Turhat tavarat kiertoon -haaste

Törmäsin jo jonkin aikaa sitten täällä blogimaailmassa haasteeseen, jonka ideana on laittaa omista nurkista itselle turha tavara kiertoon. En tiedä onko idea tähän alunperin lähtenyt konmarituksesta ja minimalismivillityksestä, mutta olipa lähtökohta mikä tahansa, yksi asia lienee varma – ihan jokaisella meistä pyörii varmasti kaapeissa, varastoissa ja pitkin kotia kaikkea sellaista, mitä ei ihan oikeasti tarvitse. Oli ne sitten koriste-esineitä, astioita joita ei koskaan käytä, tätä-voi-vielä-tarvita-sälää, kirjoja joita ei koskaan tule lukemaan uudestaan, levyjä joita ei kuuntele, kaapin perälle unohtunut jäätelökone tai tiedättehän, niitä hemmetin tavoitefarkkuja.

Paras ratkaisu tavaramäärän hallintaan, ja siinä sivussa maailman pelastamiseen, olisi tietenkin se, ettei sitä tavaraa ainakaan haalisi lisää. Mutta sitä on sinällään turha itkeä siinä kohtaa kun sitä turhaa tavaraa on nurkkiin ehtinyt kertyä (joskin korjausliikkeen senkin suhteen toki voi tehdä!). Itse en todellakaan ole mikä minimalisti, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että järjestyksessä oleva koti tuo järjestystä myös mieleen.  Itse ainakin voin paremmin, kun ympärillä on siistiä ja tavarat järjestyksessä. Turhuuksien karsiminen myös helpottaa ja nopeuttaa siivoamista ja järjestyksen ylläpitämistä. Säännöllisesti käyn kaappeja ja varastoja läpi muutenkin pitkin vuotta, mutta siitä huolimatta aion myös tarttua haasteeseen – aina kuitenkin löytyy uutta tarpeetonta, vaikka kuinka muka olisi itselleen tiukka!

Picture_20180917_180357393

Tämän haasteen ”säännöt” ovat varsin hurjat. Ideana on, että kuukauden aikana joka päivä laitettaisiin tavaraa kotoa pois päivämäärän osoittaman verran. Eli siis ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena kaksi, kolmantena kolme, neljäntenä päivänä neljä tavaraa ja niin edelleen….jolloin kolmenkymmenen päivän jälkeen kotoa olisi saatu pois kaikkiaan 465 itselle turhaa ties-mitä! Tavaraa ei suinkaan ole tarkoitus heittää kaatopaikalle ryönävuorta kasvattamaan, ellei se ole jo siinä pisteessä jolloin toki näin, mutta tässäkin sitten kierrätysasiat huomioiden. Niin kuin esimerkiksi ne laatikon pohjalle pyörimään jääneet kuivahtaneet mustekynät tai se pusero, joka pitäisi korjata (usko jo, jos et ole viiteen vuoteen sitä korjannut niin asia tuskin tulee muuttumaan). Parasta  tavaran kiertoon laittamisessa olisi tehdä itselle roskasta toiselle aarre myyden tai lahjoittaen.

Jokainen tietenkin itse määrittelee itselleen sen mikä on turhaa ja mikä ei. Minä en esimerkiksi todellakaan suostu luopumaan kaikista kirjoistani, kun taas joku muu aloittaisi tilan tekemisen ehkä niistä. Vastaavasti minä laittaisin surutta cd-levyt kiertoon ja sen arkiastiasarjan, ottaen paremman astiaston ihan arkikäyttöön. Niin tai näin, en kuitenkaan jaksa uskoa, että kukaan eläisi niin harmonisessa tilassa, että jokaisella tavaralla, vaatteella ja laatikon pohjalla pyörivällä sälällä olisi jokin suurempi tarkoitus ja tarina. Tilasyöppöjä löytynee jokaisesta kodista.

Koska minä en ole mikään superhamsteri ja tosiaan säännöllisesti kaappejani kollaan, niin voin jo suoralta kädeltä sanoa, että kuukaudessa en mitenkään tuollaiseen määrään yltäisi. En ehkä kahdessa tai edes kuudessa. Tai no, lahjoittamalla toki pääsisi varmasti jo isosta läjästä suitsait sukkelaan eroon, mutta ihan mukavaa kuitenkin olisi myös joitakin roposia saada kerrytettyä tässä samalla – ja täällä pöndellä tavara ei niin livakkaan kirpparillakaan kuitenkaan liiku, että satoja tavaroita saisi kuukaudessa vaihtamaan omistajaa.

Niinpä höllennän sääntöjä itselleni hieman. Annan itselleni aikaa kaappien läpi käymiseen ja omistajavaihdoksiin vuoden loppuun. Huikentelevaisesti aion pyrkiä kyllä tuohon hurjaan 465 lukemaan (ahhh, tässä taas yksi LISTA tehtäväksi, mmmh!), mutta realistisesti ajatellen olen umpionnellinen siitäkin, jos tavaran poissiirtymätahti olisi vaikkapa kolmekymmentä kuukaudessa. Pääasia siis, että turhakkeet saavat kyytiä ja kotiin tulee lisää tilaa! Tällä viikolla urakka onkin alkanut jo kivasti – minun turhuuksistani muille on tullut iloa kahdesta kahvipannusta ja neljästä avaamattomasta hiusväristä! 🙂

Lähdetkö mukaan haasteeseen? Tartutko tuohon hurjaakin hurjempaan, vai höllennätkö sinäkin hieman?

Koti sellaisena kuin se on juuri nyt

Tänä kesänä luin Hallamaan ja Smagardin hauskat postaukset siitä millaiselta koti näyttää juuri nyt. Ilman stailaamista, kuvien rajaamista, siistimistä ja siloittelua. Itse pidän siitä, että kodeissa näkyy elämä, viimeiseen silaukseen asti puunatut ja asetellut sisutuskuvat ovat aika puuduttavaa katsottavaa – kuka meistä hei ihan oikeasti asuu ja elää kiiltokuvamaailmassa? Kuitenkin, myönnän, että itsekin ennen kotikuvien ottamista ja julkaisemista teen pieniä peliliikkeitä – siirrän vessapaperirullan pois olohuoneen pöydältä, rintsikat makuuhuoneen lattialta, tiskit keittiön tasoilta ja ryhdistän sohvatyynyt.

Niinpä sitten päätin, että no hemmetti. Minäkin haluan lähteä haasteeseen mukaan! Hieman tämä kyllä nieleskelyä aiheuttaa, mutta menkööt. Tässä siis tämän hetkinen todellisuus minun kodistani, tai lähinnä keittiöstä, olohuoneesta ja makuuhuoneesta. Yläkerrasta rajaan man caven kuvailun ulkopuolelle, sillä se on Jeren aluetta ja yksityisyys hänelle suotakoon. Vessassa ja kylppärissä puolestaan ei ole mitään kiinnostavaa nähtävää (en usko, että ihmisiä ihan oikeasti kiinnostaa puolillaan oleva hammastahnatuubi altaan reunalla tai sikinsokin rojottavat shampooputelit kylppärin hyllyllä).

Aloitetaan keittiöstä

Tasoilla lojuu kissanruokalaatikoita, niin tyhjiä kuin vasta avattuja. Keittiönpöydällä on pahvilootassa ihana ulkovalosarja…jonka ostin siis jo muutama viikko sitten. Mökkiviikonlopun jäljiltä pikantin lisän keittiön sisustukseen tuo purkamaton reppu, jääkaapin viereen lojumaan jäänyt tyhjä kylmälaukku sekä varsin luova keittiönpöydän koriste: käsilaukku. Pöydän päässä kököttävä susiruma keittiönjakkara puolestaan kuuluu oikeasti varastoon, mutta sitä on tarvittu marjojen mehustamisessa – siitäkin taitaa olla aikaa jo ainakin parisen viikkoa?

Kissat tuovat oman lisänsä keittiön sisustukseen ja hygienian tasoon nukkuen, istuen, peseytyen ja pomppien milloin milläkin tasolla. Lisäksi kissat syövät (ja sotkevat!) keittiön tasolla, sillä lattialla ruuat menisivät saksalaisen suuhun. Keittiön nurkassa oleva kissanhiekkalaatikko on myös todella ihana sisustuselementti ihan kaikille aisteille.

DSC_0025

DSC_0026

DSC_0027

DSC_0028

Jatketaan olohuoneeseen

Ensimmäisenä keittiöstä olohuoneeseen astuttaessa edessä on rojua ja roinaa täynnä oleva kirjoituspöytä. Tällä hetkellä pöytä on itse asiassa melko siisti! Ehkäpä sipsipussi sekä olohuoneen sohvapöydän alla kököttävä tyhjä limpparipullo kertovat karua kieltään siitä, että viime aikoina elämä on ollut enemmän Netflix ja vähemmän opiskelu.

Viherkasveihin kannattaa kiinnittää myös huomiota – jos ne eivät kaipaa vettä, niin sitten saksia. Kuka nyt jaksaa jatkuvasti olla leikkaamassa kuolleita lehtiä tai edes vaikuttamassa kovin aktiivisesti siihen, että niitä ei pääsisi syntymään…Myöskään esimerkiksi verhojen tai piensisustusesineiden ei nyt tartte olla niin justiinsa.

Sohvatyynyt ja viltti seilaavat sujuvasti sohvalta toiselle tai nojatuoliin – myös lattia on ihan okei säilytyspaikka. Ruskean sohvan edustalla puolestaan on kaksi pahvilaatikollista kirppariroinaa, joita olen myymässä Facebookissa ja jossain vaiheessa myös lähettämässä vähänkäytetty -sivustolle. Samoin ruskealla sohvalla rojottava vaatekasa on kirpparille menossa. Petivaatteet ovat yövieraan jäljiltä yli viikon takaa.

Kukkasohva puolestaan edustaa minulle opiskelupaikkaa, rentoutumisen tyyssijaa, ruokapöytää, aamukahvihetkeä, somenurkkaa ja ties mitä kaikkea muuta. Sohvalla istuessa avautuu mieltä hivelevä näky rumaan puusäkkiin ja syttyihin – joita tällä kertaa edustaa tyhjä kissanruokaloota sekä tyhjä kissanhiekkapussi. Olohuoneesta myös avautuu kiva näkymä makuuhuoneeseen ja aina sijaamattomaan petiin.

Ai niin ja huomatkaas, joku ei ole vieläkään saanut aikaiseksi viedä mattoja pesulaan, joten alakerran jokainen huone huutaa kolkkouttaan. Toisaalta eipä sekään nyt niin justiinsa! Varpaiden lämmittimenä toimii ihan mainiosti luomukarvamatot, jotka valtaavat joka paikan vaikka imuroisin joka hiton päivä.

DSC_0020

DSC_0020 (2)

DSC_0021

DSC_0024

DSC_0021 (2)

Lopuksi vielä katsaus makuuhuoneeseen

Kuten sanottua, sänkyä ei pedata koskaan. Yöpöydällä ja yöpöydän ympäristössä (kuten lattialla) puolestaan lojuu keskeneräisiä kirjoja, karkkipapereita, vessapaperirullia, kissojen leluja ja läjäpäin puhelimen latureita.

Sängyn päädyssä oleva sähköpatteri on ilo silmälle. Emme tokikaan käytä sitä siinä, mutta pitempään poissa ollessamme siirrämme sen olohuoneen ja makuuhuoneen välimaastoon tuomaan lämpöä, kun kummassakaan huoneessa ei kiinteitä pattereita ole – ja mitään muuta säilytyspaikkaahan tuolle ei tietenkään ole, vaikka sitä tarvitsee ehkä pari kertaa vuodessa.

Kissankiipeilyteline sekä pönttiksen pellit ovat oivallisia paikkoja vaatteiden sekä kylpypyyhkeiden säilytykseen. Ja HEI IHANAA! Myös makuuhuoneen nurkassa aistejamme ilahduttaa kissojen haisuloota.

DSC_0022

DSC_0023

DSC_0019 (2)

Phuuuuh! Ehkäpä tämä postaus inspiroisi hieman siivoamaan tai edes viemään tavaroita paikoilleen! Ja hei, kuka muu uskaltaa vastata haasteeseen?

PS. Bongasitko kuvista kaikki kissat? 😀

Kukkiva syyskuu

Minä en ole sillä tavalla puutarhaihminen, että osaisin suunnitella penkit ja perennat viimeisen päälle, synkronoida värit ja no, välttämättä edes miettiä auringon ja varjoisan tilan saati maaperän ominaisuuksia kullekin rehulle sopivaksi. Filosofiani puutarhan suhteen noudattaa lähinnä kaavaa:

  1. Oi miten kaunis kukka/pensas/puu/mikälie! HALUAN!
  2. Pikainen puutarhan skannaus.
  3. Tyhjän tilan bongaaminen.
  4. Kaivan kuopan ja istutan.
  5. Toivon parasta.

Picture_20180904_133827252

Jotain olen osannut kuitenkin tehdä oikein, sillä pihamme kukkii aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn, jopa lokakuuhun asti. Ei nyt välttämättä kovin tasapainoisesti ja harmonisesti, mutta kukkiipa kuitenkin. Kevään aloittaa krookukset, narsissit ja sinivuokot, alkukesästä kukkakuoroon yhtyy muun muassa kesäpikkusydän, jalopähkämö ja akileija ja pitkin kesää kukkaan puhkeaa esimerkiksi pionit, jaloangervot ja päivänliljat, noin niin kuin muutamia mainitakseni. Syksylläkään puutarhan kukinta ei lakkaa, kun monet jatkavat kukintaansa (kuten pelargonia) ja lisäksi vuoroon astuu esimerkiksi loistosalvia ja joku-muu-perenna-jonka-nimeä-en-nyt-muista. Perennoiden lisäksi monet kesäkukista kukkivat vielä syyskuussa, kuten esimerkiksi ikisuosikkini ruukkuneilikka ja tämän kesän ”uutuus” samettiruusu. Lisäksi tänä vuonna syyskuuhun tuo väriä keväällä kylvämäni auringonkukat sekä kiinanasterit.

IMG_20180904_133552_356

Toki syksy kuitenkin näkyy pihassa monin tavoin, vaikka kukinnoista saakin vielä nauttia. Muutamia ruukkuja pitäisi jo tyhjentää ja laittaa varastoon odottamaan ensi kevättä. Keltaisuus hiipii esimerkiksi saniaisiin ja monet perennat ovat lakanneet kukkimasta jo aikaa sitten ja jotenkin muutenkin väsähtäneet. Kasvulaatikot pitäisi myös tyhjentää tulevan talven tieltä. Haravointihommille ja penkkien suojaamiselle ei vielä tässä vaiheessa tarvitse suoda ajatustakaan, mutta syksy on hyvin pitkälti nuupahtamista ja luopumista, horrokseen valmistautumista.

Picture_20180904_133911300

Mutta onneksi ei tosiaan ainoastaan sitä. Loppukesän kukat kukkikoot ja osan, kuten esimerkiksi auringonkukat, olen ajatellut kerätä ilahduttamaan myös maljakkoon sisälle. Kasvulaatikoiden anti on jo annettu, mutta kasvihuoneesta saadaan vielä nauttia tomaateista, kurkuista, paprikoista ja chilipaprikoista. Jonkun olisi korkea aika myös kerätä yrtit sisälle kuivumaan. Puutarhavuosi ei ole vielä läheskään taputeltu!

 

Herkkua on siinä monenlaista

Alkukesäiset multamaniat, siemenhepulit ja hullunkiiltoiset silmät ovat tuottaneet tai alkavat pikkuhiljaa tuottaa satoa. Jossain vaiheessa, kun helteet ovat jatkuneet ja jatkuneet, Jere mietti, että näinköhän on liian kuuma minkään kasvaa – mutta yötäpäivää auki olleet kasvihuoneen kattoikkunat ja ovet sekä selkä vääränä kannettu vesi, niin kasvihuoneeseen kuin pihalla oleviin kasvatuslaatikoihin, ovat pitäneet ainakin toistaiseksi sadon hengissä. Vastaavasti kukkapenkit alkavat olla melko näännyksissä ja pihanurmikko on palanut keltaisille laikuille.

Picture_20180725_162605458

Picture_20180725_162541390

Näistä ollaan jo päästy nauttimaan

Kukkapenkissä hulluna rönsyävästä metsämansikasta ja kasvihuoneen ulkoseinustalla kasvavista herneistä. Herneitä ei kumpikaan meistä ole ehtinyt, tai muistanut, tukea mitenkään saati repiä juurilta riehakkaana reuhottavaa vesiheinää, mutta uutterasti on makean ihania herneitä ilmestynyt penkin täydeltä.

Sitruunabasilikasta, pikkubasilikasta ja pinaatista salaateissa. Salaatissa, johon on kasattu itse kasvatettuja lehtisalaatteja ja rucolaa sekä retiisejä. Yrteistä timjami sekä pihalla kasvavat ruohosipulit ja lipstikat ovat unohtuneet kantaa keittiöön saakka, samoin raparperi on jäänyt lähestulkoon unholaan – vaivaiset kaksi piirakkaa olen tänä kesänä leiponut, ja tehnyt lehdistä laattoja. Pakkaseen varsia kyllä riittää jos ei leipomushommiin tässä ehdi!

Picture_20180725_162421940

Picture_20180725_162353855

Picture_20180725_162638759

Nämä vielä odotuttavat

Mukavan kokoisen sadon tekevä tomaatti kasvaa pulleampana kuin koskaan, mutta yhtäkään punaposkista ei vielä ole. Pienet paprikat ovat täynnä lukuisia pikkuruisia ja vielä pikkuruisempia vihreitä paprikoita. Kasvihuonekurkku kukkii keltaisenaan, mutta sen enempää ei meille ole lupauksia antanut.

Samoin kesäkurpitsat, jotka ovat epäonnistuneet kahtena edellisenä vuonna, kukkivat. En tiedä onko vika ollut säissä vai paikassa (no, ainakin toissa vuonna kesäkurpitsan kasvatusyritys kasvihuoneessa oli jo lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan) kun en täällä tahdo niistä satoa saada – edellisen kodin pellossa kesäkurpitsa kasvoi kohisten.

Alukesästä istuttamani porkkanat ja vihersipulit eivät edes itäneet. Pihamme ainoa omenapuu, nuori heitukka vielä, innostui viime vuonna tekemään yhden omenan. Jännityksellä odotan uusiiko urotyönsä!

Picture_20180725_162318268

Picture_20180725_162521267

Picture_20180725_162445853

Minä luulen, että tänä vuonna kaiken kiireen, niin opiskelun kuin elämän, vuoksi mustikat ja puolukat jäävät metsään. Mansikat ovat jääneet ostamatta, enkä ole varma jaksanko innostua myöskään anoppilan omenoista ja punaherukoista ainakaan hilloiksi asti. Ehkä mehuiksi kuitenkin. Ihan ei siis marttapisteitä ropise tänä(kään) vuonna ja omavaraisuudesta voi vain kaukaisesti haaveilla, mutta onpahan silti saanut, ja tulee vielä saamaan, suunsa makeaksi! Ja oooh tätä kaikkea vihreyttä!

 

Syötävän ihanat

Tänä kesänä minulla on toiveet korkealla siitä, että saisimme pihastamme ja kasvihuoneestamme hyvän sadon. Toukokuu oli niin upea ettei edes kylmänä alkanut ja edelleen jatkuva kesäkuu ole vetänyt näitä toiveita alas. Kyllä me viime ja toissa vuonnakin saatiin oman maan herkkuja jonkin verran, mutta esimerkiksi kesäkurpitsat ovat epäonnistuneet molempina vuosina. Josko jo tänä vuonna sitten!

Picture_20180611_184016172

Kasvihuoneessa kasvaa tänäkin vuonna tomaatit, paprikat, kurkut, pinaattia sekä muutamia eri yrttejä. Kasvihuoneen ulkopuolella reunustoille rakennetuissa penkeissä puolestaan tuttuun tapaan kesäkurpitsat ja herneet. Viime kesän hupsutuksena laitoimme pihaan kasvamaan viinirypäleitä (juu ei menestynyt) ja tänä vuonna Jere kantoi kotiin maissin.

Ja voi että miten onnellinen minä olenkaan kasvihuoneesta! Maksoi melko suolaisia, mutta riemastuttaa ja ihastuttaa kyllä olemassa olollaan niin paljon, että on jokaisen euron arvoinen. Viime talvi rikkoi muutaman kattolasin, mutta siitäkin selvittiin onneksi helpolla, vaikka takahampaita kiristelikin. Uusien lasien vaihtaminen kävi Jereltä suitsaitsukkelaan ja kasvihuone on taas kuin ennenkin.

Picture_20180611_183918221

Picture_20180611_183957639

Eilen tein viimeiset kylvö- ja istutushommelit. Kasvihuoneen vieressä jo odottelivatkin köyhän naisen kasvatuslaatikot – siis vanhat perunalaatikot. Ne ajoivat asiansa moitteettomasti viime kesänä ja syksyllä tyhjensin ja otin ne talteen varastoon. Niinpä ne ovat edelleen hyväkuntoiset ja jämäkät kun eivät jääneet talven armoille. Olen minä pienestä kasvimaastakin haaveillut ja sille olisi tilaakin, mutta maaperä on niin hiekkaista, että multaa saisi raahata peräkärritolkulla, jotta moisen saisi perustettua. Sitäpaitsi kasvatuslaatikot säästävät rikkaruohojen nyppimisen vaivalta!

Picture_20180611_183845172

Laatikoihin kylvin retiisiä, rucolaa ja lehtisalaattia. Kesäkurpitsojen kylkeen kasvihuoneen kupeeseen viskasin vihersipulin siemeniä, se onkin minulle uusi tuttavuus. Yhteen kasvatuslaatikkoon piilottelin myös porkkanansiemeniä. Lähinnä kokeilumielessä jälleen, viime kesänä ei ainakaan yhden yhtä porkkanaa saatu.

Picture_20180611_183713834

Picture_20180611_183741302

Näiden lisäksi pihassamme kasvaa valtoimenaan lipstikkaa, raparperia ja ruohosipulia. Niin ja se kananmunatehdas tokkiisa myös. Että jos ei mitään muuta, niin nämä neljä syötävän ihanaa eivät ainakaan petä tänäkään kesänä! 😀

Valmiit raparperilaatat ja betonikädet!

Viime viikolla väkersin betonista ja raparperin lehdistä laattoja muutaman vuoden tauon jälkeen. Kirjoittelin tästä puuhasta myös ohjeet for dummies tänne. Laattojen kuivumisessa menikin aikaa odotettua vähemmän ja tänään pääsin katsastamaan lopputuloksen!

Niistä tuli aivan täydellisiä!

Picture_20180611_163814103

Picture_20180611_163906140

Picture_20180611_163845271

Seuraava homma, tässä jonakin kauniina päivänä kunhan ehtii ja viitsii, on no ensinnäkin ruohonleikkuu ja sitten täytyy nostaa nuo vanhemmat laatat pintaan. Kuten kuvastakin näkyy, ne painuvat ajan myötä melko syvälle maahan ja tällöin laatan muoto ja siten ideakin hukkuu. Onneksi nämä ovat ainakin tähän saakka osoittautuneet kestäviksi eivätkä siis säikähdä aika ajoin tapahtuvasta nosto-operaatiosta. Sen jälkeen kaivetaan uudet laatat paikoilleen vanhojen jatkoksi.

Picture_20180611_163954125

Viime viikon askarteluissa käyttökelpoista betonia jäi myös ylimääräistä sen verran, että laataksi asti sitä ei olisi riittänyt, mutta ei hennonut heittää menemäänkään. Hetken aikaa siinä tuumiskeltiin, että mitäs nyt sit. Tuumailusta syntyi hieman pöljähkö idea ja lapioimme betoninjämät kahteen hansikkaaseen! Jere työnsi vielä betonikäden sisään metalliputken pätkät, jotta kädet voi sitten valmiina törkätä pystyyn kukkapenkkiin.

Olin hieman epäileväinen siitä, että näinköhän kokeilumme onnistuu. Mutta niin se vain onnistui! Hanskojen kuorimishetkellä toisesta kädestä tosin lähti myös pikkurilli mukana…

…mut siis tilannehan on nyt sit epäilemättä ollut se, että tyypiltä on eka peritty velkoja ja sit pistetty multiin! 😀

Picture_20180611_163716838

Picture_20180611_163748972

Picture_20180611_163650293

Laattoja tarvitaan kasvihuoneen edustalle vielä lisää ja haaveissa on myös raparperipolku. Saa nähdä tuleeko tänä kesänä askarreltua toistamiseen (materiaaleja olisi kyllä!) vai palataanko asiaan taas muutaman vuoden päästä…

Raparperit laatoiksi puutarhaan

Tein muutama vuosi sitten raparperilaattoja kasvihuoneemme edustalle. Laatoitus jäi vajavaiseksi ja sitä oli tarkoitus jatkaa seuraavana vuonna. Ja seuraavana. Ja sitä seuraavana. Tekemättä jäi, mutta nyt lopultakin saapui se seuraava vuosi kun tartuin tästä hyvin suunnitellusta tuumasta toimeen.

34266727_1067048403442153_8811499383431364608_n

Tarvitaan siis nämä ja tehdään näin:

Pressua, jonka päällä laatat tehdään ja johon ne voi jättää kuivumaan. Tarvittaessa toinenkin pressu jos laatat jäävät kuivumaan aurinkoiselle paikalle – kosteus ei saa hävitä ja kuivuminen tapahtua liian sukkelaan, joten tarvittaessa on hyvä peittää laatat. Sopiva paikka on sateen ja yli juoksentelevien eläinten ulottumattomissa.

Kuivabetonia ja vettä, näistä sekoitetaan sopivan tuntuinen koostumus. En osaa sanoa määriä, näppituntumalla mennään. Sellaista soossia, joka leviää hyvin, mutta ei juokse karkuun. Hanskat käteen koko homman ajan, ettei betonit kuiva käsiin!

Tarvitaan myöskin kanaverkkoa ja sivuleikkurit. Leikataan verkosta niin monta palaa kuin raparperin lehtiäkin on. Palasen koko pienempi kuin lehti, ettei tursota reunojen yli.

Minä valelen raparperin lehdet nurjalta puolelta ruokaöljyllä ennen betonin levitystä. Tämä auttaa sitten lehden irroitusvaiheessa. Öljyllä valelun jälkeen levitän betonia lastalla lehden päälle kauttaaltaan noin sentin kerroksen.

34531435_1067048443442149_2912198752531906560_n

Tämän jälkeen asetan kanaverkon palasen keskelle lehteä. Verkon tarkoitus on vahvistaa laattaa eli valmis laatta ei sitten hajoa niin herkästi kuin verkottamaton laatta ehkä hajoaisi. Verkon päälle ja yltympäriinsä lehteä läimitään sitten tasaisesti betonia ehkä parin sentin paksuudelta. Tarkoitus ei ole tehdä mitään möhkälettä, mutta ei pikkuslaissiakaan. Lopuksi vielä tasoillaan reunat nätisti.

Kesästä, paikasta ja kuun asennosta riippuen laatat kuivaa valmihiksi ehkä…viikossa? Jos lehti, tai varsinkaan lehtiruodot, ei irtoa betonista nätisti voi apuna käyttää vaikka painepesuria tai kuivatella rauhassa auringossa – sinne väleihin ne ruodot kuivuu, kurtistuu ja irtoaa lopulta pois.

Siitäpä sitten askartelemaan laattoja näiden asiantuntevien neuvojen mukaan! 😀 Lisään vielä, että luova hulluus on myös hyvä lisä tarvittaviin materiaaleihin. Meillä jäi betonia ylimääräiseksi ja hetki tuumailtiin, että mitäs sillä sitten tehtäs. Äly ja väläys kohtasivat ja ylijäämät survottiin hanskoihin – saas nähdä onko meillä tänä kesänä joku vilkuttelemassa kukkapenkissä ohikulkijoille!

34392904_1067048390108821_8674318746472415232_n

Varsista valmistuikin sitten kesän ensimmäinen rapsupiurakka! ❤