Syysjuttuja pihassa (ja päässä)

Nyt on saanut viettää aivan mieeeelettömän kaunista syksyistä viikonloppua. Tällaisesta syksystä minäkin pidän – aurinkoisesta, lämpimästä ja värikkäästä. Vähän alkaa haaveksia villasukista (jotka tosin olleet jalassa lähestulkoon läpi kesän), muhkeista neuleista, pönttöuunissa rätisevästä tulesta ja – järjetöntä kyllä – teestä.

20170921_143544

20170921_143759

Onnistuin törttöilemään opiskelujen kanssa. Tiesin, että lokakuun lopussa ja marraskuun lopussa on alkamassa verkkokurssit – en vaan tiennyt milloin ilmoittautuminen alkaa. Kävin tänään kurkkimassa ja…hiphei, kaikki ryhmät molemmista kursseista ovat täynnä.

20170921_144041

20170921_144310

Toisin sanottuna nyt näyttää siltä ettei minulla ole marraskuussa ja joulukuussa opiskeluohjelmassa juuri mitään. Hukkaan siis hirvittävästi aikaa ja opintorahakuukausia. Lisäksi mikäli uusia ryhmiä ollaan järjestämässä niin nehän todennäköisesti ovat sitten keväällä. Kevät näyttää jo nyt melko kiireiseltä (mikäli suunnitelmani toteutuvat enkä möhli niitäkin) enkä nyt ihan välttämättä olisi kaivannut sinne lisää kymmentä opintopistettä suoritettavaksi.

20170921_144330

20170924_121536

Mielen ja kaamostaiston näkökulmasta ei myöskään näytä hyvältä se, ettei juuri marraskuussa ole oikein mitään virikettä. Toki talviunille mörrimöykyksi hautautuminen kuulostaa houkuttelevalta, mutta luulenpa, että pääni totisesti kaipaa tekemistä tuona vuoden kurjimpana ajankohtana. Mietinkin, että jos jostain saisin säästettyä rahaa, niin voisin ilmottautua parille sosiologian kurssille täyttääkseni tyhjyyttä.

20170924_121634

NYT yritän kuitenkin keskittyä tähän hetkeen. Yritän olla hermostumatta, yritän olla vaipumatta epätoivoon ja yritän olla pelkäämättä tulevia kuukausia. Yritän olla aktivoimatta mun superlahjakkuutta ja erityistaitoani – stressaamista asioista joihin en voi vaikuttaa tai jotka ovat vasta kaukana tulevaisuudessa.

20170924_121804

20170924_121952

NYT imen itseeni aurinkoa, värejä ja kauneutta. Katselen kuinka meidän puutarhaa pukeutuu syksyyn. Valmistelen sitä talveen. Kuten myös itseäni, siinä samalla.

20170924_121721

(Etä)opiskelukuulumisia avoimessa

Julkaistu Lilyssä 10.8.2017

Kirjoittelin alkukesästä, hurjalla kahden viikon kokemuksella, etäopiskelun plussista ja miinuksista. Nyt parin kuukauden jälkeen tilanne ei ole juurikaan muuttunut.

Olen edelleenkin todennut ihanaksi ja erittäin hyvin itselleni sopivaksi sen, että voin valita ajan ja paikan ihan itse. Suurin osa opiskeluista tapahtuu sohvalla. Sohvapöytä vyöryy läppäriä, puhelinta, kirjoja, bujoa, kyniä, papereita, kissoja ja kahvimukeja…ja selkä huutelee hoosiannoja asennon ollessa kaikkea muuta kuin ergonominen. Välillä olen haaveillut omasta työnurkkauksesta, mutta kuten Pirtissä asutaan sohvalla, niin myös minä, ja epäilemättä hivuttautuisin ennemmin tai myöhemmin romuineni takaisin siihen samaan sohvan nurkkaan, vaikka olisi miten hienot tilat muualle viritelty.

Lisäplussaa ja mahtavuutta etäopiskeluun tuli sen myötä, kun hankimme auton akun ja PIM, sen suomin virroin pystyin siirtämään opiskelukammioni myös kesämökille. Ei tarvinnut enää joko tuntea pahaa mieltä siitä, että Jere mökkeilee ja minä en tai vaihtoehtoisesti pistosta omatunnosta, jos minäkin mökkeilen ja opiskeluhommelit jäivät odottamaan. Jeij!

img_20170726_153343_503.jpg

Ajan käyttö on myös aika pitkälti omissa käsissä, ja se on ollut myös tosi jees. On voinut suunnitella elämäänsä – kesällä on kaikkea kivaa menoa ja meininkiä (kuten Norjan reissu ja kummatytön vierailu), joten näitä täydellisen opiskelemattomia pätkiä on ollut mahdollista toteuttaa ennakoimalla. Välillä on siis ollut viikko kun näppis sauhuaa punaisena, välillä viikko kun en kallista edes ajatusta opiskelun suuntaan. Systeemi on ollut tasapainossa. Myös pitkin viikkoa on päiviä kun en tee mittään, teen jottain tai teen mahottomasti.

Jonkin verran on toki rajoituksia, kuten jonkun kurssin x tulee olla suoritettuna ennen kurssia y ja lähipäivät sekä verkkokurssit on totta kai silloin kun ne on. Eli ei tässä täysin oman pään mukaan mennä, mutta aika paljon kuitenkin.

20170727_121758.jpg

Opiskelutahti on ollut leppoisampaa mitä etukäteen ajattelin. Itseasiassa tuleva syksy ja loppuvuosi näyttää siltä, että jopa jo vakavasti harkitsin ilmoittautuvani myös sosiologian aineopintoihin tässä sivussa! 😀 Jätin sen ajatuksen kuitenkin vielä hautumaan, sillä vastaavasti kevätpuoli saattaa olla jo kiireisempää. Mikäli oikein tulkitsin, alkaa silloin vyöryä niskaan niin työharjoittelua kuin kandijuttujakin (jotka edelleen lokeroin sinne ”ajattelen tätä myöhemmin” -laatikkoon).

Myös aiheet (opiskelen siis sosiaalityötä) ovat olleet pääasiassa mielenkiintoisia ja mukaansa tempaavia. Ajatuksia on herännyt, välillä niin, että niitä on täytynyt purkaa täällä bloginkin puolella. Kahden kuukauden matkalle on mahtunut myös epävarmuuden tunteita sekä muotoutunut uusia tavoitteita, tavoitteita itselleni niin ihmisenä kuin työntekijänäkin.

Välillä taas on tuntunut kuin hakkaisi päätään seinään. Ensin tätä aiheutti lakikoukerot ja pelkästään niihin keskittynyt nälkävuoden pituinen kurssi (no siltä se tuntui!) ja nyt iloa elämääni tuottaa kvalitatiiviset ja kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät. Kvalijutut olivat mielenkiintoisia, mutta kun puhe kääntyy matematiikkaan ja siihen liittyviin termeihin, ottaa mun aivot loparit ja toteavat ”so long, suckers!”

*tuntee tunnetta epätoivoinen*

IMG_20170809_162723_067.jpg

IMG_20170809_162723_071.jpg

Jos joku teistä lukijoista haaveilee ja pohtii avoimessa opiskelua etänä, niin omalla kokemuksella voin suositella. Etenkin, jos

tykkäät puurtaa mieluummin yksin kuin ryhmässä

et ole kiinnostunut kulkemaan kellon mukaan, vaan saatat inspiroitua vaikka keskellä yötä

hallitset oman aikasi käytön

sinun ei ole mahdollista kulkea koulun penkillä, koska asut pöpelikössä

etkä tarvitse karttakeppi kädessä möykkäävää auktoriteettia pysyäksesi kurissa, nuhteessa ja tavoitteissasi 😀

Lopuksi vielä mainittakoon, että minulle tämän opintovapaalla löhöilyn tavoitteellisen opiskelun mahdollistaa koulutusrahaston aikuiskoulutustuki.

Älyttömyyksiä

Julkaistu Lilyssä 23.6.2017

…kuljen kotona pitkässä villatakissa ja villasukissa, mutta polvimittainen hame pitää olla, koska on kesä. Jopa sisällä on melkein liian viileää vippastella hame päällä, mutta pönttöuunin lämmitys ei tule jääräpäällä kysymykseenkään, koska on kesä.

…palelen siis kotona, mutta silti suunnittelen Jeren kanssa innoissani heinäkuussa viikon reissua Pohjois-Norjaan Jäämeren rantaan telttailemaan. Telttailemaan. Jäämeren rantaan. Mutta ohhh niitä karuja maisemia ja pieniä kalastajakyliä ja pikkuruisia värikkäitä torppia ja ohh mitä kaikkea! Minulla ei siis vielä ole harmainta aavistusta tarkemmin siitä mihin sinne Jere meitä suunnittelee vievänsä, mutta ohh ohh!

IMG_20170621_194821_914.jpg

…tämän iltainen viimeinen luento käsitteli lapsen huoltajuuteen ja tapaamisoikeuteen liittyviä asioita, edeten tuomioistuimen käsittelyihin ja riitatilanteiden sovitteluihin asti. Olin jo aivan rättipoikki tämän päivän opiskeluista ja huomasin ajattelevani, että lopuuuuuu jo, että pääsen korkkaamaan oluen. Nauratti vähän, aaaa ihanaa mullei oo lapsiaaa saan juoda olutta keskellä viikkoa eikä tarvii tapella isipapan kanssa yhtään mistään saati ajatella mitääääään muuta kuin omaa etua (huom! tämän koko viikon luennot ovat käsitelleet lastensuojelullisia lakipykäliä lähtien YK:n lasten oikeuksien sopimuksista, isyyden tunnustamisia yms. asioita), mut sit iski ihan hirveä syyllisyyspistos – hui kauhee millainen ammattilainen minä olen tai minusta tulee kun tälleen opiskellessa jo oon tällee ihan empatiakyvytön kyrpä.

…sitten minua rupesi naurattamaan vähän lisää, kun tajusin oman ajatuskuvioni järjettömyyden ja sen, että minun ei tarvitse tuntea lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä asioista syyllisyyttä eikä tyytyväisyys omaan elämään tee minusta empatiakyvytöntä kyrpää.

IMG_20170603_143537_932.jpg

…Hertta-kananen on hautonut reippaan kaksi viikkosen ja joka päivä me nostetaan kana kakalle, syömään ja juomaan. Kyllä. Näin tehdään. Mitä järjen köyhyyttä? Kai sitä luulisi, ettei mikään elukka itseään näännyttäisi hengiltä! Mutta koska Hertta on äärimmäisen tunnollinen hautoja ja minä taipuvainen katastrofiajatteluun ja koska Hertta ei käsittelystä häiriinny ja minä nukun yöni paremmin, niin me kakatamme kanaa.

…pesimme myös Silkkikukko-kukkoselta persauksen kylpyhuoneessamme lämpimän suihkun alla.

…askartelen bujoon opiskelusuunnitelmaa heinäkuulle, jotta varmasti muistan ja ehdin tehdä kaiken sen mitä itse itselleni olen asettanut tehtäväksi ja mitä kurssiin/kursseihin sisältyy. Saan hujahtamaan hommaan reippaasti yli tunnin, vaikka oikeasti niiden tärkeiden muistiinpanojen ylöslaittamiseen menis ehkä viis minuuttia. Priorisointia…

IMG_20170614_140121_026.jpg

Huomenna painutaan mökille ja siellä aion olla ihan älyttömän viineissäni, älyttömän ähkyssä, älyttömän onnellinen ja älyttömän vapaalla ja jos en tee mitään älytöntä, niin ainakin ajattelen!

Ihanaa juhannusta kaikille ❤

Opintovapaalle jahtaamaan unelmia!

Julkaistu Lilyssä 28.4.2017

Useissa aiemmissa postauksissa olen kertonut siitä kuinka haluan opiskella. Kuinka haluaisin joskus isona olla sosiaalityöntekijä. Olen kertonut siitä kuinka olen yhdistänyt (etä)opiskelua avoimessa yliopistossa 3-vuorotyön kanssa. Olen vuoroin hihkunut riemusta, vuoroin vaipunut epätoivon partaalle. Olen haaveksinut haaveksimasta päästyäni, tehnyt suunnitelmia, turhautunut, järsinyt kynsiäni, opiskellut ja tehnyt töitä.

Erittäin, erittäin hitaasti olen edennyt tähän pisteeseen missä olen nyt. Pisteeseen, jossa en todellakaan aloittaessani kuvitellut koskaan olevani! Syksyllä 2015 ilmottauduin muuten vaan, katotaan nyt mitä se tääki nyt on -meiningillä yhdelle yhteiskuntatieteiden ja filosofian peruskurssille. Tulipa tsekattua toinen kurssi, kolmas. Vuotta myöhemmin sain päähäni, että tätä minä haluan tehdä. Haluan opiskella lisää, haluan edetä! Tuolloin aloin todenteolla pohtia asiaa, punnita vaihtoehtoja, haastaa itseäni – olisiko minusta todella opiskelijaksi?

DSC_0009.JPG

Otteita syyskuun 2016 postauksesta työ, opiskelu ja elämä

”…Sitä kun on tässä kerennyt hankkiutua naimisiin pankin ja elukkalauman kanssa eikä älynnyt tuota miestänsäkään mistään eliittipiireistä valkata, niin töissähän sitä on ihmisen käytävä. Tälleen heikunkeikunmeiningillä ei työn ja opiskelun yhdistäminen ole ollut mikään ongelma, mutta jos sitä alkas oikeesti pänttäämään niin ei vuorokaudessa enää riittäisi tunnit, päässä virta, elämässä ilo eikä parisuhteessa jousto.

…olen yrittänyt kuumeisesti miettiä, että miten elämänsä pystyisi järjestelemään. Vai pystyykö edes? Onko olemassa jotain fiksuja ratkaisuja yhdistää työt+opiskelu+elämä? Vai onko olemassa jotain keinoa tiputtaa yhtälöstä työt pois ilman, että konkurssi uhkaa ja elää kaurapuurolla?  Vai onko tässä vain todettava itselleen niinku se joku mamma pizzamainoksessa, että lakkaa haaveksimasta.”

Siinäpä sitten jatkoin eloani. Edelleenkin tein töitä ja hiljakseen siinä sivussa suoritin perusopintoja. Sitten minä tajusin, että ei hemmetti vieköön! Ei se elämä mitän valmiina anna, vaan se on itse otettava! Kehittelin päässäni suunnitelmaa, jolla voisin mahdollistaa opintoni ilman, että työni ja taloudellinen tilanteeni kärsisi liian pahasti. Pikkuhiljaa tuntui kuin palaset loksahtaisivat kohdalleen ja rohkeasti käännyin lähimmän esimieheni puoleen suunnitelmani kanssa.

DSC_0006.JPG

Otteita marraskuun 2016 postauksesta tavoitteena työn ja opiskelun yhdistäminen (askel otettu!)

”…Ehdotin siis, että kunhan olen saanut perusopinnot suoritettua voisin ilmoittautua sosiaalityön aineopintokokonaisuuteen. Esitin, että ensin jatkaisin töissä 80% työajalla ja tämän jälkeen jäisin kokonaan töistä pois opintovapaalle (aikuiskoulutusrahalle). 

Opinto-oikeushan kestäisi ilmoittautumisesta kaksi vuotta, mutta minäpä aion olla niin hurja, että suorittaisin koko hässäkän alle kahteen vuoteen (ja josta lähestulkoon puolet olisin kaiken lisäksi töissä). En tiedä kuinka realistinen tällainen tavoite on, mutta luotto omiin supervoimiin on vankka.”

Voitte uskoa, että vain viikkoa myöhemmin minä friikahdin täydellisesti kun esimiehet näyttivät suunnitelmalleni vihreää valoa! ”Ihan vähän voisin juosta pihalla ympyrää ja kiljahdella? Pikkuisen voisin sitten hengitellä paperipussiin ja jatkaa ympyrän juoksemista toiseen suuntaan? Saanko? Tältäkö tuntuu kun haaveille annetaan lupa toteutua? :D”, minä kirjoittelin tuolloin enkä voinut olla enempää iloisempi tai onnellisempi. Tartuin viimeisiin peruskurssiopintoihin vielä suuremmalla innolla ja intensiteetillä mitä aiemmin.

No, minusta riippumattomista syistä viimeisen kurssin suorittaminen sitten venyi ja vanui ja olin taas turhauman partaalla. Kurssiin sisältyi vaihtoehtoisesti joko kahden viikon harjoittelu sosiaalityöntekijän ohjauksessa tai 60h vapaaehtoistyötä kolmannella sektorilla omaan tahtiin. Minä metsästin kuukausitolkulla harjoittelupaikkaa kunnes luovutin, ja päätin kääntyä kolmannen sektorin puoleen. Onneksi tein sen päätöksen, sillä vapaaehtoistyö oli todella antoisaa ja no, pääsinpä taas pikavauhtia etenemään opinnoissani! Maaliskuu oli myös tähän astisen opiskelun rankin vaihe kun yhdistin kokopäivätyöni, kuusikymmentä tuntia vapaaehtoistyötä ja kirjalliset tehtävät…mutta minä tein sen ja olin taas jälleen kerran mahdottoman onnellinen ja iloinen ja jee!

DSC_0014.JPG

Nyt olen siinä tilanteessa, että kaikki yhteiskuntatieteiden ja filosofian perusopinnot on periaatteessa suoritettu. Periaatteessa siis siitä syystä, että toinen (jo kuukausi) sitten palauttamista tehtävistäni roikkuu edelleen tarkistusjonossa. Eteneminen sosiaalityön aineopintoihin on siis siitä kiinni – kaikki peruskurssit (yhteensä 25 op) on siis oltava suoritettuna vähintään kolmosen arvosanoilla, jotta avoimessa voi ilmoittautua aineopintoihin. Uskallan kuitenkin sanoa, että tehty mikä tehty, vaikka kyseistä tehtävää ei ole vielä tarkistettukaan. 😀

No. Tästäpä päästäänkin sitten siihen, että mitäs nyt? Suunnitelman mukaanhan minun pitäisi nyt siis jäädä töihin tekemään lyhennettyä työaikaa ajaksi x ja siirtyä sitten jossain vaiheessa opintovapaalle. Noooo. Minuun vaan nyt sit sattu jälleen kerran iskemään se EI HEMMETTI VIEKÖÖN! Ei se elämä mitään anna, jos ei itse ota! 😀 Minuun iski malttamattomuus, innostus, mullekaikkihetinyt! Ja hupsistakeikkaa huomasinkin kääntäväni kaiken aiemmin suunnittelemani ylösalaisin ja väsääväni esimiehelle opintovapaahakemusta.

Viime keskiviikko-aamuna jätin hakemuksen. Samana iltana sain vastauksen: ”Onnittelut! Hakemuksesi hyväksyttiin eli voit aloittaa opintovapaan kuten suunnittelit.”

DSC_0004.JPG

Härtsyykeli!! Tässä minä nyt sitten istun, edelleenkin hieman pöllähtäneenä. Pyörät sitten todellakin lähtivät pyörimään ja MINUSTA TULEE IHAN OIKEA OPISKELIJA! Jään kesälomalle kesäkuun alussa ja siitä suoraan opintovapaalle heinäkuun alusta alkaen. Opintovapaalla olen marraskuuhun 2018 saakka. En ole vielä osannut päättää ilmottaudunko opiskelijaksi kuitenkin jo heti tuossa kesäkuun alussa saadakseni kuukauden lisää aikaa kurssien suorittamiseen, vai pidänkö loman lomana. Varsin lyhyt aika opintovapaaseen (kun opinto-oikeus olisi kuitenkin kaksi vuotta) ei johdu työnantajasta – uskoisin, että vapaata olisi herunut vaikka sen kaksikin vuotta. Lyhyt aika johtuu puhtaasti rahasta, sillä aikuiskoulutustukea ei makseta kuin maksimissaan viidentoista kuukauden ajan (tänkjuu Sipilä!).

Mitenpäin vaan, en joka tapauksessa mitenkään saa tätä koko pakettia kasaan vapaani aikana. Mut mitä siitä! NYT minä pääsen opiskelemaan! Sisäinen Scarlett O’Harani kuiskii minulle lohduttavasti, että jatkoa voin miettiä sitten myöhemmin uudestaan… (sinne samaan kategoriaan menee myös kandityön ajattelu ja sen sellaiset pikkujutut).

Elämä on kyllä välillä aika wau, ja olen mahdottoman ylpeä itsestäni kun uskalsin nyt lopultakin tehdä ratkaisun ja ottaa ison askeleen eteenpäin. Tyytyväisenä voin myös katsella tammikuussa tekemääni mitä haluan vuodelta 2017 -listaa. Yhtenä kohtana kun siellä seisoo selvällä suomen kielellä; opiskella.