Ooooo Las Palmas ja muita tarinoita

Hola! Oltiin vuoden vaihde Gran Canarialla ja matkakuulumisten kertominen tänne blogin puolelle venyiiiiiii erinäisistä syistä. Nytpä kuvapläjäystä ja joitakin kokemuksia siis lopultakin kehiin. Aivan ensimmäiseksi on kerrottava, että jäätävät ennakkoluuloni koko matkakohdetta kohtaan sulivat pois jo heti ensimmäisenä päivänä eikä Gran Canaria ollut siis ollenkaan pöllömpi kohde tsekattavaksi.

picture_20190114_194827349

picture_20190114_183952329

picture_20190114_194910820

Lähdimme matkaan ensimmäistä kertaa ikinä matkajokerilla. Tämä siis tarkoitti sitä, että emme tienneet hotelliamme emmekä edes määränpääkaupunkia ennen kuin laskeuduimme Gran Canarialle ja nykäisimme kentällä matkaopasta hihasta. Minulle tämä oli sinällään suuri ja jännittävä seikkailu, sillä yleisesti ottaen minulle hotellivalinnassa on aina ollut tärkeää ainakin oma wc ja suihku sekä hyvä aamupala.

Tämä matkajokeri ei onnekseni tuottanut pettymystä. Päädyimme Las Palmasiin. Hotellihuone itsessään oli pieni ja synkkä, mutta ehdottoman suuren suuret plussat tulivat sijainnista (100 metriä rantaan ja rantakadulle), omasta pikkukeittiöstä sekä sydämellisestä henkilökunnasta. Aamupalatarjonta käytiin testaamassa kerran, mutta tulimme siihen tulokseen, että edullisemmin ja paremmin syömme kokkaamalla aamiaiset itse, ja näin siis teimme. Matkajokerin ehtoihin sisältyy myös se, että matkan aikana saattaa joutua vaihtamaan majapaikkaansa jopa kaksikin kertaa lyhyellä varoitusajalla. Me saimme kuitenkin viettää koko lomamme samassa hotellissa.

picture_20190114_194631028

picture_20190114_194747280

picture_20190114_195035750

Heti ensimmäisenä aamuna aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään autoa vuokralle. Ehdimme kiertää 3-4 vuokrauspaikkaa ja kaikissa myytiin eioota. Lopulta tärppäsi, mutta tarjolla oli enää ns. perheauto. No, eipä siinä mitään sitten! Hitusen kalliimmaksi sen vuokraaminen tuli (auto oli käytössämme viisi päivää), mutta tutkimusmatkalle on ihmisen päästävä. Säästöä tuli kuitenkin vuokrausfirman palvelusta, jollaiseen en ole aiemmilla matkoillamme törmännyt – mikäli olimme iltaisin takaisin maisemissa klo. 19 mennessä saimme auton veloituksetta yöksi heille parkkiin ja haimme auton taas seuraavana aamuna käyttöön. Kätevää!

picture_20190114_184228219

picture_20190114_194642443

picture_20190114_195050500

Päivät sitten ajeltiin ja tutkailtiin tätä pikkuruista saarta ympäriinsä. Vuoristomaisemissa ajellessa lusikallinen housussa oli normiolotila, joskin kello neljän ruuhka Las Palmasin keskustassa oli ehkä vielä sävähdyttävämpi kokemus. Erityisen mainitsemisen arvoisia käymiskohteita on esimerkiksi Maspalomas hillittömine silmän kantamattomiin jatkuvine hiekkadyyneineen ja loputtomine uimarantoineen. Kävimme uimassa kahteen kertaan ja hiekkaa oli puhelimessa, varpaiden välissä, silmissä, oluessa, pimp…NO EI OLLU, mut ihan kaikkialla muualla oli.

picture_20190114_184046889

picture_20190114_184204586

picture_20190114_195111272

Muita makeita kohteita oli saaren korkein kohta 1949 metrin korkeudessa Pico de Las Nievissä (jossa näkyvyys oli nolla, mutta meillä on jokin tarve tsekata aina ne korkeimmat),  saaren toiseksi korkeimmalla huipulla (1813m) sijaitseva valtava kivipaasi Roque Nublo sekä kiva patikointireitti sinne, saaren toiseksi pienin kyläpahanen Tejeda sisämaassa sekä ihastuttava kalastajakylä Puerto de Las Nieves valkoisine taloineen.

picture_20190114_184103707

picture_20190114_194714261

picture_20190114_195021300

Illat vietimme Las Palmasissa pussikaljaillen, kuljeskellen rantakadulla tai kahlaillen pitkin rantaviivaa sekä syöden. Rantakatu on, luonnollisestikin, täynnä kuppilaa jos jonkinmoista valittavaksi ja kävimme joka ilta syömässä eri ravintolassa – yhtään ruokapettymystä ei matkaamme sattunut! Viikkomme sisälsi siis sopivassa suhteessa niin rantalöllöilyä ja uimista, maisemien katselua, kauhukahvailua, pientä patikointia, halpaa viiniä ja onnellistunutta vatsaa.

picture_20190114_194734304

picture_20190114_194808596

picture_20190114_194934368

Paluumatkamme ei sitten sujunutkaan niinkuin Strömsössä ja mun on kyllä pakko sanoa, että TÄMÄ on ehkä reissukuvistamme meitsin ehdoton suosikki:

HYH miten kylymä, äkkiä pois täältä!

picture_20190114_183924618

Mehän oltiin varattu siis suorat lennot Kuopiosta, koska ah vitsit miten kätevää ja nopeaa (Kuopio on meitä huomattavasti lähempänä kuin Helsinki). Paluumatkalla teimme kuitenkin uukkarin, kuten kuvasta näkyy, ja painelimme Tukholmaan tankkaamaan. Kapteeni kuulutti, että Kuopion kentälle ei voida laskeutua ainakaan kyseisen illan aikana, koska kiitoradan sulatuksessa on sattunut jotain ongelmia/virheitä. Jumitimme Tukholmassa ikuisuuden eikä ollut mitään tietoa milloin ja mihin päädymme (wuhuu! toinen matkajokeri samaan hintaan!). Loppujen lopuksi päädyimme samana iltana Helsinkiin ja lukuisten ja taas lukuisten jonotusten ja selvitysten jälkeen saimme painaa päämme lentokenttähotellin sänkyyn jatkaaksemme matkaa aamulla. Loppujen lopuksi olimme perillä Kuopiossa 19 tuntia myöhässä aikataulusta.

picture_20190114_194853801

picture_20190114_195007403

No, loppu hyvin kaikki hyvin eikä tuo paluumatkan viivästyminenkään jaksanut oikeastaan edes ottaa päähän. Enemmän harmitti niiden puolesta, jotka odottivat Kuopiossa meitä päästäkseen itse lomalle…Meidän seuraava lomamatka onkin jo buukattu maaliskuulle, lähdetään tsekkaamaan vuorostaan Teneriffa. Jere on siellä jo käynytkin, nyt uusi ennakkoluuloista vapaa minä on myös lähdössä mielenkiinnolla matkaan. 🙂

picture_20190114_184023854

Ja ai niin! Kuinka Irwinin Las Palmas liittyy asiaan muutoin kuin että hotellimme sijaitsi Las Palmasissa? Noh. Näin kymmenenkin vuoden yhteiselon jälkeen arvostamme yksityisyyttä ja lukitsemme vessan oven perässämme. Näin kymmenenkin vuoden yhteiselon jälkeen vessassa käyminen toisen hengaillessa heti siinä oven takana on jokseenkin…jännittävää. Niinpä joka kerta mennessäni suorittamaan ruusun ja kielon tuoksuista toimitusta laitoin Irwinin soimaan täysillä…

Tarinan opetus: Kannattanee olla varovainen kysyttäessä pariskunnilta, että hei mikä on teidän biisi.

Tarinan opetus 2: Kakkajutut toimii aina.

#20 30v-yllätysbileet Blues Brothers -teemalla

Huuuh! Nyt on takana pari kuukautta hirvittävää juonittelua, salamyhkäilyä, hihitystä, suunnittelua ja suoranaista valehtelua kun sain päähäni järjestää Jerelle yllärijuhlat hänen 30v-synttäreiden kunniaksi. On ollut ihan tosi vaikeaa kun mitään en ole voinut hiiskua asiasta täällä blogin tai somen puolella, vaikka niin olisi tehnyt mieli laitella kuvia ja väliaikatietoja ideoinneista. Salassa oli pidettävä tämä kupliva ilo!

48393412_356881305089367_5964089611264196608_n

48404371_2142374039190301_707852520671674368_n

Salailu on kuulkaa hauskan lisäksi yllättävän raskasta! Minun läppärini on olohuoneen sohvapöydällä ja Facebook normaalisti avoinna 24/7. Nyt jouduin pitämään sen kiinni, koska viestejä sinkoili sinne tänne niin kutsuvieraiden kuin myös salamyhkäjengiin värvättyjen oikeiden käsieni kesken. Puhelinkin oli tiiviissä käytössä ja siihenkin tulleita viestejä jouduin hieman varovaisesti aukomaan ja lukemaan. Olin jo aivan varma, että tämän parin kuukauden aikana Jere epäilee minulla olevan suunnilleen joku SUHDE 😀 Juhlien jälkeen kysyin huomasiko hän, mutta ei ollut kiinnittänyt asiaan yhtään mitään huomiota. Putkiaivo. Olen aivan varma, että nainen olisi huomannut välittömästi jonkin olevan vinossa!

48397478_361678494388950_4338756385958264832_n

48368954_298170010820057_4487752843020730368_n

48406457_790826597955538_4191197712147808256_n

Bileiden teemaksi valikoitui Blues Brothers, sillä se on ollut Jerelle sekä Jeren perheelle aina t h e j u t t u. Etenkin Jere ja hänen veljensä Jonne ovat erittäin läheisiä ja Blues Brothers liittyy heidän keskinäisiin juttuihin vahvasti. Teema näkyi vahvasti pukeutumisesta juhlapaikan koristeluun sekä musiikkiin. Pyysin esimerkiksi kaikkia vieraita pukeutumaan teeman mukaisesti ja Jeren sisko tilasi juhlapaikalle läjäpäin ylimääräisiä hattuja, kravatteja sekä aurinkolaseja kaikille yleiseen käyttöön.

48376205_504042890103070_931913199203123200_n

48373870_299412634040181_5589669373309616128_n

48412875_1997791196954146_8289209906876121088_n

Bileitä järjestäessä mun luotto-oikeiksi käsiksi valikoitui Jeren äiti Satu sekä sisko Jenna. Jennasta tein musiikkivastaavan, sillä itselleni musiikkilistojen tekeminen on aivan hepreaa. En juurikaan kuuntele musiikkia enkä tiedä mitä ihmiset ylipäänsä kuuntelevat. Jenna puolestaan tietää tasan tarkkaan Blues Brothersit sekä Michael Jacksonin (toinen Jeren the juttu) sekä sen mitä Jere on huudatellut teininä huoneessaan, popitellut ekassa autossaan ja niin edelleen. Valmis musiikkilista oli loistava ja todella laaja!

48359507_2051908528256427_2592971717664047104_n

48373045_2245353525734650_2792367760519200768_n

48414968_277568329615522_4947359110136856576_n

Satu puolestaan on idearikas taiteilijasielu ja hänellä on silmää kaikenlaiselle somistamiselle ja koristeille. Niinpä hänestä tuli koristevastaava. Näiden parin kuukauden aikana hän muun muassa ideoi aivan loistavat kynttiläkipot nahkakravatteineen sekä askarteli lasinalusia sekä pöytätabletteja. Satu toimi myös minun kuskinani sekä peitetarinana. Juhlia edeltävänä iltana olin esimerkiksi ”mummon luona joulusiivoamassa” kun todellisuudessa olimme laittamassa vuokrattua tilaa juhlakuntoon… Satun ideoimien ja väsäämien koristeiden lisäksi tilasin juhlatilaa somistamaan isot hopeiset numeropallot, mahdollisimman kimaltelevia hopeisia ja sinisiä serpentiinejä (Jere on harakka, rakastaa kaikkea kiiltävää) sekä läjäpäin sinisiä, mustia ja hopeisia ilmapalloja. Olin hetken hukassa sen ilmapalloläjäni kanssa, mutta sitten apuun kiiruhti Jeren ystävä Atte kompuransa kanssa, hänet nimesin ilmapallovastaavaksi. Ja näin bilemesta saatiin kuntoon!

48367973_2255197204709936_1838219133372596224_n

48376395_519307851899142_8551735831474208768_n

48415900_2245619512322801_1312917390094237696_n

Niin, vuokrasin siis erikseen juhlatilan bileitä varten. Halusin todella todella yllättää Jeren ja lisäksi vieraita oli tulossa sen verran reilusti, ettei heitä omaan tai kenenkään muunkaan kotiin olisi saatu mukavasti mahdutettua. Vuokraamani tila oli vanha iso puutalomiljöö luonnon ympäröimänä, mutta kuitenkin järkevän matkan ( = taksimatkan) päässä suurinta osaa vieraista. Lisäksi pitkänmatkalaisten oli mahdollista vuokrata minun kauttani juhlapaikalta edullista majoitusta ja muutama meistä siellä majoittuikin – minä ja Jere mukaanlukien. Tila oli vuokrattu meille koko viikonlopuksi, vaikka varsinaiset juhlat olivatkin lauantaina. Tämä mahdollisti stressittömän ja kiireettömän valmistelun sekä sen, että bilettää sai läpi yön halutessaan. Lisäksi sain puhuttua diiliin sauna- ja takkahuonetilat veloituksetta käyttöön ja niinpä muutama äijä saunan löylyt hyödynsikin bileiden humussa ja tumussa!

48357708_2216564478593031_8831679162717569024_n

48383609_931994033854864_1046952347743289344_n

48935186_365254274050313_5864110980295819264_n

Stressittömyys oli päivän sana muissakin järjestelyasioissa. Erityisesti tällaselle Pohjois-Karjalan likalle on äärimmäisen tärkeää, että kenelläkään ei ole näläkä! Niinpä tilasin pitopalvelun hoitamaan iltapäivän ruokatarjoilut. Nämä ihanat emännät valmistivat meille herrrrkullista lohisoppaa sekä omin kätösin tehtyjä karjalanpiirakoita sekä munavoita. Olin palkannut heidät myös huolehtimaan seisovan pöydän tarjoilusta sekä keittiön loppusiivouksesta. Ihanan helppoa!

Illaksi toki halusin myös laittaa mässyä tarjolle, sillä saunominen, juominen ja juhliminen pistää kyllä hiukomaan ketä tahansa. Tein edellisenä iltana valmiiksi saaveittain pastasalaattia sekä vihersalaattia. Niiden lisäksi ostin läjäpäin suolakeksejä, patonkeja, oliiveja ja erilaisia tuorejuustoja. Juhlailtana äitini sekä ystäväni Henna auttoivat pyytämättä (niisk!) laittamaan ilta/yöpalatarjoilut pöytään, vaikka niidenkin kohdalla pyrin mahdollisimman nopeaan ja helppoom ratkaisuun. Niinpä meitä oli sitten keittiössä kolme naista pyörittelemässä lihapullia ja nakkeja uunissa sekä kantamassa sapuskaa pöytään. Ilta/yöpalatarjoilu oli suurelle osasta vieraita yllätys ja kommenteista päätellen erittäin mieluisa sellainen! Kyllä se on näin, että ruoka on avain onneen! 😀

48386612_369581083610015_8162716978205687808_n

48426534_1127217187458900_8759210239661703168_n

Suunnittelu ja asioiden salailu oli metkaa puuhaa. Jerelle ei missään vaiheessa näiden kahden kuukauden aikana paljastunut mitään – huikea suoritus täytyy sanoa! Kaikista eniten jännitin sitä, että onko Jere juhlapäivänään edes kaupungissa. Meille kun on normaalia tehdä ex tempore -ratkaisuja enkä olisi yhtään yllättynyt jos Jere olisi yhtäkkiä ilmottanut lähtevänsä johonkin Ibizalle. Lisäksi hänen työhommansa ovat nyt keikkaluontoisia, joten jännäsin, että ei kai vaan tulee töihin kutsua juuri kyseiselle viikonlopulle. Tässäkin kohtaa turvauduin salamyhkäjengiläisiin – isäpuoleni on samassa työpaikassa Jeren kanssa, joten värväsin hänet ilmoittamaan listantekijälle, että Jerellä on oltava tuolloin vapaat, hahaa!

48364675_202542454031434_1778699244656394240_n

48387338_278719356171917_5514381882260717568_n

Itse juhlapäivän suunnittelu meni niin, että vieraat oli kutsuttu saapumaan paikalle klo. 15 ja Satu ja Jenna olivat heitä juhlapaikalla vastaanottamassa sekä seremoniamestaroimassa. Jerellä ei siis edelleenkään ollut käryä asiasta. Me herättiin ihan normaalisti lauantaipäivään, mutta sitten alkoi tapahtua outouksia. Ensin minä komensin nimittäin Jeren suihkuun ja ajamaan parran ja tätä ei tapahdu koskaan. 😀 Jeren suihkutellessa kipitin pikapikaa naapuriin äitini luo hakemaan siellä jemmassa olleita vaatteita sekä drinksuvälineitä. Sitten aloin valmistaa runsasta aamupalaa (sitäkään ei tapahdu about ikinä) ja olin varannut aamiaispöytään rakkaalle sokerihiirelleni myös parit berliininmunkit. Jeren hoitaessa kanoja ilmestyi pöytään sikareita ja päivän kääntyessä iltapäivänpuolelle myös drinksutarvikkeet, joista käskin Jeren kaatamaan itselleen ensin toiselle ja sitten toiselle jalalle. Jere on varsinainen kivikasvo eikä hän reagoinut tai kysellyt mitään, mutta voin kuvitella sen raksutuksen, joka hänen aivoissaan on käynyt. Siinä vaiheessa kun nostin esiin Jeren puvun, valkoisen kauluspaidan, mustan kravatin, valkoiset sukat ja käskin häntä pukemaan alkoi hänenkin pokkansa jo rakoilemaan. Edelleenkään en kertonut mitä tapahtuu tai missä tai milloin, vaan aloin itsekin pukemaan omia juhlavaatteita päälleni.

48387050_300650687244373_1829024441615515648_n

48390996_309641879667696_3982194853948686336_n

48428860_929676170572168_8472663739798126592_n

Tällä välin pidin myös tiiviisti yhteyttä seremoniamestari Jennaan ja olimme sopineet, että heti kun kaikki vieraat ovat paikalla hän laittaa minulle viestiä. Viestin tultua muilutusvastaava Henna nappasi minut ja Jeren auton kyytiin ja matka juhlapaikalle saattoi alkaa. Autossa vielä näpyttelin Jennalle tietoa, että ready…steady… 😀

48369769_349397999187171_3414781665002651648_n

48392316_772200473114635_1779249356952567808_n

48376679_288405612030081_2143675635506085888_n

Saavuimme pimeälle juhlapaikalle, jota valaisi vain joulukuusi ja kyntteliköt ikkunalla. Ketään ei näkynyt paikalla. Nousimme autosta ja ohjeistin Jereä ”sinä menet nyt ekana sisään ja käännyt sitten heti oikealle”. En tiedä alkoiko Jerellä jo puntti tutista, mutta itse ainakin olin aivan täpinöissäni! Saavuimme sisään….ja kaikki teeman mukaisesti pukeutuneet vieraat olivat läjänä vastassa, kajauttivat paljon onneaaaa vaan ja tämän jälkeen pärähti kaiuttimista soimaan Blues Brothersit! SIIS NIIN MAHTAVAA!

48398959_318354998772157_2131239884118032384_n

48383798_324572718148049_2335138968254808064_n

Juhlat olivat todella onnistuneet, Jere yllättynyt ja vieraat jaksoivat bilettää pitkälle aamuyön tunneille saakka. Vielä yksi, ehkä suurin, yllätys Jerelle oli se, että veljensä Jonne oli saapunut Tukholmasta paikalle juhlimaan! Tämäkin asia oli siis salamyhkäilty Jeren selän takana ja jossain vaiheessa Jonne sanoikin: ”Jere. Mä en valehtele sulle enää koskaan.” Hahah!

Kiitos vielä täältä blogin kautta kaikille paikalla olleille, salaisuuksien varjelijoille sekä hengessä mukana olleille! Synttärisankari on oikein tyytyväinen! Lisäksi kiitos myös kuville, joita olette minulle läjäpäin lähetelleet – minä en muistanut enkä ehtinyt kuvata illan ja yön aikana ollenkaan. Mitähän sitten keksittäs?

#18 Uudeksi vuodeksi Kanarialle

Saatiin töissä niin sanotut ”joululistat” kätösiimme reilu viikko sitten. Joululistalla on aina extravapaita ja koska teen vielä siihen päälle 80%-työaikaa näyttää lista varsin kutkuttavan kepeältä. Kaiken lisäksi listantekijä on tyrkännyt minulle vapaapäivät ruhtinaallisesti putkeen – niinpä siellä komeilee viikon vapaa heti joulun pyhien jälkeen ja jatkuen ensi vuoden puolelle!

Kummasti rupesi kutittamaan jotain äkkilähtöhermoa palmupuiden katveeseen se. Vähän tsekkailin siinä sitten tarjontaa ja hitsinpimpula Gran Canarialle oli juuri sillon mahdollisuudet päästä. Tai oikeastaan ainoat mahdollisuudet juuri kyseisenä ajankohtana kun lämpöä halajaa luut ja mieli. Ja tämänkin matkan hotskuvaihtoehto on sellanen jokeripokeripox eli ei edes tiedä missä majoittuu ennen kuin kohteessa.

Mullehan majotuksessa on aina ollut ihan supertärkeetä a) oma vessa ja suihku ja b) aamupala. Joku jokerivaihtoehto vähän siis nostaa hilsettä pintaan. Ja siis GRAN hiton CANARIA. On ehkä yhtä paljon itteesä kiinnostava matkakohde kuin Teneriffa taikka Turkin Alanya. Samalle listalle voin lykätä myös esimerkiksi Rodoksen, Kyproksen ja mitä näitä nyt on.

En siis halua kuulostaa ylimieliseltä tai jotenkin muka fiiniltä, mutta en voi sille mitään, että ajatuksena kyseiset kohteet nostaa kaikkea kakkaa pintaan. Mielikuvat siis väkisin kääntyy jonnekin ysäriin. Antennipipoihin, vyölaukkuihin, seuramatkoihin, auringossa nahkansa polttaneisiin känniörveltäjiin. Tunnistan kyllä asennevamman ja ennakkoluulot itsessäni.

20181215_125015

Mut eiii auttanut kuulkaa kutinaan. Juuri nyt tuntuu siltä, että ihan sama mikä paikka, kuhan siellä olisi aurinko ja lämmin ja jonkunlainen tyyny mihin päänsä painaa yöksi ja en oo helkkari soikoon päässyt reissuun nyt yli kahteen(ko?) vuoteen. Niinpä HUPSISTAKEIKKAA, pienehkön väsytystaistelun jälkeen, klikattiin Jeren kanssa ”vahvista varaus”-namiskaa ja niinpä sitä ollaan hyvin äkkilähtömäisesti viikon päästä jo jossain ihan muualla kuin pimeässä, lumisessa ja kylmässä.

Ollaan jo jonkin verran katseltu miltäs tämä saaripahanen näyttää ja mitä sillä on tarjota. Uskoisin, että ennakkoluuloistani huolimatta saadaan aikaiseksi tosi hyvä lomareissu! Niin kuin aina ennenkin, myös tällä reissulla, vuokrataan auto koko viikoksi alle. Tarkoituksena on koluta joka soppi ja kolkka, mitä nyt vaan ehditään! Toivokaamme myös, että tämä jokerimajoitus osoittautuu kivaksi. Ei me hotellissa todennäköisesti vietetä aikaa juuri enempää kuin mitä yöunet vaativat, mutta olishan se kiva, että se olisi siisti eikä myöskään sijaitsisi missään aivan hevonkuusessa palveluiden ulottumattomissa.

Lopetan siis joulunpyhien jälkeen yövuoroni aamulla kello seitsämän ja olemme kohteessa samana iltana puoli yhdeltätoista – melko huisia! Vietämme uuden vuoden Gran Canarialla ja pohdiskelin Facebookin puolella, että miltähän se sellainen mahtanee näyttää. Ystäväni, joka viettää talvet Espanjassa, osasi kertoa, että uuden vuoden aattona tulee pukeutua punaisiin alusvaatteisiin, sillä se tietää hyvää onnea koko tulevalle vuodelle. Lisäksi kellon lyödessä keskiyöllä kahtatoista on syötävä jokaisella kellon lyömällä viinirypäle – tämä tietää hyvää viinivuotta. Pyrinpä siis nämä asiat toteuttamaan. Kyllä minulle ensi vuonna kelpaisi niin onni kuin myös viini.

 

#14 Unelmieni joulu

Unelmieni joulu olisi aika pitkälti alla olevan kuvan mukainen. Pehmoinen, paksu, vaakatasossa oleva, pörröinen ja lämmin. Samanaikaisesti nuo sanat ehkä kuvaisivat minun olemustani mikäli saisin viettää juuri sellaisen täydellisen joulun.

Picture_20181122_184308494

Unelmieni jouluun kuuluisi se, että ei tarvitsisi siivota. En minä mitään komeron nurkkia tosin siivoile muutenkaan, en ripustele jouluverhoja enkä kiillota ja puunaa. Mutta ettei tarvitsisi tehdä edes sitä vähää minkä teen, ah se olisi ihanaa. Kun joku kotitonttu vaan hoitaisi sen homman alta pois (ja ottais samalla ne komerotkin)!

Melkein toivoisin, että se sama tonttu myös koristelisi kodin jouluiseksi, mutta en sittenkään. Se on kuitenkin ihan hauskaa puuhaa tehdä itsekin. MUTTA unelmieni jouluun ehkä kuuluisi aito joulukuusi, joka ei karistelisi neulasiaan niin, että niitä löytyy vielä huhtikuussakin ihmepaikoista. Ja että se kestäisi uteliaat kissat. Ja että se olisi täydellisen symmetrisen muotoinen, täydellisen kokoinen ja täydellisen tuoksuinen.

Tänä jouluna tosin koristelukiinnostukseni tuntuu nukkuvan Ruususen unta. Tähän havahtui mieskin ja sattuipa tuo kysäisemään viime viikolla, että enkö minä aio ollenkaan joulua kotiin laittaa. Enpä arvannut, että moinen häntä edes kiinnostelisi, vaikka pitkiä katseita hän onkin luonut joulukuusiin viime aikoina (ja minä puolestani olen sitten luonut pitkiä katseita hammajaisia näkeviin kissoihin). Näinpä jälleen totesin olevani huonoa vaimomatskua, kun eihän meillä vieläkään ole edes mattoja lattioilla saati että keittiössäkään olisi tapahtunut mitään (jouluista) liikehdintää. Hätäpäissäni kuitenkin viskasin edes taljan sohvan nurkkaan.

Ja olenpa myös pistänyt merkille tuolla somemaailmassa, että tyypit tekee aivan mielettömän hienoja jouluasetelmia pahvilaatikoihin. No, tässä on sitten meidän versiomme siitä! Tämän DIY-jouluasetelman ohje on erittäin helppo! Aseta pahvilaatikko haluamaasi paikkaan. Loppu hoituu itsestään. HUOM! Kyseessä on kuitenkin oltava entuudestaan kissatalous. Ethän ota joulukissaa! ☝️

IMG_20181212_200243_545

Unelmien jouluun kuuluisi se, että saisin viettää sen kaikkien läheisteni ja rakkaimpieni kanssa. Niin ettei kenelläkään olisi kiire mihinkään, kaikilla olisi leppoisaa ja kaikki viihtyisivät. Viihtymistä on niin monenlaista – unelmieni jouluun ei kuulu se, että väkipakolla pönöttäisimme ja seurustelisimme. Vaan se, että olisimme yhdessä, vaikka samaan aikaan yksi lukisikin kirjaa, toinen olisi kolmatta kertaa santsikierroksella jääkaapilla, jotkut katsoisivat jouluelokuvaa, jollain punehtuisi posket punaviinistä, joku saunoisi toista tuntia. Ja olisimme kuitenkin kaikki läsnä, paikalla, lausuttujen sanojen ja yhteisen naurun ulottuvilla.

Unelmieni jouluun kuuluisi myös se, että kenenkään ei tarvitsisi stressata ja höösätä jouluruuan laittamisista, emännöinnistä. Ellei siis tietenkin itse siitä suuresti nauti ja niin halua tehdä. Olisi aivan mahtavaa jos voisin simsalabim loihtia meidät kaikki jollekin upealle mökille, jossa olisi valmiina kaikki ja jossa voisimme viettää täyspalveltuina joulunpyhät. Olisi notkuvat ruokapöydät, tarjolla jokaisen lemppareita, niin suolaista kuin makeaa. Olisi takkatuli, upottavia sohvia ja pehmoisia vilttejä, lunta ja pieni kirpsakka pakkanen. Ja olisi joku, joka siivoaisi, laittaisi, huolehtisi kaiken arkisen ja tylsän, niin ettei kenenkään meistä tarvitsisi muuta kuin keskittyä olennaiseen.

Millainen olisi sinun unelmiesi joulu?

 

 

Kuinka valmistaudun yövuoroihin (ja muuta vuorotyöläisen arkea)

Postauksen Minä kommenttiosiossa minulle sanottiin, että olisi kiva kuulla siitä kuinka valmistaudun yövuoroihin. Lyhyesti ja ytimekkäästi voin tähän vastata, että nukkumalla, mutta ei se kuitenkaan ole ihan koko totuus. Niinpä päätin tarttua tähän aiheeseen ihan postauksen verran.

Useimmat tuntemani ihmiset eivät todellakaan voi sietää öisin työskentelyä. He kokevat väsyvänsä siitä aivan kohtuuttoman paljon, rytmin kääntely on uuvuttavaa ja monilla toki perhe-elämäkin tuo omat haasteensa. Minä taas vastaavasti olen ollut kakarasta asti oikea aamu-uninen yökyöpeli, joten yövuorot sopivat sisäiselle kellolleni erinomaisen hyvin. Erittäin todennäköisesti uupuisin (pitkistä) aamuvuoroputkista huomattavasti enemmän kuin ilta- tai yöpainotteisesta työstä. Jos voisin niin tekisin pelkkää yövuoroa, mutta se ei meidän työpaikalla aivan ole mahdollista. MUTTA mahdollista on kuitenkin esittää toiveita ja niitä ainakin nyt opintovapaalta paluun jälkeen on kuunneltu ja toteutettu todella hyvin. Runsaalla kädellä on siis minulle yövuoroja listoille paiskottu!

Aloitan yövuoroihin valmistautumisen jo yövuoroja edeltävänä yönä. Tämähän ei ole homma eikä mikään kun tykkään kukkua muutenkin, mutta erityisesti tuolloin venytän ja vanutan nukkumaan menoa pikkutunneille saakka, jotta seuraavana päivänä nukuttaisi mahdollisimman makoisasti ja mahdollisimman pitkään. Minä olen todella huono nukkumaan päiväunia enkä koskaan siis ota edes torkkuja illalla ennen vuoroon lähtöä, joten unet ovat ne mitkä yhtäjaksoisesti satun saamaan kursittua kasaan.

Ennakoin yövuorojen alkua myös tekemällä mahdollisimman paljon valmiiksi kaikenlaisia huomiota vaativia hommia. Esimerkiksi siivoan, pyykkään tai kokkaan ison satsin ruokaa, jota voi syödä sitten pari-kolme päivää. Jos minulle sattuu tönön lämmitysvastuu yövuorojen ajaksi kannan myös polttopuita valmiiksi sisään lootat ja säkit täyteen. Ajatuksena siis on, että yövuorojen välissä mitään ylimääräistä ei ole pakko tehä jos ei taho.

Picture_20181128_061534544

Painelen töihin vaille yhdeksäksi illalla ja pääsen lähtemään kotiin hieman jälkeen seitsämän aamulla. Yövuoro kestää siis kymmenen tuntia ja viisitoista minuuttia. Yövuorot ovat pääsääntöisesti hyyyyyyyyvin leppoisia ja rauhallisia, välillä jopa tylsiä. Niinpä touhuan perusyökköhommeleiden lisäksi kaikkea yleishyödyllistä kuten siivoilen kaappeja, suunnittelen talon ja asukkaiden pään menoksi toimintaa (viimeisimpänä esimerkiksi joulukorttimalleja askarteluja varten) ja etsin milloin mitäkin tarvittavaa tietoa. Tai sitten opiskelen, katson Netflixiä tai pelaan.

Vaikka yöt ovatkin kiireettömiä käy vuoron jälkeen pää kuitenkin jossain määrin ylikierroksilla eikä seitsämän kilometrin kotimatkapyöräily varsinaisesti auta asiaa. Olen siis varsin pirteä päästessäni kotiin enkä todellakaan ole valmis heti kaatumaan petiin. Käytän tämän energian sitten kotona kaikenlaiseen pikkupuuhasteluun. Siivoilen keittiötä, ruokin kissat ja kanat, puhdistan hiekkalaatikoita. Jos mies ei ole kotona niin sytytän pönttiksiin tulet ja saatanpa vaikka imuroidakin jos tarve niin vaatii. Tyhjennän päätäni selailemalla somea, lukemalla blogeja ja joskus myös kirjoitan itse. Ehdottomaksi rajaksi olen kuitenkin itselleni laittanut, että viimeistään kymmeneltä aamulla, mielellään yhdeksältä, on pään oltava tyynyssä ja silmien kiinni. Unen saaminen ei kuitenkaan ole mikään ongelma kunhan on ensin tosiaan antanut aivojen rauhassa surista surinansa.

Kuten sanottua, nukun kerralla sen minkä nukkua aion. Niinpä heräilen omaan aamuuni noin viiden-kuuden maissa iltapäivällä. Töihin lähdön hetkiin saakka vaatetuksena on pieruverkkarit ja jokin kauhtunut neule sekä villasukat ja kahvia menee vähintään kolme isoa mukillista. Ja ehkä vähän vihreää teetä kyytipojaksi. Jos aamulla on jäänyt jostain syystä pienet kotipuuhastelut puuhastelematta, niin teen niitä sitten illalla. Muutoin aikaa tulee vietettyä lähinnä sohvalla, joskaan ei sen kummemmin koomaillen, vaan ihan vaan siksi kun kuka nyt muutenkaan aamulla hei riehuu.

Jossain vaiheessahan yövuorot sitten loppuu ja edessä avautuu ah ihana ”nukkupäivä” sekä vapaapäivät. Minulle nukkupäivä on harvoin nukkupäivä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä pyrin kääntämään rytmini mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti takaisin ”normaaliin”. Niinpä en välttämättä mene ollenkaan nukkumaan viimeisen yövuoron jälkeen, vaan sinnittelen hereillä iltaan saakka ja painun yöunille huomattavasti normaalia aiemmin. Ihan aina tämä ei kuitenkaan onnistu, vaan on pakko ottaa päiväunet. Ne surullisen kuuluisat päiväunet. Olen huono päiväunissa kahdella tapaa: joko en osaa nukahtaa niille tai sitten en koskaan herää niiltä. Niinpä aiottu kaksi tuntia unta on usein todellisuudessa neljä tuntia unta.

Niin tai näin, kyllä se rytmi väkisin normaaliin kääntyy viimeisestään seuraavana aamuna, sillä maailma jatkaa pyörimistään tyystin piittaamatta minun tarpeistani. Etenkin jos mies on aamuvuorossa on jonkun herättävä ajoissa lämmittämään taloa ja hoitamaan eläimiä. Tai vaikka hän olisikin kotona, en minä nyt muutenkaan halua haaskata vapaapäiviä tai meidän yhteistä aikaamme nukkumiseen.

Picture_20181127_193600785

Toivoessani reilusti yövuoroja, ja nyt tehdessäni niitä, olin hetken huolissani siitä kuinka se vaikuttaa parisuhteeseen ja meidän yhteiseen laadukkaaseen aikaan. Yövuorojen välissä kun ei kuitenkaan tule oltua ihan säihkyvimmillään ja jotenkin kuvittelin, että yövuorot nukkumisineen haukkaavat valtavan palan arjesta pois. Mutta tulin siihen tulokseen, että ei se nyt oikeastaan niinkään ole. Parisuhteelle se kuitenkin on aivan se ja sama nukunko minä päivällä tajuttomana sen kahdeksan tuntia vai olisinko päivävuorolaisena sen saman kahdeksan tuntia töissä – en siis olisi läsnä joka tapauksessa.

Näin syksy- ja talviaikaan myös valoisan määrän vähyys ja se, että siitä ei näe pilkahdustakaan yövuoroputken aikana sai myös hieman pohtimaan omaa jaksamista ja pään kestävyyttä. Mutta niin parisuhteen kuin valon kannalta yövuorot kestää vallan mainiosti ja niistä molemmista pääsee myös reilusti nauttimaan. Yövuoroja kun seuraa aina myös aimo annos vapaapäiviä! Etenkin nyt, kun omasta tahdostani teen toistaiseksi 80% työaikaa, tuntuu vapaapäiviä riittävän tuhlattavaksi asti!

Näin meillä siis arki jatkaa pyörimistään ja ainakin tähän saakka töihin paluu pitkän opintovapaan jälkeen on ollut lempeä ja kiva. 🙂

 

 

 

Parisuhteen hoitoa

”Oliks ikävä?”

”No jaaa…”

”Eiks yhtään?”

”No ehkä vähä”, hän virnistää ja taputtaa pieruverkkareiden verhoamaa takamustani minun pilkkoessani paprikaa tortilloja varten.

Ei nähty ton pitkätukkahampin kanssa yli kahteen viikkoon ja kun hän ensimmäisen kerran näki minut tauon jälkeen olin kuorsaamassa sohvalla räkä poskella yövuoron jäljiltä. Sen sijaan, että olisimme tulisesti halanneet ja suudelleet ja puhuneet toistemme suuhun, vaivuin minä takaisin koomaan ja mies vaihtamaan puruja kanalaan ja pyykkäämään metsästyskamppeitaan.

Romanttista.

Illaksi oli kuitenkin suunnitteilla treffit. Oli suunnitteilla kahdenkeskistä aikaa, kivaa yhteistä tekemistä, sitä kuuluisaa parisuhteen laatuaikaa.

Picture_20181107_175335160

Jos minulta kysyttäisiin mikä on pitkän, hyvän ja toimivan parisuhteen salaisuus, vastaisin varmasti pilke silmäkulmassa ja puolileikilläni, että älkää olko tekemisissä tai tavatko toisianne. Mutta tuossa vitsissä on totuuden siemen. En tarkoita sitä, että pitäisi elää kuin kämppikset. Että molemmilla olisi tyystin oma elämä ja kumppani vain joku joka nyt sattuu jakamaan sängyn ja laskut. Tarkoitan sitä, että molemmilla on hyvä olla myös se oma elämä ja tällöin myös se sängyn, laskujen ja arjen jakaminen tuntuu astetta vähemmän arkiselta tai työläältä. Sitä jotenkin eri tavalla arvostaa toista enemmän kun hän ei olekaan siinä ihan koko ajan jakamassa sitä tavallista arkea. Kun joutuukin ihan itse raahaamaan puusäkit, ruokkimaan eläimet, levittämään pyykit narulle ja keittämään soppaa vain yhdelle.

Kun toista näkee harvemmin, tai pitkän tauon jälkeen, ei kielikään ole niin kärkevä. Sitä kertoo herkemmin rakkaudesta ja ikävästä ja vastaavasti siivoaa suustaan kun sinä et ikinä ja miks et oo -heitot. Suusta ei tipahtele niin usein ilmaan käskyjä ja kehoituksia: hae puita, ruoki kanat, pese pyykit, pistä se lautanen suoraan koneeseen. Tai no, ei ainakaan ensimmäiseen pariin päivään.

Toinen salaisuus pitkään, hyvään ja toimivaan parisuhteeseen on parisuhteen hoitaminen. Vierastan sitä kun sanotaan, että parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä. Työ edustaa minulle jotain sellaista ehkä hieman epämiellyttävää velvollisuutta, josta haluaa saada vapaata aika-ajoin. En siis koe parisuhdetta työpaikkana. Mutta hoitoa parisuhde vaatii kyllä, ei se itsekseen kukoista ja pysy elinvoimaisena.

Niinpä meillä oli se treffi-ilta. Ei luiskahdettu pitkän näkemättömän ajanjakson jälkeen suoraan tiskirätteihin, hiekkaiseen eteiseen ja haravoimattomaan pihaan. Vaan lämmitettiin saunaa, pelattiin korttia, syötiin vatsamme piukeaksi tortilloja ja suukoteltiin seitinohuissa keskiviikkohiprakoissa.

Tortilloja jäi myös torstaille.

Teetkö minullekin annoksen?”

”En.”

”Etkö rakasta minua?”

”Se oli eilen se.”

Vähän niin kuin etäsuhde

Olin yli viikon poissa kotoa. Palasin eilen, mies lähti toissapäivänä. Mies palaa ensi viikon keskiviikkona, ja minä lähden taas perjantaina. Ei tässä ainakaan riidellä ehdi, mutta eipä myöskään kukaan suutele hyvää yötä eikä laula keittiössä kissoille.

Onko kissanhiekkaa, imuroithan ennen lähtöäsi, onhan leipää juustoa margariinia, löydän varmaan pakkasesta jotain, jätätkö minulle nikotiinipurkkaa, pidetäänkö leffailtaa kahdestaan sitten viikon päästä.

IMG_20181101_143902_642

Haen säkillisen halkoja pönttöuuniin ja napsautan sähköpatterit pois päältä. Pyyhin jääkaapin ylätasolta marjamehun jättämän rinkulan, lopulta koko kaapin. Pyyhkäisen leivänmurut tasolta ja heitän kuivahtaneen suodatinpussin kahvinkeittimestä roskiin. Haen koiran tarhasta sisään ja mietin, että imuroinnin vaatiminen toiselta oli aivan turhaa. Olisi senkin asian voinut jättää naputtamatta ja käyttää siihen menneet sanat ja ajan ja ilman vaikka ikävästä kertomiseen.

Menee hetki ennen kuin osaan olla. Hetki ennen kuin lakkaa tuntumasta vieraalta omassa talossa. Hetki ennen kuin ympäröivä rikkomaton hiljaisuus muuttuu luotaan työntävästä korvia hiveleväksi. Löydän sohvasta tutun, takamukseni muotoisen, painauman ja kissan syliini. Avaan teepaketin ja keitän teen, joka maistuu joululta, pehmeältä, lohdulliselta, mausteiselta ja siltä miltä minun ajatuksissani koti maistuu. Jaan Instassa kuvan kynttilöistä ja teemukista.

Syön sängyssä näkkäriä ja käyn vessassa ovi auki.