”Antakaas MÄ hoidan tän!” ja muut ihan sikaärsyttävät luonteenpiirteet

IMG_20171108_135009_893

Siitä on lähes tarkalleen vuosi kun minä kirjoittelin vanhassa blogikodissani tästä samasta aiheesta. Silloin jo postauksen otsikossa itsevarmuutta uhkuen toitotin, että ”opettelen sanomaan ei”.

Ahahahaah. HAH. Hahaha. En oo mittään oppinu!

Tuolloin reilu vuosi sitten töissä oli ihan sikkesikarankkaa, ja tämä ei:n opettelu juonsi juurensa sieltä. Lähinnä silloin ajatuksena (ja nyt tänäänkin, eh eh) oli, että opettelisin sanomaan ITSELLENI  JA OMILLE LUONTEENPIIRTEILLENI EI. Ongelma ei siis ole se, että minulle tyrkättäisiin kasapäin tehtäviä ja velvollisuuksia ja odotuksia ja olisin nääntymässä niiden alle. Eiiiii. Kyse on siitä, että minä itse ensinnäkin huseeraan vähän joka paikassa ja toisekseen otan sitten sieltä kaikkialta kaikki huolet ja murheet ja tehtävät ja deadlinet ja järjestelyt omaan niskaani.

Kirjoittelin tuolloin myös siitä, että tämä ei liity vain työhön vaan myös ihmisuhteisiini. Minä olen se ihan älyttömän ärsyttävä besserwisseri, joka puuttuu ja työntää nokkansa ihan kaikkeen ja jolla on mielipide asioihin, kysyttiin sitä tai ei. Kerro minulle huolesi, niin minulla on siihen ratkaisu! (kun joku muu ehkä luennoinnin ja ongelmanratkaisun sijaan tarjoaisi olkapäätä ja sympatiaa). Olin silloin reilu vuosi sitten hirveen topakkana! Kirjoitin, että ”Ei. Sanon (tai yritän ainakin sanoa) tässäkin kohtaa itselleni ei. Minun tehtäväni ei ole olla mikään dear Eki eikä minun tehtäväni varsinkaan ole hieroa ystävieni naamaan analysointia siitä miks nyt joku juttu meni pieleen sen sijaan, että aukaisisin heille vaikka uuden kylmän juoman.

Toistan: Ahahahaah. HAH. Hahaha. En oo mittään oppinu!

IMG_20171108_213701_795

Havahduin nimittäin tähän samaan shaibaan nyt opiskellessa. Tähän saakka opintoni ovat olleet täysin etänä ja täysin itsenäisesti – olen rrrrrakastanut joka hetkeä (no, lähes joka hetkeä), on ihanaa olla oman itsensä ja oman aikataulunsa herra. Puolitoista viikkoa sitten alkoi ensimmäinen verkkokurssi, jonka aikana minun on oltava sosiaalinen ja aktiivinen toimija muiden opiskelijoiden kanssa (hrrr).

Kävikin niin, että ennakko-odotuksieni vastaisesti viime viikkoiset keskustelut ja epäilemättä tulevienkin viikkojen keskustelut ovatkin olleet ihan kivoja. Ihan on tämmönenkin mörri nauttinut siitä, kun on saanut vaihteen vuoksi yksinäisen pakerruksen jälkeen palautetta ja tukea omille ajatuksilleen, paljon uutta tietoa ja erilaisia näkökulmia asioiden tarkasteluun.

Maanantaina sitten alkoi viikon mittainen ryhmätyöviikko. (Hrr hrr tätä kammoksuin etukäteen vielä enemmän!) Siellä minä verkossa neljän muun opiskelijan kanssa nyt sit oon vääntämässä muutaman sivun mittaista ryhmätyötä.

Ja arvatkaa mitä? NO SIELLÄ MINÄ OON PÄSMÄRÖINY SAATANA. Heti kuulkaa maanantai-aamuna laitoin pystyyn moiiikkamoii nimenhuudon ja heti olin intopiukeena avaamassa ideointi ja työnjako -keskustelua. Siellä minä oon niin hoitanu jo oman tonttini, haalimassa lisää tonttitilaa, neuvomassa ja opastamassa ja kirjoittamassa puhtaaksi työnjakoa ettei se nyt vaan huku sinne keskusteluun sekaan ja ollaan kaikki kärryillä, niii.

Yks siellä kiitteli et kiva ku otit homman koordinoitavaksi ja pidät paketin kasassa. Kolme muuta varmaan ajattelee, että tukehu teehes. Mut siellä sitä vaan jatketaan koordinointii, kommentointii, järjestelyy ja rynkytetään äfvitosta ja mietitään miks ei mitään tapahu…siis siitäki huolimatta, että eka sovittu kimppadeadline on vasta perjantai-iltana (ja kenenkähän idea seki oli, no nii).

IMG_20171108_213915_269

Miten, siis miten ihmeessä ihminen oppisi suitsimaan sisäistä järjestelijäänsä, organisoijaansa, koordinoijaansa ja vitun ärsyttävää päsmäröijäänsä? Sanomaan siis itselleen ei, ja pitäytymään siinä? Minä en ihan totta tiedä. Tuollekin kurssille minä lähdin sillä asenteella, että nyt hei Pia. Nyt annat muille tilaa. Mun ei tarvii laittaa kaikkea ja kaikkia ojennukseen, ne on siellä aikuisia fiksuja ihmisiä.

Reilu vuosi sitten lopetin postaukseni näin: Ei on ihana sana. Se ei ole pelkästään negatiivinen ja kurja. Se on olennainen osa omaa hyvinvointia, omasta itsestä välittämistä. Ja minun tapauksessani myös ystävistä välittämistä. Minä opettelen.

Kuinka monta vuotta tässä tarvii opetella? Voiko omaa luonnettaan muuttaa tai edes hillitä? Pitäskö mun lähteä sittenkin opiskelemaan sosiaalityön sijaan jotain hemmetin johtotehtäviä kun tää pomotus tuntuu olevan niin verissä? BYÄÄ!  😀

 

Saavutinko minkä halusin vuonna 2017

Kirjoitin tammikuussa 2017 listan siitä mitä haluan tältä vuodelta. Kirjoitin, että minä en lupaile, toivo eikä haaveksien ajattele josko vaikka, vaan uhmakkaasti haluan. Ajattelin, että nyt vuoden lähestyessä loppuaan olisi hyvä palata tähän listaan. Tsekata, että saavutinko mitä halusin ja jos en, niin tässä on vielä kaksi kuukautta aikaa petrata! Haluamiset kopioin tähän sanasta sanaan boldattuna.

IMG_20171025_110508_056

1. Viettää vähemmän aikaa sohvalla. Laahustaa vähemmän aivot netflix- ja somepuuroisina uraa sohvan ja jääkaapin välille. Kuunnella enemmän Jeren päivän kuulumisia kuin Modernin perheen tai facebookin feedin, olla ärtymättä siitä kun taas se keskeyttää ja täytyy painaa stoppia tai sanoa oota kirjoitan tän lauseen ensin loppuun. Olla enemmän läsnä. Tehdä enemmän yhdessä. Tai edes olla siinä sohvalla yhdessä, kaivautua enemmän kainaloiseksi kuin sulautua yksinään sohvatyynyyn.

Kröhöm, noh. Aika netflix- ja somepuuroinen vuosi on kyllä takana, lukuisia sarjoja on tullut ahmittua ja koettu jopa niitä epätoivon hetkiä kun eihän täällä ole mitään mielenkiintoista! Toisaalta kesämökin olemassa olo vähensi tätä harrastusta huomattavasti ja vuoden lähestyessä loppuaan myös aivoton sohvakoomailu on vähentynyt huomattavasti. Hirvittävän paljoa ei edelleenkään ehditä Jeren kanssa tekemään kivaa yhdessä, mutta yhdessä vietetty aika on tuntunut erityisen laadukkaalta. Mökkeilyä ja Pohjois-Norjaa, ihania pitkiä yhdessä vetkuteltuja aamuja (ovat todella harvinaista herkkua), kahdestaan aloitettu polku tupakoimattomuutta, paljon naurua ja hölmöjä juttuja. Sanoisin, että tämä ensimmäinen kohta on CHECK.

2. Tehdä jotain tälle varsin, hmmm, pehmoiseksi muuttuneelle vartalolleni. No okei. Läskiksi. Valkoiseksi tutisevaksi taikinaksi muuttuneelle vartalolleni. En aio, en halua siis, tehdä mitään sen kummempia ruokavalio- tai liikuntasuunnitelmia. Lähden siitä, että ihan kaikkea ei tarvii syyvä minkä kiinni saapi. (Ja siitä, että punaviinillä kuitenkin on tutkittuja terveysvaikutuksia. En vain muista mitä, mutta kuitenkin. Terveystuote.)

Hah. Hahahahaha. Olen huomattavasti manaatimpi lokakuussa kuin tammikuussa. Ei jatkoon.

20171025_181358

3. Opiskella. Koko opiskelutilanne ja suunnitelmani työn ja opiskelun yhdistämisestä junnaavat nyt pahasti paikoillaan, koska en ole vielä löytänyt tutustumispaikkaa, joka tämän viimeisen perusopintojen kurssin sisältöihin kuuluu. Ennen sitä en saa suoritettua kurssia, enkä näin ollen voi myöskään aloittaa aineopintoja. Kyrsii, mutta ei auta kuin kärsivällisesti odotella vastausta sähköpostiini paikasta x. Jos se ei onnistu, niin en tiedä mikä tulee olemaan kohde y, jota lähestyisin, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse mennä.

No todellakin CHECK! Perusopinnot sain plakkariin muistaakseni maaliskuussa, kesäkuussa ilmottauduin sosiaalityön aineopintoihin ja  heinäkuussa jäin opintovapaalle. Opintovapaalla lorvailen olen akateeminen ja hirveen viisas marraskuuhun 2018 saakka. Lisäksi ilmottauduin tällä viikolla myös sosiologian aineopintoihin ja hei jee, pääsin myös toiselle niistä sostyön opintojen kursseista, jonka luulin missanneeni! (Toivottavasti toisen kurssin suhteen yhtä hyvä säkä!)

4. Matkustella! Viime vuonna kävin neljä kertaa ulkomailla. Tänä vuonna ei varmastikaan sellaisiin lukemiin päästä (etenkään jos opiskelu pääsee etenemään), mutta edes kahdesti haluan karata maasta! Keväällä ja syksyllä.

Byhyy, tämän missasin. Pääsin sentään kesällä sinne Pohjois-Norjaan viikoksi telttailemaan ja ai että se se vasta olikin jotakin. ❤ Loppuvuodellekaan ei ole luvassa reissuja minnekään. Ensi vuoden alkuun varovaisesti haaveillaan kuitenkin edes pidennetystä viikonlopusta Tallinnaan (sponsored by tupakoinnista säästetyt rahat, joita keräämme kimppakippoon) riippuen Jeren töistä. Oisko tää PUOLIKAS CHECK!

20171025_181157

5. Viettää hirveestipaljon aikaa kesämökillä ja luonnossa ylipäänsä. Aina kun mahdollista, vuoden ympäri.

Jeessss, todellakin CHECK!

6. Olla ällöttävän rakastunut ja rakastettu.

Minä en tiedä mitä myrkkysieniä me ollaan syöty tai minkä ydinlaskeuman alle me ollaan jääty onko meidän juomaveteen lorautettu jotain, mutta tänä vuonna me ollaan oltu jotenkin ihan superällöjä. Totta kai on sitä ihan perusarkea ja jonninjoutavia säksätyksiä, mutta se pohjimmainen fiilis on ollut koko vuoden jotenkin kuplivan onnellinen, höpsö, kikatteleva ja paljon kosketteleva. Siis CHECK.

7. Saada pihan kukoistamaan ja rönsyilemään. Nähdä paljon vihreää, paljon kukkivia kukkia. (Olla kärsivällinen ja leppoisa kun kanat haluavat syödä kaiken vihreän ja kukkivan.) Saada parempaa satoa kasvihuoneesta ja ne jo viime keväänä haaveilemani kasvatuslaatikot toimittamaan kasvimaan virkaa. Olla syksyllä ihan true-martta. Tilasin villivihannekset-kirjan alennusmyynneistä ja haluan ettei se jää vaan hyllyyn pölyttymään.

Buahahaha. Tänä vuonna minä todellakin rakastin puutarhaani, mutta en niinkään sen hoitoa. Satoa kylläkin saatiin ihan mukavasti, mutta olisi voitu saada enemmänkin jos olisi saanut aikaiseksi hoitaa esimerkiksi retiisejä ja salaatteja ahkerammin. Toisaalta sää (ja kanat) söi satoa, niihin minä olen syytön. Haaveilemani kasvulaatikot hankittiin ja lisää rönsyilyä pihaan saatiin hankkimalla ihana kaari. Villivihannekset -kirja jäi, valitettavasti, pölyttymään hyllyyn. Syksyn true-martta on kyllä toteutunut niin tehokkaasti, että olen tämän päivää pitänyt pakollista lepoa mobilatin, buranan, lämpövoiteen ja kauratyynyn kera, sillä haravoinnin ja lähestulkoon neljänkymmenen kilon omenasatsin käsittelyn jäljiltä hartiani ja niskani huutavat tuskasta (ja niitä perkeleitä on vielä jäljellä).  Ehkä olen nyt armollinen ja annan tästä itselleni täydet pisteet, vaikka ihan en kaikkea saavuttanut – CHECK!

20171025_183434.jpg

Lopputulemana siis olen saavuttanut haluamistani 5/7 ja yhden puolikkaan. Aika helkkarin hyvin, etten sanoisi! Kohta onkin aika kääntää katsetta tulevaan vuoteen ja tavoitteisiin silloin.

Kuinkas te? Asetitteko tälle vuodelle lupauksia, toiveita, tavoitteita ja saavutitteko ne? Onko jo ajatuksia tulevasta vuodesta?

Syysjuttuja pihassa (ja päässä)

Nyt on saanut viettää aivan mieeeelettömän kaunista syksyistä viikonloppua. Tällaisesta syksystä minäkin pidän – aurinkoisesta, lämpimästä ja värikkäästä. Vähän alkaa haaveksia villasukista (jotka tosin olleet jalassa lähestulkoon läpi kesän), muhkeista neuleista, pönttöuunissa rätisevästä tulesta ja – järjetöntä kyllä – teestä.

20170921_143544

20170921_143759

Onnistuin törttöilemään opiskelujen kanssa. Tiesin, että lokakuun lopussa ja marraskuun lopussa on alkamassa verkkokurssit – en vaan tiennyt milloin ilmoittautuminen alkaa. Kävin tänään kurkkimassa ja…hiphei, kaikki ryhmät molemmista kursseista ovat täynnä.

20170921_144041

20170921_144310

Toisin sanottuna nyt näyttää siltä ettei minulla ole marraskuussa ja joulukuussa opiskeluohjelmassa juuri mitään. Hukkaan siis hirvittävästi aikaa ja opintorahakuukausia. Lisäksi mikäli uusia ryhmiä ollaan järjestämässä niin nehän todennäköisesti ovat sitten keväällä. Kevät näyttää jo nyt melko kiireiseltä (mikäli suunnitelmani toteutuvat enkä möhli niitäkin) enkä nyt ihan välttämättä olisi kaivannut sinne lisää kymmentä opintopistettä suoritettavaksi.

20170921_144330

20170924_121536

Mielen ja kaamostaiston näkökulmasta ei myöskään näytä hyvältä se, ettei juuri marraskuussa ole oikein mitään virikettä. Toki talviunille mörrimöykyksi hautautuminen kuulostaa houkuttelevalta, mutta luulenpa, että pääni totisesti kaipaa tekemistä tuona vuoden kurjimpana ajankohtana. Mietinkin, että jos jostain saisin säästettyä rahaa, niin voisin ilmottautua parille sosiologian kurssille täyttääkseni tyhjyyttä.

20170924_121634

NYT yritän kuitenkin keskittyä tähän hetkeen. Yritän olla hermostumatta, yritän olla vaipumatta epätoivoon ja yritän olla pelkäämättä tulevia kuukausia. Yritän olla aktivoimatta mun superlahjakkuutta ja erityistaitoani – stressaamista asioista joihin en voi vaikuttaa tai jotka ovat vasta kaukana tulevaisuudessa.

20170924_121804

20170924_121952

NYT imen itseeni aurinkoa, värejä ja kauneutta. Katselen kuinka meidän puutarhaa pukeutuu syksyyn. Valmistelen sitä talveen. Kuten myös itseäni, siinä samalla.

20170924_121721

(Etä)opiskelukuulumisia avoimessa

Julkaistu Lilyssä 10.8.2017

Kirjoittelin alkukesästä, hurjalla kahden viikon kokemuksella, etäopiskelun plussista ja miinuksista. Nyt parin kuukauden jälkeen tilanne ei ole juurikaan muuttunut.

Olen edelleenkin todennut ihanaksi ja erittäin hyvin itselleni sopivaksi sen, että voin valita ajan ja paikan ihan itse. Suurin osa opiskeluista tapahtuu sohvalla. Sohvapöytä vyöryy läppäriä, puhelinta, kirjoja, bujoa, kyniä, papereita, kissoja ja kahvimukeja…ja selkä huutelee hoosiannoja asennon ollessa kaikkea muuta kuin ergonominen. Välillä olen haaveillut omasta työnurkkauksesta, mutta kuten Pirtissä asutaan sohvalla, niin myös minä, ja epäilemättä hivuttautuisin ennemmin tai myöhemmin romuineni takaisin siihen samaan sohvan nurkkaan, vaikka olisi miten hienot tilat muualle viritelty.

Lisäplussaa ja mahtavuutta etäopiskeluun tuli sen myötä, kun hankimme auton akun ja PIM, sen suomin virroin pystyin siirtämään opiskelukammioni myös kesämökille. Ei tarvinnut enää joko tuntea pahaa mieltä siitä, että Jere mökkeilee ja minä en tai vaihtoehtoisesti pistosta omatunnosta, jos minäkin mökkeilen ja opiskeluhommelit jäivät odottamaan. Jeij!

img_20170726_153343_503.jpg

Ajan käyttö on myös aika pitkälti omissa käsissä, ja se on ollut myös tosi jees. On voinut suunnitella elämäänsä – kesällä on kaikkea kivaa menoa ja meininkiä (kuten Norjan reissu ja kummatytön vierailu), joten näitä täydellisen opiskelemattomia pätkiä on ollut mahdollista toteuttaa ennakoimalla. Välillä on siis ollut viikko kun näppis sauhuaa punaisena, välillä viikko kun en kallista edes ajatusta opiskelun suuntaan. Systeemi on ollut tasapainossa. Myös pitkin viikkoa on päiviä kun en tee mittään, teen jottain tai teen mahottomasti.

Jonkin verran on toki rajoituksia, kuten jonkun kurssin x tulee olla suoritettuna ennen kurssia y ja lähipäivät sekä verkkokurssit on totta kai silloin kun ne on. Eli ei tässä täysin oman pään mukaan mennä, mutta aika paljon kuitenkin.

20170727_121758.jpg

Opiskelutahti on ollut leppoisampaa mitä etukäteen ajattelin. Itseasiassa tuleva syksy ja loppuvuosi näyttää siltä, että jopa jo vakavasti harkitsin ilmoittautuvani myös sosiologian aineopintoihin tässä sivussa! 😀 Jätin sen ajatuksen kuitenkin vielä hautumaan, sillä vastaavasti kevätpuoli saattaa olla jo kiireisempää. Mikäli oikein tulkitsin, alkaa silloin vyöryä niskaan niin työharjoittelua kuin kandijuttujakin (jotka edelleen lokeroin sinne ”ajattelen tätä myöhemmin” -laatikkoon).

Myös aiheet (opiskelen siis sosiaalityötä) ovat olleet pääasiassa mielenkiintoisia ja mukaansa tempaavia. Ajatuksia on herännyt, välillä niin, että niitä on täytynyt purkaa täällä bloginkin puolella. Kahden kuukauden matkalle on mahtunut myös epävarmuuden tunteita sekä muotoutunut uusia tavoitteita, tavoitteita itselleni niin ihmisenä kuin työntekijänäkin.

Välillä taas on tuntunut kuin hakkaisi päätään seinään. Ensin tätä aiheutti lakikoukerot ja pelkästään niihin keskittynyt nälkävuoden pituinen kurssi (no siltä se tuntui!) ja nyt iloa elämääni tuottaa kvalitatiiviset ja kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät. Kvalijutut olivat mielenkiintoisia, mutta kun puhe kääntyy matematiikkaan ja siihen liittyviin termeihin, ottaa mun aivot loparit ja toteavat ”so long, suckers!”

*tuntee tunnetta epätoivoinen*

IMG_20170809_162723_067.jpg

IMG_20170809_162723_071.jpg

Jos joku teistä lukijoista haaveilee ja pohtii avoimessa opiskelua etänä, niin omalla kokemuksella voin suositella. Etenkin, jos

tykkäät puurtaa mieluummin yksin kuin ryhmässä

et ole kiinnostunut kulkemaan kellon mukaan, vaan saatat inspiroitua vaikka keskellä yötä

hallitset oman aikasi käytön

sinun ei ole mahdollista kulkea koulun penkillä, koska asut pöpelikössä

etkä tarvitse karttakeppi kädessä möykkäävää auktoriteettia pysyäksesi kurissa, nuhteessa ja tavoitteissasi 😀

Lopuksi vielä mainittakoon, että minulle tämän opintovapaalla löhöilyn tavoitteellisen opiskelun mahdollistaa koulutusrahaston aikuiskoulutustuki.

Älyttömyyksiä

Julkaistu Lilyssä 23.6.2017

…kuljen kotona pitkässä villatakissa ja villasukissa, mutta polvimittainen hame pitää olla, koska on kesä. Jopa sisällä on melkein liian viileää vippastella hame päällä, mutta pönttöuunin lämmitys ei tule jääräpäällä kysymykseenkään, koska on kesä.

…palelen siis kotona, mutta silti suunnittelen Jeren kanssa innoissani heinäkuussa viikon reissua Pohjois-Norjaan Jäämeren rantaan telttailemaan. Telttailemaan. Jäämeren rantaan. Mutta ohhh niitä karuja maisemia ja pieniä kalastajakyliä ja pikkuruisia värikkäitä torppia ja ohh mitä kaikkea! Minulla ei siis vielä ole harmainta aavistusta tarkemmin siitä mihin sinne Jere meitä suunnittelee vievänsä, mutta ohh ohh!

IMG_20170621_194821_914.jpg

…tämän iltainen viimeinen luento käsitteli lapsen huoltajuuteen ja tapaamisoikeuteen liittyviä asioita, edeten tuomioistuimen käsittelyihin ja riitatilanteiden sovitteluihin asti. Olin jo aivan rättipoikki tämän päivän opiskeluista ja huomasin ajattelevani, että lopuuuuuu jo, että pääsen korkkaamaan oluen. Nauratti vähän, aaaa ihanaa mullei oo lapsiaaa saan juoda olutta keskellä viikkoa eikä tarvii tapella isipapan kanssa yhtään mistään saati ajatella mitääääään muuta kuin omaa etua (huom! tämän koko viikon luennot ovat käsitelleet lastensuojelullisia lakipykäliä lähtien YK:n lasten oikeuksien sopimuksista, isyyden tunnustamisia yms. asioita), mut sit iski ihan hirveä syyllisyyspistos – hui kauhee millainen ammattilainen minä olen tai minusta tulee kun tälleen opiskellessa jo oon tällee ihan empatiakyvytön kyrpä.

…sitten minua rupesi naurattamaan vähän lisää, kun tajusin oman ajatuskuvioni järjettömyyden ja sen, että minun ei tarvitse tuntea lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä asioista syyllisyyttä eikä tyytyväisyys omaan elämään tee minusta empatiakyvytöntä kyrpää.

IMG_20170603_143537_932.jpg

…Hertta-kananen on hautonut reippaan kaksi viikkosen ja joka päivä me nostetaan kana kakalle, syömään ja juomaan. Kyllä. Näin tehdään. Mitä järjen köyhyyttä? Kai sitä luulisi, ettei mikään elukka itseään näännyttäisi hengiltä! Mutta koska Hertta on äärimmäisen tunnollinen hautoja ja minä taipuvainen katastrofiajatteluun ja koska Hertta ei käsittelystä häiriinny ja minä nukun yöni paremmin, niin me kakatamme kanaa.

…pesimme myös Silkkikukko-kukkoselta persauksen kylpyhuoneessamme lämpimän suihkun alla.

…askartelen bujoon opiskelusuunnitelmaa heinäkuulle, jotta varmasti muistan ja ehdin tehdä kaiken sen mitä itse itselleni olen asettanut tehtäväksi ja mitä kurssiin/kursseihin sisältyy. Saan hujahtamaan hommaan reippaasti yli tunnin, vaikka oikeasti niiden tärkeiden muistiinpanojen ylöslaittamiseen menis ehkä viis minuuttia. Priorisointia…

IMG_20170614_140121_026.jpg

Huomenna painutaan mökille ja siellä aion olla ihan älyttömän viineissäni, älyttömän ähkyssä, älyttömän onnellinen ja älyttömän vapaalla ja jos en tee mitään älytöntä, niin ainakin ajattelen!

Ihanaa juhannusta kaikille ❤

Opintovapaalle jahtaamaan unelmia!

Julkaistu Lilyssä 28.4.2017

Useissa aiemmissa postauksissa olen kertonut siitä kuinka haluan opiskella. Kuinka haluaisin joskus isona olla sosiaalityöntekijä. Olen kertonut siitä kuinka olen yhdistänyt (etä)opiskelua avoimessa yliopistossa 3-vuorotyön kanssa. Olen vuoroin hihkunut riemusta, vuoroin vaipunut epätoivon partaalle. Olen haaveksinut haaveksimasta päästyäni, tehnyt suunnitelmia, turhautunut, järsinyt kynsiäni, opiskellut ja tehnyt töitä.

Erittäin, erittäin hitaasti olen edennyt tähän pisteeseen missä olen nyt. Pisteeseen, jossa en todellakaan aloittaessani kuvitellut koskaan olevani! Syksyllä 2015 ilmottauduin muuten vaan, katotaan nyt mitä se tääki nyt on -meiningillä yhdelle yhteiskuntatieteiden ja filosofian peruskurssille. Tulipa tsekattua toinen kurssi, kolmas. Vuotta myöhemmin sain päähäni, että tätä minä haluan tehdä. Haluan opiskella lisää, haluan edetä! Tuolloin aloin todenteolla pohtia asiaa, punnita vaihtoehtoja, haastaa itseäni – olisiko minusta todella opiskelijaksi?

DSC_0009.JPG

Otteita syyskuun 2016 postauksesta työ, opiskelu ja elämä

”…Sitä kun on tässä kerennyt hankkiutua naimisiin pankin ja elukkalauman kanssa eikä älynnyt tuota miestänsäkään mistään eliittipiireistä valkata, niin töissähän sitä on ihmisen käytävä. Tälleen heikunkeikunmeiningillä ei työn ja opiskelun yhdistäminen ole ollut mikään ongelma, mutta jos sitä alkas oikeesti pänttäämään niin ei vuorokaudessa enää riittäisi tunnit, päässä virta, elämässä ilo eikä parisuhteessa jousto.

…olen yrittänyt kuumeisesti miettiä, että miten elämänsä pystyisi järjestelemään. Vai pystyykö edes? Onko olemassa jotain fiksuja ratkaisuja yhdistää työt+opiskelu+elämä? Vai onko olemassa jotain keinoa tiputtaa yhtälöstä työt pois ilman, että konkurssi uhkaa ja elää kaurapuurolla?  Vai onko tässä vain todettava itselleen niinku se joku mamma pizzamainoksessa, että lakkaa haaveksimasta.”

Siinäpä sitten jatkoin eloani. Edelleenkin tein töitä ja hiljakseen siinä sivussa suoritin perusopintoja. Sitten minä tajusin, että ei hemmetti vieköön! Ei se elämä mitän valmiina anna, vaan se on itse otettava! Kehittelin päässäni suunnitelmaa, jolla voisin mahdollistaa opintoni ilman, että työni ja taloudellinen tilanteeni kärsisi liian pahasti. Pikkuhiljaa tuntui kuin palaset loksahtaisivat kohdalleen ja rohkeasti käännyin lähimmän esimieheni puoleen suunnitelmani kanssa.

DSC_0006.JPG

Otteita marraskuun 2016 postauksesta tavoitteena työn ja opiskelun yhdistäminen (askel otettu!)

”…Ehdotin siis, että kunhan olen saanut perusopinnot suoritettua voisin ilmoittautua sosiaalityön aineopintokokonaisuuteen. Esitin, että ensin jatkaisin töissä 80% työajalla ja tämän jälkeen jäisin kokonaan töistä pois opintovapaalle (aikuiskoulutusrahalle). 

Opinto-oikeushan kestäisi ilmoittautumisesta kaksi vuotta, mutta minäpä aion olla niin hurja, että suorittaisin koko hässäkän alle kahteen vuoteen (ja josta lähestulkoon puolet olisin kaiken lisäksi töissä). En tiedä kuinka realistinen tällainen tavoite on, mutta luotto omiin supervoimiin on vankka.”

Voitte uskoa, että vain viikkoa myöhemmin minä friikahdin täydellisesti kun esimiehet näyttivät suunnitelmalleni vihreää valoa! ”Ihan vähän voisin juosta pihalla ympyrää ja kiljahdella? Pikkuisen voisin sitten hengitellä paperipussiin ja jatkaa ympyrän juoksemista toiseen suuntaan? Saanko? Tältäkö tuntuu kun haaveille annetaan lupa toteutua? :D”, minä kirjoittelin tuolloin enkä voinut olla enempää iloisempi tai onnellisempi. Tartuin viimeisiin peruskurssiopintoihin vielä suuremmalla innolla ja intensiteetillä mitä aiemmin.

No, minusta riippumattomista syistä viimeisen kurssin suorittaminen sitten venyi ja vanui ja olin taas turhauman partaalla. Kurssiin sisältyi vaihtoehtoisesti joko kahden viikon harjoittelu sosiaalityöntekijän ohjauksessa tai 60h vapaaehtoistyötä kolmannella sektorilla omaan tahtiin. Minä metsästin kuukausitolkulla harjoittelupaikkaa kunnes luovutin, ja päätin kääntyä kolmannen sektorin puoleen. Onneksi tein sen päätöksen, sillä vapaaehtoistyö oli todella antoisaa ja no, pääsinpä taas pikavauhtia etenemään opinnoissani! Maaliskuu oli myös tähän astisen opiskelun rankin vaihe kun yhdistin kokopäivätyöni, kuusikymmentä tuntia vapaaehtoistyötä ja kirjalliset tehtävät…mutta minä tein sen ja olin taas jälleen kerran mahdottoman onnellinen ja iloinen ja jee!

DSC_0014.JPG

Nyt olen siinä tilanteessa, että kaikki yhteiskuntatieteiden ja filosofian perusopinnot on periaatteessa suoritettu. Periaatteessa siis siitä syystä, että toinen (jo kuukausi) sitten palauttamista tehtävistäni roikkuu edelleen tarkistusjonossa. Eteneminen sosiaalityön aineopintoihin on siis siitä kiinni – kaikki peruskurssit (yhteensä 25 op) on siis oltava suoritettuna vähintään kolmosen arvosanoilla, jotta avoimessa voi ilmoittautua aineopintoihin. Uskallan kuitenkin sanoa, että tehty mikä tehty, vaikka kyseistä tehtävää ei ole vielä tarkistettukaan. 😀

No. Tästäpä päästäänkin sitten siihen, että mitäs nyt? Suunnitelman mukaanhan minun pitäisi nyt siis jäädä töihin tekemään lyhennettyä työaikaa ajaksi x ja siirtyä sitten jossain vaiheessa opintovapaalle. Noooo. Minuun vaan nyt sit sattu jälleen kerran iskemään se EI HEMMETTI VIEKÖÖN! Ei se elämä mitään anna, jos ei itse ota! 😀 Minuun iski malttamattomuus, innostus, mullekaikkihetinyt! Ja hupsistakeikkaa huomasinkin kääntäväni kaiken aiemmin suunnittelemani ylösalaisin ja väsääväni esimiehelle opintovapaahakemusta.

Viime keskiviikko-aamuna jätin hakemuksen. Samana iltana sain vastauksen: ”Onnittelut! Hakemuksesi hyväksyttiin eli voit aloittaa opintovapaan kuten suunnittelit.”

DSC_0004.JPG

Härtsyykeli!! Tässä minä nyt sitten istun, edelleenkin hieman pöllähtäneenä. Pyörät sitten todellakin lähtivät pyörimään ja MINUSTA TULEE IHAN OIKEA OPISKELIJA! Jään kesälomalle kesäkuun alussa ja siitä suoraan opintovapaalle heinäkuun alusta alkaen. Opintovapaalla olen marraskuuhun 2018 saakka. En ole vielä osannut päättää ilmottaudunko opiskelijaksi kuitenkin jo heti tuossa kesäkuun alussa saadakseni kuukauden lisää aikaa kurssien suorittamiseen, vai pidänkö loman lomana. Varsin lyhyt aika opintovapaaseen (kun opinto-oikeus olisi kuitenkin kaksi vuotta) ei johdu työnantajasta – uskoisin, että vapaata olisi herunut vaikka sen kaksikin vuotta. Lyhyt aika johtuu puhtaasti rahasta, sillä aikuiskoulutustukea ei makseta kuin maksimissaan viidentoista kuukauden ajan (tänkjuu Sipilä!).

Mitenpäin vaan, en joka tapauksessa mitenkään saa tätä koko pakettia kasaan vapaani aikana. Mut mitä siitä! NYT minä pääsen opiskelemaan! Sisäinen Scarlett O’Harani kuiskii minulle lohduttavasti, että jatkoa voin miettiä sitten myöhemmin uudestaan… (sinne samaan kategoriaan menee myös kandityön ajattelu ja sen sellaiset pikkujutut).

Elämä on kyllä välillä aika wau, ja olen mahdottoman ylpeä itsestäni kun uskalsin nyt lopultakin tehdä ratkaisun ja ottaa ison askeleen eteenpäin. Tyytyväisenä voin myös katsella tammikuussa tekemääni mitä haluan vuodelta 2017 -listaa. Yhtenä kohtana kun siellä seisoo selvällä suomen kielellä; opiskella.