Hikeä ja ihon riekaleita – luonnonkosmetiikkasuosituksia viehättäville naisille x 2

Minä sitä oon sellanen tyyppi, että ajattelen hirveesti ja haluaisin olla sitä ja tätä, mutta toteutuspuoli usein töksähtää – tai ei ainakaan ole niin vikkelää. Yksi näistä kestoajattelun kohteista on muovimaailmantuska sekä luonnonkosmetiikka, mutta kummankaan saralla ei muutoksia tapahdu ehkä niin suurella nopeudella ja antaumuksella kuin oikeasti haluaisin. Mikähän siinä on niin vaikeaa?

Muovimaailmantuskan suhteen tilanne ei onneksi ole mikään kamalan kamala, sillä lähtökohtaisesti jo elellään suht järkevästi, joskin parannettavaa totta kai aina löytyy (kirjoittelin kierrätysasioista alkuvuodesta täällä). Samoihin aikoihin kirjoitin myös postauksen kurkistus vessankaappiin ja nyt sitä lukiessa hieman huvittaa. Postaus on siis kirjoitettu TAMMIKUUSSA ja vasta nyt viime aikoina kosmetiikkaan liittyvät ajatukset ovat oikeasti edes hieman konkretisoituneet.

Suurimmat muutokset tuolla kemikaaliosastolla ovat varmastikin hiuksiin liittyvät. Päätin kokeilla kasvattaa oman värini takaisin (tai jos hermo ei kestä, niin päätin, että siinä tapauksessa testaan kasvivärejä!) ja näin ollen olen myynyt/lahjoittanut pois kaikki kaapeissani pyörineet suoravärit eikä niitä siis myöskään enää kantaudu kotiin lisää.

Otin myös, lopultakin, askeleen luonnonkosmetiikan suuntaan ja niistä minulla siis tässä olisi kaksi erittäin hyväksi havaittua suositusta. Nämä tuotteet ovat aika varmasti tuttuja kaikille, jotka muutenkin luonnontuotteiden kanssa läträävät, mutta ovat kyllä niin mainioita että saavatkin keikkua valokeilassa yhä uudestaan ja uudestaan! Mutta asiaan…

Picture_20181017_115539319

Ben & Anna Vanilla orchid -dötskä

Siis mikä taivaan lahja hikiporsaille! Minä hikoilen, ja hikoilen siis aivan saatanasti. Makuuhuoneen pitää olla viileä, koska muuten en saa nukutuksi. Ei tarvitse olla kovinkaan lämpöinen sää tai erityisen suuri voimainponnistus, kun hiki noruu otsalla, kainaloissa ja rintojen välissä. Sen lisäksi minä haisen. Ei puhettakaan, että voisin käyttää samaa puseroa uudestaan esimerkiksi helteisen kesäpäivän tai kiireisen työpäivän jälkeen. Olen siis erittäin viehättävää ja freshiä seuraa terassilla, töissä, lenkkipoluilla ja lomamatkoilla.

Mutta tämä dötskä! Ah! Tämä on ollut minulla testissä nyt reilun viikon. Viikkoon on sisältynyt matkustamista halki Suomen, puutarhatöitä, polttopuiden kanssa tuntitolkulla riehumista, tuskanhikeilyä kandityön kanssa. Eikä dötskä ole pettänyt kertaakaan, missään tilanteessa! Ainoa pikkiriikkinen miinus tuoksusta, joka ei minun nenääni oikein hivele. Mutta sekin on todella mieto eikä täällä nenä kainalossa tarvitse hengaillakaan (vaikka tämän dötskän kanssa sekin olisi mahdollista ilman vihernaamaista pyörtymistä). VAHVA SUOSITUS SIIS!

Picture_20181017_115702752

Picture_20181017_115634128

Frantsilan 11 yrtin hoitosalva

Tämä salva on käsittääkseni suorastaan klassikkotuote eikä siis mikään kuumista kuumin uutuus luonnonkosmetiikkamarkkinoilla. Mutta enpä yhtään ihmettele miksi on klassikon asemaan päässyt!

Itse sain tämän hyppysiini kun olin raivokkaasti niistää töryyttänyt nenääni syysflunssan kourissa toista viikkoa ja epätoivoissani laitoin Tuulenpolun Jennalle viestiä siitä, että löytyisikö jotain taikakeinoja siihen, että nenääni jäisi edes jokin nahkanriekale jäljelle. Vastaus tuli välittömästi: 11 yrtin salva.

Laitoin tuotteen tilaukseen, ja koska flunssani jatkui ja jatkui, pääsin myös testaamaan sitä todellisissa kenttäolosuhteissa. Läimin salvaa menemään kipuilevaan nokkaani ja kah! kuivuneet ja repaleiset nenän vierustat paranivat eivätkä enää hajoilleet uudestaan, vaikka niistäminen edelleenkin jatkui.

En yleensä kärsi kuivasta ihosta, mutta talviaikaan pienet ihoalueet, kuten poskipäät ja kämmenselät tuppaavat kuivumaan. Jostain syystä pari viikkoa sitten myös leukani rapsahteli kuivana ja hilseilevänä (lienenkö opintotuskissani hangannut leukaani, haha). Läntin siihenkin salvaa menemään ja muutaman päivän päästä leukani oli jälleen pehmeä kuin vauvan peppu. Talviaikaan myös huuleni tuppavaavat rohtumaan, joten tästä salvasta tulee takuulla luottohuulirasvani. Koska salva ei sisällä vettä, voi tätä käyttää huoletta talviaikaan myös ulkoillessa.

Picture_20181017_115725341

Muita luonnontuoterakkauksia ja käyttööni varmasti pysyvästi jääviä ovat Madaran shampoo sekä Flow’n piparminttu palasaippua. Palasaippuan tuoksu on ihanan raikas ja se vaahdottuu kivasti. Ihon se jättää nitisevän natisevan puhtaaksi, eli en tiedä voiko sitä suositella kuivasta ihosta kärsivälle, mutta itselleni sopii mainiosti. Reissullani pääsin myös testaamaan Feelingin rosmariinishampoota ja siis WOW! Oli todella hämmentävää tulla ulos suihkusta järjestyksessä ja sileänä laskeutuvan hiuskuontalon kanssa, kun normaalisti shampoopesun jälkeen päässäni keikkuu takkupallo, joka vaatii raivokasta suihkintaa hiuksiin jätettävällä hoitoaineella. Erityisplussat sille siis vielä tähän loppuun!

Ei tarvitse enää poukkoilla, ajatusten eikä minun

Kesken täydellisen iltaloikoilun iski levottomuus. Jokin käski minun nousta ylös, touhuta, tehdä jotain. Eikä aikaakaan kun huomasin olevani järjestelemässä kuiva-ainekaappia ja punaherukkavispipuuro oli ilmestynyt porisemaan hellalle kuin itsekseen.

Uutta kuuta voisi joku nimittää syylliseksi tähän äkilliseen energiapuuskaan. Niin no, miksipä ei, vaikka en itsestäni kyllä ole koskaan tunnistanut varsinaista kuuhulluutta. Sen sijaan itsestäni tunnistan sen, ja olen usein maininnutkin, että pään käydessä ylikierroksilla ajaudun touhottomaan ja järjestelemään kotia. Niin se oli varmaan eilen illallakin. Olin kaksi päivää uurastanut kandityön ääressä eikä niistä toisena iltana pään tyhjentämiseksi  ja rentouttamiseksi enää riittänyt sohva ja Netflix.

Picture_20181010_170452928

Samat tunnelmat jatkuivat seuraavaan aamuun. Joinakin aamuina tietää heti onko päivästä tulossa hyvä vai huono opiskelupäivä. Jälkimmäisen fiiliksen ollessa pinnalla ei opiskeluun oikeastaan kannata edes ryhtyä. Tänään oli sellainen päivä. Ja koska toisaalta, kun mieli kerran veti niin kovasti tarttumaan kaikenlaisten kodinhengetärasioiden puoleen, niin päätin seurata sitä fiilistä.

Itseään kannattaa kuunnella. Oikeanlaisen fiiliksen ollessa päällä ei kaikenlaisen pakollisen hoitaminen tunnu, no, niin pakolliselta (paitsi pyykkien viikkaaminen). Tekemättömien töiden, siis ihan niiden peruskotitöiden, lista oli ehtinyt kasvaa jo pitkäksi kuin nälkävuosi ja kaikkea muutakin pientä sälää teki mieli tehdä siinä sivussa. Ja teinkin.

Picture_20181010_170513231

Riki joutui siirtymään sivuun, siis tarhaan, siivoushepuliminän edestä. Mutta lahjoin sen sinne peuran luin ja porsaan saparoin. En minä sitä raaski siellä pitää päivää paria kauempaa, ja tiedän, että päästettyäni sen takaisin sisään näyttää lattiat ja sohvan päällinen jo muutaman tunnin päästä siltä kuin täällä ei olisi mitään koskaan tehtykään. Mutta hetken annan itseni nauttia tästä illuusiosta.

Vaikka sitä puuhastelikin koko päivän kaikenlaista on olo kuitenkin todella rentoutunut. En minä tokikaan hinkkaamalla nurkkia hinkannut tai pyrkinyt kiiltoon ja säihkeeseen, se nyt on eläintaloudessa vain turhaa työtä ja ajanhukkaa. Mutta puhtaiden pyykkien levittäminen narulle, tavaroiden asettelu paikoilleen ja juuresten kuoriminen kasvissosekeittoon toi ajatuksiin sitä kaivattua järjestystä ja kepeyttä. Nyt sohva tuntuu taas juuri oikealta paikalta olla vaan, ei tarvitse enää poukkoilla, ajatusten eikä minun.

Picture_20181010_170604715

Jännästi sitä vaan mieli aina hakee sitä tasapainoa ja kertoo mitä kannattaa tehdä, kun sitä vaan osaisi ja malttaisi aina kuunnella. Viikonloppuna sai rentoutua mökillä kaukana kaikesta, alkuviikosta paahdettiin opintojen eteen erittäin antaumuksella ja tiiviisti ja sitten, sitten ihan vaan tasapainoksi, näitä arkisia ihan tavallisia asioita.

 

Mollisointuihin sekoittuu lempeyttä

Kävelen tuttua polkua kädet täynnä kantamuksia Rikin riemuvouhkatessa ympärillä. Syyskuun vaihtuessa lokakuuhun ovat iloisen heleät pensaat luovuttaneet, riisuneet pukunsa ja törröttävät alastomina lokakuisessa viimassa.

Samaan aikaan minä olen vetänyt ylleni pitkiä kalsareita, villapaitaa ja -sukkia, tuulipukua. Huomannut unohtaneeni kuitenkin pipon ja lapaset, ei tullut mieleenkään, ajatukset eivät aivan vielä olleet sisäistäneet syksyn todella tulleen.

Huomaan mökkijoen vetäneen ylleen jääriitteen. Pintaan on tarttunut syksyn lehtiä ja vesiheinät kurottelevat pinnan yli itsepäisen vihreinä. Rantaan vedetty ja käännetty kanootti näyttää jotenkin surulliselta. Muutama tunti myöhemmin satoi ensilumi.

Picture_20181007_150135241

Picture_20181007_150250082

Picture_20181007_150121926

Mökki on jäätävän kylmä. Kaminaan viritellään tulet heti saavuttua ja lieskat ehtivät syödä halkoja useamman pesällisen ennen kuin seinistä ja lattiasta hohkava, ytimiä puistattava, kostea kylmyys suostuu väistymään. Lopulta mökin valtaa suloinen lämpö ja vaatekappaleet yksi toisensa jälkeen voidaan riisua naulakkoon.

Iltaisin nukkumaan mennessä retkotan sängyllä makuupussi mytyssä jaloissa. Riki makaa pitkillä pituuttaan viltillään lattialla. Öisin lämpötila laskee, havahdun hamuamaan makuupussiani. Se on edelleen myttynä jaloissa, mutta sen päällä makaa kolmekymmentäkaksi kiloa koiraa.

Teemme toisillemme tilaa.

Picture_20181007_150216562

Picture_20181007_150313028

Picture_20181007_150402148

Aamuisin ei tahtoisi nousta lämpimästä, laskea jalkojaan kylmälle lattialle. Esitän nukkuvaa kunnes kuulen Jeren puuhailevan kahvipannun kanssa, tulen humahtavan kaminassa. Olen sillä tavalla reilu.

Siellä täällä mökin ulkopuolella, seinustoilla, on pieniä kasoja villaa. Joku on yöllä nakertanut kuistilla olevaa styroksista kylmälaukkua. Oravat ja pikkulinnut valmistautuvat talveen. Silmäkulmasta olen nähnyt ainakin talitinttien pyrähtelevän puuhissaan ja lähipuussa nakuttelee tikka. Joutsenia ei ole näkynyt.

Pilkon porkkanoita ja perunoita kiehumaan, Jere valmistaa päivälliseksi riistaa tai kalaa. Elämä täällä on konstailematonta. Suolaa, pippuria ja oikeaa voita.

Picture_20181007_150158093

Picture_20181007_150011873

Picture_20181007_150435883

Kai sitä itsekin jollain tapaa valmistautuu ensin marraskuuhun ja sitten tulevaan talveen. Mökillä ollessa on jotenkin eri tavalla yhteydessä luontoon ja monella eri tasolla.

Keskellä pimeyttä, muutaman ulkotulen valaistessa, kuljen paljain varpain lumista polkua pitkin paljuun. Iho ja kuuma vesi höyryää ilmaan, ylle kaartuu mustaakin mustempi tähtitaivas. Mollisointuihin sekoittuu lempeyttä.

Yksi selviytymistarina esiintymisjännityksestä

Minulle kaikista kammottavin osuus opiskeluista on esiintyminen ryhmän tai luokan edessä (jopa pahempi kuin tutustumisleikit, joten todellakin ollaan kauhun ytimissä tässä). Puheen pitäminen, esitelmä ja mitä näitä nyt on. Kaikki aiheuttavat suoranaista ahdistusta ja pelkoa jo päiväkausia ennen varsinaista tapahtumaa.

Kirkas muisto lukioajoilta on, kun pidin yksin esitelmää fobioista (kuinka osuvaa) ja kesken puheen tunsin, kuinka päässä alkoi kohista, raajojen ääreisosat kylmenivät ja jalat olivat mennä alta. Viittä vaille siis pyörryin. Jatkoin esitelmän kuitenkin sitkeästi loppuun istualtani, mutta tämä alensi kokonaisarvosanaa. Ei siis kovinkaan rohkaisevaa toimintaa opettajalta jatkoa ajatellen…

Oireet eivät noin voimakkaasti ole tulleet pintaan myöhemmin, mutta ovat olemassa kuitenkin. Näiden lisäksi puhun hermostuksissani nopeasti, sekoilen muistiinpanojen ja sanojen kanssa kun ajatukset lepattavat villiintyneenä ympäriinsä, tärisen enkä useinkaan muista jälkeenpäin esiintymisestäni mitään. Häpeä ja epäonnistumisen pelko ovat myös aina voimakkaasti läsnä.

20180928_150206

Tänään minulla oli tämä sama tilanne edessä ryhmätyön merkeissä. Bonuksena kaikelle vielä se, että esitys täytyi pitää englanniksi. Minun englannin taitoni eivät ole kovinkaan vahvat etenkään lausumisen osalta. Menneet pari viikkoa on ahdistus kuristanut kurkussa enemmän tai vähemmän, viime päivinä enemmän.

Muutama yö sitten näin unta hukkumisesta. En muista, että olisin koskaan aikaisemmin nähnyt. Unessa olin rannalla, siellä oli paljon porukkaa ja tuntematon lapsi vajosi pinnan alle. Joku muu raahasi lapsen sieltä pois, mut minä olin se joka herätteli, ravisteli lasta. Hän oli elottoman tuntuinen, suusta tuli vettä ja niin edelleen. Lapsi selvisi kuitenkin kyllä.

Päätin sitten googlailla unisymboleita kun en tosiaan aiempia hukkumisunia muista nähneeni.

Uni hukkumisesta tai hukkuvan näkemisestä kielii henkisestä hukkumisesta, ahdistavista tunteista, menettämisen pelosta ja arjen paineista.

Samalla hukkumisuni kuitenkin merkitsee, että raskaitten asioitten yli on mahdollista päästä.”

Lähde hedelmäpuu.com

Skeptisenä luonteena en oikein tahtoisi uskoa unimaailmoihin ja unien tulkintaan, mutta tässä kohtaa täytyy kyllä sanoa, että alitajunta tuntui ahdistustani työstävän urakalla. Että syvissä vesissä mentiin kirjaimellisesti.

20180929_141136

Olen lukenut ja minulle on kerrottu lukuisia ohjeita ja, totta kai, hyväntahtoisia vinkkejä siitä kuinka jännitystä helpottaa ja miten oman pään saisi pysymään kasassa (tai ettei nyt ainakaan löytäisi itseään ketarat ojossa luokan lattialta). Kuten esimerkiksi

tosi monet jännittää

muista puhua hitaasti

ei tartte olla täydellinen

hengitä hengitä hengitä

Tosi tärkeitä ja toimivia vinkkejä kyllä. Mutta olen huomannut, että usein se kauhu vyöryy päälle niin nopeasti ja niin voimalla, että kaikki itsensä rauhoittamistavat unohtuu tai suorastaan mitätöityy. Hengitäppä siinä sitten zeninä.

Tänään kuitenkin yllätin itseni! Vaikka esiintymisjännitys oli potenssiin sata vieraan kielen vuoksi, onnistuin pitämään itseni kasassa. Onnistuin jopa paremmin kuin koskaan aikaisemmin suomenkielisissä esiintymisissä. EN edelleenkään muista itse esiintymisestä ja puheestani juuri mitään (paitsi että kuulostin ehkä intialaissyntyiseltä), mutta minulle kerrottiin, että jännitys ei näkynyt millään lailla.

Mitä tein toisin? Mikä tässä erosi edellisistä? No, niinkin yksinkertainen asia kuin ryhmän vertaistuki. Olen usein parjannut ryhmätöiden tarpeellisuutta, niiden toimivuutta ja yleisesti ottaen työskentelen mieluiten yksin. Mutta tässä kohtaa meidän ryhmästä muodostui huikea kallio minun tutisevien jalkojeni alle. Meille kaikille aihe sekä kieli oli vaikeaa ja siitä yhteisymmärryksestä, samassa veneessä olemisesta, muodostui jokin sanaton hyvä. Sellainen, että hei ei haittaa jos vähän mokaa, on vaan sit ihan pokkana vaan.

20180928_193038

Tämä oli toki vain yksi esiintyminen eikä jännitys ja kauhu häviä puff savuna ilmaan ja happily ever after. Mutta tämä onnistumisen kokemus toi minulle todella hyvän olon – minä selvisin! Päällimmäisenä fiiliksenä toki on riemu siitä, että aaaahhh se on ohi, mutta luulen, tai ainakin toivon, että tämä kokemus tuo minulle myös ripauksen lisää itsevarmuutta seuraavien koitosten edessä.

Kärsitkö sinä esiintymisjännityksestä? Minua kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia, niin hyvässä kuin pahassa!

Sateiset päivät, koleat illat

Tuntuuko syksy joka vuosi näin kylmältä? Vai johtuuko tämä kylmyys menneestä kesästä? Viime vuonna kesä oli yhtä loputonta syksyä, syksy huomaamaton jatkumo siihen jo kuukausia jatkuneeseen sateeseen ja harmauteen. Tänä vuonna muutos tuntuu terävältä ja jotenkin hirveän raa’alta.

Picture_20180926_155620133

Veimme peräkärrillisen puita mökille, että siellä tarkenee syksyn tuulissa ja talven tuiskeessa. Eilen paistoi aurinko. Matkalla auton ikkunasta katsellessa näytti siltä, kuin olisi tipahtanut keskelle jotain upeaa maalausta. Teki mieli pyytää pysähtymään, nousta autosta ulos ja vangita se maisema puhelimen muistiin. En kuitenkaan pyytänyt. Katsoin vain lumoutuneena niitä lukuisia ja taas lukuisia tielle kurottavia puita kaikissa ruskan väreissään. Taustallaan tumman puhuvat, syvänvihreät havupuut. Ja auto eteni siellä kaiken keskellä, sulavasti, mutkaista tietä kohti määränpäätä.

Picture_20180926_155308166

Päivä oli kirkas ja kaunis, mutta auringosta on kadonnut lämpö. Tuulessakaan ei ole enää jäljellä sitä kesäistä lempeyttä ja pehmeyttä. Se ulottaa kovat, kylmät sormensa takin kauluksesta sisään ja poninhännästä karanneet kasvoille lentävät hiukset ovat lähinnä räjähtäneitä ja kiukkuisia.

Kalseus on jossain ytimissä saakka. Tuntuu, ettei siltä osaa suojautua. Lämmitän pönttöuuneja, sekoittelen punahehkuisia hiiliä, painan kämmentä uunin ulkopintaa vasten. Tänään laitoin tulet ensimmäistä kertaa tälle syksyä myös yläkertaan. Emme siis juurikaan oleile siellä, joten ei ole tullut lämmitettyäkään. Sateinen päivä ja kylmä uuni ei ole koskaan kovinkaan hyvä ajatus yhdistää, ei tänäänkään. Pientä savupirttiefektiä sain siis aikaan, vaikka hyvän tovin polttelinkin pesässä pelkkää pahvia, houkuttelin ja lämmittelin uunivanhusta yhteistyöhön.

Picture_20180926_155550640

Sulattelen saunassa kohmeita jäseniäni, ja kypsennän uunissa riisipuuroa. Vaikka olo ja mielentila on tahmainen, saan aikaiseksi opiskeltua. Palautan yhden tehtävän, aloitan toista. Sateessa on se hyvä puoli kuitenkin. Ei huvita, eikä voi, paeta muihin askareisiin koulutehtävien ääreltä.

Picture_20180926_155504065

En halua sytyttää kattovaloja, vaikka päivän sakea harmaus ei juuri valoa saa sisälle asti ylettymään. Polttelen loppuun viime syksyisiä kynttilävarastojani, jotta voin luvallisesti seota kaupassa uusista. Pyörittelen loputtomasti pihalta keräämiäni astereita maljakosta ja kiposta toiseen. Tekohengitän niihin lisäaikaa, napsin vähän nuupahtaneiden varsia lyhyemmäksi ja asetan kukan nojalleen lasin reunaan. Joku muu ehkä heittäisi jo pois.

Picture_20180926_155642067

Eläimetkään eivät jaksa mitään. Makaavat kukin pitkillä pituuttaan, pehmeässä ja lämpimässä. Eivät viitsi käyttää energiaa toistensa jahtaamiseen, häsläämiseen, sähistä joutavia. Mies nukkui pitkälle iltapäivään yövuoronsa jäljiltä, kulkee aamutakissa, silmäilee sohvan nurkassa puhelintaan, valmistautuu seuraavaan yöhön. Talossa on hiljaista ja rauhallista, ainoa ääni on läppärin näppäimistön naputus ja uunin ajastimen kilahdus kun riisipuuro on valmis.

Picture_20180926_155408712

Viikonloppu ja tulevan viikon alku on reissaamista pitkin Suomea, tapahtumia, opiskelua, uusia ihmisiä ja menoja tulvillaan. Odotan sitä innolla. Vähän jännitänkin, myönnän. Niinpä siihen saakka, sitä odotellessa, käperryn tänne hämärän hyssyyn, syyspesään.

Syytän syksyä

Keräsin kasvihuoneen nurkalta osan astereista sisälle maljakkoon, ajattelin, että ei niitä niin enää tule ulkona ihasteltua, hukkaan siellä menevät. Moisen kodinhengettäryyskohtauksen saaneena laitoin myös pitkästä aikaa pöytäliinan keittiön pöydälle. Kissat reagoivat välittömästi jos kotona tapahtuu jotain uutta, ja niinpä maljakollinen kukkia sekä, vielä toistaiseksi, karvaton pöytäliina toimivat magneetin lailla.

Picture_20180921_105219797

Ilmassa on muutenkin jotain järjestelyn tarvetta, siivoamisen ja nätiksi laittamisen. Tällä viikolla aloitin turhat tavarat kiertoon -haasteen, ja tähän mennessä turhakkeita tai suoranaista roskaa on lähtenyt kodista pois yli kolmenkymmentä. Tavaroita pyöritellessäni sain aikaiseksi raivata olohuoneesta lojuvat kirpparivaatekasat ja pahvilaatikot sivummalle ja parempaan järjestykseen. Ajattelin, että vaikka niistä onkin tarkoitus päästä eroon, niin ei niitä kuitenkaan tarvitse tuijotella päivästä toiseen keskellä olohuonetta. Nyt kaikki kiertoon lähtevä on simppelisti samassa paikassa ja olenpa saanut ne kuvattuakin ja laitettua Facebookin kirpparille. Seuraava etappi olisi listata ne vähänkäytettyyn ja postittaa menemään…mutta kaikki aikanaan. Tässä on vielä kaappien ja komeroiden läpikäyminenkin vielä kesken.

Kodinhengettäryys ei kuitenkaan rajoitu vain asioiden selkeyttämiseen, vaan myös sisäinen sisustajani on pitkästä aikaa herännyt. Kukkien ja pöytäliinojen lisäksi olen nostanut kynttilät ja lyhdyt esiin ja sytytellyt pienet tunnelmavalot torjumaan syksyn pimeyttä. Samaan aikaan on tarve kylmänviileälle järjestykselle ja selkeydelle ja kuitenkin myös kodikkuudelle ja lämmölle.

Picture_20180921_105242860

Syytän syksyä. Tänä vuonna se tuli jotenkin kerralla, rysähtäen ja yhtäkkiä. Nyt parina päivänä on kyllä saanut nauttia hämmentävän lämpimistä syyssäistä, auringosta ja keltaisen sekä punaisen sävyistä. Mutta minusta silti tuntuu, että pimeys, sade ja kolkkous ahmaisi maailman kerralla alleen.

Syksyllä on usein paha tapa ahmaista minutkin alleen ja vetää pää epäjärjestykseen. Luulen siis, että tämä valtaisa tarve laittaa kotia kuosiin on itse asiassa myös tarvetta pitää pää kuosissa. Siirtelen konkreettisesti kotona palikoita paikasta toiseen, poistan turhia ja arvostan niitä jotka säilytän – ehkä siinä samalla pään sisäisetkin palikat järjestyy, tai ainakin näin voi itselleen uskotella. Siivoamisen lisäksi sitä hätäpäissään polttelee kynttilöitä ja lipittelee teetä, rakentaa kodistaan turvallista ja lämpöistä pesää. Jollain tapaa syksy on yritettävä pitää loitolla tai ainakin yrittää napsia siitä ne parhaimmat fiilistelypalat.

Picture_20180921_105301015

Viime syksynä kävin raivokkaaseen kaamostaistoon täällä blogissa ja muutaman muun bloggarin kanssa toimimme toisillemme vertaistukena, jakaen vinkkejä kaamoksen taltuttamiseen ja tsempaten toisiamme. Viime syksy olikin hyvä syksy! Yritetään tästäkin saada aikaiseksi vielä jotain hyvää, vaikka täytyy myöntää, että kolmatta viikkoa jatkuva syysflunssakröhäräkätauti ei nyt varsinaisesti auta pitämään lippua korkealla…

 

Duhadedä daisdelee

SNORGHH TRÖÖT!

En tiedä johtuuko siitä, että käväisin viikonloppuna pitkästä aikaa omien pienten ympyröiden ulkopuolella viettämässä Jyväskylässä lähipäiviä vai siitä, että tapasin pari kertaa flunssaista ystävääni, mutta jostain onnistuin noin niinku sekunnissa imuroimaan itseeni flunssapöpöt. Harvoin minä kyllä sairastan, mutta nyt kun olen elellyt tyytyväisenä omassa kuplassani, niin ilmeisesti pienikin sosiaalistuminen on portti helvetin kauhuihin räkäliinojen ja kuuman teen maailmaan.

Onneksi juuri nyt, siis ainakin vielä reilun viikon verran, elämä on varsin seesteisissä uomissaan esimerkiksi opiskelun suhteen. Ei siis tarvitse pää punaisena ja räkää täynnä suorittaa sata lasissa kaikkea. Oma kandiluonnos on palautettu opponoitavaksi eli palautetta odotellessa en sen eteen aio tehdä mitään. Opiskelukamun työn puolestaan vertaisarvioin tänään ja englannin kurssilta on vain pari pientä kotitehtävää, jotka ehtii raapustella kasaan mainiosti ensi viikollakin.

Normaalia elämää tässä kuitenkin toki on pystyttävä pyörittämään jollain tavoin, että ihan en avuttomaksi, niiskuttavaksi ja kröhiseväksi sohvaperunaksi voi heittäytyä. Sitäpaitsi viikonlopuksi on tarkoitus mennä mökkeilemään ja lillua paljussa (höyryhengitystä, eikö!) ja siinä sivussa vähän juhlistaa mun synttäreitä, niin ei minulla nyt kertakaikkiaan ole aikaa olla raasu! (Fiksumpi tyyppi ehkä lepäisi tämän viikonlopun, mutta.)

40838692_1367863973349804_1838134062955364352_n

Niinpä olen täällä nyt pieniä taisteluliikkeitä tehnyt flunssan karkottamiseksi tai ainakin olon helpottamiseksi. kuten

lämmittänyt pönttöuunia karkottaakseni koleuden ja kosteuden nurkista

tuprutellut pitkästä aikaa diffuuserilla piristävää appelsiinia huoneilmaan

kiskonut mukitolkulla inkivääriteetä hunajalla

poltellut kynttilöitä ihan vaan, koska hyvä fiilis on hyvä fiilis

valjastanut koiran sohvannurkkaan varpaanlämmittimeksi

tuijottanut Modernia Perhettä, koska se ei vaadi aivoilta mitään ja antaa silti niin paljon

vetänyt shotteina Frantsilan detox puhdistustippoja ”puhdistamaan kehoani sisäisesti ja voimaantumaan esimerkiksi väsymyskausina”. Vinkin näihin sain joskus Jennalta Tuulenpolulta ja kyseessä on siis luomuyrttiuuteseos. Toivottavasti nämä toimivatkin, nimittäin ei tätä ihan huvikseen juo…maku on jäätävä, asteikolla hyvä-paha.

siivoillut kotia hieman, sillä siisti ympäristö on yhtä kuin stressitön ja leppoisa mieli

tunkemalla runsaasti chiliä ruuan sekaan (no, ainakin tukkoiselta tuntunut nenä aukesi, jos ei muuta)

vakuuttanut itseni sillä, että jäätelö auttaa aina

DSC_0022 (2)

Dämmöddä diid dänne! Karheaa kurkkua, aivastelukohtauksia, painavia silmiä ja kasvavaa paperitollovuorta lukuunottamatta, tai niistä huolimatta, minulla on yllättävän positiivinen vire päällä! 🙂