Kodinhengettären rästihommat

Pari päivää sitten herättiin siihen, että maa oli lumesta valkoisenaan ja lisää tuuppasi taivaan täydeltä. Eipä se mitään, sisäiseen kellooni ei moinen vaikuttanut, ja ding ding ding vuosittainen kevätsiivoshepuli hyökkäsi päälle voimalla. Kevätsiivoushepulihyökkäykseen saattoi vaikuttaa lisäksi myös se, että käsissäni ei ole juuri nyt mitään akuuttia kouluhommaa ja revähtäneen reiden vuoksi olen nyt tahdonvastaisessa pakkolevossa enkä siis voi liikkumalla liikkua, niin tylsyyspäissään ihminen sitten ajautuu epätoivoisiin tekoihin.

Yksi päivä meni siis myllätessä kaappeja ja komeroita sekä vinttiä. Käyn ne läpi muutoinkin 1-2 kertaa vuodessa, eli sikäli ei yllättävää, mutta tämä hepuli pisti minut työntämään pääni myös niihin inhokkiosastoihin, joihin yleensä ei ole aikaa eikä varsinkaan kiinnostusta. Niitä ovat siis petivaatekaappi sekä pukuhuoneessa oleva epämääräisen vaatteen ja sälän -kaappi. Mutta taDAH nytpä ovat nekin järjestyksessä. Hämmentävää on kyllä se, että vaikka tosiaan järkkäilen säilytystiloja säännölleen enkä omasta mielestäni ole hamsteri, niin aina aina AINA niistä vaan löytyy kaikkea roinaa roskikseen, lahjoitukseen ja myytäväksi. Onneksi roskiskaman osuus oli tällä kertaa pieni ja eniten tavaraa lähti lahjoitukseen (kuten yli oman tarpeen kertyneitä lasipurkkeja kansineen) – ja mikä parasta ne kaikki katosivat kodistamme vuorokauden sisään.

Tänään sitten tylsyys hyppäsi totaalisen uusiin sfääreihin ja pesin ikkunat. Kyllä, PESIN IKKUNAT. Sisäpintoja toki pyyhkäisen silloin tällöin, koska talouden rähmänenät ja -tassut. Mutta kauttaaltaan ne on pesty viimeksi seitsämän vuotta sitten remppakesän yhteydessä. Hupsista. Voin kertoa, että vesi oli aivan järkyttävän mustaa. Varmasti osin kaikenlaista pölyä ja muuta kakkaa, mutta puulämmitteisessä talossa ”näkymättömän” noen määrä on älytön. Ikkunat ja pinnat nokeutuu kuulema myös, jos vaikka on vain ahkera kynttilöiden polttelija. Niin voinette kuvitella miltä pesuvesi täällä näytti vuosikausien pönttislämmitysten jäljiltä. Tämä nokihommeli on etenkin keittiössä todella ärsyttävää, koska keittiön yläkaapit ei ole kattoon asti ja niinpä yhdessä rasvan kanssa kaappien päällisiin kertyy ihastuttavat töfnäkerrokset. Ne sentäs pyyhin säännölleen, ja hirveästi olisi tehnyt tänääkin mieli käydä suihkepullon ja rätin kanssa taistoon, mutta parempi ehkä nyt tämän kintun kanssa olla kiipeilemättä.

Suurin muutos (siis konkreettisesti, henkisesti ikkunanpesu oli suuri askel ehkäpä jopa koko ihmiskunnalle) tapahtui olohuoneessa. Olin jo pitkän tovin katsellut, että isoksi kasvanut peikonlehtemme kärsii ahtaassa tilassa muiden viherkasvien puristuksessa ikkunan edessä lipastolla, eikä se myöskään pääse sieltä oikeuksiinsa. Niinpä vielä eilen illalla päässä sanoi PIM, ja miehen kotiuduttu iltavuorosta oli pakko siirtää isommat mööpelit uuteen järjestykseen. Näin toiselle ikkunalle vapautui tilaa peikolle peikkoilla rauhassa. Samalla lipasto kepeni huomattavasti eikä näytä enää niin tukkoiselta JA nyt myös aarnipeikonlehti pääsee arvoisensa mukaan kukoistamaan. Se onkin toinen näistä minun erityisistä hellanteltuista, josta yritän pitää mahdollisimman rakkaudellisesti huolta. Pienesti ärsyttää, että talven jäljiltä yksi piiiitkä ranka on vailla lehden lehteä, mutta muualle pukkaa uutta, joten eiköhän se minun hoiteissa vielä ainakin toistaiseksi pärjäile.

Muuutta onpahan kiva tällainen energiapirskahdus tähän väliin, ja tulipahan hoidettua asioita, jotka huomiota vaatii, mutta joiden ohi yleensä kiilaa kaikki ihan muut jutut. Vintin laatikoita ja varastoa kolutessa tuli vastaan myös hengissä oleva jämä mustaa maalia sekä pienehkö vesiväripensseli. Tarkoittaa siis sitä, että ehkäpä heti huomenna käynkin sipistelemään vessan panelien rakoja. Ne kun puun eläessä rapsahtelevat ja pienesti irvistelevät, niin korjausmaalauksille on siellä täällä tarvetta – johan sitäkin on suunniteltu ja harkittu jo kuukausitolkulla! 😀