Mökkimme pikkumukavuudet

Sähköjä ei ole ja vesikin virtaa vain vapaana uomassaan. Silti, tai juuri siksi, mökkimme on mukavista mukavin.

Picture_20180331_115512758

SAUNA JA VESI

Mökkeröiseltä laskee rantaan jyrkkääkin jyrkempi rinne. Kesällä rakensimme laiturin, joten saunatauolla pääsee pulahtamaan mukavasti uimaan. Samoin sauna- ja tiskivedet saa haettua helposti. Talvella taas…no, lunta on ja sanoinko jo, että rinne on jyrkkä?

Eilen humpsahdin alas mennessä tyhjien sankojen kanssa haaruksiani myöten hankeen ja viikon luontoäänet saivat seurakseen kajahtavan sadattelun. Vähän siinä tuumailutti, että mites hitossa päästään vastaavasti ylös niiden jäävettä täynnä olevien sankojen kanssa?! ”Pitääkö tässä hitto kotona suihkussa käydä!”, tiuskahdin, ja kieleen kyllä sattu heti perään. Mökkeily kun ei ole mitään ilman saunaa ja urhoollisesti lähdimme matkaan. Parin ees taas ravaamisen jälkeen polku tallaantuikin kovaksi ja kantavaksi ja saimme saunavedet – ja mitä suloisimmat löylyt.

IMG_20180331_102349_736

Juomavettä saadaan Jeren kaivamasta kaivon tapaisesta, johon pulppuaa non-stoppina kirkasta ja raikasta lähdevettä. Talvella kuitenkin tuodaan juomavedet kotoa ja kesälläkin on varalta pönikkä mukana. Viime kesänä kaivossa nimittäin lillutteli kuollut hiiri, joten tuotekehittelyä kaivataan vielä…

IMG_20180330_170345_952

VALO

Valonlähteinä on läjäpäin kynttilöitä, yksi iso kaasuvalaisin ja muutamia patterikäyttöisiä valaisimia. Kuistia valaisee myrskylyhdyt, saunailtoina saunan ikkunan ulkopuolelle sytytetään myös myrskylyhty valaisemaan saunaa.

Picture_20180331_115551804

Vaikka iltahämyn tunnelmoinnit saavatkin sydämeni läpättämään…

…niin tämä luonnonvalo on saanut minut aivan pähkinöiksi pitkän pitkän pimeän ajanjakson jälkeen! Mökkimme sijainti on niin mainio, että kylvemme auringon valossa aamusta iltaan. Eilen paistatteli kuistille niin lämpimästi, että sai riisua takinkin pois ja nauttia vaan silmät kiinni, hymynkare huulilla. Lisäksi mökissä on ikkunoita joka seinällä, joten luonnonvalo pääsee tulvimaan sisään suorastaan riehakkaasti.

Yöllä puolestaan täysikuu valaisi tienoon niin upeasti ettei edes huussipolulle tarvinnut taskulamppua mukaan. En raskinut herättää mukaan edes Rikiä, joka kellotteli raukeana vatsansa vieressä. Silläkin oli karitsan makuinen pääsiäinen.

Picture_20180331_115403451

LÄMPÖ JA RUOKA

Ruoka valmistuu ja tee- sekä kahvivedet keitellään kaasuhellalla ja kaasu-uunissa. Kesäisin totta kai myös nuotiolla ja silloin tällöin käytössä on myös savustuspönttö. Talvella säilytellään ruuat joko ulkona kylmälaukussa tai oven pielessä, kesällä hurautetaan kaasujääkaappi käyttöön.

Picture_20180331_115709670

Lämpöä mökkiin saadaan kaasu- sekä petroolilämmittimillä. Myös seinän takana oleva sauna lämmittää palomuuria ja sitä kautta lämpöä siirtyy myös mökkiin. Keskellä sydäntalvea mökin lämpiäminen ottaa toki oman aikansa, mutta lopulta hyvä ja lämmin on ihmisen elellä – parinkymmenen asteen, tai ylikin, tienoilla on saatu mökkerön länpötilat pysymään vaikka seinän takana paukkuisi pakkanen.

Mökissä on myös tulipesänä avotakka, mutta sen funktiona taitaa olla lähinnä tunnelman tuoja. Emme siis käytä sitä, sillä se savuttaa jonkin verran ja lämmittämisen sijaan vetäisee lämmöt mukanaan hormiin ja taivaan tuuliin. Suunnitelmissa on, että puramme takan pois ja asennamme tilalle perinteisen tassuillaan seisovan puuhellan mikäli jostain sellaisen käytettynä bongaamme.

Picture_20180331_115442472

Tulimme mökille eilen ja aikeissa on viipyä maanantaihin saakka. Tunnelmointipostausta vielä meleko varmasti luvassa…

 

Arjensietokyky

Oi voi voi, oi joi joi. Kyllä on niin rankkaa tämä arki!

DSC_0090

Aamupäivällä sanottiin heipat mökille ja huomasinpa hästägäileväni instaan paluusta arkeen. Joo siis kyllä. On ihan siis todella rankkaa viettää ensin illanhämyjä ja aurinkoisia päiviä mökillä tehden oikeastaan ei mitään ja sitten tupsahtaa keskelle perjantaita. On. Rankkaa on arki.

Totta kai siinä on se laukkuhässäkkä. Pakkaa kamat, kanna autoon, kanna autosta ulos, pura kamat. Likapyykki, puhtaat vaatteet, jääkaappitavarat, kuiva-aineet, vie tuo ja laita kaikki paikalleen. Kylmälaukku varastoon, vesikanisterit kuivumaan, äkkiä puhelin lataukseen. Talviaikaan nyssäköiden määrä on kesään nähden huomattavan suuri, kun mökillä ei voi säilyttää esimerkiksi ruoka-aineista mitään jäätyvää. Kannetaan sitten edes takaisin oliiviöljyt, sinapit, säilykkeet ja juomat.

Sitten alkaa ne kotihommat. Jere jää hoitamaan ulkohommia – ruokkii kanat, lakaisee portaat, kolaa päivien aikana kertyneet lumet, tyhjentää postilaatikon. Minä työnnän kissanruokaa neljään kuppiin, silitän, leperrän ja leikitän. Sytytän tulet pönttöuuniin ja napsautan sähköpatterit pois päältä. Järjestelen, siivoilen, putsaan hiekkalaatikot, palautan koulutehtävän. Jerellä on iltavuoroon meno, joten ravitsevaa lounasta edustaa pakastepitsa. Minä teen eväät.

DSC_0045

Minulla on tänään jännittävä ilta tiedossa. Jo jokin aika sitten minuun otti yhteyttä lapsuuden aikainen ystäväni lähettäen kaveripyynnön Facebookissa. Olemme vaihtaneet muutaman sanan, mutta tavanneet emme ole sitten ala-asteen.  Voi että, olimme silloin kauan kauan sitten niin bestiksiä! Viikko sitten hän aloitti keskustelun, josko tavattais? Kun hän on tänne meidän kaupunkiin palannut, unelmien omakotitalon vuokrannut, kanoista haaveilee. Että juotasko vaikka vähän viiniä?  Sovimme treffit tälle illalle. Ajattelimme, että kun ystävyydelle on pohjat silloin aikoinaan luotu, niin kannattaahan tämä kortti katsoa! Katsoa, että mitä meistä on tullut, olisiko vielä meitä. Jos ei ole, niin sitten ei, mutta täytyyhän siitä ottaa selvää!

Hän siis tulee meille. Joten arkeen paluuseeni kuului myös raivokasta imurin heiluttelua, pölyjen pikaista pyyhintää, vessan kuurausta ja yläkertaan valmiin puhtoisen pedin laittamista. Havahduin siihen, että meillä ei ole mattoja. Hieman saatoin korotella ääntäni, että ei nyt hyvänen aika ilman mattoja voi, ei nyt hittolainen voi tulla ekaa kertaa meille ihminen silleen ilman mattoja! TEE JOTAIN! JUOKSE! HAE! Ja niin Jere haki isot matot ulkorakennuksen vintiltä (iso, avoin ja kylmä tila) takaisin sisään, jonne ensin ne olin käskyttänyt hänen viemään (siis joskus kovien pakkasten aikaan, siivoushepulissani, tuulettumaan ja raikastumaan…öö…noin kuukausi sitten? Kyllä, olen hyvin on/off -tyyppi mitä hepuleihin tulee.)

DSC_0050

Mökiltä kotiutumisen ja kaiken tämän hässäkän ja lopulta päätyen (todella) raikkaiden mattojen levittämiseen lattialle välissä kului aikaa ehkä jotain pari tuntia.

Sen jälkeen minä olen vain haahuillut, räpsinyt kotonakin kameralla kuvia ihastuneena valon määrästä, leikkinyt lisää kissojen kanssa, lämmittänyt itselleni ravitsevaksi lounaaksi pyttistä, juonut kahvia, selaillut mökkikuvia, katsonut Netflixistä pari jaksoa uutta kautta ihanaa kolme miestä ja tyttöä, kirjoittanut tätä.

Tässä minä vain odottelen, kaikessa rauhassa, iltaa. Iltaa, jolloin voin juoda viiniä, syödä pinaatti-fetapiirakkaa, tutustua uudestaan ihmiseen, josta ainakin aiemmin valtavasti pidin.

Et joo. Jooo-o. Hirveen rankkaa on tämä arki. Ehkä tän sietää.

Illan tullen ihmetellen

Olemme viettäneet mökillä lukuisia iltoja ja öitä. Saapuneetkin tänne jo pimeän laskeuduttua. Mutta vasta tällä viikolla, toissapäivänä, näin mökkimme näin. Juuri ennen auringon katoamista, tästä vinkkelistä, valon palaessa ikkunasta.

Kannoin nopeasti laukut sisään, nappasin kameran laukusta ja kiipesin takaisin pienen nyppylän päälle. Ihmettelemään ja kuvaamaan tuota niin tuttua, mutta niin uutta.

Picture_20180208_163721115

Näytti kutsuvalta ja lämpimältä. Todellisuudessa mökissä oli vielä jäätävän kylmää. Edellisestä käynnistä oli aikaa ja viime viikkoina kurittivat kovat pakkaset – mökin seinät, lattia, katto ja nurkat hohkivat. Useampi tunti meni ennen kuin hirvisi sisälläkään heittää takin, pipon. Vaan vähät me siitä!

Picture_20180208_163626393

Viime yönä mökki oli jo suloista ja pehmeää. Yötä päivää pöhisseet lämmittimet ja seinän takana lämmitetty sauna hoitivat hommansa. Makuupussin alta vilkkui paljaat varpaat ja käsivarret. Riki siirtyi jalkopäästä lattialle omalle viltilleen, heittäytyi kyljelleen, pitkille pituuttaan.

Pakkanen näytti kauniilta ja jälleen kirmailin kameran kanssa sormet kohmeessa.

Picture_20180208_163645691

Valoisan ajan toimitamme asioita. Käymme kotona ruokkimassa kanat, silittelemässä kissat. Minä opiskelen, Jere kantaa vettä saunaan, minä laitan ruokaa, Jere kolaa.

Iltapäivällä hämärän hiipiessä minä lopettelen esseetä. Makuupussista toiselta puolen huonetta kuuluu vaimea kuorsaus. Riki aloittaa liikehdinnän, lähes kellontarkan, tuijottaa merkitsevästi keittiönurkkausta. Siellä on raksut, tiedän tiedän.

Picture_20180208_163700678

Pimeän tullen ei tehdä mitään, ja toisaalta tehdään kaikkea.

Lämmitetään saunaa. Saunotaan. Kuljetaan tauolle avojaloin myrskylyhdyn valossa. Usutetaan toista hankeen, nauretaan, menen jos sinä menet. Kumpikaan ei mene.

Kuunnellaan radiota. Radio Suomen luontoillat ovat ihanaa ja mielenkiintoista kuultavaa. Viime kesän Pohjois-Norjan reissun jälkeen Jere on ottanut tavakseen laittaa silloin tällöin saamelaisen radiokanavan päälle. Ei me siitä mitään ymmärretä, mutta sitä on hauska kuunnella.

Picture_20180208_163710662

Minä luen kirjoja. Jere selailee puhelinta. Saattaa heittää yhtäkkiä kysymyksiä, kuten jos me tehtäs lapsia nii tulisko niitä kaljuja? Selvisi, että oli lukenut jotain perintötekijöistä.

Saunan jälkeen syödään. Yleensä jotain rasvaista ja epäterveellistä ja syntisen ihanaa. Kokkaillaan yhdessä, ahtaassa nurkkauksessa toisiamme väistellen, takapuolelle taputellen. Nachovuokaa. Hampurilaisia tai uunileipiä. Sipsejä, irtokarkkeja. Päivisin syödään järkevästi ja hyvin, mutta pimeällä on oma elämänsä.

Paljon tehdään kaikkea oikeastaan tekemättä mitään.

Vielä tämä ilta ja yö.

Älä tule paha tauti

IMG_20171217_141457_032

Tultiin lauantaina mökille pitkästä pitkästä aikaa viettämään pientä, muutaman päivän minilomaa. Jeren työvuorolistaan oli ilmestynyt häkellyttävän monta vapaata jo pidemmän aikaa kiertäneiden ykkösvapaiden sijaan, joten minäkin päätin määrätä itselleni vapaapäivät ja jätin läppärin, kirjat, ajatuksetkin opiskelusta kotiin.

Mökillä olemme täydellisiä sikaporsaita mitä esimerkiksi ruokavalioon tulee. Mitä suolaisempaa, rasvaisempaa ja tuhdimpaa niin sen parempi. Ruuan lisäksi kassiin pakataan mukaan kaikki mahdolliset herkut – sipsit, karkit, suklaat, oluet, glögit, limpparit, mitä ikinä voikaan keksiä tai mihin mieliteko voi iskeä kesken minkään tekemättömyyden.

Mökillä ollaan siis kuin toisessa todellisuudessa. Vähät välitetään Oikean Elämän odotuksista, velvollisuuksista, ohjeistuksista tai sydän- ja verisuonisairauksista.

Niinpä olen nyt aivan erityisen raasu! Miksi, MITEN tänne kuplaan voi saapua sellaisia todellisuuden mörköjä kuin öklötys, vatsakipu, horkka ja sanoinko jo vatsakipu? Varsinkin kun sairastan muutenkin todella harvoin ja vatsatautia en muista kohdanneeni koko aikuisiällä! (Toisaalta silloin kun sairastan, niin siitä saa tietää koko ympäröivä maailma. Oivoivoi, aijjaijai, pieni parka sairastaa, LOHDUTTAKAA!)

Ihmettelin jo illalla, kun mitään ei tehnyt mieli. Ei sipsejä, ei palavan rakkauteni kohteita hedelmätoffeita eikä vadelma-valkosuklaata. Saunominenkin tuntui huonolta eikä talvisessa, jouluisessa, maisemassa lepattaneet ulkoroihut ja myrskylyhdyt jaksaneet riemastuttaa niin kuin yleensä.

Aamulla sitten heräsin jäätävään vatsakipuun. Missään asennossa ei ole hyvä, kaikista vähiten levossa. Mitään ei edelleenkään tee mieli – ajatuskin syömisestä tai juomisesta saa vatsan muljahtelemaan, nostaa palaa kurkkuun. Yritän miettiä, että mitä voisin syödä. Lapsuudesta tuttu ”lääke” jaffapullo olisi vieressä, kylmälaukussa olisi rahkaa. Googletus kertoo, että juuri näitä tulisi välttää. Pah! Toisaalta, eipä niitäkään tee mieli.

Istun makuupussin mutkassa, Riki mutkalla vieressä. Radio soittaa joululauluja ja aiemmin aamupäivällä tullut keskustelu kinkun paistosta sai mahalaukun solmuun.

Perkele.

Mut okei, jos mun on pakko sairastaa, niin toki mieluummin nyt eikä esim. jouluna. Mutta ei mulla nytkään olisi aikaa sairastaa! Varsinkaan kun varastin itselleni vapaita jo nyt…niin päivät ennen joulua tulisi voida opiskella täysiä, jotta voin viettää hyvillä mielin vapaita myös joulun pyhät.

Sitäpaitsi olen mökillä. Täällä kuuluisi olla hyvä, lämmin ja hellä. Sen sijaan, että joutuu miettimään ulkohuussin sijaintia kaukana pakkasessa ja sitä minkä sankon uhraa jos tämä todella kääntyy oksennustaudiksi asti.

Kun mies ja nainen valmistautuvat talveen

Ennen mökille lähtöä mies ostaa rasiaporanterä-sarjan, ikkunatiivisteitä ja kaivonrenkaan sekä muistuttaa pakkaamaan vesikanisterit (ai meillä on sellaisiakin, hämmästyen ilahtuu hyvä vaimomatsku) kun hänen viime mökkikäynnillään lähdevesikaivossa oli hiirenrato. Pakkaa poran ja työkaluja, kalsarit.

Nainen huolehtii mitä syödään? Onhan riittävästi kaikkea? Teetä, hunajaa. Suklaata ei pidä unohtaa eikä juustonaksuja! (Mökillä vallitsevat tyystin erilaiset terveyssäännöt kuin kotona). Otetaan mukaan valkosipuli ja paprika ennen kuin nuupahtavat. Ennen lähtöä hän pilkkoo ruskean banaanin ja jääkaappiin unohtuneet keitetyt perunat kanoille. Kassiin hän pakkaa villasukkia, kirjoja, pöytäkynttilöitä. Miettii, että mökiltä täytyy pikkuhiljaa palautella kotiin se hyvä hoitoaine, tarkistaa mitä jäätyviä ruoka-aineita on kaapeissa. Miettiä täytyykö pastat ja muut kuiva-aineet pakata talveksi astioihin. Hiirien varalta, vaikka ei niitä ole kesällä näkynyt.

Mökillä on huomattu, että kosteus tiivistyy ikkunan väleihin. Mökissä tuntuu kosteus ja syksyn myötä se lisääntyy luonnostaan. Myös lisääntyvä kaasulämmittimen ja kaasuhellan käyttö lisäävät kosteutta (ja palaessaan syövät happea), joten mies miettii ilmanvaihtoa. Nainen miettii lämpöä miehen tiivistäessä ikkunoita. Isot sisustustyynyt ja seinävaate lähtevät talveksi varastoon kosteutta keräämästä, ilmoittaa mies. Nainen nyökyttelee, mutta varmuuden vuoksi parahtaa, että mattoja ei viedä! Ei halua laskea varpaitaan kylmälle puulattialle. Ei ollut tarkoituskaan.

Mies poraa ilmastointiräppänöitä oveen ja parille seinälle. Nainen poraa itseään syvemmälle makuupussin mutkaan. On vuorautunut villasukkiin ja muhkeaan fleeceen, juo höyryävää vadelmateetä ja uppoaa pitkästä aikaa rikospatologin maailmaan.

Nainen valittaa miten varpaita paleltaa, mökki on kylmä. Mies on juossut mökkiä ympäri räppänöitä tehdessään, ohimennessään korjaillut saunan kynnystä, kantanut saunaan säkillisen puita. Pieni hiki otsallaan vilkaisee naista merkitsevästi.

Nainen nousee. Kantaa saunaan vedet. Kuorii porkkanoita, perunoita, sipulia ja valkosipulia. Paloittelee ne höysteeksi miehen valmistamille kuhafileille. Lakaisee havunneulaset kuistilta ja pesee mustikanvioletin linnunkökön ulkotuolin selkänojalta. Pistää merkille, että tuikkuja ja kruununkynttilöitä täytyy ostaa lisää. Heittää sitruunamelissan pois ja vie ruukun varastoon.

Illalla istuvat yhdessä ulkona. Mitään ei näe lyhdyn muodostaman valoympyrän ulkopuolelta. Molempien ihot höyryävät saunan kuumuutta ulkoilman kylmyydessä. Höyry katoaa ilmaan.

Ja hiljaisuus on hyvä.

Pieniä suuria onnellisuushetkiä

Julkaistu Lilyssä 31.5.2017

Minun elämäni ei ole kovinkaan jännittävä. Siihen ei sisälly kiireisiä lounastreffejä, kopisevia korkoja, ei matkustusta maailman ääriin tai itsensä voittamista jossain extremelajeissa, ei fitnesstreenejä eikä dieettejä, ei huikeita ihmissuhdekoukeroita tai muutakaan mainittavaa draamaa. Kalenterini ei täyty zumballa, humpalla, ei lasten hammaslääkärikäynneillä, ei työelämän neuvotteluilla ja kokouksilla eikä ravintoloiden avajaiskutsuilla (tai no, millään kutsuilla).

Sitä vastoin kalenterissani saattaa olla merkintöjä, kuten ”pese kylppäri”, ”juo viiniä Jarnon kanssa”, ”raparperipiirakka!” tai ”Suomi-Tshekki klo. 21.15″. Sellaista kaikkea tärkeää. Samoin elämääni sisältyy karvainen sohva, umpisolmussa oleva kengännauha toisessa vaelluskengässä, ikuisesti hukassa oleva huulirasva, tyynyn viereen melkein-oksentava kissa (huomenta, rakas!), juurikasvu, paikalleen asennusta odottavat peuran pään muotoiset pyyhekoukut vessaan, viaton luottamus siihen, että voin aamulla jättää ulko-oven auki, jotta tuntematon huoltomies pääsee katsomaan astianpesukonettamme meidän ollessa töissä (hän kysyi lukitseeko oven sitten lähtiessään, kyllä kiitos!), neilikkakimppu keittiön pöydällä ja pönttöuunin lämmitys vielä toukokuun viimeisenä päivänä.

Lisäksi elämääni on kuulunut viime päivinä seuraavanlaisia pieniä suuria asioita…

Heitin talviturkkini mökkijokeen viime lauantaina. Anoppi usutti, ja minähän en häviä! Enkä varsinkaan anopille. Oltiin kahdestaan yötä mökillä. Juotiin viiniä, siirryttiin tuolien kanssa sitä mukaa kun aurinkokin siirtyi, paistettiin makkaraa nuotiolla, luettiin horoskooppikirjaa ja naurettiin yhteneväisyyksille, puhuttiin tärkeitä.

18834670_856535841160078_410059573_n.jpg

18870948_856535867826742_1305692076_n.jpg

Kukkapenkeissä tapahtuu paljon kasvamisjuttuja. Toisaalta jonkin verran on myös joutunut otsa huolikurtussa katselemaan, lähteekö? Lähdethän? Koivuihin on lopultakin poksahdelleet hiirenkorvat, ja ympärille on yhtäkkiä saapunut vihreys.

Auringonkukkia

18871118_856535811160081_554562482_n.jpg

Kävimme elokuvissa, se oli ihan jees. Elokuva (Pirates of the Caribbean) itsessään oli hienoinen pettymys, mutta onnellistuin hauskoista kakkuloista nenällä ja karkkipussista kourassa. Ei liene tarpeen kertoa, että käyn elokuvissa harmittavan harvoin?

Leffasta kotiin palatessa pysähdyimme ihmettelemään pelloilla keikistelevää ja hetken päästä kirmailevaa kaurista, sekä upeaa kurkipariskuntaa. Tänään työmatkalla puolestaan piti pysähtyä ihastelemaan sateenkaarta ja keltaisena loistavaa sänkipeltoa.

18816963_1132914833481078_284949178_n.jpg

Finnair yllätti, ja maksaa meille sittenkin korvauksia mönkään menneestä lennosta. Minä oon silleen vähän nahjus ja pessimisti, huiskautan vaan kädellä ja totean, että njäääh ne mitään korvaa. Onneks Jere puolestaan on jäärä, joka jaksaa käydä sähköpostivaihtoa ja tökkiä oikeuksiensa perään. Kannatti näköjään olla, sillä saamme valita joko 500€ rahaa tai 700€ arvoisen lahjakortin Finskille. Jeij! Vakuutusyhtiön päätöksiä muilta osin persiölle keikahtaneista lennoista ja hotellikuluista ootellaan yhä…

18870774_856535814493414_952050655_n.jpg

Huomenna on minun viimeinen työpäivä. Nyt se hetki on ihan oikeasti tässä, kun haave alkaa muuttua todeksi. Mieli täyttyy haikeudella, kutkuttavalla jännityksellä, odotuksella ja ylpeydestä itsestä.

Kuten sanottua, mun elämä ei ole kovinkaan jännittävä. Mut kiva se on, hirveen kiva!

Lonkero viinilasissa ja muita erätarinoita

Julkaistu Lilyssä 30.1.2017

Olen niin fiini, että pakkasin mökille mukaan viinilasin. Fiineys tosin sai pahan kolauksen siinä kohtaa kun muistin ettei punaviinikauppa ole sunnuntaisin auki. Lipitin sitten tyttölonkeroa viinilasista, jonka kyljessä Tommy Tabermann kyselee kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä.

IMG_20170129_170400.jpg

Rutiinit muodostuvat nopeasti. Huomaamatta. Mökille tullessa otamme molemmat sylin täydeltä tavaraa autosta. Jerellä on avain. Hän jää sytyttelemään lämmittimiä mökkiin kun minä lähden hakemaan autolta toista sylillistä, ehkä kolmatta. Jere napsauttaa radion päälle, minä sytytän kynttilät. Jere nostelee myrskylyhdyt ulos, minä ruokatarvikkeet kaappiin. Yhtä aikaa huokaistaan. Toinen sytyttää pikkusikarin (vain erikoistapauksissa) ja toinen mentholtupakan (aina ja kaikkialla). Kaikki sulautuu saumattomasti yhteen kuin tanssi, jonka askeleet ja rytmin tiedämme vain me.

IMG_20170130_115101.jpg

Herätyskelloa ei aamulla käytetty. Oli makuupussin mutkaan survoutuva koiran kylmä ja kostea nenä. Raotin silmiäni ja pari ruskeita silmiä ja siitä näkövinkkelistä katsottuna valtavat korvat kertoivat minulle, että tänään on iiiiiiihana ihana aamu, herää jo, ihana aamu!

20170130_111942.jpg

Paistoimme tänään makkaraa nuotiolla. Ensin piti saada se nuotio. Jere kaivoi alueen esiin lumen alta, minä haalin polttopuita ja sanomalehtiä.

”On se nyt jumalauta kun ei ees paperi syty!”, minä rähisin yksinäni tuulisessa hangessa viides tulitikku loppuun palaneena.

Jere lähestyi mun on tämäkin saatana työmaatani.

”En minä SINUA tänne kutsunut!”, sylkäisin sanat ja olemus täynnä ei-tartte-auttaa-mentaliteettia.

Jere ei sanonut mitään. Viskasi vain kourallisen vuolemaansa tervasta viereeni.

Minäkään en sanonut mitään. Nuotio syttyi.

(Kiitos kulta. Ja anteeksi.)