Kasvishaaste pöytään Satokausikalenterin innoittamana! (+ ARVONTA!)

Picture_20181019_134458441

Picture_20181019_134534494

Yhteistyössä satokausikalenteri.fi kanssa

Vuosi sitten ostin elämäni ensimmäisen satokausikalenterin vuodelle 2018. Ihastuin tuolloin välittömästi tyyliin, jolla kalenteri oli tehty. Ihaniin, lämpöisiin kuviin ja tietenkin koko kalenterin pääpointtiin – vuoden jokaisen kuukauden listauksiin siitä mitkä vihannekset, juurekset, hedelmät, marjat ja sienet ovat parhaimmillaan juuri nyt meillä ja maailmalla.

IMG_20181019_135740

Picture_20181019_135252963

Jokainen varmasti tietää nämä perusjutut: satokaudellaan kasvikset ovat maukkaimmillaan sekä edullisimmillaan. Kalenteria seuraamalla on siis mahdollista helliä niin suuta kuin kukkaroa – ja myös luontoa! Nämä tyypit nimittäin muun muassa suosii mahdollisimman vähän kuljetettuja ja varastoituja kasviksia ja erityisen paljon kotimaisia ja mahdollisimman lähellä sijaitsevia kasvisten tuottajia (lisää hyviä syitä käyttää satokausikalenteria listattuna täällä)!

Nyt sain blogin kautta hyppysiini vuoden 2019 satokausikalenterin ja eipä kuulkaa pettymystä tuottanut tämäkään! Extrana kalenterissa on muun muassa opastusta villiyrttien maailmaan, reseptejä erilaisiin kasvisliemiin sekä vinkkejä erilaisiin tapoihin kasvisten kypsentämiseksi.

Picture_20181019_140332646

IMG_20181019_141343

Picture_20181019_135410978

Mainittujen syiden lisäksi itseäni satokausikalenteri on inspiroinut lisäämään kasviksia omaan ruokavalioon. Okei, myönnän, välillä paremmalla ja sit taas huonommalla menestyksellä. Todellakin elämään mahtuu kausia, kun ruokavalio koostuu lähinnä pakastepitsasta ja kasvista edustaa pastan päälle turautettu ketsuppi…

Mutta sit taas elämään mahtuu myös niitä kausia kun kasvikset kiinnostaa ihan hurjan paljon! Etenkin silloin kalenteri on ahkerassa käytössä ja etenkin minunlaiselle tyypille se on mielenkiintoinen, tarpeellinen ja hauska työväline, kun usein polku kauppojen heviosastolla on urautunut tomaatti-kurkku-jäävuorisalaatti-porkkana-banaani -linjalle.

Olen siis tehnyt satokausikalenterin avulla löytöjä sekä laajentanut omaa maku- ja kokkausmaailmaani. Esimerkiksi vuonna 2018 ruokapöytääni on tullut (ja jäänyt!) itselleni sellaiset uudet ja alkuun hieman epäilyttävät tuttavuudet kuin kyssäkaali, myskikurpitsa ja kaki.

Picture_20181019_141721859

Picture_20181019_141814572

IMG_20181019_142436

Tämän aiemman hyvän kokemukseni perusteella sekä selaillessani vuoden 2019 kalenteria päätin lyödä itselleni haasteen pöytään: testaa joka kuukausi vähintään yhtä itselle ennestään tuntematonta kasvista! Miltä esimerkiksi kuulostaisi ugli helmikuussa, vihanneskrassi huhtikuussa, parsa toukokuussa, pitahaya heinäkuussa, kriikuna elokuussa, raitajuuri lokakuussa, kastanja marraskuussa ja sweetie joulukuussa…

Picture_20181019_135332092

Picture_20181019_140843739

Syksyisin mieli vetää juureksiin ja uunissa valmistettaviin ruokiin. Hunajalla ja oliiviöljyllä valellut sekä suolalla, pippurilla ja rosmariinilla maustetut lohkot palsternakkaa, perunaa, kyssäkaalia, ruusukaalia, keltasipulia, valkosipulia ja porkkanaa paahtuu uunissa ihan itsekseen. Nämä nautittiin itse tehtyjen haukipullien kanssa – ja niissä tietenkin runsaasti tuoretta tilliä!

IMG_20181014_125415_957

Kasvissosekeitto toimii AINA! Tässä oranssin makeassa keitossa myskikurpitsaa, bataattia ja porkkanaa. Lisälämpöä syksyyn tuo sekaan raastettua nokare tuoretta inkivääriä.

IMG_20181010_122421_200

Koska minulla on nyt kalentereita kaksi kappalein, haluan arpoa toisen niistä teidän lukijoiden kesken! Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen tai Pöpelikön Facebook-sivuille tämän nimenomaisen postauksen kommenttiosioon! Voit myös tuplata arpaonnesi kommentoimalla molempiin. 🙂  Olisi hauskaa myös kuulla kuinka haluaisit hyödyntää satokausikalenteria omassa arjessasi. 

Osallistumisaikaa 28.10. saakka.  Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti vkon 44 aikana, joten MUISTATHAN JÄTTÄÄ MYÖS YHTEYSTIETOSI (esim. sähköposti)!

Mikäli arpaonni ei suosi tai haluat kalenterin myös vaikka lahjaksi, vuoden 2019 satokausikalenterin voit tilata täältä! Ja vink vinkkinä samassa osoitteessa keittokirja ”Modernia maakuntaruokaa” kuulostaa myös varsin mielenkiintoiselta! Yli 35 euron tilauksiin sisältyy ilmainen toimitus. 🙂 Kannattaa laittaa myös instassa seurantaan @satokausikalenteri, on nimittäin toooosi inspiroivia (ja vatsaa nälkäkurisuttavia…) kuvia, ideoita, tarjouksia ja kilpailuja!

On se nyt helvetti kun ei saa edes angstata rauhassa

Joinakin aamuina 34-vuotias minä haluaisi vain heittäytyä äksäksi keskelle olohuoneen lattiaa, potkia vähän ja vänistä miten kaikki on ihan paskaa ja epäkiinnostavaa tai vielä paskempaa ja epäkiinnostavampaa. Joinakin aamuina ei viitsisi vaivautua edes sinne lattialle saakka, vaan sinkauttaa herätyskellon nopealla ninjaliikkeellä tainnoksiin, kääntää kylkeä, vetää peiton korviin ja jäädä makaamaan sänkyyn määrittelemättömäksi ajaksi.

Joinakin aamuina ikkunoista näkyy pelkkä harmaus, ja sama harmaus jatkuu vessan peilissä. Joinakin aamuina molemmat kahvimukilliset ehtivät jäähtyä lähes juomakelvottomiksi, kun unohtuu vaan tuijottamaan typeränä ei mitään tai selaa samaa Facebookin feediä viidettä kertaa (lukematta siitä kuitenkaan oikeastaan mitään).

Joinakin aamuina haluaisi vain huutaa kaikkeen ENPÄS!

Enpäs nouse

Enpäs puhdista viittä kissanhiekkalaatikkoa

Enpäs lämmitä pönttöuunia

Enpäs kirjoita hakutehtävää johonkin typerään kirjoittamisen perusopintoihin

Enpäs perehdy sosiologian kurssitehtävään ja enpäs ainakaan lue sitä kirjaa, josta muodostui sielunviholliseni jo varmaan vuosi sitten ja joka ei ole siitä edennyt

Enpäs tee sienirisottoa, vaikka otin kallisarvoiset kanttarellit sulamaan jo toissailtana ja ne ovat vaarassa mennä hukkaan

Enpäs putsaa kanalan kakkalautoja

Enpäs varmasti harjaa hiuksiani ja enpäs muuten taatusti pue päälleni

Enpäs etsi verokorttiani tai hoida liiton sivuilla asioita kuntoon

Enpäs tyhjennä tiskikonetta ja siivoa likaisia astioita pursuavaa tiskiallasta

Enpäs!

IMG_20181017_185943_946

Muutama päivä sitten nauroin isäpuolelleni, että oi todellakin voisin olla kotirouvana happily ever after, kun hän ihmetteli miten saisin aikani kulumaan jos minun ei vieläkään tarvitsisi palata töihin. Mutta vääjäämättä, nähtävästi, joskus sitä aikaa on käsissä vain liikaa ja joinakin aamuina kaikki edessä oleva vapaus tuntuukin vankilalta eikä mikään huvita.  Päivääkään en silti edelleenkään vaihtaisi pois – ja ilolla ottaisin niitä vain lisää ja lisää.

Sillä joinakin aamuina, tai niinä kaikkina, keittää kuitenkin sen kolmannen mukillisen kahvia ja juo sen höyryävän kuumana. Raahaa säkillisen puita liiteristä ja sytyttää tulet. Puhdistaa kissojen hiekkalaatikot ja kanojen kakkalaudat, ja miettii hiljaa mielessään, että miten helvetin paljon söpöjen lemmikkien omistamiseen itse asiassa liittyy paska, ja ilahtuu sitten kuitenkin pesään pyöräytetyistä munista ja kylkeen käpertyvästä kehräävästä kissasta.

Joinakin aamuina sitä kuitenkin hymähtää somessa vastaan tulevalle meemille kadonneista sukista ja muovipurkkien kansista. Avaa sen luonnoksen, jota on jo hakutehtäväksi naputellut ja jatkaa sen työstämistä, mielessään kirkkaana haave kirjoittamisesta. Sosiologian teos puolestaan saa jäädä yhä edelleen odottamaan. (Ihmisellä pitää aina olla jokin jota vältellä. Kandityön palautus jätti elämääni tyhjiön, jota tämä voi nyt täyttää.)

Joinakin päivinä sitä sitten heittää ne riisit kuulottumaan pannuun ja on hirvittävän onnellinen siitä pikkunökäreestä kanttarelleja. Kokkailun ohessa tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, pyyhkii tasot, tsekkaa emännänkaapin roinahyllystä majaileeko verokortti siellä.

Joinakin aamuina, tai päivinä, järkeviä vaatteita ei kyllä pue.

Sitäpaitsi X olohuoneen lattialla tai määrittämätön aika sängyn pohjalla ei edes onnistuisi, koska ympärillä, päällä, alla, kyljessä kyhnytellen tai suoraan naamalla olisi hetken päästä kuitenkin vähintään 32 kiloa koiraa tai 1/4 nälkäistä kissaa. Että on se nyt helvetti, kun tämän kaiken ruhtinaallisen ja etuoikeutetun vapauden keskellä ei saa edes angstata rauhassa.

Ei tarvitse enää poukkoilla, ajatusten eikä minun

Kesken täydellisen iltaloikoilun iski levottomuus. Jokin käski minun nousta ylös, touhuta, tehdä jotain. Eikä aikaakaan kun huomasin olevani järjestelemässä kuiva-ainekaappia ja punaherukkavispipuuro oli ilmestynyt porisemaan hellalle kuin itsekseen.

Uutta kuuta voisi joku nimittää syylliseksi tähän äkilliseen energiapuuskaan. Niin no, miksipä ei, vaikka en itsestäni kyllä ole koskaan tunnistanut varsinaista kuuhulluutta. Sen sijaan itsestäni tunnistan sen, ja olen usein maininnutkin, että pään käydessä ylikierroksilla ajaudun touhottomaan ja järjestelemään kotia. Niin se oli varmaan eilen illallakin. Olin kaksi päivää uurastanut kandityön ääressä eikä niistä toisena iltana pään tyhjentämiseksi  ja rentouttamiseksi enää riittänyt sohva ja Netflix.

Picture_20181010_170452928

Samat tunnelmat jatkuivat seuraavaan aamuun. Joinakin aamuina tietää heti onko päivästä tulossa hyvä vai huono opiskelupäivä. Jälkimmäisen fiiliksen ollessa pinnalla ei opiskeluun oikeastaan kannata edes ryhtyä. Tänään oli sellainen päivä. Ja koska toisaalta, kun mieli kerran veti niin kovasti tarttumaan kaikenlaisten kodinhengetärasioiden puoleen, niin päätin seurata sitä fiilistä.

Itseään kannattaa kuunnella. Oikeanlaisen fiiliksen ollessa päällä ei kaikenlaisen pakollisen hoitaminen tunnu, no, niin pakolliselta (paitsi pyykkien viikkaaminen). Tekemättömien töiden, siis ihan niiden peruskotitöiden, lista oli ehtinyt kasvaa jo pitkäksi kuin nälkävuosi ja kaikkea muutakin pientä sälää teki mieli tehdä siinä sivussa. Ja teinkin.

Picture_20181010_170513231

Riki joutui siirtymään sivuun, siis tarhaan, siivoushepuliminän edestä. Mutta lahjoin sen sinne peuran luin ja porsaan saparoin. En minä sitä raaski siellä pitää päivää paria kauempaa, ja tiedän, että päästettyäni sen takaisin sisään näyttää lattiat ja sohvan päällinen jo muutaman tunnin päästä siltä kuin täällä ei olisi mitään koskaan tehtykään. Mutta hetken annan itseni nauttia tästä illuusiosta.

Vaikka sitä puuhastelikin koko päivän kaikenlaista on olo kuitenkin todella rentoutunut. En minä tokikaan hinkkaamalla nurkkia hinkannut tai pyrkinyt kiiltoon ja säihkeeseen, se nyt on eläintaloudessa vain turhaa työtä ja ajanhukkaa. Mutta puhtaiden pyykkien levittäminen narulle, tavaroiden asettelu paikoilleen ja juuresten kuoriminen kasvissosekeittoon toi ajatuksiin sitä kaivattua järjestystä ja kepeyttä. Nyt sohva tuntuu taas juuri oikealta paikalta olla vaan, ei tarvitse enää poukkoilla, ajatusten eikä minun.

Picture_20181010_170604715

Jännästi sitä vaan mieli aina hakee sitä tasapainoa ja kertoo mitä kannattaa tehdä, kun sitä vaan osaisi ja malttaisi aina kuunnella. Viikonloppuna sai rentoutua mökillä kaukana kaikesta, alkuviikosta paahdettiin opintojen eteen erittäin antaumuksella ja tiiviisti ja sitten, sitten ihan vaan tasapainoksi, näitä arkisia ihan tavallisia asioita.

 

Valmiit raparperilaatat ja betonikädet!

Viime viikolla väkersin betonista ja raparperin lehdistä laattoja muutaman vuoden tauon jälkeen. Kirjoittelin tästä puuhasta myös ohjeet for dummies tänne. Laattojen kuivumisessa menikin aikaa odotettua vähemmän ja tänään pääsin katsastamaan lopputuloksen!

Niistä tuli aivan täydellisiä!

Picture_20180611_163814103

Picture_20180611_163906140

Picture_20180611_163845271

Seuraava homma, tässä jonakin kauniina päivänä kunhan ehtii ja viitsii, on no ensinnäkin ruohonleikkuu ja sitten täytyy nostaa nuo vanhemmat laatat pintaan. Kuten kuvastakin näkyy, ne painuvat ajan myötä melko syvälle maahan ja tällöin laatan muoto ja siten ideakin hukkuu. Onneksi nämä ovat ainakin tähän saakka osoittautuneet kestäviksi eivätkä siis säikähdä aika ajoin tapahtuvasta nosto-operaatiosta. Sen jälkeen kaivetaan uudet laatat paikoilleen vanhojen jatkoksi.

Picture_20180611_163954125

Viime viikon askarteluissa käyttökelpoista betonia jäi myös ylimääräistä sen verran, että laataksi asti sitä ei olisi riittänyt, mutta ei hennonut heittää menemäänkään. Hetken aikaa siinä tuumiskeltiin, että mitäs nyt sit. Tuumailusta syntyi hieman pöljähkö idea ja lapioimme betoninjämät kahteen hansikkaaseen! Jere työnsi vielä betonikäden sisään metalliputken pätkät, jotta kädet voi sitten valmiina törkätä pystyyn kukkapenkkiin.

Olin hieman epäileväinen siitä, että näinköhän kokeilumme onnistuu. Mutta niin se vain onnistui! Hanskojen kuorimishetkellä toisesta kädestä tosin lähti myös pikkurilli mukana…

…mut siis tilannehan on nyt sit epäilemättä ollut se, että tyypiltä on eka peritty velkoja ja sit pistetty multiin! 😀

Picture_20180611_163716838

Picture_20180611_163748972

Picture_20180611_163650293

Laattoja tarvitaan kasvihuoneen edustalle vielä lisää ja haaveissa on myös raparperipolku. Saa nähdä tuleeko tänä kesänä askarreltua toistamiseen (materiaaleja olisi kyllä!) vai palataanko asiaan taas muutaman vuoden päästä…

Raparperit laatoiksi puutarhaan

Tein muutama vuosi sitten raparperilaattoja kasvihuoneemme edustalle. Laatoitus jäi vajavaiseksi ja sitä oli tarkoitus jatkaa seuraavana vuonna. Ja seuraavana. Ja sitä seuraavana. Tekemättä jäi, mutta nyt lopultakin saapui se seuraava vuosi kun tartuin tästä hyvin suunnitellusta tuumasta toimeen.

34266727_1067048403442153_8811499383431364608_n

Tarvitaan siis nämä ja tehdään näin:

Pressua, jonka päällä laatat tehdään ja johon ne voi jättää kuivumaan. Tarvittaessa toinenkin pressu jos laatat jäävät kuivumaan aurinkoiselle paikalle – kosteus ei saa hävitä ja kuivuminen tapahtua liian sukkelaan, joten tarvittaessa on hyvä peittää laatat. Sopiva paikka on sateen ja yli juoksentelevien eläinten ulottumattomissa.

Kuivabetonia ja vettä, näistä sekoitetaan sopivan tuntuinen koostumus. En osaa sanoa määriä, näppituntumalla mennään. Sellaista soossia, joka leviää hyvin, mutta ei juokse karkuun. Hanskat käteen koko homman ajan, ettei betonit kuiva käsiin!

Tarvitaan myöskin kanaverkkoa ja sivuleikkurit. Leikataan verkosta niin monta palaa kuin raparperin lehtiäkin on. Palasen koko pienempi kuin lehti, ettei tursota reunojen yli.

Minä valelen raparperin lehdet nurjalta puolelta ruokaöljyllä ennen betonin levitystä. Tämä auttaa sitten lehden irroitusvaiheessa. Öljyllä valelun jälkeen levitän betonia lastalla lehden päälle kauttaaltaan noin sentin kerroksen.

34531435_1067048443442149_2912198752531906560_n

Tämän jälkeen asetan kanaverkon palasen keskelle lehteä. Verkon tarkoitus on vahvistaa laattaa eli valmis laatta ei sitten hajoa niin herkästi kuin verkottamaton laatta ehkä hajoaisi. Verkon päälle ja yltympäriinsä lehteä läimitään sitten tasaisesti betonia ehkä parin sentin paksuudelta. Tarkoitus ei ole tehdä mitään möhkälettä, mutta ei pikkuslaissiakaan. Lopuksi vielä tasoillaan reunat nätisti.

Kesästä, paikasta ja kuun asennosta riippuen laatat kuivaa valmihiksi ehkä…viikossa? Jos lehti, tai varsinkaan lehtiruodot, ei irtoa betonista nätisti voi apuna käyttää vaikka painepesuria tai kuivatella rauhassa auringossa – sinne väleihin ne ruodot kuivuu, kurtistuu ja irtoaa lopulta pois.

Siitäpä sitten askartelemaan laattoja näiden asiantuntevien neuvojen mukaan! 😀 Lisään vielä, että luova hulluus on myös hyvä lisä tarvittaviin materiaaleihin. Meillä jäi betonia ylimääräiseksi ja hetki tuumailtiin, että mitäs sillä sitten tehtäs. Äly ja väläys kohtasivat ja ylijäämät survottiin hanskoihin – saas nähdä onko meillä tänä kesänä joku vilkuttelemassa kukkapenkissä ohikulkijoille!

34392904_1067048390108821_8674318746472415232_n

Varsista valmistuikin sitten kesän ensimmäinen rapsupiurakka! ❤

Mariannemarenkeja ja syreenin tuoksua

Eilen minä purin mökkitavarat laukuista ja nyssäköistä paikoilleen, imuroin jopa sieltä sohvankin alta, levitin pyyhkeitä narulle kuivumaan. Keitin makkarasoppaa mökiltä jääneistä jämistä, kastelin tomaatit, kurkut ja paprikat kasvihuoneessa, askartelin bujoon aukeaman kesäkuulle. Palasin arkeen, laitoin elämän järjestykseen, raameihin.

DSC_0064

Kun koti oli siivottu, kasveilla ja eläimillä kaikki kunnossa ja minä santsannut soppaa, päätin, että tänään on myös aika hieman opiskella. Lueskella hieman, jäsentää materiaaleja ja ajatuksia, tehdä taustatyötä työharjoittelun raporttia varten.

Muistan ihan selkeästi istahtaneeni sohvan nurkkaan lukeakseni työstä, identiteetistä ja oppimisesta, mutta yhtäkkiä huomasinkin olevani keittiössä söhräämässä mariannemarenkeja ja hetken päästä olinkin jo saksimassa syreenipuskaa.

34341783_1066664933480500_5910305299184484352_n

Ei ollut aika vielä kypsä, ei asettunut mieli arkeen. Olohuone tuoksuu syreenille ja keittiössä viipyilee mariannen raikkaus. Raikkaus maistuu myös marengeissa, kokeile sinäkin!

Mariannemarengit

2  kananmunan valkuaista

1 dl hienoa sokeria

0,5 dl mariannerouhetta

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, loppuvaiheessa vatkausta lisää sokeria vähitellen. Kun vaahto on valmis kääntele mariannerouhe varovasti sekaan. Pursota marenki pellille leivinpaperin päälle. Paista 130 asteessa noin 40 minuuttia. Jätä marengit jäähtymään uuniin luukku raollaan.

Ei muumitaloa lukita yöksi…

Tänä viikonloppuna kotimme nimettiin muumitaloksi.

Mieheni vaarin hautajaiset olivat eilen ja muu suku asuu ympäri Suomea – niinpä meille ilmottautui kolme yökyläilijää ja mikäpäs siinä. Perjantai ilta menikin kuulumisia vaihtaessa ja pikkutunneilla olimme juuri rupeamassa nukkumaan kun pihaamme kaarsi auto.

IMG_20180421_195035_096

Seinällämme on vaarin piirtämä veturi, hän oli ammatiltaan veturinkuljettaja ja sielultaan sitä elämänsä loppuun saakka

Autosta purkautui neljä sukulaistyyppiä lisää ja he marssivat meille sisään yösijaa etsimään. Uupuneet matkailijat eivät olleet jostain syystä päässeet varaamaansa hotskuun sisään eikä heillä ollut meidän kummankaan puhelinnumeroa – mutta onneksi yksi heistä oli käynyt meillä ennenkin ja osasi opastaa jengin meille!

No eipä siinä! Porukka sisään ja etsimään kaapeista kaikki mahdolliset tyynyt ja viltit ja siskonpeti pystyyn olohuoneen lattialle. Korkattiin siinä toki oluet vielä ja yö venähti vielä pienemmille pikkutunneilla saakka. Minä tietysti vielä huseeraamaan, että onko matkalaisilla näläkä ja siinä pastasalaatin mupelluksen seasta yksi kehaisi aikaisempaankin kokemukseen perustuen, että se tuo Pia on kyllä niin vieraanvarainen ihminen, että aina täällä saapi palastella.

Nii-i, miepä oonki Pohjois-Karjalan tyttölöitä. Ovi on aina auki ja kaikki ovat aina tervetulleita, paitsi näläkä.

Ja sitäpaitsi: 13 syytä, joiden vuoksi karjalainen on paras puoliso