Jonkinlaista kevätliikehdintää

Minä olen jo jonkin aikaa ihastellut (ja ärsyyntynyt ja karahtanut kateudesta vihreäksi) kun pitkin somea pukkaa kuvia jos vaikka mistä krookuksista ja leskenlehdistä ja helmililjoista ja pulleista silmuista, jotka ovat hetkenä minä hyvänsä valmiit avautumaan pikkiriikkisiksi hiirenkorviksi. Tästä ilakoinnista jatkumona some on myös siirtynyt tuuttaamaan kuvia multapurnukoista, istutushommista ja parhaimmillaan jo purnukoista työntyvistä iloisen vihreistä piipoista ja sirkkalehdistä.

Ja mitä mie oon tehny? No lähinnä kaivanu napaani.

57251249_280139139560954_2852202753806041088_n

Puolustaudun sillä, että meidän piha on yhä edelleen lumen peitossa. Ikiroutainen ja ikijäinen. Takapihamme on varsin varjoisa, koska tonttiamme reunustaa kaupungin puolella kasvavat puut. Puut on sikäli iloinen ja ihana asia, mutta kyllä sitä lämpöä ja valoa vähän enemmän omaan pihaan kaipaisi. Meinaan vaan, että kun tuolta reilun tuhannen neliön tundralta työntää välillä nokkansa ihan vaan vaikka kilometrinkin säteelle nii hertsyygelis siellähän on kevät jo ties miten pitkällä! Joten siis, koska omassa pihassa on talvi, niin myös keväthepulini on uinunut vielä rauhaisaa talviuntaan.

Kunnes sit tosiaan tuli tuutin täydeltä somea ja kunnes myös poistuin omalta tontiltani. Johan vaan rupes kutisemaan meikäläisenkin korvien välissä. Aloitin raahaamalla seitsämän ruukullista pelargonioita kellarista talvehtimasta. Tähän mennessä valon ja kastelun ja lämmön yltäkylläisyydessä niistä on lähtenyt heräilemään uuteen nousuun vain kolme. Anoppi kysäisi, että kastelinko niitä talven aikana. Mikä typerä kysymys. En tietenkään kastellut. Sen enempää kuin niitä jorinin juurakoitakaan, joita en edes muistanut viedä kellariin saakka, vaan unohdin ne koko talveksi lämpimän eteisen nurkkaan sankoihin (pointsit siitä, että muistin ne kuitenkin kaivaa syksyllä ylös!). Näistä murusista osa oli kuitenkin lähtenyt ihan issekseen kasvuun! Kyllä, siinä pimeässä, kuivassa ja lämpimässä nurkassa. Niinpä kun nyt kerta tähän höyräkkään heräsin minäkin mukaan, niin laitoin ne multaan ja keittiömme alkaa tätä nykyä muistuttaa kasvihuonetta ja kaikenlainen laskutila niinku esim öö astioille alkaa käydä vähiin.

Olen parhaillaan keskellä viiden yövuoron putkea, joten en pääse sekoilemaan kauppaan siemenhyllyille tai oikeastaan kauppaan muutenkaan. Siksi, koska nukun ja siksi, koska silloin kun en nuku niin mies on vuorostaan töissä. Niinpä kirjoitin miehelle sellaisen riisutun, mun mielestä ihan asiallisen ja ei-vaativan, ostoslistan. Kun ajattelin, että minun sekapäisyyksiin se ei ehkä jaksa lähteä ja etsiä pussien seasta miljoonaa eri juttua ja sitäpaitsi enhän edes voi tietää mitä haluan ennen kuin näen.

Ostoslista kuului seuraavasti:

Multaa

Kukkien siemeniä, ainakin köynnöskrassia ja kiinanasteria

Yrttien siemeniä, ainakin basilikaa, tilliä, sitruunamelissaa

Mies tuli takaisin kotiin vielä riisutumman version kanssa:

Multaa.

No jaahas. En siis päässyt täyttämään keittiön viimeisiäkin vapaita tiloja purkeilla ja purnukoilla ainakaan vielä tässä vaiheessa. Multamania oli kuitenkin yltynyt pään sisällä ja sormenpäissä sen verran voimakkaaksi, että jotainhan sitä oli nyt hitto vieköön tehtävä. Päädyin siis vaihtamaan mullat muutamaan pienempään viherkasviin, suihkuttelemaan ne ja siirtelemään osan isompiin ruukkuihin. Isommat rehut saavat odottaa kevään saapumista meidänkin pihaan. Ovat sen verran kookkaita ja työläitä käsitellä, että mieluummin hoitaa niiden osalta mullanvaihdot ja suihkuttelut pihalla kuin raahaa niitä yläkertaan kylppäriin saati levittelee sitä jäätävää mullan määrää pitkin lattioita.

Yksi viherkasveista oli varsinainen mysteerirehu. Olin pelastanut sen vuos-pari sitten matkalta roskalavalle. Sen verran olin kyseisestä kasvista jo itse oppinut, että lehtiä siitä ei kannata mennä nyppäisemään irti – se nimittäin valuttaa rikki menneestä kohdasta valkoista mähmää, joka tarttuu joka hemmetin paikkaan kuin pikaliima. Nyt tässä keväthöyräkässä minulle sitten selvisi kyseisen rehun nimikin: nukkatyräkki. Hauska nimi, mutta ei siinä suinkaan vielä kaikki. Opin nimittäin myös, että tämä kasvi kasvattaa hedelmiä, jotka sitten yks kaks poksahtavat auki ja sinkauttavat siemenet ympäri kämppää metrien säteellä. Tästä syystä nukkatyräkkiä kutsutaan myös lempinimillä ”paha poika”, ”tuhma poika”, ”merimiehen syrjähyppy” ja ”seksipalmu”. Että semmosta. Sain tästä rehusta eroteltua kaksi uutta pikkiriikkistä alkua, joten juu, seksipalmuja täällä sitten vaan kasvatellaan!

#seksivau

58375192_2448766405187964_5951850930155552768_n

Kunhan yövuorot on lusittu niin suuntimana on toivottavasti kauppa ja sieltä niitä siemeniä ja lisää multaa. En todellakaan tiedä mitä haluaisin tänä keväänä ja kesällä laitella kasvamaan, mutta eiköhän ne pussukkahyllyt minulle sen kerro, ja myöhemmin myös taimi- ja kesäkukkakaupat kunhan ne avaavat ovensa. Pelastin roskalavalle menolta myös pahvilaatikollisen eri kokoisia saviruukkuja ja mielessä siintää ainakin jonkinlainen ruukkupuutarhan tapainen johonkin nurkkaan pihaa… ❤ Mainittakoon, jos siis ei vielä tullut selväksi, että viherpeukaloni on varsin rento ja suurpiirteinen. Ja ilmeisen savolainenkin: jottain suattaa tapahtua tai suattaapi olla tapahtumattakin!

 

 

 

Saamattomuuden next level

Reipas viikko sitten kirjoittelin siitä miten on hirvee kiire olla kiireetön. Kun mikään, niin kuin esimerkiksi opiskelu, ei oikein nappaile ja elämä on yhtä lojumista. Nyt tulin sitten kertomaan, että minkäänlaista muutosta ei ole tapahtunut. Olen tässä nyt kolme päivää komennellut itseäni tarttumaan siihen viimeiseen tehtävään, mutta – kuten arvannette – edistystä ei ole juuri tapahtunut. Word on edelleen visusti kiinni. Luin kuitenkin vaaditun artikkelikokoelman ja tein merkintöjä, mutta kun se ei nyt vaan hitto vie puhuttele minua mitenkään. En saa yhtään mitään kipinää enkä ídeaa kirjoittamiselle.

Nyt komentelen itseäni neljättä päivää. Yritän tolkuttaa, että hei, mun ei tarvii kuin kirjoittaa se. Pohjalla on niin hyvät arvosanat kyseisestä kurssista, että tässä riittäis ku vaan tekis jotain, sais tekstiä aikaseksi sen kuus viiva kaheksan liuskaa. Ei tarvii pusertaa timanttia. Riittäs, että tehtävä palautus, sais arvosanan (huonompikin kuin pörrrrfect riittää) ja sitä myöten lopullisen opintosuoritusotteen menemään liitteiksi hakuihin.

Ois ihan hirveen kiva jos mä nyt osaisin heittää tähän jotain hirveen älykästä analyysia siitä, että mistähän tämä johtuu tai sitten löytää sen viisasten kiven, jolla tämän saisi loppumaan. Mut ei. Mä vaan märisen miten aikaansaamaton vätys olen, miten kaikki tuntuu niin epäkiinnostavalta ja koirakin oksensi vasta pestylle matolle. Istahdan koneen ääreen, että nyt NYT minä aloitan, ja kuitenkin huomaan samalla liike-energialla kellahtavani kyljelleni, avaavani Wordin sijaan puhelimen ja tulevani surulliseksi Notre Damesta ja hämmentyneeksi siitä, että miksi Instani kiinnostaa yhtäkkiä hengellisiä miehiä raamatun sitaatteineen.

56852836_545129356011093_1567159770182320128_n

Mut hei oikeestaan jotain muutosta on kuin onkin tapahtunut tässä reilun viikon sisään. Minä nimittäin vein lojumisen ja saamattomuuden ihan nextille levelille. Oon siis myös sillä tavalla hirveen tarmokas ja ahkera kodinhengetär, että olen jo kauan haaveillut siitä josko meillä edes joskus siivoaisi Joku Muu. Nyt päätin sitten tehdä asialle jotain ja laittelin parille siivousfirmalle viestiä, että kuinkakohan kauan mahtaisi mennä meidän tönön perussiivouksessa ja mitäköhän tuo kustantaisi. Tällä hetkellä olen viestittelyn kanssa siinä pisteessä, että yritämme sovitella kalentereita yhteen, jotta siivooja pääsisi tekemään meille niin sanotun kartoituskäynnin, jolloin nähtäisiin siivouksen tarpeet ja siihen todellisuudessa kuluva aika.

Arvostan omaa vapaa-aikaani ja mukavuuttani niin korkealle, että ehdottomasti palkkaan meille siivoojaan mikäli hinta on kohtuullinen, eli siis minun kukkarolleni sopiva. Mulla leikkaa kiinni tämän pölyn ja karvan määrän kanssa ja vihaan pölyjen pyyhkimistä. Ja muutenkin edes osan vapaa-ajastani mieluusti käytän johonkin muuhun kuin kämpän puunaamiseen. Ja oh hoi sitä puunattavaa tässä kämpässä riittää, joten jos vaikka pari kertaa kuukaudessa sen tekis joku muu ku minä, niin ois unelma.

Toinen juttu, jonka päätin hommata vähentämään vitutusta  helpottamaan arkea on robotti-imuri. Jere tosin oli sitä mieltä, että se parka pyörii meidän lattioilla maksimissaan kaksi sekuntia ja tilttaa. No höh. Tilasin silti. Minä jo nykysellään rakastan suunnattomasti tiskikoneen ääntä muuten hiljaisena koti-iltana, joten robotti-imuri saanee olotilani vähintäänkin euforiseksi.

Nyt kun joku vielä kertos mulle mistä sais esseenkirjoitusrobotin. Gigantissa ei ollu.

Henkseleiden paukuttelu -postaus

Kaikesta märinästä, murinasta, jaksamisen rajallisuudesta ja selittämättömästä kiukusta huolimatta tämä viikko on ollut aivan uskomattoman hyvä. Ja nyt on vasta torstai! Ja huomenna heti mun yövuoron jälkeen lähdetään viikonlopuksi mökille! Siis jos vaan mahdollista, on viikko siis muuttumassa vieläkin paremmaksi.

Niinpä päätin olla nyt oikein superylpeä itsestäni, tästä viikosta ja tekemisistäni ja oikein hehkuttamalla hehkuttaa ja hieroa teidän naamaanne kuinka upea minä olenkaan.

52601799_565513353914761_3241195390594187264_n

Viikon kohokohta: keskiviikkona sain tiedon, että ruotsin kurssi meni läpi! Suullisen osuuden läpimenosta tiesin jo viikonloppuna, mutta kirjallisen tentin osuus jäi vielä nakertamaan takaraivoon ja odottavan aika oli t o d e l l a pitkä. Kurssi meni läpi rimaa hipoen, mutta ah, se riittää! Tämän tiedon myötä oloni kepeni huomattavasti. Huomaan, että vaikka minulla on miljoona muutakin asiaa työn alla, oli tämä se kaikista ahdistavan, stressaavin ja mieltä syövin. Nyt on taas niin paljon helpompi hengittää.

Keskiviikko oli muutenkin hieman liian jännittävä päivä. Tiistai-iltana, ennen yövuoroon lähtöäni, työkaveri viskasi viestillä: haluaisitko tenttiä huomenna aamulla lääkelaskut ja lääkehoidon teorian, sain esimiehiltä valtuudet toimia tentin vastaanottajana ja tulen itse aamuseiskaan töihin. FAAAAK! Opintovapaan jälkeen minun osaltani nämä olivat siis jääneet roikkumaan ja alkuperäinen tarkoitus oli, että tentin ne maaliskuussa. Yövuoroa tekevänä aikataulutus on varsin haastavaa ja noh, pitäähän näiden asioiden olla kirjoissa ja kansissa. Eipä siinä sitten mitään – tartuttava siihen on silloin kun kerrankin aikataulut sopivat. Tiistai-iltana klo. 23 avasin tenttimatskut ekaa kertaa ja aamulla klo. 7 yövuorosilmillä ja -aivoilla tein tentit. Molemmat meni läpi kerralla.

No okei. Pitäähän nuo asiat ihan oikeasti osata ja tietää ihan jo näin lähes seitsämän vuoden työkokemuksellakin. Mutta olen myös vakuuttunut siitä, että avoimen yliopiston opiskelut ovat kehittäneet minua hurjasti oppijana. Kun materiaalia on paljon ja aikaa vähän, auttaa opitut opiskelutekniikat. Sitä osaa jotenkin ihan eri tavalla seuloa ne olennaiset ja epäolennaiset, keskittää huomionsa tärkeisiin ja vain silmäillä ne muut sata asiaa – tavallaan käsillä olevan matskun osaa skannata. Lisäksi uskon, että ajatteluni laatu sekä kyky vastaanottaa tietoa ovat kehittyneet.

Viime yönä sain myös SEN SAATANAN SOSIOLOGIAN KIRJALLISUUSTEHTÄVÄN VALMIIKSI ja tänään iltapäivällä herättyäni säädin asetukset kuntoon, klikkasin palauta-painiketta ja KIITOS NÄKEMIIN. Ihmeiden aika ei ole ohi, sano.

Viime yönä myös annoin palautetta kirjoittamisen kurssin kaikista opiskelukamujen draamakohtauksista, vaikka deadline on vasta maanantaina. (Oma lehmä: haluan olla viikonlopun tekemättä yhtään mitään opiskeluun viittaavaa.)

Ja tänään sain myös ensimmäisen palautteen omasta draamakohtauksestani! Se oli pelkkää hyvää, ei yhden yhtä kritiikin sanaa. Okei, kolme palautetta on vielä saamatta, mutta aion nyt suvereenisti leijailla tällä. On muuten vaikeaa kirjoittaa draamaa, kun pelkällä dialogilla pitää pystyä luomaan jännitettä, tunnelmaa, henkilöiden persoonaa ja henkilöiden välistä suhdetta. Mut näköjään mä nyt vaan on ihan pro.

Yövuorojen täyteisellä viikolla sain (saimme) myös kotikolomme kuosiin ja järjestykseen. Kaikki to do -listan hommelit on suoritettu, ja kotimme kiiltää, on karvaton, mähmätön ja raikas (ehkä viikon ajan). JA ARVATKAA MITÄ? Tänään vietiin myös NE MATOT lopultakin pesulaan! Haha! Kätsysti voidaankin levitellä puhtaat matot lattioille juuri kun loskaisenrapaiset kevätkelit alkavat.

53207649_2016373068480288_6668608743392935936_n

Huh huh ja pauks pauks! Näin upea minä olen. Jos vielä kovin näitä näkymättömiä henkseleitäni paukuttelen, niin ne venyy vanuu ja ratkee liitoksistaan. Niinpä nyt on sinun vuorosi – kehu itseäsi oikein olan takaa, kuinka mahtava tyyppi oletkaan!

Täynnä kaikkea

Elämä on nyt hirvittävän täynnä kaikkea. Lähinnä opiskelua, töitä, deadlineja, papereita, kansioita täynnä papereita, aivoja täynnä ajatuksia ja sitten taas aivoja täynnä ei yhtään mitään. Koti on täynnä karvaa ja pölyä ja epämääräistä möfnää ja tekemättömiä töitä ja syli liian harvoin täynnä toista.

Päiväni Jyväskylässä ovat nyt myös toistaiseksi täynnä. Tai ainakin toivottavasti, huomenna selviää tuleeko tarvetta mennä vielä uusintakierrokselle ruotsin kirjallisen tentin kanssa. Viime viikonloppuna suullinen osuus kurssista meni läpi, ja sen jälkeen sydän ei ole ollut enää ihan niin täynnä huolta ja hartiat painoa. Jyväskylän reissuja ei siis ainakaan tälle keväälle eikä kesälle ole enää tiedossa ainakaan opiskelun merkeissä, tähän ja tuleviin hetkiin haalitut kurssit tapahtuvat kaikki verkossa.

IMG_20190215_093845_289

Ulotin organisointimonsterini, listahirmuni ja delegointidiktaattorini opiskeluista ja työmaailmasta myös kodin rauhaan, ja keittiön pöydällä komeilee nyt viikkosiivouslista. Siis kirjaimellisesti viikkosiivouslista. Kyseessähän olisi siis oikeasti vaan astetta (tai kahta, kröhöm) kattavampi suursiivouspäivä, mutta koska aikaa ja jaksamusta ei ole, ripottelin tekemättömät työt viikoksi. Niin siellä komeilee nyt kivasti minun työt, sinun työt ja meidän työt. Sujuvasti latelin myös suustani, että tuosta voit sitten viivailla yli sitä mukaa kun hommelit on tehty ja tavoitehan on sitten perjantaihin mennessä.

Että juupasen juu. Normaalisti minä huolehdin meillä tönön siisteystasosta, mutta viime aikaisten kiireiden ja suoranaisen laiskuuden vuoksi siisteystaso on jämähtänyt pysyvästi kohtaan terveysuhka. Niinpä kunnolliselle räjäytykselle on nyt tarvetta eikä (mielen)terveys enää kestä vain imurilla huitomista keskilattioilla joskus ja jouluna. Oli muuten yllättävän rentouttavaa ja vapauttavaa hinkata jotain, en halua tietää mitä se on joskus ollut, länttiä roskiskaapin seinämästä.

Picture_20190216_151256711

Tämän viikon, siis maanantaista perjantaihin, paiskin yövuoroissa. Siinä sivussa iltaisin laitellaan kotia kuntoon, ja öisin töiden lisäksi piirrellään punaisia väkäsiä tehtyihin opiskeluhommeleihin. Tavoitteet siis on ainakin kovat, hah! Ainakin yksi kammotuskurssihirvitys on jo lähestulkoon selätetty – enhän tuota olekaan kierrellyt ja vältellyt kuin, ömmm, vähintääkin vuoden päivät.

Vertailukohtana sanottakoon, että väsäsin murto-osassa aikaa läjään kakskytviis sivuisen kandidaatin tutkielman miljoonine lähteineen, siitä mitä olen onnistunut kuluttamaan tämän 6-7 sivuisen oppimistehtäväni ja yhden kirjan äärellä. Tänä yönä joka tapauksessa sain suomennettua itselleni loputkin tarvitsemani tuosta kirjan hirvityksestä, ja nyt enää tarvitse nitoa teksti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Suostuisikohan kirjasto myymään kyseisen opuksen minulle ihan vaan siksi, että voisin tuikata sen tuleen?

Joka tapauksessa, tuon tehtävän palautuksen jälkeen on olo taatusti kevyempi ja hymy mahdollisesti vielä herkemmässä kuin ruotsin kurssin jäljiltä. Perjantaina, yövuorojen loputtua ja viikon tavoitteet saavutettua, voisi hyvinkin tulla kysymykseen jälleen pako korpikuusen kannon alle. Siellä on elämä täynnä pelkkää hyvää ja kaunista,

#16 Adventtileipä

Joinakin vuosina minuun iskee järjetön kodinhengetärkohtaus ja häärään keittiössä valmistamassa itselle sekä joululahjoiksi kaikkea mahdollista pipareista ja sinapista paholaisen hilloon ja jos syötävät ideat loppuu, niin keittiön kaapeista löytyy sitten tarpeet vaikka ihokuorintaan tai jalkakylpypommeihin.

Joinakin vuosina sitten taas ei iske. Tämä vuosi on oivallinen esimerkki siitä.

Tämä leipäresepti sekä kuvat ovat peräisin siltä vuodelta, kun meidän keittiössä  kävi kuhina ja pöhinä kun jouluhulluus oli syönyt aivot ja viskonut tilalle hiplettiä, tiptappia, piparkakkumaustetta ja ylitsepääsemätöntä tahtoa tehdä kaikkea mahdollista itse. Vaikka resepti onkin siis esitelty blogissa jo aiemmin niin ei se haittaa, sillä kunnollinen vuokaleipä ei mene koskaan pois muodista!

Vuokaleipää tehdessä minulla on tapana säätää vähän yhtä sun toista. Reseptejä en revi päästäni, vaan seuraan (melko) orjallisesti nesteen, suolan, siirapin/sokerin ja sen sellaisten määriä. Jauhot kuitenkin yleensä laitan näppituntumalla ja jos ohjeessa on reilusti vehnäjauhoja tykkään korvata ainakin osan sen määrästä esimerkiksi sämpyläjauhoilla. Lisäksi viskon leivän sekaan mitä milloinkin kaapista sattuu löytymään, kuten auringonkukansiemeniä tai kuivattuja karpaloita.

Niinpä sävelsin hieman tämän adventtileivänkin kanssa. Alkuperäinen resepti sisälsi taikinan osalta kookoshiutaleita ja koristeluun oli käytetty cashewpähkinöitä. Sooloilin sen verran, että vaihdoin kookoshiutaleet auringonkukansiemeniksi (koska kookos leivässä kuulostaa epäilyttävältä) ja cashewpähkinät pähkinäsekoitukseen kivemman ulkonäön vuoksi. Lisäksi kannattaa tsekkailla leivän kypsymistä, sillä meidän uunilla ei mennyt kuin noin 35min kun leipä olikin jo valmis. 🙂

dsc_0008

dsc_0015

Mutta siis, mikäli rrrrakastat vuokaleipää ja varsinkin jos tykkäät makeasta leivästä, siis t o d e l l a makeasta leivästä, niin tämä kannattaa ehdottomasti laittaa kokeiluun!

ADVENTTILEIPÄ

Ainekset

100 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia

1 dl fariinisokeria

2 kananmunaa

2 ½ dl kermaviiliä

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 dl auringonkukansiemeniä

1 dl rusinoita

Vuokaan

voita tai margariinia

vehnäjauhoja

Koristeluun

1 dl pähkinäsekoitusta

Vatkaa rasva ja fariinisokeri. Sekoita joukkoon munat. Lisää muut ainekset. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun vuokaan (tilavuus 1½-2 litraa). Ripottele pinnalle pähkinät. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa.

#12 Soodataikinasta joulukoristeita

Ihanan keveitä ja hempeän vaaleita joulukuusenkoristeita saa tehtyä soodataikinasta. Näitä voi tehdä lasten kanssa (ihan pienten kanssa en suosittele, taikina on hieman hankala käsiteltävä) tai sitten ihan vaan yksin niin kuin eräs jouluun höpsähtänyt nainen teki inspiraation iskiessä keskellä yötä. Kaikki tarvittavat aineet löytyvät, no jos nyt ei omasta kaapista, niin ruokakaupasta. Niin ja nämähän taipuvat moneen tarkoitukseen jos nyt ei kuuseensa näitä tahdo killumaan; mielestäni kiva (pikku)joululahjaidea tai vaikka somisteeksi joulukorttiin tai –lahjaan.

Soodataikina

1dl maissitärkkelystä

2 dl soodaa

1,25 dl vettä

Kaulin & muotteja

Pitsiliina, kuviolautasia tai liinoja muotoiluun

Puutikku

Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Sekoita ainekset keskenään ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. Massa on valmista muotoiltavaksi jäähdyttyään. Kauli soodataikina mielellään muovialustan tai liinan päällä noin 0,5 cm ohueksi levyksi. Paina kuvioita pitsiliinalla tai kuviolautasen pohjalla (esim.kastehelmi) ja muista tehdä reijät ripustuslenkeille. Anna valmiiden koristeiden kuivua yön yli huoneenlämmössä tai 75 asteessa uunissa noin 1h.

Omia vinkkejä ja havaintoja koristeiden tekemisestä:

– Taikinaa ei saa päästää kuivaksi/liian kiinteäksi (töissä kävi näin) – painokuviointi ei onnistunut, taikina halkeili. Muutoin koristeet onnistuivat kyllä.

– Liian löysä/kostea taikina (näin kävi minulle) puolestaan tarttuu joka paikkaan – ratkaisin ongelman hieromalla maizenaa kaulitun taikinan + kuviolautasen pohjaan jolloin käsittely onnistui.

– Tee koristeet SUORAAN sille alustalle jolla aiot ne kuivattaa, oli se sitten uunissa tai huoneenlämmössä. Koristeiden siirtely ei onnistu.

– Jos et halua tehdä painokuviota/kuviointi ei jostain syystä onnistu voi koristeet tuunata myös niiden kuivuttua (jos ei pelkkiä valkoisia läkkäröitä siis halua). Töissä esimerkiksi maalasivat osan sydämistä punaisiksi ja osa sydämistä sai valkoiseen pintaansa hopeista glitteriä ja/tai hopeisia tähtiä.

–  Ei näistä nyt niin kauniita tullut mitä olisin toivonut, mutta ovatpahan edes itsetehtyjä! Nimim. wannabe-martta

Olen julkaissut tämän ohjeen kuvineen jo vinkkeineen kaksi vuotta sitten Lilyssä, mutta koristeet tulevat meillä käyttöön tänäkin vuonna ja ovat edelleen ihan yhtä ihastuttavia. Lisäksi näihin liittyy yksi riemastuttava joulumuisto:

Älä jätä läkkäröitä kuivuttuaan hellan päälle pellille jos taloudessanne asuu makealle persoja tyyppejä. Ai miks? Minä sain töihin Jereltä viestin, että ”ne pellillä olleet valkoset jutut ei olleet hyviä.” Pfffhfhfhhh… :’D

 

 

 

#7 Amerikkalaiset inkivääripiparkakut

Useana vuonna meillä on ollut perinteenä, että minä pyöräytän piparkakut meille itsellemme, mutta myös kotikotiin. Yleensä olen keittiössä varsin saamaton ja laiska mukavuudenhaluinen ja tehokkuuteen pyrkivä, ja leiponut piparit ihan vaan valmistaikinasta. Tässä parina aiempana vuotena päätin kuitenkin yllättää niin itseni kuin muutkin ja väsätä taikinankin itse, sillä sain käsiini mielenkiintoisen ja herkullisen kuuloisen ohjeen amerikkalaisiin inkivääripiparkakkuihin.

46654911_267804287266877_5869120471236083712_n

Tässäpä siis jakoon tämä herrrrkullinen ohje pipareihin, joiden ihastuttavan raikas maku tulee raastetusta sitruunan kuoresta ja inkivääristä. Näiden koostumus on jollain tapaa ”sitkaampi” kuin perinteisessä piparkakuissa.

AMERIKKALAISET INKIVÄÄRIPIPARKAKUT (n.100 kpl)

1 dl vettä

2 dl tummaa siirappia

300 g voita tai margariinia

1 rkl soodaa

1 sitruunan raastettu kuori

2 rkl jauhettua inkivääriä

10-11 dl vehnäjauhoja

2 dl fariinisokeria

2dl hienoa sokeria

+ koristeluun 75 g manteleita halkaistuna jos niin haluaa

Paloittele rasva kuumaa kestävään kulhoon. Kiehauta vesi ja siirappi kattilassa ja kaada seos rasvan päälle. Sekoita kunnes rasva on sulanut ja anna seoksen jäähtyä. Sekoita keskenään jauhot, sooda ja inkivääri ja lisää ne siirappi-rasvaseokseen yhdessä raastetun sitruunan kuoren kanssa. Sekoita taikinaksi. Peitä kelmulla ja anna maustua jääkaapissa vähintään vuorokausi.

Sekoita fariinisokeri ja hieno sokeri keskenään. Levitä seos leivinpöydälle. Pane taikina päälle ja vaivaa sokeri taikinaan joukkoon. Rullaa taikina pötköiksi ja leikkaa paloiksi. Muotoile paloista pyöreitä pikkuleipiä ja laita ne leivinpaperille uunipellille. Koristele mantelinpuolikkailla. Paista 150 asteessa 20 minuuttia. Anna piparkakkujen jäähtyä pellillä.

Sokeriseoksen vaivaaminen taikinaan vie hetken, mutta onnistuu kyllä. Suosittelen jakamaan taikinan pienempiin osiin ja pehmittelemään taikinaa siten ensin. Lisäksi minä ohjeesta poiketen olen kaulinnut taikinan ihan perinteiseen tapaan ja käyttänyt muotteja. Herkullisia hetkiä teille!

Resepti julkaistu aiemmin myös Lilyssä kun vielä bloggasin siellä