Kuinka pihakeinussa opiskellaan – harhakuvitelma osa 1

Kannoin kirjaa mukanani ja pidin sitä vieressäni ehkä kolmisen tuntia. Tunnin verran siitä kirja oli avattuna. Ja ehkä noin puolituntisen verran minä oikeasti jopa luinkin sitä…

Muun ajan minä makoilin silmät kiinni pihakeinussa. Hain olohuoneesta tyynyn pihakeinuun. Otin somen täydeltä kuvia siitä kuinka tässä nyt opiskellaan pihakeinussa.

Lopulta luovutin siinä mitä en oikeastaan aloittanutkaan. Vein kirjan sisälle ja totesin olkoot.

IMG_20180511_113222_476

IMG_20180511_121825_434

Picture_20180511_135419214.jpg

Hippastelen paljain varpain pihanurmikolla. Paljastin sääreni auringolle, ne valkoiset ja karvaiset. Aurinko on jo piirtänyt topin ääriviivat talven jäljiltä olmimaiseen olemukseeni.

Sahaan syreenipuskasta lumen runtelemat oksat, heitän tuhkaa juurelle. Rapsuttelen haravalla vähän tuolta, sieltä, täältä. Hymähdän pihassa viivyttelevälle lumipenkalle, sitkeästi pysyy, kun varjossakin on lämpöasteita kakskytyks.

Mietin miten onnellista on, että minulla on vielä koko tämä kesä edessä täysin vapaana.

(Vaikka jossain vaiheessa kai täytyy muistaa myös se sanan vapaa etuliite.)

Niin niin. Mutta nyt on sitruunaperhosia, tuulikellon kilkatusta, hulluksi tullutta lipstikkaa ja rankkaa pohdintaa siitä, että lakkaisko varpaankynnet.

Kanoja ja kahvia

Istun yhdeltätoista ulkona juomassa aamukahvia ja katselemassa kanoja. Ulkona! Lämpimässä auringonpaisteessa! Päälläni on joka suuntaan lököttävät sydänkuvioiset pyjamahousut ja viininpunainen neuletakinkauhtana. En jaksa edes muistaa neuletakin ikää. Mutta siksi se onkin niin ihana, juuri oikeanlaiseksi pehmentynyt, kulahtanut ja lörpsähtänyt. Ja tässä minä tarkenen mainiosti juomassa aamukahviani ja katselemassa kanoja.

Picture_20180510_105955551

Picture_20180510_112340239

Kanankatselupenkki on yksi lempparipaikoistani pihassamme. Etenkin sitten kun ylös katoksi kaartuvat koivu ja pihlaja saavat kesäasun ylleen ja syksyllä, kun pään yllä roikkuu muhkeat pihlajanmarjatertut ja jaloissa rahisee värikkäät elämänsä antaneet lehdet. Mutta kyllä keväälläkin. Heti kun se sulaa ja kuivuu talven alta parkkeeraa peffa penkkiin ja katse kiinnittyy tosi-teeveeseen.

Picture_20180510_105920425

Picture_20180510_112312901

Kanoilla on jo täysi tohina päällä, minulla ei. Haen toisen mukillisen kahvia, ensimmäisestä mukillisesta puolet ehtii jäähtyä haaveillessa. Minulla on käsissäni neljä päivää vapaata. Neljä aamua ilman herätyskelloa, neljä mahdollisuutta istuskella aamukahvilla niin kauan, että se muuttuu päiväkahviksi. Näinä päivinä ehkä tartun haravaan, ehkä koulukirjoihin. Ehkä teen kaikkea ja ehkä en yhtään mitään.

Ready…steady…MULTAMANIA!

Sunnuntai-iltapäivänä eräs nimeltä mainitsematon Veera-kananen luikahti tarhan oven alta ja kaahotti menemään kurottelevat käteni livakasti väistäen pensaikkojen alle. Siellä viuhtoi ja kaivoi broiskunkoivillaan herkullisilla matoapajilla kosteat lehdet pöllyten. Tarhan sisäpuolelle jääneet kanssasisaret protestoivat asiaa niin pöyristyneinä ja äänekkäinä, että enhän minä niitä raaskinut jättää paitsi tästä riemusta…vaikka tiedän, että ulkonaliikkumiskielto kanoille on näin kevään korvalla voimassa.

Picture_20180508_185912079

Jäin siinä ihanan lämpimässä ja aurinkoisessa säässä seurailemaan kanojen touhotuksia ja siitä se alkoi. Pään sisäisen kutina. Pälyilevä katse. Vähän raapasen lehtiä sivuun tuosta raparperin päältä. OAAAAAAHHHHH MULTAMANIA IS IN DA HOUSE!!!

Picture_20180508_185851244

Sain silloin illalla vielä toppuuteltua itseni, mutta maanantaina töistä tultua en malttanut edes vaatteita vaihtaa ku läks. Kuopsuttelin kukkapenkit syksyllä kasaamieni lehtien alta esiin ja riemuitsen pienistä piipoista ja hentoisista vihreistä. Raahasin yks kaks kolme monta multasäkkiä varastosta ja levittelin penkkeihin niistä lisää kasvuvoimaa. Kasvavaa, rakkaani, kukoistakaa!

Picture_20180508_185634877

Purin talven aikana ruostuneen ja hajonneen nuotiosysteemihässäkän osiin (en edelleenkään tiedä miksi sitä tulisi kutsua, mutta siis kolmijalassa roikkuu ketjuilla iso ööö vati, jossa voi pitää tulta) ja väkersin pihlajan oksaan ketjun roikkumaan ja ketjujen päihin lyhdyt ja pienen metallisankon. Sankoon voisi laittaa ehkä murattia tai jotain muuta vihreää rönsyä. Vatiin ajattelin istuttaa mehikasveja, maksaruohoa, jotain sellaista, mitä niitä nyt on. Kolmijalkaan virittelin myös pienen metallisen sankon roikkumaan ja istutin lobeliaa.

Picture_20180508_185731994

Talvi oli tehnyt tuhojaan myös kasvihuoneessa. Lumien pudotteluista huolimatta viisi kattolasia oli sanonut riks raks poks. Kerkeshän tuo meillä kaksi kesää ollakkin, hemmetti, mutta onneksi vissiin ihan korjattavissa oleva juttu.

Picture_20180508_185829641

Ilmoitin Jerelle, että tänään minä haluan seota siemenistä. Työpäiväni venähti ja pääsimme vasta melko myöhään kauppaan saakka. En siis ehtinyt sekoamaan sydämeni kyllyydestä, pläräämään ja valikoimaan, haahuilemaan ja haaveilemaan. Ai miksikö? No siksi, että myös Jerellä alkoi korvien välinen kutina, pälyilevä katse. Se kun tuo motskarikausi kulkee käsi kädessä multamanian aikakauden kanssa…

Picture_20180508_190147776

Valkkasin kuitenkin pikaisesti koriin lobeliaa, krassia, kiinan asteria, kesämalvikkia ja cosmoskukkaa. Niitä tänään viskelin ja kuopsuttelin ja kaivelin ruukkuihin ja jemmailin kukkapenkkeihin ihan oravana. Josko tässä joku päivä ehtisi orvokkeja katsastamaan ja ehkäpä varastosta löytyneet auringonkukan siemenetkin voisi johonkin nurkkaan.

Picture_20180508_185704746

Purrrr hurrr kurrr. Kevät. Lunta on kyllä yhä edelleenkin meidän pihassa. Mutta kun niitä ei suostu katsomaan (ja rajaa kuvatkin niin kuin parhaiten taitaa, haha!) nii on meilläkin täällä ihan kevät hei! Jos ei muualla, niin ainakin kynsien alla.

Kaaoksenhallintapäivää

Arkipäivät täyttyvät aamusta iltaan niin, ettei enää jää aikaa saati energiaa kodinhoidolle. Se mitä jaksaa ja ehtii tehdä on hyvin pintapuolista ylläpitoa – heilauttaa imuria nurkissa niin ettei pölypallot pääse pureskelemaan nilkkoja ja keittiössä lähinnä minimoi pahimmat terveysriskit.

Siellä täällä vyöryvät kirjapinot, maljakkoonsa kuolleet neilikat, koirankarvalla kuorruttunut sohva, tyhjät pesuainepurtilot kylppärin hyllyllä ja talvitakkeja sun muuta nyt jo tarpeetonta vaatetta pursuava naulakko eivät ole olleet aivan prioriteettilistan kärjessä viime aikoina.

DSC_0067

Nyt kun minulla on todellakin vapaa viikonloppu niin päätin pitää kaaoksenhallintapäivää. Tarttua siis niihin asioihin, joita ei ehdi viikolla hoitaa, mutta jotka hoitamista vaativat. Osa siksi, että koti näyttäisi kahden aikuisen, joilla on elämänhallinta kunnossa, asuttamalta ja osa siksi, että hermo ei vaan enää kestä.

Kirjat ovat asettuneet nätisti hyllyyn, joka kerta oven avatessa nilkoille vyöryvät muovirasiat keittiön kaapissa ovat ojennuksessa, viikkotolkulla eteisessä lojunut postista haettu pahvilaatikko on purettu ja sen sisältämät kattilat pesty käyttöönottoa varten, ruskeaksi muuttuneet lehdet viherkasveista poistettu, kylpyhuone tuoksuu puhtaan raikkaalta ja likapyykin pino on madaltunut.

Viivaan listalta (kyllä, listalta!) hykerrellen yli jo tehtyjä ja mietin mihin tarttuisin seuraavaksi. Puhtaan pyykin pinon madalluttaminen kaappiin makkarin nurkasta jää varmasti keikkumaan listan viimeiseksi, samoin pölyjen pyyhkiminen on niitä yyyy onks pakko -juttuja. Fiilis on kuitenkin sellainen, että nekin tulee varmasti tänään hoidettua.

DSC_0065 (2)

Tämä tavaroiden siirtely konkreettisesti kodissa liikuttelee myös palikoita pään sisällä. Selkeyttää ja rentouttaa. En varsinaisesti ole mikään siivousfriikki, mutta pidän siitä, että asiat ovat järjestyksessä. Huomaan, että kodin ollessa kaaoksessa, unohtunut tai jollain tapaa keskeneräinen, myös minä voin huonosti. Selkeys ja siisteys ympäristössä siistii myös pään sisältä turhaa painolastia ja kuormitusta, vähentää stressiä, kiireen ja tekemättömyyden tuntua.

Diffuuserissa pöhisee pitkästä aikaa appelsiinit ilmoille ja seuraavaksi ajattelin sukeltaa naulakon uumeniin. Illaksi olen ostanut itselleni pullollisen punaviiniä. Voin siis myöhemmin tänään kaikessa rauhassa ja itsekseni vajota koirankarvoista imuroidulle sohvalle ja taputtaa itseäni olalle, hyvä tyttö.

Kotityökeskustelun jatkumo [osa 2] eräässä perheessä

Taustatietoja: Perheen koira viettää silloin tällöin päivät tarhassaan, mutta pääsee viimeistään illaksi ja yöksi sisälle. Perheen pyykkihuolto tapahtuu yläkerrassa. Samoin miehen man cave, ja sen myötä yhteiset leffaillat tapahtuvat yläkerrassa. Nainen myös vihaa ei erityisesti välitä pyykkäämisestä.

IMG_20180313_162030_482

Nainen: ”Äääää-ä…koira pitäs hakea sisään ja ruokkia ja ne hiton pyykitki on vielä koneessa ja pitäs laittaa kuivuu. Kumman teet? Saat valita.”

Mies: ”Jos mie sen koiran jossain vaiheessa.”

Menee hetki.

Nainen: ”No oikeastaan se koira pitäs hoitaa melkein niinku heti ku kelloki jo paljon ja…”

Mies: ”Joo hoidan sen kohta.”

Menee hetki.

Mies: ”Voisin mennä kattoo oisko Netflixissä jotain leffaa meille illaks.”

Naisen aivot raksuttavat.

Nainen: ”Noooo siis sittenhän sie oikeestaan voisit laittaa samalla ne pyykit. Joohan?”

Mies: ”…”

Menee hetki.

Nainen: ”Laita sie ne pyykit.”

IMG_20180310_002120_713

Näin, ystäväiseni, tyypillinen esimerkki siitä kuinka kotityöt jaetaan keskustellen ja yhdessä sopien. Valinnanvapauksia antaen ja toisen valintoja kunnioittaen, nalkuttamatta ja käskyttämättä sekä molempia miellyttäen. Rakkautta, rakkautta vaan…

Edelliset:

Kotityökeskustelun jatkumo eräässä perheessä

Miesten ja naisten työt

 

 

Ajatuksissa kutkuttelee puutarha

29389275_1023046894508971_2864985439767363584_n

Yhteistyössä  Klingel: Puutarhan ja parvekkeen hyötykasvit ja trendit

Niin, nimenomaan ajatuksissa. Pihalle kun katsoo, niin lunta on vielä metritolkulla. Ajattelen, että kai ne heinäkuuksi sulaa. Jotkut toiveikkaammat veikkaavat juhannusta. Nostan katseeni hohtavista hangista ylös kirkkaansiniselle taivaalle ja aurinkoon. Kuulen lintujen sirpityksen, heleän laulun, loppumattoman elämänjanoisen lörpöttelyn.

Kanat tulevat ulos kopistaan tarhaan heti kun avaa oven. Suorastaan ryntäävät. Sinne tarhan nurkassa olevaan ainoon sulaan kohtaan kuopsuttamaan hiekkaa, pöllyyttelemään sitä ympäriinsä. Viskaan kourallisen kauranjyviä maahan ja saan paikalle lehahtavan, kaakattavan rouvaparven. Kauranjyvät tuntuvat hyvältä kämmenellä.

Lumesta huolimatta multamaanikko ja keväthepuloija minussa alkaa herätä samaa tahtia kuin kellarista hakemani pelargoniat kurkottelevat uusia vihreitä alkujaan keittiön ikkunalla kohti aurinkoa. En ole vielä ehtinyt hulluuntumaan kaupan siemenhyllyille. Pelkkä ajatus siitä saa katseeni lasittumaan – kohta on siis aika, tiedän sen, ei luontoaan voi paeta.

Maistan ja haistan jo mielessäni oreganon, timjamin, sitruunamelissan, basilikan, lipstikan…niitä kasvatimme viime vuonna, kuivasimme, käytämme ruuanlaitossa viime kesän tuoksuja ja makuja yhä vieläkin. Niitä ainakin haluan lisää, vielä lisää! Muistan punaposkiset tomaatit ja vihreät paprikat, salaatinlehdet ja pikkuruiset makeat retiisit.

Muistan myös, että viime vuonna rakastin puutarhaa enemmän kuin varsinaisesti sen hoitoa, mutta ehkä tänä vuonna on toisin! Totta kai tänä vuonna kaikki on toisin! Nyt kevätpäissäni unohdan tyystin kesäkurpitsapettymykset, hukkuneet krassit ja naamalleen nytkähtäneet auringonkukat. Nyt kevätpäissäni muistan vaan kaiken sen hyvän ja haluan sen, ja sen lisäksi kaikkea uutta!

29432752_1023046911175636_9027927458401222656_n

Mietin pieniä perunoita ja voita, pohdin kasvaisiko porkkana laatikossa. Mietin terveyspäistä itseäni surauttelemassa vihersmoothieta itse kasvatetusta lehtikaalista. Mietin hernepenkkejä ja hymähdän muistaessani, kuinka viime kesänä ensimmäisen kylvön söi kanat ja ensimmäisen sadon söi koira.

Mietin ötököitä. Ensimmäistä kertaa ikinä mietin ötököitä. Ajatuksissa välähtää hyönteishotelli, mutta yhtä nopeasti siirrän ajatuksen syrjään. En minä niitä nyt niin paljoa halua miettiä. Mutta jos istuttaisi unikoita, samettikukkaa, kehäkukkaa, ainakin. Hyötyisi ötökät, kasvit ja minä.

Suljen silmäni valtavilta luminietoksilta (sekä pesua kipeästi kaipaavilta ikkunoilta) ja annan kevään virrata minuun.

Virtahepo olohuoneessa (ja mehikasvi virtahevossa)

Olen silleensä laiskahko sisustaja, että en jaksa veivata huonekaluja tai pienroinaakaan ympäriinsä jatkuvasti. Verhojakaan en vaihda kuin silloin, kun kyllästyn edelliseen ja haluan uudet. Tällä hetkellä keittiön verhot ovat olleet samat neljä vuotta ja olohuoneessakin ainakin pari vuotta. Sisustukseeni ei myöskään varsinaisesti kuulu suunnitelmallisuutta. Yleensä homma etenee niin, että näen jotain kivaa, roiskaisen sen mukaan ja toivon, että se sopii yhteen muiden roiskaistujen kanssa.

Joskus kuitenkin havahdun. Niin kuin esimerkiksi nyt katsastelin pitkästä aikaa kotiamme sisustussilmällä ja tulin siihen tulokseen, että eeeehkä kynttilöistä ja lyhdyistä raaskisi luopua jo näin maaliskuussa! 😀

28536645_1013719108775083_721557478_n

Leikkokukat on olennainen osa meidän kotia – niitä meillä on lähestulkoon aina, paitsi kesäaikaan ei niinkään (ainakaan ostokukkia). Sainkin #muovitonmaaliskuu -postaukseeni kommenteissa muistutusta siitä, että ne voisi hakea ihan kukkakaupasta ja tällöin säästyisi niiltäkin pakkausmuoveilta. Haemme jo leivät pääasiassa paikallisesta leipomosta, ja tuemme näin maailmanparannuksen nimissä myös paikallista yrittäjää, joten ehdottomasti laitoin idean korvan taakse ja seuraavaksi ryhtiliikkeeksi sen, että myös kukkien osalta siirryn paikallisen yrittäjän asiakkaaksi.

Tänä keväänä huomaan hurahtavani mehikasveihin. Niitä haluaisin monen monta, pieniä ja suuria, asetelmaksi. Ehkä myös pikkuruisia kaktuksia? Yhden ison ihanan ostin jo aikoja sitten – ja unohdin sen sitten autoon. Voin sanoa, että oli aika rapsakassa kunnossa se! Tänään sitten toinen kerta toden sanoi, ja voi että se on ihana!

28722204_1013730125440648_1823051369_n

DSC_0052

Huomaan nyt muutenkin katselevani ja miettiväni viherkasveja jotenkin ihan eri tavalla kuin aiemmin. Aina niitäkin on meillä ollut, mutta nyt ne huhuilevat minua jotenkin erityisen paljon. Haluaisin ehkä jotain isoa, kuten esimerkiksi peikonlehteä, viheriöimään olohuoneen nurkkaan. Toisaalta olen pyöritellyt mielessäni jonkinlaisia amppelihässäköitä, eri kokoisia ja eri korkeuksille roikkumaan. Hmm, no, saa nähdä mihin päädyn vai päädynkö kiireisenä keväänä lopulta mihinkään, mutta kovin vihreitä ajatuksia ainakin on!

Mutta se on ainakin varmaa, että kynttilöiden ja lyhdyn jättämä aukko työpöytäni nurkalla suorastaan huutaa paikalle pikkiriikkisiä narsisseja!

19046922_1013720398774954_427354302_n

Vihreitä ajatuksia noin muutenkin tuo puutarhahullulle ja multamaanikolle kevät tullessaan. Eilen hain kellarista talvehtineet pelargoniat keittiön ikkunalle ja kävin varastosta kaivamassa ruukkuja valmiiksi. Minulle kuitenkin kerrottiin, että alakuulla ei kannattaisi kasvien kanssa puuhastella, tuppaavat kuulema kuolemaan! Jaaa…uskoakko näitä vanhoja uskomuksia tai ei, niin päätinpä olla hupsu, ja jäädä odottamaan vielä tämän kuun loppuun nousevaa kuuta ja täysikuuta ennen kuin tartun toimeen. Hupsuudesta ei kuitenkaan ole mitään haittaa – vaikka muovisankoissa röhnöttävät rehut särkevätkin silmiä! 😀

28829200_1013721402108187_1600616544_n