Olen todellakin ottanut niskalenkkiotteen ennakkoluuloistani ja heittänyt ne kanveesiin matkailemalla ensin vuoden vaihteessa Gran Canarialla ja nyt maaliskuun alussa reilun viikon verran Teneriffalla. Edelleenkin turistirantarysät ovat varmasti oma lukunsa, joissa siis myös vierailtiin, mutta kun ei jumiudu siihen vaan seikkailee ympäri saarta, saa näistäkin kohteista todella paljon upeutta irti.
Lomamatkamme sattui hauskasti siihen kohtaan kun Teneriffalla vietettiin huikeita karnevaaleja. Nämä karnevaalit ovat maailman toiseksi suurimmat heti Rio De Janeiron zembaloiden jälkeen ja jengi siis bilettää menemään yksitoista päivää. Ohjelmaa ja nähtävää olisi siis riittänyt useammallekin illalle, mutta päädyimme tsekkaamaan vain yhden tapahtuman. Siinäpä sitä olikin ihmeteltävää riittämiin tällaiselle maalaistallukalle!
Olimme liikenteessä neljän hengen porukalla – minä, Jere, Jeren veli sekä hänen avovaimonsa. Kiinnostuksen kohteemme natsasivat yllättävän hyvin yhteen ja must see -listalle kerättiin läjäpäin kaikkia innostavaa nähtävää ja koettavaa. Oli pikkukyliä, hiekkarantoja, luonnon muokkaamia merivesialtaita, yllä mainitut karnevaalit, patikointia satumaisessa metsässä ja vuoristojen serpentiiniteitä. Tulivuori Teiden huippu jäi ainoastaan kokematta, koska etsiytyessämme sinne oli kaapelihissi suljettuna kovan tuulen takia.
Pikkukylistä halusimme koluta vuoriston kätköissä sijaitsevan Mascan ja ihanan pohjoisrannikolla köllöttelevän La Orotavan vanhan kaupungin. Erityisesti Mascaa kohtaa meillä oli suuret odotukset, mutta se osoittautui hienoiseksi pettymykseksi. Kyseessä oli toki kaunis ja pieni paikka upeissa maisemissa, mutta sen sijaan, että olisimme tupsahtaneet idylliseen miljööseen paikallisten sekaan olikin kyseessä alue, jossa oli lukuisia ravintoloita ja vielä lukuisempia turisteja. No, ei se kuitenkaan ollut pöljempi paikka käyskennellä ja syödä lounasta!
Syömisestä puheen ollen – sitä tuli harjoitettua suurella sydämellä ja vielä suuremmalla vatsakummulla! Mikäli joku matkailee Kanarialle niin suosittelen ehdottomasti testaamaan espanjalaisia rasvaisen imeliä herkkuja, churroja. Suolaiselta puolelta Kanarian perunat vievät kielen mennessään pienesti tulisen mojo-kastikkeen kera (älä ota lisukkeeksi ranskiksia, vaan valitse nämä!) sekä suosituslistalle kuuluu tietenkin myös tietenkin kaikki mereneläväiset.
Pikkukaupungeista puolestaan La Orotava oli toooodella ihastuttava. Saatan tosin olla puolueellinen, sillä sydämeni sykkii aina ja ikuisesti vanhoille rähjäisille taloille, lennokkaasti käytetyille väreille ja mukulakivikaduille.
Vaikka missasimmekin Teiden huipun, emme missanneet Teideä ja vuoristoa. Ajelimme paljon pitkin kiemuraisia, hulluja vuoristoteitä. Kävimme Teiden juurella ja tutustuimme vuoristomaisemiin pilvien yläpuolella, sekä upeisiin kanarianmäntymetsiin sekä eukalyptusten täyttämiin alueisiin.
Ehkä yksi upeimmista kokemuksista oli ajella ensin pilviharsojen läpi kirkkaansinisen taivaan alle auringonpaisteeseen, valkoisten pilvien kumpuilessa alapuolellamme. Ja jatkaa siitä matkaa Teiden juurelle, jossa laskeva ilta-aurinko maalasi vuoriston hehkuvan punaiseksi ja lopulta katselimme mykistyneinä auringonlaskua pilven hattaroihin noin 2500 metrin korkeudessa.
Näimme ja koimme paljon upeita asioita myös to do -listan ulkopuolelta seikkaillessamme ympäri saarta. Kuten sanoin, ei rantalomalöllöily kerro tästä tai Gran Kanariasta matkakohteena yhtään mitään, ellei nyt sitten toki ole puhdasta rantalomalöllöilyä hakemassa. Tätä saarta voi kutsua jokseenkin skitsofreeniksi – tuntuu, että sieltä on löydettävissä osapuilleenkin kaikki luonnon tarjoamat kasvuvyöhykkeet. Toisaalta saari tarjoaa myös ihmisen rakentamia lukuisia mahdollisuuksia olemiseen ja ihmettelyyn. Isojen kaupunkien sykettä, pienempien pysähtyneisyyttä, loputtomia hiekkarantoja, ystävällisiä ihmisiä ja rantarolexeja.
Vaikka olimmekin aivan loistoporukalla liikenteessä, oli minulle henkilökohtaisesti yksi ihanimpia kokemuksia se, kun vietin kokonaisen päivän yksin. Olen varsin introvertihko luonne ja kaipaan paljon omaa tilaa ja aikaa. Vaikka porukka olisikin tuttu ja rakas, on viikko (tai muutama päivä) kolmen muun ihmisen kanssa aamusta iltaan ja illasta aamuun minulle varsin raskasta – tulen ärtyneeksi ja uuvahdan. Niinpä kun muu porukka alkoi intoilemaan Euroopan suurimmasta vesipuistosta Siam Parkista avasin innokkaasti suuni – oi menkää te vaan, minä voin jäädä yksin jonnekin hengailemaan!
Vesipuistot ei lähtökohtaisesti kiinnostele minua muutenkaan, mutta tämä tilaisuus varastaa omaa aikaa tuli aivan täydelliseen saumaan. Niinpä minut jätettiin kyydistä Costa Adejeen muiden lähtiessä riekkumaan hullutusten pariin. Mitkä täydelliset seitsämän tuntia vain minua. Lojuin rannalla, opiskelin hieman, shoppailin turistikrääsäkaupoissa, googlettelin ex temporena hierontapaikan ja kävelin vajaan kilometrin päähän rantakatua pitkin kokovartalohierottavaksi. Sieltä valuin maleksin leijuin onnellisena lähimmälle terassille sangrialle, nirvanoiduin kunnes tuli nälkä ja lähdin etsimään ruokaa. Valitsemani ruokapaikka ei ulkoisilta puitteiltaan ollut hääppöinen, mutta söin siellä u s k o m a t t o m a n herkullista sieni-kanapastaa. Lisäksi tarjoilija kutsui minua darlingiksi siinä lyhyessä hetkessä ehkä useammin kuin Jere koko kymmenen vuoden aikana, joten se ja euron tuoppi olutta huuhtelivat suloisesti sieluani. 😀
Tässäpä minun kokemukseni Teneriffasta 🙂 Josko syksyllä pääsisi taas johonkin päin maailmaa ihmettelemään ja ihastumaan…
Postauksen lopuksi vielä yksi kevennyskuva. Tuuli oli paikka paikoin niin kova, että meinasi viedä tukan päästä ja tehdä minusta köyhän naisen Marilynin…joten saanko esitellä, kuvausassistenttini! 😀
