Mökkitarinoita ja sit mökkitarinoita

Varsin vauhdikkaan ja aikaansaavan viikon jälkeen suunnattiin suoraan minun viimeisen yövuoroni lopuksi rauhoittumaan mökille. Olin koko viikon hellinyt tätä ajatusta.

IMG_20190222_084133_871

Perjantaiksi paukkasikin todella kauniin ja kuulaan, mutta myös jäätävän kylmän sään. Ulkolämpötila humpsahti yks kaks yllättäin -24 asteisiin. Yllättäen mökin sisällä, vaikka tönö onkin ollut ylhäisessä yksinäisyydessään ja koskemattomana, ei pakkanen kuitenkaan purrut kuin miinus kymmenen asteen verran.

Ei nyt ehkä sisälämpötilaksi kuitenkaan mikään optimaalisin. Ensimmäiset askareet siis luonnollisestikin oli lyödä puuta kaminaan ja hurauttaa öljylämmitin tulille. Viimeksi mainittua käytämme vain alkulämmityksen vauhdittamiseksi, muutoin täällä pärjäilee kaminalla, kun vaan pitää pientä tulta yllä koko ajan.

Mökki lämpenee melko hitaasti, mutta sitten kun vauhtiin pääsee on täällä oikein kelpo köllötellä. Unien velkoja ei kuitenkaan katso aikaa eikä paikkaa, joten pujahdin toppavaatteineni makuupussin alle ja aloitin mökkiviikonloppuni makoisilla päiväunilla pikkupakkasessa.

IMG_20190222_103600_628

Olin torstai-iltana onnistunut niksauttamaan tai venäyttämään alaselkäni ihan vaan siivoamalla. Oman elämänsä mummo tässä vaan päivää. Ilmeisesti sohvien siirtelyni ja imurin kanssa riehumiseni ei ollut kovin ergonomista ja jossain kohtaa tunsin, että alaselässä kävi ehkä jokin pieni nips. No, kohta se ei ollutkaan enää ”ehkä” eikä ”pieni”.

Yövuoro meni ihan okei juilimisineen, mutta perjantai-aamuun mennessä selkä äityi kiukkuisemmaksi ja könkkäsin menemään kuin vanaha eukko. Kiukutti. Jere onneksi auttoi yhden yön aikana kymmeniä vuosia vanhettunutta morsiotaan, kun minä en kärsinyt juuri kumarrella tai nostella ja ylipäänsä jokainen liike tuli harkita tarkkaan.

Sain minä kuitenkin perunat kuorittua ja muusin väsättyä Jeren käristellessä hirvenlihoja pannussa. Punaviiniä tilanne vaati myös, luonnollisesti.

Siinäpä lisää draaman aineksia. Jere toi minulle Lanzaroten viinitilalta tuliaispullon ja olin hellinyt ja hillonnut sitä tähän hetkeen. Palkkioksi siitä, että sain ruotsin kurssin läpi ja ollut muutenkin kovin aikaansaava. Kohtasimme illalla järkyttävän totuuden – mökillämme ei ole korkkiruuvia! MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA! Sehän on vakiovaruste selviytymiseen heti puukon ja tulitikkujen jälkeen.

Onneksipa Jeren taskusta löytyi ruuvi ja varastosta vasara, joten viini saatiin pullosta ulos. Oli muuten hyvää viiniä! Se ja yhdessä valmistettu illallinen voiteli sopivasti niin sielua kuin alaselkääkin.

IMG_20190222_174345_630

Yöunet olivat syvät ja pitkät. Aamulla Jere jutusteli mökin ovella Rikille, lähettäskö me miehet käymään kaupassa. Riki vastasi heilauttamalla häntäänsä, ja niin he menivät. Minä venyttelin itseni aamukahvin keittoon.

Laitoin aamukahvihetkestä seesteisen kuvan ja tekstin Instagramiin. Jätin kertomatta, että aamukahvihetkeni todellisuudessa alkoi savustuksella. Laitoin kahvipannun hellalle ja kumarruin sekoittamaan tulipesää, jotta tuli palaisi iloisemmin ja vesi kiehuisi nopeammin. Iso savuava puunkimpale ottikin ja heittäytyi voltilla kaminasta ulos lattialle, kaminan edustalla olevalle pellille. Samalla levisi kekäleitä puulattialle ja maton läheisyyteen. Perinaisellisen vitun karjaisun säestämänä kauhoin kekäleet ensin pellille, ja vasta sitten nostin savuttavan mustuneen halon pihdeillä takaisin kaminaan.

Viestittelin Jerelle, että meillä on savupirtti, mutta muuten kaikki hallinnassa. Sain myös kahvini.

IMG_20190223_110738_949

Tänään ei enää pakkanen kiristele, joten suunnitelmissa on laittaa saunan lisäksi palju tulille. Hieman kysymysmerkkinä vielä on, että kuinka minä tämän selkäni kanssa paljuun kömmerrän. Se ei ole enää ihan niin kiukkuinen kuin eilen, mutta ei vielä kunnossakaan. Ehkäpä Jere nostaa plumpsauttaa minut paljuun ja naaraa ylös sitten pois lähtiessään?

Täynnä kaikkea

Elämä on nyt hirvittävän täynnä kaikkea. Lähinnä opiskelua, töitä, deadlineja, papereita, kansioita täynnä papereita, aivoja täynnä ajatuksia ja sitten taas aivoja täynnä ei yhtään mitään. Koti on täynnä karvaa ja pölyä ja epämääräistä möfnää ja tekemättömiä töitä ja syli liian harvoin täynnä toista.

Päiväni Jyväskylässä ovat nyt myös toistaiseksi täynnä. Tai ainakin toivottavasti, huomenna selviää tuleeko tarvetta mennä vielä uusintakierrokselle ruotsin kirjallisen tentin kanssa. Viime viikonloppuna suullinen osuus kurssista meni läpi, ja sen jälkeen sydän ei ole ollut enää ihan niin täynnä huolta ja hartiat painoa. Jyväskylän reissuja ei siis ainakaan tälle keväälle eikä kesälle ole enää tiedossa ainakaan opiskelun merkeissä, tähän ja tuleviin hetkiin haalitut kurssit tapahtuvat kaikki verkossa.

IMG_20190215_093845_289

Ulotin organisointimonsterini, listahirmuni ja delegointidiktaattorini opiskeluista ja työmaailmasta myös kodin rauhaan, ja keittiön pöydällä komeilee nyt viikkosiivouslista. Siis kirjaimellisesti viikkosiivouslista. Kyseessähän olisi siis oikeasti vaan astetta (tai kahta, kröhöm) kattavampi suursiivouspäivä, mutta koska aikaa ja jaksamusta ei ole, ripottelin tekemättömät työt viikoksi. Niin siellä komeilee nyt kivasti minun työt, sinun työt ja meidän työt. Sujuvasti latelin myös suustani, että tuosta voit sitten viivailla yli sitä mukaa kun hommelit on tehty ja tavoitehan on sitten perjantaihin mennessä.

Että juupasen juu. Normaalisti minä huolehdin meillä tönön siisteystasosta, mutta viime aikaisten kiireiden ja suoranaisen laiskuuden vuoksi siisteystaso on jämähtänyt pysyvästi kohtaan terveysuhka. Niinpä kunnolliselle räjäytykselle on nyt tarvetta eikä (mielen)terveys enää kestä vain imurilla huitomista keskilattioilla joskus ja jouluna. Oli muuten yllättävän rentouttavaa ja vapauttavaa hinkata jotain, en halua tietää mitä se on joskus ollut, länttiä roskiskaapin seinämästä.

Picture_20190216_151256711

Tämän viikon, siis maanantaista perjantaihin, paiskin yövuoroissa. Siinä sivussa iltaisin laitellaan kotia kuntoon, ja öisin töiden lisäksi piirrellään punaisia väkäsiä tehtyihin opiskeluhommeleihin. Tavoitteet siis on ainakin kovat, hah! Ainakin yksi kammotuskurssihirvitys on jo lähestulkoon selätetty – enhän tuota olekaan kierrellyt ja vältellyt kuin, ömmm, vähintääkin vuoden päivät.

Vertailukohtana sanottakoon, että väsäsin murto-osassa aikaa läjään kakskytviis sivuisen kandidaatin tutkielman miljoonine lähteineen, siitä mitä olen onnistunut kuluttamaan tämän 6-7 sivuisen oppimistehtäväni ja yhden kirjan äärellä. Tänä yönä joka tapauksessa sain suomennettua itselleni loputkin tarvitsemani tuosta kirjan hirvityksestä, ja nyt enää tarvitse nitoa teksti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Suostuisikohan kirjasto myymään kyseisen opuksen minulle ihan vaan siksi, että voisin tuikata sen tuleen?

Joka tapauksessa, tuon tehtävän palautuksen jälkeen on olo taatusti kevyempi ja hymy mahdollisesti vielä herkemmässä kuin ruotsin kurssin jäljiltä. Perjantaina, yövuorojen loputtua ja viikon tavoitteet saavutettua, voisi hyvinkin tulla kysymykseen jälleen pako korpikuusen kannon alle. Siellä on elämä täynnä pelkkää hyvää ja kaunista,

Pakenemisia

Pakenen

Yövuorojen ja parin ylityötunnin jälkeen mökille nukkumatta silmällistäkään. Mökkitie on muhjuinen ja säätiedotus uhitteli räntä- ja lumisateilla. Ei ehkä uskallakkaan ajaa autolla, ei ehkä päästä perille tai pois, tuumittiin. Valuuko vapaat hukkaan? Ei, jätetään auto parin kilsan päähän, onhan meillä sukset ja lumikengät ja rinkat. Umpiväsyneenä ajatus tuntuu sekopäiseltä, kun taivas vielä repesi lyömään räntää, mutta

Pakenen

Jeren lausahdusta, taikasanoja, joka puolihuolimattomasti karkaa huulilta. Ennen sinä halusit lähteä aina minne vaan ulkoilemaan, nyt et enää ikinä. Tähänkö on tultu? Katotaanko! Pakkaan reppuun viisi litraa vettä, kalsarit, ruokaa. Katotaanko! En minä halua olla se, joka ei ikinä!

received_694038557658932

Pakenen

mökin hiljaisuuteen, saunan löylyyn, iholta yöhön huurustuvaan ilmaan kalenteria ja vatsan pohjassa puristavaa stressimöykkyä.

Pakenen

sitä outoa tunnetta, joka on pitänyt minua otteessaan päivä, ei, viikkotolkulla. Sitä selittämätöntä kireyttä ja mihinkään kohdistumatonta kiukkuisuutta, suupielissä pyristelevää itkuisuutta, vaikka ei itketä.

received_2295982667322244

Pakenen

ruotsin sanaston ja kieliopin paukuttamista päähän, tuijottelemaan lilanvaaleanpunaisensinistä taivasta, pikkupakkasta, kantamaan saunavettä avannosta.

Pakenen

univelkoja makuupussin mutkaan, nukun kymmenen tuntia, kaksitoista tuntia, vetkuttelen ylösnousua ja

Pakenen

vetkuttelemaan vielä syvemmälle makuupussiin kun vetkuttelun vuoksi mökki on jäähtynyt kymmeneen asteeseen ja pelkkä ajatus pussin raottamisesta saa varpaat kippuraan.

received_2282744085126289

Juon kolmatta mukillista aamukahvia kaminan luukku raollaan ja mietin, että miten hieno pakoreissu. Ja mietin, että vielä tämän päivän, vielä ensi yön, me varastamme itsellemme. Silläkin uhalla, että se saattaa tietää aamuviiden herätystä, mahalaskua ja rähmäisiä silmiä arkeen.

Kohtaamisia

Minun on suudeltava tuota miestä.
Nainen ei kerta kaikkiaan saa ajatusta pois päästään. Hän on naulinnut katseensa tanssilattian toisella puolella baaritiskiin nojailevaan mieheen, joka nauraa kavereidensa kanssa. Ympärillä
pauhaa musiikki, haisee halpa olut ja hienoinen hiki. Musiikin tahdissa ketkuu geelitukkia ja pari leveärintaista divarisarjan jätkää möyhöää testosteronipäissään kuvitellen olevansa jokaisen tytön märkä päiväuni. Miehellä on pitkä musta paksu tukka ponihännällä, kauniit kasvot ja pitkät hoikat raajat. Hänen silmänsä nauravat yhtä aikaa suun kanssa, tai vaikka suu ei edes nauraisi.
Minun on suudeltava tuota miestä. Mitään muuta en halua, en juuri nyt enkä tuolta mieheltä, kuin suudella, nainen ajattelee, nousee, oikoo vaatteensa ja kävelee yli tanssilattian, jonka tahmaiseen pintaan kengät tarttuvat. Hän kävelee miehen eteen ja sanomatta mitään ojentautuu suutelemaan. Mies vastaa, hämmentyen, mutta vastaa. Nainen hymyilee ja kävelee pois.

Kaksi viikkoa myöhemmin nainen istuu saman räkälän samalla baaritiskillä. Hän on saanut gin tonicinsa limeviipaleen litisteltyä lasin pohjalle ja nyt hän seivästää sitä keskittyneesti,
tarmokkaasti, irrottaa hedelmälihoja ja mehuja juomansa sekaan. Hän sekoittaa juomaansa tyytyväisenä saatuaan hommansa tehdyksi, imaisee seipäänä käyttämästään drinkkitikusta pisarat
ennen kuin hylkää sen naarmuiselle baaritiskille ja on juuri ottamassa ensimmäistä hörppyään, kun mies saapuu hänen viereensä. Miehen vaatteiden mukana tulee tuulahdus raikasta joulukuista ilmaa ja vieno vaniljawunderbaumin tuoksu.

Moi.

No moi.

Tiesitkö, että baarimikot ei ehdi illan aikana pesemään käsiään ja tuo lime…

Ole hiljaa.

Suutelit mua, muistatko?

Niin suutelin.

Miksi?

Koska sä näytit siltä ettet kuulu tänne.

Hellalevyllä on puoliksi vedellä täytetty kurkkupurkki, jossa lilluu poltettuja tupakan natsoja ja kruunukorkki. Liesituulettimen valo maalaa nurkkauksen keltaiseksi niin kuin nuotio piirtää ympärilleen valoympyrän yössä jättäen muun maailman pimeäksi. Tupakasta karisee tuhkaa kurkkupurkin viereen naisen nauraessa ja nauru sekoittuu liesituulettimen huminaan.

Musiikki soi hiljaa taustahälynä, merkityksettömänä. He olivat napauttaneet jonkin YouTuben
sekoituksen päälle tullessaan naisen asuntoon, riisuttuaan takkinsa ja potkaistuaan lumiset kengät
eteisen nurkkaan. Yhtäkkiä mies sähköistyy, virnistää. Hän nousee hellan äärestä, vastapäätä naista,
ja lisää volyymia, välittämättä läppärin vonkuvista kaiuttimista. Hän asettaa toisen kätensä nivusilleen ja toisen näkymättömälle hatulleen ja alkaa tanssia Billie Jeania naisen ahtaassa
keittiössä aivan kuin se olisi normaali käytäntö aamukolmelta vieraassa asunnossa.

Herrajumala se tanssii Billie Jeania, nainen miettii, minun ahtaassa keittiössäni. Nainen tuijottaa
miehen lantiota, näkymätöntä hattua, aamun orastavaa sänkeä ja saumattomasti musiikkiin
sulautuvaa kehoa. Nainen tuijottaa tuota miehen hahmon ottanutta rohkeutta, röyhkeää itsevarmuutta ja hänen on nostettava kätensä suulleen ettei kiljaisisi.

Kiljaisisi tajutessaan, että tässä juuri nyt hän todistaa miltä rakastuminen tuntuu. Ettei se olekaan
solmuun vääntyviä elimiä vatsassa, räjähtelevää ilotulista ja vetkuloiksi muuttuvia jalkoja. Vaan se
on rauhallisesti, sinkoilematta ja horjumatta, mieleen asettuva tyyni varmuus. Nainen tiputtaa tupakkansa kurkkupurkkiin. Hän nousee, astuu yhdellä askeleella miehen viereen ja asettaa kätensä tämän kasvoille. Nainen suutelee, eikä mies kysele miksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

IMG_20190211_174222_004

Yllä oleva teksti on ensimmäinen julkaisemani sekä palautetta saanut tarina kirjoittamisen opintojen kurssilla. Tehtävänantona oli valita omasta elämästä jokin itselle merkityksellinen tapahtuma ja kertoa siitä. Minä päädyin kirjoittamaan minun ja Jeren ensi kohtaamisista.

Halusin jakaa tarinan myös tänne kahdesta syystä. Uskoisin ainakin joitakuita teistä kiinnostavan, että mitä tuolla kirjoittamisen opinnoissa oikein touhuillaan. Lisäksi sain tästä tekstistä niin itkettävän hyvää palautetta, että halusin jakaa sen myös teille. Palautteen odottaminen oli aivan älyttömän raastavaa, jopa pelottavaa!

Viimeiset palautteet tippuivat vasta deadlinen viime hetkillä, joten voitte varmasti kuvitella sen seinään juoksun määrän. Lopulta, kun palautteet olivat hyppysissäni, oli itku lähellä. Olin ollut niin epävarma itsestäni ja toisaalta paljastanut jotain todella henkilökohtaista ja omaa, että pelkäämäni lynkkauksen sijaan näytöllä hyppelehtävät kauniit sanat meinasivat olla liikaa.

Totta kai sain myös kehittämisehdotuksia ja sitä myötä myös itselleni uusia ideoita siitä kuinka voisin kirjoittaa. Oppimista on paljon, taitoja kartutettavana ja hiottavana. Mutta tämän ensimmäisen tehtävän jälkeen on todella paljon itsevarmempi olo lähteä työstämään seuraavia tehtäviä!

Toinen syy tekstin julkaisemiseen on minä ja Jere. Tämän vuoden tammikuussa yhteiseloamme tuli täyteen huikeat kymmenen vuotta ja kirjoituksen kohtaamiset tapahtuivat joulukuussa 2008. Juhlistan meitä ja taipaleemme alkua näin, pukemalla rakastumisen ja rakastamisen sanoiksi.

Tarina perustuu siis tositapahtumiin niin kuin tehtävänannossa määrättiin, mutta kirjoittajan vapauksia käyttäen toki. Tuntemattomien kohtaaminen ja ensisuudelma, Billie Jean ja rakastuminen on totta. Gin tonic-kohtausta ei ole tosielämässä tapahtunut, mutta siinäkin on elementtejä todellisuudesta. Noin minä juon GT:ni ja tuohon aikaan maailma tuoksui wunderbaumeilta. 😀

Kaksi viikkoa poissa kotoa

Selässä reppu läppäreineen, kädessä käsilaukku ja ostoskassi, raahauduin iltapimeällä kotiin koko ajan kapeammaksi ja kapeammaksi käyvää polkua pitkin. Mies tuli perässä ison matkalaukkuni kanssa. Olin lähes kaksi viikkoa poissa. Samassa kaupungissa kylläkin, mutta poissa kotoa kuitenkin.

Kissat kiemurtelevat keittiön pöydällä vastassa, varsinkin se vanhin ja eniten minun, ja koira muuttuu yhdeksi isoksi nuuskuttelevaksi nenäksi. Tuon mukanani outoja hajuja, olen ollut vieraissa koirissa. Puran ostoskassin. En ostanut mitään järkevää. Neljä olutta, kaksi karkkipussia, juustonaksuja. Haluan viettää illan omalla sohvalla, miehen vieressä, porsastella ja hipsutella, katsoa elokuvaa yhdessä, viettää ihan tavallista koti-iltaa kun olen nyt vihdoin tässä, kotona.

Suusta karkaa varkain huonoja sanoja, lausahduksia. Miks rappuset on täynnä lunta. Mitä imuri rojottaa keskellä keittiötä. Voi helvetti tätä karvan määrää. En haluaisi motkottaa, mutta motkotan, se tulee minusta kontrolloimatta kuin hengitys tai sydämen syke. Olen kuin pieni lapsi. On ollut ikävä ja sitten kiukuttaa.

52029136_2122694484486724_5559421340278063104_n

Hymyilen olohuoneen pöydän kynttilöille, tipautan tuoksuöljysekoitusta pienen savisen elefantin päälle. Aiottu elokuvailta muuttuukin kahden viikon katsomattomien Salattujen Elämien maratoniksi, vaikka kukaan ei Salkkareita katso. Kissa, se vanhin ja eniten minun, se, joka eniten vihaa kaikkea ja kaikkia, kävelee ylitseni viereiseen syliin. Käpertyy kerälle ja kehrää. Kylläpä meillä mieliosoitellaan.

Mies hieroo takaisin henkiin juntturaan jumahtanutta vasenta lapaani. Ei pitäisi tässä iässä enää nukkua viikkotolkulla lattialla patjalla, ranka solmussa kolmen koiran kanssa. Lapa elpyy hieman. Ainakin siihen nähden, että aamulla ei kärsinyt pitää edes puhelinta vasemmassa kädessään. Pääsen omaan sänkyyn ja se tuntuu onnelliselta.

Aamulla kaadan vettä kahvinkeittimen säiliöön numeroon kahdeksan saakka. Kello käy jo yli yhtätoista, vaikka herätys soi yhdeksältä. Puhdistan kissanhiekkalaatikoita, mietin ääneen, että olohuoneen laatikosta voisi luopua kun ei sitä kukaan käytä. Mies raahaa puita olohuoneeseen, sitten makuuhuoneeseen. Kirjoitan ostoslistaa. Onko leipää. Mitä syödään tänään.

Ei oo aikaa, ei oo aikaa, sanomme vuorotellen. Miestä odottaa rakennusten katot täynnä lunta, minua Wordin tiedosto täynnä ei mitään. Päädymme nakkisoppaan. Se on nopea.

Ooooo Las Palmas ja muita tarinoita

Hola! Oltiin vuoden vaihde Gran Canarialla ja matkakuulumisten kertominen tänne blogin puolelle venyiiiiiii erinäisistä syistä. Nytpä kuvapläjäystä ja joitakin kokemuksia siis lopultakin kehiin. Aivan ensimmäiseksi on kerrottava, että jäätävät ennakkoluuloni koko matkakohdetta kohtaan sulivat pois jo heti ensimmäisenä päivänä eikä Gran Canaria ollut siis ollenkaan pöllömpi kohde tsekattavaksi.

picture_20190114_194827349

picture_20190114_183952329

picture_20190114_194910820

Lähdimme matkaan ensimmäistä kertaa ikinä matkajokerilla. Tämä siis tarkoitti sitä, että emme tienneet hotelliamme emmekä edes määränpääkaupunkia ennen kuin laskeuduimme Gran Canarialle ja nykäisimme kentällä matkaopasta hihasta. Minulle tämä oli sinällään suuri ja jännittävä seikkailu, sillä yleisesti ottaen minulle hotellivalinnassa on aina ollut tärkeää ainakin oma wc ja suihku sekä hyvä aamupala.

Tämä matkajokeri ei onnekseni tuottanut pettymystä. Päädyimme Las Palmasiin. Hotellihuone itsessään oli pieni ja synkkä, mutta ehdottoman suuren suuret plussat tulivat sijainnista (100 metriä rantaan ja rantakadulle), omasta pikkukeittiöstä sekä sydämellisestä henkilökunnasta. Aamupalatarjonta käytiin testaamassa kerran, mutta tulimme siihen tulokseen, että edullisemmin ja paremmin syömme kokkaamalla aamiaiset itse, ja näin siis teimme. Matkajokerin ehtoihin sisältyy myös se, että matkan aikana saattaa joutua vaihtamaan majapaikkaansa jopa kaksikin kertaa lyhyellä varoitusajalla. Me saimme kuitenkin viettää koko lomamme samassa hotellissa.

picture_20190114_194631028

picture_20190114_194747280

picture_20190114_195035750

Heti ensimmäisenä aamuna aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään autoa vuokralle. Ehdimme kiertää 3-4 vuokrauspaikkaa ja kaikissa myytiin eioota. Lopulta tärppäsi, mutta tarjolla oli enää ns. perheauto. No, eipä siinä mitään sitten! Hitusen kalliimmaksi sen vuokraaminen tuli (auto oli käytössämme viisi päivää), mutta tutkimusmatkalle on ihmisen päästävä. Säästöä tuli kuitenkin vuokrausfirman palvelusta, jollaiseen en ole aiemmilla matkoillamme törmännyt – mikäli olimme iltaisin takaisin maisemissa klo. 19 mennessä saimme auton veloituksetta yöksi heille parkkiin ja haimme auton taas seuraavana aamuna käyttöön. Kätevää!

picture_20190114_184228219

picture_20190114_194642443

picture_20190114_195050500

Päivät sitten ajeltiin ja tutkailtiin tätä pikkuruista saarta ympäriinsä. Vuoristomaisemissa ajellessa lusikallinen housussa oli normiolotila, joskin kello neljän ruuhka Las Palmasin keskustassa oli ehkä vielä sävähdyttävämpi kokemus. Erityisen mainitsemisen arvoisia käymiskohteita on esimerkiksi Maspalomas hillittömine silmän kantamattomiin jatkuvine hiekkadyyneineen ja loputtomine uimarantoineen. Kävimme uimassa kahteen kertaan ja hiekkaa oli puhelimessa, varpaiden välissä, silmissä, oluessa, pimp…NO EI OLLU, mut ihan kaikkialla muualla oli.

picture_20190114_184046889

picture_20190114_184204586

picture_20190114_195111272

Muita makeita kohteita oli saaren korkein kohta 1949 metrin korkeudessa Pico de Las Nievissä (jossa näkyvyys oli nolla, mutta meillä on jokin tarve tsekata aina ne korkeimmat),  saaren toiseksi korkeimmalla huipulla (1813m) sijaitseva valtava kivipaasi Roque Nublo sekä kiva patikointireitti sinne, saaren toiseksi pienin kyläpahanen Tejeda sisämaassa sekä ihastuttava kalastajakylä Puerto de Las Nieves valkoisine taloineen.

picture_20190114_184103707

picture_20190114_194714261

picture_20190114_195021300

Illat vietimme Las Palmasissa pussikaljaillen, kuljeskellen rantakadulla tai kahlaillen pitkin rantaviivaa sekä syöden. Rantakatu on, luonnollisestikin, täynnä kuppilaa jos jonkinmoista valittavaksi ja kävimme joka ilta syömässä eri ravintolassa – yhtään ruokapettymystä ei matkaamme sattunut! Viikkomme sisälsi siis sopivassa suhteessa niin rantalöllöilyä ja uimista, maisemien katselua, kauhukahvailua, pientä patikointia, halpaa viiniä ja onnellistunutta vatsaa.

picture_20190114_194734304

picture_20190114_194808596

picture_20190114_194934368

Paluumatkamme ei sitten sujunutkaan niinkuin Strömsössä ja mun on kyllä pakko sanoa, että TÄMÄ on ehkä reissukuvistamme meitsin ehdoton suosikki:

HYH miten kylymä, äkkiä pois täältä!

picture_20190114_183924618

Mehän oltiin varattu siis suorat lennot Kuopiosta, koska ah vitsit miten kätevää ja nopeaa (Kuopio on meitä huomattavasti lähempänä kuin Helsinki). Paluumatkalla teimme kuitenkin uukkarin, kuten kuvasta näkyy, ja painelimme Tukholmaan tankkaamaan. Kapteeni kuulutti, että Kuopion kentälle ei voida laskeutua ainakaan kyseisen illan aikana, koska kiitoradan sulatuksessa on sattunut jotain ongelmia/virheitä. Jumitimme Tukholmassa ikuisuuden eikä ollut mitään tietoa milloin ja mihin päädymme (wuhuu! toinen matkajokeri samaan hintaan!). Loppujen lopuksi päädyimme samana iltana Helsinkiin ja lukuisten ja taas lukuisten jonotusten ja selvitysten jälkeen saimme painaa päämme lentokenttähotellin sänkyyn jatkaaksemme matkaa aamulla. Loppujen lopuksi olimme perillä Kuopiossa 19 tuntia myöhässä aikataulusta.

picture_20190114_194853801

picture_20190114_195007403

No, loppu hyvin kaikki hyvin eikä tuo paluumatkan viivästyminenkään jaksanut oikeastaan edes ottaa päähän. Enemmän harmitti niiden puolesta, jotka odottivat Kuopiossa meitä päästäkseen itse lomalle…Meidän seuraava lomamatka onkin jo buukattu maaliskuulle, lähdetään tsekkaamaan vuorostaan Teneriffa. Jere on siellä jo käynytkin, nyt uusi ennakkoluuloista vapaa minä on myös lähdössä mielenkiinnolla matkaan. 🙂

picture_20190114_184023854

Ja ai niin! Kuinka Irwinin Las Palmas liittyy asiaan muutoin kuin että hotellimme sijaitsi Las Palmasissa? Noh. Näin kymmenenkin vuoden yhteiselon jälkeen arvostamme yksityisyyttä ja lukitsemme vessan oven perässämme. Näin kymmenenkin vuoden yhteiselon jälkeen vessassa käyminen toisen hengaillessa heti siinä oven takana on jokseenkin…jännittävää. Niinpä joka kerta mennessäni suorittamaan ruusun ja kielon tuoksuista toimitusta laitoin Irwinin soimaan täysillä…

Tarinan opetus: Kannattanee olla varovainen kysyttäessä pariskunnilta, että hei mikä on teidän biisi.

Tarinan opetus 2: Kakkajutut toimii aina.

#20 30v-yllätysbileet Blues Brothers -teemalla

Huuuh! Nyt on takana pari kuukautta hirvittävää juonittelua, salamyhkäilyä, hihitystä, suunnittelua ja suoranaista valehtelua kun sain päähäni järjestää Jerelle yllärijuhlat hänen 30v-synttäreiden kunniaksi. On ollut ihan tosi vaikeaa kun mitään en ole voinut hiiskua asiasta täällä blogin tai somen puolella, vaikka niin olisi tehnyt mieli laitella kuvia ja väliaikatietoja ideoinneista. Salassa oli pidettävä tämä kupliva ilo!

48393412_356881305089367_5964089611264196608_n

48404371_2142374039190301_707852520671674368_n

Salailu on kuulkaa hauskan lisäksi yllättävän raskasta! Minun läppärini on olohuoneen sohvapöydällä ja Facebook normaalisti avoinna 24/7. Nyt jouduin pitämään sen kiinni, koska viestejä sinkoili sinne tänne niin kutsuvieraiden kuin myös salamyhkäjengiin värvättyjen oikeiden käsieni kesken. Puhelinkin oli tiiviissä käytössä ja siihenkin tulleita viestejä jouduin hieman varovaisesti aukomaan ja lukemaan. Olin jo aivan varma, että tämän parin kuukauden aikana Jere epäilee minulla olevan suunnilleen joku SUHDE 😀 Juhlien jälkeen kysyin huomasiko hän, mutta ei ollut kiinnittänyt asiaan yhtään mitään huomiota. Putkiaivo. Olen aivan varma, että nainen olisi huomannut välittömästi jonkin olevan vinossa!

48397478_361678494388950_4338756385958264832_n

48368954_298170010820057_4487752843020730368_n

48406457_790826597955538_4191197712147808256_n

Bileiden teemaksi valikoitui Blues Brothers, sillä se on ollut Jerelle sekä Jeren perheelle aina t h e j u t t u. Etenkin Jere ja hänen veljensä Jonne ovat erittäin läheisiä ja Blues Brothers liittyy heidän keskinäisiin juttuihin vahvasti. Teema näkyi vahvasti pukeutumisesta juhlapaikan koristeluun sekä musiikkiin. Pyysin esimerkiksi kaikkia vieraita pukeutumaan teeman mukaisesti ja Jeren sisko tilasi juhlapaikalle läjäpäin ylimääräisiä hattuja, kravatteja sekä aurinkolaseja kaikille yleiseen käyttöön.

48376205_504042890103070_931913199203123200_n

48373870_299412634040181_5589669373309616128_n

48412875_1997791196954146_8289209906876121088_n

Bileitä järjestäessä mun luotto-oikeiksi käsiksi valikoitui Jeren äiti Satu sekä sisko Jenna. Jennasta tein musiikkivastaavan, sillä itselleni musiikkilistojen tekeminen on aivan hepreaa. En juurikaan kuuntele musiikkia enkä tiedä mitä ihmiset ylipäänsä kuuntelevat. Jenna puolestaan tietää tasan tarkkaan Blues Brothersit sekä Michael Jacksonin (toinen Jeren the juttu) sekä sen mitä Jere on huudatellut teininä huoneessaan, popitellut ekassa autossaan ja niin edelleen. Valmis musiikkilista oli loistava ja todella laaja!

48359507_2051908528256427_2592971717664047104_n

48373045_2245353525734650_2792367760519200768_n

48414968_277568329615522_4947359110136856576_n

Satu puolestaan on idearikas taiteilijasielu ja hänellä on silmää kaikenlaiselle somistamiselle ja koristeille. Niinpä hänestä tuli koristevastaava. Näiden parin kuukauden aikana hän muun muassa ideoi aivan loistavat kynttiläkipot nahkakravatteineen sekä askarteli lasinalusia sekä pöytätabletteja. Satu toimi myös minun kuskinani sekä peitetarinana. Juhlia edeltävänä iltana olin esimerkiksi ”mummon luona joulusiivoamassa” kun todellisuudessa olimme laittamassa vuokrattua tilaa juhlakuntoon… Satun ideoimien ja väsäämien koristeiden lisäksi tilasin juhlatilaa somistamaan isot hopeiset numeropallot, mahdollisimman kimaltelevia hopeisia ja sinisiä serpentiinejä (Jere on harakka, rakastaa kaikkea kiiltävää) sekä läjäpäin sinisiä, mustia ja hopeisia ilmapalloja. Olin hetken hukassa sen ilmapalloläjäni kanssa, mutta sitten apuun kiiruhti Jeren ystävä Atte kompuransa kanssa, hänet nimesin ilmapallovastaavaksi. Ja näin bilemesta saatiin kuntoon!

48367973_2255197204709936_1838219133372596224_n

48376395_519307851899142_8551735831474208768_n

48415900_2245619512322801_1312917390094237696_n

Niin, vuokrasin siis erikseen juhlatilan bileitä varten. Halusin todella todella yllättää Jeren ja lisäksi vieraita oli tulossa sen verran reilusti, ettei heitä omaan tai kenenkään muunkaan kotiin olisi saatu mukavasti mahdutettua. Vuokraamani tila oli vanha iso puutalomiljöö luonnon ympäröimänä, mutta kuitenkin järkevän matkan ( = taksimatkan) päässä suurinta osaa vieraista. Lisäksi pitkänmatkalaisten oli mahdollista vuokrata minun kauttani juhlapaikalta edullista majoitusta ja muutama meistä siellä majoittuikin – minä ja Jere mukaanlukien. Tila oli vuokrattu meille koko viikonlopuksi, vaikka varsinaiset juhlat olivatkin lauantaina. Tämä mahdollisti stressittömän ja kiireettömän valmistelun sekä sen, että bilettää sai läpi yön halutessaan. Lisäksi sain puhuttua diiliin sauna- ja takkahuonetilat veloituksetta käyttöön ja niinpä muutama äijä saunan löylyt hyödynsikin bileiden humussa ja tumussa!

48357708_2216564478593031_8831679162717569024_n

48383609_931994033854864_1046952347743289344_n

48935186_365254274050313_5864110980295819264_n

Stressittömyys oli päivän sana muissakin järjestelyasioissa. Erityisesti tällaselle Pohjois-Karjalan likalle on äärimmäisen tärkeää, että kenelläkään ei ole näläkä! Niinpä tilasin pitopalvelun hoitamaan iltapäivän ruokatarjoilut. Nämä ihanat emännät valmistivat meille herrrrkullista lohisoppaa sekä omin kätösin tehtyjä karjalanpiirakoita sekä munavoita. Olin palkannut heidät myös huolehtimaan seisovan pöydän tarjoilusta sekä keittiön loppusiivouksesta. Ihanan helppoa!

Illaksi toki halusin myös laittaa mässyä tarjolle, sillä saunominen, juominen ja juhliminen pistää kyllä hiukomaan ketä tahansa. Tein edellisenä iltana valmiiksi saaveittain pastasalaattia sekä vihersalaattia. Niiden lisäksi ostin läjäpäin suolakeksejä, patonkeja, oliiveja ja erilaisia tuorejuustoja. Juhlailtana äitini sekä ystäväni Henna auttoivat pyytämättä (niisk!) laittamaan ilta/yöpalatarjoilut pöytään, vaikka niidenkin kohdalla pyrin mahdollisimman nopeaan ja helppoom ratkaisuun. Niinpä meitä oli sitten keittiössä kolme naista pyörittelemässä lihapullia ja nakkeja uunissa sekä kantamassa sapuskaa pöytään. Ilta/yöpalatarjoilu oli suurelle osasta vieraita yllätys ja kommenteista päätellen erittäin mieluisa sellainen! Kyllä se on näin, että ruoka on avain onneen! 😀

48386612_369581083610015_8162716978205687808_n

48426534_1127217187458900_8759210239661703168_n

Suunnittelu ja asioiden salailu oli metkaa puuhaa. Jerelle ei missään vaiheessa näiden kahden kuukauden aikana paljastunut mitään – huikea suoritus täytyy sanoa! Kaikista eniten jännitin sitä, että onko Jere juhlapäivänään edes kaupungissa. Meille kun on normaalia tehdä ex tempore -ratkaisuja enkä olisi yhtään yllättynyt jos Jere olisi yhtäkkiä ilmottanut lähtevänsä johonkin Ibizalle. Lisäksi hänen työhommansa ovat nyt keikkaluontoisia, joten jännäsin, että ei kai vaan tulee töihin kutsua juuri kyseiselle viikonlopulle. Tässäkin kohtaa turvauduin salamyhkäjengiläisiin – isäpuoleni on samassa työpaikassa Jeren kanssa, joten värväsin hänet ilmoittamaan listantekijälle, että Jerellä on oltava tuolloin vapaat, hahaa!

48364675_202542454031434_1778699244656394240_n

48387338_278719356171917_5514381882260717568_n

Itse juhlapäivän suunnittelu meni niin, että vieraat oli kutsuttu saapumaan paikalle klo. 15 ja Satu ja Jenna olivat heitä juhlapaikalla vastaanottamassa sekä seremoniamestaroimassa. Jerellä ei siis edelleenkään ollut käryä asiasta. Me herättiin ihan normaalisti lauantaipäivään, mutta sitten alkoi tapahtua outouksia. Ensin minä komensin nimittäin Jeren suihkuun ja ajamaan parran ja tätä ei tapahdu koskaan. 😀 Jeren suihkutellessa kipitin pikapikaa naapuriin äitini luo hakemaan siellä jemmassa olleita vaatteita sekä drinksuvälineitä. Sitten aloin valmistaa runsasta aamupalaa (sitäkään ei tapahdu about ikinä) ja olin varannut aamiaispöytään rakkaalle sokerihiirelleni myös parit berliininmunkit. Jeren hoitaessa kanoja ilmestyi pöytään sikareita ja päivän kääntyessä iltapäivänpuolelle myös drinksutarvikkeet, joista käskin Jeren kaatamaan itselleen ensin toiselle ja sitten toiselle jalalle. Jere on varsinainen kivikasvo eikä hän reagoinut tai kysellyt mitään, mutta voin kuvitella sen raksutuksen, joka hänen aivoissaan on käynyt. Siinä vaiheessa kun nostin esiin Jeren puvun, valkoisen kauluspaidan, mustan kravatin, valkoiset sukat ja käskin häntä pukemaan alkoi hänenkin pokkansa jo rakoilemaan. Edelleenkään en kertonut mitä tapahtuu tai missä tai milloin, vaan aloin itsekin pukemaan omia juhlavaatteita päälleni.

48387050_300650687244373_1829024441615515648_n

48390996_309641879667696_3982194853948686336_n

48428860_929676170572168_8472663739798126592_n

Tällä välin pidin myös tiiviisti yhteyttä seremoniamestari Jennaan ja olimme sopineet, että heti kun kaikki vieraat ovat paikalla hän laittaa minulle viestiä. Viestin tultua muilutusvastaava Henna nappasi minut ja Jeren auton kyytiin ja matka juhlapaikalle saattoi alkaa. Autossa vielä näpyttelin Jennalle tietoa, että ready…steady… 😀

48369769_349397999187171_3414781665002651648_n

48392316_772200473114635_1779249356952567808_n

48376679_288405612030081_2143675635506085888_n

Saavuimme pimeälle juhlapaikalle, jota valaisi vain joulukuusi ja kyntteliköt ikkunalla. Ketään ei näkynyt paikalla. Nousimme autosta ja ohjeistin Jereä ”sinä menet nyt ekana sisään ja käännyt sitten heti oikealle”. En tiedä alkoiko Jerellä jo puntti tutista, mutta itse ainakin olin aivan täpinöissäni! Saavuimme sisään….ja kaikki teeman mukaisesti pukeutuneet vieraat olivat läjänä vastassa, kajauttivat paljon onneaaaa vaan ja tämän jälkeen pärähti kaiuttimista soimaan Blues Brothersit! SIIS NIIN MAHTAVAA!

48398959_318354998772157_2131239884118032384_n

48383798_324572718148049_2335138968254808064_n

Juhlat olivat todella onnistuneet, Jere yllättynyt ja vieraat jaksoivat bilettää pitkälle aamuyön tunneille saakka. Vielä yksi, ehkä suurin, yllätys Jerelle oli se, että veljensä Jonne oli saapunut Tukholmasta paikalle juhlimaan! Tämäkin asia oli siis salamyhkäilty Jeren selän takana ja jossain vaiheessa Jonne sanoikin: ”Jere. Mä en valehtele sulle enää koskaan.” Hahah!

Kiitos vielä täältä blogin kautta kaikille paikalla olleille, salaisuuksien varjelijoille sekä hengessä mukana olleille! Synttärisankari on oikein tyytyväinen! Lisäksi kiitos myös kuville, joita olette minulle läjäpäin lähetelleet – minä en muistanut enkä ehtinyt kuvata illan ja yön aikana ollenkaan. Mitähän sitten keksittäs?