Metsästä löydän

Löydän kultaisena huojuvat itseni mittaiset heinät, syvän vihreän sammalen, ruskean lehtimaton. Löydän ratkaisun ikuiseen mitä tänään syötäis -kysymykseen. Sammaleen seassa, risujen ja lehtien alla, läjäpäin kirkkaankeltaisia kanttarelleja.

IMG_20171019_150450_987

received_1246225038816723

Löydän toisaalta tummanharmaana roikkuvat pilvet, toisaalta silmiä särkevän sinisenä kaartuvan taivaan. Punaiset painavat pihlajanmarjatertut roikkuvat muuten alastomilta oksilta. Aurinko paljastaa kauneutta ja karua kuolemaa, molempia sulassa sovussa.

received_1246225032150057

Löydän lähes nollaan tippuneen lämpötilan todellisuuden. Punaisen nenän. Lapasia kaipaavat sormenpäät. Juuri hetkeä mökille palaamisen jälkeen katselemme ikkunasta syksyn ensimmäistä sakeaa räntäkuuroa.

Picture_20171019_150302404

Löydän onnesta sekavan saksanpaimenkoiran. Juoksee, hyppii mättäältä toiselle ja sammaloituneiden puunrunkojen yli kuin nuori kloppi. Nenä käy koko ajan, maassa, ilmassa. Ei ole aikaa pysähtyä, maailma on liian jännittävä!

Picture_20171019_150554981

Metsästä löydän sut. Sut sanomassa: En halua lähteä kotiin. Jään tänne. Elän sorsilla, lakoilla ja kanttarelleilla. Muurahaisten munilla.

Metsästä löydän rakkauden. Sinuun, metsään, maailmaan.

Kun mies ja nainen valmistautuvat talveen

Ennen mökille lähtöä mies ostaa rasiaporanterä-sarjan, ikkunatiivisteitä ja kaivonrenkaan sekä muistuttaa pakkaamaan vesikanisterit (ai meillä on sellaisiakin, hämmästyen ilahtuu hyvä vaimomatsku) kun hänen viime mökkikäynnillään lähdevesikaivossa oli hiirenrato. Pakkaa poran ja työkaluja, kalsarit.

Nainen huolehtii mitä syödään? Onhan riittävästi kaikkea? Teetä, hunajaa. Suklaata ei pidä unohtaa eikä juustonaksuja! (Mökillä vallitsevat tyystin erilaiset terveyssäännöt kuin kotona). Otetaan mukaan valkosipuli ja paprika ennen kuin nuupahtavat. Ennen lähtöä hän pilkkoo ruskean banaanin ja jääkaappiin unohtuneet keitetyt perunat kanoille. Kassiin hän pakkaa villasukkia, kirjoja, pöytäkynttilöitä. Miettii, että mökiltä täytyy pikkuhiljaa palautella kotiin se hyvä hoitoaine, tarkistaa mitä jäätyviä ruoka-aineita on kaapeissa. Miettiä täytyykö pastat ja muut kuiva-aineet pakata talveksi astioihin. Hiirien varalta, vaikka ei niitä ole kesällä näkynyt.

Mökillä on huomattu, että kosteus tiivistyy ikkunan väleihin. Mökissä tuntuu kosteus ja syksyn myötä se lisääntyy luonnostaan. Myös lisääntyvä kaasulämmittimen ja kaasuhellan käyttö lisäävät kosteutta (ja palaessaan syövät happea), joten mies miettii ilmanvaihtoa. Nainen miettii lämpöä miehen tiivistäessä ikkunoita. Isot sisustustyynyt ja seinävaate lähtevät talveksi varastoon kosteutta keräämästä, ilmoittaa mies. Nainen nyökyttelee, mutta varmuuden vuoksi parahtaa, että mattoja ei viedä! Ei halua laskea varpaitaan kylmälle puulattialle. Ei ollut tarkoituskaan.

Mies poraa ilmastointiräppänöitä oveen ja parille seinälle. Nainen poraa itseään syvemmälle makuupussin mutkaan. On vuorautunut villasukkiin ja muhkeaan fleeceen, juo höyryävää vadelmateetä ja uppoaa pitkästä aikaa rikospatologin maailmaan.

Nainen valittaa miten varpaita paleltaa, mökki on kylmä. Mies on juossut mökkiä ympäri räppänöitä tehdessään, ohimennessään korjaillut saunan kynnystä, kantanut saunaan säkillisen puita. Pieni hiki otsallaan vilkaisee naista merkitsevästi.

Nainen nousee. Kantaa saunaan vedet. Kuorii porkkanoita, perunoita, sipulia ja valkosipulia. Paloittelee ne höysteeksi miehen valmistamille kuhafileille. Lakaisee havunneulaset kuistilta ja pesee mustikanvioletin linnunkökön ulkotuolin selkänojalta. Pistää merkille, että tuikkuja ja kruununkynttilöitä täytyy ostaa lisää. Heittää sitruunamelissan pois ja vie ruukun varastoon.

Illalla istuvat yhdessä ulkona. Mitään ei näe lyhdyn muodostaman valoympyrän ulkopuolelta. Molempien ihot höyryävät saunan kuumuutta ulkoilman kylmyydessä. Höyry katoaa ilmaan.

Ja hiljaisuus on hyvä.

Arkiset ihanat

AAMUT.

Vetkuttelen Jeren kanssa pitkälle aamupäivään sängyssä. Pitkiä yhteisiä kainalointiaamuja on ihan liian harvoin.

Jatkan vetkulointia yksin yli puolen päivän juoden kahvia ja selaten puhelinta.

Huutaa kailotan lopulta olohuoneeseen ”Jere auta, minä en pääse täältä ylös!” ja kikatan kuin teinityttö Jeren tullessa pelastamaan minut tältä ihmisiä kaappaavalta tuplapeittohirviöltä (mikä kammottava kohtalo!).

IMG_20170922_123119_563

PÄIVÄT.

Kerään kasvihuoneesta tomaattien raakileet kypsymään sisälle ja viimeiset yrtit kuivumaan. Suunnittelen viikonlopuksi syksyn pihahommia, kun on kuulema lupailtu AURINKOA. Callunat odottavat portin pielessä. Kasvihuone ja kasvulaatikot ovat antaneet jo kaikkensa. Aika luopua kesästä, valmistella syksy ja valmistautua talveen.

IMG_20170921_155436_624

Nappaan auringonkukan maljakkoon, niiden synttärineilikoiden seuraan, jotka saivat vielä jatkoaikaa suurimman osan kimpusta joutuessa jo roskiin. Niin resuista ja rähjäistä, että sydän sulaa.

20170921_173640

Riemuitsen pumpulipalloista  silkkikanojen tipeistä, jotka ovat kasvaneet jo isoiksi. Otan kuvia ja laadin myynti-ilmoituksia, sillä kersat täytyisi saada maailmalle ennen talvea.

IMG_20170922_132849_016

Osallistun naapurissa talkoisiin ja syön onnellisena emännän laittamaa omenapiirakkaa. Muutama tunti myöhemmin päässäni syttyy lamppu ja pitkät piuhat yhdistyvät – omenapiirakkaa! SOKERITON SYYSKUU! Kauhistun ja minun on välittömästi tunnustettava syntini Pirtin Jennalle. Saan anteeksi.

ILLAT.

Juon punaviiniä ja syön etanoita – taas! Etanat oli luvattu minulle jos olen viikon tupakoimatta. Nyt olen ollut yhdeksän päivää.

Saan ilmaiseksi ja kotiinkuljetettuna pari litraa puolukoita. Puhdistan niitä tyytyväisenä, mietin vispipuuroja ja kuohkeita rahkoja. Mikä perjantai-illan huuma!

Suorastaan villiinnyn perjantaista ja värjään hiuksiani siniseksi. Värjään onnistuneesti myös korvani, poskeni, olkapääni ja molemmat käsivarteni. Värjään myös valkoisen laminaatin, mutta läntti onneksi lähti irti. Siis sitten kun ymmärsin pyyhkiäkin sen kaiken sen sadattelun ja paniikinomaisen ympyrän juoksentelun jälkeen.

Laadin mielessäni to do -listaa ja se kasvaa huikeisiin mittoihin. Sen sijaan, että tarttuisin toimeen päätän katsoa vielä yhden jakson Grace and Frankieta ja jatkan myös Insta-tarinoiden täyttämistä kaikella tärkeällä. Ei sitä ihminen nyt vaan ehdi kaikkea eikä heti!

IMG_20170922_170440_135

 

Pieniä suuria onnellisuushetkiä

Julkaistu Lilyssä 31.5.2017

Minun elämäni ei ole kovinkaan jännittävä. Siihen ei sisälly kiireisiä lounastreffejä, kopisevia korkoja, ei matkustusta maailman ääriin tai itsensä voittamista jossain extremelajeissa, ei fitnesstreenejä eikä dieettejä, ei huikeita ihmissuhdekoukeroita tai muutakaan mainittavaa draamaa. Kalenterini ei täyty zumballa, humpalla, ei lasten hammaslääkärikäynneillä, ei työelämän neuvotteluilla ja kokouksilla eikä ravintoloiden avajaiskutsuilla (tai no, millään kutsuilla).

Sitä vastoin kalenterissani saattaa olla merkintöjä, kuten ”pese kylppäri”, ”juo viiniä Jarnon kanssa”, ”raparperipiirakka!” tai ”Suomi-Tshekki klo. 21.15″. Sellaista kaikkea tärkeää. Samoin elämääni sisältyy karvainen sohva, umpisolmussa oleva kengännauha toisessa vaelluskengässä, ikuisesti hukassa oleva huulirasva, tyynyn viereen melkein-oksentava kissa (huomenta, rakas!), juurikasvu, paikalleen asennusta odottavat peuran pään muotoiset pyyhekoukut vessaan, viaton luottamus siihen, että voin aamulla jättää ulko-oven auki, jotta tuntematon huoltomies pääsee katsomaan astianpesukonettamme meidän ollessa töissä (hän kysyi lukitseeko oven sitten lähtiessään, kyllä kiitos!), neilikkakimppu keittiön pöydällä ja pönttöuunin lämmitys vielä toukokuun viimeisenä päivänä.

Lisäksi elämääni on kuulunut viime päivinä seuraavanlaisia pieniä suuria asioita…

Heitin talviturkkini mökkijokeen viime lauantaina. Anoppi usutti, ja minähän en häviä! Enkä varsinkaan anopille. Oltiin kahdestaan yötä mökillä. Juotiin viiniä, siirryttiin tuolien kanssa sitä mukaa kun aurinkokin siirtyi, paistettiin makkaraa nuotiolla, luettiin horoskooppikirjaa ja naurettiin yhteneväisyyksille, puhuttiin tärkeitä.

18834670_856535841160078_410059573_n.jpg

18870948_856535867826742_1305692076_n.jpg

Kukkapenkeissä tapahtuu paljon kasvamisjuttuja. Toisaalta jonkin verran on myös joutunut otsa huolikurtussa katselemaan, lähteekö? Lähdethän? Koivuihin on lopultakin poksahdelleet hiirenkorvat, ja ympärille on yhtäkkiä saapunut vihreys.

Auringonkukkia

18871118_856535811160081_554562482_n.jpg

Kävimme elokuvissa, se oli ihan jees. Elokuva (Pirates of the Caribbean) itsessään oli hienoinen pettymys, mutta onnellistuin hauskoista kakkuloista nenällä ja karkkipussista kourassa. Ei liene tarpeen kertoa, että käyn elokuvissa harmittavan harvoin?

Leffasta kotiin palatessa pysähdyimme ihmettelemään pelloilla keikistelevää ja hetken päästä kirmailevaa kaurista, sekä upeaa kurkipariskuntaa. Tänään työmatkalla puolestaan piti pysähtyä ihastelemaan sateenkaarta ja keltaisena loistavaa sänkipeltoa.

18816963_1132914833481078_284949178_n.jpg

Finnair yllätti, ja maksaa meille sittenkin korvauksia mönkään menneestä lennosta. Minä oon silleen vähän nahjus ja pessimisti, huiskautan vaan kädellä ja totean, että njäääh ne mitään korvaa. Onneks Jere puolestaan on jäärä, joka jaksaa käydä sähköpostivaihtoa ja tökkiä oikeuksiensa perään. Kannatti näköjään olla, sillä saamme valita joko 500€ rahaa tai 700€ arvoisen lahjakortin Finskille. Jeij! Vakuutusyhtiön päätöksiä muilta osin persiölle keikahtaneista lennoista ja hotellikuluista ootellaan yhä…

18870774_856535814493414_952050655_n.jpg

Huomenna on minun viimeinen työpäivä. Nyt se hetki on ihan oikeasti tässä, kun haave alkaa muuttua todeksi. Mieli täyttyy haikeudella, kutkuttavalla jännityksellä, odotuksella ja ylpeydestä itsestä.

Kuten sanottua, mun elämä ei ole kovinkaan jännittävä. Mut kiva se on, hirveen kiva!

Parisuhteesta kirjoittamisesta

Julkaistu Lilyssä 17.6.2017

Kirjoitan postauksen siitä, kuinka en voi tai halua kirjoittaa parisuhteesta. Tai tarkemmin sanottuna niistä parisuhteen nurjista puolista.

Jere on useissa postauksissa mukana, ihan siitä luonnollisesta syystä, että kirjoitan elämästäni ja hän on olennainen, keskeinen ja tärkeä osa sitä. Kirjoitan meidän yhteisistä matkoista ja projekteista, kirjoitan syistä miksi rakastan, kirjoitan parisuhteen parhaista ja huonoista puolista humoristisesti, melko yleisellä tasolla. Sekaan on mahtunut myös melko herkkiä hetkiä, keskinäisiä hellyydenosoituksia, tapahtumia ja sanoja, jotka ehkä joku muu vielä tarkemmin yksityisyyttään/kumppaninsa yksityisyyttä vaalinut olisi tallentanut vain omaan sydämeensä.

20170616_180413.jpg

Tästä päästään siihen, että blogeja usein haukutaan ulkokultaisiksi, siloitelluiksi, jopa lavastetuiksi. Arvostellaan sitä, että blogeihin kirjoitetaan vain ihanista, positiivisista asioista, maalataan sellaista kuvaa, että elämä on vain poksahtelevaa ilotulitusta, romanttisia eleitä, täydellistä kommunikaatiota kumppaneiden kesken, huomioon ottamista ja viatonta rakkautta. Arjessa se murupallo tekee aina ihanaa ruokaa, siivoaa, tuo aamukahvin sänkyyn eikä koskaan esimerkiksi jätä haisevia sukkia sohvalle tai tiuski väsyneenä.

Minä en maalaile mitään. En yritä tehdä blogin puolella elämästäni parempaa kuin mitä se on. Tämä ei ole ainakaan tarkoituksellista, mutta koska kirjoitan Jeren ja parisuhteen kohdalla vain niistä hyvistä, niin väkisinkin miettii, että pidetäänkö minuakin jollain tapaa feikkinä.

received_866882156792113.jpeg

Totuus on kuitenkin se, että haluan nostaa esiin ne merkityselliset, kauniit asiat. En halua parjata minulle niin rakasta miestä julkisesti, en pestä likapyykkiä kaikkien nähden. Ei siksi etteikö sitäkin olisi, etteikö verisuonet pullistelisi päässä tässäkin laalaa-landiassa aika ajoin, vaan siksi, että kunnioitan ja arvostan miestäni. Rähinät ja sähinät pidettäköön meidän välisinä. (Ja joskus myös minun, ystävän ja viinipullon välisinä, jos turhauman aihe on niin mitätön, että käsittelyksi ja pään tuuletukseksi riittää kun vaan saa pullautettua sen ulos. Ilman, että tilanne vaatisi kehityskeskustelua miehen kanssa. 😀 )

received_866880510125611.jpeg

Me olemme tiimi ja kumpikaan tiimin osapuolista ei taatusti ole aina helppo, mutkaton, epäitsekäs saati rationaalinen. Mutta tiiminä voimme molemmat luottaa toisiimme siinä asiassa, että meillä on lupa olla toistemme seurassa pahantuulisia, väsyneitä, laiskoja ja saamattomia – ilman, että tekemättömillä töillä tai sanotuilla/sanomattomilla asioilla revitellään somessa tai kaveriporukassa toista loukaten. Ystävällinen ja leikkimielinen naljailu kaveriporukassa on ok, kun se vaan on molemmista hauskaa.

IMG_20170616_150443_476.jpg

Joskus tuntuu, että oman kumppanin arvostelu olisi muka jotenkin okei. Siinä kohtaa kannattanee miettiä, että olisinko minä ihan okei, jos törmäisin minua halventavaan tai loukkaavaan tekstiin minuun tai meidän parisuhteeseen liittyen? Tai kirjoittaisinko minä ystävästäni noin? Käsittelisinkö ystävän ja minun välisen riidan kaikkien nähden?

Niinpä. Pointtini on se, että kyllä tässäkin parisuhteessa rakastamisen lisäksi riidellään. On meilläkin ne kipukohdat, kakaramaisuuden tasolle vajoamisetkin. Mutta blogin ja yleisesti somen puolella haluan olla rakkauden, ymmärryksen ja kumppanini puolella. Toivottavasti se ei tee minusta ulkokultaista.

(Postauksen kuvat on mökiltä, jossa juuri vietimme yön. Ja arvatkaa mitä? Meillä on ollut täällä ihan SUPERIHANAA.)

Tee minut onnelliseksi

Julkaistu Lilyssä 13.5.2017

Mies tekee minut onnelliseksi. Tarvitsen miehen ollakseni onnellinen. Kyllä, 2010-luvulla minä hymyssä suin ja häpeilemättä julistan tämän. Eikä se tee minusta vähemmän itsenäisempää, naisena avuttomampaa tai heikompaa. En suostu olemaan feministisen ajattelun häpeätahra tai edes ajatuksen tasolla raasuparka, joka ilman miestään ei olisi mitään.

Tarkennettakoon kuitenkin, että ei kuka tahansa kaksilahkeinen kutale olisi tähän pestiin kykenevä saati kelpuutettu. Puhun nyt vaan tästä yhdestä tietystä.

IMG_20170512_133035_381.jpg

Se on silti fakta, että ilman miestä minulla ei olisi tätä elämäntapaa eikä sen myötä tätä onnellisuutta. Mies mahdollistaa sen, että voin asua vanhassa omakotitalossa. Hän mahdollistaa sen, että saan lämmön pönttöuunista, kananmunat ja tomaatit omasta pihasta, löylyt ulkosaunasta. Hän on se, joka mahdollistaa ettei putket jäädy talvella eikä räystäät tukkeudu syksyn lehdistä. Hän mahdollistaa sen, että meillä on kesämökki mihin karata maailman kiirettä ja mielettömyyttä. Hän mahdollistaa sen, että voin heittäytyä opintovapaalle, tiputtaa tuloni puoleen totutusta vain voidakseni toteuttaa itseäni.

Onnellisuuteni koostuu hyvin pitkälti materialistisista, ulkoisista asioista. Mutta hän on myös toinen ihoni, ihoni alla. Hän mahdollistaa sen, että minulla on elämä käsissäni, suunta ja tavoitteet selvillä ja selkeinä. Hän on se, jolle ensimmäisenä haluan kertoa onnistumiset ja epäonnistumiset. Hän on se, joka tuntee minut ytimiäni myöten, tietää taustani. Hän on se, joka tietää milloin päänsisäisiin perkeleihini kannattaa reagoida ja milloin ei. Hän on se johon luotan. Vaikka koko muu maailma menettäisi järkensä, niin hän seisoisi rinnalla järkähtämättömän rauhallisena.

20170512_133359.jpg

Luonko toiselle hirvittävät paineet? Vaatimuksia siitä, että tee minut onnelliseksi? Koenko itse stressaavaa vastuuta ja painetta hänen tekemisestä onnelliseksi?

En. Sillä asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla. Onnellisuus ei tipahda syliin itsestäänselvyytenä. Parisuhde ei pysy kauniina, onnellisena, toimintakuntoisena omalla painollaan. Asioita täytyy tehdä, onnellisuus vaatii työtä.

Enkä takuulla olisi yksin näin onnellinen. Todennäköisesti asuisin kerrostalossa kissojen kanssa, minun olisi pakko käydä töissä. Mies mahdollistaa sen, että elämässäni on enemmän onnellisuutta ja vähemmän velvollisuuksia ja vastuuta. Kun mitään ei tarvitse kantaa yksin.

Ei minua aina huvittaisi hieroa hartioita, voidella eväsleipiä, jäädä viikoksi yksin kotiin hänen moottoripyöräillessään maailmalla, ostaa oliiveja. Sen enempää kuin häntäkään aina huvittaisi herätä kuskaamaan minua töihin, naputella tauluja seiniin tai ajella kymmeniä kilometrejä hakemaan jotain aarretta, jonka bongasin facebookin kirpparilta.

Silti näitä asioita tehdään. Tehdään toista onnelliseksi, sillä arvatkaa mitä? Siinä samalla tekee onnelliseksi itseään.

18471080_845491718931157_1313080030_n.jpg

Kokisin myös loukkaavaksi, jos minulle sanottaisiin, ettei miehen onni ole minusta kiinni. Mitä ihmettä minä silloin tässä tekisin jos hän olisi onnellinen ilmankin? Tuntisin oloni petetyksi. Turhaksi. Tarpeettomaksi. Toivon totta kai hänelle pelkkää onnea, mutta haluan myös olla olennainen osa sitä.

Jos eroaisimme haihtuisi minulta kaikki onnellisuus ilmaan. Siinä mielessä voin siis sanoa, että onnellisuuteni on miehen käsissä. Nousisin sieltä toki, lopulta, sydän ja sielu haavoilla uuteen onneen. Tietenkin. Mutta lähden siitä, että tuota vaihtoehtoa ei tarvitse edes ajatella. Toivon, että mieheni jaksaa ja haluaa tehdä minut onnelliseksi nyt ja aina. Ja että minä teen hänet niin onnelliseksi ettei hänen(kään) tarvitse ikinä, koskaan haaveilla mistään muusta.

Lonkero viinilasissa ja muita erätarinoita

Julkaistu Lilyssä 30.1.2017

Olen niin fiini, että pakkasin mökille mukaan viinilasin. Fiineys tosin sai pahan kolauksen siinä kohtaa kun muistin ettei punaviinikauppa ole sunnuntaisin auki. Lipitin sitten tyttölonkeroa viinilasista, jonka kyljessä Tommy Tabermann kyselee kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä.

IMG_20170129_170400.jpg

Rutiinit muodostuvat nopeasti. Huomaamatta. Mökille tullessa otamme molemmat sylin täydeltä tavaraa autosta. Jerellä on avain. Hän jää sytyttelemään lämmittimiä mökkiin kun minä lähden hakemaan autolta toista sylillistä, ehkä kolmatta. Jere napsauttaa radion päälle, minä sytytän kynttilät. Jere nostelee myrskylyhdyt ulos, minä ruokatarvikkeet kaappiin. Yhtä aikaa huokaistaan. Toinen sytyttää pikkusikarin (vain erikoistapauksissa) ja toinen mentholtupakan (aina ja kaikkialla). Kaikki sulautuu saumattomasti yhteen kuin tanssi, jonka askeleet ja rytmin tiedämme vain me.

IMG_20170130_115101.jpg

Herätyskelloa ei aamulla käytetty. Oli makuupussin mutkaan survoutuva koiran kylmä ja kostea nenä. Raotin silmiäni ja pari ruskeita silmiä ja siitä näkövinkkelistä katsottuna valtavat korvat kertoivat minulle, että tänään on iiiiiiihana ihana aamu, herää jo, ihana aamu!

20170130_111942.jpg

Paistoimme tänään makkaraa nuotiolla. Ensin piti saada se nuotio. Jere kaivoi alueen esiin lumen alta, minä haalin polttopuita ja sanomalehtiä.

”On se nyt jumalauta kun ei ees paperi syty!”, minä rähisin yksinäni tuulisessa hangessa viides tulitikku loppuun palaneena.

Jere lähestyi mun on tämäkin saatana työmaatani.

”En minä SINUA tänne kutsunut!”, sylkäisin sanat ja olemus täynnä ei-tartte-auttaa-mentaliteettia.

Jere ei sanonut mitään. Viskasi vain kourallisen vuolemaansa tervasta viereeni.

Minäkään en sanonut mitään. Nuotio syttyi.

(Kiitos kulta. Ja anteeksi.)