Elämme mökkirantamme joen rytmiä

ja hengitämme metsää.

Keväisin täytymme yli äyräiden –
joutsenet, sorsat, kaikki ne kaakattavat ja vedessä räpistelevät, joita en tunne,
ja kaislikkoon syöksyvät ja riemuitsevat lokit
ja hauen mötkäleet.

Kesällä huokaamme auringon alla.

Joki kuivuu juuri ja juuri kanootin kannattelevaksi, mutta uijalle mutakylvyksi.
Mutahoito hellii kehoa ja mieltä
voisin mainostaa ja kaupata itselleni.
Tyydyn kauhomaan pinnasta vettä saunasankoon.

Syksyisin on rehevää ja riehakasta.

Lumpeet ja kaislat lipuvat läntäreinä ja huojuvat korkeina tuulessa,
joutsenet kaahottavat etelään lähtöpuuhissaan
milloin olisi hyvä aika?
sataakohan Öölannissa?
muistithan rakas sammuttaa kahvinkeittimestä virran?
Siltä se kuulostaa, neuvottelu!

Itse keitän kaasuhellalla aamukahvin, jossa ei ole lisämausteena kiirettä.

Elokuisina öinä tulenpalavan oranssi kuu hipoo mäntyjen latvoja
ja pakkasöinä se sama kuu
valaisee tienoon kuin tuhat katulamppua.
Eikä maailmassa ole talvisin mitään muuta
kuin saunatauolla ihollani helmeilevät jokivesipisarat, minusta nouseva lämmin usva
ja ilman täyttävä raksahdus oluttölkistä.

DSC_0004

Runous ei totisesti ole minun juttuni. Tällä kertaa kirjoittamisen perusopinnoissa, kurssilla luovassa omaelämänkerrallisessa kirjoittamisessa, annettiin tehtäväksi kirjoittaa muistojen värittämistä maisemista, itselle merkityksellisestä paikasta. Paikkavalinta oli helppoa.

Ensin täytyi kirjoittaa kymmenisen minuuttia ajatuksen virtaa. Keskittyä kuvailemaan paikkaa aistien välityksellä, saada napatuksi tekstiin kokemuksia ja merkityksiä. Tämän jälkeen syntyneestä tuotoksesta tuli muodostaa runo.

Minun piti kirjoittaa mökistä. Mökin tunnelmasta, siihen liittyvistä muistoista, tunteista, äänistä, hajuista. Huomasin ajautuvani kirjoittamaan mökin ympäristöstä. Teksti vain tuli ja muotoutui ja eläytyi. Ehkä se on se ja sama – minun sisäisen rauhani lähde ja tyyssija.

Mökkitarinoita ja sit mökkitarinoita

Varsin vauhdikkaan ja aikaansaavan viikon jälkeen suunnattiin suoraan minun viimeisen yövuoroni lopuksi rauhoittumaan mökille. Olin koko viikon hellinyt tätä ajatusta.

IMG_20190222_084133_871

Perjantaiksi paukkasikin todella kauniin ja kuulaan, mutta myös jäätävän kylmän sään. Ulkolämpötila humpsahti yks kaks yllättäin -24 asteisiin. Yllättäen mökin sisällä, vaikka tönö onkin ollut ylhäisessä yksinäisyydessään ja koskemattomana, ei pakkanen kuitenkaan purrut kuin miinus kymmenen asteen verran.

Ei nyt ehkä sisälämpötilaksi kuitenkaan mikään optimaalisin. Ensimmäiset askareet siis luonnollisestikin oli lyödä puuta kaminaan ja hurauttaa öljylämmitin tulille. Viimeksi mainittua käytämme vain alkulämmityksen vauhdittamiseksi, muutoin täällä pärjäilee kaminalla, kun vaan pitää pientä tulta yllä koko ajan.

Mökki lämpenee melko hitaasti, mutta sitten kun vauhtiin pääsee on täällä oikein kelpo köllötellä. Unien velkoja ei kuitenkaan katso aikaa eikä paikkaa, joten pujahdin toppavaatteineni makuupussin alle ja aloitin mökkiviikonloppuni makoisilla päiväunilla pikkupakkasessa.

IMG_20190222_103600_628

Olin torstai-iltana onnistunut niksauttamaan tai venäyttämään alaselkäni ihan vaan siivoamalla. Oman elämänsä mummo tässä vaan päivää. Ilmeisesti sohvien siirtelyni ja imurin kanssa riehumiseni ei ollut kovin ergonomista ja jossain kohtaa tunsin, että alaselässä kävi ehkä jokin pieni nips. No, kohta se ei ollutkaan enää ”ehkä” eikä ”pieni”.

Yövuoro meni ihan okei juilimisineen, mutta perjantai-aamuun mennessä selkä äityi kiukkuisemmaksi ja könkkäsin menemään kuin vanaha eukko. Kiukutti. Jere onneksi auttoi yhden yön aikana kymmeniä vuosia vanhettunutta morsiotaan, kun minä en kärsinyt juuri kumarrella tai nostella ja ylipäänsä jokainen liike tuli harkita tarkkaan.

Sain minä kuitenkin perunat kuorittua ja muusin väsättyä Jeren käristellessä hirvenlihoja pannussa. Punaviiniä tilanne vaati myös, luonnollisesti.

Siinäpä lisää draaman aineksia. Jere toi minulle Lanzaroten viinitilalta tuliaispullon ja olin hellinyt ja hillonnut sitä tähän hetkeen. Palkkioksi siitä, että sain ruotsin kurssin läpi ja ollut muutenkin kovin aikaansaava. Kohtasimme illalla järkyttävän totuuden – mökillämme ei ole korkkiruuvia! MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA! Sehän on vakiovaruste selviytymiseen heti puukon ja tulitikkujen jälkeen.

Onneksipa Jeren taskusta löytyi ruuvi ja varastosta vasara, joten viini saatiin pullosta ulos. Oli muuten hyvää viiniä! Se ja yhdessä valmistettu illallinen voiteli sopivasti niin sielua kuin alaselkääkin.

IMG_20190222_174345_630

Yöunet olivat syvät ja pitkät. Aamulla Jere jutusteli mökin ovella Rikille, lähettäskö me miehet käymään kaupassa. Riki vastasi heilauttamalla häntäänsä, ja niin he menivät. Minä venyttelin itseni aamukahvin keittoon.

Laitoin aamukahvihetkestä seesteisen kuvan ja tekstin Instagramiin. Jätin kertomatta, että aamukahvihetkeni todellisuudessa alkoi savustuksella. Laitoin kahvipannun hellalle ja kumarruin sekoittamaan tulipesää, jotta tuli palaisi iloisemmin ja vesi kiehuisi nopeammin. Iso savuava puunkimpale ottikin ja heittäytyi voltilla kaminasta ulos lattialle, kaminan edustalla olevalle pellille. Samalla levisi kekäleitä puulattialle ja maton läheisyyteen. Perinaisellisen vitun karjaisun säestämänä kauhoin kekäleet ensin pellille, ja vasta sitten nostin savuttavan mustuneen halon pihdeillä takaisin kaminaan.

Viestittelin Jerelle, että meillä on savupirtti, mutta muuten kaikki hallinnassa. Sain myös kahvini.

IMG_20190223_110738_949

Tänään ei enää pakkanen kiristele, joten suunnitelmissa on laittaa saunan lisäksi palju tulille. Hieman kysymysmerkkinä vielä on, että kuinka minä tämän selkäni kanssa paljuun kömmerrän. Se ei ole enää ihan niin kiukkuinen kuin eilen, mutta ei vielä kunnossakaan. Ehkäpä Jere nostaa plumpsauttaa minut paljuun ja naaraa ylös sitten pois lähtiessään?

Pakenemisia

Pakenen

Yövuorojen ja parin ylityötunnin jälkeen mökille nukkumatta silmällistäkään. Mökkitie on muhjuinen ja säätiedotus uhitteli räntä- ja lumisateilla. Ei ehkä uskallakkaan ajaa autolla, ei ehkä päästä perille tai pois, tuumittiin. Valuuko vapaat hukkaan? Ei, jätetään auto parin kilsan päähän, onhan meillä sukset ja lumikengät ja rinkat. Umpiväsyneenä ajatus tuntuu sekopäiseltä, kun taivas vielä repesi lyömään räntää, mutta

Pakenen

Jeren lausahdusta, taikasanoja, joka puolihuolimattomasti karkaa huulilta. Ennen sinä halusit lähteä aina minne vaan ulkoilemaan, nyt et enää ikinä. Tähänkö on tultu? Katotaanko! Pakkaan reppuun viisi litraa vettä, kalsarit, ruokaa. Katotaanko! En minä halua olla se, joka ei ikinä!

received_694038557658932

Pakenen

mökin hiljaisuuteen, saunan löylyyn, iholta yöhön huurustuvaan ilmaan kalenteria ja vatsan pohjassa puristavaa stressimöykkyä.

Pakenen

sitä outoa tunnetta, joka on pitänyt minua otteessaan päivä, ei, viikkotolkulla. Sitä selittämätöntä kireyttä ja mihinkään kohdistumatonta kiukkuisuutta, suupielissä pyristelevää itkuisuutta, vaikka ei itketä.

received_2295982667322244

Pakenen

ruotsin sanaston ja kieliopin paukuttamista päähän, tuijottelemaan lilanvaaleanpunaisensinistä taivasta, pikkupakkasta, kantamaan saunavettä avannosta.

Pakenen

univelkoja makuupussin mutkaan, nukun kymmenen tuntia, kaksitoista tuntia, vetkuttelen ylösnousua ja

Pakenen

vetkuttelemaan vielä syvemmälle makuupussiin kun vetkuttelun vuoksi mökki on jäähtynyt kymmeneen asteeseen ja pelkkä ajatus pussin raottamisesta saa varpaat kippuraan.

received_2282744085126289

Juon kolmatta mukillista aamukahvia kaminan luukku raollaan ja mietin, että miten hieno pakoreissu. Ja mietin, että vielä tämän päivän, vielä ensi yön, me varastamme itsellemme. Silläkin uhalla, että se saattaa tietää aamuviiden herätystä, mahalaskua ja rähmäisiä silmiä arkeen.

#13 Mökille virtaa aurinkovoimalla

Postauksen kuvat on otettu loppukesästä/alkusyksystä kun maailmassa oli vielä lämpöä, ihanuutta ja VALOA. Nyt alkutalven kiireissä en ole ehtinyt mökillä käymäänkään. Ihanaa olisi päästä, nyt kun lumi ja pikkupakkaset ovat ilmeisesti jääneet meille pysyvästi. Se tuo jälleen oman tunnelmansa mökkeilyyn.

Aina silloin tällöin pälkähtää mieleen, että olisipa ihanaa viettää joulua mökillä. Ihan vain me kahdestaan, keskellä hiljaisuutta, olla vaan ja hipsutella. Tämän haaveskelun on kuitenkin aina voittanut läheisten seura sekä valmis joulupöytä, haha! Mutta ehkä jonain päivänä joskus tulevaisuudessa minulla ja Jerellä onkin ihan oma joulu. Mutta ei vielä tänä vuonna.

Picture_20181212_184734729

Olen kirjoitellut aiemmin mökkimme mukavuuksista, tai niiden puutteesta. Me mökkeillään, enemmän tai vähemmän aktiivisesti, ympäri vuoden. Tässä nyt parin vuoden kokemuksella on tullut todettua, että kah, Suomen kesä toden totta on varsin lyhyt ja pimeä tai vähintäänkin hämärä aika haukkaa melkoisen suuren osan koko vuoden kulusta – niinpä tänä vuonna päädyttiin hankkimaan mökille aurinkopaneeli.

Vaikka tähän saakka onkin pärjätty vallan mainiosti kynttilöin ja kaasuvaloin niin täytyy sanoa, että kyllä tuo valaistus on kuitenkin ihan totta ihana ja tarpeen.  Valaistuksesta huolimatta me oleillaan paljon edelleenkin kynttilän valossa esimerkiksi pirttipöydän ääressä, sillä valoteho pöydän yläpuolella on aikasmoisen kirkas – ei siis mitenkään sopiva tunnelmointiin.

Picture_20181212_184851066

Mutta keittiönurkkaus on ollut toivottoman pimeä ja iltahämärissä otsalampun valossa kokkailu ei nyt aina ole ollut ihan kaikista mieluisinta. Mahtavaa, että nyt voi vaan napsauttaa seinästä katkaisinta ja tadaa, nurkkauksessa näkee kokkailla, tiskailla ja järkkäillä erinomaisen hyvin. Nyt ei myöskään tarvitse hoitaa kaikkea tarpeellista, kuten vaikka sitä tiskaamista, päivänvalon aikaan vaan voi tehdä asioita just silloin kuin huvittaa.

Picture_20181212_184510871

Saunassa asennettiin valo lauteiden alle. Ennen kuin meillä oli aurinkokennoa me ripustettiin myrskylyhty saunan ikkunan ulkopuolelle tuomaan pientä valonkajastusta saunaan. Supertunnelmallista, ihanaa ja romanttista, myönnän! Mutta myös hitusen riskialtista kun sauna on ahdas ja kuuma kiuas t o d e l l a lähellä. Siinä siis kätevästi polttamassa varomattoman peseytyjän takaliston. Saunan valo ei ole liian kirkas ja kun se on asennettu lauteiden alle niin valo ”suodattuu” kauniisti – ei siis tule saunoessa ja peseytyessä mitään laitosfiiliksiä spottivalojen loisteessa.

Picture_20181212_183105620

Picture_20181212_183140602

Pidän myös kovastipaljon siitä, että valaisimet mökissä ovat hyvin huomaamattomat. Ne ovat vaan sellaiset pienehköt valkoiset pyöreät läkkärät ”upotettuna” kattoon. Meillä on valaisimet pirttipöydän yläpuolella sekä keittiönurkkauksessa ja ne riittävät valaisemaan mainiosti koko vajaan neljänkymmenen neliön tilan. Aurinkopaneeli puolestaan on asennettu mökin ei-julkisivun puolelle, joten sekään ei pomppaa häiritsevästi silmille – ja on kuitenkin juuri sopivasti hollilla nappaamaan kaiken mahdollisen valon energiakseen.

Valaistuksen lisäksi aurinkopaneelista saadaan voimaa läppärin käyttöön ja puhelimien lataukseen. Aiemmin meillä oli näitä asioita varten käytössä iso ja painava akku, jota piti aika-ajoin raahata kotiin lataukseen. Nyt mökissä on ”sähköpistokkeet” asennettuna pirttipöydän luo sekä sängyn viereen. Minulle läppärin käyttö mökillä on ollut tärkeää siksi, että se on mahdollistanut opiskelun myös siellä. Opintojen takia ei siis ole tarvinnut jättää mökkeilyä väliin tai vaihtoehtoisesti kieriskellä mökillä tunnontuskissa kun opinnot seisoo.

Syksyn myötä kuitenkin harmiksemme huomattiin, että luonnonvalon vähentyessä energia ei enää riitä kaikkeen, eli siis valaistukseen sekä läppärin tarpeisiin. Ja mun läppäri on vuodelta keppi ja kivi, eli sen oma akku ei kestä hetkeäkään ja tarvitsee siis virtaa non-stoppina. No, tämä on oikeastaan ihan vaan pieni harmi. Mökillä kuitenkin tulee vietettyä syksyisin ja talvisin aikaa vähemmän kuin kesäisin, joten ne reissut voi ottaa ihan lorvailun kannalta ja jättää läppärin kotiin. Pääasia, että virtaa on riittänyt valoihin sekä puhelimiin.

Picture_20181212_184125722

Picture_20181212_184136135

Minähän olen aina ollut niillä linjoilla, että mökkeilyn pitää olla erähenkistä ja yksinkertaista. Mutta näin sitä ajatukset muuttuu ja toisaalta aika törppöhän sitä olisi, jos kaikista mukavuuksista kieltäytyisi ihan vaan itsepäisyyttään ja kieltäytymisen ilosta. Valaistus kuitenkin lisää pimeän ajan mielekkyyttä, mutta ei kuitenkaan syö sitä tiettyä fiilistelyä joka ehdottomasti mökkeröintiin kuuluu. Edelleen voidaan olla ihan hipihiljaa, rauhassa. Kaminassa rätisevä tuli ja sen tuoma pehmeä lämpö, ympärillä hiljaisena avautuva luminen metsä ja saunavilvoittelu kuistilla – mökki todellakin tarjoaisi täydelliset puitteet joulun viettoon. Ehkä vielä jonakin päivänä!

 

Vuoden viimeiset

44431752_1200153140131678_345481903660335104_n

Kolme päivää täydellistä aikataulutonta lojumista. Jätin läppärin kotiin ja päätin vaan olla. Käsilaukussa on kylläkin mukana yksi kurssikirja, mutta sinne se on saanut sujuvasti jäädäkin.

Palaan ensi viikolla asiaan. Tänä viikonloppuna nautin viimeisistä hetkistä olla vapaa.

Perjantai-iltana ääni sanoi päässäni, hieman hiprakkainen sellainen, että UIMAAN. Kävelin saunasta pilkkopimeässä yksin rantaan, taskulampun valossa. Hetken kökin laiturilla, mietin, että ihanko vakavissani olen. Olin ja hyppäsin. Vesi oli jäätävän kylmää ja lähes salpasi hengen, mutta rikoin pitkin vedoin veden pintaa ja se tuntui huumaavalta. Nousin ylös laiturille, käärin pyyhkeen ympärilleni ja sammutin taskulampun. Istuin penkille, ja kylmä yöilma tuntui uinnin jälkeen lämpimältä, kepeältä iholla. Tunnelma oli taianomainen kun ympärillä oli vain loppumatonta pimeyttä, hiiskumatonta hiljaisuutta ja yllä miljoonittain tähtiä.

Ehkä se oli kuitenkin tälle vuodelle viimeinen pulahdus, luulen.

Tämä saattaa olla myös tältä erää viimeinen kerta kun mökille pääsi vain lähtemään. Ilman säätämistä ja sumplimista, pakkaa vaan tavarat kasaan ja menee. Alle kahden viikon päästä minulla alkaa jälleen työt, ja jos Jerellä työt puolestaan jatkuu, niin siitä alkaa se loputon suo: kahden vuorotyötä tekevän aikataulujen yhteen sovittaminen.

 

Mollisointuihin sekoittuu lempeyttä

Kävelen tuttua polkua kädet täynnä kantamuksia Rikin riemuvouhkatessa ympärillä. Syyskuun vaihtuessa lokakuuhun ovat iloisen heleät pensaat luovuttaneet, riisuneet pukunsa ja törröttävät alastomina lokakuisessa viimassa.

Samaan aikaan minä olen vetänyt ylleni pitkiä kalsareita, villapaitaa ja -sukkia, tuulipukua. Huomannut unohtaneeni kuitenkin pipon ja lapaset, ei tullut mieleenkään, ajatukset eivät aivan vielä olleet sisäistäneet syksyn todella tulleen.

Huomaan mökkijoen vetäneen ylleen jääriitteen. Pintaan on tarttunut syksyn lehtiä ja vesiheinät kurottelevat pinnan yli itsepäisen vihreinä. Rantaan vedetty ja käännetty kanootti näyttää jotenkin surulliselta. Muutama tunti myöhemmin satoi ensilumi.

Picture_20181007_150135241

Picture_20181007_150250082

Picture_20181007_150121926

Mökki on jäätävän kylmä. Kaminaan viritellään tulet heti saavuttua ja lieskat ehtivät syödä halkoja useamman pesällisen ennen kuin seinistä ja lattiasta hohkava, ytimiä puistattava, kostea kylmyys suostuu väistymään. Lopulta mökin valtaa suloinen lämpö ja vaatekappaleet yksi toisensa jälkeen voidaan riisua naulakkoon.

Iltaisin nukkumaan mennessä retkotan sängyllä makuupussi mytyssä jaloissa. Riki makaa pitkillä pituuttaan viltillään lattialla. Öisin lämpötila laskee, havahdun hamuamaan makuupussiani. Se on edelleen myttynä jaloissa, mutta sen päällä makaa kolmekymmentäkaksi kiloa koiraa.

Teemme toisillemme tilaa.

Picture_20181007_150216562

Picture_20181007_150313028

Picture_20181007_150402148

Aamuisin ei tahtoisi nousta lämpimästä, laskea jalkojaan kylmälle lattialle. Esitän nukkuvaa kunnes kuulen Jeren puuhailevan kahvipannun kanssa, tulen humahtavan kaminassa. Olen sillä tavalla reilu.

Siellä täällä mökin ulkopuolella, seinustoilla, on pieniä kasoja villaa. Joku on yöllä nakertanut kuistilla olevaa styroksista kylmälaukkua. Oravat ja pikkulinnut valmistautuvat talveen. Silmäkulmasta olen nähnyt ainakin talitinttien pyrähtelevän puuhissaan ja lähipuussa nakuttelee tikka. Joutsenia ei ole näkynyt.

Pilkon porkkanoita ja perunoita kiehumaan, Jere valmistaa päivälliseksi riistaa tai kalaa. Elämä täällä on konstailematonta. Suolaa, pippuria ja oikeaa voita.

Picture_20181007_150158093

Picture_20181007_150011873

Picture_20181007_150435883

Kai sitä itsekin jollain tapaa valmistautuu ensin marraskuuhun ja sitten tulevaan talveen. Mökillä ollessa on jotenkin eri tavalla yhteydessä luontoon ja monella eri tasolla.

Keskellä pimeyttä, muutaman ulkotulen valaistessa, kuljen paljain varpain lumista polkua pitkin paljuun. Iho ja kuuma vesi höyryää ilmaan, ylle kaartuu mustaakin mustempi tähtitaivas. Mollisointuihin sekoittuu lempeyttä.

Olisin nukkunut tähtitaivas kattonani

Hiljakseen heitetään kesälle hyvästejä ja otetaan syksyä vastaan mökilläkin. Tämän viikonlopun voi sanoa olleen ensimmäinen tämän vuoden syksyviikonloppu, mökkeilyn uuden aikakauden alku: maailma maistui, tuoksui, näytti ja tuntui syksyltä.

DSC_0068

Päivisin vielä aurinko ja lämpö helli ja ulkona pystyi oleilemaan lyhythihasillaan. Pelargoniat jaksavat puskea vieläkin uutta nuppua, pari kukkaa aukesikin viikonlopun aikana. Tämän kesän pelargoniat ovat olleet niin upeita, muhkeita ja elinvoimaisia, että otan ne talveksi meille kotiin kellariin talvehtimaan – josko ensi vuonnakin saisi niistä nauttia! Päivisin joutui ääneenkin sanomaan, että miettikää, nyt on siis syyskuu, kun veneessä istuessakin tämä kaikki tuntui loppumattomalta kesältä.

41423872_740223642983738_1752649147019689984_n

41295387_489599278118280_8613460421392728064_n

Syksyn maku löytyi sienistä ja sorsapadasta. Minä en sienimetsään lähde, kun en parka niitä tunnista. Mutta Jere ja anoppi hakivat melko mukavan saaliin – tatit syötiin hetimmiten, jääkaapissa odottaa pussillinen kanttarelleja meille ja anoppi vei itselleen sieniä suolattavaksi ja sienisalaattitarpeiksi.

Päivällä aurinko sai jo keltaiseksi, oranssiksi ja punaiseksi muuttuvaa maisemaa hehkumaan. Ilta-aurinko puolestaan maalasi mäntyjen rungot kullallaan. En koskaan kyllästy siihen, ihmettelen joka kerta kaiken kauneutta. Vaikka sydämeni väpättääkin erityisesti koivumetsille, on tasaisen vihreä sammalmatto ja korkeina huojuvat kultaiset männyt todella kaunis ja rauhoittava näky.

DSC_0062

Iltaisin ja öisin laskeutui viileys ja syvä pimeys. Öisin lämpö laski reilusti alle kymmenen asteen ja kylmältähän se näin äkkiseltään tuntui! Iltaisin laitettiin pienet tulet kaminaan, ja hyvä niin – aamut olisivat muuten olleet jäätäviä. Jere lähti tänä aamuna mökiltä töihin ja kertoi lämmön tipahtaneen jo jopa pakkasen puolelle. Olen niin onnellinen tuosta meidän uudesta pienestä kaminasta! Kyllä tulen tuoma lämpö ja tunnelma ovat ihan oma juttunsa verrattuna siihen, kun aiempina vuosina mökki lämpesi kaasulla ja petroolilla.

Vaikka yöilma tuntuikin kalsealta, ytimiin menevältä, oli huussireissuilla silti pysähdyttävä ihmettelemään ympäröivää maailmaa. Hiiskumaton hiljaisuus, kaiken nielevä pimeys ja kas! – uskomattoman kaunis, kirkas, tuikkiva tähtitaivas kaiken yläpuolella. Ulkona tuli vietettyä aikaa niska kenossa tovi jos toinenkin. Jos mökillä olisi ollut mukana kesäpussien sijaan talvimakuupussit, olisin raahannut patjan terassille ja nukkunut siinä, tähtitaivas kattonani.

DSC_0073

Aamulla, ennen lähtöämme, tapasimme vielä joutsenpariskunnan. He, jotka keväällä ilakoivat mökkirannassamme sulasta vedestä ja jälleen näkemisen riemusta, ovat kesäisin poissa ja palaavat taas syksyllä meidän rantaamme, etelän lähtövalmisteluja tekemään.

41368469_2069977709998770_5657214631756693504_n

Minäkin lähtisin etelään, jos voisin. Mutta koska en voi, niin kiedon villatakkia tiukemmin ympärilleni, hiihdän villasukissa ja lisään puita pönttöuuniin.