Vuoden viimeiset

44431752_1200153140131678_345481903660335104_n

Kolme päivää täydellistä aikataulutonta lojumista. Jätin läppärin kotiin ja päätin vaan olla. Käsilaukussa on kylläkin mukana yksi kurssikirja, mutta sinne se on saanut sujuvasti jäädäkin.

Palaan ensi viikolla asiaan. Tänä viikonloppuna nautin viimeisistä hetkistä olla vapaa.

Perjantai-iltana ääni sanoi päässäni, hieman hiprakkainen sellainen, että UIMAAN. Kävelin saunasta pilkkopimeässä yksin rantaan, taskulampun valossa. Hetken kökin laiturilla, mietin, että ihanko vakavissani olen. Olin ja hyppäsin. Vesi oli jäätävän kylmää ja lähes salpasi hengen, mutta rikoin pitkin vedoin veden pintaa ja se tuntui huumaavalta. Nousin ylös laiturille, käärin pyyhkeen ympärilleni ja sammutin taskulampun. Istuin penkille, ja kylmä yöilma tuntui uinnin jälkeen lämpimältä, kepeältä iholla. Tunnelma oli taianomainen kun ympärillä oli vain loppumatonta pimeyttä, hiiskumatonta hiljaisuutta ja yllä miljoonittain tähtiä.

Ehkä se oli kuitenkin tälle vuodelle viimeinen pulahdus, luulen.

Tämä saattaa olla myös tältä erää viimeinen kerta kun mökille pääsi vain lähtemään. Ilman säätämistä ja sumplimista, pakkaa vaan tavarat kasaan ja menee. Alle kahden viikon päästä minulla alkaa jälleen työt, ja jos Jerellä työt puolestaan jatkuu, niin siitä alkaa se loputon suo: kahden vuorotyötä tekevän aikataulujen yhteen sovittaminen.

 

Mollisointuihin sekoittuu lempeyttä

Kävelen tuttua polkua kädet täynnä kantamuksia Rikin riemuvouhkatessa ympärillä. Syyskuun vaihtuessa lokakuuhun ovat iloisen heleät pensaat luovuttaneet, riisuneet pukunsa ja törröttävät alastomina lokakuisessa viimassa.

Samaan aikaan minä olen vetänyt ylleni pitkiä kalsareita, villapaitaa ja -sukkia, tuulipukua. Huomannut unohtaneeni kuitenkin pipon ja lapaset, ei tullut mieleenkään, ajatukset eivät aivan vielä olleet sisäistäneet syksyn todella tulleen.

Huomaan mökkijoen vetäneen ylleen jääriitteen. Pintaan on tarttunut syksyn lehtiä ja vesiheinät kurottelevat pinnan yli itsepäisen vihreinä. Rantaan vedetty ja käännetty kanootti näyttää jotenkin surulliselta. Muutama tunti myöhemmin satoi ensilumi.

Picture_20181007_150135241

Picture_20181007_150250082

Picture_20181007_150121926

Mökki on jäätävän kylmä. Kaminaan viritellään tulet heti saavuttua ja lieskat ehtivät syödä halkoja useamman pesällisen ennen kuin seinistä ja lattiasta hohkava, ytimiä puistattava, kostea kylmyys suostuu väistymään. Lopulta mökin valtaa suloinen lämpö ja vaatekappaleet yksi toisensa jälkeen voidaan riisua naulakkoon.

Iltaisin nukkumaan mennessä retkotan sängyllä makuupussi mytyssä jaloissa. Riki makaa pitkillä pituuttaan viltillään lattialla. Öisin lämpötila laskee, havahdun hamuamaan makuupussiani. Se on edelleen myttynä jaloissa, mutta sen päällä makaa kolmekymmentäkaksi kiloa koiraa.

Teemme toisillemme tilaa.

Picture_20181007_150216562

Picture_20181007_150313028

Picture_20181007_150402148

Aamuisin ei tahtoisi nousta lämpimästä, laskea jalkojaan kylmälle lattialle. Esitän nukkuvaa kunnes kuulen Jeren puuhailevan kahvipannun kanssa, tulen humahtavan kaminassa. Olen sillä tavalla reilu.

Siellä täällä mökin ulkopuolella, seinustoilla, on pieniä kasoja villaa. Joku on yöllä nakertanut kuistilla olevaa styroksista kylmälaukkua. Oravat ja pikkulinnut valmistautuvat talveen. Silmäkulmasta olen nähnyt ainakin talitinttien pyrähtelevän puuhissaan ja lähipuussa nakuttelee tikka. Joutsenia ei ole näkynyt.

Pilkon porkkanoita ja perunoita kiehumaan, Jere valmistaa päivälliseksi riistaa tai kalaa. Elämä täällä on konstailematonta. Suolaa, pippuria ja oikeaa voita.

Picture_20181007_150158093

Picture_20181007_150011873

Picture_20181007_150435883

Kai sitä itsekin jollain tapaa valmistautuu ensin marraskuuhun ja sitten tulevaan talveen. Mökillä ollessa on jotenkin eri tavalla yhteydessä luontoon ja monella eri tasolla.

Keskellä pimeyttä, muutaman ulkotulen valaistessa, kuljen paljain varpain lumista polkua pitkin paljuun. Iho ja kuuma vesi höyryää ilmaan, ylle kaartuu mustaakin mustempi tähtitaivas. Mollisointuihin sekoittuu lempeyttä.

Olisin nukkunut tähtitaivas kattonani

Hiljakseen heitetään kesälle hyvästejä ja otetaan syksyä vastaan mökilläkin. Tämän viikonlopun voi sanoa olleen ensimmäinen tämän vuoden syksyviikonloppu, mökkeilyn uuden aikakauden alku: maailma maistui, tuoksui, näytti ja tuntui syksyltä.

DSC_0068

Päivisin vielä aurinko ja lämpö helli ja ulkona pystyi oleilemaan lyhythihasillaan. Pelargoniat jaksavat puskea vieläkin uutta nuppua, pari kukkaa aukesikin viikonlopun aikana. Tämän kesän pelargoniat ovat olleet niin upeita, muhkeita ja elinvoimaisia, että otan ne talveksi meille kotiin kellariin talvehtimaan – josko ensi vuonnakin saisi niistä nauttia! Päivisin joutui ääneenkin sanomaan, että miettikää, nyt on siis syyskuu, kun veneessä istuessakin tämä kaikki tuntui loppumattomalta kesältä.

41423872_740223642983738_1752649147019689984_n

41295387_489599278118280_8613460421392728064_n

Syksyn maku löytyi sienistä ja sorsapadasta. Minä en sienimetsään lähde, kun en parka niitä tunnista. Mutta Jere ja anoppi hakivat melko mukavan saaliin – tatit syötiin hetimmiten, jääkaapissa odottaa pussillinen kanttarelleja meille ja anoppi vei itselleen sieniä suolattavaksi ja sienisalaattitarpeiksi.

Päivällä aurinko sai jo keltaiseksi, oranssiksi ja punaiseksi muuttuvaa maisemaa hehkumaan. Ilta-aurinko puolestaan maalasi mäntyjen rungot kullallaan. En koskaan kyllästy siihen, ihmettelen joka kerta kaiken kauneutta. Vaikka sydämeni väpättääkin erityisesti koivumetsille, on tasaisen vihreä sammalmatto ja korkeina huojuvat kultaiset männyt todella kaunis ja rauhoittava näky.

DSC_0062

Iltaisin ja öisin laskeutui viileys ja syvä pimeys. Öisin lämpö laski reilusti alle kymmenen asteen ja kylmältähän se näin äkkiseltään tuntui! Iltaisin laitettiin pienet tulet kaminaan, ja hyvä niin – aamut olisivat muuten olleet jäätäviä. Jere lähti tänä aamuna mökiltä töihin ja kertoi lämmön tipahtaneen jo jopa pakkasen puolelle. Olen niin onnellinen tuosta meidän uudesta pienestä kaminasta! Kyllä tulen tuoma lämpö ja tunnelma ovat ihan oma juttunsa verrattuna siihen, kun aiempina vuosina mökki lämpesi kaasulla ja petroolilla.

Vaikka yöilma tuntuikin kalsealta, ytimiin menevältä, oli huussireissuilla silti pysähdyttävä ihmettelemään ympäröivää maailmaa. Hiiskumaton hiljaisuus, kaiken nielevä pimeys ja kas! – uskomattoman kaunis, kirkas, tuikkiva tähtitaivas kaiken yläpuolella. Ulkona tuli vietettyä aikaa niska kenossa tovi jos toinenkin. Jos mökillä olisi ollut mukana kesäpussien sijaan talvimakuupussit, olisin raahannut patjan terassille ja nukkunut siinä, tähtitaivas kattonani.

DSC_0073

Aamulla, ennen lähtöämme, tapasimme vielä joutsenpariskunnan. He, jotka keväällä ilakoivat mökkirannassamme sulasta vedestä ja jälleen näkemisen riemusta, ovat kesäisin poissa ja palaavat taas syksyllä meidän rantaamme, etelän lähtövalmisteluja tekemään.

41368469_2069977709998770_5657214631756693504_n

Minäkin lähtisin etelään, jos voisin. Mutta koska en voi, niin kiedon villatakkia tiukemmin ympärilleni, hiihdän villasukissa ja lisään puita pönttöuuniin.

Ihastuttava Ketunlenkki

Vaikka sitä ajoittain leikitteleekin ajatuksella kaupunkielämästä tai muista vaihtoehtoisista todellisuuksista, niin oi kuulkaa – en minä tätä pikkukaupungin elämää ja korpien kuiskintaa muuhun vaihtaisi! On tämä nimittäin niin upeaa, että aivan omilla huudeilla, on olemassa näin mahtavat ulkoilumahdollisuudet kuin mitä esimerkiksi Reposuo tarjoaa.

40624298_10210508264577960_5470010493521362944_n

40684434_286499631949944_3877404631248142336_n

Usein sitä sokaistuu omalle ympäristölleen, ei jollain tapaa ehkä arvosta sitä kaikkea tarjolla olevaa kun se on niin itsestäänselvää. Liian harvoin tulee siis nautittua kaikista niistä mahdollisuuksista, mitä omalla kotikaupungilla on tarjota. Tänään sitten, hieman ex tempore -henkisesti, pakattiin ystäväni kanssa reppuihin evästä mukaan ja suunnattiin Ketunlenkille. Tämä ystäväni, joka ei siis ole paikkakuntalainen, mutta vierailee täällä joka kesä, ilmoitti, että tästä muuten otetaan sitten jokavuotinen perinne. No tottahan toki se minulle passaa!

40602470_325748417991375_1297317278601183232_n

40607215_2152784911706917_3844977464954585088_n

Reposuolla, ja siis Ketunlenkin varrella, on kolme tulipaikkaa huusseineen ja polttopuineen. Se on siis siitäkin hauska retkikohde, että siellä voi piipahtaa ihan vaan vaikka makkaranpaistossa tai sitten kiertää koko kahdentoista kilometrin mittainen ketunlenkki, kuten me tehtiin.

40600284_1827836167306458_6088826117353897984_n

Ketunlenkki kulkee niin upeissa kangasmetsissä polkuineen kuin myös soilla pitkin pitkospuita. Koko reitti on melko helppokulkuinen. Jonkin verran matkaan mahtuu ryteikköjä, sekä nousuja ja laskuja, mutta pääasiassa lenkki on tasaista taaperrusta. Mahtavat suonäkymät ja lammet ovat herkkua silmille, eikä niille häviä myöskään metsäosuudet – korkeina ja suorina kasvavat männyt ja upean vihreänä hohtavat sammalmättäät tai mattoina kasvavat poronjäkälät. Näin syksyaikaan reissulta saa kotiin viemisiksi sieniä, karpaloita ja puolukoita!

40684919_260289017934524_396827146762321920_n

40748094_1659381664208031_8375362380988678144_n

Meille sattui tänään aivan täydellinen retkeilysää. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja välillä kävi pieni tuulevire. Luonto huusi väreillään syksyä, mutta sää vielä kesää. Jo alkumetreillä sai riisua pitkähihaisen pois, mutta lämpö ei kuitenkaan käynyt tukahduttavaksi.

40684098_318211668737608_5919543778133147648_n

Me onnistuttiin kuluttamaan retkellä aikaa viisi tuntia. Taivasteltiin ja ihmeteltiin, paistettiin nuotiolla makkaraa ja nautittiin kahvit ja teet, huokailtiin vuoronperään miten mahdottoman kaunista. Kaikinpuolin täydellisen kiireetön päivä, josta voi nyt ammentaa energiaa ja hyvää mieltä.

Veijo Rönkkösen patsaspuisto Parikkalassa

Hei tässäpä pieni vinkki kesälomamatkailijoille! Sitä kun istuu kuumassa autossa satoja kilometrejä tekee mieli välillä nousta jaloittelemaan – ja kutostien varrella levähdysalueelta lähtevä polku patsaspuistoon oli tosi hauska ex tempore -pysähdys ja jaloittelupaikka meidän viime viikonloppuisen reissumme varrella.

IMG_20180730_132648_370

38218427_1127892604024399_6620008718832500736_n

38286852_1127892894024370_8777013158276497408_n

38195055_1127892670691059_8767683986798411776_n

38085910_1127891507357842_8883180446276386816_n

Kyseessä on siis ihana kukkiva puutarha, jossa patsastelee Veijo Rönkkösen (1944-2010) taiteilemia betonipatsaita huikeat 560 kappaletta. Suurin osa patsaista on ihmishahmoja eri asennoissa, eri ilmeillä ja eri puuhissa, mutta myös eläinhahmoja löytyy. Puutarhassa menee polkuja, jotka johdattelevat taiteen äärelle. Polkujen laatat ovat myös Rönkkösen käsialaa ja otin niistä hieman inspiraatiota myös omaa pihaa ajatellen…

IMG_20180730_134255_361

IMG_20180801_152424_849

38238157_1127892090691117_1383604146535399424_n

38218425_1127891497357843_4964204890994769920_n

38197332_1127892367357756_5631077406413422592_n

38155673_1127891424024517_2458305449049456640_n

Kaikessa huikeudessaan ja ihanuudessaan patsaspuisto oli myös hieman creepy enkä hämärässä sinne tohtisi ehkä mennä. Keskellä päivää kirkkaassa auringon valossakin useiden patsaiden ilmeet saivat kylmänväreitä aikaan…olotilaa ei yhtään helpottanut se, kun hoksasin, että patsaiden hampaat olivat ihan oikeista tekohampaista tehdyt. Lisäksi useiden patsaiden katse tuntui seuraavan kulkijaa.

38148129_1127891434024516_4139543970134884352_n

38132815_1127892644024395_8456159855516844032_n

38086030_1127891467357846_1889586697419620352_n

38072005_1127891547357838_4415362041125011456_n

IMG_20180730_134405_897

Täältä voi lueskella lisää infoa patsaspuistosta! Suosittelen piipahtamaan! 🙂

Käpy varpaiden välissä

Mökillä päivät menee verkalleen omaa tahtiaan. Päivää rytmittää aamukahvi, ruoka, iltapala, mutta ei kellon mukaan, vaan kuinka sattuu tekemään mieli tai milloin ylipäänsä kiinnostaa nousta. Hyttysverkon alta, viidennen torkutuksen jälkeen. (Minun on pakko laittaa myös vapaalla ollessani kello soimaan, koska muuten saattaisin nukkua vaikka pitkälle yli puolen päivän ja minua kuitenkin kiinnostaa nousta ennen sitä.)

37691560_1115572088589784_4425809360093970432_n

Lämpötila on hieman laskenut, mutta kuumuus ei silti hellitä, sillä lämmön rinnalla kulkee nyt joka paikkaan lonkeronsa ulottava kosteus. Jos ei tuulisi (ja luoja, onneksi tuulee!) ja sulkisi silmänsä, voisi kuvitella olevansa jossain etelän hetelmänä. Ympärille levittäytyvä mäntykangas sotii hieman tätä mielikuvaa vastaan, mutta ei estä minua kulkemassa bikineissä ja putsailemasta varpaiden väleistä kultaisen hiekan sijaan havunneulasia ja käpyjä ja kiroamasta muurahaisia, jotka purevat jalkapöytään niin saamarin lujaa.

Ukkonen murisee jossain kauempana, mutta ei tule kylään, kulkee ohi. Öisin sataa vettä. Nukumme ovi auki ja olin aivan fiiliksissä, kun luin sängyllä pienen lampun valossa kirjaa, sateen hakatessa peltikattoon ja kohistessa kuistilla. Viime yönä heräsin kaatosateeseen. Hymyilin ja voin melkein kuvitella, kuinka luonto ja metsän eläimet huokaavat.

37638925_1115572068589786_667943542823321600_n

Aamukahvin, ruuan, iltapalan ja paljussa lillumisen väliin on jäänyt aikaa myös lukea kirjoja ja myös – hei vihdoinkin – nuorisobarometrejä ja niihin liittyviä artikkeleita. Uutta tekstiä en työhön ole saanut luoduksi, mutta lukemisen pään auki, uuvahtaneen motivaation pienesti heräteltyä. Punainen lanka alkaa hiljakseen kehräytyä, mitä lukemaani seurata, mistä kirjoittaa ja miksi. Kun vaan alkaisi kirjoittaa.

37641064_1115571995256460_2549480526637432832_n

Tiistai-aamuna meidän pitäisi palata kotiin. Tai Jeren pitäisi. Minä mietin jäisinkö tänne vielä, saisinko paremmin aikaiseksi, mölkkyjen ja ihmisten ja kaiken muun hirvittävän tärkeän, mutta aikaavievän, ulottumattomissa. Ehkäpä, ehkäpä pitäisi. Viikonloppuna on tiedossa jälleen kesäreissua, joten arkena ihan oikeesti pitäisi.

 

Pitäsikkö ostaa palju?

Vajaa pari viikkoa sitten Jere patsasteli mökin tontilla sen näköisenä, että nyt on jotain mielessä. Mittaili katseellaan ja askeleillaan, silmäili, katseli eri vinkkeleistä ja hieroi partaansa. Loihe siinä sitten lausumahan, kesken leppoisan illan vieton ja saunan lämmityksen, että

pitäsikkö ostaa palju?

Niinpä siellä tontilla oli hetken päästä patsastelemassa, mittailemassa, silmäilemässä myös minä. Hymisteltiin ja myhäiltiin yhteisymmärryksessä, että juu-u, tuossa oisi kyllä aika oivallinen paikka paljulle, pitäsikkö?

Mentiin siinä sitten saunaan. Puhuttiin, että oishan siinä hauskempaa lillua kuin jorpakossa, jossa ei ole muuten mitään vikaa, mutta kuivan ja kuuman kesän myötä se alkaa muistuttaa yhä etenevissä määrin enemmän mutakylpyä kuin raikasta pulahdusta. Ja että oi sitten syksyllä, marraskuussa, voisi lyhtyjä laittaa ja fiilistellä pimeää yötä ja tähtitaivasta ja hiljaisuutta. Ja hei entäpä kaveriporukalle saunailtoja ja tuossa vieressä olisi notskipaikka, jossa voisi hengailla ne, jotka eivät halua paljuilla tai pitävät taukoa ja silti samalla voitaisiin höpötellä ja nauraa ja grillailla ja pitäsikkö?

Tultiin pois saunasta. Vähän patsastelua, silmäilyä. Sitten Jere otti puhelimen käteensä, selaili, paineli muutamia nappeja ja

eilen me otettiin kahdestaan ensimmäiset kylvyt meidän ikiomassa paljussa.

20180720_204404