Kissa kukkaruukussa ja muita tarinoita

Meillä on täällä mustavalkoinen kissa, joka asuu sängyn alla perimmäisessä nurkassa. Minusta tuntuu, että hän vain haluaa asua niin. Että hän hengailee siellä, koska tahtoo hengailla, ei siksi, että olisi pakko.

Mustavalkoinen nimittäin käy iltaisin jaloittelemassa jos siltä tuntuu. Se tulee rohkeasti aivan viereeni odottamaan ruokaa jo silloin, kun vasta olen laittamassa ruokaa kuppiin. Se nuuskuttelee ojennettua kättä ja Rikin nenää.

Sitten meillä asuu täällä pieni kirjava kissa. Joka myös tulee kostetusetäisyydelle, mutta puikahtaa karkuun jos yrittää koskettaa. Sen kanssa on saatu pystyyn leikit – leluhiiren tappaminen, paperipallon jahtaaminen, rautalankavänkyrän päässä olevan kissanleluviritelmän saalistus. Se kirjava kuljeskelee päivisin ympäri taloa. Istuu kukkaruukussa, kiipeää kiikkerän kirja-krääsä-hylly-perunalaatikko-minkälie päälle. Roikkuu verhossa ja nuuskuttelee viherkasvia sen näköisenä, että tästä voisi haukata. Eilen aamulla heräsin siihen, että joku tuijottaa. 

Mietin illalla, että joskus tulevaisuudessa saatan vielä kaivata niitä päiviä, kun se oli vain sängyn alla hiljaa.

Picture_20171106_104751836

Trio ja Pikkunen on molemmat noteeraaneet kirjavan ja kirjava ne. Kirjava ei välitä pätkän vertaa, hiimailee niinku tykkää. Mutta Trio on ollut pudota nojatuolista monen monta kertaa pienen kirjavan menoa seuratessaan. Pikkusen ruokarauha on häiriintynyt hetkellisesti.  Esimerkiksi eilen keittiöstä kuulu mussun mässyn, kirjava meni sinne niin kuului Pikkusen närkästynyt KIÄSSSHHHHH ja kun kirjava tuli pois sieltä (ilman mitäääään kiirettä) kuului taas mussun mässyn.

20171106_102958

Meidän lellipentu pikku-Trio näyttää yhtäkkiä valtavan isolta ja aikuiselta. Meidän koti puolestaan näyttää kaatopaikalta (en voi imuroida, koska pienet kissat, hän sanoi itselleen ja sulki silmänsä) ja opintojen eteneminen siltä, että jollakulla on ollut täällä mielenkiintoisempaa tekemistä.

 

Kaksi pelokasta raasua

Eilen keskipäivällä haimme kotiin kaksi kantokopan takanurkassa kyyhöttävää pelokasta kissaa. Haimme ne eläinlääkäriltä, jonne kodittomien kissojen parissa vapaaehtoistyötä tekevä oli ne kuskannut sirutettavaksi ja varmuuden vuoksi ultrattavaksi, ettei kaupan päälle tule mukana pikkuylläreitä.

Eilisen päivän he asuivat sohvan alla.

IMG_20171102_141219_464

Riki oli asiasta innoissaan, joskin illalla piti hieman muistutella mieliin, että liika innostus ei ole hyvästä. Trio ja Pikkunen eivät huomanneet koko eilisen päivän aikana, että taloon on tullut uusia asukkaita. Mama on oikein ylpeä lastensa säkenöivästä älystä. Pientä kummeksuntaa herätti vain kun tarjoilin ruokaa sohvan alle ja sieltä kuului tyytyväinen maiskutus, mutta pönttöuunin päällä lämpö ja uni vei voiton eikä mielenkiinto herännyt sen pitemmälle.

Mustavalkoinen päätti kesken illan kipittää olohuoneen halki makuuhuoneeseen sängyn alle. Tuosta noin vain, sohvalla lojuvasta minusta ja saksalaisesta huolimatta. Pikkukirjava puolestaan rohkaistui useammankin kerran tutkistelemaan sohvan ympäristöä illan ja yön aikana, mutta paineli aina kiireen vilkkaan takaisin sohvan alle. Minä ryömin perässä, lahjoin kalkkunaleikkeleellä ja unohdin tyystin kuinka aikuiset ihmiset puhuvat. Lopulta nostin hänet sohvalle lampaantaljan päälle. Pienen, kiivaasti hengittävän ja tärisevän otuksen. Pian se loikkasikin sohvan viereen parkkeerattuun katolliseen hiekkalaatikoon. Teki tarpeensa ja jäi, parka, pelokkaana sinne kyhjöttämään. Siirsin sen suojaisaan ja pehmeään kissanpesään ja menin nukkumaan.

20171103_140314

(Kuten huomaatte, tulokkaat eivät ole vielä kertoneet meille nimiään.)

Havahduin juuri unen ja valveen rajamailla kolahdukseen. Rävellyksiin, kolinaan. Ehdin nähdä, että mustavalkoinen oli lähtenyt yölliselle tutkimusmatkalla. Annoin mennä ja tutkia. Aamulla nostin koriste-esineitä takaisin hyllyyn ja kaatuneen orkidean takaisin arvokkaampaan asentoon. Mustavalkoista ei näkynyt missään, ei kertakaikkisen missään. Vapaaehtoistyöntekijä olikin kertonut, että mustavalkoinen viihtyy omissa oloissaan ja keksii mitä nerokkaampia piilopaikkoja. Pikkukirjava puolestaan oli muuttanut yön aikana takaisin sohvan alle.

Kului tunti, toinen, monta. Mustavalkoista ei edelleenkään näkynyt missään. Jere tutki uudestaan ne mahdolliset piilot, jotka minä olin jo kertaalleen käynyt läpi. Kurkki kiinni oleviin kaappeihin, tiedä mikä houdini meille on muuttanut! Lopulta se löytyi – mikron takana oli hyvä jemma.

Päivällä molemmat muuttivat sängyn alle. Viiksikarvan vilahdustakaan ei ole nyt iltapäivän ja illan aikana näkynyt, mutta sängyn alle tarjoiltu ruoka on kelvannut.

20171103_140101

Vanhat ja uudet ovat jo huomanneet toisensa, mutta tuttavuutta eivät ole tehneet. Nenäkkäin eivät ole olleet vielä kertaakaan. Trio on välillä osoittanut uteliaisuutta tulokkaita kohtaan kiikaroimalla nurkan takaa kaula pitkällä sinne missä ne oudot otukset ehkä majailevat. Suurimman osan ajasta on kuitenkin ollut välinpitämätön, hoidellut vain omia tärkeitä kissan tehtäviään. Pikkusta puolestaan, yllättäin, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Yllä olevat kuvat ovat parhaimmat, mitä minulla tulokkaista on tähän mennessä tarjolla. Siksi Pikkunen pääsee nyt edustamaan kuvillaan näitä kissa-asioita. Hän nimittäin päätti tänään aamulla kello yhdeksän, että henkilökuntaa ei enää nukuta eikä näin ollen ole tarvetta tyynyllekään.

20171103_091030

20171103_092226

Näihin tunnelmiin. Yritän rakastaa raasut ehjiksi, rohkaista pelottomiksi. Palailen varmasti kuulumisten kanssa jatkossakin. Aiempi postaukseni kodittomista kissoista täällä.

 

Kodittomat kissat

Näillä kahdella kissalla on koti. Pikkusella ja Triolla. Uskallan väittää, että näillä on hyvä koti. Siitäkin huolimatta, että omistajalla on silloin tällöin päiviä, jolloin toisesta voisi tehdä rukkaset ja toisesta karvahatun.

IMG_9654

Trio on neljä tai viisi vuotias. En koskaan muista. Muistan vain, että se tuli meille vuoden ikäisenä kodinvaihtajana. Trio on…kuinka parhaiten kuvailisin, hmm, hieman yksinkertainen. Erittäin rakastava ja hellyydenkipeä. Ei viihdy sylissä ellei itse syliin tule, mutta tullessaan puskee, kehrää, väkkäröi, leipoo, rakastaa koko pienen kissan sydämellään ja kropallaan. Solmuun väännettävä.  Trio on toisaalta hyvin koiramainen kaikkine seurallisuuksineen ja vihellyksestä luokse tulemisineen. Toisaalta niin täydellisen kissa – pönttöuunin päällinen on paras paikka nokosille ja päivittäin saadaan pomppuloikkarallihepuleita ihan vaan siksi, kun ääni päässä niin sanoo.

IMG_20170303_172656_530

IMG_20170504_192914_031

Triolla ja Jerellä on ihan omat juttunsa. Trio käy laittamassa Jeren nukkumaan. Jere menee useimmiten aiemmin nukkumaan kuin minä. Trio seurailee iltaisin mitä tapahtuu ja kun mies siirtyy makkariin, kipittää Trio perässä. Siellä se kymmenisen minuuttia kehrää ja leipoo, ja tulee sitten  pois. Hyvin nukutettu. Trio haluaa myös mukaan yläkertaan pönttöuunin lämmitykseen. Yläkertaan ei ole kissoilla pääsyä, rappukin on suljettujen ovien takana. Mutta pönttöuunin lämmitys on näiden kahden jokin…juttu. Tällöinkin Trio seurailee tapahtumia – jaahas, alakerran pönttöön viritellään tulta. Jaahas, mies liikkuu. Kipikipikipi Trio on eteisen ovella odottomassa yläkertaan siirtymistä (naukukiukkuaa myös, jos eteneminen tapahtuu hänen mielestään liian hitaasti.)

IMG_20161210_143915

12170548_441594572691179_981423031_n

Pikkunen on minun elämäni kissa – ja minä hänen elämänsä ihminen. Suurin osa muista ihmisistä (ja eläimistä ja asioista ja mistä tahansa) on Pikkusen mielestä jotakuinkin perseestä, mutta minun kissani hän on ehdottomasti. Pikkunen täyttää joulukuussa 13 ja hän on ollut minulla pennusta asti. Muiden silmissä, ja minunkin, Pikkunen on erityisen tunnettu hänen ylhäisestä yrmeydestään. Eniten vituttaa kaikki. Anoppi esimerkiksi on nimennyt rakkaan lapseni vittusaatanaksi, hyvin kuvaavaa. Pikkunen ei ole ilkeä eikä paha (saattaa toki räpsäyttää kynsille jos ei mene mielen mukaan, mutta jos kissaa osaa lukea niin tältä välttyy), hän vain näyttää siltä. Ja osoittaa yrmeytensä kyllä. Yleensä vain mulkoillen kaikkea ja kaikkia, mutta joskus osaa vetää nerokkuuden puolelle – esimerkiksi kiipeämällä joka vierailulla juuri sen ihmisen syliin, joka ei pidä kissoista ja vähän pelkääkin niitä (ja kyseessä siis kissa, joka ei mene kenenkään muun syliin kuin minun ja joskus hellyyspäissään Jeren, terkut vaan Tiinalle!).

IMG_20170301_203352

IMG_20170304_084126_436

Minulle voidaan kuitenkin näyttää se helläkin puoli. Kehrätä ja puskea, kiivetä syliin leipomaan. Pennusta asti Pikkunen on nukkunut kerällä minun tyynyni vieressä, ja nukkuu siinä edelleen. Minulla on yksi kuvaava esimerkkikin siitä miten joku ihminen on kissan. Muutimme vuosia takaperin. Minä olin töissä kun oli viimeisten tavaroiden sekä kissojen muutto – Jere muutti ne siis yksinään. Pikkunen oli uudessa asunnossa ollut todella pelokas ja ahdistunut. Kulkenut seinän viertä matalana, ei ollut rentoutunut hetkeksikään. Kun minä pääsin töistä menin tietenkin suorinta tietä tähän uuteen asuntoon. Kissassa tapahtui kuin taikaiskusta PIM! ”Ai sinäkin olet täällä!” Minut nähtyään loppui pelokkuus ja epävarmuus kuin seinään, elämä jatkui täysin normaalina, vaikka kämppä ympärillä muuttuikin.

IMG_20161114_093821

IMG_20170208_110955

Yritin pikaisesti googlettaa tilastoja kodittomista kissoista, mutta en löytänyt. Tilastoja siitä kuinka paljon Suomessa otetaan kiinni kissoja, joita ei kukaan kaipaa. Kuinka moni näistä kissoista jää vaille kotia. Kuinka moni kaunis, terve, pentu, nuori tai aikuinen joutuu piikille, kun kukaan ei välitä. Onneksi en löytänyt tilastoja. Sydämeni särkyisi.

Sydämeni ei myöskään pysty käsittämään, että miten vielä näinä aikoina, 2010-luvun Suomessa, on edelleen kesäkissoja. En ymmärrä, en käsitä. Kesäkissan ottajista minulla olisi paljon painokelvotonta sanottavaa. Totean kuitenkin vain, että olen ollut aina jotensakin sitä mieltä, että ihminen joka ei siedä eläimiä on jotenkin epäilyttävä. Ihminen, joka satuttaa eläintä satuttamisen ilosta tai välinpitämättömyyttään, on paha.

En myöskään pysty käsittämään, että tänäkin päivänä kissojen annetaan juosta irti leikkaamattomina. En hirveästi fanita irtijuoksemistakaan (etenkään kaupunki- tai muilla liikennöidyillä alueilla), mutta leikkaamattomuus menee aivan yli hilseen. Siellä ne viipottaa ja kissat, siis nehän lisääntyy kuin…no, kissat. Pentueita löytyy sitten, jos löytyy, ties mistä kivenkoloista ja heinäladoista ja taaskaan kukaan ei välitä. Ei emosta, ei pennuista. (Tai jos kissa sattuukin tekemään pentunsa kyrpämäisen  omistajansa luo, niin kätevä tapa hankkiutua ei-toivotuista pennuista eroon on esimerkiksi hukuttaa ne tai hylätä muovipussissa roskikseen. Eikä emoa tietenkään edelleenkään leikata.)

Kyllä, kärjistän. Suurin osa ihmisistä kuitenkin, toivoakseni, on varustettuna aivoilla ja sydämellä. Suurin osa kissaihmisistä on, no ehkä hieman vinksahtaneita, mutta varmasti eläimensä hyvinvoinnin puolella. Mutta silti näitä [sensuroitu] tyyppejä on liikaa. Yksikin kaltoinkohdeltu eläin on liikaa.

Törmäsin Facebookissa paikallisen löytöeläinhoitolan sekä heidän kanssaan vapaaehtoistyötä tekevän tyypin ilmoitukseen, että kodittomia kissoja on nyt hoitolan ja sijoituspaikkojen kädet täynnä ja loukutuksia jatketaan yhä. Näköhavaintoja on isosta irti juoksevasta populaatiosta ja vasta osa saatu kiinni ja turvaan. Sydämeni sanoi taas vähän riks ja raks.

Sitten laitoin viestiä. Ilmoitin, että meille mahtuu. Meillä on tarjota loppuelämän koti, rakkautta, lämpöä ja ruokaa kahdelle raasulle. Kerroin, että iällä ei ole väliä – mielellään ottaisinkin nuoria aikuisia tai aikuisia, sillä niille on aina vaikeampaa löytää koti kuin pennuille. Ainoaksi kriteeriksi laitoin, että superarka ei voi olla, kun meillä kuitenkin täällä häärää kaksi kissaa ja yksi aivoton saksalainen. Hoitolassa/sijaiskodissa pidetään kiinni otettuja kissoja (vähintään) viisitoista vuorokautta. Mikäli tämän ajan kuluessa ei kukaan kaipaa kissaa kotiin, on kissan kohtalona joko uusi koti tai useimmissa tapauksissa piikki. Mikäli näitä kahta varaamaani ei kukaan omakseen tunnista niin he muuttavat meille marraskuun alussa. Tällä hetkelle meille on varattuina kaksi kaunokaista: puoli vuotias kirjava tyttö ja aikuinen mustavalkoinen tyttö.

Auttakaa tekin! Jos ei ole mahdollista tarjota kotia sellaista tarvitsevalle eläimelle tai budjetti ei anna periksi rahalahjoituksille eläinsuojelutyölle, niin muillakin tavoin voi auttaa. Monet paikalliset hoitolat esimerkiksi ottavat ilolla lahjoituksena vastaan vanhoja peittoja, tyynyjä, pyyhkeitä ja muita sen sellaisia.

IMG_20170428_073134_657

 

Possu

Kun Riki oli pieni, niin sille ei voinut ostaa mitään leluja, paitsi jotain solmunaruja ja sen sellaisia. Kaikki sellaiset muoviset vinkuvat tai röhkivät se raateli kappaleiksi sekunneissa.

Käytiin Jeren kanssa kaupassa. Minä jäin maleksimaan omia juttujani, Jere omiaan. Korviini kantautui röh röh. Hetken päästä uudestaan röh röh röh. Kiinnitin siihen huomioni ja paikallistin äänen kuuluvan muutamien metrien päästä – juuri sieltä, missä Jere seisoo. Tietenkin.

”Turhaan ostat, se on kaks sekuntia ja possu on riekaleina!” , minä sanoin. Jere ei kuunnellut. Vastasi röh röh ja viskasi possun kauppakoriin.

Possu on asunut meillä nyt kolme päivää. Possu kannetaan mukaan sohvalle. Se tökätään nenällä alas sohvalta, jotta sen voi hypätä nostamaan takaisin sohvalle. Uudestaan ja uudestaan. Possua nuollaan. Sitä röhkötellään. Possu kannetaan illalla mukana makuuhuoneeseen ja Jere kaivaa sen sängyn alta aamulla esiin. Koska possu oli hukassa ja possun takaisin saaminen pistää hännän viuhumaan hulluna. Kun Ihminen palaa asioiltaan kotiin otetaan Possu suuhun ja röhkitään vähän ja esitellään sitä onnellisena vartalon tehdessä S-mutkaa.

Minun possu.

22323426_930654643748197_296013925_n

 

Arkiset ihanat

AAMUT.

Vetkuttelen Jeren kanssa pitkälle aamupäivään sängyssä. Pitkiä yhteisiä kainalointiaamuja on ihan liian harvoin.

Jatkan vetkulointia yksin yli puolen päivän juoden kahvia ja selaten puhelinta.

Huutaa kailotan lopulta olohuoneeseen ”Jere auta, minä en pääse täältä ylös!” ja kikatan kuin teinityttö Jeren tullessa pelastamaan minut tältä ihmisiä kaappaavalta tuplapeittohirviöltä (mikä kammottava kohtalo!).

IMG_20170922_123119_563

PÄIVÄT.

Kerään kasvihuoneesta tomaattien raakileet kypsymään sisälle ja viimeiset yrtit kuivumaan. Suunnittelen viikonlopuksi syksyn pihahommia, kun on kuulema lupailtu AURINKOA. Callunat odottavat portin pielessä. Kasvihuone ja kasvulaatikot ovat antaneet jo kaikkensa. Aika luopua kesästä, valmistella syksy ja valmistautua talveen.

IMG_20170921_155436_624

Nappaan auringonkukan maljakkoon, niiden synttärineilikoiden seuraan, jotka saivat vielä jatkoaikaa suurimman osan kimpusta joutuessa jo roskiin. Niin resuista ja rähjäistä, että sydän sulaa.

20170921_173640

Riemuitsen pumpulipalloista  silkkikanojen tipeistä, jotka ovat kasvaneet jo isoiksi. Otan kuvia ja laadin myynti-ilmoituksia, sillä kersat täytyisi saada maailmalle ennen talvea.

IMG_20170922_132849_016

Osallistun naapurissa talkoisiin ja syön onnellisena emännän laittamaa omenapiirakkaa. Muutama tunti myöhemmin päässäni syttyy lamppu ja pitkät piuhat yhdistyvät – omenapiirakkaa! SOKERITON SYYSKUU! Kauhistun ja minun on välittömästi tunnustettava syntini Pirtin Jennalle. Saan anteeksi.

ILLAT.

Juon punaviiniä ja syön etanoita – taas! Etanat oli luvattu minulle jos olen viikon tupakoimatta. Nyt olen ollut yhdeksän päivää.

Saan ilmaiseksi ja kotiinkuljetettuna pari litraa puolukoita. Puhdistan niitä tyytyväisenä, mietin vispipuuroja ja kuohkeita rahkoja. Mikä perjantai-illan huuma!

Suorastaan villiinnyn perjantaista ja värjään hiuksiani siniseksi. Värjään onnistuneesti myös korvani, poskeni, olkapääni ja molemmat käsivarteni. Värjään myös valkoisen laminaatin, mutta läntti onneksi lähti irti. Siis sitten kun ymmärsin pyyhkiäkin sen kaiken sen sadattelun ja paniikinomaisen ympyrän juoksentelun jälkeen.

Laadin mielessäni to do -listaa ja se kasvaa huikeisiin mittoihin. Sen sijaan, että tarttuisin toimeen päätän katsoa vielä yhden jakson Grace and Frankieta ja jatkan myös Insta-tarinoiden täyttämistä kaikella tärkeällä. Ei sitä ihminen nyt vaan ehdi kaikkea eikä heti!

IMG_20170922_170440_135

 

Älyttömyyksiä

Julkaistu Lilyssä 23.6.2017

…kuljen kotona pitkässä villatakissa ja villasukissa, mutta polvimittainen hame pitää olla, koska on kesä. Jopa sisällä on melkein liian viileää vippastella hame päällä, mutta pönttöuunin lämmitys ei tule jääräpäällä kysymykseenkään, koska on kesä.

…palelen siis kotona, mutta silti suunnittelen Jeren kanssa innoissani heinäkuussa viikon reissua Pohjois-Norjaan Jäämeren rantaan telttailemaan. Telttailemaan. Jäämeren rantaan. Mutta ohhh niitä karuja maisemia ja pieniä kalastajakyliä ja pikkuruisia värikkäitä torppia ja ohh mitä kaikkea! Minulla ei siis vielä ole harmainta aavistusta tarkemmin siitä mihin sinne Jere meitä suunnittelee vievänsä, mutta ohh ohh!

IMG_20170621_194821_914.jpg

…tämän iltainen viimeinen luento käsitteli lapsen huoltajuuteen ja tapaamisoikeuteen liittyviä asioita, edeten tuomioistuimen käsittelyihin ja riitatilanteiden sovitteluihin asti. Olin jo aivan rättipoikki tämän päivän opiskeluista ja huomasin ajattelevani, että lopuuuuuu jo, että pääsen korkkaamaan oluen. Nauratti vähän, aaaa ihanaa mullei oo lapsiaaa saan juoda olutta keskellä viikkoa eikä tarvii tapella isipapan kanssa yhtään mistään saati ajatella mitääääään muuta kuin omaa etua (huom! tämän koko viikon luennot ovat käsitelleet lastensuojelullisia lakipykäliä lähtien YK:n lasten oikeuksien sopimuksista, isyyden tunnustamisia yms. asioita), mut sit iski ihan hirveä syyllisyyspistos – hui kauhee millainen ammattilainen minä olen tai minusta tulee kun tälleen opiskellessa jo oon tällee ihan empatiakyvytön kyrpä.

…sitten minua rupesi naurattamaan vähän lisää, kun tajusin oman ajatuskuvioni järjettömyyden ja sen, että minun ei tarvitse tuntea lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä asioista syyllisyyttä eikä tyytyväisyys omaan elämään tee minusta empatiakyvytöntä kyrpää.

IMG_20170603_143537_932.jpg

…Hertta-kananen on hautonut reippaan kaksi viikkosen ja joka päivä me nostetaan kana kakalle, syömään ja juomaan. Kyllä. Näin tehdään. Mitä järjen köyhyyttä? Kai sitä luulisi, ettei mikään elukka itseään näännyttäisi hengiltä! Mutta koska Hertta on äärimmäisen tunnollinen hautoja ja minä taipuvainen katastrofiajatteluun ja koska Hertta ei käsittelystä häiriinny ja minä nukun yöni paremmin, niin me kakatamme kanaa.

…pesimme myös Silkkikukko-kukkoselta persauksen kylpyhuoneessamme lämpimän suihkun alla.

…askartelen bujoon opiskelusuunnitelmaa heinäkuulle, jotta varmasti muistan ja ehdin tehdä kaiken sen mitä itse itselleni olen asettanut tehtäväksi ja mitä kurssiin/kursseihin sisältyy. Saan hujahtamaan hommaan reippaasti yli tunnin, vaikka oikeasti niiden tärkeiden muistiinpanojen ylöslaittamiseen menis ehkä viis minuuttia. Priorisointia…

IMG_20170614_140121_026.jpg

Huomenna painutaan mökille ja siellä aion olla ihan älyttömän viineissäni, älyttömän ähkyssä, älyttömän onnellinen ja älyttömän vapaalla ja jos en tee mitään älytöntä, niin ainakin ajattelen!

Ihanaa juhannusta kaikille ❤