Pöperöä pönttöuunilla

Eilen olin jotenkin normaalia enempi uuvelona yön jäljiltä (no, enpä toki ennen yövuoroa nukkunutkaan, kun piti sinkoilla silmät lautasina pitkin seiniä korkeakoulujen yhteishaun kanssa) ja vetelin umpiunessa pitkälle iltapäivään saakka. Kun lopulta raahustin kahvinkeittimen lataamisen kautta lataamaan itseäni sohvan nurkkaan sainkin osakseni hemmottelua…

…päivän aikana miehestäni oli kuoriutunut oikea kyökkijumala ja hän kantoi nenäni eteen aamiaiseksi itse tekemänsä smoothien. Hän oli surautellut menemään päärynää, mintun lehtiä, banaania, karviaismarjoja ja tilkan sitruunamehua. Oli muuten hyvä ja sopivan kirpsakka herätys ”aamuun”!

Eikä siinä vielä kaikki. Tönössä leijaili uskomattoman hyvä tuoksu, kun olipa hän intoutunut pitkästä aikaa kokkailemaankin, ja niinpä pönttöuunissa oli hyvää vauhtia kypsymässä jänispaistia. Tälleen Pro Bloggaajan puoliskona mies oli totta kai ymmärtänyt myös kuvata ruuan valmisteluvaiheessa ennen uuniin tökkäisyä ja niinpä laitoin kuvan jakoon someen hästägillä rakastettu. Hetkeä myöhemmin minua lähestyttiin instassa kysymyksellä voiks pönttöuunissakin tehä ruokaa?!

Ja kyllä voi! Itse en tosin ole tähän asiaan vihkiytynyt muulla tavoin kuin syömällä, mutta Jere on ottanut tässä vuosien aikana asiakseen pönttiskokkailun. Pönttiksessä on valmistunut ainakin erilaisia paisteja, uunilohta ja muita kalaruokia, hernekeittoa ja kiusauksia. Itse himoitsisin riisipuuroa, mutta kuumuus on kuulema todennäköisesti liian kova maidolle.

Miepä siinä sitten kysymyksestä itsekin inspiroituneena utelemaan, että niin, mites tää ruuanlaitto itse asiassa toimii.

Picture_20190322_065005320

No! Ensinnäkin lämmitetään uuni ja poltellaan hiillokselle asti. Hiillosta ei kuulema kannata olla mitään järkkyisoa läjää siellä, mutta jonkin verran kuitenkin. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Lämpömittaria voi käyttää toki todentamaan, että missä lämpötiloissa pönttis huitelee,  mutta Jerellä menee jo tuntumalla.

Meillä on käytetty niin valurautapatoja kuin tavallisia lasisia tai keraamisia vuokia pönttiskokkailussa. Yks kokkailun a ja o on voidella vuoka kunnolla. Kansi on hyvä olla, mutta jos ei sellaista ole niin voi askarrella vaikka foliosta.

Jere myös käärii vuoan tai padan kauttaaltaan folioon. Tämä siksi, että hän asettaa astian suoraan hiilloksen päälle. Folio siis suojaa astiaa nokeutumasta aivan tyystin. Meillä on myös ollut harkinnassa, että hankkisimme jostain uuniin jonkinlaisen arinan. Tällöin vuokaa ei tarvitsisi laittaa suoraan kuuman hiilloksen päälle ja näin ollen myöskään huolehtia siitä käykö sapuska liiankin kuumana ja palaako pohjaan.

Sitten vaan sapuska uuniin ja odottamaan! Niin kuin sähköuunissakin, kypsennysaika riippuu ihan siitä mitä on kypsyttelemässä. Tunnetusti kala kypsyy nopsasti, mutta esimerkiksi kuvassa olevaa paistia hauduteltiin kolmisen tuntia. Rakkaudella pönttiksessä haudutellussa ruuassa on kyllä lisämausteena fiilistä ja asennetta!

Niin ja mikäli meille joskus se arina hankitaan, niin saattaapa olla, että minäkin innostuisin kokeilemaan pönttistä sämpylöiden paistossa! Mutta nämä ruokahommelit jätän ihan suosiolla Jerelle.

#14 Unelmieni joulu

Unelmieni joulu olisi aika pitkälti alla olevan kuvan mukainen. Pehmoinen, paksu, vaakatasossa oleva, pörröinen ja lämmin. Samanaikaisesti nuo sanat ehkä kuvaisivat minun olemustani mikäli saisin viettää juuri sellaisen täydellisen joulun.

Picture_20181122_184308494

Unelmieni jouluun kuuluisi se, että ei tarvitsisi siivota. En minä mitään komeron nurkkia tosin siivoile muutenkaan, en ripustele jouluverhoja enkä kiillota ja puunaa. Mutta ettei tarvitsisi tehdä edes sitä vähää minkä teen, ah se olisi ihanaa. Kun joku kotitonttu vaan hoitaisi sen homman alta pois (ja ottais samalla ne komerotkin)!

Melkein toivoisin, että se sama tonttu myös koristelisi kodin jouluiseksi, mutta en sittenkään. Se on kuitenkin ihan hauskaa puuhaa tehdä itsekin. MUTTA unelmieni jouluun ehkä kuuluisi aito joulukuusi, joka ei karistelisi neulasiaan niin, että niitä löytyy vielä huhtikuussakin ihmepaikoista. Ja että se kestäisi uteliaat kissat. Ja että se olisi täydellisen symmetrisen muotoinen, täydellisen kokoinen ja täydellisen tuoksuinen.

Tänä jouluna tosin koristelukiinnostukseni tuntuu nukkuvan Ruususen unta. Tähän havahtui mieskin ja sattuipa tuo kysäisemään viime viikolla, että enkö minä aio ollenkaan joulua kotiin laittaa. Enpä arvannut, että moinen häntä edes kiinnostelisi, vaikka pitkiä katseita hän onkin luonut joulukuusiin viime aikoina (ja minä puolestani olen sitten luonut pitkiä katseita hammajaisia näkeviin kissoihin). Näinpä jälleen totesin olevani huonoa vaimomatskua, kun eihän meillä vieläkään ole edes mattoja lattioilla saati että keittiössäkään olisi tapahtunut mitään (jouluista) liikehdintää. Hätäpäissäni kuitenkin viskasin edes taljan sohvan nurkkaan.

Ja olenpa myös pistänyt merkille tuolla somemaailmassa, että tyypit tekee aivan mielettömän hienoja jouluasetelmia pahvilaatikoihin. No, tässä on sitten meidän versiomme siitä! Tämän DIY-jouluasetelman ohje on erittäin helppo! Aseta pahvilaatikko haluamaasi paikkaan. Loppu hoituu itsestään. HUOM! Kyseessä on kuitenkin oltava entuudestaan kissatalous. Ethän ota joulukissaa! ☝️

IMG_20181212_200243_545

Unelmien jouluun kuuluisi se, että saisin viettää sen kaikkien läheisteni ja rakkaimpieni kanssa. Niin ettei kenelläkään olisi kiire mihinkään, kaikilla olisi leppoisaa ja kaikki viihtyisivät. Viihtymistä on niin monenlaista – unelmieni jouluun ei kuulu se, että väkipakolla pönöttäisimme ja seurustelisimme. Vaan se, että olisimme yhdessä, vaikka samaan aikaan yksi lukisikin kirjaa, toinen olisi kolmatta kertaa santsikierroksella jääkaapilla, jotkut katsoisivat jouluelokuvaa, jollain punehtuisi posket punaviinistä, joku saunoisi toista tuntia. Ja olisimme kuitenkin kaikki läsnä, paikalla, lausuttujen sanojen ja yhteisen naurun ulottuvilla.

Unelmieni jouluun kuuluisi myös se, että kenenkään ei tarvitsisi stressata ja höösätä jouluruuan laittamisista, emännöinnistä. Ellei siis tietenkin itse siitä suuresti nauti ja niin halua tehdä. Olisi aivan mahtavaa jos voisin simsalabim loihtia meidät kaikki jollekin upealle mökille, jossa olisi valmiina kaikki ja jossa voisimme viettää täyspalveltuina joulunpyhät. Olisi notkuvat ruokapöydät, tarjolla jokaisen lemppareita, niin suolaista kuin makeaa. Olisi takkatuli, upottavia sohvia ja pehmoisia vilttejä, lunta ja pieni kirpsakka pakkanen. Ja olisi joku, joka siivoaisi, laittaisi, huolehtisi kaiken arkisen ja tylsän, niin ettei kenenkään meistä tarvitsisi muuta kuin keskittyä olennaiseen.

Millainen olisi sinun unelmiesi joulu?

 

 

#12 Soodataikinasta joulukoristeita

Ihanan keveitä ja hempeän vaaleita joulukuusenkoristeita saa tehtyä soodataikinasta. Näitä voi tehdä lasten kanssa (ihan pienten kanssa en suosittele, taikina on hieman hankala käsiteltävä) tai sitten ihan vaan yksin niin kuin eräs jouluun höpsähtänyt nainen teki inspiraation iskiessä keskellä yötä. Kaikki tarvittavat aineet löytyvät, no jos nyt ei omasta kaapista, niin ruokakaupasta. Niin ja nämähän taipuvat moneen tarkoitukseen jos nyt ei kuuseensa näitä tahdo killumaan; mielestäni kiva (pikku)joululahjaidea tai vaikka somisteeksi joulukorttiin tai –lahjaan.

Soodataikina

1dl maissitärkkelystä

2 dl soodaa

1,25 dl vettä

Kaulin & muotteja

Pitsiliina, kuviolautasia tai liinoja muotoiluun

Puutikku

Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Sekoita ainekset keskenään ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. Massa on valmista muotoiltavaksi jäähdyttyään. Kauli soodataikina mielellään muovialustan tai liinan päällä noin 0,5 cm ohueksi levyksi. Paina kuvioita pitsiliinalla tai kuviolautasen pohjalla (esim.kastehelmi) ja muista tehdä reijät ripustuslenkeille. Anna valmiiden koristeiden kuivua yön yli huoneenlämmössä tai 75 asteessa uunissa noin 1h.

Omia vinkkejä ja havaintoja koristeiden tekemisestä:

– Taikinaa ei saa päästää kuivaksi/liian kiinteäksi (töissä kävi näin) – painokuviointi ei onnistunut, taikina halkeili. Muutoin koristeet onnistuivat kyllä.

– Liian löysä/kostea taikina (näin kävi minulle) puolestaan tarttuu joka paikkaan – ratkaisin ongelman hieromalla maizenaa kaulitun taikinan + kuviolautasen pohjaan jolloin käsittely onnistui.

– Tee koristeet SUORAAN sille alustalle jolla aiot ne kuivattaa, oli se sitten uunissa tai huoneenlämmössä. Koristeiden siirtely ei onnistu.

– Jos et halua tehdä painokuviota/kuviointi ei jostain syystä onnistu voi koristeet tuunata myös niiden kuivuttua (jos ei pelkkiä valkoisia läkkäröitä siis halua). Töissä esimerkiksi maalasivat osan sydämistä punaisiksi ja osa sydämistä sai valkoiseen pintaansa hopeista glitteriä ja/tai hopeisia tähtiä.

–  Ei näistä nyt niin kauniita tullut mitä olisin toivonut, mutta ovatpahan edes itsetehtyjä! Nimim. wannabe-martta

Olen julkaissut tämän ohjeen kuvineen jo vinkkeineen kaksi vuotta sitten Lilyssä, mutta koristeet tulevat meillä käyttöön tänäkin vuonna ja ovat edelleen ihan yhtä ihastuttavia. Lisäksi näihin liittyy yksi riemastuttava joulumuisto:

Älä jätä läkkäröitä kuivuttuaan hellan päälle pellille jos taloudessanne asuu makealle persoja tyyppejä. Ai miks? Minä sain töihin Jereltä viestin, että ”ne pellillä olleet valkoset jutut ei olleet hyviä.” Pfffhfhfhhh… :’D

 

 

 

Elämä ilman mikroaaltouunia

Tässäpä kuulkaa aivan äärimmäisen tärkeä ja laajasti ihmisiä puhuttava postaus! Mutta koska puhun täällä paljon ihan tavallisista arkisista asioista niin uskokaa pois, mikroaaltouuni on aikas yllättävän iso osa sitä arkea ja näin ollen ansaitsee tulla nostetuksi esiin.

Mehän ollaan eletty ilman mikroa nyt useampi viikko, koska eräs kissan ketale (rukkaseksi viime aikoina nimitetty) päätti ottaa mikron rakkautensa ja merkkailunsa kohteeksi. Postaus kissojen kuulumisista ja ongelmakäyttäytymisen ratkaisukeinoista siis luettavissa täällä. Mikrohan ei suinkaan ole ainoa vempele, joka on meidän taloudessa saanut yllättäen lähtöpassit. Olikohan vuonna 2009 kun telkkarimme sanoi sopimuksensa irti – eikä uutta telkkaria ole sen koommin tässä torpassa nähty. Mutta onko mahdollista elää ilman mikroa?

Vastaus: Ei ole.

Tai okei, toki on, henkihän täällä edelleenkin pihisee, mutta elämä ilman mikroa nyt vaan on kertakaikkisesti monimutkaisempaa eikä yhtään niin miellyttävää.

46514601_2461131710789421_6008058832150855680_n

Ei ole yks tai kaks tai hiton monta kertaa kun seison keittiössä orpona kylmä soppalautanen kädessä ja mietin, että no hitto. Siinäpä sitten kauhon sopan pikkukattilaan ja lämmittelen sitä sekoitellen hellalla, kun rakkaan mikron kanssa sen olisi voinut tuikata lautasineen mikroon ja odottaa vapauttavaa PING-ääntä. Ja siinäpä sitten minulla on lautasen ja jääkaapissa kököttävän soppakattilan lisäksi tiskattavana toinen hiton soppakattila ja kauha. Eikä nyt mennä yhtään siihen, että tiskikone on meillä se joka tiskaa, koska ihan hiton rankkaa on tämä. 

Lisäksi me syödään täällä harvoin yhtä aikaa, joten tuo ylläoleva kuvio toistuu kahden ihmisen toimesta eri aikoina. Paljon ylimääräistä tiskiä, ylimääräistä vaivaa ja säätämistä. Tai entäs sitten kun uudestaan lämmitettävänä ruokana ei olekaan soppaa, vaan sapuska, joka koostuu useista eri osasista? Vaikkapa perunoita ja rehuja, kastiketta ja köntti lihaa? NII. Okei, mikroonkin ne kyllä työntäisi kaikki samalla lautasella, mutta kattilaan survottuna koko satsi ei nyt vaan ole kovin ruokahalua herättävää katseltavaa.

Että kyllä, valtaisan koko ihmiskuntaa puhututtavan ongelman äärellä ollaan täällä!

Mikrolle ei siis todellakaan käy tässä talossa niin kuin televisiolle kävi. Yllättävän tarpeellinen mööpeli se on, vaikka yleensä ottaen onkin melko ruma ja tilaa vievä sekä ärsyttävä puhdistettava. Uutta mikroa talouteen ei kuitenkaan tule ennen kuin ollaan saatu leikkuutettua tuo kattikarvajalka. Uskon nimittäin, että rakkaudelliset hellyyden osoitukset kohdistuisivat myös siihen. Leikkuuaika on varattuna ensi maanantaille, joten pitäkääs sormet ja varpaat ristissä, ettei kissa kehittele uutta kiimaa ennen sitä ja ME SAATAS TÄNNE LOPULTAKIN UUSI MIKRO (niin ja paremmin voiva kissa).

 

Marraskuinen mieli ja koti ( + tsekkaa UPEA Ikihetki sisustustyyny-arvonta!)

Kyseessä kyllä kaverilta pitää aina saada tukea, hei -tyyppinen yhteistyö. Ei siis kaupallinen yhteistyö tai muutenkaan tipu minulle mitään hyödykkeitä tästä.

Picture_20181115_192735911

Some täyttyy tasaiseen tahtiin marraskuumärinästä. Pimeetä, harmaata, vielä harmaampaa, sumusadetta, vesisadetta, sadetta, märkää, inhaa, liiskaantunutta, vettynyttä. Väsymystä väsymyksen perään, nuhjuisuutta, viininhimoa, kynttilöitä, uupumusta ja siis ihan pelkkää paskuutta. (Johonkin väliin pirskahtelee kyllä jotain jouluhulluusenergiahiplettityyppejä, mutta ne vielä toistaiseksi scrollaan yli).

Omaan mieleen tämä märinä on iskostunut yllättävän vähäisesti, vaikka eletäänkin jo tämän kökkökuukauden puoliväliä. Siis toki olisi ihanaa jos olisi ikuinen kesä ja kyllä tämä pimeys ja märkyys syöpi naista, etenkin kun yövuoroa tekevänä (itse sitä kylläkin haluan, eipä sillä) valonpilkahdukset jää välillä erittäinkin minimiin. Mutta toisaalta yövuorot tietävät myös useita vapaapäiviä, jolloin sitten ehtii nähdä, että tuolta se aurinko kai tuli ja tonne se meni.

Picture_20181115_192725354

Picture_20181115_192711799

Itselläni mielen valoisuuteen aivan taatusti vaikuttaa se, että elämässä on juuri nyt meneillään kaikkea jännää. Töihin paluu, opintojen jatkaminen ja arkea välillä katkaisevat reissut Jyväskylään sekä uusien ovien avautuminen kirjoittamisen opintojen merkeissä. On siis niin paljon kaikkea, ettei mieli ole ehtinyt havahtua siihen, että vittu mitä paskaa on tämä.

Totta on tosin sekin, että eipä marraskuussa paljoa huvittele liikkua mihinkään eikä kyllä paljon ehdikään, kun se pimeys haukkaisee suuren osan vuorokaudesta. Tämmöselle kotihiirelle sekään ei sinällään ole ongelma, mutta okei, kyllähän se seinien tuijottelukin äkkiä käy puuduttavaksi. Niinpä tärkeää on tehdä, etenkin syksyisin ja talvisin, siitä omasta kotiluolasta miellyttävä ja viihdyttävä. Mitä se sitten itse kellekin tarkoittaa.

IMG_20181102_092817_712

Minulle se tarkoittaa ihan niitä perinteisiä: pieniä valonlähteitä siellä täällä, kynttilöitä, viherkasveja, tyynyjä, vilttejä. Nämä postauksessa olevat kuvat olohuoneesta on otettu silloin, kun maailmassa oli olemassa vielä valo. Tosin Joku ei ole vieläkään saanut aikaiseksi viedä mattoja pesulaan (kuinka monta kuukautta olen tästä puhunut?), joten kokonaiskuvia ei tipu ennen kuin. Eli matottomuuden tuomasta kolkkoudesta ja kalseudesta täällä kuitenkin voidaan märistä…sitä lukuunottamatta mainiosti täällä edelleen viihtyy, ilman luonnonvaloakin.

Olen kiltisti ja säntillisesti poltellut loppuun viime vuotisia kynttilänjämiä ja nyt olen lopultakin siinä tilanteessa, että saan luvallisesti mennä kauppaan ja riehaantua uusista ihanista. Vähän myös polttelisi mielessä söpöiset hyasintit, vaikka mitään jouluhöösää en siis tässä vaiheessa vielä kaipailekaan. Joka tapauksessa, hoksasin tässä juuri, että en ole vissiin muutamaan vuoteen (?) tullut hankkineeksi mitään uutta näin niin kuin sisustusrintamalla. Siis uutta uutta, kierrätyskamaa on kyllä tullut etenkin olohuoneen raahattua yhtä jos toista…pienesti siis kyllä mieli tekisi uudistua!

Picture_20181115_192806396

…jaaa tästäpä päästään kätevällä aasinsillalla iik ihanaan Ikihetkeen sekä yhteistyöhön, joka ei ole yhteistyö! 😀 Olen huokaillut Marian, pääasiassa luontoon liittyviä, kuvia jo vuositolkulla ja nyt bongasin, että hän on tänä syksynä pistänyt pystyyn upean Ikihetki-verkkoputiikin! Verkkokaupassa on myynnissä muun muassa tauluja, kortteja, julisteita ja tyynyjä ja kaikessa inspiraationa toimii Suomen mahtava luonto. Siis tämä parikymppinen nainen saa marraskuunkin näyttämään kiehtovalta! Tuotteet on valmistettu hänen ottamistaan uniikeista luontokuvista ja ne valmistetaan laadukkaasti kotimaassa. Lisäksi ostamalla Ikihetki-verkkokaupasta tuetaan samalla luonnosuojelutyötä. Niin ja mainittakoon vielä, että häneltä voi ostaa myös valokuvauspalveluita erilaisiin tapahtumiin ja tarpeisiin.

Bongasin myös, että Ikihetken Facebook-sivuilla on meneillään i h a s t u t t a v i e n sisustustyynyjen arvonta! Sain luvan jakaa tätä arvontaa täällä blogissa, vaikka samalla toki sahaankin omaa jalkaani jos onnistun houkuttelemaan lisää osallistujia kilpailemaan näistä

45825693_2148550578730193_2885952460789121024_n

Arvonta-aikaa on vielä jäljellä 23.11. saakka! Ja arvontaan osallistut siis Ikihetken Facebook-sivujen kautta, minulla ei ole tähän mitään osaa eikä arpaa muutoin kuin iloisena viestintuojana! 🙂

Syyspihan laittoa, sipistelyä ja valosarjoja

Eilen sattui niin harvinainen tilanne, että olimme molemmat vapaalla ja vieläpä yhtä aikaa kotona. Usein kun viime aikoina Jeren vapaapäivisin minä olen ollut joko menossa Jyväskylässä tai sitten ajatukset ovat olleet kiinni opiskeluhommissa, tai sitten olemme hyödyntäneet yhteiset vapaat karkaamalla mökille. Tällä kertaa pääsimme nauttimaan piiiiiiitkäksi venyneestä aamusta ihan omalla kotisohvalla ilman yhtään mitään muuta kiirettä kuin täyttämään kahvimukia.

Picture_20181012_152229906

Picture_20181012_152458504

Picture_20181012_152838186

Picture_20181012_152318391

Kun kerta näin ruhtinaallinen päivä tipahti käsiin päätimme käydä kiinni syksyn pihatöihin, jotka olivat jääneet pahasti rästiin. Tyhjensimme kasvihuoneen sekä kasvulaatikot ja viimeiset kesäkukkaruukut aidalla keikkuvia muratteja lukuunottamatta. Kasvulaatikoista otettiin mullat talteen leviteltäväksi keväällä kukkapenkkeihin. Ja hahaa, löytyipä yhdestä laatikosta YKSI PIENI PORKKANA! Olin kahtena keväänä viskannut laatikkoon porkkanan siemeniä sillä ajatuksella, että tuskin onnistuu mut vähät siitä, mutta kuulkaas tänä syksynäpä saatiinkin SATOA! 😀

Picture_20181012_151911655

Picture_20181012_152428799

Picture_20181012_151936617

Pari kesää sitten pihaan laitettu kaari ja sen juurelle istutetut humalat on ollut yksi mun mielestä pihamme lempparijuttuja. Humala on kasvanut todella villinä ja rehevänä kesäisin ja sen lehvästön suojissa roikkuvat valot ovat olleet syysaikaan aivan superihanat. Tänä syksynä ei tämä raskas ja rehevä rakennelma kestänyt syystuulia ja koko hässäkkä rojotti pitkin pituuttaan useamman viikon. No, nytpä on sekin takaisin ojennuksessa ja voidaan taas nauttia syysvaloista ja vähän huolitellumman oloisesta pihasta. 😀

Picture_20181012_152102567

Picture_20181012_152156498

Laitoin myös pihan kaikki muut kukkapenkit, paitsi isoimman ja muhkeimman, matalaksi. Siinä isossa ja muhkeassa kasvaa muun muassa revonpapua. Olen aivan rakastunut sen heleän, kirkkaan keltaisiin kukkiin, mutta valitettavasti revonpapu on puolestaan rakastunut leviämään hullunlailla ja viemään elintilaa muilta. Ajattelin siis, että näin syksyllä on kätevää kaivaa penkistä pois kaikki ne omille teilleen levinneet, ja siitä syystä jätin kyseisen penkin odottamaan vielä suurempaa inspiraatiota tarttua toimeen. Joku fiksumpi tietenkin kaivaisi koko rehun hittoon ja mahdollisesti istuttaisi sen johonkin muualle kasvamaan ihan keskenään. Mutta en minä. Kuten sanottua, rakastan sitä hehkuvaa keltaisuutta juuri tuossa ja olen valmis maksamaan siitä joka vuotisen taistelun vaivan.

Picture_20181012_152026581

Picture_20181012_152552109

Picture_20181012_152622798

Ihan SUPERLEMPPARIPIHAJUTTU eiliseltä on se, että sain lopultakin uudet, ihanat ja värikkäät pihavalot kiertämään ulkoeteisemme ikkunoille. Jere kiipeili vasaran kanssa huojuvan puutarhapöydän päälle ja minä pajatin ohjeistusta maan tasalta. Niin ihanat!

Picture_20181012_152741337

Picture_20181012_152658788

Perjantain iltatunnelmat olivatkin sitten aika pitkälti disco! 😀

Picture_20181013_115809080

Picture_20181013_115912706

Picture_20181013_115848404

Rappusten kupeessa kasvavat köynnökset täytyy vielä jossain vaiheessa laittaa matalaksi, samoin hoitaa kukkapenkkien syyslannoitus ehdalla kananpaskalla. Haravaan ei myöskään vielä tässä vaiheessa tarttunut kukaan. Voi olla, että tänä syksynä ei tule tarttumaankaan. Vielä on tehtävää, mutta paljon syystöitä saatiin kuitenkin puuhasteltua alta pois. Mutta toivottavasti lumi ei yllätä vielä ihan heti omakotitaloasujaa…

Sateiset päivät, koleat illat

Tuntuuko syksy joka vuosi näin kylmältä? Vai johtuuko tämä kylmyys menneestä kesästä? Viime vuonna kesä oli yhtä loputonta syksyä, syksy huomaamaton jatkumo siihen jo kuukausia jatkuneeseen sateeseen ja harmauteen. Tänä vuonna muutos tuntuu terävältä ja jotenkin hirveän raa’alta.

Picture_20180926_155620133

Veimme peräkärrillisen puita mökille, että siellä tarkenee syksyn tuulissa ja talven tuiskeessa. Eilen paistoi aurinko. Matkalla auton ikkunasta katsellessa näytti siltä, kuin olisi tipahtanut keskelle jotain upeaa maalausta. Teki mieli pyytää pysähtymään, nousta autosta ulos ja vangita se maisema puhelimen muistiin. En kuitenkaan pyytänyt. Katsoin vain lumoutuneena niitä lukuisia ja taas lukuisia tielle kurottavia puita kaikissa ruskan väreissään. Taustallaan tumman puhuvat, syvänvihreät havupuut. Ja auto eteni siellä kaiken keskellä, sulavasti, mutkaista tietä kohti määränpäätä.

Picture_20180926_155308166

Päivä oli kirkas ja kaunis, mutta auringosta on kadonnut lämpö. Tuulessakaan ei ole enää jäljellä sitä kesäistä lempeyttä ja pehmeyttä. Se ulottaa kovat, kylmät sormensa takin kauluksesta sisään ja poninhännästä karanneet kasvoille lentävät hiukset ovat lähinnä räjähtäneitä ja kiukkuisia.

Kalseus on jossain ytimissä saakka. Tuntuu, ettei siltä osaa suojautua. Lämmitän pönttöuuneja, sekoittelen punahehkuisia hiiliä, painan kämmentä uunin ulkopintaa vasten. Tänään laitoin tulet ensimmäistä kertaa tälle syksyä myös yläkertaan. Emme siis juurikaan oleile siellä, joten ei ole tullut lämmitettyäkään. Sateinen päivä ja kylmä uuni ei ole koskaan kovinkaan hyvä ajatus yhdistää, ei tänäänkään. Pientä savupirttiefektiä sain siis aikaan, vaikka hyvän tovin polttelinkin pesässä pelkkää pahvia, houkuttelin ja lämmittelin uunivanhusta yhteistyöhön.

Picture_20180926_155550640

Sulattelen saunassa kohmeita jäseniäni, ja kypsennän uunissa riisipuuroa. Vaikka olo ja mielentila on tahmainen, saan aikaiseksi opiskeltua. Palautan yhden tehtävän, aloitan toista. Sateessa on se hyvä puoli kuitenkin. Ei huvita, eikä voi, paeta muihin askareisiin koulutehtävien ääreltä.

Picture_20180926_155504065

En halua sytyttää kattovaloja, vaikka päivän sakea harmaus ei juuri valoa saa sisälle asti ylettymään. Polttelen loppuun viime syksyisiä kynttilävarastojani, jotta voin luvallisesti seota kaupassa uusista. Pyörittelen loputtomasti pihalta keräämiäni astereita maljakosta ja kiposta toiseen. Tekohengitän niihin lisäaikaa, napsin vähän nuupahtaneiden varsia lyhyemmäksi ja asetan kukan nojalleen lasin reunaan. Joku muu ehkä heittäisi jo pois.

Picture_20180926_155642067

Eläimetkään eivät jaksa mitään. Makaavat kukin pitkillä pituuttaan, pehmeässä ja lämpimässä. Eivät viitsi käyttää energiaa toistensa jahtaamiseen, häsläämiseen, sähistä joutavia. Mies nukkui pitkälle iltapäivään yövuoronsa jäljiltä, kulkee aamutakissa, silmäilee sohvan nurkassa puhelintaan, valmistautuu seuraavaan yöhön. Talossa on hiljaista ja rauhallista, ainoa ääni on läppärin näppäimistön naputus ja uunin ajastimen kilahdus kun riisipuuro on valmis.

Picture_20180926_155408712

Viikonloppu ja tulevan viikon alku on reissaamista pitkin Suomea, tapahtumia, opiskelua, uusia ihmisiä ja menoja tulvillaan. Odotan sitä innolla. Vähän jännitänkin, myönnän. Niinpä siihen saakka, sitä odotellessa, käperryn tänne hämärän hyssyyn, syyspesään.