Työnurkkaus olohuoneeseen

IMG_20171128_172013_100

Puoli vuotta minä olen seilannut tavaroitteni kanssa siellä täällä. Olen levittäytynyt pitkin sohvaa ja sohvapöytää, vallannut alaa keittiön pöydästä, lojunut mutkalla sängyssä kuuntelemassa luentoja. Kironnut, kun ei ole tilaa tehdä muistiinpanoja. Kironnut, kun kaikki opiskeluromu on kaiken muun elämän tiellä. Kironnut, kun kaikki muu elämä on opiskelun tiellä.

Olen hieronut huonossa asennossa könöttäneisiin kipuileviin hartioihin voltarenia ja lämmingeelejä. Olen kinunnut hartiahierontoja. Olen istunut polvet suussa, selkä mutkalla, ranka lysyssä. Alaselkäkin kirosi.

Lopulta raapustin Facebookin kirppariryhmään, että OSTETAAN halavalla työpöytä/kirjoituspöytä. Saisi olla mielellään vaalea ja siro tai sit vaihtoehtosesti niin överirumaretro, että se muuttuu jo kauniiksi minun silmissä.

Siinä se nyt on. Sain pöydän kahellakympillä ja elämää nähneen tuolin kaupan päälle ja vieläpä kotiinkuljetuksella, jota en siis edes pyytänyt, vaan minulle sellainen tarjottiin. Uskomattoman kultaista! Hetki meni tuumaillessa ja mööpelimyllätessä, että sain 120×70 kokoisen työpöydän sullottua muutenkin täyteen olohuoneeseemme. Mutta lopputulos on mielestäni kiva!

IMG_20171129_115817_132

IMG_20171129_120426_649

Nyt kiittää opiskelijan kukkaro, opiskelijan selkä ja opiskelijan sisustussilmä. Eikä enää häiritse elämä opiskelua tai opiskelua elämää. Jee!

20171129_115444

 

Kun kävin isolla kirkolla

Minulla oli niin hauska, niin ihana ja kokemusrikas neljä päivää, että en tiedä mistä aloittaisin ja mihin lopettaisin.

Kun minä menin satoi lunta ja räntää. Kun minä olin, sulivat ne kaikki pois. Ja kun minä lähdin, lähdin minä lumiräntäsateessa.

IMG_20171124_112750_327

Minä juhlin veljen kanssa kahden keskistä intialaisteemaista pikkujoulua. Emme muistaneet ostaa pipareita, mutta söimme silti piparit, kun niitä oli tarjolla korissa tiskillä siinä baarissa, jossa kävimme juomassa yhden luomun ja yhden tumman oluen ravintolan pöytävarausta odotellessa.

20171125_173944

Minä ostin mekkooni sopivan vyön edellisenä päivänä. Veli keksi haluavansa rusetin puolitoista tuntia ennen pöytävaraustamme. Kävimme ostamassa tummansinisen rusetin matkan varrelta, veli puki sen kaulaansa vaatekaupan peilin edessä.

Söin niin jumalaisen hyvää tandooriuunissa paistettua kanaa ja niin uskomattoman hyvää naan-leipää, että olisin voinut kuolla tai tappaa. Intialainen mausteinen jäätelö lauloi suussani sinfonian ja sai minut unohtamaan, että vasta hetki sitten vaikeroin, etten jaksa syödä enää mitään. (Jälkiruoka todella menee eri mahaan.)

Blossan intialaisvaikutteinen glögi puolestaan sai minut melkein tukehtumaan kun vedin vahingossa henkeeni mausteiset henkoset. Todella vahvaa. Hyvääkin, mutta vahvaa.

IMG_20171125_162355_522

Kävelin myös päivisin pitkin kampusaluetta, pitkin yliopiston käytäviä, kenkieni kopistessa kivilattiaa vasten ja seinien jatkuessa taivaaseen saakka. Kaivoin peurakuvioisen vihkoni ja vihreän lukioaikaisen kynäpenaalini norsukuvioisesta laukustani ja istuin sen tietokoneen ääressä ja pelkäsin etten osaa enkä ymmärrä.

Mutta minä osasin ja ymmärsin tai jos en osannut enkä ymmärtänyt, niin en ollut ainoa.

Olimme iltaisin, myös sinä villinä pikkujouluiltanamme, umpiväsyneinä pieruverkkareissamme tuijottamassa Netflixiä jo iltakymmeneltä. Toisaalta höpöttelimme, nauroimme ja olimme energisiä aamuisin siihen aikaan, kun minä vasta normaalisti olisin lusikoimassa kissanruokaa neljään kuppiin ja kommunikoisin murahdellen.

IMG_20171125_180157_295

Puhuimme opiskelusta, Afrikasta, töistä, tulevasta kesästä, opiskelusta, lavantaudista, opiskelusta, maailmasta, opiskelusta, elämästä. Kissoista ja kakihedelmien hinnoista. Haaveista ja tavoitteista. Naisten kenkävalinnoista ja siitä, että flamingokuosi, kaikesta hassuudestaan huolimatta, ei nyt vaan sovi.

received_752358548281445

Ja sitten minä yhtäkkiä istuin Jyväskylän matkakeskuksella ja ilakoin bussin puhelimenlatauspistokkeesta ja kuuntelin kaksi tuntia Depressiopäiväkirjaa ja kastuin läpimäräksi Kuopion räntäsateessa ja juoksin myöhässä olevasta bussista illan viimeiseen junaan Joensuussa ja olinkin kotona. Pikkunen puski minua kuin olisin ollut poissa aina aina aina ja Riki katsoi kostein ruskein silmin Possu suussa ja Trio sai iltavilliympyräjuoksuhepulit ja sohvan alta näkyi kaksi pientä nenänpäätä. Ja Jerellä oli minulle ruokaa ja yksi kylmä olut ja rakkautta koko talon ja sen eläintarhan täydeltä.

Ajattelin kuinka onnellinen olen. Kuinka minulla on tämä kaikki, nämä mahdollisuudet, juuri tämä elämä.

Lottovoittojos

blög

MINNUU ÄRSYTTÄÄ.

Kesällä jäin opintovapaalle ja otin päntättäväksi sosiaalityön aineopinnot. No, sehän ei riittänyt tiedon nälkään niin nyt syksyllä täräytin siihen päälle vielä sosiologian aineopintoja silleen varovaisena ja haaveksivana sivuaineajatuksena, josko joskus etenis ihan maisteriopintoihin näiden hässäköiden kanssa. (HAH. Iso jos. Sellanen lottovoittojos.)

Niin nyt minä sitten bongasin tuolta, että uuuuu ensi keväänä voisi hakea myös opiskelemaan kirjoittamista, ensin perusopintoihin ja siitä vaikka aineopintoihin saakka.

Lueskelin kirjoittamisesta, että

Kirjoittamisen perusopintojen tavoitteena on tutustuttaa opiskelija kirjoittajan työhön. Opinnot tarjoavat valmiuksia kirjoittaa, analysoida ja arvioida erilaisia tekstejä sekä mahdollisuuden saada perusteltua palautetta kirjoittamisen eri vaiheissa.

Kirjoittamisen aineopinnoissa opiskelija jatkaa kirjoittamisen taitonsa ja omien työskentelytapojensa kehittämistä sekä suuntautuu valitsemilleen kirjoittamisen alueille. Oman kirjoitustyön lisäksi on mahdollista tutustua myös kirjoittamisen ohjaamiseen. Opintojen tavoitteena on oppia kirjoittamaan monipuolisemmin ja ammattimaisemmin sekä kehittää valmiuksia oman työn ja kirjoittamisen tutkimiseen.

Siis opiskella KIRJOITTAMISTA! Oisko aika ihanaa vaan kirjoittaa päivät pitkät. OPPIA kirjoittamaan! Lukea ja kirjoittaa. Kirrrrrjoittaa. Mut ei. En oo hakemassa. Ja siks minnuu nyt ÄRSYTTÄÄ JA ITKETTÄÄ! Kun miksi maailma on täynnä kaikkea ihanaa, kiinnostavaa uutta opittavaa ja tehtävää ja MIKSI maailma ei oo yhtään täynnä aikaa eikä rahaa.

Paska maailma.

Mut jos tulis se lottovoittojos, niin sitten minä voisin silleen ihan ohimennen suitsait maisteroida itteni sossutädiksi ja opiskella kirjoittamista ja viettää loppuelämäni kukkahattu päässä kirjoitellen ja viiniä juoden ja kärsien hyvinvoimattomuusmaailman ja vilkkuvakursoriluomisen tuskaa.

Opiskelun rahoitus avoimessa

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia täältä opiskelukammiostani. Pitkin kesää ja syksyä on toki jotain pieniä juttuja ohimennen tullut heitettyä ja edellinen postaukseni käsitteli sitä millainen minä itse olen opiskelijana.  Aiemmista kokemuksista ja fiilistelyistä olen kirjoittanut esimerkiksi täällä. 

Tähän postaukseen olen puolestani koonnut matkani ennen opintovapaalle jääntiä. Unelmoinnin ja haasteet, riemut ja jännityksen, haaveen lopullisen toteutumisen, sen kuinka päädyin tähän.

IMG_20171109_115146_389

Tällä kertaa ajattelin lähestyä aihetta näkökulmasta raha. Siitä en muista juurikaan puhuneeni aikaisemmin ja nyt viime kesän ja syksyn aikana raha on tuntunut olevan melkoisen polttava aihe täällä blogimaailmassa. Otanpa minäkin siis osaa siihen nyt.

Pikaisena priiffinä, jos tänne sekaan on eksynyt uusia lukijoita, kerron, että opiskelen siis Jyväskylän avoimessa yliopistossa sosiaalityötä ja nyt syksyllä otin siihen rinnalle myös sosiologian aineopinnot. Ilmottauduin opiskelijaksi kesäkuussa 2017 jäädessäni kesälomalle ja opintovapaani alkoi heinäkuussa 2017. Palailen töihin vuoden päästä marraskuussa 2018. Suunnitelmissa on, että palaisin tuolloin 80% työajalle, jotta saisin kursittua kasaan sen-mistä-en-vielä-halua-puhua. Opinto-oikeuteni on siis voimassa kesäkuuhun 2019 saakka. Opintovapaani mahdollistaa työssäkäyvä ihana ja tsemppaava mieheni sekä palkansaajan aikuiskoulutustuki.

IMG_20171109_132357_383

Mut hei sitten niihin rahajuttuihin…

Palkansaajan aikuiskoulutustuen saamisen ehdoista en ala sen enempää kirjoittamaan, sillä ne löytyvät hyvin tuolta linkin takaa. Tuen määrä kuitenkin lasketaan omien palkkatulojen perusteella ja siitä pikkiriikkisestä summasta maksellaan vielä veroja 20%. Ei siis mistään suuresta summasta ole kyse, mutta huomattavasti paremmasta kuin esimerkiksi opintotuki. Lisäksi nimenomaan avoimessa yliopistossa opiskeluun ei opintotukea edes saa.

Aikuiskoulutustuen ”päälle” saa tienata 250€/kk ilman, että se vaikuttaa tukeen. Ilmoitin esimiehelleni vapaalle jäädessäni, että voin heittää yksittäisiä sijaiskeikkoja silloin tällöin jos on tarvetta. Tuolla summalla kuukaudessa kuitenkin jo kattaisin oman osuuteni asuntolainan lyhennyksestä!

Aikuiskoulutustuki on osoittautunut ihan riittäväksi summaksi omiin/meidän tarpeisiin. Toki menoja on joutunut leikkaamaan – kaikenmaailman heräteostoksia ei voi tehdä ihan entiseen malliin, baarireissut on minimissä (joskin ne ovat vähentyneet muutenkin), matkustelusta voi haaveilla. Mutta ei  tässä myöskään tarvitse elää makaronilla ja ketsupilla. Oman osuuteni meidän yhteisistä menoista olen kyennyt maksamaan tällä huomattavasti pienemmällä summalla, mutta silti on jäänyt hupsuttelurahaakin (ihan hyvä, sillä menin ja bongasin Facebookin kirjakirppiksen ja tätä menoa tarvitsen uuden kirjahyllyn).

Jos herää kysyttävää aikuiskoulutustuesta ja sen hakemisesta tai opintovapaasta ja sen hakemisesta, niin kommenttiboxiin saa heitellä!

IMG_20171112_131621_042

Heräsin vasta tuossa syksyllä pihaa haravoidessa siihen, että itse asiassa olen saanut maksaa tästä opiskelusta aika sievoisia summia (siis omassa mittakaavassani). Yhteiskuntatieteiden ja filosofian perusopinnot, sosiaalityön johdanto, sosiologian johdanto, sosiaalityön aineopinnot ja sosiologian aineopinnot ovat verottaneet kukkaroani reippaasti yli tuhannella eurolla. Kirja- tai muita materiahankintoja ei onneksi ole tarvinnut tehdä tähän mennessä paria kirjaa enempää, hyvin on löytynyt kirjastosta tai verkosta. Lisäkuluja tulee lähipäivistä, matkustan täältä korpikuusen kannon alta Jyväskylään ainakin tässä kuussa ja joulukuussa, kevään ja kesän ohjelmasta ei ole vielä tietoa. Säästöjä onneksi syntyy siitä, että saan majoittua veljeni luona.

Kurssien valinnassa ja niihin ilmottautumisessa kalliimmaksi tulee se, jos ottaa yhden kurssin silloin, toisen tällöin – kokonaisen opintokokonaisuuden kerralla ottaminen on siis edullisempaa. Molempien aineopinnoissa olen näin tehnyt, mutta perusopinnot otin tipottain ja siitä syystä tämä on tullut kalliimmaksi. En vaan uskaltanut täräyttää silloin koko perusopintokokonaisuutta kerralla, kun en yhtään tiennyt millaisesta opiskelusta on kyse, mitä opinnot pitävät sisällään, olenko oikeasti motivoitunut, osaanko ja pärjäänkö.

Huomasin pärjääväni ja osaavani ja janoni opiskeluun vain kasvoi. Niinpä uskalsin hypätä opintovapaalle aineopintokokonaisuuden pariin ja ottaa siihen päälle vielä lisääkin. Päivääkään enkä senttiäkään ole katunut, joskin enemmän olisi ehkä voinut luottaa itseensä jo silloin alunperin.

IMG_20171106_130156_549

Sellaista rahoitusasioihin liittyen noin yleisellä tasolla. Olen miettinyt myös postauksen tekemistä siten, että konkreettisesti löisin pöytään opiskelijaminäni menot ja tulot vaikka kuukaudenkin ajalta. Että mihin se reilu tonni riittää ! Pitää miettiä tätä asiaa. Aikaisintaan tammikuussa voisi lähteä toteuttamaan,  silloin olisi paluu tavalliseen arkeen. Joulukuu on aina ihan oma maailmansa eikä siihen päde samat lait!

 

 

”Antakaas MÄ hoidan tän!” ja muut ihan sikaärsyttävät luonteenpiirteet

IMG_20171108_135009_893

Siitä on lähes tarkalleen vuosi kun minä kirjoittelin vanhassa blogikodissani tästä samasta aiheesta. Silloin jo postauksen otsikossa itsevarmuutta uhkuen toitotin, että ”opettelen sanomaan ei”.

Ahahahaah. HAH. Hahaha. En oo mittään oppinu!

Tuolloin reilu vuosi sitten töissä oli ihan sikkesikarankkaa, ja tämä ei:n opettelu juonsi juurensa sieltä. Lähinnä silloin ajatuksena (ja nyt tänäänkin, eh eh) oli, että opettelisin sanomaan ITSELLENI  JA OMILLE LUONTEENPIIRTEILLENI EI. Ongelma ei siis ole se, että minulle tyrkättäisiin kasapäin tehtäviä ja velvollisuuksia ja odotuksia ja olisin nääntymässä niiden alle. Eiiiii. Kyse on siitä, että minä itse ensinnäkin huseeraan vähän joka paikassa ja toisekseen otan sitten sieltä kaikkialta kaikki huolet ja murheet ja tehtävät ja deadlinet ja järjestelyt omaan niskaani.

Kirjoittelin tuolloin myös siitä, että tämä ei liity vain työhön vaan myös ihmisuhteisiini. Minä olen se ihan älyttömän ärsyttävä besserwisseri, joka puuttuu ja työntää nokkansa ihan kaikkeen ja jolla on mielipide asioihin, kysyttiin sitä tai ei. Kerro minulle huolesi, niin minulla on siihen ratkaisu! (kun joku muu ehkä luennoinnin ja ongelmanratkaisun sijaan tarjoaisi olkapäätä ja sympatiaa). Olin silloin reilu vuosi sitten hirveen topakkana! Kirjoitin, että ”Ei. Sanon (tai yritän ainakin sanoa) tässäkin kohtaa itselleni ei. Minun tehtäväni ei ole olla mikään dear Eki eikä minun tehtäväni varsinkaan ole hieroa ystävieni naamaan analysointia siitä miks nyt joku juttu meni pieleen sen sijaan, että aukaisisin heille vaikka uuden kylmän juoman.

Toistan: Ahahahaah. HAH. Hahaha. En oo mittään oppinu!

IMG_20171108_213701_795

Havahduin nimittäin tähän samaan shaibaan nyt opiskellessa. Tähän saakka opintoni ovat olleet täysin etänä ja täysin itsenäisesti – olen rrrrrakastanut joka hetkeä (no, lähes joka hetkeä), on ihanaa olla oman itsensä ja oman aikataulunsa herra. Puolitoista viikkoa sitten alkoi ensimmäinen verkkokurssi, jonka aikana minun on oltava sosiaalinen ja aktiivinen toimija muiden opiskelijoiden kanssa (hrrr).

Kävikin niin, että ennakko-odotuksieni vastaisesti viime viikkoiset keskustelut ja epäilemättä tulevienkin viikkojen keskustelut ovatkin olleet ihan kivoja. Ihan on tämmönenkin mörri nauttinut siitä, kun on saanut vaihteen vuoksi yksinäisen pakerruksen jälkeen palautetta ja tukea omille ajatuksilleen, paljon uutta tietoa ja erilaisia näkökulmia asioiden tarkasteluun.

Maanantaina sitten alkoi viikon mittainen ryhmätyöviikko. (Hrr hrr tätä kammoksuin etukäteen vielä enemmän!) Siellä minä verkossa neljän muun opiskelijan kanssa nyt sit oon vääntämässä muutaman sivun mittaista ryhmätyötä.

Ja arvatkaa mitä? NO SIELLÄ MINÄ OON PÄSMÄRÖINY SAATANA. Heti kuulkaa maanantai-aamuna laitoin pystyyn moiiikkamoii nimenhuudon ja heti olin intopiukeena avaamassa ideointi ja työnjako -keskustelua. Siellä minä oon niin hoitanu jo oman tonttini, haalimassa lisää tonttitilaa, neuvomassa ja opastamassa ja kirjoittamassa puhtaaksi työnjakoa ettei se nyt vaan huku sinne keskusteluun sekaan ja ollaan kaikki kärryillä, niii.

Yks siellä kiitteli et kiva ku otit homman koordinoitavaksi ja pidät paketin kasassa. Kolme muuta varmaan ajattelee, että tukehu teehes. Mut siellä sitä vaan jatketaan koordinointii, kommentointii, järjestelyy ja rynkytetään äfvitosta ja mietitään miks ei mitään tapahu…siis siitäki huolimatta, että eka sovittu kimppadeadline on vasta perjantai-iltana (ja kenenkähän idea seki oli, no nii).

IMG_20171108_213915_269

Miten, siis miten ihmeessä ihminen oppisi suitsimaan sisäistä järjestelijäänsä, organisoijaansa, koordinoijaansa ja vitun ärsyttävää päsmäröijäänsä? Sanomaan siis itselleen ei, ja pitäytymään siinä? Minä en ihan totta tiedä. Tuollekin kurssille minä lähdin sillä asenteella, että nyt hei Pia. Nyt annat muille tilaa. Mun ei tarvii laittaa kaikkea ja kaikkia ojennukseen, ne on siellä aikuisia fiksuja ihmisiä.

Reilu vuosi sitten lopetin postaukseni näin: Ei on ihana sana. Se ei ole pelkästään negatiivinen ja kurja. Se on olennainen osa omaa hyvinvointia, omasta itsestä välittämistä. Ja minun tapauksessani myös ystävistä välittämistä. Minä opettelen.

Kuinka monta vuotta tässä tarvii opetella? Voiko omaa luonnettaan muuttaa tai edes hillitä? Pitäskö mun lähteä sittenkin opiskelemaan sosiaalityön sijaan jotain hemmetin johtotehtäviä kun tää pomotus tuntuu olevan niin verissä? BYÄÄ!  😀

 

Saavutinko minkä halusin vuonna 2017

Kirjoitin tammikuussa 2017 listan siitä mitä haluan tältä vuodelta. Kirjoitin, että minä en lupaile, toivo eikä haaveksien ajattele josko vaikka, vaan uhmakkaasti haluan. Ajattelin, että nyt vuoden lähestyessä loppuaan olisi hyvä palata tähän listaan. Tsekata, että saavutinko mitä halusin ja jos en, niin tässä on vielä kaksi kuukautta aikaa petrata! Haluamiset kopioin tähän sanasta sanaan boldattuna.

IMG_20171025_110508_056

1. Viettää vähemmän aikaa sohvalla. Laahustaa vähemmän aivot netflix- ja somepuuroisina uraa sohvan ja jääkaapin välille. Kuunnella enemmän Jeren päivän kuulumisia kuin Modernin perheen tai facebookin feedin, olla ärtymättä siitä kun taas se keskeyttää ja täytyy painaa stoppia tai sanoa oota kirjoitan tän lauseen ensin loppuun. Olla enemmän läsnä. Tehdä enemmän yhdessä. Tai edes olla siinä sohvalla yhdessä, kaivautua enemmän kainaloiseksi kuin sulautua yksinään sohvatyynyyn.

Kröhöm, noh. Aika netflix- ja somepuuroinen vuosi on kyllä takana, lukuisia sarjoja on tullut ahmittua ja koettu jopa niitä epätoivon hetkiä kun eihän täällä ole mitään mielenkiintoista! Toisaalta kesämökin olemassa olo vähensi tätä harrastusta huomattavasti ja vuoden lähestyessä loppuaan myös aivoton sohvakoomailu on vähentynyt huomattavasti. Hirvittävän paljoa ei edelleenkään ehditä Jeren kanssa tekemään kivaa yhdessä, mutta yhdessä vietetty aika on tuntunut erityisen laadukkaalta. Mökkeilyä ja Pohjois-Norjaa, ihania pitkiä yhdessä vetkuteltuja aamuja (ovat todella harvinaista herkkua), kahdestaan aloitettu polku tupakoimattomuutta, paljon naurua ja hölmöjä juttuja. Sanoisin, että tämä ensimmäinen kohta on CHECK.

2. Tehdä jotain tälle varsin, hmmm, pehmoiseksi muuttuneelle vartalolleni. No okei. Läskiksi. Valkoiseksi tutisevaksi taikinaksi muuttuneelle vartalolleni. En aio, en halua siis, tehdä mitään sen kummempia ruokavalio- tai liikuntasuunnitelmia. Lähden siitä, että ihan kaikkea ei tarvii syyvä minkä kiinni saapi. (Ja siitä, että punaviinillä kuitenkin on tutkittuja terveysvaikutuksia. En vain muista mitä, mutta kuitenkin. Terveystuote.)

Hah. Hahahahaha. Olen huomattavasti manaatimpi lokakuussa kuin tammikuussa. Ei jatkoon.

20171025_181358

3. Opiskella. Koko opiskelutilanne ja suunnitelmani työn ja opiskelun yhdistämisestä junnaavat nyt pahasti paikoillaan, koska en ole vielä löytänyt tutustumispaikkaa, joka tämän viimeisen perusopintojen kurssin sisältöihin kuuluu. Ennen sitä en saa suoritettua kurssia, enkä näin ollen voi myöskään aloittaa aineopintoja. Kyrsii, mutta ei auta kuin kärsivällisesti odotella vastausta sähköpostiini paikasta x. Jos se ei onnistu, niin en tiedä mikä tulee olemaan kohde y, jota lähestyisin, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse mennä.

No todellakin CHECK! Perusopinnot sain plakkariin muistaakseni maaliskuussa, kesäkuussa ilmottauduin sosiaalityön aineopintoihin ja  heinäkuussa jäin opintovapaalle. Opintovapaalla lorvailen olen akateeminen ja hirveen viisas marraskuuhun 2018 saakka. Lisäksi ilmottauduin tällä viikolla myös sosiologian aineopintoihin ja hei jee, pääsin myös toiselle niistä sostyön opintojen kursseista, jonka luulin missanneeni! (Toivottavasti toisen kurssin suhteen yhtä hyvä säkä!)

4. Matkustella! Viime vuonna kävin neljä kertaa ulkomailla. Tänä vuonna ei varmastikaan sellaisiin lukemiin päästä (etenkään jos opiskelu pääsee etenemään), mutta edes kahdesti haluan karata maasta! Keväällä ja syksyllä.

Byhyy, tämän missasin. Pääsin sentään kesällä sinne Pohjois-Norjaan viikoksi telttailemaan ja ai että se se vasta olikin jotakin. ❤ Loppuvuodellekaan ei ole luvassa reissuja minnekään. Ensi vuoden alkuun varovaisesti haaveillaan kuitenkin edes pidennetystä viikonlopusta Tallinnaan (sponsored by tupakoinnista säästetyt rahat, joita keräämme kimppakippoon) riippuen Jeren töistä. Oisko tää PUOLIKAS CHECK!

20171025_181157

5. Viettää hirveestipaljon aikaa kesämökillä ja luonnossa ylipäänsä. Aina kun mahdollista, vuoden ympäri.

Jeessss, todellakin CHECK!

6. Olla ällöttävän rakastunut ja rakastettu.

Minä en tiedä mitä myrkkysieniä me ollaan syöty tai minkä ydinlaskeuman alle me ollaan jääty onko meidän juomaveteen lorautettu jotain, mutta tänä vuonna me ollaan oltu jotenkin ihan superällöjä. Totta kai on sitä ihan perusarkea ja jonninjoutavia säksätyksiä, mutta se pohjimmainen fiilis on ollut koko vuoden jotenkin kuplivan onnellinen, höpsö, kikatteleva ja paljon kosketteleva. Siis CHECK.

7. Saada pihan kukoistamaan ja rönsyilemään. Nähdä paljon vihreää, paljon kukkivia kukkia. (Olla kärsivällinen ja leppoisa kun kanat haluavat syödä kaiken vihreän ja kukkivan.) Saada parempaa satoa kasvihuoneesta ja ne jo viime keväänä haaveilemani kasvatuslaatikot toimittamaan kasvimaan virkaa. Olla syksyllä ihan true-martta. Tilasin villivihannekset-kirjan alennusmyynneistä ja haluan ettei se jää vaan hyllyyn pölyttymään.

Buahahaha. Tänä vuonna minä todellakin rakastin puutarhaani, mutta en niinkään sen hoitoa. Satoa kylläkin saatiin ihan mukavasti, mutta olisi voitu saada enemmänkin jos olisi saanut aikaiseksi hoitaa esimerkiksi retiisejä ja salaatteja ahkerammin. Toisaalta sää (ja kanat) söi satoa, niihin minä olen syytön. Haaveilemani kasvulaatikot hankittiin ja lisää rönsyilyä pihaan saatiin hankkimalla ihana kaari. Villivihannekset -kirja jäi, valitettavasti, pölyttymään hyllyyn. Syksyn true-martta on kyllä toteutunut niin tehokkaasti, että olen tämän päivää pitänyt pakollista lepoa mobilatin, buranan, lämpövoiteen ja kauratyynyn kera, sillä haravoinnin ja lähestulkoon neljänkymmenen kilon omenasatsin käsittelyn jäljiltä hartiani ja niskani huutavat tuskasta (ja niitä perkeleitä on vielä jäljellä).  Ehkä olen nyt armollinen ja annan tästä itselleni täydet pisteet, vaikka ihan en kaikkea saavuttanut – CHECK!

20171025_183434.jpg

Lopputulemana siis olen saavuttanut haluamistani 5/7 ja yhden puolikkaan. Aika helkkarin hyvin, etten sanoisi! Kohta onkin aika kääntää katsetta tulevaan vuoteen ja tavoitteisiin silloin.

Kuinkas te? Asetitteko tälle vuodelle lupauksia, toiveita, tavoitteita ja saavutitteko ne? Onko jo ajatuksia tulevasta vuodesta?

Syysjuttuja pihassa (ja päässä)

Nyt on saanut viettää aivan mieeeelettömän kaunista syksyistä viikonloppua. Tällaisesta syksystä minäkin pidän – aurinkoisesta, lämpimästä ja värikkäästä. Vähän alkaa haaveksia villasukista (jotka tosin olleet jalassa lähestulkoon läpi kesän), muhkeista neuleista, pönttöuunissa rätisevästä tulesta ja – järjetöntä kyllä – teestä.

20170921_143544

20170921_143759

Onnistuin törttöilemään opiskelujen kanssa. Tiesin, että lokakuun lopussa ja marraskuun lopussa on alkamassa verkkokurssit – en vaan tiennyt milloin ilmoittautuminen alkaa. Kävin tänään kurkkimassa ja…hiphei, kaikki ryhmät molemmista kursseista ovat täynnä.

20170921_144041

20170921_144310

Toisin sanottuna nyt näyttää siltä ettei minulla ole marraskuussa ja joulukuussa opiskeluohjelmassa juuri mitään. Hukkaan siis hirvittävästi aikaa ja opintorahakuukausia. Lisäksi mikäli uusia ryhmiä ollaan järjestämässä niin nehän todennäköisesti ovat sitten keväällä. Kevät näyttää jo nyt melko kiireiseltä (mikäli suunnitelmani toteutuvat enkä möhli niitäkin) enkä nyt ihan välttämättä olisi kaivannut sinne lisää kymmentä opintopistettä suoritettavaksi.

20170921_144330

20170924_121536

Mielen ja kaamostaiston näkökulmasta ei myöskään näytä hyvältä se, ettei juuri marraskuussa ole oikein mitään virikettä. Toki talviunille mörrimöykyksi hautautuminen kuulostaa houkuttelevalta, mutta luulenpa, että pääni totisesti kaipaa tekemistä tuona vuoden kurjimpana ajankohtana. Mietinkin, että jos jostain saisin säästettyä rahaa, niin voisin ilmottautua parille sosiologian kurssille täyttääkseni tyhjyyttä.

20170924_121634

NYT yritän kuitenkin keskittyä tähän hetkeen. Yritän olla hermostumatta, yritän olla vaipumatta epätoivoon ja yritän olla pelkäämättä tulevia kuukausia. Yritän olla aktivoimatta mun superlahjakkuutta ja erityistaitoani – stressaamista asioista joihin en voi vaikuttaa tai jotka ovat vasta kaukana tulevaisuudessa.

20170924_121804

20170924_121952

NYT imen itseeni aurinkoa, värejä ja kauneutta. Katselen kuinka meidän puutarhaa pukeutuu syksyyn. Valmistelen sitä talveen. Kuten myös itseäni, siinä samalla.

20170924_121721