Sisäinen marttani on epäkunnossa

Kevät meni jotenkin ohi. Sitten olikin yhtäkkiä kesä ja sekin meni. Jotenkin huomaamatta lipui sormien läpi. Koko kesän minua vaivasi tunne, aivan kuin odottaisin jotain tapahtuvaksi, mutta en tiedä mitä. Ja se jokin ei tullut. Nautin kyllä niistä melko harvoista ihanista lämpimistä kesäpäivistä, ja myös niistä sateisen kalseista. Mökillä kelpaa köllötellä missä säässä tahansa, milloin tahansa. Mutta minussa on asunut jonkinlainen tahmeus läpi näiden kuukausien. Se on näkynyt täällä blogissa kirjoittamattomina postauksina, jumiutumisena. Tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa tai jos onkin, niin ei vaan viitsi.

Kotona ja puutarhassa se on näkynyt erittäin epäkuntoisena marttana. Keväällä minua ei huvittanut ostaa yhden yhtä kesäkukkaa. Rapuille ei eksynyt orvokin orvokkia ja kaikki lukuisat ruukut, kipot ja kupit jäivät lojumaan orpoina varastoon. Kellarista kaivetut jorinin juuret ja pelargonia pääsivät kyllä ulos asti, mutta unohtuivat oman onnensa nojaan, hoitamattomiksi ja vaille rakkautta. Muhkeana kukoistanut raparperi jäi penkkiinsä, yhtäkään vartta ei tullut katkottua pakkaseen. Mansikat unohtuivat kauppaan, mustikoita ja puolukoita en ole jaksanut edes ajatella. Mehumaijan kaivoin varastosta vain viedäkseni sen lainaan naapuriin. Muutaman pikkupussukallisen sain ryöpättyä nokkosta pakkaseen hetkittäisessä kevätpäisyyspuuskassani ja keitettyä kattilallisen lipstikkakeittoa, mutta siihen se sitten jäi.

Mulkoilin keväällä myös kasvihuonetta sillä silmällä, että pah olkoot! Ajatus ei kuitenkaan saavuttanut miestä, sillä eräänä päivänä huomasin hänen istutelleen kasvihuoneeseen perinteisesti kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Pinaattia ilmestyi myös ruukkuun, sekä oreganoa ja rosmariinia. Minun, normaalisti himoitsemani ja kieli pitkällä odottamani, kesäkurpitsat ja herneet jäivät kuitenkin tänä vuonna laittamatta. Tämä kesä oli tosin kehno kasvattaa mitään (eikä se johtunut vain minun tahmeudestani tai siitä, että kastelin rehuja koko kesänä ehkä vain kolme kertaa ja muuten kaikki hoiva ja hoito on jäänyt miehen harteille – mitäs raahasi!), sato on ollut todella nihkeä. Eikä niitä yrttejä ole kuivannut vieläkään kukaan talteen. Tai muistanut juuri hyödyntää ruuanlaitossa. Olen kantanut kaupasta paprikaa kotiin, kuullut miehen sanat meillä ois niitä kasvihuoneessakin, todennut ai niin ja lahjakkaasti unohtanut taas koko asian seuraavalla kauppareissulla ja piipannut uuden paprikan kassan läpi. Ei nyt oikein lähtenyt lentoon tämä hommeli.

IMG_20190729_122727_325

Minähän rrrrakastaisin kaikenlaista marttailua ja puuhailua. Haluaisin olla se tyyppi, joka oikeasti opettelisi hortoilemaan muutakin kuin sitä nokkosta ja joka tarpoisi metsässä keräämässä satoa talteen ja keittelisi mehut ja hillot. Joinain vuosina olen tätä ollutkin. Tänä vuonna nähtävästi en. Onneksi talouden miesmartta on kuitenkin pitänyt hommaa kasassa edes jollain tavalla ja korjannut epäkuntoisen sisäisen marttani jättämää ammottavaa aukkoa. Eilen pilkoin kaverina sipulia ja valkosipulia (ja sometin tämän yhteisen hetken tietenkin) kun hän innostui valmistamaan purkkitolkulla hauesta säilykettä. Säilykkeeseen sentään laitettiin mausteeksi viime vuonna kasvatettua ja kuivattua chiliä, hah, marttapiste! Viime viikolla puolestaan pääsin syömään syksyn ensimmäistä sorsaa. Sadonkorjuuta sekin, eh?

Joku viisas sanoi minulle kun märisin epämarttamaisuuttani, että eihän se onneksi haittaa, kivojen juttujen ei kuulukaan olla pakollista suorittamista. Se on erinomaisen totta se. Ehkä tänä vuonna, tiedostamattakin, ajatukseni ovat suuntauneet tähän syksyyn ja jo ensi viikolla (!!!) alkaviin opintoihin. Ehkei mielessäni ole vain ollut sijaa muulle. Kerään energiaa siis siihen, järjestelen kalenteria, semisti panikoin mitä tapahtuu ja milloin ja miten. Keskitän ajatukseni pohtimaan opintosuunnitelmia ja hyväksi lukuja, tämän syksyn kuvioita ja muun muassa sellaisia pikkuseikkoja, kuin että missähän minä mahdollisesti asun ensi vuonna. Paprikoita saa jatkossakin kaupasta.

Kesäkuinen melankolia

Yhtään kesäkukkaa ei ole ilmestynyt tontille. Ei edes suloisia orvokkeja rappusille, vaikka ne kuuluvatkin perinteisiin. Talvehtineista pelargonioista selvisi vain yksi, ja se puskee pientä kukkaterttua olohuoneen ikkunalla. Jorinin juuret ovat ulkoeteisessä. Kasvattivat pitkät hontelot varret, hipovat kattoon asti, ja yhden varren päässä avautuu aniliininpunainen kukka. Mutta yhtään kesäkukkaa ei ole tontille ilmestynyt. Eikä ilmesty, päätin. Tänä vuonna en osta yhtäkään. En vaan jaksa.

Saman kohtalon olin jo manannut mielessäni kasvihuoneelle, mutta ennen kuin ehdin sanomaan sitä ääneen, ehti mies edelleni. Tänään herätessäni (siirryin jälleen yövuoromoodiin, joten maailma ehtii pyöriä vinhasti eteenpäin minun nukkuessani) kurkkasin ulos ja kasvihuoneessa puskee elämään vaikka mitä vihreää. Veikkaan, että ainakin tomaattia, kurkkua ja paprikaa on sinne rakkaudella kannettu. Jotain muutakin.

62210784_619960378524751_8925876870784745472_n

Minä ryöppäsin nokkosia pakkaseen talteen ja paistoin kesän ensimmäisen raparperipiirakan. Kannoin piirakkaa kahteen naapuriinkin, sillä vaikka mies onkin varsinainen sokerihiiri, on hänellekin tekemistä pellillisessä. Pitäisi ostaa siivilä, sillä haluaisin keittää raparperimehua. Pehko kasvaa taas aivan hullaantuneena. Voisi tehdä lehdistä lisää laattoja, mutta veikkaanpa, että sitäkään ei jaksa.

Viime viikon pidin kesälomaa. Kahta päivää lukuunottamatta olin mökillä. Oli hullu tunne palata kotiin, kun vajaassa viikossa puutarha oli puhjennut kukkaan. Rappusten kaiteeseen viritettiin säleikkö, ja siihen kasvamaan jotain kärhöä. Nyt kolmen vuoden jälkeen se kukoistaa kukkia violettinaan eikä säleikkö enää riitä korkeuksiin kurotteleville rönsyille. Revonpapu loistaa kukkapenkissä. Rakastan sen ilakoivaa keltaisuutta. Vihaan sen tapaa viedä elintilaa muilta. En kuitenkaan niin paljoa, että kaivaisin sen kokonaan ylös, vaan tyydyn vuosittain kuukausittain viikottain repimään sinne tänne nousevia piippoja juurimultineen pois, jotta hetken päästä siellä voisi kasvaa  taas uusi. Keltaisena loistavat myös iki-ihanat kullerot ja kesäpikkusydän on vuodesta toiseen tunnollinen kukkija hempeällä vaaleanpunaisuudellaan. Etupihalla tuoksuvat syreenit.

62555634_1360356724102381_5794376353679671296_n

Mökillä minä raahasin rankaa rannasta liiterille ennen kuin helteet tulivat. Ostimme lisämaata ja -metsää ja nyt mies on raivannut rantaa, aikoo siistiä metsää muutenkin. Minun tehtäväkseni jää raahata puut jyrkkää rinnettä pitkin ylös liiterille. Uudelle liiterille, jonka mies myös rakensi ihan vasta. En valita kuin korkeintaan kuumuutta. Yhden päivän ja yön meillä oli kylässä miehen siskontyttö. Toisen päivän minä makasin laiturilla, kuuntelin musiikkia, uin ja kehittelin puolivahingossa seitinohuet keskellä päivää. Kolmantena päivänä saapui anoppi viinin kanssa eikä enää ollut ohutta.

Nyt juon vihreää teetä ja mietin, että vajaan kuuden tunnin päästä minun on lähdettävä töihin. Tökkäsin robotti-imurin laturiin ja laitoin muutaman astian tiskialtaasta astianpesukoneeseen. Naputtelin eilen kirjahyllystä myynti-ilmoituksen, ja kirjahylly tullaan hakemaan tänään. Puen vaatteet päälleni siksi, ja inhoan kun kangas liimantuu vartaloon kiinni. Kirjaudun opintopolkuun, mutta opiskelijavalinnat ovat vielä kesken. En ole avannut sivuakaan yhdestäkään kirjasta, artikkelista, pdf:stä, mistään ja tentti on viikon päästä.

62241055_345464839472485_5170241017714049024_n

Mietin, että yhtäkkiä on kesä. Tummanvihreä kesä, helteet, jokivesi kuin linnunmaitoa ja pistorasiassa hyttyskarkotin. Tuohituomien ruskeiksi lakastuneet kukat ja silmissä kasvava nurmikko. Minne kevät meni? Minä missasin kevään. Hiirenkorvat menivät ohi, enkä minä huomannut. Olen omituisen melankolinen enkä jaksaisi mitään. Eikä huvittaisi. Arki tuntuu painavalta ja haluaisi vain kadota kaiken sellaisen ulottumattomiin. Makaamaan laiturille tai istumaan kanoottiin. Hihkaisemaan ja osoittelemaan sormella, että hei tuolla kasvaa keltaisia kukkia, mitä ne ovat, melo sinne niin otan kuvan, ja hän meloo. Sellainen huvittaisi.

 

Olohuoneen uusi vehreä ilme

Vain kaksi päivää sitten kirjoitin siitä, kuinka nyt hirveesti kaipaan vihreyttä ja vehreyttä ympärilleni sekä pikkuviidakkoa sisätiloihin. Siis vain kaksi päivää. Ja nyt, tadaa, tänne on hankittuna kaksi uutta amppelirehua, se pakkomielteeksi yltynyt peikonlehti ja joku tosi hauska mehikasvimainen roikkuva pallerokukkanen, joka oli kallis, mutta jota en nyt vaan voinut kukkakaupassa sivuuttaa. Huomannette, että tietämykseni viherkasveista on myös huikea? Siiiiis kyllä minä silloin ostohetkellä tiesin näiden uusien rakkauksien nimetkin, mutta ne ovat jo kadonneet aivojeni mustaan aukkoon. Enivei, kun myyjä sanoi, että tää ei tarttee hirveesti vettä, niin kaupat oli käytännössä lyöty lukkoon sillä. Tästä syystä esimerkiksi viirivehka on minun elämäni viherkasvi ja sitä voin myös lämpimästi suositella muille epäviherpeukaloille – erittäin anteeksiantavainen ja sopeutuvainen kukkanen on se.

Picture_20190430_190720653

Olohuoneen ikkunalle pääsi myös roikkumaan kolme hauskaa lasista hehkulampun näköistä…juttua? Olin tilannut ne jo joskus kauuuuuuan sitten, mutta paikoilleen ne eivät olleet missään vaiheessa päässeet. Alunperin suunnittelin niitä ulkoeteiseen, mutta nyt päädyinkin tähän ratkaisuun. Näissä jutuissa on reiät, joten niihin voisi jemmailla jotain hauskaa. Mietinnässä vielä, että mihin päädyn. Ne eivät ole kovinkaan isokokoiset, joten mitään ihanaa rönsyävää ei voi laittaa. Pohdinnassa on nyt siis joko pikkuruiset mehikasvit tai kaktukset, sillä ne eivät taida juuri multaa kaipailla. Ilmakasvit olisivat myös ihan sikahauskoja, mutta tiedän jo valmiiksi, ettei minun mielenkiintoni tai muistikapasiteettini riittäisi niistä huolehtimiseen.

Picture_20190430_191024818

Joka tapauksessa, kaikki minussa ja elämässäni tuntuu tapahtuvan joko-tai. Oli kyse sitten opiskelusta, siivouksesta, hepuliin yltyvästä siivouksesta, sisustuksesta, pihatöistä, mistä tahansa – aivoni ovat joko asennossa on tai off. Tällä hetkellä asiat tapahtuvat nopeasti ja tehokkaasti, mieluiten heti ja ajatukset askartelevat energisinä ja uudistushaluisina jos vaikka minkä kimpussa.  Huomaamatta saattaa hurahtaa kokonainen päivä, niin kuin esimerkiksi eilinen, siihen, että siivoon, teen kirppari-ilmoituksia, kuskaan puuta liiteriin ja vielä illalla pomppaan sohvalta siivoamaan vaatekaapin. Sitten vastapainona menee pitkiäkin aikoja kun ei tapahdu y h t ä ä n mitään. Kommentoin tuolla aiemmassa postauksessa, että näiden (kevät)päisyyksienkin kohdalla parisuhteellisuus on ehdottomasti plussaa, sillä sitä touhotustaan voi kätsysti jakaa ja delegoida toisellekin. Siis niinku poraa, naulaa, kanna, kiipee, en yllä, kulta. Sitä tosin en osaa sanoa, että onkohan tämä arvostus ihan molemmin puolista.

Picture_20190430_191111265

Tänä keväänä ajankohtaiseksi on noussut myös turhat tavarat kiertoon -ruljanssi,  johon viime syksynä haastoin itseni (ja teidät!)  Lähtökohtaisesti kyseisessä haasteessa tavoite on hurja, siis kuukaudessa pitäisi päästä eroon 465 itselle turhasta joko lahjoittaen, myyden tai heittäen käyttökelvoton roskiin. Tätä en lähtenyt tavoittelemaan, sillä nurkissamme ei ylipäänsä aivan hirvittävästi turhaa pyöri. Mutta aina  sitä vaan näköjään löytyy jotakin! Etenkin nyt kevätpäisyyksissä, kun vimma on ulottunut myös ulkovarastoihin, on yllättävänkin paljon tullut vastaan kaikkea säilöttyä ja unohdettua. Koska tavara on unohdettu, ei sitä todennäköisesti tarvitse. Niinpä tässä näiden viikkojen aikana on pihamaallamme ollut liikennettä enemmän kuin ehkä vuoden aikana yhteensä, kun porukka on käynyt hakemassa meille turhaa pois.

Picture_20190430_190841503

Viime aikoina suurin talosta ulos kannettu on ollut sohva. Kirjoitinkin siitä, kuinka eräänä iltana minuun iski siivous- ja sisustushepuli ja asiat piti saada etenemään sillä sekunnilla. Pikainen viestittely miehen kanssa tarvitaanks me kahta sohvaa ja koska sieltäkin suunnalta näytettiin vihreetä valoa tarvitsemattomuudelle löin kuvat ja tiedot hetimmiten Facebookin roskalavalle. Ja TSÄDÄM, sohva oli haettu pois heti seuraavana aamuna. Kaikenkaikkiaan olen saanut meiltä pihalle tämän haasteen tiimoilta (kyllä, listaan asioita, tällaisiakin, olen ehkä hieman hömelö) lähestulkoon sata ja mikä parasta suurin osa niistä ovat lahjoituksia ja myytyjä. Facebookin kirppareita ja roskalavoja suomitaan ja haukutaan ihan hirveästi, mutta meilläpäin ne toimivat kuin unelma. Ehkä sekin on tätä pikkukaupungissa asumisen onnea sitten. 🙂

Picture_20190430_190804521

Toisaalta ihan kaikki kulkusuunta ei ole ollut ulos. Viherkasvien lisäksi kotiin kantautui kirpparilta myös aivan upean ihanan rakastettava 60-lukulainen lipasto pönttöuunin kupeeseen. En mie sitä oikeesti mihinkään tarvitse, mutta kaunis. Toinen hankinta on robotti-imuri. Odotuksista huolimatta se ei kuollutkaan meillä heti välittömästi karvan ja roskan määrään, vaan on puksutellut menemään pitkin nurkkia iloisena ja touhukkaana. Siis miten mahtava oli tunne, kun eilen lattiat imuroitui ja siistiytyi samaan aikaan, kun minä vaihdoin viherkasvia isompiin ruukkuihin, istuttelin pensaskrassia ja puuhailin kaikkea muuta mukavaa. Tämän hetkisellä kokemuksella on kyllä ehdottomasti koko rahansa arvoinen hankinta.

Picture_20190430_190922536

Tällä hetkellä muu maailma taitaa valmistautua vapun viettoon munkkeineen ja nakkeineen, ellei juhlinta jo ole ihan täysillä käynnissä. Minä ihailen uusiksi sisustettua ja siistiä olohuonetta, keitän kohta neljännen mukillisen kahvia ja valmistaudun yövuoroon. Hauskaa vappua kaikille, olokee ihmisiksi!

Kevät kuplii kotona

Virrrtapiikki! Siksi tätä kai voisi nimittää, mikä minuun iski ja asettui minuun taloksi sen myötä, kun valon määrä lisääntyi ja aurinko alkoi kurkistella tönöön (likaisista) ikkunoista. Mökillä kevään ihmettely ja kevätrakkaus keskittyi lähinnä luonnon seuraamiseen, hihkumiseen kaikesta uudesta elämästä ja uusista aluista. Terassilla istuskeluun ja haaveiluun. Kotona sitten ollaankin oltu varsinaisia tättähääriä ja energiapalloja.

IMG_20190426_141515_108

IMG_20190420_190823_699

Keväthepulointihan alkoi viherkasvien multien vaihdolla ja muulla kevyellä sekoilulla. Kesäkukka ja muut viljellykset saavat vielä odotella parempia aikoja, mutta keittiön ikkunalle ollaan sentäs tökätty kaupasta ostetut valmiit ruukkurosmariinit ja -mintut uusiin multiin. Kauniisti kyllä rehottavat! Samoin herneenversoja on nyt toinen satsillinen kasvamassa, ovat aivan uskomattoman hyviä leivän päällä ja ollaanpa kourallinen viskattu smoothienkin sekaan. Hernehiä ollaan kasvateltu ihan vaan kuivatuista ruokaherneistä. Niitä kun ensin liottelee ja sitten viskaa lootaan, niin ei montaa päivää mene kun jo alkaa vihertää.

Minulla on nyt ylipäänsä ihan älytön vihreyden ja vehreyden kaipuu. Joskus kauan sitten, siis puhutaan vuosikymmenestä, minulla oli kerrostaloasunnossani varsinainen miniviidakko. Sittemmin se innostus kuitenkin jotenkin laantui ja lopulta meidän kodissamme oli vain jotain pari hassuu vihreetä. Nyt kuitenkin kaipaan viidakkoani takaisin. Olen muun muassa kehitellyt pakkomielteen siitä, että haluan ehdottomasti peikonlehden. Ja kaikenlaisia rönsyileviä ja roikkuvia ja reheviä amppeleita. Useita. Että jotta niiden kukkien ja hyötykasvien siemenhyllyillä sekoamisen lisäksi mun vissiin tartteis päästä sekoamaan kukkakauppaan…

received_321328038514688

Pihalla keväthommia on ollut, ja tulee olemaan, nyt sen verran, että ulkona kuivatettuja polttopuita pitää kuskata liiteriin. Tämä on kyllä omakotitaloasumisen joka vuotinen ”riemu”. Tänään juuri jutusteltiin, että liiterimme on varsin pieni – voisikohan ulkorakennuksesta valjastaa jonkin toisenkin pömpelin liiterikäyttöön? Ja voisihan sen, vaatii nyt vaan ensin tyhjennystä. Kaikenlaista rojua sitä on nurkkiin kerääntynytkin, vaikka ei mitään hamstereita ollakaan! No, joka tapauksessa, kumpikaan meistä ei pidä siitä, että pihalla rötköttelee mitään ylimääräistä. Polttopuu nyt ei varsinaisesti ole mitään ylimääräistä, mutta kuivien sellaisten säilyttäminen pihalla ottaa aivoon ja näinpä aiomme laajentaa liiteriä. Sitpähän ei tarvii kattella ulkona muita puita kuin niitä, jotka odottelevat kuivumistaan (joita niitäkin on tänä kesänä tulossa luonnollisesti lisää).

Picture_20190428_134538066

Muuten en vielä ole pihalla päässyt kuopsuttelemaan ja rapsuttelemaan, joten energiapallous on tosiaan purkautunut kodin sisällä. Sain muun muassa eräänä iltana kello yhdeksän päähäni, että just nyt tällä sekunnilla mun on päästävä toisesta sohvasta eroon ja vaihdettava järjestystä. Näin myös tapahtui. Samoin keväthepuli iski ulkoeteiseen ja sisustin siitä kutsuvamman, iloisemman ja värikkäämmän. Mutta näistä sisustusasioista taidan pistää omaa postaustaan tulemaan myöhemmin. 🙂

Mitenkäs kevätpäissään muualla ollaan?

Jonkinlaista kevätliikehdintää

Minä olen jo jonkin aikaa ihastellut (ja ärsyyntynyt ja karahtanut kateudesta vihreäksi) kun pitkin somea pukkaa kuvia jos vaikka mistä krookuksista ja leskenlehdistä ja helmililjoista ja pulleista silmuista, jotka ovat hetkenä minä hyvänsä valmiit avautumaan pikkiriikkisiksi hiirenkorviksi. Tästä ilakoinnista jatkumona some on myös siirtynyt tuuttaamaan kuvia multapurnukoista, istutushommista ja parhaimmillaan jo purnukoista työntyvistä iloisen vihreistä piipoista ja sirkkalehdistä.

Ja mitä mie oon tehny? No lähinnä kaivanu napaani.

57251249_280139139560954_2852202753806041088_n

Puolustaudun sillä, että meidän piha on yhä edelleen lumen peitossa. Ikiroutainen ja ikijäinen. Takapihamme on varsin varjoisa, koska tonttiamme reunustaa kaupungin puolella kasvavat puut. Puut on sikäli iloinen ja ihana asia, mutta kyllä sitä lämpöä ja valoa vähän enemmän omaan pihaan kaipaisi. Meinaan vaan, että kun tuolta reilun tuhannen neliön tundralta työntää välillä nokkansa ihan vaan vaikka kilometrinkin säteelle nii hertsyygelis siellähän on kevät jo ties miten pitkällä! Joten siis, koska omassa pihassa on talvi, niin myös keväthepulini on uinunut vielä rauhaisaa talviuntaan.

Kunnes sit tosiaan tuli tuutin täydeltä somea ja kunnes myös poistuin omalta tontiltani. Johan vaan rupes kutisemaan meikäläisenkin korvien välissä. Aloitin raahaamalla seitsämän ruukullista pelargonioita kellarista talvehtimasta. Tähän mennessä valon ja kastelun ja lämmön yltäkylläisyydessä niistä on lähtenyt heräilemään uuteen nousuun vain kolme. Anoppi kysäisi, että kastelinko niitä talven aikana. Mikä typerä kysymys. En tietenkään kastellut. Sen enempää kuin niitä jorinin juurakoitakaan, joita en edes muistanut viedä kellariin saakka, vaan unohdin ne koko talveksi lämpimän eteisen nurkkaan sankoihin (pointsit siitä, että muistin ne kuitenkin kaivaa syksyllä ylös!). Näistä murusista osa oli kuitenkin lähtenyt ihan issekseen kasvuun! Kyllä, siinä pimeässä, kuivassa ja lämpimässä nurkassa. Niinpä kun nyt kerta tähän höyräkkään heräsin minäkin mukaan, niin laitoin ne multaan ja keittiömme alkaa tätä nykyä muistuttaa kasvihuonetta ja kaikenlainen laskutila niinku esim öö astioille alkaa käydä vähiin.

Olen parhaillaan keskellä viiden yövuoron putkea, joten en pääse sekoilemaan kauppaan siemenhyllyille tai oikeastaan kauppaan muutenkaan. Siksi, koska nukun ja siksi, koska silloin kun en nuku niin mies on vuorostaan töissä. Niinpä kirjoitin miehelle sellaisen riisutun, mun mielestä ihan asiallisen ja ei-vaativan, ostoslistan. Kun ajattelin, että minun sekapäisyyksiin se ei ehkä jaksa lähteä ja etsiä pussien seasta miljoonaa eri juttua ja sitäpaitsi enhän edes voi tietää mitä haluan ennen kuin näen.

Ostoslista kuului seuraavasti:

Multaa

Kukkien siemeniä, ainakin köynnöskrassia ja kiinanasteria

Yrttien siemeniä, ainakin basilikaa, tilliä, sitruunamelissaa

Mies tuli takaisin kotiin vielä riisutumman version kanssa:

Multaa.

No jaahas. En siis päässyt täyttämään keittiön viimeisiäkin vapaita tiloja purkeilla ja purnukoilla ainakaan vielä tässä vaiheessa. Multamania oli kuitenkin yltynyt pään sisällä ja sormenpäissä sen verran voimakkaaksi, että jotainhan sitä oli nyt hitto vieköön tehtävä. Päädyin siis vaihtamaan mullat muutamaan pienempään viherkasviin, suihkuttelemaan ne ja siirtelemään osan isompiin ruukkuihin. Isommat rehut saavat odottaa kevään saapumista meidänkin pihaan. Ovat sen verran kookkaita ja työläitä käsitellä, että mieluummin hoitaa niiden osalta mullanvaihdot ja suihkuttelut pihalla kuin raahaa niitä yläkertaan kylppäriin saati levittelee sitä jäätävää mullan määrää pitkin lattioita.

Yksi viherkasveista oli varsinainen mysteerirehu. Olin pelastanut sen vuos-pari sitten matkalta roskalavalle. Sen verran olin kyseisestä kasvista jo itse oppinut, että lehtiä siitä ei kannata mennä nyppäisemään irti – se nimittäin valuttaa rikki menneestä kohdasta valkoista mähmää, joka tarttuu joka hemmetin paikkaan kuin pikaliima. Nyt tässä keväthöyräkässä minulle sitten selvisi kyseisen rehun nimikin: nukkatyräkki. Hauska nimi, mutta ei siinä suinkaan vielä kaikki. Opin nimittäin myös, että tämä kasvi kasvattaa hedelmiä, jotka sitten yks kaks poksahtavat auki ja sinkauttavat siemenet ympäri kämppää metrien säteellä. Tästä syystä nukkatyräkkiä kutsutaan myös lempinimillä ”paha poika”, ”tuhma poika”, ”merimiehen syrjähyppy” ja ”seksipalmu”. Että semmosta. Sain tästä rehusta eroteltua kaksi uutta pikkiriikkistä alkua, joten juu, seksipalmuja täällä sitten vaan kasvatellaan!

#seksivau

58375192_2448766405187964_5951850930155552768_n

Kunhan yövuorot on lusittu niin suuntimana on toivottavasti kauppa ja sieltä niitä siemeniä ja lisää multaa. En todellakaan tiedä mitä haluaisin tänä keväänä ja kesällä laitella kasvamaan, mutta eiköhän ne pussukkahyllyt minulle sen kerro, ja myöhemmin myös taimi- ja kesäkukkakaupat kunhan ne avaavat ovensa. Pelastin roskalavalle menolta myös pahvilaatikollisen eri kokoisia saviruukkuja ja mielessä siintää ainakin jonkinlainen ruukkupuutarhan tapainen johonkin nurkkaan pihaa… ❤ Mainittakoon, jos siis ei vielä tullut selväksi, että viherpeukaloni on varsin rento ja suurpiirteinen. Ja ilmeisen savolainenkin: jottain suattaa tapahtua tai suattaapi olla tapahtumattakin!

 

 

 

Pöperöä pönttöuunilla

Eilen olin jotenkin normaalia enempi uuvelona yön jäljiltä (no, enpä toki ennen yövuoroa nukkunutkaan, kun piti sinkoilla silmät lautasina pitkin seiniä korkeakoulujen yhteishaun kanssa) ja vetelin umpiunessa pitkälle iltapäivään saakka. Kun lopulta raahustin kahvinkeittimen lataamisen kautta lataamaan itseäni sohvan nurkkaan sainkin osakseni hemmottelua…

…päivän aikana miehestäni oli kuoriutunut oikea kyökkijumala ja hän kantoi nenäni eteen aamiaiseksi itse tekemänsä smoothien. Hän oli surautellut menemään päärynää, mintun lehtiä, banaania, karviaismarjoja ja tilkan sitruunamehua. Oli muuten hyvä ja sopivan kirpsakka herätys ”aamuun”!

Eikä siinä vielä kaikki. Tönössä leijaili uskomattoman hyvä tuoksu, kun olipa hän intoutunut pitkästä aikaa kokkailemaankin, ja niinpä pönttöuunissa oli hyvää vauhtia kypsymässä jänispaistia. Tälleen Pro Bloggaajan puoliskona mies oli totta kai ymmärtänyt myös kuvata ruuan valmisteluvaiheessa ennen uuniin tökkäisyä ja niinpä laitoin kuvan jakoon someen hästägillä rakastettu. Hetkeä myöhemmin minua lähestyttiin instassa kysymyksellä voiks pönttöuunissakin tehä ruokaa?!

Ja kyllä voi! Itse en tosin ole tähän asiaan vihkiytynyt muulla tavoin kuin syömällä, mutta Jere on ottanut tässä vuosien aikana asiakseen pönttiskokkailun. Pönttiksessä on valmistunut ainakin erilaisia paisteja, uunilohta ja muita kalaruokia, hernekeittoa ja kiusauksia. Itse himoitsisin riisipuuroa, mutta kuumuus on kuulema todennäköisesti liian kova maidolle.

Miepä siinä sitten kysymyksestä itsekin inspiroituneena utelemaan, että niin, mites tää ruuanlaitto itse asiassa toimii.

Picture_20190322_065005320

No! Ensinnäkin lämmitetään uuni ja poltellaan hiillokselle asti. Hiillosta ei kuulema kannata olla mitään järkkyisoa läjää siellä, mutta jonkin verran kuitenkin. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Lämpömittaria voi käyttää toki todentamaan, että missä lämpötiloissa pönttis huitelee,  mutta Jerellä menee jo tuntumalla.

Meillä on käytetty niin valurautapatoja kuin tavallisia lasisia tai keraamisia vuokia pönttiskokkailussa. Yks kokkailun a ja o on voidella vuoka kunnolla. Kansi on hyvä olla, mutta jos ei sellaista ole niin voi askarrella vaikka foliosta.

Jere myös käärii vuoan tai padan kauttaaltaan folioon. Tämä siksi, että hän asettaa astian suoraan hiilloksen päälle. Folio siis suojaa astiaa nokeutumasta aivan tyystin. Meillä on myös ollut harkinnassa, että hankkisimme jostain uuniin jonkinlaisen arinan. Tällöin vuokaa ei tarvitsisi laittaa suoraan kuuman hiilloksen päälle ja näin ollen myöskään huolehtia siitä käykö sapuska liiankin kuumana ja palaako pohjaan.

Sitten vaan sapuska uuniin ja odottamaan! Niin kuin sähköuunissakin, kypsennysaika riippuu ihan siitä mitä on kypsyttelemässä. Tunnetusti kala kypsyy nopsasti, mutta esimerkiksi kuvassa olevaa paistia hauduteltiin kolmisen tuntia. Rakkaudella pönttiksessä haudutellussa ruuassa on kyllä lisämausteena fiilistä ja asennetta!

Niin ja mikäli meille joskus se arina hankitaan, niin saattaapa olla, että minäkin innostuisin kokeilemaan pönttistä sämpylöiden paistossa! Mutta nämä ruokahommelit jätän ihan suosiolla Jerelle.

#14 Unelmieni joulu

Unelmieni joulu olisi aika pitkälti alla olevan kuvan mukainen. Pehmoinen, paksu, vaakatasossa oleva, pörröinen ja lämmin. Samanaikaisesti nuo sanat ehkä kuvaisivat minun olemustani mikäli saisin viettää juuri sellaisen täydellisen joulun.

Picture_20181122_184308494

Unelmieni jouluun kuuluisi se, että ei tarvitsisi siivota. En minä mitään komeron nurkkia tosin siivoile muutenkaan, en ripustele jouluverhoja enkä kiillota ja puunaa. Mutta ettei tarvitsisi tehdä edes sitä vähää minkä teen, ah se olisi ihanaa. Kun joku kotitonttu vaan hoitaisi sen homman alta pois (ja ottais samalla ne komerotkin)!

Melkein toivoisin, että se sama tonttu myös koristelisi kodin jouluiseksi, mutta en sittenkään. Se on kuitenkin ihan hauskaa puuhaa tehdä itsekin. MUTTA unelmieni jouluun ehkä kuuluisi aito joulukuusi, joka ei karistelisi neulasiaan niin, että niitä löytyy vielä huhtikuussakin ihmepaikoista. Ja että se kestäisi uteliaat kissat. Ja että se olisi täydellisen symmetrisen muotoinen, täydellisen kokoinen ja täydellisen tuoksuinen.

Tänä jouluna tosin koristelukiinnostukseni tuntuu nukkuvan Ruususen unta. Tähän havahtui mieskin ja sattuipa tuo kysäisemään viime viikolla, että enkö minä aio ollenkaan joulua kotiin laittaa. Enpä arvannut, että moinen häntä edes kiinnostelisi, vaikka pitkiä katseita hän onkin luonut joulukuusiin viime aikoina (ja minä puolestani olen sitten luonut pitkiä katseita hammajaisia näkeviin kissoihin). Näinpä jälleen totesin olevani huonoa vaimomatskua, kun eihän meillä vieläkään ole edes mattoja lattioilla saati että keittiössäkään olisi tapahtunut mitään (jouluista) liikehdintää. Hätäpäissäni kuitenkin viskasin edes taljan sohvan nurkkaan.

Ja olenpa myös pistänyt merkille tuolla somemaailmassa, että tyypit tekee aivan mielettömän hienoja jouluasetelmia pahvilaatikoihin. No, tässä on sitten meidän versiomme siitä! Tämän DIY-jouluasetelman ohje on erittäin helppo! Aseta pahvilaatikko haluamaasi paikkaan. Loppu hoituu itsestään. HUOM! Kyseessä on kuitenkin oltava entuudestaan kissatalous. Ethän ota joulukissaa! ☝️

IMG_20181212_200243_545

Unelmien jouluun kuuluisi se, että saisin viettää sen kaikkien läheisteni ja rakkaimpieni kanssa. Niin ettei kenelläkään olisi kiire mihinkään, kaikilla olisi leppoisaa ja kaikki viihtyisivät. Viihtymistä on niin monenlaista – unelmieni jouluun ei kuulu se, että väkipakolla pönöttäisimme ja seurustelisimme. Vaan se, että olisimme yhdessä, vaikka samaan aikaan yksi lukisikin kirjaa, toinen olisi kolmatta kertaa santsikierroksella jääkaapilla, jotkut katsoisivat jouluelokuvaa, jollain punehtuisi posket punaviinistä, joku saunoisi toista tuntia. Ja olisimme kuitenkin kaikki läsnä, paikalla, lausuttujen sanojen ja yhteisen naurun ulottuvilla.

Unelmieni jouluun kuuluisi myös se, että kenenkään ei tarvitsisi stressata ja höösätä jouluruuan laittamisista, emännöinnistä. Ellei siis tietenkin itse siitä suuresti nauti ja niin halua tehdä. Olisi aivan mahtavaa jos voisin simsalabim loihtia meidät kaikki jollekin upealle mökille, jossa olisi valmiina kaikki ja jossa voisimme viettää täyspalveltuina joulunpyhät. Olisi notkuvat ruokapöydät, tarjolla jokaisen lemppareita, niin suolaista kuin makeaa. Olisi takkatuli, upottavia sohvia ja pehmoisia vilttejä, lunta ja pieni kirpsakka pakkanen. Ja olisi joku, joka siivoaisi, laittaisi, huolehtisi kaiken arkisen ja tylsän, niin ettei kenenkään meistä tarvitsisi muuta kuin keskittyä olennaiseen.

Millainen olisi sinun unelmiesi joulu?