Parisuhteemme aakkoset

Vuosipäivän kunniaksi kerrottakoon parisuhteestamme ja sen tilasta aakkosin!

A Olemme eläneet avoliitossa seurustelumme alkuajoista saakka, pistimme kimpsumme ja kampsumme yhteen jo kuukauden seurustelun jälkeen. Avioliitto on silloin tällöin pulpahdellut puheissa, mut hei…ei tässä nyt pidä kiirehtiä!

B Meidän tapailumme, tai miksi törmäilyksi sitä voisi paremmin nimittää, aiiiivan alkuaikoina Jere otti ja tanssi keskellä yötä minun ahtaassa keittiössäni Billie Jeania. Se oli ehkä se hetki, kun minä tajusin, että nainen…tämä on rakkautta.

1305960515171

C Meidän auton rekkarin ensimmäinen kirjain on C. En tunnista edes tuttujen autoja, vaikka olisin istunut niiden kyydissä lukuisia kertoja. ”Ajoin sua vastaan, et moikannut!” ”Aijaa…” tai ”Nähdään autolla!” ”Ummm…” Opettelin meidän auton rekkarin vain siksi, että paikallistan sen kaupan parkkipaikalla enkä istahda jonkun randomin kyytiin ihan vaan siksi, kun auto nyt sattui olemaan musta ja farmari.

D Emme ole hirvittävästi päässeet matkustelemaan ulkomailla yhdessä, mutta matkustellessamme yhdessä meillä molemmilla on sama tavoite – halu nähdä upeaa luontoa ja maisemia! Emme halua yhdessä ollessa vain koluta hotellin nurkkia ja kaupunkia, vaan vuokraamme reissuillamme auton, ja pyrimme ottamaan kohteesta mahdollisimman paljon irti. Dolomites road tarjoili näitä molempia Italian lomallamme – huikeita maisemia ja vatsanpohjasta ottaneita kapeita mutkaisia teitä.

11350469_503013806512285_6634317170239375741_n

E Kunhan ollaan vanhoja ja kurttuisia emme halua nähdä enää yhtä ainoaa talvea. Niinpä tässä on asetettu jo yhteiset eläketavoitteetkin! Haaveena on, että josko sitten voisi sanoa heipat Suomen talvelle ja asua talvikuukaudet jossain etelä-Euroopassa. Aivan yhteisymmärrykseen emme vielä ole kohteesta päässeet (Jere puhuu Espanjasta, minä Italiasta), mutta haave ja tavoite lämpimästä elää vahvana!

F Meidän parisuhteen filosofian voisi ehkä tiivistää yhteen sanaan: vapaus.

1288736359001

G Veljeni kävi safarilomareissulla Gambiassa ja Senegalissa ja ties missä. Tästähän me sitten kateudesta vihreinä innostuneina päätimme, että hei me myös joskus! Aloitimme rahastosäästämisen, jonka ensimmäisenä tavoitteena on lomamatka Afrikkaan (siis joskus hamassa tulevaisuudessa).

H Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas: yhteinen hiljaisuus on taidoistamme parhain.

I Tiedättekö mikä on parisuhteessa yksi hykerryttävimmistä, ihanimmista, suloisimmista ja voisi jopa sanoa tärkeimmistä tunteista? Minä tiedän: se on ikävä. Se kertoo välittämisestä, rakkaudesta ja etenkin siitä, että toinen ei ole yhdentekevä.

12573189_589191364561195_2704870402340853954_n

J Olemme alusta saakka jakaneet kaikki yhteiset menomme, kuten esimerkiksi asumiskulut, ruokakustannukset ja lomamatkat, säntillisesti tasan. Samoin yhteiset lainat ja omistukset ovat molempien nimissä. Molemmilla on omat tilit, omat rahat ja oma päätäntävalta siitä mitä ylimääräisillä hiluillaan tekee, kunhan yhteinen talous on ensin turvattu. Joitakin poikkeuksia kuitenkin on – Jere maksaa itse kokonaisuudessaan auton kulut, minä puolestani netin ja netflixit sekä kissojen kulut.

K Käsi ylös joka ei tiennyt, että meillä on kanoja? 😀 Potpottimet tulivat osaksi yhteiselämäämme kesällä 2013. Jeren aloitteesta!

L Minä luulen, että meitä eniten yhdistävä asia on rakkaus luontoon. Nykyisin ehditään todella harvoin nauttimaan luonnosta esimerkiksi patikoiden tai muuten retkeillen, mutta tämä rakkaus elää esimerkiksi asuinpaikkavalintamme, kesämökin hankinnan ja lomamatkojen muodossa (okei, lentokoneella kruisailu ei nyt ehkä välttis hirveitä rakkauksia osoita, mutta tarkoitan nyt elämyksiä). Rakkaudeksi luontoon voisin yhdistää myös yhteisen innostuksemme puutarhanhoitoon, omien syömisten kasvattamiseen ja ehkä jonain päivänä myös hortoiluun. Meille on myös tärkeää puhdas ruoka – luontorakkautta on mielestäni myös se, että toivoisimme saavamme mahdollisimman paljon syötävää luonnosta. Marjoja, sieniä, riistaa, kalaa…

1080577

M Jotta oltaisiin varmasti tarpeeksi kliseisiä (tiedättehän, omakotitalo, farmari ja kultainen noutaja saksanpaimenkoira) ja naimisissa pankin kanssa, ostimme loppuvuodesta 2016 mökin (anopin kanssa!)! Se on kyllä molempien henkireikä. Rakkauden, hiljaisuuden ja rauhoittumisen sydän.

N Meillä on ikäeroa neljä vuotta, Jere on siis nuorempi. Arjessa ja elämässähän tämä ei näy millään tavalla, mutta pientä huvittuneisuutta herättää ajatus esimerkiksi siitä, että minä kirjoitin ylioppilaaksi samana vuonna kun Jere kävi rippikoulun. Tavatessamme meidän tuleva yhteiselomme myös saattoi olla pienestä kiinni! Jere oli tuolloin 20-vuotias ja minä 24. Hän oli täyttänyt tuon maagisen kakskymppisen ihan juuri muutamaa päivää aiemmin (en tiennyt sitä tuolloin) – JOS hän olisi ollutkin silloin ”vasta” 19, olisin saattanut tuumia, että ”gasp…poikanen!”, ja jatkaa matkaani.

1305907022336

O Ostimme oman kodin kesällä 2014. Omakotitaloasuminen on aivan ehdottomasti meidän juttu – tulisimme hulluiksi, ja tekisimme toisemme hulluiksi, jossain betonikuutiossa. Minun ajokortittomuuden vuoksi jouduimme tekemään kompromissin emmekä voineet ostaa taloa jostain syrjemmästä, isommalla pihalla ja ilman naapureita. Sellainen asumismuoto olisi ollut aivan superpörrrfect, mutta oikein onnellisia olemme tässäkin.

P Hei, olen Pia ja olen ytimiäni myöten rakastunut.

Q Kuu kukkuu! Vuorokausirytmimme eivät ihan natsaa – minä olen yökyöpeli, Jere ymmärtää käyttäytyä normaalin ihmisen tavoin. Aamuheräämisemme poikkeavat myös vahvasti toisistaan. Jere sinkoaa sängystä ylös heti herätyskellon soidessa, minä saatan pahimmillaan vetkuilla ja torkutella parikin tuntia…

received_984500971696897

R Parisuhteemme rakkauden osoitukset eivät (useinkaan, mutta silloin tällöin toki) ole kukkakimppuja, koruja, ravintolaillallisia tai yllätyslahjoja. Ne ovat kolattuja pihateitä, sisään kannettuja polttopuukasseja, niskasuudelmia kesken kokkauksen, varpaiden hipsutuksia ja valmiiksi keitettyjä aamukahveja.

S Yksi vakio kiistan ja ärsytyksen aihe on SUKAT! Kyllä, ne perinteiset paskaiset sukat…

1288572987171

T niin kuin tietoa ja taitoa. Esimerkiksi remonttia tehdessä roolimme jakautuivat aika pitkälti niin, että minä suunnittelin ja Jere toteutti. Tästäpä lähtikin sitten lentävä lause: minä olen suhteemme aivot ja Jere on suhteemme lihas. 😀

U Vaikka maailmankatsomuksemme eroaa joissain aiheissa rajustikin, on yksi vahvasti yhdistävä tekijä: uskonto tai oikeastaan se, että sitä ei ole. Me kummatkin olemme eronneet kirkosta aikuisiällä eikä uskonto näyttele siis elämässämme yhtään minkäänlaista roolia.

12347706_577143925765939_4115367068166308563_n

V Olemme molemmat vuorotyössä ja työvuorot ovatkin joskus hankaloittaneet yhteisen ajan löytämistä ärsytykseen asti. Tällä hetkellä, kun olen opintovapaalla, ei tätä ongelmaa tokikaan ole, mutta ohh se on pahimmillaan ollut kuin kämppiselämää! Toista ei näe, joskus mennyt viikkokin ettei edes olla nukkumassa samaan aikaan, saati sitten vapaapäivien sattuminen molemmille juuri silloin kuin olisi yhteisiä rientoja luvassa ja keskustelu on lähinnä raportin antamista: pellit on auki, jääkaapissa on ruokaa, ruoki koira. Toisaalta eipähän siinä ehdi sitten riidelläkään! 😀

X Exät eivät elämässämme kummittele. Itse asiassa joitakin kesiä sitten kävimme ajelemassa muutaman sadan kilometrin moottoripyörälenkin Jeren ja hänen exänsä kanssa – ja se tuntui ihan normaalilta kavereiden ajanvietolta! Lähtökohtaisesti toki myös molemmilla tavoitteena, että yhtäkään exää ei enää lisää elämän varrella tule… :’D

2559919-nemi_monstergirl

Y Olemme katselleet maailmaa ja miettineet sekä päättäneet yhteisiä suuntaviivoja nyt yhdeksän vuotta.

Z Zembalot…muistan hämärästi! Vielä joitakin vuosia sitten sitä jaksoi juhlia ja järjestää jos vaikka mitä – vappunaamiaisia, halloweenbileitä, pikkujouluja niin edelleen. Vielä nuorempana suunnattiin baariin ketkumaan joka ikinen perjantai, usein myös joka ikinen lauantai. Nykyisin zembalot käsittävät sauna-illan meillä tai jonkun kaverin luona. Okei, nekin saattaa tosin venähtää sinne aamuviiteen, mut baarit…hei kuka enää jaksaa?

1305991214330

Å Jere rrrrakastaa rapuja ja sen innoittamana olemme pitäneet parina kesänä rapujuhlat kavereiden kesken. Jere on myös opettanut minut kuorimaan ravut useita kertoja, mutta joutuu tekemään sen joka kerta uudestaan. Helan går!

Ä Molempien äidit, eli siis “anopit”, ovat aivan loistokamaa. Ei siis mitään perinteisiä miniä-anoppi-riitahärdellitilanteita luvassa tältä suunnalta! Oma äitini on suunnilleen adoptoinut vävytekeleensä ja saattaa esimerkiksi soitella, että ”täällä ois pullaa, sano Jerelle et tulee syömään!”. Minä ja Jeren äiti puolestaan ollaan esimerkiksi parannettu maailma viinin äärellä lukuisia kertoja.

1288789092416

Ö Emme juurikaan pussaa, nyhjää kainaloisina, halaile tai kulje käsikkäin julkisesti. Omissa oloissamme olemme kuitenkin jopa vähän ällöjä. Suukot vaihdetaan aina nukkumaan mennessä tai töihin lähtiessä, kesken arkisten touhujen toinen saa yllärihaleja ja mikään ei ole parempaa kuin kölliä sohvalla vierekkäin leffaa katsellen. Etenkin öisin ollaan sitten superällöjä. Alusta saakka olemme nukkuneet saman peiton alla (joka tosin mukavuussyistä vaihtui reilu vuosi sitten tuplapeittoon, mutta omat peitot eivät siis ole ikinä tulleet kysymykseenkään!) varsin kapeahkossa (120 cm) sängyssä. Nukahdamme sylikkäin ja jos yön aikana toinen on kainalosta pyörähtänyt pois, ottaa herännyt tämän takaisin turvaan tuhisemaan. Bwäääk. ❤

Vuoden 2017 lempparit

Aivoparka on niin höttööntynyt kaikesta suklaasta ja minkään tekemättömyydestä, että yhden ainoata uutta kivaa ajatusta ei ole syntynyt kirjoittamiseen. Siksi, sekä myös ihan yleisen rauhoittumisen tarpeen takia, blogissa on nyt ollut varsin hiljaista. Ettei nyt kuitenkaan aivan vaivuta hämähäkin seitin peittoon ajattelin pöllyytellä menneitä…Kuluneen vuoden lemppareita luvassa siis!

Parisuhteessa

Tammikuussa meillä tulee yhteiseloa täyteen yhdeksän vuotta. Viime tammikuussa kirjoitin postauksen kahdeksan hyvää, kahdeksan kaunistajossa myös Jere pääsi ääneen parisuhteemme tilasta. Lueskelin hetki sitten postauksen läpi, ja hykertelin tyytyväisyyttä. En tämän parempaa, minulle sopivampaa, rakkaampaa ihmistä, ystävää ja taistelutoveria voisi toivoa. Kesäkuussa kirjoittelin myös postauksen siitä, että mitä kirjoitan parisuhteesta.

Vuonna 2017 on sähisty, riidelty, sovittu, rakastettu, unohduttu ja taas löydetty. On rakennettu pesää kesämökille, nautittu hiljaisuudesta. On pidetty leffatreffejä yläkerrassa, vietetty pitkiä aamuja sängyssä, käyty leipomossa ex tempore kahvilla ja järjestetty muuten vaan kahdenkeskinen brunssi viikonloppuna.  On säksätetty sukista nojatuolin käsinojalla, kinasteltu rahasta, livautettu vahingossa suusta ”miksi sinä et ikinä”, puristeltu finnejä selästä. On käyty lomalla yhdessä keväällä upealla Gardajärvellä ja kesällä road tripillä Pohjois-Norjassa.

received_1081352605303968

20885073_902835493196779_652272437_n

Eläintarhassa

Loppukesästä Jere alkoi puhumaan kissanpennusta. Yhdestä kissanpennusta. Olisi sellaisen halunnut – tai no, yritti saada minut haluamaan kissanpennun kyselemällä, että jos sellainen minulle synttärilahjaksi. Oma lehmä ja ammuu ja silleen.

Minä en halunnut kissanpentua. Mielestäni pennut (oli ne sitten koiran tai kissan), kaikessa söpöydessään ja ihanuudessaan, ovat jotensakin rasittavia. Halusin mielummin nuoren aikuisen tai aikuisen kissan, sellaisen, jolla ehkä on jo havaittavissa jonkinlaista aivotoimintaa.

Yhden kissanpennun sijaan meille siis tuli kompromissina kaksi vanhempaa kissaa löytöeläinhoitolasta! 😀 Näistä ihanista suloisista rescuepalleroista kirjoittelin täällä ja täällä. Myös postaukset äiti on vähän väsynyt ja kissa kukkaruukussa ja muita tarinoita kannattaa vilkaista.

img_20171116_123745_078

IMG_20171229_171725_500

Potpottilassa puolestaan vihainen Ahti-kukko lähti pitkien pohdintojen jälkeen paremmille matomaille. Hänen tilalleen haettiin silkkikanapariskunta! OMG en kestä millaisia vanupalleroita ne ovat. Silkkirouva päättikin hetimmiten ruveta vauvakuumeilemaan ja yhteishuoltajuus Hertan kanssa sujui mainiosti. Kesällä kuoriutui kolme silkkikukkoa ja yksi silkkikana. Näistä kuoriutuneista meidän hoiteissa on enää yksi kukkopoika, mahtavasti saatiin kaikkia myytyä/lahjoitettua eteenpäin. Silkit nähtävästi eroavat tavistyypeistä siinäkin mielessä, että pääkukolla ei ole ollut aikomustakaan alkaa höykyttää tätä nuorta poikaa, niin kuin me pelättiin. Siellä elävät sulassa sovussa kaikki. Nuorukainen olkoonsa siis meillä niin kauan kuin oma koti löytyy.

19983823_883465775133751_2930005238122623657_o

19555025_878250382321957_4569911683956943997_n

Töissä/opiskelussa/elämässä

Niin kuin jokainen blogiani seurannut tietää, jäin heinäkuussa opintovapaalle. Tästä aiheesta olen kirjoittanut runsaasti, kuten muunmuassa rahoituksesta, jännittämisestä ja itsensä voittamisesta ja työnurkkauksen sisustamisesta. Matkalle on mahtunut kuoppia ja valtavia ponnistuksia, kuten esimerkiksi ajoittaiset motivaation katoamiset tai kurssit, joiden sisältö on mennyt täysin yli hilseen. Päivääkään en silti kadu ja erittäin iloisena jatkan valitsemaani tietä seuraavatkin kymmenen kuukautta. Saldo syksyltä: suoritettu 44 opintopistettä ja sosiaalityön aineopintojen keskiarvo tähän mennessä 4,4.

img_20171129_120426_649

Päätimme Jeren kanssa lopettaa tupakan polton syksyllä. Joku vasta kyselikin jonkun postauksen kommenteissa, että miten tupakoimattomuus on sujunut. Ei täydellisesti. En siis vielä(kään) voi hehkuttaa olevani täysin savuton. Meistä molemmista on kuoritunut viihdepolttajia eli viinin/oluen kanssa sauhutellaan surutta menemään. En ole tästä jaksanut ottaa stressiä ja toistaiseksi tällainen satunnaistupruttelu on sujunut kivuttomasti – paitsi nyt joulunpyhinä homma karkasi hieman lapasesta ja täällä on uusi ryhtiliike käynnissä. En ole siis lopettanut täysin, mutta vähentänyt aivan hurjasti ja olen ylpeä itsestäni. Tämän lisäksi avasimme rahastot, joihin kuukausittain ohjautuu säästöön ne rahat, jotka aikaisemmin menivät savuna ilmaan.

Noin muutenkin syksy 2017 oli terveyden ja hyvinvoinnin aikaa elämässäni. Vedin esimerkiksi elämäni ensimmäisen detox-kuurin ja Pirtin innoittamana  kirjoittelin postaussarjan vinkeistä kaamoksen vastaiseen taistoon. Pientä notkahdusta olotilassa meinasi näistä valmistautumisista huolimatta tapahtua marraskuussa, mutta loppuvuosi meni kuin menikin yllättävän hyvinvoivissa merkeissä.

22264965_930650570415271_1123005786_n

Tästä on hyvä jatkaa kohti vuotta 2018 🙂 Kuinkas teidän vuosi meni, mitkä olivat vuoden 2017 kohokohdat?

Suloinen joutilaisuus

IMG_20171222_203556_084

IMG_20171225_114759_179

IMG_20171225_165024_744

IMG_20171226_180512_934

Sohvan nurkassa pehmoinen pesä. Läjä tyynyjä, viltti, talja ja minä kippurassa. Koira jalkopäässä, kissat kuka missäkin tuhisemassa unta. Sohvan vieressä koko ajan kasvava kasa geishan käärepapereita.

Jouluaattona ruokaa notkuvat pöydät, hälinää ja naurua, veljentyttö tättähäärä punaisessa joulumekossa nakertamassa lähestulkoon oman päänsä kokoista jouluomenaa. Viiniä lasissa, miljoona pikkiriikkistä frozen-legolinnan osaa, puutumisesta tikkuilevat jalat kun perinteisesti kökin lattialla miehen siskontytön kanssa tihrustamassa rakennusohjeita ja taistelemassa nakkisormin osia paikoilleen.

Joulupäivänä rääppiäiset. Kanoille oma joulu – kippoon kasataan syömättömät laatikot, herneet. Rosollia ja sienisalaattia hamstraan itselleni, äiti pakkaa vävylle pussillisen pullaa kun se niistä niin tykkää. Vatsa naukuu, mutta pakko vielä kahvin kanssa ottaa pala maailman mehevintä taatelikakkua.

Illalla kammattiin naama, vedettiin luomiin kajalit. Laitoin korviksetkin, en edes muista milloin viimeksi. Kaverit tulivat meille – ja menivät. Jäätiin Jeren kanssa viettämään yötä kahden kun kumpaakaan ei vipatuttanut tanssijalka, ei kiinnostanut ruuhka ja ryysis paikallisessa yökerhossa. Kuunneltiin musiikkia ja juotiin vielä lasi, kaksi viiniä ja olutta.

Eilen, tänään, varmasti vielä huomennakin päivän asento on hyvin pitkälti vaaka. Geishapapereiden keko saa seurakseen fazerin käärepapereita, niitä vadelmajugurttitäytteisten. Päivällä lämmitettiin sauna, illalla vedettiin nachovuokaöverit. Nachoo nacho määän, minä laulelin ja tanssahtelin keittiössä juuston sulamista odotellessa.

Jere toi aamukahvin sänkyyn joskus puoliltapäivin. Puhui jostain lumitöistä, otti koiran mukaan ja painui käymään mökillä. Minä venyttelin, vanuttelin. Laitoin pönttikseen tulen, siivoilin hieman keittiötä ja vein pyykkiä koneeseen. Laitoin viestiä, että hieman aktivoiduin, mut tää menee kyllä ohi.

Nostelin ohi kulkiissani pari kuusenkoristetta takaisin oksilleen. Suoristin pöytäliinaa. Istun sohvannurkkapesässäni ja annan katseen vaeltaa siistissä kodissa, kuuntelen puiden poksahtelua pönttiksessä. Silitän lahjakirjan kantta ja mietin, että voiko olla suloisempaa kuin joutua valitsemaan vietänkö päivän lukien vai hömppää katsellen.

Illaksi sovittu Jeren kanssa leffatreffit yläkertaan. Elämä on suloinen, joutilas, hyvä.

Ja yhtäkkiä onkin joulukuu!

Mitä hittoa?

Olen aloittanut x määrän postauksia sillä, että ihmettelen minne karkaa päivät, valuu viikot, kiiruhtaa kuukaudet. Tässäpä siis postaus x + 1.

Vasta minä ilakoin lokakuussa. Vasta minä rämmin marraskuussa. Rämmin toden totta, marraskuu oli vähällä nielaista minut. Onneksi sen tuli katkaisemaan pidennetty viikonloppu, opiskelun, ilon ja elämännälkäinen pidennetty viikonloppu, Jyväskylässä.

20171201_104500

En minä edelleenkään sanottavasti nauti olostani. Ympäristöstä, pimeydestä. Kun valoisa aikakin tuntuu pimeältä. Mutta elämässä ei ole enää niin vahvaa rämpimisen makua. On kiirettä ja päättäväisyyttä. Täytän päiviäni opiskelulla, ahnehdin, haluan saada aikaiseksi paljon, jotta voin pitää pitkän joululoman potematta levottomuutta tai huonoa omaa tuntoa minkään tekemättömyydestä.

Joulukuu. Joululoma. Joulu. Koko joulu on minulta jotenkin hukassa.

20171201_104422

Aloitimme joulukuun hiihtäen ja lumikenkäillen mökille makkaran paistoon ja nuotiokahveille. Oli yllättävän raskasta näin äkkiseltään muutaman kilometrin lumikenkäpyrähdys. Mutta olotila ulkoilun jälkeen oli hyvä…

20171201_112506

hyvä siitäkin syystä, että vietimme aikaa yhdessä pitkästä pitkästä aikaa. Joulun lisäksi viime aikoina myös parisuhde on ollut jollain tapaa hukassa. Hukassa kiireen ja kireyden alla.

Siksipä ostin tänään reippailun jälkeen Alkosta glögipullon testiin ja kaupasta namuja ja sovimme treffit yläkertaan illaksi leffasohvaperunoimaan. Etsitään joulu ja etsitään yhteinen aika.

20171201_145200

Äiti on vähän väsynyt

IMG_20171116_123745_078

Sanottasko viimeisen viikon sisään minuun on hiipinyt väsy. Otteeni vuorokausirytmistä on lähtenyt lipsumaan. Valvomiset venähtää aamuyön tunneille, aikaisemmin nousin yhdeksältä kun nykyisin painan silloin torkkua. En saa unen päästä kiinni ja itselleni epätyypilliseen tapaan heräilen herkkään pitkin yötä ja uudestaan nukahtaminen on vaikeaa.  Jos ei koira rapistele kynsillään laminaattia niin sitten kirjava kissa sekoilee pitkin öitä (niin kuin kissan kuuluu, mutta olin näiden vanhempien kissojen kanssa saanut tuudittautua yönsä nukkuviin kissoihin jo vuosikaudet) eikä siis ainakaan edesauta nukkumista. Aamuheräämiset venyy huonojen yöunien takia, pitkälle vetkuteltu aamu puolestaan vaikeuttaa illalla nukahtamista. Bonuksena vitutus siitä kun taas vötkyilin niin pitkään enkä kerkee saaha mitään aikaan saatanan laiska akka.

Lisäksi opintojen suhteen käännyttiinkin täyskäännös ja nyt minulla onkin jopa kiire. Tosin tämä on ihan kivaa ja mielenkiintoista kiirettä. MUTTA siihen päälle Jerellä on ollut nyt hirvittävän paljon ilta- ja yövuoroja ja vain ykkösvapaita, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vastuu kodista on lähestulkoon yksin minulla. Kanat, kissat, koira vaativat hoitoa, taloa pitää lämmittää ja puuta kantaa, siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, täytyy tässä nyt lenkillekin ehtiä oman hyvinvoinnin ylläpitämisen vuoksi ja edes johonkin sosiaalisin rientoihin (kävin eilen katsomassa tokasikajutun, oli aivan loistava!) ja piipaa piipaa.

Huomasin tänään aamulla lenkillä avautuvani kaverille suu vaahdossa. Nauruksihan se meni. ”Pennut valvottaa yöt eikä äijäkään tee mittään!!!11”

Nauru, lenkkiseura ja lenkkeily ylipäänsä, kakihedelmät (olen siis niin koukussa!), pesulasta vihdoin ja viimein haetut ihanat puhtaat matot, aamupalasmoothie ja yhdessä toteutettu siivouspäivä veivät känkän mennessään. Uskon ja luotan siihen, että saan vielä yöni ja rytmini tasaantumaan, että tämä ei ole mitään marraskuun metkuja, tai jos onkin, niin hyvin lievä ja ohimenevä vaihe.

Sitäpaitsi aamun avaus multakasan lakaisulla, ruukun sirpaleiden keräilyllä ja jukkapalmun uudelleen istutuksella kertoo vaan siitä, että meille pikkuhiljaa kotiudutaan.

IMG_20171115_192803_074

Saavutinko minkä halusin vuonna 2017

Kirjoitin tammikuussa 2017 listan siitä mitä haluan tältä vuodelta. Kirjoitin, että minä en lupaile, toivo eikä haaveksien ajattele josko vaikka, vaan uhmakkaasti haluan. Ajattelin, että nyt vuoden lähestyessä loppuaan olisi hyvä palata tähän listaan. Tsekata, että saavutinko mitä halusin ja jos en, niin tässä on vielä kaksi kuukautta aikaa petrata! Haluamiset kopioin tähän sanasta sanaan boldattuna.

IMG_20171025_110508_056

1. Viettää vähemmän aikaa sohvalla. Laahustaa vähemmän aivot netflix- ja somepuuroisina uraa sohvan ja jääkaapin välille. Kuunnella enemmän Jeren päivän kuulumisia kuin Modernin perheen tai facebookin feedin, olla ärtymättä siitä kun taas se keskeyttää ja täytyy painaa stoppia tai sanoa oota kirjoitan tän lauseen ensin loppuun. Olla enemmän läsnä. Tehdä enemmän yhdessä. Tai edes olla siinä sohvalla yhdessä, kaivautua enemmän kainaloiseksi kuin sulautua yksinään sohvatyynyyn.

Kröhöm, noh. Aika netflix- ja somepuuroinen vuosi on kyllä takana, lukuisia sarjoja on tullut ahmittua ja koettu jopa niitä epätoivon hetkiä kun eihän täällä ole mitään mielenkiintoista! Toisaalta kesämökin olemassa olo vähensi tätä harrastusta huomattavasti ja vuoden lähestyessä loppuaan myös aivoton sohvakoomailu on vähentynyt huomattavasti. Hirvittävän paljoa ei edelleenkään ehditä Jeren kanssa tekemään kivaa yhdessä, mutta yhdessä vietetty aika on tuntunut erityisen laadukkaalta. Mökkeilyä ja Pohjois-Norjaa, ihania pitkiä yhdessä vetkuteltuja aamuja (ovat todella harvinaista herkkua), kahdestaan aloitettu polku tupakoimattomuutta, paljon naurua ja hölmöjä juttuja. Sanoisin, että tämä ensimmäinen kohta on CHECK.

2. Tehdä jotain tälle varsin, hmmm, pehmoiseksi muuttuneelle vartalolleni. No okei. Läskiksi. Valkoiseksi tutisevaksi taikinaksi muuttuneelle vartalolleni. En aio, en halua siis, tehdä mitään sen kummempia ruokavalio- tai liikuntasuunnitelmia. Lähden siitä, että ihan kaikkea ei tarvii syyvä minkä kiinni saapi. (Ja siitä, että punaviinillä kuitenkin on tutkittuja terveysvaikutuksia. En vain muista mitä, mutta kuitenkin. Terveystuote.)

Hah. Hahahahaha. Olen huomattavasti manaatimpi lokakuussa kuin tammikuussa. Ei jatkoon.

20171025_181358

3. Opiskella. Koko opiskelutilanne ja suunnitelmani työn ja opiskelun yhdistämisestä junnaavat nyt pahasti paikoillaan, koska en ole vielä löytänyt tutustumispaikkaa, joka tämän viimeisen perusopintojen kurssin sisältöihin kuuluu. Ennen sitä en saa suoritettua kurssia, enkä näin ollen voi myöskään aloittaa aineopintoja. Kyrsii, mutta ei auta kuin kärsivällisesti odotella vastausta sähköpostiini paikasta x. Jos se ei onnistu, niin en tiedä mikä tulee olemaan kohde y, jota lähestyisin, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse mennä.

No todellakin CHECK! Perusopinnot sain plakkariin muistaakseni maaliskuussa, kesäkuussa ilmottauduin sosiaalityön aineopintoihin ja  heinäkuussa jäin opintovapaalle. Opintovapaalla lorvailen olen akateeminen ja hirveen viisas marraskuuhun 2018 saakka. Lisäksi ilmottauduin tällä viikolla myös sosiologian aineopintoihin ja hei jee, pääsin myös toiselle niistä sostyön opintojen kursseista, jonka luulin missanneeni! (Toivottavasti toisen kurssin suhteen yhtä hyvä säkä!)

4. Matkustella! Viime vuonna kävin neljä kertaa ulkomailla. Tänä vuonna ei varmastikaan sellaisiin lukemiin päästä (etenkään jos opiskelu pääsee etenemään), mutta edes kahdesti haluan karata maasta! Keväällä ja syksyllä.

Byhyy, tämän missasin. Pääsin sentään kesällä sinne Pohjois-Norjaan viikoksi telttailemaan ja ai että se se vasta olikin jotakin. ❤ Loppuvuodellekaan ei ole luvassa reissuja minnekään. Ensi vuoden alkuun varovaisesti haaveillaan kuitenkin edes pidennetystä viikonlopusta Tallinnaan (sponsored by tupakoinnista säästetyt rahat, joita keräämme kimppakippoon) riippuen Jeren töistä. Oisko tää PUOLIKAS CHECK!

20171025_181157

5. Viettää hirveestipaljon aikaa kesämökillä ja luonnossa ylipäänsä. Aina kun mahdollista, vuoden ympäri.

Jeessss, todellakin CHECK!

6. Olla ällöttävän rakastunut ja rakastettu.

Minä en tiedä mitä myrkkysieniä me ollaan syöty tai minkä ydinlaskeuman alle me ollaan jääty onko meidän juomaveteen lorautettu jotain, mutta tänä vuonna me ollaan oltu jotenkin ihan superällöjä. Totta kai on sitä ihan perusarkea ja jonninjoutavia säksätyksiä, mutta se pohjimmainen fiilis on ollut koko vuoden jotenkin kuplivan onnellinen, höpsö, kikatteleva ja paljon kosketteleva. Siis CHECK.

7. Saada pihan kukoistamaan ja rönsyilemään. Nähdä paljon vihreää, paljon kukkivia kukkia. (Olla kärsivällinen ja leppoisa kun kanat haluavat syödä kaiken vihreän ja kukkivan.) Saada parempaa satoa kasvihuoneesta ja ne jo viime keväänä haaveilemani kasvatuslaatikot toimittamaan kasvimaan virkaa. Olla syksyllä ihan true-martta. Tilasin villivihannekset-kirjan alennusmyynneistä ja haluan ettei se jää vaan hyllyyn pölyttymään.

Buahahaha. Tänä vuonna minä todellakin rakastin puutarhaani, mutta en niinkään sen hoitoa. Satoa kylläkin saatiin ihan mukavasti, mutta olisi voitu saada enemmänkin jos olisi saanut aikaiseksi hoitaa esimerkiksi retiisejä ja salaatteja ahkerammin. Toisaalta sää (ja kanat) söi satoa, niihin minä olen syytön. Haaveilemani kasvulaatikot hankittiin ja lisää rönsyilyä pihaan saatiin hankkimalla ihana kaari. Villivihannekset -kirja jäi, valitettavasti, pölyttymään hyllyyn. Syksyn true-martta on kyllä toteutunut niin tehokkaasti, että olen tämän päivää pitänyt pakollista lepoa mobilatin, buranan, lämpövoiteen ja kauratyynyn kera, sillä haravoinnin ja lähestulkoon neljänkymmenen kilon omenasatsin käsittelyn jäljiltä hartiani ja niskani huutavat tuskasta (ja niitä perkeleitä on vielä jäljellä).  Ehkä olen nyt armollinen ja annan tästä itselleni täydet pisteet, vaikka ihan en kaikkea saavuttanut – CHECK!

20171025_183434.jpg

Lopputulemana siis olen saavuttanut haluamistani 5/7 ja yhden puolikkaan. Aika helkkarin hyvin, etten sanoisi! Kohta onkin aika kääntää katsetta tulevaan vuoteen ja tavoitteisiin silloin.

Kuinkas te? Asetitteko tälle vuodelle lupauksia, toiveita, tavoitteita ja saavutitteko ne? Onko jo ajatuksia tulevasta vuodesta?

Metsästä löydän

Löydän kultaisena huojuvat itseni mittaiset heinät, syvän vihreän sammalen, ruskean lehtimaton. Löydän ratkaisun ikuiseen mitä tänään syötäis -kysymykseen. Sammaleen seassa, risujen ja lehtien alla, läjäpäin kirkkaankeltaisia kanttarelleja.

IMG_20171019_150450_987

received_1246225038816723

Löydän toisaalta tummanharmaana roikkuvat pilvet, toisaalta silmiä särkevän sinisenä kaartuvan taivaan. Punaiset painavat pihlajanmarjatertut roikkuvat muuten alastomilta oksilta. Aurinko paljastaa kauneutta ja karua kuolemaa, molempia sulassa sovussa.

received_1246225032150057

Löydän lähes nollaan tippuneen lämpötilan todellisuuden. Punaisen nenän. Lapasia kaipaavat sormenpäät. Juuri hetkeä mökille palaamisen jälkeen katselemme ikkunasta syksyn ensimmäistä sakeaa räntäkuuroa.

Picture_20171019_150302404

Löydän onnesta sekavan saksanpaimenkoiran. Juoksee, hyppii mättäältä toiselle ja sammaloituneiden puunrunkojen yli kuin nuori kloppi. Nenä käy koko ajan, maassa, ilmassa. Ei ole aikaa pysähtyä, maailma on liian jännittävä!

Picture_20171019_150554981

Metsästä löydän sut. Sut sanomassa: En halua lähteä kotiin. Jään tänne. Elän sorsilla, lakoilla ja kanttarelleilla. Muurahaisten munilla.

Metsästä löydän rakkauden. Sinuun, metsään, maailmaan.