitsisi tehdä edes sitä vähää minkä teen, ah se olisi ihanaa. Kun joku kotitonttu vaan hoitaisi sen homman alta pois (ja ottais samalla ne komerotkin)!

Melkein toivoisin, että se sama tonttu myös koristelisi kodin jouluiseksi, mutta en sittenkään. Se on kuitenkin ihan hauskaa puuhaa tehdä itsekin. MUTTA unelmieni jouluun ehkä kuuluisi aito joulukuusi, joka ei karistelisi neulasiaan niin, että niitä löytyy vielä huhtikuussakin ihmepaikoista. Ja että se kestäisi uteliaat kissat. Ja että se olisi täydellisen symmetrisen muotoinen, täydellisen kokoinen ja täydellisen tuoksuinen.

Tänä jouluna tosin koristelukiinnostukseni tuntuu nukkuvan Ruususen unta. Tähän havahtui mieskin ja sattuipa tuo kysäisemään viime viikolla, että enkö minä aio ollenkaan joulua kotiin laittaa. Enpä arvannut, että moinen häntä edes kiinnostelisi, vaikka pitkiä katseita hän onkin luonut joulukuusiin viime aikoina (ja minä puolestani olen sitten luonut pitkiä katseita hammajaisia näkeviin kissoihin). Näinpä jälleen totesin olevani huonoa vaimomatskua, kun eihän meillä vieläkään ole edes mattoja lattioilla saati että keittiössäkään olisi tapahtunut mitään (jouluista) liikehdintää. Hätäpäissäni kuitenkin viskasin edes taljan sohvan nurkkaan.

Ja olenpa myös pistänyt merkille tuolla somemaailmassa, että tyypit tekee aivan mielettömän hienoja jouluasetelmia pahvilaatikoihin. No, tässä on sitten meidän versiomme siitä! Tämän DIY-jouluasetelman ohje on erittäin helppo! Aseta pahvilaatikko haluamaasi paikkaan. Loppu hoituu itsestään. HUOM! Kyseessä on kuitenkin oltava entuudestaan kissatalous. Ethän ota joulukissaa! ☝️

IMG_20181212_200243_545

Unelmien jouluun kuuluisi se, että saisin viettää sen kaikkien läheisteni ja rakkaimpieni kanssa. Niin ettei kenelläkään olisi kiire mihinkään, kaikilla olisi leppoisaa ja kaikki viihtyisivät. Viihtymistä on niin monenlaista – unelmieni jouluun ei kuulu se, että väkipakolla pönöttäisimme ja seurustelisimme. Vaan se, että olisimme yhdessä, vaikka samaan aikaan yksi lukisikin kirjaa, toinen olisi kolmatta kertaa santsikierroksella jääkaapilla, jotkut katsoisivat jouluelokuvaa, jollain punehtuisi posket punaviinistä, joku saunoisi toista tuntia. Ja olisimme kuitenkin kaikki läsnä, paikalla, lausuttujen sanojen ja yhteisen naurun ulottuvilla.

Unelmieni jouluun kuuluisi myös se, että kenenkään ei tarvitsisi stressata ja höösätä jouluruuan laittamisista, emännöinnistä. Ellei siis tietenkin itse siitä suuresti nauti ja niin halua tehdä. Olisi aivan mahtavaa jos voisin simsalabim loihtia meidät kaikki jollekin upealle mökille, jossa olisi valmiina kaikki ja jossa voisimme viettää täyspalveltuina joulunpyhät. Olisi notkuvat ruokapöydät, tarjolla jokaisen lemppareita, niin suolaista kuin makeaa. Olisi takkatuli, upottavia sohvia ja pehmoisia vilttejä, lunta ja pieni kirpsakka pakkanen. Ja olisi joku, joka siivoaisi, laittaisi, huolehtisi kaiken arkisen ja tylsän, niin ettei kenenkään meistä tarvitsisi muuta kuin keskittyä olennaiseen.

Millainen olisi sinun unelmiesi joulu?

 

 

#11 Kanojen alkutalven kuulumisia

Ja niin on talvi saapunut tänne pohjolaan eikä se hirveesti huvittelis minua eikä kanojakaan. Kanat ovat mitä mainioimpia ja helpoimpia ”kesälemmikkejä”, mutta talvi tuo mukanaan omat haasteensa niin kanojen hoitoon kuin niiden viihtymiseenkin. Hiljakseen siis syksyn mittaan kanalan koppi on sulkeutunut ensin öiksi ja sitten jo pakkasten lisäännyttyä päiviksikin. Tuplaikkunaa ei ole vielä asennettu paikalleen, mutta kohtapuoliin sekin alkaa olla edessä.

47285184_341086233290219_8603623056499277824_n

47102134_372066333337417_881809532362162176_n

Vedet ja ruuat on samalla täytynyt siirtää sisälle ja sekin on jollain tapaa hermostuttavaa. Koska nämähän siis sotkee, niin ruokakupit ovat aina täynnä kaikkea sinne kuulumatonta – purua, höyheniä ja ties mitä pölyä. Ja vesiastian tyhjentäminen ja veden vaihtaminen on oma taiteenlajinsa ettei se pääse hölskymään pitkin puruja ja lattioita. Meillä käytössä oleva juoma-automaatti on siitä kyllä kätevä, että se ei pääse täyttymään purusta ja muusta moskasta (ja ne vähäisetkin saa helposti putsattua pois), mutta käytännöllisiltä ominaisuuksiltaan se on muuten hieman kökkö noin niin kuin sisätiloissa. Ostimme joku vuosi sitten testiin nipallisen juoma-automaatin, joka siis olisi suoranainen aarre, mutta nämä meidän puupäät eivät hoksanneet kuinka se toimii.

Sisälle siirtyminen totta kai räjäyttää myös pjaskan määrän ja sitä myötä siivoamisen tarpeen ihan uusiin sfääreihin. Onneksi saatiin käsiimme lisää vanhoja vahaliinoja, niin saadaan säännöllisesti vaihdettua puhdasta ja helposti puhdistettavaa alustaa kakkalaudoille.

47114543_1931776733536452_3497335119729917952_n

47119800_266725640621790_2954754443846877184_n

Potpot kuitenkin potpottelee menemään entiseen malliin, pois lukien ulkoilumahdollisuudet. Paitsi kyllä jotkut näistä kiiruhtaa pihalle kun mahdollisuus eteen tarjoutuu, vaikka maa onkin jo valkeana ja pakkasta pari astetta. Vielä löytyy spa-osastolta sulaa hiekkaa kylvettäväksi ja ilohan siitä on otettava irti.

47377799_256985641643062_9158510132240318464_n

47400437_575011416262445_5119440488134344704_n

Sulkasatoa ei yhdelläkään ole vielä toistaiseksi näkynyt, mutta eiköhän se sekin tässä talven mittaan ole edessä. Silkkikanan kanssa puolestaan neuvotellaan suunnilleen joka toinen kuukausi siitä onks niitä pikkutipejä ihan totta pakko haluta. Tämä ei muutu talviaikaankaan. Kaksi kukkoa menee edelleen parvessa vallan mainiosti, toivottavasti pienessä tilassa oleilu talvella ei tilannetta myöskään muuta.

47469491_386191355286670_6308607307651481600_n

Jos jotain hyvää syksyssä ja talvessa niin mun töihin paluu on ollu kanoille yhtä juhlaa. Saan siis kantaa töistä kotiin kaikki ruuanjämät, jotka muuten menisi roskiin. Niitä minulle kivasti myös pakkaillaan työpaikan jääkaappiin jos en itse ole töissä. Löytyy aina yhtä sun toista ”kanoille!”-nyssäkkää, kuten puuroa, kiusauksia, keittoja, mitä tahansa. Välillä minusta tuntuu, että kanat syövät paremmin ja monipuolisemmin kuin minä itse! No mutta, siinäpä kelpaa kanojen kasvatella rasvakerrosta ja köllötellä tyytyväisinä palleroina talven yli. ^_^

#8 Jouluiloa eläimille – WWF, SEY ja paikallinen apu

Hei eipäs unohdeta meidän karvaisia ystäviämme läheltä ja kaukaa! Jouluisena hyvänä tekona tai vaikka aineettomana lahjana tämän kaiken materialismin keskellä on monia keinoja auttaa vaikkapa eläimiä. Tässä muutama esimerkki!

Picture_20181117_180600160

WWF:n kautta voi ryhtyä kummiksi tai antaa kertalahjoituksen eläinten ja luonnon hyväksi. Kummina mahdollistetaan uhanalaisten eläinten sekä niiden elinympäristöjen suojeleminen niin meillä Suomessa kuin maailmalla. Valittavana on ”yleinen kummeus” tai kohteekseen voi valita jonkin erityisesti omaa sydäntä lähellä olevan suojelukohteen – esimerkiksi Itämeren tai vaikka lumileopardin. Itse olen toiminut saimaannorppakummina pienellä kuukausittaisella lahjoituksella.

Kummiksi voi ryhtyä myös vaikka Suomen eläinsuojeluyhdistykselle, siis SEYlle, jolloin kuukausittaiset lahjoitukset menevät eläinsuojelutyön hyväksi. Eläinsuojeluteon voi tehdä myös antamalla rahan sijaan aikaansa ja ryhtymällä vapaaehtoiseksi. Ja pssst! Vapaaehtoisuus ei välttämättä tarkoita sitä, että siinä täytyisi olla rämpimässä kylmässä ja sateisessa metsässä hylättyjen kissojen perässä, jos se ei omalta yhtään tunnu – vapaaehtoisvoimia tarvitaan moniin hyvin erilaisiin hommiin!

SEY:n kautta on myös mahdollista antaa eettisiä aineettomia joululahjoja. Eli laittaa siis joululahjarahat ”lahjakortiksi” kodittoman eläimen kastrointiin ja sterilointiin tai rokotuksiin tai vaikka luonnonvaraisten eläinten hyväksi. Aineettomilla eettisillä lahjoilla voi tukea myös esimerkiksi eläinsuojeluneuvojan työtä tai eläinsuojelutiedon välittämisessä koululaisille!

Picture_20181117_180349657

Kannattaa myös tsekata paikalliset yhdistykset ja esimerkiksi löytyöeläinhoitolat, josko niitä voisi auttaa myös suoraan joko rahallisesti tai erilaisin lahjoituksin! Meillä täällä Eläinlääkäriasema pisti pystyyn joulukeräystempauksen paikallisen löytöeläinhoitolan hyväksi! Eläinlääkäriaseman henkilökunta muistuttelee, että löytöeläinten lakisääteinen säilytysaika on vain kaksi viikkoa, jonka jälkeen niiden elämisen kustannukset jäävät löytöeläinhoitolan kontolle (mikäli eläimet siis jäävät vielä odottelemaan uutta kotia ja säästyvät lopetuspiikiltä). Enimmäkseen tällä(kin?) löytöeläinhoitolalla kotia odottelee kissoja, joten lahjoituksina toivotaan erityisesti kissanruokia ja kissanhiekkaa.

Picture_20181117_180524634

Kuvissa esiintyvät Amen ja Mustis olivat kaksi niistä lukuisista kodittomista. Ne ovat asuneet meillä reilun vuoden. Ne ovat siis lähtöisin siis ties mistä oloista, hylättyinä, ja tulleet meille paikallisen löytöeläinhoitolan sekä aktiivisen vapaaehtoistoiminnan kautta. Niinpä meiltä lähti ruokajoulupaketti tuomaan iloa löytöeläinhoitolan karvaisille asukkaille ja oman kodin odottajille, sekä tueksi ja kiitokseksi arvokkaasta työstä mitä siellä tehdään!

Kissojen leikkuuttaminen ja muita (käytös)kuulumisia

Tänään puolilta päivin oli aika kahden rescuetaustaisen tyttökissamme leikkaukseen. Jumalat olivat puolellamme eikä kumpikaan kissoista ehtinyt kehitellä kiimaa juuri tähän hetkeen. Tässä kun ollaan jo pitkin syksyä eletty iloisesti tyylillä viikko kiimaa, viikko normaalia. Kiimaista kissaa ei siis voi leikata, joten huhheijaa, onneksi saatiin nyt tämä asia näin näppärästi alta pois!

Nyt täällä hönöttää ja hoippuroi kaksi hissukseen heräämässä olevaa, maanantaikrapulaista kattikarvajalkaa. Kissojen koppaan saaminen ennen eläinlääkäriin lähtöä sujui tosi nätisti houkuttelemalla aamunälkäisiä herkuilla. Olin henkisesti varautunut siihen, että saisin metsästää kissaa paksut hanskat kädessä kattolampusta. Myös leikkaus sujui hyvin. Toivokaamme, ettei paranemisessakaan tulisi mitään takapakkeja tai ongelmia. Lähtiessä eläinlääkäristä kissit saivat vielä pistoksella kipulääkettä. Minä annan kipulääkettä nestemäisenä suun kautta huomenna sekä ylihuomenna.

46636064_266641950874812_6380081795454468096_n

Amenin, siis kirjavan kissan, leikkauksessa ei ollut mitään ihmeellistä. Mutta Mustiksesta eläinlääkäri teki tosi yllättäviä ja mielenkiintoisia löytöjä. Hän kertoi, että Mustiksen kohtu oli valtavan suuri normaalin tyttökissan kohtuun verraten, paksuus oli ehkä jopa viisinkertainen. Lisäksi toiset munasarjat olivat kolminkertaisen kokoiset normaaliin nähden. Eläinlääkäri pohti, että hän ei voi poissulkea sitäkään olisiko mahdollista kasvainta ollut kehittelemässä (patologi toki osaisi tähän vastata, mutta en näe tarvetta sille) vai onko taustalla kenties jotain hormonaalista, eli onko kissalle esimerkiksi syötetty kiiman estolääkkeitä. Kerroin, että me emme ole ja tuskin edellistäkään ”omistajaa” on sellaiset asiat kiinnostaneet. Amen ja Mustis ovat kuitenkin peräisin isosta populaatiosta, joka oli enemmän tai vähemmän villiintynyt elämään pitkin metsiä.

Niin tai näin, nämä epämääräisen huolestuttavat osaset on nyt poistettu eikä sinällään tässä sen kummempia seurauksia sen suhteen ole. Ainoa toki vaan, että Mustiksen operaatio oli nyt sitten hieman suurempi isojen verisuonten takia, joten paranemista tulee seurata tosi tarkkaan. Lisäksi jos jossain vaiheessa kissassa ilmenee jotain outoja vaivoja, kuten epämääräisiä vatsavaivoja tai vatsan pullistumista tai kipuja ja niin edelleen, on nämä löydökset hyvä pitää mielessä.

46691881_261040171252527_2003460578382708736_n

”Kissa ei saa nuolla haavaa ennen kuin se on kunnolla parantunut. Tämän vuoksi sille on laitettu purkiharsosta sukkapuku. Puvun voi poistaa reilun viikon kuluttua leikkauksesta.” Joopa joo…

Leikkuuttaminen oli ihmishermoja raastavien kiimahuutojen ja ylipäänsä kissojen terveydenhoidon lisäksi ajankohtainen nyt siitä syystä, että toivoisin sillä olevan apuja Amenin ja Trion kiristyneisiin väleihin. Viime yönä näiden kahden tilanne eteni ensimmäistä kertaa tappeluksi asti. Vahinkoja ei kummallekaan käynyt, mutta tähän saakka on selvitty sähinöin ja kyräilyin, joten tämä oli nyt sitten erittäin epätoivottu askel aivan väärään suuntaan.

Katsotaan nyt siis tämäkin kortti ja toivotaan parasta!

46777048_307442963199693_1537610652883877888_n

Aikaisemmat postaukset aiheesta:

Kissojen ongelmakäyttäytyminen

Ratkaisukeinoja kissojen ongelmakäyttäytymiseen

Kissojen kuulumisia ja ratkaisuja ongelmakäyttäytymiseen

Kirjoitin täällä noin kuukausi sitten laumamme kissojen ongelmakäyttäytymisestä. Ongelmat olivat jatkuneet siis jo kauan ja vasta tuossa vaiheessa tilanne alkoi levitä niin pahasti käsiin, että päätin avautua sekä hakea tukea asiaan myös täällä blogissa. Alkoi siis löytyä jo minunkin rakkauteni sekä kärsivällisyyteni rajat ja mikä pahinta, kissojen elämän mielekkyys ei todellakaan enää näyttäytynyt millään tasolla hyvältä. Laumaamme kuuluu siis neljä kissaa ja kahden kissan välillä on ollut kaikenlaista ongelmaa. Kurmotusta, vaanimista, pelkoa, piiloutumista sekä vääriin paikkoihin merkkailua.

Lupasin kertoilla kuulumisia myöhemmin, joten tässäpä niitä nyt tulee. Ei täällä edelleenkään eletä onnen ja yhteisymmärryksen ja seesteisyyden kuplassa, mutta jonkin verran ollaan parempaan suuntaan menty!

IMG_20181113_130049_867

Tilanteen korjaamiseksi kiikutimme ihan ensimmäisenä Trion eläinlääkärin tarkistettavaksi mahdollisen virtsatietulehduksen pois sulkemiseksi/hoitamiseksi. Trio oli siis se, joka todistetusti oli pissaillut sinne tänne jo kotvan aikaan. Mukaan lukien lattiat, lattioille lojumaan jääneet vaatteet ja kaiken muun lattioilla ”ylimääräisenä” olevat kuten polttopuusäkit, pahvilaatikot ja henkilövaa’an, sekä viimeisimpänä keittiön tasolla olleen mikron (!!!). Eläinlääkärissä Trio rauhoitettiin ja virtsanäytteestä otetusta liuskatestistä ei mitään suuremmin huolestuttavaa näkynyt. Eläinlääkäri halusi kuitenkin tutkia näytteen vielä tarkemmin (liuskat eivät kuulema kissojen osalla ole 100% varmoja). Näyte ei tarkemman tutkimuksenkaan jälkeen punaisena huutanut tulehdusta, mutta joitain arvoja hieman koholla oli – niinpä Trio sai viiden päivän kuurin tulehduskipulääkettä. (Jonka muuten sain annettua tosi nätisti, se kun ei aina näiden suikeroiden kanssa ole ihan yksinkertaisin tehtävä…)

Vääriin paikkoihin merkkailun vähentämiseksi hankimme myös lisää hiekkalaatikoita. Aiemminhan meillä oli niitä vain kaksi, joka totta puhuen on kyllä aivan liian vähän tällaiselle laumalle. Ja erityisesti tällaisissa ongelmallisissa tilanteissa hiekkalaatikoita olisi hyvä olla saman verran kuin kissojakin + yksi ylimääräinen. Nyt meillä on siis kuukauden ajan ollut täällä viisi hiekkalaatikkoa. Lisäksi ostin Triolle eläinlääkäristä erityisraksua (Royal Canin urinary + calm), josta ainakin jotkut ovat löytäneet apuja merkkailuongelmiin sekä muutoinkin rauhoittamaan kissaa.

Erinäisiä rauhoittamistoimenpiteitähän me myös ollaan tänne kaivattu, jotta saataisin hillittyä ja loppumaan Trion ja Amenin keskinäinen kyräily. Tai siis Trio on se joka kyräilee, ja Amen se joka pelkää. Ja nämä reaktiot minun mielestäni myös vielä jotenkin ruokkivat toisiaan. Olen ollut hieman epäileväisen mielin Feliway-haihduttimia kohtaan, mutta koska niitä eläinlääkärissä suositeltiin kokeilemaan JA sain kommenttina hyviä käyttökokemuksia niistä, niin päätin hankkia niitäkin. Kaksi Feliway Friends -haihdutinta on siis ollut meillä alakerrassa nyt kuukauden päivät. Kaikki keinot käyttöön!

IMG_20181018_170245_705

Näiden toimenpiteiden jälkeen merkkailut rauhoittui osapuilleen ensimmäiseksi viikoksi. Minä valitettavasti jouduin lähtemään kotoa omille menoilleni juuri nuina kriittisinä hetkinä, ehdin siis vaan lääkitä Trion, mutta en sitten voinut jäädä seurailemaan tilannetta sitä seuraavaksi viikoksi. Niinpä sainkin sitten viestiä kotoa, että mikroon kustaan nonstoppina (RIP mikro)Olin jo valmis tekemään Triosta rukkaset heti kotiin palattuani, mutta Jerepä ovelana kettuna oli asentanut keittiöön kameran – ja mikrokusijaksi osottautuikin Amen! Missään muualla ei merkkailupissoja ole tämän kuukauden aikana ollutkaan, paitsi kertaalleen sänkyyn, jonka tekijää ei tiedetä, mutta epäilemme Trioa.

No, tämä mikrokuseskelu (tai nyttemmin keittiöntasokuseskelu) on nyt, onneksi, osoittanut selkeästi kiimamerkkailuksi. Silloin kun Amenilla ei ole kiima päällä, ei merkkailuakaan tapahdu. Kun kiima taas pamahtaa päälle, löytyy lätäkkö. Tämä neitihän aloitti kiimailunsa vasta tänä syksynä, ja ”iloisesti” täällä eletäänkin arkea, jolloin ollaan tyyliin viikko normina ja viikko huudetaan (ja merkkaillaan). NNNGHH.

Toimenpide: varattiin aika leikkaukseen. Leikkuuaika olisi ollut jo heti huomenna, mutta viime viikonloppuna Amen kehitteli jälleen uuden kiiman ja näin ollen aikaa piti siirtää. Kiimassa olevaa kissaa ei siis voi leikata, sillä silloin on olemassa suurempi vaara verenvuodoille. Olen nyt varannut uuden ajan, tarkoituksena kiikuttaa samalla kertaa nämä molemmat rescuekatit leikkuupöydälle. Mutta, koska nämä kiimailut eivät ole mitenkään ennakoitavissa, niin nyt sormia ja varpaita ristiin, ettei tuotakin aikaa jouduta siirtämään!

Mitä muuhun rauhoittumiseen ja kurmotuksen määrään tulee, niin ihmeitä täällä ei sen suhteen ole tapahtunut, mutta parannuksia kyllä. Kuten sanottua, olen itse nyt menneen kuukauden aikana ollut paljon poissa kotoa, mutta Jereltä saamani raportin mukaan kaikenlainen sähinä ja muu perseily on huomattavasti vähentynyt. Ei loppunut, mutta vähentynyt. Harkinnassa on, että ostan haihduttimiin täyttöpullot kun nuo vajaa kuukausi sitten hankitut alkavat olla loppumaisillaan.

IMG_20181015_183649_854

Yhteenvetona siis sanottakoon, että haihduttimet, ruokavalio ja hiekkalaatikoiden lisääminen ovat helpottaneet kuukauden takaista tilannetta huomattavasti. Uskon myös, että merkkailu loppuu kunhan saan kattikarvajalan kiikutettua leikkaukseen. Varovaisesti myös toivon, että leikkuuttaminen saattaisi tuoda apuja Trion ja Amenin kireisiin väleihin. Usein leikatut kissat ovat rauhallisempia, joten josko se toisi Ameniin jonkinlaista zeniä, vähentäisiä pelkoa ja jännitystä. Ja vastaavasti hajut muuttuu, joten josko leikattu kissa ei olisi Trion mielestä niin epäilyttävän ja kummallisen hajuinen. Saa nähdä!

Lisäksi tämän hetkinen hankintalista kuuluu näin:

Mikro

Petauspatja

Hermoja

Etikkaa

Joustoa, rakkautta ja kärsivällisyyttä parisuhteeseen, sillä useimmat näistä perseilyistä ovat sattuneet juuri niihin hetkiin kun minä en ole kotona, ja minä olin se joka kissoja lisää halusi (hupsista)

Palailen taas aiheeseen myöhemmin, toivottavasti aurinkoisin ja iloisin kuulumisin!

Lemmikin omistamisen nurja puoli – onko kissasta luopuminen edessä?

Kirjoittelin lähes vuosi sitten kodittomista kissoista, kun olin päätynyt siihen ratkaisuun, että meille niitä muuttaisi kaksi. Tuolloin esittelin myös meillä jo asuvat kissat, Pikkusen ja Trion. Marraskuun alussa 2017 laumaamme sitten liittyikin kaksi tyttöä: Mustis ja Amen.

Alku meni melko hyvin, mutta erityisesti Amenin ja Trion yhteiselo muotoutui lopulta kinkkiseksi. Amen on siis nuori tytönhupakko, kaunis ja ihana kirjava kissa. Valitettavasti Trion mielestä Amen ei ole ollenkaan ihana, ja jostain syystä jossain vaiheessa Triolla nyrjähti aivoissa ja Amenista on tullut vaanimisen ja kurmottamisen kohde. Tämä ei ole juurikaan helpottanut tähänkään päivään mennessä ja lienee sanomattakin selvää, että Amen sekä myös Trio kärsivät tilanteesta.

43952406_953700988149219_1338359389081305088_n

Olen aina kritisoinut irrallaan juoksevia kissoja, etenkin leikkaamattomia sellaisia. Trio ja Pikkunen tosin saivat juosta irti edellisessä kotipaikassamme, sillä alue oli rauhallinen ja syrjäinen. Tässä asuessa kissat ovat olleet täysin sisäkissoina. Tänä kesänä päädyin kuitenkin joustamaan periaatteistani, ja ottamaan siinä samalla valtavan riskin, ja olen antanut Trion ja Pikkuisen ulkoilla vapaasti. Ajatuksena on ollut, että se voisi rauhoittaa kissojen välillä olevaa tilannetta. Amen saisi lisää tilaa ja vapautta hengailla rentona sisällä ja Trio puolestaan voisi purkaa paineitaan ulkona. Silmin nähden kissat ovat tästä nauttineetkin, mutta se ei varsinaisesti kuitenkaan ole tuonut tilanteeseen ratkaisua.

44032532_298722347645226_5812694011239989248_n

Sillä ongelmana ei ole ainoastaan Trion ja Amenin välit ja jatkuva kaunaisuus. Ongelmana on myös se, että Trio on ottanut asiakseen merkkailla vääriin paikkoihin. Kuukausitolkulla olen zeninä kestänyt ja ymmärtänyt, sietänyt ja sopeutunut siihen, että mitään ei voi jättää lattioille lojumaan. Vaatteet, laukut, kengät, puusäkit ja pahvilaatikot – kaikki kustaan heti. Joutuipa vaakakin siirtymään kaappiin makuuhuoneen lattialta. Jere jo huomauttikin, että on sitä mulla vaan valtavan pitkä pinna…mutta nyt sekin on vedetty liian kireälle. Viime päivinä kun jackpottina Trio on aloittanut myös merkkailemaan KEITTIÖN TASOLLE. Parin päivän sisään olen joutunut pesemään MIKRON kolme kertaa.

Kyseessä on mielestäni selkeästi reviirin merkkailu, ei kipu tai sairaus, sillä Trio käy myös normaalisti hiekkalaatikolla. Reviirin merkkailun taustalla puolestaan on todennäköisesti stressi. Minulla on siis täällä käsissäni kaksi stressaantunutta ja kärsivää kissaa – Amen ja Trio.

Näiden ongelmien myötä ajatuksiin on siis noussut vahvana kissasta luopuminen. Mutta kummasta, Amenista vai Triosta? Minä olen kallistunut siihen puoleen, että jos joku laumasta lähtee, niin se on Trio. Mietin myös, että Trioa ei ehkä voi kodin vaihtajaksi laittaa, vaan ratkaisu olisi lopetus (joka puolestaan tuntuu ajatuksenakin aivan hirvittävän pahalta, sillä tämä neiti 6v on muuten maailman ihanin kissa!). En usko, että stressaavalle kissalle olisi ainakaan hyväksi lisätä stressiä uudella kodilla – tai ottaa riskiä siitä, että ongelmakäyttätyminen jatkuisi uudessa paikassa. Toisaalta olen myös epäilevällä kannalla siitä, että poistuisiko tämä merkkailuongelma ylipäänsä meillä kotonakaan, vaikka Amenista luovuttaisiin. Jere puolestaan pohtii, että onko koko ongelman aiheuttaja Amen ja siitä syystä sille olisi parempi etsiä uusi koti. Nuorelle tytölle olisi ehkä suht helppoakin löytää uusi koti eikä Amenissa siis ole ollut mitään ongelmaa. Tämä ajatus kuitenkin tuntuu väärältä siksi, että näin vuoden jälkeen on lopultakin saanut Amenin luottamaan itseensä, se on antautunut rapsuteltavaksi ja siliteltäväksi täysin – niin nytkö se täytyisi sitten jälleen heittää uuteen, stressaavaan tilanteeseen?

44034950_2142512552450280_6524639923507560448_n

Tällä hetkellä kuitenkin vielä jaksan venyttää pinnaani entisestään, ja antaa aikaa niin kissoille kuin omalle harkinnalle ja päätöksille. Konsultoin kodittomien kissojen parissa sekä eläinlääkärissä työskentelevää tyyppiä, jonka kautta siis Amen ja Mustis meille tuli. Kysyin häneltä olisiko esimerkiksi Feliwayn feromonihaihduttimisesta apua tällaiseen tilanteeseen, olisiko se kokeilun väärti?

Sain häneltä vastaukseksi, että suosittelee kuitenkin tarkastuttamaan Trion varalta myös virtsatietulehduksen pois sulkemiseksi. Pitkittynyt stressi kun kuulema tulehdukselle altistaa ja voi sen laukaista. Niinpä heti huomenissa kiikutetaan kissa eläinlääkäriin. Hän myös suositteli ottamaan Feliway Friendsin käyttöön ja laitoin niitä kaksi tilaukseen samantien.  Lisäksi kaivoin vintiltä kolmannen hiekkalaatikon lisää käyttöön ja annan vanhempien kissojen jatkaa vapaana ulkoiluaan.

44115948_529410230867871_2074065279473680384_n

Voi kun tilanteeseen löytyisi ratkaisu ja minulla olisi täällä onnellinen, sopuisa ja hyvinvoiva lauma taas pian! Yhdestäkään rakkaasta kun ei todellakaan haluaisi luopua tietenkään.

Onko sinulla kokemusta tällaisesta? Mikä tilanteeseen auttoi tai voisi olla avuksi? Kaikenlaiset vinkit ja ylipäänsä ajatukset ja vertaistuki otetaan lämpimästi vastaan – olo alkaa olla aika surkea ja epätoivoinen.