Valmiit raparperilaatat ja betonikädet!

Viime viikolla väkersin betonista ja raparperin lehdistä laattoja muutaman vuoden tauon jälkeen. Kirjoittelin tästä puuhasta myös ohjeet for dummies tänne. Laattojen kuivumisessa menikin aikaa odotettua vähemmän ja tänään pääsin katsastamaan lopputuloksen!

Niistä tuli aivan täydellisiä!

Picture_20180611_163814103

Picture_20180611_163906140

Picture_20180611_163845271

Seuraava homma, tässä jonakin kauniina päivänä kunhan ehtii ja viitsii, on no ensinnäkin ruohonleikkuu ja sitten täytyy nostaa nuo vanhemmat laatat pintaan. Kuten kuvastakin näkyy, ne painuvat ajan myötä melko syvälle maahan ja tällöin laatan muoto ja siten ideakin hukkuu. Onneksi nämä ovat ainakin tähän saakka osoittautuneet kestäviksi eivätkä siis säikähdä aika ajoin tapahtuvasta nosto-operaatiosta. Sen jälkeen kaivetaan uudet laatat paikoilleen vanhojen jatkoksi.

Picture_20180611_163954125

Viime viikon askarteluissa käyttökelpoista betonia jäi myös ylimääräistä sen verran, että laataksi asti sitä ei olisi riittänyt, mutta ei hennonut heittää menemäänkään. Hetken aikaa siinä tuumiskeltiin, että mitäs nyt sit. Tuumailusta syntyi hieman pöljähkö idea ja lapioimme betoninjämät kahteen hansikkaaseen! Jere työnsi vielä betonikäden sisään metalliputken pätkät, jotta kädet voi sitten valmiina törkätä pystyyn kukkapenkkiin.

Olin hieman epäileväinen siitä, että näinköhän kokeilumme onnistuu. Mutta niin se vain onnistui! Hanskojen kuorimishetkellä toisesta kädestä tosin lähti myös pikkurilli mukana…

…mut siis tilannehan on nyt sit epäilemättä ollut se, että tyypiltä on eka peritty velkoja ja sit pistetty multiin! 😀

Picture_20180611_163716838

Picture_20180611_163748972

Picture_20180611_163650293

Laattoja tarvitaan kasvihuoneen edustalle vielä lisää ja haaveissa on myös raparperipolku. Saa nähdä tuleeko tänä kesänä askarreltua toistamiseen (materiaaleja olisi kyllä!) vai palataanko asiaan taas muutaman vuoden päästä…

Raparperit laatoiksi puutarhaan

Tein muutama vuosi sitten raparperilaattoja kasvihuoneemme edustalle. Laatoitus jäi vajavaiseksi ja sitä oli tarkoitus jatkaa seuraavana vuonna. Ja seuraavana. Ja sitä seuraavana. Tekemättä jäi, mutta nyt lopultakin saapui se seuraava vuosi kun tartuin tästä hyvin suunnitellusta tuumasta toimeen.

34266727_1067048403442153_8811499383431364608_n

Tarvitaan siis nämä ja tehdään näin:

Pressua, jonka päällä laatat tehdään ja johon ne voi jättää kuivumaan. Tarvittaessa toinenkin pressu jos laatat jäävät kuivumaan aurinkoiselle paikalle – kosteus ei saa hävitä ja kuivuminen tapahtua liian sukkelaan, joten tarvittaessa on hyvä peittää laatat. Sopiva paikka on sateen ja yli juoksentelevien eläinten ulottumattomissa.

Kuivabetonia ja vettä, näistä sekoitetaan sopivan tuntuinen koostumus. En osaa sanoa määriä, näppituntumalla mennään. Sellaista soossia, joka leviää hyvin, mutta ei juokse karkuun. Hanskat käteen koko homman ajan, ettei betonit kuiva käsiin!

Tarvitaan myöskin kanaverkkoa ja sivuleikkurit. Leikataan verkosta niin monta palaa kuin raparperin lehtiäkin on. Palasen koko pienempi kuin lehti, ettei tursota reunojen yli.

Minä valelen raparperin lehdet nurjalta puolelta ruokaöljyllä ennen betonin levitystä. Tämä auttaa sitten lehden irroitusvaiheessa. Öljyllä valelun jälkeen levitän betonia lastalla lehden päälle kauttaaltaan noin sentin kerroksen.

34531435_1067048443442149_2912198752531906560_n

Tämän jälkeen asetan kanaverkon palasen keskelle lehteä. Verkon tarkoitus on vahvistaa laattaa eli valmis laatta ei sitten hajoa niin herkästi kuin verkottamaton laatta ehkä hajoaisi. Verkon päälle ja yltympäriinsä lehteä läimitään sitten tasaisesti betonia ehkä parin sentin paksuudelta. Tarkoitus ei ole tehdä mitään möhkälettä, mutta ei pikkuslaissiakaan. Lopuksi vielä tasoillaan reunat nätisti.

Kesästä, paikasta ja kuun asennosta riippuen laatat kuivaa valmihiksi ehkä…viikossa? Jos lehti, tai varsinkaan lehtiruodot, ei irtoa betonista nätisti voi apuna käyttää vaikka painepesuria tai kuivatella rauhassa auringossa – sinne väleihin ne ruodot kuivuu, kurtistuu ja irtoaa lopulta pois.

Siitäpä sitten askartelemaan laattoja näiden asiantuntevien neuvojen mukaan! 😀 Lisään vielä, että luova hulluus on myös hyvä lisä tarvittaviin materiaaleihin. Meillä jäi betonia ylimääräiseksi ja hetki tuumailtiin, että mitäs sillä sitten tehtäs. Äly ja väläys kohtasivat ja ylijäämät survottiin hanskoihin – saas nähdä onko meillä tänä kesänä joku vilkuttelemassa kukkapenkissä ohikulkijoille!

34392904_1067048390108821_8674318746472415232_n

Varsista valmistuikin sitten kesän ensimmäinen rapsupiurakka! ❤

Mariannemarenkeja ja syreenin tuoksua

Eilen minä purin mökkitavarat laukuista ja nyssäköistä paikoilleen, imuroin jopa sieltä sohvankin alta, levitin pyyhkeitä narulle kuivumaan. Keitin makkarasoppaa mökiltä jääneistä jämistä, kastelin tomaatit, kurkut ja paprikat kasvihuoneessa, askartelin bujoon aukeaman kesäkuulle. Palasin arkeen, laitoin elämän järjestykseen, raameihin.

DSC_0064

Kun koti oli siivottu, kasveilla ja eläimillä kaikki kunnossa ja minä santsannut soppaa, päätin, että tänään on myös aika hieman opiskella. Lueskella hieman, jäsentää materiaaleja ja ajatuksia, tehdä taustatyötä työharjoittelun raporttia varten.

Muistan ihan selkeästi istahtaneeni sohvan nurkkaan lukeakseni työstä, identiteetistä ja oppimisesta, mutta yhtäkkiä huomasinkin olevani keittiössä söhräämässä mariannemarenkeja ja hetken päästä olinkin jo saksimassa syreenipuskaa.

34341783_1066664933480500_5910305299184484352_n

Ei ollut aika vielä kypsä, ei asettunut mieli arkeen. Olohuone tuoksuu syreenille ja keittiössä viipyilee mariannen raikkaus. Raikkaus maistuu myös marengeissa, kokeile sinäkin!

Mariannemarengit

2  kananmunan valkuaista

1 dl hienoa sokeria

0,5 dl mariannerouhetta

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, loppuvaiheessa vatkausta lisää sokeria vähitellen. Kun vaahto on valmis kääntele mariannerouhe varovasti sekaan. Pursota marenki pellille leivinpaperin päälle. Paista 130 asteessa noin 40 minuuttia. Jätä marengit jäähtymään uuniin luukku raollaan.

Ei muumitaloa lukita yöksi…

Tänä viikonloppuna kotimme nimettiin muumitaloksi.

Mieheni vaarin hautajaiset olivat eilen ja muu suku asuu ympäri Suomea – niinpä meille ilmottautui kolme yökyläilijää ja mikäpäs siinä. Perjantai ilta menikin kuulumisia vaihtaessa ja pikkutunneilla olimme juuri rupeamassa nukkumaan kun pihaamme kaarsi auto.

IMG_20180421_195035_096

Seinällämme on vaarin piirtämä veturi, hän oli ammatiltaan veturinkuljettaja ja sielultaan sitä elämänsä loppuun saakka

Autosta purkautui neljä sukulaistyyppiä lisää ja he marssivat meille sisään yösijaa etsimään. Uupuneet matkailijat eivät olleet jostain syystä päässeet varaamaansa hotskuun sisään eikä heillä ollut meidän kummankaan puhelinnumeroa – mutta onneksi yksi heistä oli käynyt meillä ennenkin ja osasi opastaa jengin meille!

No eipä siinä! Porukka sisään ja etsimään kaapeista kaikki mahdolliset tyynyt ja viltit ja siskonpeti pystyyn olohuoneen lattialle. Korkattiin siinä toki oluet vielä ja yö venähti vielä pienemmille pikkutunneilla saakka. Minä tietysti vielä huseeraamaan, että onko matkalaisilla näläkä ja siinä pastasalaatin mupelluksen seasta yksi kehaisi aikaisempaankin kokemukseen perustuen, että se tuo Pia on kyllä niin vieraanvarainen ihminen, että aina täällä saapi palastella.

Nii-i, miepä oonki Pohjois-Karjalan tyttölöitä. Ovi on aina auki ja kaikki ovat aina tervetulleita, paitsi näläkä.

Ja sitäpaitsi: 13 syytä, joiden vuoksi karjalainen on paras puoliso

Kaaoksenhallintapäivää

Arkipäivät täyttyvät aamusta iltaan niin, ettei enää jää aikaa saati energiaa kodinhoidolle. Se mitä jaksaa ja ehtii tehdä on hyvin pintapuolista ylläpitoa – heilauttaa imuria nurkissa niin ettei pölypallot pääse pureskelemaan nilkkoja ja keittiössä lähinnä minimoi pahimmat terveysriskit.

Siellä täällä vyöryvät kirjapinot, maljakkoonsa kuolleet neilikat, koirankarvalla kuorruttunut sohva, tyhjät pesuainepurtilot kylppärin hyllyllä ja talvitakkeja sun muuta nyt jo tarpeetonta vaatetta pursuava naulakko eivät ole olleet aivan prioriteettilistan kärjessä viime aikoina.

DSC_0067

Nyt kun minulla on todellakin vapaa viikonloppu niin päätin pitää kaaoksenhallintapäivää. Tarttua siis niihin asioihin, joita ei ehdi viikolla hoitaa, mutta jotka hoitamista vaativat. Osa siksi, että koti näyttäisi kahden aikuisen, joilla on elämänhallinta kunnossa, asuttamalta ja osa siksi, että hermo ei vaan enää kestä.

Kirjat ovat asettuneet nätisti hyllyyn, joka kerta oven avatessa nilkoille vyöryvät muovirasiat keittiön kaapissa ovat ojennuksessa, viikkotolkulla eteisessä lojunut postista haettu pahvilaatikko on purettu ja sen sisältämät kattilat pesty käyttöönottoa varten, ruskeaksi muuttuneet lehdet viherkasveista poistettu, kylpyhuone tuoksuu puhtaan raikkaalta ja likapyykin pino on madaltunut.

Viivaan listalta (kyllä, listalta!) hykerrellen yli jo tehtyjä ja mietin mihin tarttuisin seuraavaksi. Puhtaan pyykin pinon madalluttaminen kaappiin makkarin nurkasta jää varmasti keikkumaan listan viimeiseksi, samoin pölyjen pyyhkiminen on niitä yyyy onks pakko -juttuja. Fiilis on kuitenkin sellainen, että nekin tulee varmasti tänään hoidettua.

DSC_0065 (2)

Tämä tavaroiden siirtely konkreettisesti kodissa liikuttelee myös palikoita pään sisällä. Selkeyttää ja rentouttaa. En varsinaisesti ole mikään siivousfriikki, mutta pidän siitä, että asiat ovat järjestyksessä. Huomaan, että kodin ollessa kaaoksessa, unohtunut tai jollain tapaa keskeneräinen, myös minä voin huonosti. Selkeys ja siisteys ympäristössä siistii myös pään sisältä turhaa painolastia ja kuormitusta, vähentää stressiä, kiireen ja tekemättömyyden tuntua.

Diffuuserissa pöhisee pitkästä aikaa appelsiinit ilmoille ja seuraavaksi ajattelin sukeltaa naulakon uumeniin. Illaksi olen ostanut itselleni pullollisen punaviiniä. Voin siis myöhemmin tänään kaikessa rauhassa ja itsekseni vajota koirankarvoista imuroidulle sohvalle ja taputtaa itseäni olalle, hyvä tyttö.

Joulu tuli kotiin

Eilen aamupäivällä kun tulimme mökiltä kotiin, oli vastassa huumaava hyasintin tuoksu. Aiemmin ostamani hyasintit (tai krookukset, kuten niistä sujuvasti instagramissa puhuin ennen kuin joku lempeästi huomautti) olivat mökkeilymme aikana puhjenneet täyteen kukkaan. Olivatpa myös kasvaneet pitkiksi rumiksi uiveloisiksi. Ei mikään ilo silmälle, mutta nenälle kyllä.

Picture_20171220_132509493

Eilen iltapäivällä tuli puhelu, että oisko hyvää sahaa lainata kun pitäsi tuota kuusen jalkaa lyhentää. Oisi, ja niin minä lompsin saha kädessä äidin luo. Siellä, keskellä olohuonetta, rojotti todella kaunis kuusi ja siinä, keskellä olohuonetta, alkoi äiti sahaushommiin. Mittailtiin ja soviteltiin kuusta siihen isoon painavaan rautaiseen kuusenjalkaan (kissatalous selittää jalkavalinnan) ja saatettiin vähän kiroillakin. Silleen lempeän jouluisesti, tiedättehän.

Sieltä minä lompsin sitten pois, kun kuusi oli saatu onnistuneesti, ja yllättävän suoraankin jopa, siihen kuusenjalkaansa tojottamaan. Kädessäni saha ja kainalossani läjä irti sahattuja kuusenoksia. Jos nyt sen verran, että isoon maljakkoon laittaisin ja saataisiin kuusen tuoksua meidänkin torppaan.

Kun siis minunhan ei ollut tänä vuonna tarkoitus höösätä yhtään mitään.

Picture_20171220_132228236

Jostain, jotenkin oudon mystisesti ja selittämättömästi, olohuoneeseen ilmestyi kuitenkin myös koko joulukoristearsenaalini. Jos nyt sen verran, että laitan vaan nämä viime vuonna tekemäni soodataikinakoristeet. Ihan silleen hillitysti vain ja tyylikkäästi. Loppujen lopuksi oksille päätyi keikkumaan ne kaikki violetit ja hopeiset ja glitterit ja kävyt ja blingblingit.

Picture_20171220_132534921

Picture_20171220_132359641

Tarkoitus ei tosiaan ollut höösätä. Mutta sitten silmäni osuivat viime vuonna kuuseen ostamaani valosarjaan. Sellaisia ihania valkoisia palperovaloja, pakko saada johonkin! Katse kiersi verhotangot, kirjahyllyt, pöytätasot…vilkaisi keittiöön, mutta palasi sieltä todeten, että keittiö on niin kirjava itsessään ettei sinne jouluhörsöä enää voi lisätä. Tuumaili. Muisti ison, siis valtavan, lyhdyn ulkoeteisessä. Katse singahti valosarjasta joulupalloihin, jotka eivät olleet päätyneet oksille ja…ASETELMA!

Picture_20171220_132432764

Raahasin lyhdyn olohuoneeseen ja sulloin valosarjat ja pallot sinne. Tylsä, matala, ei näin. Kaivoin joulukoristearsenaalista pari valkoista ja hopeista joulunauhaa. Onneksi en ole niitä heittänyt pois, vaikka en ole vuosikausiin käyttänyt! Latasin lyhtyyn nauhat, valot, pallot. Tuumailin. Eiiii, ei vieläkään. Ajattelin jo, että täytyykö tässä vielä joulunalusviikolla rynnätä hullujen sekaan kauppaan hamstraamaan lisää palleroita ja nauhoja! Järkikultani onneksi palautui näiltä raiteilta ja muistin sellofaanin.

Picture_20171220_132257357

Ei, minun ei todellakaan pitänyt höösätä tänä vuonna, mutta niin minä vain löysin itseni keikkumasta varpaisillani jakkaralla ja etsimässä sellofaanirullaa yläkaapin perimmäisestä nurkasta. HAH! Sainpas lyhtyasetelmaani täytettä ja aseteltua vielä somat hopeiset blingblingglitterilumihiutaleet kauniisti näkyville.

Picture_20171220_132452574

(Ne hillityt, kepeät ja kauniit valkoiset soodataikinakoristeet pakkasin muuten takaisin joulukoristelaatikkoon ja vein laatikon varastoon.)

Näin meidänkin torppaan saapui joulu, että tip tap vaan kaikille! Aivan sattumalta, vahingossa, kuusen oksien lähestulkoon tippuessa valmiiksi syliini, juuri sopivan inspiraation iskiessä juuri oikeaan aikaan. En ollut surullinen ilman jouluhöösäystä ja mainiosti tämä joulu olisi mennyt ilman koristeitakin, mutta en todellakaan pistä vastaan myöskään tätä yllättävää, stressitöntä joulukoristehässäkkäviiraukseenkaan iskemistä. (Keittiön ikkunalla oleva kynttelikkö on muuten edelleen vailla toimivia polttimoita. Katsotaan asiaa ensi vuonna uudestaan.)

Picture_20171220_132340087

Picture_20171220_132323405

Tänään aamulla nostin neljä koristetta takaisin kuusen oksille. Tätä kirjoittaessa kuului jälleen lattiaa vasten kops. Olohuoneen sohvapöytä, joka ei ole aiemmin kiinnostanut ketään, on tänään jostain syystä ollut kissojen laskeutumisalusta. Jere ohimennen mainitsi töihin lähtiessään, että pakastimessa on muuten viime vuotista piparkakkutaikinaa.

Joulu on tullut taloon.

Joulun valmistelemattomuus

Kaksi edellistä vuotta, etenkin viime vuoden, olin aivan m a h d o t o n. Tiptapit vaan suhisivat korvissa kun heiluin keittiössä menemään. Valmistin joululahjoja DIY-joulunhengen riivaamana: mitä-kaapeista-löytyy-kuorintavoidetta sinne, jalkakylpypommeja tänne, paholaisenhilloa ja kotitekoista sinappia tuonne! Itselle amerikkalaiset inkivääripiparit, piparkakkutalo vain näpertämisen ilosta ja soodataikinasta kuusen koristeet ja perheelle joulupäiväkakkukarkelot! Välillä istahdin, herkistyin hyasintin tuoksuun ja kuusen valojen katveeseen kuuntelemaan miljoonatta kertaa ultimatelempparijoulubiisiäni ”tulkoon joulu” ja sitten päässä jo kiekaisikin toinen lemppari ”HEI MUMMO!”  ja niin sitä taas viuhdottiin lisäämässä hiplettiä kuuseen, nonparelleja ihan mihin tahansa.

Tänä vuonna koko homma pysähtyi kuin seinään. Olen

  • tuonut kynttelikön jo aikoja sitten vintiltä keittiön ikkunalle, mutta toimivia polttimoita siinä ei ole edelleenkään
  • juonut glögiä

Se oli aika lyhyt lista, se.

Voisin toki lisätä, että kynttilöitä olen poltellut läpi pimeän, ankean marraskuun ja joulukuun alun ja pönttiksen nurkalla roikkuu valot. Mutta ne ei ole varsinaisia joulujuttuja. Valosarja on paikallaan vuoden ympäri ja kynttilät palaa pitkin syksyä ja talvea joka tapauksessa.  Vähän täällä harmistelen! Mutruilen! Että kun kaikkialla on joulukortteja ja tontun ovia ja krasseja ja pillihimmeleitä ja nonparelleja ja vaahtokarkkikaakaota ja lahjalistoja jajaja

ja meillä on vaan glögistä hiprakkainen (no ei just nyt, mut viikonloppuna vois taas olla) emäntä, ei ainoatakaan hankittua joululahjaa paitsi ne viissataa hillottua omenakiloa ja räjähtänyt joulukinkku ja neljä syytä miksi emme tänä vuonna hanki joulukuusta

IMG_20171211_120044

Toisaalta nyt on vasta 13. päivä, ehdin vielä vaikka mitä jos vaan haluan

mutta toisaalta

toisaalta kai se joulu sieltä tulee valmistelemattakin?