Älä tule paha tauti

IMG_20171217_141457_032

Tultiin lauantaina mökille pitkästä pitkästä aikaa viettämään pientä, muutaman päivän minilomaa. Jeren työvuorolistaan oli ilmestynyt häkellyttävän monta vapaata jo pidemmän aikaa kiertäneiden ykkösvapaiden sijaan, joten minäkin päätin määrätä itselleni vapaapäivät ja jätin läppärin, kirjat, ajatuksetkin opiskelusta kotiin.

Mökillä olemme täydellisiä sikaporsaita mitä esimerkiksi ruokavalioon tulee. Mitä suolaisempaa, rasvaisempaa ja tuhdimpaa niin sen parempi. Ruuan lisäksi kassiin pakataan mukaan kaikki mahdolliset herkut – sipsit, karkit, suklaat, oluet, glögit, limpparit, mitä ikinä voikaan keksiä tai mihin mieliteko voi iskeä kesken minkään tekemättömyyden.

Mökillä ollaan siis kuin toisessa todellisuudessa. Vähät välitetään Oikean Elämän odotuksista, velvollisuuksista, ohjeistuksista tai sydän- ja verisuonisairauksista.

Niinpä olen nyt aivan erityisen raasu! Miksi, MITEN tänne kuplaan voi saapua sellaisia todellisuuden mörköjä kuin öklötys, vatsakipu, horkka ja sanoinko jo vatsakipu? Varsinkin kun sairastan muutenkin todella harvoin ja vatsatautia en muista kohdanneeni koko aikuisiällä! (Toisaalta silloin kun sairastan, niin siitä saa tietää koko ympäröivä maailma. Oivoivoi, aijjaijai, pieni parka sairastaa, LOHDUTTAKAA!)

Ihmettelin jo illalla, kun mitään ei tehnyt mieli. Ei sipsejä, ei palavan rakkauteni kohteita hedelmätoffeita eikä vadelma-valkosuklaata. Saunominenkin tuntui huonolta eikä talvisessa, jouluisessa, maisemassa lepattaneet ulkoroihut ja myrskylyhdyt jaksaneet riemastuttaa niin kuin yleensä.

Aamulla sitten heräsin jäätävään vatsakipuun. Missään asennossa ei ole hyvä, kaikista vähiten levossa. Mitään ei edelleenkään tee mieli – ajatuskin syömisestä tai juomisesta saa vatsan muljahtelemaan, nostaa palaa kurkkuun. Yritän miettiä, että mitä voisin syödä. Lapsuudesta tuttu ”lääke” jaffapullo olisi vieressä, kylmälaukussa olisi rahkaa. Googletus kertoo, että juuri näitä tulisi välttää. Pah! Toisaalta, eipä niitäkään tee mieli.

Istun makuupussin mutkassa, Riki mutkalla vieressä. Radio soittaa joululauluja ja aiemmin aamupäivällä tullut keskustelu kinkun paistosta sai mahalaukun solmuun.

Perkele.

Mut okei, jos mun on pakko sairastaa, niin toki mieluummin nyt eikä esim. jouluna. Mutta ei mulla nytkään olisi aikaa sairastaa! Varsinkaan kun varastin itselleni vapaita jo nyt…niin päivät ennen joulua tulisi voida opiskella täysiä, jotta voin viettää hyvillä mielin vapaita myös joulun pyhät.

Sitäpaitsi olen mökillä. Täällä kuuluisi olla hyvä, lämmin ja hellä. Sen sijaan, että joutuu miettimään ulkohuussin sijaintia kaukana pakkasessa ja sitä minkä sankon uhraa jos tämä todella kääntyy oksennustaudiksi asti.

Kun mies ja nainen valmistautuvat talveen

Ennen mökille lähtöä mies ostaa rasiaporanterä-sarjan, ikkunatiivisteitä ja kaivonrenkaan sekä muistuttaa pakkaamaan vesikanisterit (ai meillä on sellaisiakin, hämmästyen ilahtuu hyvä vaimomatsku) kun hänen viime mökkikäynnillään lähdevesikaivossa oli hiirenrato. Pakkaa poran ja työkaluja, kalsarit.

Nainen huolehtii mitä syödään? Onhan riittävästi kaikkea? Teetä, hunajaa. Suklaata ei pidä unohtaa eikä juustonaksuja! (Mökillä vallitsevat tyystin erilaiset terveyssäännöt kuin kotona). Otetaan mukaan valkosipuli ja paprika ennen kuin nuupahtavat. Ennen lähtöä hän pilkkoo ruskean banaanin ja jääkaappiin unohtuneet keitetyt perunat kanoille. Kassiin hän pakkaa villasukkia, kirjoja, pöytäkynttilöitä. Miettii, että mökiltä täytyy pikkuhiljaa palautella kotiin se hyvä hoitoaine, tarkistaa mitä jäätyviä ruoka-aineita on kaapeissa. Miettiä täytyykö pastat ja muut kuiva-aineet pakata talveksi astioihin. Hiirien varalta, vaikka ei niitä ole kesällä näkynyt.

Mökillä on huomattu, että kosteus tiivistyy ikkunan väleihin. Mökissä tuntuu kosteus ja syksyn myötä se lisääntyy luonnostaan. Myös lisääntyvä kaasulämmittimen ja kaasuhellan käyttö lisäävät kosteutta (ja palaessaan syövät happea), joten mies miettii ilmanvaihtoa. Nainen miettii lämpöä miehen tiivistäessä ikkunoita. Isot sisustustyynyt ja seinävaate lähtevät talveksi varastoon kosteutta keräämästä, ilmoittaa mies. Nainen nyökyttelee, mutta varmuuden vuoksi parahtaa, että mattoja ei viedä! Ei halua laskea varpaitaan kylmälle puulattialle. Ei ollut tarkoituskaan.

Mies poraa ilmastointiräppänöitä oveen ja parille seinälle. Nainen poraa itseään syvemmälle makuupussin mutkaan. On vuorautunut villasukkiin ja muhkeaan fleeceen, juo höyryävää vadelmateetä ja uppoaa pitkästä aikaa rikospatologin maailmaan.

Nainen valittaa miten varpaita paleltaa, mökki on kylmä. Mies on juossut mökkiä ympäri räppänöitä tehdessään, ohimennessään korjaillut saunan kynnystä, kantanut saunaan säkillisen puita. Pieni hiki otsallaan vilkaisee naista merkitsevästi.

Nainen nousee. Kantaa saunaan vedet. Kuorii porkkanoita, perunoita, sipulia ja valkosipulia. Paloittelee ne höysteeksi miehen valmistamille kuhafileille. Lakaisee havunneulaset kuistilta ja pesee mustikanvioletin linnunkökön ulkotuolin selkänojalta. Pistää merkille, että tuikkuja ja kruununkynttilöitä täytyy ostaa lisää. Heittää sitruunamelissan pois ja vie ruukun varastoon.

Illalla istuvat yhdessä ulkona. Mitään ei näe lyhdyn muodostaman valoympyrän ulkopuolelta. Molempien ihot höyryävät saunan kuumuutta ulkoilman kylmyydessä. Höyry katoaa ilmaan.

Ja hiljaisuus on hyvä.

Pieniä suuria onnellisuushetkiä

Julkaistu Lilyssä 31.5.2017

Minun elämäni ei ole kovinkaan jännittävä. Siihen ei sisälly kiireisiä lounastreffejä, kopisevia korkoja, ei matkustusta maailman ääriin tai itsensä voittamista jossain extremelajeissa, ei fitnesstreenejä eikä dieettejä, ei huikeita ihmissuhdekoukeroita tai muutakaan mainittavaa draamaa. Kalenterini ei täyty zumballa, humpalla, ei lasten hammaslääkärikäynneillä, ei työelämän neuvotteluilla ja kokouksilla eikä ravintoloiden avajaiskutsuilla (tai no, millään kutsuilla).

Sitä vastoin kalenterissani saattaa olla merkintöjä, kuten ”pese kylppäri”, ”juo viiniä Jarnon kanssa”, ”raparperipiirakka!” tai ”Suomi-Tshekki klo. 21.15″. Sellaista kaikkea tärkeää. Samoin elämääni sisältyy karvainen sohva, umpisolmussa oleva kengännauha toisessa vaelluskengässä, ikuisesti hukassa oleva huulirasva, tyynyn viereen melkein-oksentava kissa (huomenta, rakas!), juurikasvu, paikalleen asennusta odottavat peuran pään muotoiset pyyhekoukut vessaan, viaton luottamus siihen, että voin aamulla jättää ulko-oven auki, jotta tuntematon huoltomies pääsee katsomaan astianpesukonettamme meidän ollessa töissä (hän kysyi lukitseeko oven sitten lähtiessään, kyllä kiitos!), neilikkakimppu keittiön pöydällä ja pönttöuunin lämmitys vielä toukokuun viimeisenä päivänä.

Lisäksi elämääni on kuulunut viime päivinä seuraavanlaisia pieniä suuria asioita…

Heitin talviturkkini mökkijokeen viime lauantaina. Anoppi usutti, ja minähän en häviä! Enkä varsinkaan anopille. Oltiin kahdestaan yötä mökillä. Juotiin viiniä, siirryttiin tuolien kanssa sitä mukaa kun aurinkokin siirtyi, paistettiin makkaraa nuotiolla, luettiin horoskooppikirjaa ja naurettiin yhteneväisyyksille, puhuttiin tärkeitä.

18834670_856535841160078_410059573_n.jpg

18870948_856535867826742_1305692076_n.jpg

Kukkapenkeissä tapahtuu paljon kasvamisjuttuja. Toisaalta jonkin verran on myös joutunut otsa huolikurtussa katselemaan, lähteekö? Lähdethän? Koivuihin on lopultakin poksahdelleet hiirenkorvat, ja ympärille on yhtäkkiä saapunut vihreys.

Auringonkukkia

18871118_856535811160081_554562482_n.jpg

Kävimme elokuvissa, se oli ihan jees. Elokuva (Pirates of the Caribbean) itsessään oli hienoinen pettymys, mutta onnellistuin hauskoista kakkuloista nenällä ja karkkipussista kourassa. Ei liene tarpeen kertoa, että käyn elokuvissa harmittavan harvoin?

Leffasta kotiin palatessa pysähdyimme ihmettelemään pelloilla keikistelevää ja hetken päästä kirmailevaa kaurista, sekä upeaa kurkipariskuntaa. Tänään työmatkalla puolestaan piti pysähtyä ihastelemaan sateenkaarta ja keltaisena loistavaa sänkipeltoa.

18816963_1132914833481078_284949178_n.jpg

Finnair yllätti, ja maksaa meille sittenkin korvauksia mönkään menneestä lennosta. Minä oon silleen vähän nahjus ja pessimisti, huiskautan vaan kädellä ja totean, että njäääh ne mitään korvaa. Onneks Jere puolestaan on jäärä, joka jaksaa käydä sähköpostivaihtoa ja tökkiä oikeuksiensa perään. Kannatti näköjään olla, sillä saamme valita joko 500€ rahaa tai 700€ arvoisen lahjakortin Finskille. Jeij! Vakuutusyhtiön päätöksiä muilta osin persiölle keikahtaneista lennoista ja hotellikuluista ootellaan yhä…

18870774_856535814493414_952050655_n.jpg

Huomenna on minun viimeinen työpäivä. Nyt se hetki on ihan oikeasti tässä, kun haave alkaa muuttua todeksi. Mieli täyttyy haikeudella, kutkuttavalla jännityksellä, odotuksella ja ylpeydestä itsestä.

Kuten sanottua, mun elämä ei ole kovinkaan jännittävä. Mut kiva se on, hirveen kiva!

Lonkero viinilasissa ja muita erätarinoita

Julkaistu Lilyssä 30.1.2017

Olen niin fiini, että pakkasin mökille mukaan viinilasin. Fiineys tosin sai pahan kolauksen siinä kohtaa kun muistin ettei punaviinikauppa ole sunnuntaisin auki. Lipitin sitten tyttölonkeroa viinilasista, jonka kyljessä Tommy Tabermann kyselee kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä.

IMG_20170129_170400.jpg

Rutiinit muodostuvat nopeasti. Huomaamatta. Mökille tullessa otamme molemmat sylin täydeltä tavaraa autosta. Jerellä on avain. Hän jää sytyttelemään lämmittimiä mökkiin kun minä lähden hakemaan autolta toista sylillistä, ehkä kolmatta. Jere napsauttaa radion päälle, minä sytytän kynttilät. Jere nostelee myrskylyhdyt ulos, minä ruokatarvikkeet kaappiin. Yhtä aikaa huokaistaan. Toinen sytyttää pikkusikarin (vain erikoistapauksissa) ja toinen mentholtupakan (aina ja kaikkialla). Kaikki sulautuu saumattomasti yhteen kuin tanssi, jonka askeleet ja rytmin tiedämme vain me.

IMG_20170130_115101.jpg

Herätyskelloa ei aamulla käytetty. Oli makuupussin mutkaan survoutuva koiran kylmä ja kostea nenä. Raotin silmiäni ja pari ruskeita silmiä ja siitä näkövinkkelistä katsottuna valtavat korvat kertoivat minulle, että tänään on iiiiiiihana ihana aamu, herää jo, ihana aamu!

20170130_111942.jpg

Paistoimme tänään makkaraa nuotiolla. Ensin piti saada se nuotio. Jere kaivoi alueen esiin lumen alta, minä haalin polttopuita ja sanomalehtiä.

”On se nyt jumalauta kun ei ees paperi syty!”, minä rähisin yksinäni tuulisessa hangessa viides tulitikku loppuun palaneena.

Jere lähestyi mun on tämäkin saatana työmaatani.

”En minä SINUA tänne kutsunut!”, sylkäisin sanat ja olemus täynnä ei-tartte-auttaa-mentaliteettia.

Jere ei sanonut mitään. Viskasi vain kourallisen vuolemaansa tervasta viereeni.

Minäkään en sanonut mitään. Nuotio syttyi.

(Kiitos kulta. Ja anteeksi.)